Moi kaikki!
Haluan nyt kysyä tällä kirjoituksella, että löytyisikö maailmasta muita ihmisiä ketkä ajattelevat näistä asioista kuten minä..? Olen nimittäin tällä hetkellä äärimmäisen ahdistunut vanhempieni erosta.
Asun tällä hetkellä ulkomailla ja vanhempani kertoivat minulle tuossa pari viikkoa sitten että eroavat viimein. En näe heidän avioerossaan mitään pahaa, olen toivonut sitä 6-vuotiaasta lähtien. Olen aina tiennyt ettei heidän yhteiselämänsä suju millään tavalla, ja ero on jonain päivänä edessä.
Olen ihan aikuisen iässä, eli sinänsä heidän avioeronsa ei vaikuta minuun millään tavalla. Minua siis lähinnä huolestuttaakin avioeroprosessi, josta saattaa muodostua raskas ja pitkä. On myös mahdollista että joudun sisaruksieni lailla todistamaan oikeudessa ennen pitkää heidän avioliittoonsa liittyvistä seikoista/omaisuuden jakamiseen liittyvistä asioista.
Tiedän että asiaan tulisi suhtautua aivan rauhallisesti, sillä raha on vain rahaa ja eroprosessi nyt on mitä on ja se vain hoidetaan alta pois. Minua kuitenkin huolettaa se, että prosessista tulee pitkä ja riitaisa. Tällä hetkellä tuntuu että olen unohtanut kokonaan oman elämäni, vaan mietin vain päivittäin heidän meneillä olevaa prosessiaan ja mitä kaikkea siinä tapahtuu.
Onko teillä kellään kokemusta vastaavasta näin aikuisiällä? Miten käsittelitte pintaan tulevia huolenaiheita/ajatuksia? Oletteko joutuneet todistamaan oikeudessa, miltä se tuntui? Miten pystyitte yhtäaikaisesti jatkamaan omia elämiänne ja suunnittelemaan omia tulevaisuuksianne ilman että annoitte vanhempienne eron vaikuttaa siihen?
Mikäli kellään on antaa neuvoja, otan mielelläni vastaan. Luulen, että omaan huolestuneisuuteeni vaikuttaa myös paljon ulkomailla asumiseni. Täältä käsin asiaa on todella vaikea käsitellä, kun yhtäaikaisesti pitää selvitä tämän maan asioista.
Kiitos!!
Haluan nyt kysyä tällä kirjoituksella, että löytyisikö maailmasta muita ihmisiä ketkä ajattelevat näistä asioista kuten minä..? Olen nimittäin tällä hetkellä äärimmäisen ahdistunut vanhempieni erosta.
Asun tällä hetkellä ulkomailla ja vanhempani kertoivat minulle tuossa pari viikkoa sitten että eroavat viimein. En näe heidän avioerossaan mitään pahaa, olen toivonut sitä 6-vuotiaasta lähtien. Olen aina tiennyt ettei heidän yhteiselämänsä suju millään tavalla, ja ero on jonain päivänä edessä.
Olen ihan aikuisen iässä, eli sinänsä heidän avioeronsa ei vaikuta minuun millään tavalla. Minua siis lähinnä huolestuttaakin avioeroprosessi, josta saattaa muodostua raskas ja pitkä. On myös mahdollista että joudun sisaruksieni lailla todistamaan oikeudessa ennen pitkää heidän avioliittoonsa liittyvistä seikoista/omaisuuden jakamiseen liittyvistä asioista.
Tiedän että asiaan tulisi suhtautua aivan rauhallisesti, sillä raha on vain rahaa ja eroprosessi nyt on mitä on ja se vain hoidetaan alta pois. Minua kuitenkin huolettaa se, että prosessista tulee pitkä ja riitaisa. Tällä hetkellä tuntuu että olen unohtanut kokonaan oman elämäni, vaan mietin vain päivittäin heidän meneillä olevaa prosessiaan ja mitä kaikkea siinä tapahtuu.
Onko teillä kellään kokemusta vastaavasta näin aikuisiällä? Miten käsittelitte pintaan tulevia huolenaiheita/ajatuksia? Oletteko joutuneet todistamaan oikeudessa, miltä se tuntui? Miten pystyitte yhtäaikaisesti jatkamaan omia elämiänne ja suunnittelemaan omia tulevaisuuksianne ilman että annoitte vanhempienne eron vaikuttaa siihen?
Mikäli kellään on antaa neuvoja, otan mielelläni vastaan. Luulen, että omaan huolestuneisuuteeni vaikuttaa myös paljon ulkomailla asumiseni. Täältä käsin asiaa on todella vaikea käsitellä, kun yhtäaikaisesti pitää selvitä tämän maan asioista.
Kiitos!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
No en ole sielunkumppani, sillä vanhempani ovat yhä naimisisa keskenään, mitä ihmettelen suuresti. Kun oli lapsi, he asettivat minut riitojensa tuomariksi ja yrittivät puhua puolelleen ja haukkuivat toisiaan mulle, lapselleen. Jos vanhempasi ovat edes hitusen verran fiksuja ihmisiä, niin he ymmärtävät säästää lapset eroprosessilta. Koeta pysyä erossa heidän eroprosessistaan, se ei ole sinun juttusi, vaikka rakastatkin heitä.
Moi!
Tottahan toi on, että tämä ei tosiaan ole mun ero eikä mun juttuni niin sanotusti. Kaikki sitä minulle sanovat. Kiitos kovasti sanoista, alan pikkuhiljaa joka uskoa ihmisiä kun tarpeeksi moni minulle näin sanoo. :D
Toivon todella, että vanhempani ymmärtävät missä menee se raja, mitä kaikkea meille lapsille voi ja kannattaa kertoa. On toki myös ymmärrettävä että ihmisiähän hekin vain ovat eikä jutulta varmaan kannata ihan täysin korviaan sulkea. Mutta sillä tavalla kohtuudella ja järkevästi. Onneksi Suomen maasta nyt löytynee kaikenlaisia ammatti-ihmisiä, joilta myös saa keskusteluapua.
Kuule näin aikuisena naisena tuli mieleen, että sinulla ja sisaruksillasi ei pitäisi kantaa mitään huolta vanhempiesi eron suhteen.
Todennäköisesti he ottavatkin sen eron vasta nyt, kun te lapset olette isoja. He varmaan viimeksi haluaisivat teidän murehtivan ja huolehtivan.
Jos jompi kumpi kaataa liikaa asioita sinun tai sisarustesi niskaan, voit suoraan sanoa, että sinulla on oma elämä etkä voi puuttua/ottaa kantaa vanhempiesi välisiin riitoihin.
Heitä siis mielestäsi moiset murheet, elä omaa elämääsi!
Ei kokemusta, mutta... Aika erikoiselta kuulostaa tuo, että joutuisit todistamaan oikeuteen eroon liittyen..? Miten asiaa on sinulle perusteltu? Kas kun todennäköisestihän olet ollut lapsi, kun nuo käsittelyn alla olevat asiat ovat tapahtuneet eikä lasta voi laittaa vanhempien "väliin" ottamaan kantaa puoleen tai toiseen. Lapsi uskoo sen, mitä äiti tai isä hänelle sanoo, ei hän ala miettiä, onko toinen oikeassa vai väärässä. Siitähän ne suurimmat ahdistuksen aiheetkin lapsille vanhempien riitoja kuunnellessa tulevat - äiti haukkuu isää ja isä äitiä ja lapsi kokee, että pitäisi olla kuitenkin kummallekin lojaali, kun kyseessä on omat vanhemmat.
Ystäväni vanhemmat erosivat liki 6-kymppisinä, ystäväni oli silloin 26v. Äiti oli ollut kotiäitinä koko ystäväni ja hänen sisarustensa lapsuusajan, sitten näiden tultua kouluikään palannut työelämään takaisin. Tämä otettiin ositusta tehdessä huomioon, mutta missään vaiheessa ystävääni tai hänen sisaruksiaan ei asiaan sekoitettu. Osituksen setvivät juristit ja avioero sinänsä ei vaadi kuin kaksi nimikirjoitusta paperiin - joten edelleen ihmettelen, miksi sinun pitäisi olla osallisena vanhempiesi välien selvittelyssä?
Yritä keskittyä omaan elämääsi - ehkä on toisaalta hyväkin, että sinulla on välimatkaa vanhempiisi. He kyllä pärjäävät ja on kohtuutonta odottaa, että sinä omasta elämästäsi rientäisit asioita selvittämään. Voimia!
Ole ihan rauhassa siellä ulkomailla. Turha huolehtia asiasta, joka ei sinulle kuulu. Vanhempien ero on ihan kokonaan heidän juttunsa.
Vanhempiesi ero menee aivan kuten muidenkin ihmisten ero. Erossa tehdään omaisuuden ositus tai erottelu sen mukaan onko avioehtoa vai ei. Jos on omaisuutta, kannattaa tarkastuttaa ositus/erottelu lakimiehellä.
Todistajia ei tarvita missään vaiheessa.
Jos vanhempasi ovat sinulle sanoneet, että haluavat sinut todistamaan,
kieltäydy!
Jos kerran kumpikin saa kohtuullisesti omaisuutta erotessa, ei ole sinun asiasi
puuttua mihinkään.
Eri asia on, jos vaikka isäsi yrittää viedä kaiken jollakin kepulikonstilla ja
äitisi meinaa jäädä puille paljaille ja tarttee siksi sinut kertomaan jotain isäsi
puijausjuttuja nuoruudessasi..?
Jos vaikka isä on piilottanut yhteisiä rahoja jonnekkin itselleen eläkepäiviksi, ja sinä tiedät niistä jotakin?
Mitä tarkoitat, että joutuisit mukaan oikeudenkäyntiin omaisuuden osalta? En oikein ymmärrä tätä huoltasi. Tarkoitatko, että sinun pitäisi jotenkin suullisesti todistaa vanhempiesi omaisuuteen liittyen? Mielestäni Suomessa on nimiperiaate, eli eiköhän vanhempasi pysty omaisuusasiansa hoitamaan ilman sinua.
Eroprosessin pitkittyminen on mahdollista, mutta ehkä se auttaa, kun tiedostaa, että et voi aikuisten ihmisten välisille suhteille mitään, olkoonkin vanhempiasi. Se on vain heidän välisensä asia. Huolehtimalla ja murehtimalla et pysty hallitsemaan tilannetta etkä myös huoltasi. Sieltä tulee sellainen ratkaisu kuin tulee.
Ehkä tässä on kyse siitä, että olet pienestä pitäen (6-vuotiaasta) joutunut jännittämään vanhempiesi eroa, ja nyt se on sitten aktualisoitunut. Yritä puhua itsellesi, että et ole enää se pelkäävä lapsi, eikä mielenrauhasi ei ole enää heistä riippuvainen. Otat sillä tavalla etäisyyttä asiaan, ja pyrit pelkästään tarkkailemaan.
Mielestäni hyvä, että olet ulkomailla, niin etäisyys suojelee sinua liialta huolelta. Vaikka he eroaisivatkin, niin he ovat aina vanhempiasi, eivätkä sinulle vihaisia. Sinun pitää nyt vain jotenkin yrittää irrottautua vanhempiesi näkymättömästä vaikutusvallasta itseäsi kohtaan. Murehtimalla heitä liikaa, sidot itsesi heihin edelleen. Heidän pitää pystyä elämään omaa elämäänsä, ja sinun omaasi.
Kiitos kaikista kommenteista. Vertaistuki on aina paikallaan!
Vanhempieni eroprosessi on edelleen käynnissä eikä varmaankaan tule aivan lähiaikoina selviämään. Nythän on niin, että äitini tahtoo vain kostaa ja nöyryyttää isääni. Hän ei edes halua oikeasti erota eikä tue ajatusta avioerosta, sillä hän on riippuvainen isästäni. Hän vaatii vain isältäni omaisuutta ja rahaa. Hänen vaatimuksensa vanhempieni yhteisen omaisuuden suhteen ovat nousseet käsittämättömiksi, ja on todennäköistä että mm. lapsuudenkotini joutuu myyntiin. Tiedän, että äitini tarkoitus on vain tehdä eroprosessista mahdollisimman hankala, vaikea, aikaavievä ja nöyryyttävä isälleni. Tämä minua harmittaa.. =/
Kiitos tuestanne! Yritän selvitä. :)
Osta sinä siitä kotitilasta äitisi puolikas, niin se pysyy suvussa.
Tottakai vanhempienne omaisuus laitetaan puoliksi, ellei heillä ole avioehtoa. Harvalla on varaa ns ostaa toinen ulos talosta - eli jäädä asumaan taloon, samalla maksaa toiselle hänen osuutensa (puolikkaasta..). Jolla puolestaan se toinen saisi hankituksi itselleen uuden katon päänsä päälle. Erittäin usein yhteinen asunto myydään ja molemmat ostavat itselleen oman, pienemmän tai vähintään halvemman asunnon.
Äitisi tuskin haluaa nöyryyttää ja kostaa. Hän vain haluaa tulla toimeen. Hän on kenties peloissaan. Jos isäsi haluaa päästä vähemmällä, niin omaisuuden saa helposti ositetuksi, jos se tehdään lakikohtia tökkien. Isäsi ei ilmeisesti halua maksaa äidillesi mitään... muutenhan tuossa ei olisi juurikaan riitelemistä?