Juoksuharrastajat ennen vs. nyt

Laji on pilattu..

Ennen juoksuharrastajat olivat partasuisia ja hikisiä "ukkoja". Päässä oli Valmet-pipo ja päällä Suomi-verkkarit. Parrasta roikkuin jäätynyt räkä, koska silloin osattiin vielä juosta talvellakin ja talvet olivat pitkiä ja kylmiä. Toukokuussakin tuli vielä räntää ja lunta ja loska lensi. Vettä juotiin. Ruoka oli yksinkertaista. Mutta mikä tärkeintä: ukkelit olivat silloin sitkeitä ja hoikkia. Juoksun taso olikin silloin ihan omaa luokkaansa. Armeijassa alokkaatkin juoksivat hirmuisia tuloksia!

Nykyajan salikuntoiset rasvamahat tuntevat treenanneensa tarpeeksi 30 minuutin lämmittelyjuoksun jälkeen ja aloittavat sitten rasvan ja sokerin tankkaamisen 5 tunnin juoksun edestä. Loppuillta meneekin sitten nörttilaitteiden keräämiä tuloksia analysoitaessa.

167

5384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ennen oli ennen

      Piukkaa analyysiä juoksusta nyt ja eilen. En yleensä sano, että ennen oli kaikki paremmin. Enkä sano nytkään.
      Totta kuitenkin on, että ennen juostiin kovempaa. Alle 3 tunnin maratoonareita riitti jokaiseen juoksukisaan. Nyt on toisin. Jopa piirin mestaruuksia voitetaan 3.30 tuloksella.

      • Aimo O. Lavi

        Kyllä ennen treenattiin kovempaa. Nykyään on sykemittarit, jotka kehottaa hiljentämään tahtia jos syke nousee yli 130. Itse juoksin 80-luvun alussa 2.52 ja olin sijalla 50 jotain. Nyt tuolla ajalla oltais melkein joka maratonilla palkintopallilla.


    • että silleeen

      Ennen juoksua ei harrastettu, vaan se kehittyi fyysisen elämänmenon sivussa. Nykyään rakennusmiehet ja muut fyysistä työtä tekevät ovat läskimpiä kuin koskaan, kittaavat kaljaa ja syövät makkaraa ja purilaista.

      Nykyajan juoksuharrastajat ovat korkeastikoulutettuja konttorirottia. Ihan turha syyllistää näitä välinehifistelijäharrastajia urheilun heikosta tulostasosta. Haukut väärää ryhmää. Jos viettää 10h päivästä töissä, on perhe, ja sitten pitäis vielä juosta maratoni alle kolmeen tuntiin?

      • ju7654redcfvgb

        "Jos viettää 10h päivästä töissä, on perhe, ja sitten pitäis vielä juosta maratoni alle kolmeen tuntiin? "
        Noin oli nimenomaan silloin ennenvanhaan. Töissä käytiin normaalisti ja maratonit juostiin siinä sivussa. Kunto perustui pitkälti kovaan työntekoon. Konttorirotalta se vaatiikin kovaa ponnistelua tuo kunnon ylläpitäminen.


      • *******
        ju7654redcfvgb kirjoitti:

        "Jos viettää 10h päivästä töissä, on perhe, ja sitten pitäis vielä juosta maratoni alle kolmeen tuntiin? "
        Noin oli nimenomaan silloin ennenvanhaan. Töissä käytiin normaalisti ja maratonit juostiin siinä sivussa. Kunto perustui pitkälti kovaan työntekoon. Konttorirotalta se vaatiikin kovaa ponnistelua tuo kunnon ylläpitäminen.

        Juuri näin, ennen eli vielä 60-luvulla oli vain sunnuntai vapaa, eli töitä tehtiin kuusi päivää viikosta. Perheet oli ja ainakin äkkiä (70-luvulta) laskettuna kaikissa perheissä oli vähintään kolme lasta, osalla enemmän, harvassa oli vähemmän lapsia. Itsekin harrastin juoksua, nuorena, ei minulla mitään välineitä ollut, eikä mitään "ohjelmia" juoksuun eikä syömiseen. Silti ihmiset pysyivät harrastamaan, juoksua ja taisi se hiihtokin olla helpompaa siihen aikaan.


    • Tempus Fugit

      Tavallaan tollaseen konttori/toimihenkilö/yliopisto/keskiluokkaiseen arvomaailmaan kuuluu tällainen terveysagenda. Liikunta edistää "hyvinvointia" ja "pitkää ikää" mutta räkä poskella verissäpäin urheileminen ei kuulu habitukseen.
      Nämä sanovat, että hieltä haiseva joukkueurheilu mm. jääkiekko on yksinkertaisten junttien l. duunarien urheilua. Halveksitaan sitä vanhan ajan puurtamista, josta suomalainen sisu on saanut maineensa. Jalkapallo oli myös aikaisemmin samassa kastissa mutta nyt kaikenmaailman älyköt yrittää olla jotain jalkapallon enthusiasteja. Voiko olla naurettavampaa. Juoksu on nykyisin rappioitunut trendikkääksi hyvinvointiliikunnaksi.

      • Ennen oli paremmin

        Ruumiillista työtä elääkseen tehnyt Ville Ritola olisi päässyt olympialaisiin vuoden treenaamisen jälkeen.

        Voitti olympialaisissa, vaikka työ- ja perhe kiinnosti enemmän ja välillä treenaaminen jäi.

        Se oli silloin... huokaus...


    • aika kultaa

      Mäkin muistan lapsuudesta 80-luvulta hikiset kuivansitkeät parrakkaat juoksijatyypit viren-tyyppisissä urheilushortseissaan.

      Ei ollut proteiinijuomapötsiä ei...

      • jep jep

        Joo se oli sitä aikaa kun DDR:stä saatiin kunnon kemialliset valmennusavut....


    • Jorma Kovanen

      Tai ajatelkaa jotain Kelpo Gröndahlia. Teki kovaa fyysistä duunia päivät pitkät ja kävi kuittaamassa painin Olympia kultaa.
      Siinä on mallia tämän päivän riisikepeille, jotka puuskuttavat Garminit ranteissaan, geelipussit taskuissaan ja ja Intersportin ylihintaiset juoksutrikoot ripakintuissaan.

      • diu diu

        Tais siihen aikaan muidenkin maiden urheilijat käydä töissä?


      • mkji876tfgbhn
        diu diu kirjoitti:

        Tais siihen aikaan muidenkin maiden urheilijat käydä töissä?

        Ei kai tuota tuossa kyseenalaistettukaan, vai on tässä tullut jo lukihäiriökin?


      • tiukkismimmi

        Hauskoja muisteloja menneiltä vuosikymmeniltä on kiva lukea. Olenkin ihaillut vanhoja kuvia ja filmejä katsellessani, miten hoikkia ja jänteviä entisajan miehet olivat. Tiukat lihakset ja vyötärökin kuin misseillä.

        Nykymiehet ovat hirveän pitkiä ja massaa on rutkasti. Jopa nuorilla tissit kuin teinitytöillä ja mahamakkarat aluillaan. Nykyään ei tarvitse ruumiillisella työllä itseään rääkätä, ja ruoka on aivan erilaista kuin ennen. Tämmöinen pehmeä turpeus ei ainakaan minua viehätä eikä muuten ylibodatut lihaksetkaan. Ne kun kertovat joutilaan miehen itserakkaudesta. Mieluummin ottaisin hikisen hoikan hölkkähullun.


    • diu diu sinnekin

      Joo. Ja tänä päivänä muiden maiden urheilijat harjoittelee mutta kuinkas on meikäläisten laita. Tuloksista päätellen........

      • uuuu

        Joskus kiinnitin ainakin humiota siihen, että esim. EM-kisoissa suomalaiset naisjuoksijat olivat huomattavan pienikokoisia ja hentoja kilpasiskoihin nähden. Eli jossain 800 metrin juoksussa kymmenkunta rotevaa, kahta metriä lähentelevää juoksijatarta ja sitten laiha ja hento suomalainen. No,välttämättä kukaan noista kymmenestä ei pysty juoksemaan ns. kovaa aikaa, mutta ryhmässä ja kontaktia ottamalla pystyvät kyllä lyöään suomalaisn, joka saattaa olla huippuunsa trimmattu ja kovakuntoinen, mutta kilpailussa ei löydä itselleen oikeaa reittiä. Eli kasisatanen voi nykyään olla aika pitkälle kontakti laji..


    • matematic767

      nykyään joustaan kovempaan mailman ennätykset
      ovat parantuneet huimasti vireenin ajoista

      • jzopi

        Joo, Vireenin aikoina juoksejinen oli muotia ainakin Euroopassa. Varmaanosittain senkin takia, että olympialaisia ol8 usein juuri E:ssä. Eli, eli oliko esim. Afrikassa ollut kertaakaan olympialaisia, eikö. Jaaha. Löytyisiköhän jostain Marokosta, Tunisiasta, Algeriasta, Keniasta, Etiopiasta jne. jengiä, joka haluaisi kisat Afrikkaan. Tuloksista päätellen löytyy. Ja Afrikastahan löytyy enemmän ja vähemämän populaa. Eli enemömän kin Euroopasta joskus parikymmenä vuotta sitten. Ja huiput tarvii sen ison harrastajamäärän. Mitä enemmän harrastajia, sitä kovmmat tulokset huipulla..


      • Anonyymi

        Kuinka moni noista uusista juoksun maailmanennätyksistä on suomalaisjuoksijoiden tekemiä?


    • jeesus mikä ääliö

      Vittuakos se sulle kuuluu miten muut juokseea.

      Painele vaan ite perkele tuohivirsut jalassa ja rusileipää taskussa jos huvittaa, muutta älä vittu tuu vaatimaan sitä muilta.

      • Anonyymi

        Kyllä sitä muutkin vaativat.
        Kysy kiurun krisseltä Porista.


    • asicssssss

      ennen elämä oli ankeeta ja helvetin tylsää, ihan niinkuin kirjoituksesta käy ilmi. lenkkeily on mukavaa touhua ja mikä parasta, mitä enemmän varusteisiin sijoittaa rahaa sitä hauskempaa! välineurheilu on hauskaa, koskee kaikkea urheilua!

      • Kyje

        Pyöräilyn harrastajana on hauskaa katsoa noita trikoopellejä kaks numeroo
        liian pieniin "Mainospaitoihin" ängettyjä ammatilaisia. Niitä "ammattilaisia "
        tulee vastaan perse edellä yllättävän paljon. Pääasia että näyttää uskottavalta
        pyöräilijältä mutta jos vertaa ajonopeutta habitukseen niin uskottavuus on kyllä
        painvastainen.


    • ..................

      Ennen ei normi pulliaisella ollut työ- eikä mitään muitakaan kiireitä. Oli aikaa juoksennella.

      • mjkiu876t5rfgb

        Päinvastoin. Nykyäänhän urheilu on "työtä" johon keskitytään täysin ja unohdetaan oikeat työt. Ennen käytiin töissä ja urheiltiin vapaa-ajalla.


    • Paltimi

      Lahjattomat treenaa!

    • hajapa

      Muistan itsekin nuoruudessani näitä kuivankäppänöitä äijiä, joita ihailin. Poikasena leikittiin virreeniä ja juostiin, eikä hifistelty mittareilla.
      Nykyajan juoksija tarvitsee nettivoorumia siihen, että pystyy lenkkeilemään. Pijetään päiväkirjaa lenkkivihkossa ja kukot pörhistelee ja kanalauma nokittelee toisiaan kateuksissaan. Oikein semmosta sosiaalipornoa pahimmillaan. Ennen sitä vain juostiin, eikä kilpailtu nettivoorumeiden kuninkaan ja kuningattaren paikasta.

      • Pääsiäishannu

        No siitä vaan. Kyllä maantienreunaa riittää.


      • uiiiik

        Oman elämänsä sankareita kaivataan.. Mitä paskaa se Kekkonen kirjoitteli nimimerkeillä, miksei käyttänyt omaa nimeään, niin olisi tullut miljonääriksi. No joo, olihan miehllä pitkä ura pressana, taisi olla keinot selvillä..


      • ZPUÜU
        uiiiik kirjoitti:

        Oman elämänsä sankareita kaivataan.. Mitä paskaa se Kekkonen kirjoitteli nimimerkeillä, miksei käyttänyt omaa nimeään, niin olisi tullut miljonääriksi. No joo, olihan miehllä pitkä ura pressana, taisi olla keinot selvillä..

        No funtsaa nyt Isoa Arskaa, jäbä tulee aina uudelleen kymmenen vuoden sykleissä. Kehonrakentaja, näyttelijä, poliitikko: (PRE)...


      • Anonyymi

        Tykkäykset ratkaisee.


    • typeräämmä

      Toi nyt oli typerin avaus tänävuonna, vaikka juostais alasti niin mikään ei muuttuisi.
      Jos jollekin on dopingin käyttö epäselvää niin kannattais kokeilla lajista riippumatta, ei ne aineet lenkkitossuista imeydy.

    • chuck_the_plant

      Aloittaja varmaan itse harrastaa juoksua tällaiseen retro-tyyliin, eli samoaa metsiä kahdenkymmenen asten pakkasella räkä poskella inttivillapaidassa ja tuohivirsuissa sen jälkeen kun on ensin kuokkinut pellolla kymmenen tuntia.

      Entisaikojen juoksijat olisivat varmasti olleet hele-vetin tyytyväisiä, jos olisi ollut saatavilla keinokuituiset, tuulta pitävät ja hengittävät vaatteet sekä monipuolista ruokaa. Kliinisen kemian ja fysiologian analysaattoreilla mitatut, objektiiviset tulokset kertovat kehon tilasta paljon enemmän kuin fiilispohjainen "tuli rehkittyä pari tuntia ja nyt alkaa väsyttää".

      On totta, että ennen oltiin keskimäärin paremmassa kunnossa, koska arjen askareet olivat huomattavasti fyysisempiä

    • R665

      Ketä haluaa olla maratoonarikuikekelomies pinkeissä trikoissa,
      nais ja mies juoksijoilla saman paksuiset reidet ?? ;)

    • 2323f2q3gwewe
    • ihmepelleilyä

      Kyllä näin on. Ennen vanhaan autoilijatkin osasivat sentään ajaa. Nykyään on kaiken maailman ohjaustehostimia, luistonestoa, automaattivaihteita, lukkiutumattomia jarruja, turvatyynyjä, navigaattoreita ja muuta skeidaa, jotka tekevät auton hallinnasta aivan liian halppoa. Toista se oli ennen kun kaasua ja jarrua käytettiin ohjaamiseen yhtä paljon kuin rattia ja rekan nupissa piti olla vähintään semi-bodari. Oli se hienoa aikaa se.

      Ja nää raksamiehet. Ihan yhtä naurettavaa porukkaa. On kaiken maailman naulapistooleita, moottorisahoja, sähköporia, hiomakoneita ja nostureita. Ennen sitä juntattiin naulat paljaalla nyrkillä, purtiin parrut poikki ja kannettiin kivet kahdeksan kerrosta ylöspäin.

      Lääkärit on myös ihan nössöä porukkaa. On diagnoosissa apuna kaiken maailman röntgenkuvia, sydänfilmiä, verikokeita ja muita hömpötyksiä. Ennen sitä osattiin vaikeatkin vaivat diagnosoida ihan vaan katselemalla kuuntelemalla.

      Tekeekö tekniikan kehittyminen harrastamisesta oikeasti jotenkin huonompaa?

      • 25

        Ainakin Peltzmanin vaikutus näkyy ilmiselvästi.


      • tiukkismimmi

        Samaa mieltä. Ihmepelleilyä. Naiset muuten teki ennen vanhaan raksalla raskaat työt: kantoivat tiilet ja laudat kerroksiin muurareille ja kirvesmiehille. Vaan olivat mimmitkin tiukkoja ja selluliitittomia, vaikkeivät mitään kuntosaleista, zumboista ja spinningeistä tienneetkään. Nykyään pitää keksiä kaikkea keinotekoista, jotta sohvaperunat saisivat hilattua ahterinsa ylös pehmusteilta.

        Lekurit tosiaan kuuntelivat, katselivat, koputtelivat ja koskettelivat. Vaan eihän nykyään saa toista ihmistä hipaistakaan, ettei saa syytettä seksuaalisesta häirinnästä. Siksipä kylmät koneet ja säteet meitä tutkivat.

        Eläköön tekniikka! Kohta ei ihmistä tarvita mihinkään. Seksiäkin voi harrastaa virtuaalisesti. Eikös se ole edistystä? Ei tule tauteja eikä tunnekuohuja.


    • sanon derb

      "laji on pilattu" ei voi kun nauraa jonku ajattelutavalle

    • sopaa, täyttä soopaa

      Naurettavaa väitettä! Huomaan, että olet itse (kateellinen) sohvaperuna, joka ei harrasta mitään urheilua. Et muuten olisi noin "huolisasi" nykyajan juoksusta.

      Aktiiviurheilija-naisena voin kertoa, että minä juoksen joka päivä suurin piirtein se päällä, mitä kaapista löytyy. En koreile vaatteilla, enkä muullakaan. Kaikki juoksijat tietävät, että juoksu ei ole vaatteista tai muista ulkoisista tekijöistä kiinni, vaan pelkästä tahdosta.

      Taitaa aloittajaa ottaa päähän ne lenkkeilyä harrastavat, ehkä vähän pulskemmassa kunnossa olevat. Sama koskee heitäkin: Hekin juoksevat, koska tahdonvoimaa löytyy, se on a ja o tässä lajissa.

      Lähdepä sinäkin lenkille ja lopeta turhan jauhaminen!

      • .. kyllä. sori, eka kerta tällä palstalla


    • -kyllä, retkeily ja vaellus myös luotu kalliiksi lajiksi. tiukka puuvillanen hengittävä anorakki toimii kesällä ja talvella... yms. yksi esimerkki vain. Kuinka on pärjätty tähänpäivään asti, jos nyt kaikki pitää olla jotain muuta vaatetuksessa ; )

    • jdjsjdjxjdusaiaaa

      Juoksen vuodessa 5000km ja maratonenkka (alle 2.30 -06). Pukeudun niin kuin itse haluan ja jos käytän sykemittaria niin sitten käytän. Pääasia että nautin hommasta, teen sitä vain itselleni eikä kiinnosta pätkääkään mitä muut ajattelee!

    • asd?

      KUKA ESTÄÄ SUA URHEILEMASTA NIIKU ITE HALUUT? kasvata parta ja mene hikertämään sinne metsälenkilles. Välineet on tehty helpottamaan btw. ihmeellisiä turhia postaajia nykypäivinä täällä suomi24

    • Harrastaja_juoksija

      Siis kun välineitä tulee, niin kuka kieltää käyttämästä niitä? Itse juoksen ilman gps ja sykemittareita. Vaatteisiin ja tossuihin sen sijaan panostan. Hyvät tossut estävät jalkoja kipeytymästä ja hyvät tekstiilit pitävät olon mukavana kelistä riippumatta. Juoksen kesät talvet melkein kelillä kuin kelillä. Pakkasrajana pidän 20 astetta ja sade estää joskus, mutta ei aina. HIeman olotilan mukaan. Tällä konstilla tulee juostua sellasiet 200 - 300 km/ kuukausi.

      Aloitin harrastuksen seitsemän vuotta sitten 37 vuotiaana ja tänä vuonna yritän juosta Helsingin maratonin alle nejän tunnin (eka maratonini, mutta testijuoksut näyttävät että aika mahdollista tuo olisi).

      • Joo, mä juoksin maratonin v 2000 , ku olin 42 v. Olin juossu tollasii 30 km matkoja paljon. Lähdin sitten meneen, mut yritin siis ilman tankkausta.
        36 km kohdalla nesteet loppu ja tönkköjaloil tulin maaliin.(omaa tyhmyyttä, mut
        pakko oli kokeilla ilman juomaa) kauhea horkka ja eiku saunaan. vaimo toi monta kannullista vettä ja mehuja. Siitä sitten pikkuhiljaa sängylle ja taju veks tunnin verran. heräsin siitä siten ja olo koheni. toisen jalan kramppi vaivaa vieläkin mut muuten ok. Onpahan tullu kokeiltuu tollastakin :)
        Sitä se URHEILUHULLUUS teettää


      • run and soul

        Siis kun välineitä tulee, niin kuka kieltää käyttämästä niitä? Itse juoksen ilman gps ja sykemittareita. Vaatteisiin ja tossuihin sen sijaan panostan. Hyvät tossut estävät jalkoja kipeytymästä ja hyvät tekstiilit pitävät olon mukavana kelistä riippumatta. Juoksen kesät talvet melkein kelillä kuin kelillä. Pakkasrajana pidän 20 astetta ja sade estää joskus, mutta ei aina. HIeman olotilan mukaan. Tällä konstilla tulee juostua sellasiet 200 - 300 km/ kuukausi.

        Aloitin harrastuksen seitsemän vuotta sitten 37 vuotiaana ja tänä vuonna yritän juosta Helsingin maratonin alle nejän tunnin (eka maratonini, mutta testijuoksut näyttävät että aika mahdollista tuo olisi).
        -----------------------------------------------------------------------------------------------------
        Onnea maratonille. Ainakin harjoitusmääräsi ovat varsin riittävät kuntojuoksijalle. Tärkeintä maratonissa on tasainen vauhti. Älä sorru kaahailuun alkumatkasta.Ainakin puoliväliin asti 'käsijarru päällä' .

        Suosittelen 1-2 puolimaraton kisaa kesällä. Viimeinen 2-3 viikkoa ennen starttia. Itseläni se toimi aikoinaan mainiosti hyvänä harjoituksena.

        ... ja menihän tuo matka 90-luvulla alta kolmen tunninkin.


    • Nörttilaitteita HAH, ite käytän gps:sää joka näyttää kilometreissä paljon hiihdän, juoksen tai pyöräilen. Mitkään muut mittarit eivät niin tarkkaa lukemaa anna.

    • Jalka pahkura

      Älkääs nyt kuulkaas meuhkatko välineillä ja muilla tilpehööreillä.
      Olkaa tyytyväisiä niin kauan, kun liikkuminen ei tee jalkoja kipeiksi.
      Ajatelkaapas, jos teilläkin olisi sellaiset jalat, jotka tulee kipeiksi jo ale
      kilometrin kävelymatkan jälkeen.
      Ei puhettakaan, että tällaisilla jaloilla voisi juosta.
      Illalla kyllä tietää jos on päivän aikana kävellyt.
      Jalkateriä kolottaa, jomottaa ja pakottaa, vaikka on ihan rauhassa.
      Ei auta, vaikka jalkoja pitäis ilmassa, niitä kivistää liikkumisen jälkeen.
      Joutuu särkylääkettä syömään, että jotenkin pystyy olemaan.
      Pari vuotta olen kipeistä jaloista saanut kärsiä ja se rajoittaa liikkumista aika tavalla.

    • -80 luvulla juoksin puolikkaan 1.15 jolla sijoittui 15 kieppeille täällä pohjoisen kilpailussa, mutta nyt tulis voitto useammassa kilpailussa näillä leveys asteilla.
      Mikä mättää ku ei viittitä enään rääkätä itteä samalla tavalla ku silloin.

      • alimatkoja...

        Nyt kun on kunnon karttaohjelmat ja navigaattorit, niin maratonin matka on 30% pidempi kuin 80-luvulla....


    • mölökkerö

      HEI vaan,,kuulkaahan,,kuta paremmassa yleiskunnossa työssä käyvä ihminen on, sitä parempaa tuostahan tulee työssä, lenkillä- ja kotitouhuissa,

      Esitänkin, että jos haaveilet aloittaa liikunnan harrastuksen, etsi kyseisen tiedon- ja kokemuksen omaava ihminen, jota pyydät hankkimaan sinun kassasi todella toimivat- varusteet- ja antaa alkeisopetusta sinulle haluamasi lajissa, jolloin vältyt niin liikarasituksilta. kuin vammoista- j a halua jatkaa pidempään,,katsokaapas mm Paloheinässä Suomen Ladun ohjaamia sauvakävelijöiden katoamisia,,siinä se mitä sanoin alkuunsa, jotta tasaisella ja keppejä eteenpäin heittelijät piat ovat niin kipaänä j a jäykkiä kropaltaan, ettei jatkaminen olekkaan enää mahdollista,,eikös sitä pitäisi opettaa niin, että kunto- j a taito kohoaa j a siittä nauttii vuosikymmeniä, jolloin liikunna- into siirtyy sitten hiihtoladuille,,

    • - lienee paree meuhkata vaatetuksesta. koska, jos on käsitys, että mettään ei voi mennä ilman monensadan euron kuteita. käsittämätöntä.

    • terveyteni vuoksi

      Paljonkos itse juokset viikossa? Vai oletko niitä viisaita, jotka tietää asiat ulkopuolisina parhaiten? Minä treenaan 75- 110km viikossa - pitkät lenkit (ainakin kerran viikossa) on minimissään 2 tuntia (20 km). Mutta en juokse niitä vanhanajan pieksuilla enkä retro verkkareissa, vaan nykyaikaisilla tamineilla ja kunnon juoksukengillä. Energiajuomat ja palautusjuomat on myös tuttuja juttuja, mutta tuttua on kunnon monipuolinen perusruoka. Paljon myös salaattia, vihannesta, juuresta, marjoja, vaan ei tuskin ollenkaan lenkkimakkaraa, ei hampurilaisia ei rasvaperunoita (ranskalaisia). Vaan en silti haikaile menneitten vuosikymmenten perään - silloin en juossut (silloin olin nuori) vaan lihoin ja kritisoin muiden tekemistä. Nyt vanhana pappana juoksen (lähes 3tuntiin menee maraton yli 60vuotiaana), vaan en kritisoi muita etenkään jos ei ole omakohtaista kokemusta asian molemmilta puolilta. Hyviä lenkkeily hetkiä.

    • 11+13

      mulla on sama college paita ja adidaksen verkkarit sekä niken lenkkarit ja lippis ollu jo yli kymmenen vuotta käytössä sillä treenataan salilla,lenkillä,rullaluistelussa ym... teen raskaita metalli hommia päivästä toiseen, töitten jälkeen treenataan kovaa, ja syödään makaroonilaatikkoa sekä 2litraa maitoa joka päivä, paska haisee ja tytöt juoksee karkuun, mutta ei ole turvonnutta mahaa eikä lääkärissä ole tullut käytyä ikinä vaivoista on selvitty makaamalla sängyssä kun ollaan kipeitä. penkistä menee 160kg maratooni alle 3h mihinkään en kirjaa mitään vaan kaikki tehdään tunteella joskus tulee parempi reeni joskus ei. turha hifistely vittuun ja tekee vaan!!!

      • Toope76

        Moi tombe


      • Anonyymi

        Punaniskat ampuvat sinut jos näytät irtolaiselta lenkilläsi


    • Ennen oli ennen

      Nyt on nytten, sunkin netinkäyttöäs me maksetaa verovaroin , alottaja.
      Menes ite juoksemaa joskus äläkä puhu mistää 50v aikasesta tilanteesta.
      Kengät jalkaa ja hopi hopi!

    • hienoa!

      kiva mielipde! hauska viiminen lause.

    • Juoksija vm. 61

      Olet ihan oikeassa. MInulla on ainoastaan sekuntikello ja siitä katson mikä on aika ja mihin suuntaan mennään. Se oli Paavo Nurmellakin. Ei ole mitään sykehöpötyksiä ja jalka-anturoita..Se on nykyajan juoksijoiden pääasia..sitten kun on puoli tuntia juostu niin ollaan muka niin helkkarin hyvässä kunnossa.
      MInä itse ole 50 v. juoksen läpi vuoden 33 - - 35 on rja-arvot viime vuoden aikana. 3000 kilomeytiä vuodessa. En halua kehua, mutta nykyajan mammanpojat ei siihen pysty. Saattaa vielä laitteet särkyä siinä menossa ja sittenhän maailma musteneekin...

      Eli juoksijat ja juoksentelijat on erikseen.

    • kotona on hyvä olla

      Eäähh.. kannattaa lopettaa toi purnaaminen..sitä voi olla vaan sohvalla ja juoda sitä kaljaa ja katsoa ku muut juoksee. Ei urheile niin ei tarvii valittaa miten on kaikki menny nykyään päin peetä. eikä pala rahaa niihin urheilu välineisiin.. sen voi kaataa kurkusta alas

    • Wilma Kastepöksy

      Moikka,

      olin ennen kova juoksemaan, mutta sitten löysin miehen, jota n****n monta tuntia putkeen päivittäin. En ole enää tarvinnut lenkkareita! Suosittelen kaikille, kuten myös teevesidieettiä ja runokyykkyjä.

      Terveisin,

      Ihana Wilhelmiina

    • Mulla kahdet hyvät juoksutossut. Ei sitä muuta tarvii. SITTEN VAAN ULOS OVESTA JA TOSSUA TOISEN ETEEN.....

    • Eivät hyvät varusteet ja sykemittarit heikennä tai pehmennä urheilijaa. Mielestäni suurin syy entisaikoja huonompiin tuloksiin on heikko kestävyyspohja. Ennen käveltiin, hiihdettiin, pyöräiltiin ja juostiin koulumatkat. Välitunneilla kisattiin ja koulun jälkeen joenpenkat ja mäennyppylät lasketeltiin kiiltäviksi.

      Kesät kuluivat samoissa merkeissä silloin kun maatalouden töiltä ehdittiin. Nuorilla aikuisillakaan ei ollut juuri muita vapaa-ajanviettotapoja. Mitä nyt lauantaina pyöräiltiin tanssilavoille.

      Näistä toiminnoista saatiin monipuolinen kuntopohja varsinaista oman lajin urheiluharjoittelua varten, joka alkoi usein vasta 15-18 iässä.

      Nykyään koulujen pihat täyttyvät curling-vanhempien katumaastureista kun vähän sataa tihuttaa. Piltit kastuvat ja sairastuvat jos joutuvat sateeseen. Koulukyyti pitää olla , että ehtii tietsikan ja pelikonsolin ääreen mahdollisimman nopeasti. Urheiluharjoittelu on tylsää ja sitoutuminen joukkueaikatauluun rajoittaa yksilön vapautta tehdä aina sitä mikä sattuu huvittamaan.

      Kenialaiset lapset toteuttavat samanlaista päiväjärjestystä, mikä meillä vallitsi heti sotien jälkeen. Länsimaisella elämäntyylillä on mahdotonta luoda samanatasoista kuntopohjaa. Vain äärimmäinen kurinlaisuus voi tuottaa saman tuloksen.

      Eri asia taas on se, onko ylipäätään mitään järkeä hakea MM tai olympiavoittoja. Tärkeitä olisi saada kaikki ihmiset liikkumaan terveyttä edistävästi. Nykyinen alle 30 prosenttia on katastrofi.

      • Anonyymi

        Niin tai näin, JUOSKAA


    • JOUJOU22

      Juoskaa miten teistä tuntuu oikealta juosta... onko sillä väliä mitä muut tekee??

      Hipsterit trendivaatteissa....mistä lähtien se tyyli on ollut trendikästä? Jerkoff!

    • mussutusta

      Tämä nyt on aivaa turhaa mussutusta. Itse harrastan juoksua ja hiihtoa ja ylläni on ihan perus verkkaria ja villapipoa päässä. Olen kyllä pistänyt merkille että vaatteni ovat kuin toiselta planeetalta verrattuna vastaantulijoiden varusteisiin mutta mitä sitten?!? Mua ei kiinnosta hittoakaan ruveta kilpavarustelemaan vaan vedän niillä mitä kaapista löytyy. Mun maailmani ei naapurin kamoista tuhoudu.

      ja vitut niistä 50-luvun tuloksista. Sillo ihmiset eivät olleet yhtään sen urheilullisempia kuin nykyäänkään, vaan hyvä kunto oli pakon sanelemaa. Nämä samat ihmiset jotka joskus nuoruudessaan kerkesivät hetken aikaa hevosen persettä vilkuilla, lihovat nyt telkkarien ääressä ja mussuttavat kuinka nykynuoriso on laiskaa.

    • Tarkeampikuinjuoksu

      Mitäs sä vanhoillinen täällä valitat? Ei ketään kiinnosta sun nyyhkytys jostain juoksusta. Maailmassa on tärkeempiikin asioita.

    • Puoksujuoksu

      Mitäs täällä provotaan. Suomesta on tullut 2000-luvulla peräti 2Euroopanmestaria, kärki on hyvä, mutta kapea. Itsepä olette pullamössötenavanne kasvattaneet, turha valittaa täällä jos aikuiset lapsenne eivät juokse alle 3h maratonia, peiliin kahtomisen paikka. :)

    • -pritney

      homo!

    • joopastastajoo

      Just eilen nauroin, kun joku juoksi ja kyttäsi noin 10sek välein sitä pulssimittariansa! Pelle touhua. Ikinä en moista ole käyttänyt, enkä käytä. Silti huippukunnossa!

    • Pyöräily.

      Se vasta välineurheilua onkin. Aikamiehet fillaroi sukkahousut jalassa,meikkilaukku vyötäröllä.On sykemittarit,navigaattorit,mehupullot,meikit ym. Voiko enään naurettavampaa lajia olla? Siis tosi pellejen laji.

      • Villamyssymiisu

        Höh. Pyöräilyä voi harrastaa halpisfillarillakin, kunhan se on kunnossa. Mitään kummempaa vaatetusta ei siinäkään tarvita, kunhan on säänmukaiset kuteet.

        Itse olen harrastanut pyöräilyä ihan pienestä asti, ja ainakin viimeiset 10 vuotta ympäri vuoden. Ei siinä ole mitään ylimääräisiä härpäkkeitä tarvittu, tervettä järkeä, reitin tuntemusta (tai kartanlukutaitoa) ja talvella talvirenkaat nastoilla (on muitakin vaihtoehtoa, mutta nämä sopivat itselleni).

        Eipä ole naisihmisenä tullut vielä mieleen tälläytyä "pyöräilymeikkiin" yhtään enempää kuin "juoksuehostukseenkaan" tai joihinkin erityistekstiileihin. Miksei niitäkin halutessaan käyttää voi, ja osa ns. teknisistä tekstiileistä on varmaan ihan asiallisisakin. Ilmankin kuitenkin näyttää pärjäävän ihan hyvin.

        Jos joku saa iloa (itsensä tai muiden kanssa) kilpailemisesta, tulosten tarkkailusta tai välinebrassailusta, siitä vaan.

        Itseäni kiinnostaa se ilo ja hyvänolontunne, joita sekä juoksemisesta että fillaroinnista saan. Aika pienellä rahallisella panoksella kaiken lisäksi.

        Villapaita päälle, hyvät tossut jalkaan ja menoks!


    • munamankelimies

      Naulankantaan. Pyöräilyssä on tullut sellanen 35-55 vuotiaiden äijäkatras, joilla on kaikenmaailman pyöräilykengät, tekstiilit, lasit ja kypärät ynnämuut vermeet. Ja fillarit - no tehän tiedätte.

      Ei näytä miltään erityisen kovilta urheilijoilta mutta vimpaimet on vimpan päälle. ootteko lukeneet fillariajajien keskustelupalstoja. Ne on vieläkin kornimpia kuin juoksuvoorumit.

      • 12345678909876

        Melko hankala on ajaa ilman laseja kovempaa vauhtia, kun ötökät ja muut irtokappaleet kopsahtelevat päin näköä. Ilman pyöräilykenkiä taas on vaikea ylläpitää sitä vauhtia. Polkimia kun ei vain paineta alaspäin. Että melko korneja ovat nämä asiasta tietämättömien kommentit.


    • ninnannunnann

      Kukin tehkööt niin kuin haluaa. Itselleni liikunnan tarkoitus on tuoda hyvää mieltä ja pitää huoli kropasta. En omista goretex-vaatteita tms., vaan ainoa panostukseni on hyvät lenkkarit ja hyvä fillari. Vaatetus on tavallista t-paitaa ja verkkaria. En omista sykemittareita enkä mitään muutakaan rekvisiittaa. Silti jos joku haluaa hifistellä tai hyötyä mittareistaan ja tekstiileistään niin siitä vaan. Mitä se keneltäkään on pois.

      Itse juoksen ja fillaroin fiiliksen mukaan. Kelloa joskus katson lähinnä sen mukaan, että tiedän, millaisen lenkin ennätän tehdä ennen kuin pitää palata kotiin tekemään lapsille iltapalaa. Ihan nautinnollisena koen tällaisenkin urheilun, kun ei tarvitse kilpailla kelloa tms. vastaan. Välillä liikun kovempaa, välillä hiljempaa ihan fiiliksen mukaan. Jos ei juokseminen nappaa ollenkaan, niin sitten vaikka kävelen ja hengittelen raitista ilmaa tai hölköttelen hyvin kevyesti.

    • Ja keneltähän se on pois, jos haluaa käyttää lajiin kehiteltyjä vermeitä, tai sitten niitä vanhoja virttyneitä verkkareita.. Eikös se ole pääasia että yleensä tekee jotain, joko sen 30min sykemittaria tuijotellen tai 2h mittaria tuijottamatta??

    • ei nii kiireinen...

      sillo ei muute tarvia juosta jos lähtee liikkeelle hivenen aikasemmin ja jos ei voi lähtee ajoissa ottaa fillarin sil pääsee nopsaa myös varsinki alamäessä :) ei siuinä onhan se juoksu vissiin ihan jees ja kukin taaplaa tyylillään, itse en oo kyseisestä lajista kauheesti innostunu kunnon urheilu välineilläkään, en myöskä ilman niitä :)

    • TT

      Kyllä sanoisin, että ihminen ite, joka olettaa että pitää olla "huippu" varusteet päällä että pääsee lenkille, pilaa silloin itse juokjsu urheilun, Okei, kengät on menny kehityksessä eteenpäin, mutta muuta suurempaa muutosta lenkkeilyyn ei tarvi. On totta, että ennenvanhaan fyysestä työstä sai hyvän pohjakunnon, ja sitä kautta ei tarvinnutkaan keskittyä harjoitteluun niin paljon mitä nykyään. Liikkuminen luonnollisesti on ns jo piiloharjoittelua mikä nykyään puuttuu kokonaan johtuen suurimmaksi osaksi kuitenkin minusta tietokonepeleistä, mopoista ym tekijöistä.- Jos lapsesta asti totutetaan että -20 pakkasella ei kannata mennä muullakuin autolla, tai julkisella liikenteellä, niin siinä menettää monta hyvää kilometriä jota vanhempana on vaikea saada kiinni. Keniassa aamulla juostaan kouluun, joka saattaa olla 10km päässä kotoa, ja sitten koulun loputtua pitää kipittää vielä takas, niin 20km päivässä ja siihen päälle kotityöt mitä kotona tehdään, niin on liikunnan määrä kohdillaan, ja ei mikään ihme, että Pohja on niin raju, että siihen ei valkoihoinen kykene.

    • Kikattelija

      Katukuvan pilaa nämä juoksija-räpeltäjät jotka näyttää lähinnä huvittavilta harrastuksensa kanssa. Naama punasen-sinertävinä hölkkäävät joka ei näytä edes juoksulta, vaimo ja minä naurettiin kippurassa tänäänkin kun sellainen tuli vastaan.

      Tosin ihanaa on katsella sitä askellusta, kun kenianpojat juoksehee!

      • Hauskuuttelija

        Tihihih

        Nolaavat niin itsensä, että ei tarvi ihmetellä jos vastaan tulevat remahtavat hirveään räkänauruun


    • Kapt.Koukku

      Juu..ja kaikenlaisilla "myrkkyjuomilla" eli energiasellaisilla...niitä jopa jaettiin ilmaiseksi...olisiko ollut kuten huumehörhelöillä jakaa ainetta, että saadaan koukkuun ja käyttämään. Energiajuomathan ovat aivan turhanpäiväisiä, yksi kahvikuppi ajaa saman asian. Varsinkin nuorille tämä on edesvastuutonta mainontaa...nuoret eivät tajua ja ovat vapaita vaikutteille, moni ei osaa ajatella ns. omilla aivoilla...sama on nähty jopa sikapiikkien ottajilla - eivät osanneet vanhemmatkaan ajatella omilla aivoilla...sitten valitetaan ja on vain omaa tyhmyyttä ja ajattelemattomuutta. Jotain on lahkoissakin hyvää, he eivät aina ole massasopuleitten ohjissa.

    • Juoksuaika.

      Kaikenlaisia juoksijoita niitä onkin ja Lahdessa se jonkun juoksija Litmasen patsaskin tuhrittiin...mutta eihän siinä mitään menetetty :-)

      • 1234567898765

        No, kukas sen kunnostuksen maksaa? Kyllä kaikki menettivät joitakin Euroja tässäkin idioottien harrastuksessa.


      • Kiekkokeikka

        Eiks se ollu jääkiekkoilija se Litmasen poika?


    • NaurunRemakka

      Näin tänään juoksijan, kun olin autolla liikkeellä. Toisessa autossa oleva mies nauroi, katsoi minua, ja pyöritti päätä.

      Hauskimman näköisiä ovat ne joilla on jumalattoman isot korvakuulokkeet korvilla näin keväällä ja kuuntelevat samalla musiikkia.

      • 123456787654345

        Heh heh. Hulluilla on halvat huvit.


    • NaurunRemakka

      Aina joku pistää toista paremmaksi. Yhdelläkin oli lenkkitossuihin asti kaikki punaista :DD

    • Kiiru.

      Arabiemiireissä suomalainen oli innostunut juoksemaan kadulla...takseja pysähtyi vähän väliä kysymään, että voiko auttaa kiireistä miestä pulassa!

      • Anonyymi

        Kiljamder. Tunnettu kahjo


    • ?

      mikä PRKL estää sua kasvattamasta partaa ja juoksemassa 20 asteen pakkasessa valmet-pipossa ja suomiverkkareissa jäinen räkäpuikko naamassa... älä PRKL valita turhasta ja mikä teitä muitakin menneen ajan kiihkoilijoita vaivaa?

      p.s. älä PRKL unohda sitä vesi pulloo kun lähet juoksee!!!

    • le lolwut?

      "mikä PRKL estää sua kasvattamasta partaa ja juoksemassa 20 asteen pakkasessa valmet-pipossa ja suomiverkkareissa jäinen räkäpuikko naamassa... älä PRKL valita turhasta ja mikä teitä muitakin menneen ajan kiihkoilijoita vaivaa?"

      Näin.

      "...sanovat, että hieltä haiseva joukkueurheilu mm. jääkiekko on yksinkertaisten junttien l. duunarien urheilua. Halveksitaan sitä vanhan ajan puurtamista, josta suomalainen sisu on saanut maineensa. Jalkapallo oli myös aikaisemmin samassa kastissa mutta nyt kaikenmaailman älyköt yrittää olla jotain jalkapallon enthusiasteja."

      Mikä ihme siinä jääkiekossa on niin helvatan hienoa ja miehekästä? :D Isot miehet jäällä telmimässä hikisinä, lähinä håmåltahan tuo haiskahtaa. On kansallisesti merkittävää ja on liipalaapaa, kun taas jalkapallo on sitten niin neitiä, kun ei jätkät ole toisiaan mailoillaan huitomassa.

      "Juoksu on nykyisin rappioitunut trendikkääksi hyvinvointiliikunnaksi."

      Juoksu on rappioitunut, koska se on suosittua ja miellyttävää?

    • VanhaUkko

      """Mutta mikä tärkeintä: ukkelit olivat silloin sitkeitä ja hoikkia.""""

      Tosiasia lienee, että ennen vanhaan oltiin reippaasti ylikunnossa ja aliravittuja.
      Tyhmyyttään ja tietämättömyyttään ukkelit rääkkäsivät itseään ja ihmettelivät kun on aina huono olo.

      Sekin tosiasia kannattaa ottaa huomioon, että ennen vanhaan doping ei ollut kiellettyä.

    • Parta Pekka

      Tämä keskustelu saa luvan päättyä tähän. Piste.

    • Laji on nousussa

      Ennen käytiin lenkillä, eikä roikuttu netissä pätemässä asioista joista ei tiedetä oikeasti mitään.

    • arska41v

      Ennen oli miehet rautaa, ja laivat oli puuta hiiohoi. Neuvostokauppa kukoisti, kekkonen kalasti, suomihevonen veti tukkia ja miehet oli hyväkuntoisia.

      Hyvä että ne rasvamahat edes 30 min juoksevat, tilanne esim USA:ssa lineen vielä huonompi kuin meillä.

      • muistot kultaa

        Ja ennen joka ukko heitti veivin nurkkaan 60 vuotiaana sydärin saadessaan...

        Kovasti on nykyiset ennätykset parempia kuin 50 vuotta sitten...


    • Run and time

      Eikö ole jokaisen oma asia minkälaisissa vaatteissa juoksee tai pyöräilee tai tekee mitä sitten tekeekin. Itse olen kauan hakenut itselleni sopivia juoksu- ja lenkkivaatteita. Monissa ulkoilupuvuissa hiki tuntui epämiellyttävältä ja lopulta tuli kylmä tai oli liian paksusti vaatetta tai jokin muu ei tuntunut hyvältä. Nyt olen satsannut juoksuun tarkoitettuihin asusteisiin enkä satsaustani kadu. Osa juoksunautintoa on sopiva vaatetus. Sykemittaria käytän, koska sen avulla säätelen vauhdin tarkoituksenmukaiseksi, joskus nopea vauhtinen joskus taas hidas. Sykemittarin tehon ja avun olen huomannut käytön kautta. Mutta minua ei haittaa, vaikka joku juoksee puuvillaisessa T-paidassa tai virttyneissä verkkareissa tai vaikka farkuissa. Se voi sopia ja tuntua hyvältä ko. henkilölle.

    • Ultrakävely

      Ultraajat yhä partasuita. Joku riepu tai hankkijan lippalakki päässä kaikilla.

      • Ultratapi

        Entäs sitte? Hiki haisee paremmin


    • Foorumiseppo

      Jos haluat juosta räkä poskella partaisena ja likaisena, liity mukaan forrestguuriin. Älä nipota.

    • tuttelintuure

      Onhan sitä yritetty juosta ns vanhaan malliin. Ihan viimeaikainen esimerkki on tämä Alisa Vainio, joka lahjakkuudestaan huolimatta on nyt telakoitunut ilmeisen pitkäksi aikaa. Taisi jollain karata mopo lapasesta ja neitonen juoksutettiin uuvuksiin.
      Tietenkään ei voi tietää taustoja mutta pelkkien mediatietojen varassa voi tehdä johtopäätöksen, että paljon ja kovaa ei välttämättä johda hyvään lopputulokseen.

      • ForG

        Hänellä ja forrestguurilla on yhteistä douppaus. Heistä ei ole mitään tietoa, vaan lymyilevät jossakin kuurin aikana. Forrestin menetelmässä pillerit voi päätellä jo otsikosta. Sasa ja muut ovat nyt hissukseen, eivätkä puhu ulospäin mitään eivätkä pidä julkista harkkapäiväkirjaa kuin ennen. Valmentaja ei kommentoi eikä urheilijoiden olinpaikoista ole tietoa.


      • Douppisa

        Eikö 3.5 tuntia mene ilman rojuja


    • Kuntoukkeli

      Ei tuo osittain median luoma entisajan stereotypia ole mihkään hävinny. Itse juoksen myöskin talvisin jolloin pimeällä vastaan tulee toisinaan samanlaisia kuntoilijoita. Näitä oikeita kuntoilijoita jotka liikkuvat ympäri vuoden tekemättä siitä numeroa. On kova työ pitää vanheneva kroppa kunnossa.

      • Nöyrävillekö

        Tyypillinen peräkammarin vanhapoika. Pimeessä lenkillä ettei kukaan vain näe eikä pidä itestään melua.


    • Anonyymi

      vmaksi on kuin ukot ennen. oikea susikarhu hikiräkäjannu

      • Anonyymi

        Jospa tänään on eilen


    • Anonyymi

      Naurettavaa kun tissiposkiset ukot kasvattaa parran ollakseen kuin ennen.

      • Anonyymi

        Eivät uskalla juua viinaa, roinata tai tapella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät uskalla juua viinaa, roinata tai tapella.

        Risupartaukko näyttää siltä kuin tykkää juua raakaa viinaa ja piestä naisia. No nämä tissiposkethan kuitenkin ovat tussun alla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Risupartaukko näyttää siltä kuin tykkää juua raakaa viinaa ja piestä naisia. No nämä tissiposkethan kuitenkin ovat tussun alla.

        Äläs ny. James komentaa töllössä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläs ny. James komentaa töllössä.

        Hyvä ukko. Kateltu ohjelmoo.
        Juavuksissa ukko ei oo ollunna kuvauksissa


    • Anonyymi

      Vieläkö Valmetin hattuja saatavilla?
      Minulla viren sortsit ja martti paita.

    • Anonyymi

      Miks somejuoksijat tykkää juoksumatoista. Eihän sellaisella tuntisikaan viitsi

      • Anonyymi

        New balancella Viittilöö.
        Kun levee lesti.


    • Anonyymi

      Olis ne entisaikojen ihmiset olleet mieluummin netissä kun laittamassa heinää seipäille ja sen jälkeen juoksulenkillä. Varmasti olisivat olleet yhtä laiskoja kun nykyihmiset, jos olis ollu tarjolla hyvää ruokaa, kymmeniä televisiokanavia, Youtube ja kaks autoo taloudessa ym.

    • Anonyymi

      Mikä valmet pipossa hottia?

    • Anonyymi

      Onko sairasella lyreksiä päällä? 😀

    • Anonyymi

      Apinapaija ja hankkijalippis piällä.

      • Anonyymi

        Hyvää sontaa. Pidän.


    • Anonyymi

      Seppo kasvattoo partoo.

      • Anonyymi

        Wannabe sontaukko.


      • Anonyymi

        Peukku partasuulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wannabe sontaukko.

        Hikinen ukko.
        Ei taija suihkussa käyvä.


    • Anonyymi

      Hikinen hokiukko poluilla.

    • Anonyymi

      Pilalle mennyt laji.
      Hankkijan lippis taika terinitin verrarit näkyy harvoin lenkkimaastoissa. Nykyjuoksijoilla lyreksiä päällä.

    • Anonyymi

      Ennen juostiin omaksi iloksi

      Nykyään juostaan jotta saadaan kivoja kuvia ja tykkäyksiä

      Ketään ei kiinnosta yhtään sun naama ja säälittävä kuva instas. Sori

      • Anonyymi

        Jotain on kiinnostanut.
        Sori. Mene takas kesoilin paariin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotain on kiinnostanut.
        Sori. Mene takas kesoilin paariin.

        Somepuolustus heräsi, oletko onnellinen somettaja, tuliko dnf? Suosittelen elämän hankintaa


    • Anonyymi

      Ennen kaikki oli parempaa.
      Onko kahvikaan enää samaa?
      Karhun lenkkarit eivät tule Suomesta ja
      vaatteet keinokuituisia. Meitä vanhempia harrastajia sapettaa. Katsokaa hintoja. Markka aikana juoksukengät sai sadalla markalla uutena urheilukaupasta ostoskeskuksessa.

    • Anonyymi

      Aurasiko kaupunki teitä Paavo Nurmen juostessa kysyn

    • Anonyymi

      nykyään juoksijat ovat partasuisia hokiukkoja.

    • Anonyymi

      70-luvulla veteraanien SMssä oli mukana satamäärin osallistujia, nykyisin varpailla laskettavissa ja nekin näprää älyttöömyyyslaitteitaan juostessaan !

      Tämän kansan ainoa toive paremmasta elämästä makaa Lavrovin harteilla, kontataan Äänislinnaan leip leip, liepuska liepuska, äännellen.

    • Anonyymi

      Saliukot lämmittelee 10 minuuttia.

    • Anonyymi

      Ennen ei rutistu helteestä.
      Juostiin lujaa ilman keelejä.

    • Anonyymi

      Pääsisipä joku 5000 m -> edes Vireenin tasoon

      • Anonyymi

        Vieläkö raakarolle valmentaa?


      • Anonyymi

        Helanteri voisi päästä lähivuosina.


    • Anonyymi

      Molari vienyt somejuoksun äärimmilleen. Sadan metrin juoksu kameraan ja sitten ihmetarinoita kertomaan someen.

    • Anonyymi

      Paras juosta siten, kuin itselleen on parasta.

      Itse olen alkanut juosta tossuilla, jotka ovat jopa eri merkkiä, mutta toiseen jalkaan vaan sopii paremmin toisen merkin kenkä. Eipä siihen kukaan kiinnitä huomiota.

      1920 luvulla oli ehkä toisin, silloin se oli puutteen merkki, nyt oikeastaan merkki varallisuudesta.

      • Anonyymi

        Ei se ole niin justiinsa. Itsekin juoksen eri värisillä tossuilla. Samaa mallia hankin kaksi paria, mutta eri väriä.


    • Anonyymi

      PÄÄASIA, että HARRASTAA ja nauttii

    • Anonyymi

      Juha Molari old skool juoksu harrastaja.
      Itkonen uuden ajan someilmiö.

      • Anonyymi

        Ei old school juoksijat aikaa tuntikaupalla käytä väärentääkseen videota mainiosta 400 metrin ajasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei old school juoksijat aikaa tuntikaupalla käytä väärentääkseen videota mainiosta 400 metrin ajasta.

        Eihän moltzu käyttänyt "tuntikausia" "väärentääkseen" "mainiota 400 metrin aikaa", vaan latasi nopeasti kokonaiset videopätkät 800 m juoksustaan, joita oli juossut aamulla ja illalla Venäjällä useamman kerran päivän aikana. Pikkupoikansa kuvaama kukin video käsitti kierroksen, mutta yksi video olikin iltapäivältä ja toinen aamupäivältä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän moltzu käyttänyt "tuntikausia" "väärentääkseen" "mainiota 400 metrin aikaa", vaan latasi nopeasti kokonaiset videopätkät 800 m juoksustaan, joita oli juossut aamulla ja illalla Venäjällä useamman kerran päivän aikana. Pikkupoikansa kuvaama kukin video käsitti kierroksen, mutta yksi video olikin iltapäivältä ja toinen aamupäivältä.

        Kiva juttu Juha, että käyt omia totuuksiasi täällä yhä jakamassa :-)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva juttu Juha, että käyt omia totuuksiasi täällä yhä jakamassa :-)

        Eikös nuo ole yleisesti tunnettuja ja nähtäviä. Joku kirjoittaja oli hiukan mennyt omille poluille tätä ennen.


    • Anonyymi

      Parroilla nykyukot peittelee vauhtipelkoo

    • Anonyymi

      Ennen kalevan kisoissa ei ostettu kioskista jallukaakaota.
      Jokasella oli taskumatti. Viinaa taika pontikkaa.

    • Anonyymi

      Ennen ukoilla ei ollut partaa saatika tatuointeja.
      Virenit jalassa juostiin lujaa.

      • Anonyymi

        Juu. Tatuoidut juoksijat pilalla. Eivät ole juoksijoita alkuunkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu. Tatuoidut juoksijat pilalla. Eivät ole juoksijoita alkuunkaan.

        Tatuoidut vegaaneja.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nykyään juoksijoilla enempi tyyliä.

    • Anonyymi

      Nykyään taaseen talvet pitkiä ja kylmiä. Tosijuoksijat juoksee ulkona parta jäässä.

      • Anonyymi

        juu ennen oli hellettä talvella


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        juu ennen oli hellettä talvella

        Tammikuussa 93 oli lumetonta ja talvi 20 oli lumeton kokonaan.


    • Anonyymi

      Täällä pohjoisessa -30. Hyvin tarkenee parta huurussa mättähillä hölkätä.

    • Anonyymi

      En oikein ymmärrä aloitusta. Jokainen jonkun lajin harrastaja on kaikkina aikoina harrastanut niin hyvillä varusteilla kuin saatavilla on ja kuinka perse kestää.

      Niitä pallishortseja ja Karhun kumitossuja käytettiin koska ei paremmasta tiedetty. Tai mikäli tiedettiin, ei niitä saanut mistään kun ei ollut nettikauppoja ja Helsingin kivijalkaan olisi mennyt iso siivu tilistä.

      Urheilukellot ja nörtit? Miten se oikeastaan eroaa siitä, että merkittäisiin rannekellolla tai sekuntikellolla mitattuja aikoja ruutuvihkoihin? Paitsi sillä että data on kaduilla ja maastossa tarkempaa, koska GPS mittaa tarkan matkan; verrattuna Suomi-verkkarimiesten "siinä 6-8 kilometriä"-arvauksiin.

      Ruoka? Ei liity juoksuun, mutta Antti Kasvio sanoi Urheiluhullut-podcastissa miten omat tulokset olisivat nykyravinnolla vieläkin kovemmat. Vrt. lama-aikaan milloin juotiin kahvit ja syötiin maksalaatikkoa.

      • Anonyymi

        Juu. Tosin ennen tulokset parempia eikä poluilla patikoitu


      • Anonyymi

        Mitäs vikaa maksalaatikossa on? Maksa on superfoodia, ja riisi hyviä hiilareita. Ja nykyään ruoka on niin kallista ettei työssäkäyvälläkään ole varaa syödä hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs vikaa maksalaatikossa on? Maksa on superfoodia, ja riisi hyviä hiilareita. Ja nykyään ruoka on niin kallista ettei työssäkäyvälläkään ole varaa syödä hyvin.

        uiko Kasvio kahvin voimalla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu. Tosin ennen tulokset parempia eikä poluilla patikoitu

        Se on kyllä totta, että sana "juoksu" ei 70-80-luvuilla tarkoittanut 6:30/km kävelyhölkkää ylisuuret bluetooth-kuulokkeet päässä.

        Itse 10 000 metrillä ikäsarjoissa kilpailevana olen tehnyt ikävän havainnon, että ratakymppi on Suomessa jo melko niche, vaikka sen pitäisi olla matalan kynnyksen laji. Piirikunnallisissa joissain ikäluokissa pääsee mitalin saa, kun menee vain paikalle.

        Ei liene vaikea päätellä, miksi aikuisten arvokisoissa ei miesten puolella ole suomalaisia vuosikausiin näkynyt. Kun ei ole harrastajapooliakaan, niin ei siitä ole lahjakkuuksia nostettavaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs vikaa maksalaatikossa on? Maksa on superfoodia, ja riisi hyviä hiilareita. Ja nykyään ruoka on niin kallista ettei työssäkäyvälläkään ole varaa syödä hyvin.

        Älä ymmärrä väärin. Maksalaatikko on kiva lisä joulupöydässä, ja ehkä muutoinkin. Mutta Kasvion mielestä se ei ole superfoodia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kyllä totta, että sana "juoksu" ei 70-80-luvuilla tarkoittanut 6:30/km kävelyhölkkää ylisuuret bluetooth-kuulokkeet päässä.

        Itse 10 000 metrillä ikäsarjoissa kilpailevana olen tehnyt ikävän havainnon, että ratakymppi on Suomessa jo melko niche, vaikka sen pitäisi olla matalan kynnyksen laji. Piirikunnallisissa joissain ikäluokissa pääsee mitalin saa, kun menee vain paikalle.

        Ei liene vaikea päätellä, miksi aikuisten arvokisoissa ei miesten puolella ole suomalaisia vuosikausiin näkynyt. Kun ei ole harrastajapooliakaan, niin ei siitä ole lahjakkuuksia nostettavaksi.

        Matala kynnys on park run 5 km. Joissain päin juostaan 14 minuuttiin.


    • Anonyymi

      Läskejä partasuisia hölkkäukkoja. Tuulahdus menneisyydestä. Ennen olivat hoikkia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6599
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4253
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2670
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2050
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1578
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1074
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe