Hei kaikki ihmiset.Mä olin vielä alaikäinen kun aloin seurustelemaan itseäni reilusti vanhemman miehen kanssa.Kun olin jo "tarpeeksi"rakastunut häneen sain tietää kahdesta lapsesta.Toisesta ei ole "vaivaa"sillä hän asuu äitinsä luona mutta se 1-vuotias jäi meille koska sen äiti ei kyenny sitä hoitaa.
Me ollaan oltu nyt kohta 2 vuotta yhdessä ja rakastan miestäni valtavasti!Ongelma on kuitenkin minun lapsellisuuteni ja mustasukkaisuuteni.Mua ärsyttää se pentu lähes jatkuvasti.Se on koko ajan meiän kaa.Se nukkuu mun huonees(asun viel himas),aamul ku herään nään eka sen ja mieheni alkaa heti höösää sen kaa.Se tulee mukaa joka paikkaan.Mieheni on joka toisen viikon töissä ja kun hän tulee sitten kotiin suuntaamme ekaks hakemaan sen kiljukaulan!
Onko tää sairasta?Mä pelkään että mä vielä itse pilaan muuten täydellisen suhteen!Mut mä haluisin olla niinku muutki rakastavaiset.kävellä kaupungilla käsi kädessä ILMAN rattaita!Mä oon niin nuori vielä etten haluu äidiks,en ainakaa jonku toisen äidin lapsen äidiks!Auttakaa mua joku ...Mä tiedän että kaikki tää on musta itestä kii,mutta haluisin vaan olla mun miehen kaa.Mä haluun olla se "number one"mut mä tiedän et mä tuun aina olee se kakkonen,en sen enempää enkä vähempää.Helpottaako tää ajan myötä?Pitäskö mun mennä hoitoo!?
Me ollaan oltu nyt kohta 2 vuotta yhdessä ja rakastan miestäni valtavasti!Ongelma on kuitenkin minun lapsellisuuteni ja mustasukkaisuuteni.Mua ärsyttää se pentu lähes jatkuvasti.Se on koko ajan meiän kaa.Se nukkuu mun huonees(asun viel himas),aamul ku herään nään eka sen ja mieheni alkaa heti höösää sen kaa.Se tulee mukaa joka paikkaan.Mieheni on joka toisen viikon töissä ja kun hän tulee sitten kotiin suuntaamme ekaks hakemaan sen kiljukaulan!
Onko tää sairasta?Mä pelkään että mä vielä itse pilaan muuten täydellisen suhteen!Mut mä haluisin olla niinku muutki rakastavaiset.kävellä kaupungilla käsi kädessä ILMAN rattaita!Mä oon niin nuori vielä etten haluu äidiks,en ainakaa jonku toisen äidin lapsen äidiks!Auttakaa mua joku ...Mä tiedän että kaikki tää on musta itestä kii,mutta haluisin vaan olla mun miehen kaa.Mä haluun olla se "number one"mut mä tiedän et mä tuun aina olee se kakkonen,en sen enempää enkä vähempää.Helpottaako tää ajan myötä?Pitäskö mun mennä hoitoo!?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miksi olet kyseisen miehen kanssa? Oletko ajatellut, että voisit ansaita jotain parempaa? Miksi et ottaisi normaalia miestä, jolla ei ole lapsia?
Vaikka mies olisi kuinka ihana tahansa, niin mietipä silti mistä kaikesta joudut luopumaan hänen takiaan. Ei muuta kuin mies vaihtoon.
Asut miehesi kanssa himassa. Siis kotonasi?? Ja lapsi asuu siellä kanssa?? Miksi ihmeessä ette hanki omaa asuntoa????
Tää asuminen tääl ei maksa mitää.Sitäpaitsi mul on melkein mun miehen lapsen ikäsiä sisaruksia täällä.Oksettaa ajatus muuttaa johonki mis ois tosiaanki vaa mä,mieheni ja se kakara.Tääl on muutaki elämää,siten se baby ei vie kaikkea huomiota.Kuulostaa varmaa oudolta,mut mä oon tosiaanki tosi nuori viel enkä oo viel asunu pois himasta..Muuttasin heti omaa jos siel ois vaa mä ja mieheni.
Tilanteesi vaikuttaa - anteeksi vain - ulkopuolisen silmissä vähintäänkin oudolta.
Kuinka ihmeen nuori sinä olet ja miten olet ajautunut moiseen suhteeseen? On itsestään selvää, että nuori ihminen ei ole valmis äitipuoleksi. Totta kai kaipaat ikäistesi tavoin romanttista käsikävelyä jne.
Olet ajautunut kummalliseen tilanteeseen, enkä ymmärrä, miten vanhempasi katselevat moista menoa.
Estääkö uskontosi sinua eroamasta? Et vaikuta valmiilta noin aikuismaiseen suhteeseen. Ajattele nyt vielä, ennen kuin sidot itsesi tiukemmin. Tekstejäsi lukiessani näen silmissäni 16-vuotiaan tytön, jolla on pieni lapsi sylissä ja aikuinen mies kammarissa odottamassa.
Hmmmm.
Onko sinulla ammattia vai ovatko opintosi kesken? Vai onko tarkoitus, että sinusta tulee ilmainen kaitsija tälle lapselle?
Mieti nyt hyvin tarkkaan niin itsesi, kuin tuon lapsen kannalta elämää eteenpäin.
Pelkään pahoin, että tilanne tulee pahenemaan, kun lapsi kasvaa ja sen myötä kaipaa ja osaa vaatia enemmän huomiota ja hän todella tarvitsee sitä rakastavilta ihmisiltä!
Mielestäni sun tulisi jättää mies ja elää katkolla ollut nuoruutesi, näin tekisit kaikkien kannalta parhainpäin.
No tää mun ongelma on kyl aika outo.Ku ei mul itseasias sinänsä oo mitää sitä lasta vastaan niinku... mä tarkotan et mä haluisin olla sille hyvä äiti ja parempi äiti kuin se sen oikea,ja ku ei se muista mitää varmaa sen oikeesta äidistä ni se on jo osittain kiintyny muhun.Mä vaa itteksee mielessä oon katkera kun en saanu eka elää ihanaa seurustelu aikaa vaan jouduin suoraa perhe-elämään..Musta tuntuu kauheelta ku ekat vastaukset kehottaa jättämään miehen ku emmä voi ku mä rakastan sitä!Mä haluisin vaan jonku selvyyden mun pään sisälle ku tuntuu et se räjähtää ku en tiiä enää mistää mitää..Eihän sitä muut voi oikasta mut pari rohkasevaa sanaa ehkä...
Sulla ei ole oikeutta vedota rakkauteen miestä kohtaan jos tunnet noin sitä lasta kohtaan. Sun täytyy ottaa todella huomioon sen lapsen tulevaisuus. Jos susta todella tuntuu pahalta olla sen miehen ja lapsen kans oikea perhe niin anna sille miehelle mahdollisuus etsiä lapselleen äitipuoli joka on valmis ottamaan vastuun. Itse olen ollut tuossa vastaavassa tilanteessa se lapsi. Ja siitä jäi itselleni sellainen tunne etten ole tervelullut omassa kodissani. Olin n. kaksi vuotias kun isäni löysi liian nuoren äitipuolen minulle. Mitään pahaa se ei ole minulle tehnyt mutta ei myöskään antanut turvattua lapsuutta ja sitä myötä hyvää itsetuntoa. Joten unohda hetkeksi omat tarpeet ja mieti sitä viatonta lasta joka ei voi itse asialle mitään.
Miksi asutte samankaton alla koko porukka? Eikö olisi paras että miehesi ja hänen lapsensa asuisi jossain muualla ja "vain seurustelisitte". Se ratkaisu olisi teille kaikille paras vaihtoehto. Lapsi vaistoaa niin herkästi kaikki mieliala jutut että se lapsi varmaan jollain tavalla "kärsii" tilanteesta. Puhu miehellesi rehellisesti tunteistasi ja koittakaa keksiä teille kaikille paras mahdollinen ratkaisu. Myös lapsen isällä on suuri vastuu lapsensa tulevaisuudesta ja kasvu ympäristöstä. Ei voi ajatella ainoastaan itseään vaan myös sen lapsen parasta. PUHUKAA REHELLISESTI ja MUUTTAKAA ERILLEEN. Voihan sitä silti " seurustella"
tuumaavat kun te asutte heillä ilmaiseksi? ja ilmeisesti äitisi (mummupuoli) hoitaa miehesi lasta omiensa rinnalla?
jos oikeasti rakastat miestä, rakastat (opettelet) rakastamaan hänen lastaankin.(siinä on puolikas miestä!
mene neuvolaan (varaa etukäteen aika) ja juttele siellä josko heiltä löytyisi apua.
tai varaa aika perhehneuvolasta ja selvittele siellä tunteistasi.
voi tosiaan olla, että olet liian nuori äitipuoleksi, muttet ole sitä valmis myöntämään.koska et voi myöntää valinneesi väärää miestä. kuitenkin nuorena ihastukset tulevat, kuluvat ja vaihtuvat.
mieti kuinka varma olet rakkautesi kestävyydestä ja kuinka paljon olet valmis uhraamaan ja taistelemaan tilanteen eteen?
miten mies suostuu asumaan anoppilassa?
Ei miehelleni(tietääkseni)ole ongelma asua anoppilassa koska se tapahtui vähän niinku itsestään,jotenkin vaan jäätiin asumaan tänne kun mieheni asunto oli niin kaukana.
Mieheni lapsi toki leikkii täällä sisaruksieni kanssa já äitini luonnolisesti siinä sivussa on menossa mukana ,mutta ei se häntäkään häiritse ,päinvastoin.
Mä olen kyllä valmis tekemään ihan mitä vaan jotta saisin negatiiviset tunteeni vaihtumaan ja ymmärrän että se toki voi viedä aikaa.
Jo uskonnollisen taustanikin vuoksi olen sitä mieltä että tämä on suhde johon jään.Tiedän että rakkauteni on aitoa ja häät ovat tulossa.En vain arvannut kuinka iso asia noinkin pieni asia kuin lapsi ja vieläpä toisen voisi olla,mutta taidat olla oikeassa ,ehkä minun pitäisi kääntyä jonkun ammattilaisen puoleen ja selvittää tunteitani ja ajatuksiani.Kiitos.
Siis kerrataan: sinä olet alaikäinen, max 16 v??? ja asut vielä kotonasi äitisi ja sisarustesi kanssa.
Et ole naimisissa. Seurustelet. Kutsut tyyppiä mieheksesi.
Miehesi on aikuinen, täysi-ikäinen ja sinua huomattavasti vanhempi. Hän on viikon töissä jossain muualla ja viikon taas vapaalla ja sen ajan hän on siellä sinun kotonasi?
Hänellä on pieni lapsi, joka asuu sinun kodissasi ja sinun äitisi huolehtii tästä lapsesta.
Ei kuulosta ollenkaan tervejärisen touhulta. Onko koko juttu tottakaan, onko tämä provo?
Mies taitaa käyttää hyväkseen sinua ja sinun äitiäsi. Ilmainen asunto ja ruoka ja hoito lapselle.
Ja sinä onneton lapsi kuvittelet, että tuo kaikki on rakkautta!
'Miksi äitisi sallii tämmösen? Miksi et aloita nuoren ihmisen elämää, ja ole ikäistesi kanssa?
Sinä olet äitisi helmoissa miehesi ja tämän lapsen kanssa, ja se on sinulle ok juttu. Mutta oletat, että mies hylkäisi lapsensa ja keskittyisi vain sinuun!
Ei se niin mene.
Vanhemmat huolehtivat aina lapsistaan - niin sinunkin äitisi sinusta ! - ja se pieni pentu kasvaa ja tulee olemaan sinun elämässäsi mukana vielä tosi paljon. MInne isä lapsensa laittaisi??
Jos muutatte siitä kotoasi pois, vastuu pienestä lapsesta tulee sulle. Oletko valmis siihen??Se kaikki, mitä äitisi tekee, on sinun harteillasi.
Selviätkö siitä?
Miksi et eroa siitämiehestä?? Miten vanha olet??
no selvennetäämpä asiaa hiukan.
Mä oon 19-vuotias,mutta olin alaikäinen kun alotin suhteen.Ehkä mä kirjotan vähän epäselkeesti ku ei tää tilanne musta nyt niiin outo oo.
Ei täs oo muuta erikoista ku se et mun POIKAYSTÄVÄLLÄ(jos niin on parempi,mutta hän on kesän jälkeen mieheni ja sitäpaitsi se on nopeempi kirjottaa)on vaan jääny pari todistusaineistoa ,että se on ennenki eläny suhteessa.Mutta tuskin tollanen lapsi perheeseen yhtäkkiä-juttu on kenellekään ihan easy.Ajattelin vaan tänne hieman purkaa joskus hieman sekavaa ajatuksenjuoksua.
Kuten jo aikasemmin mainitsin poikaystäväni asunto oli niin kaukana,että ikäänkuin vahingossa jäätii tänne mutsille asumaa ku koulu on tossa vieressä.Ja pakkohan sen lapsenki oli tänne muuttaa.
Mä en pelkää vastuuta.Tossa alempana kirjotinki jo ,että mä oon ottanu vastuun melkein mun koko perheestä,johon kuuluu liuta pienempiä sisaruksia ja äiti joka ei yhteen aikaan jaksanu.Asiat siltä taholta on jo järjestyksessä ja olin ilonen ,että voisin nyt aloittaa tavallisen nuoren tytön elämän.No ehkä hieman toisin kävi,mutta se ajatus tuntuu vaan niin mahdottomalta ,että jättäs vaa tän kaiken.Jospa mä kerron sulle,että kaiken sen raskaan lapsuuden ja osan nuoruuden jälkeen mulla ei niin hirveesti ollu iloa tallustella tällä maan kamaralla.Mut sit yhtäkkii löytyki ihan suunnaton ilo ja tarkotusta elämälle.No se toi mukanaan ehkä toisenlaista huolta,mutta tarkemmin ajatellen se on kaukana siitä taakasta minkä oon kantanu.Sitä menee vaan ajatukset välillä niin hemmetin solmuun,että ei tiedä miten päin istuis.Ja sekai sallitanee itse kullekin.Ja eix kaikil ihmisil tuu elämänsä aikana kiviä eteen?
Ei oo tarkotus puolustella tilannetta,voihan se olla et oon vaan niin sinisilmänen etten tajuu minne oon itteeni viemäs ,mutta sitte mun täytyy todella olla tosi sinisilmänen...
Ja sulla oli ikää...??? 15vee vai?
No tuli kyl kylmät väreet sun jutusta. Ajattelin vaan miten suhtaudut pieneen viattomaan lapseen. Eikö olisi parempi etsiä silloin lapseton mies jos et halua lasta sotkemaan seurustelusuhdettasi. tämä isä varmasti tulee rakastamaan lapsiaan aina varmasti enemmän kuin sinua. olisiko syytä kasvaa hiukan aikuisemmaksi????
Jos kerta aloitit seurustelun alaikäisenä niin epäilen ettei sinulla ole paljon kokemusta muista miehistä, ja tämä nykyinen on eka poikaystäväsi. Elikkä sinuun on iskenyt ekanpoikaystävän -syndrooma. "Emmä voi sitä jättää, mä niin rakastan sitä, kukaan muu ei rakasta mua kuitenkaan, jää yksin, toi on mun elämäni mies.." ?? Ah.. sitä naiviutta kun ei paremmasta tiedetä.
Sä olet ajautunut suhteeseen, josta et, muka, pääse pois. Et pääse koska luulet rakastavasi miestä vaikka todellisuudessa et tiedä mistään mitään. Eihän sulla ole vertailukohteita jotta tietäisit mitä oikea rakkaus sen oikean kanssa tuntuun. Olet myös ottanut liian suuren askeleen aikuisuuteen vetämättä henkeä ja siksi happii alkaa nyt loppua ja olet sekaisin. Et nuoruudenrakkauden huumassasi tajunnut mihin oikeasti olet ryhtymässä eli äidiksi lapselle.
Lisäksi luulet ettet voi lähteä suhteesta koska pelkäät jääväsi yksin, ilman rakkautta. Se on kuitenkin harhaa. Löydät ihan varmasti jonkun toisen ja löydät sen oikean ihmisen rinnallesi. ja voin vakuuttaa että huokaat onnellisena siitä että pystyit jättämään nykyisen tilanteen taaksesi. Nykyiset elämänsaappaat ovat vain liian suuret sulle täytettäväksi. Mutta osasi olet valinnut. Elämä on täynnä valintoja. Joko hyväksyt lapsen ja miehen tai sitten olet ilman niitä molempia. Mies ja lapsi kuuluvat samaan pakettiin.
Negatiivisia tunteitasi et pääse pakoon ellet käsittele niitä. Ja välttämättä et koskaan pääse tunteistasi eroon ja lapsi tulee aina olemaan teidän "tiellä". Sinun tulee pohtia mitä seurustelulta haluat. Haluatko leikkiä jo kotia vai seurustella vapaasti?? Tilannettasi vaikeuttaa ettei sulle edes annettu aikaa miettiä haluatko lapsen äidiksi vaan ajauduit nuoruuden tietämättömänä tilanteeseen. Vain etäisyyttä ottamalla saat asiaan oikeanlaista perspektiiviä.
Jos kuitenkin luulet tietäväsi että mies on elämäsi mies ja haluat elää hänen ja hänen lapsen kanssa koko loppuelämän. Niin sehän on sitten selvä, lopeta kapinointi/ruikutus ja ala elää äitipuolen elämään. Tilanteesi ei koskaan muuksi muutu. Jos taas epäilet ettet jaksa tilannetta koko loppuelämääsi, niin pyydä muutosta. Tee asialle jotain! Mikä se jokin on niin se on sinun päätettävissä mitä SINÄ haluat elämältäsi. Kyse on sinun koko loppuelämästäsi!
Kauheeltahan toi kuulostaa ku sen noin sanoo!!
Mä en vaan ymmärrä miksi sun pitää esittää noin jyrkkiä päätelmiä että mä en muka tiedä mistään mitää..tuntuu vaa vähän pahalta..
Ja ton oikeen löytämisessä mulla on sen verran vanhanaikainen näkökulma ,että oon saanu siitä ennenki tapella.MÄ en nimittäin usko siihen.Kaikissa meissä on vikoja,miksi pitäis ottaa se riski ,että jättäis tämän joka sanotaan nyt "tuntuu" oikealta(jos en kerta tiedä mistään mitään) vaan sen takia ,että ehkä se seuraava ei heitä hikisukkiaan lattialle tmv.Ja miksi pitäs olla kaikesta niin hirveesti kokemusta?Tämä pieni minunkin elämän kokemus on jo tehnyt mulle selväx sen,et mitä enemmän mä nään maailmaa sitä vähemmän mä siitä pidän.Voihan asia tietenkin olla toisinkin päin,mutta mitä siitä hyötyy ,että näkee ensix paljon paskaa ja sit alkaa ettii sitä hyvää.Ja siitä kokemuksesta...on paljon ihmisiä jotka ei oo kokenu yhtäkään suhdetta ennen sitä ensimmäistä ja viimeistä ja elävät onnellisesti,vai elävätkö nämä ihmiset sitten vähemmän onnellisesti kun eivät tiedä siitä paskemmasta joten eivät osaa arvostaa sitä parempaa?!Täh?Tähän lisäisin vielä ,että mulla on kokemusta myös siitä paskemmasta.Ehkä ei niin paljon kuin vanhemmilla samaa sukupuolta edustavilla,mutta tarpeeksi,sanoisin.
Tätä lapsi-asiaa hankaloittaa myös se mitä en ookkaa vielä maininnu,että mun poikaystävä tuli yksinhuoltajax lähes samalla silmänräpäyksellä kun minäkin "jonkunnäköiseksi äitipuolexi".Eli ei hänkään juuri tienny mitä se lapsen kanssa eläminen 24 7 sitten oikeasti onkaan.Ja kaikenlisäx se olin vielä minä ku rohkaisin häntä hakemaan sen lapsen yksinhuoltajuutta,sillä sen verran on mullakin sentään sydäntä sitä pentua kohtaan ,että en halunnu sen jäävän sinne missä oli.Muutta enpä minäkään tullut ihan kaikkea ajatelleeksi silloin,mutta toivottavasti musta tulee vielä jotain,vaikka tiedän myöskin sen ,että kyllä sillä lapsella on nyt 100-kertaa parempi olla ku jo sse ois siel mis ennen,,vaikka se saikin vähän lapsellisen äitipuolen ,mutta ehkäpä mä tästä vielä viisastun ja aikuistun niinkuin siellä joku jo ilmoittikin,että Kasva aikuisex...
jotenkin tuo tilanne kuulostaa vain haaveelta,olisikohan vaaleanpunaisissa päiväunelmissa jokin vanhempi mies...
sori mutta on pakko kertoa suoraan.
ja jos tuo olisi todellinen tilanne,niin eikö vanhempasi tai muut AIKUISET ihmiset ympärilläsi puutuisi asiaan.
yrität leikkiä äitipuolta vaikka itsekkin tunnut olevan vielä pikkutytön tasolla.
joten pieni neuvo,ota ja kasva lapsuutesi ensin ota vaikka nukke ja hoida sitä tai pienempiä sisaruksiasi.
Mikäpä voisi olla pahempaa ku ,että ihmiset ei usko...vaikka kuinka selittäisit.Mutta ei se mitää ..ei mua oo ennenkää uskottu..ei kukaa usko sitäkää ,että mä oon ala-asteelta lähtien hoitanu mun pienempiä sisaruksia ja äitiä.Tehny kaikki työt himassa,puunhakkuusta lähtien..ku äiti oli kuolemansairas ja faija..ei sitä oo mikää ikinä kiinnostanu
Siitäkö tämä nyt johtuukin, että olet joutunut ottamaan niin paljon vastuuta aiemminkin? Luulet, että nyt sinun on ryhdyttävä jonkin lapsipolon äitipuoleksi - tuossa iässä? Olet jo kirjoittanut, että tilanne hermostuttaa sinua: näet lapsen heti herättyäsi, poikaystäväsi pyörii lapsen ympärillä jne. Tuo kaikkihan vain jatkuu.
Mainitsit myös uskonnon. Ei mikään uskonto velvoita sinua jatkamaan tuota suhdetta.
Nuorena on ehdoton tunteissaan ja mielipiteissään. Toivottavasti et kadu myöhemmin elämätöntä nuoruuttasi.
Pahoitin mieleni kun luin saamasi vastaukset. Minusta sinä vaikutat hienolta, kypsältä ja vastuulliselta ihmiseltä. Pieni lapsi, joka on menettänyt jo yhden äidin, tarvitsee PYSYVIÄ suhteita aikuisiin. Et ole hyljännyt häntä päästäksesi bailaamaan kuten eräät sinua 10 vuotta vanhemmatkin tekisivät.
Se, että joku on 19 ei tosiaankaan tarkoita, etteikö hänestä olisi kunnon äidiksi. Ja se, että lapsi tupsahtaa suhteen keskelle ennen kuin ollaan tunnettu kauan ei ole koko maailman mittapuun mukaan mikään outo juttu. Suomessa se on erikoista, ei muualla. Ja suomalainen kyllä selviää siinä missä muunmaalainenkin.
Onneksi äitisi on tukenasi. Puhu kuitenkin miehesi kanssa väsymyksestäsi ja hämmennyksestäsi, ei syyllistävästi vaan avoimen keskustelevasti. Hänen pitäisi löytää keinoja olosi parantamiseksi.
Ole ylpeä itsestäsi! Voimaa sinulle!