Laiduttaminen

Viisas neuvo! Siis tuo että ei mitään laihdutusta. Muistan itsekin olleeni aivan normaalipainoinen seiskaluokkalainen, joka päivä toisensa perään katsoi peiliin ja näytti aina omissa silmissään läskiltä ja kaikin puolin vääränlaiselta. Siitä seurasi yli 10 vuoden piinallinen laihdutuskierre.

Vasta ihan aikuisena olen tajunnut, että se mitä koin, oli aivan tavallista murrosikään kuuluvaa hämmennystä omasta muuttuvasta kehosta. Hyviä lääkkeitä siihen ei todellakaan ollut laihduttaminen, urheilu, syömisen kontrollointi, oman itsen armoton arvostelu, rasvaprosentin tai painoindeksin laskeminen tai vyötärönympäryksen mittaaminen.

Parempia lääkkeitä olisivat olleet muiden kanssa keskusteleminen asiasta (ovatko hekin huomanneet, että olen nykyään aivan outo ja totaalisen väärä ja lisäksi ruma ja läski? Ai eivät olleet huomanneet. Mikähän tässä sitten oikein on?) ja sen oivaltaminen, että tunteeni ja ajatukseni olivat täysin asiaankuuluvia. Että ne menevät ohi aikanaan, eivätkä vaadi MITÄÄN toimenpiteitä, kaikista vähiten laihduttamista.

Eli ei muuta kun olette aivan kaikessa rauhassa hämmentyneitä ja ihmeissänne. Te olette ihan jees ja normaaleja. Ja muistakaa myös ilota itsestänne, siitä kehosta, joka kehittyy ja muuttuu ja jossa tulette asumaan koko ikänne. Sen kanssa kandee ennemminkin ystävystyä kuin olla sotajalalla ja yrittää väkisin muuttaa sitä. Ekassa tapauksessa elämä on hurjasti mukavampaa.

Suvi Bouhlal
Erityisnuoriotyönohjaaja, Espoo