Palkkoja alennettava

Kunta ja julkisen alan palkkoja alennettava aluksi 30 %.
Kunta ja julkisen alan korkeat palkat ovat viemässä Suomen velkakonkurssiin.
EU:n liittymisestä johtuen Suomen palkkojen verotulot ovat laskeneet lähes 40 %.
Jos säästöjen saamiseksi julkisen alan työntekijöitä ei voida irtisanoa yksi vaihtoehtoa säästöjen aikaansaamiseksi on leikata palkkoja.
Nyt on toimittava nopeasti ettei Suomelle käy niin kuin Kreikalle, Irlannille, Portugalille, Italialle... jopa Englannillekin on käynyt tai käymässä joitten valtion taloudet ovat ylivelkaantuneet.

EU:n liittyminen avasi Suomen työmarkkinat halvalle ulkomaiselle työvoimalle. Suomessa työskentelee EU-liittymissopimuksen suojaamana jo 50.000 tuhatta ulkomaalaista jotka eivät maksa veroja Suomeen.
Samoin EU:n liittymisen johdosta Suomeen on virrannut kymmeniä tuhansia elintasopakolaisia katuja mittaamaan jotka Suomen valtion on elätettävä
Pakolaiset eivät lisää työllisyyttä ja Suomalaista asumisviihtyisyyttä.

Nyt Suomi joutuu maksamaan kalliin hinnan EU sooloilustaan

Suomen on toimittava ennenkuin on myöhäista, Suomi velkaantuu lisää joka minuutti 25.000 euroa.
Suomi kylvää rahat ulkomaille, oman kansan työllisyyden parantaminen on unohtunut.

Suomen velkaantuminen on jotenkin pysäytettävä
13133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eli esim. minun kohdallani en saisi edes minimipalkkaa?
Yli 30 vuoden työuran jälkeen, kiitoksia vaan.
Ilmeisesti vuokratukea sitten pitäisi hakea, säästöä?
Minkähän puolueen kannattajia mahdat olla?

Äänestä

Kuntien ei pidä maksaa palkkoja velaksi. Oli palkka mikä tahansa, lainalla ei palkkoja makseta.
Maksaisitko sinä yrittäjänä jatkuvasti työntekijöittesi palkkoja velanotolla?

Äänestä

Kaikilta leikattava palkkoja Suurituloisilta 50 %, pienituloisilta 5 %. Tämä tasoittaisi paljon tuloeroja. Näin kaikki olisivat mukana valtion velkojen maksutalkoissa¨, kukin tulojensa mnukaan

Äänestä

Virkamiehet saavat palkkansa ilman työvelvoitetta, toteutamaa ei kukaan valvo.

Äänestä

Virkamiesten palkat suhteutettava verotuloihin. palkkoja ei pidä velalla maksaa!

Äänestä

Ja samaten kaikki tuet, niitäkhän ei piä maksaa niin kauon ku elethän velalla!

Äänestä

Tuetkin pois

Äänestä

Taidatte olla tuon älyn jättiläisen Tuksun Arton sukulaisia kaikki....eikös siellä sanota, että serkumpi on herkumpi=)

Äänestä
  • "Taidatte olla tuon älyn jättiläisen Tuksun Arton sukulaisia kaikki"
    No mutta Artohan se vasta nerokas kaveri onki. Ajattele nyt: Tavallinen nobody, Ivalolainen hamppi ponkasi tuosta vaan valtakunnan ykkösjulkkisten joukkoon ja Seitsemän päivää maksaa... Ei taida joka pojasta olla siihen temppuun!

    Äänestä

Kaikkien tulisi pärjätä omillaan.

Äänestä

Tällä vaalikaudella PerSut saattaa alentaa julkisten alojen palkkoja jotta julkisen talouden alijäämäisyys saataisiin kuriin.

Ensin alennetava virkamiesten palkkoja . Sillä liian moni virkamies on voin johtaja.

Yksityinen puoli on jo laskenut palkkoja

Palkkoja on vara maksaa sen mukaan mitä yritykselle maksetaan.
Kyllä vartijoitten palkkoja korotettaisiin mutta yrityksen saamat vartiointitaksat ovat niin alhaisia ettei vartijoille korkeampaa palkkaa ole vara maksaa. Yksityisellä puolen Suomen valtio ei takaa lainoja palkanmaksua varten. Suomen valtio ja kunnat maksaa velkarahalla virkamiestensä palkkoja, siksi kunnat ja valtio velkaantuu.Vartiointiliikkeen on mahdotonta maksaa velkarahalla korkeita palkkoja. Vartiointiliike maksaa mitä pystyy.Tässä palkkausasiassa AY-liike jää toiseksi.AY-liikkeen pitäis neuvotella palkoistaan todellisen yrityksen kanssa.Vartijan palkanmaksaja on yrittäjä ja yrittäjälle maksaa suuryritys. Asia ei ole niin yksinkertainen.Suomessa joka alalla työehtosopimuksen mukaiset palkat ovat mennyttä aikaa, koska talouden kokonaisrahamäärä kokoajan pienenee.Vaadittaessa työehtosopimusten mikaisia palkkoja Suomi on kohta veloissaan kuin Portugal.Portugalissa joka kolmas virkamies on johtaja.Tänäpäivänä Suomessa jokainen työntekijä tahtoo johtajan palkkaa.Demarit, Kepu ja Kokoomus ovat hävittäneet Suomen työpaikat.Suomessa kaikille ei voi maksaa johtajan palkkaa.Rosvomaissa velkarahalla lähes kaikille maksetaan johtajan palkkaa, siksi maat ovat velkaantuneet.

Sentään vartijoille ei ole varaa maksaa johtajien palkkaa koska palkkaa ei makseta velanotolla, tai yrittäjä henkilökohtaisesti vastaa ottamastaan velasta. Kunnan ja valtion virkamiehille maksetaan johtajien palkkaa ja palkat maksetaan velaksi, velanotolla., tällöin kunnat ja valtio velkaantuu,
Rahat on loppu ja kassa tyhjä!

Äänestä

Samaa mieltä minäkin, palkkoja alennettava.

Äänestä

Minäkin tunnen virkamiehiä joilta puuttuuu tieto taito, ovat johtajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi irti EU:sta kirjoitti:

Kunta ja julkisen alan palkkoja alennettava aluksi 30 %.
Kunta ja julkisen alan korkeat palkat ovat viemässä Suomen velkakonkurssiin.
EU:n liittymisestä johtuen Suomen palkkojen verotulot ovat laskeneet lähes 40 %.
Jos säästöjen saamiseksi julkisen alan työntekijöitä ei voida irtisanoa yksi vaihtoehtoa säästöjen aikaansaamiseksi on leikata palkkoja.
Nyt on toimittava nopeasti ettei Suomelle käy niin kuin Kreikalle, Irlannille, Portugalille, Italialle... jopa Englannillekin on käynyt tai käymässä joitten valtion taloudet ovat ylivelkaantuneet.

EU:n liittyminen avasi Suomen työmarkkinat halvalle ulkomaiselle työvoimalle. Suomessa työskentelee EU-liittymissopimuksen suojaamana jo 50.000 tuhatta ulkomaalaista jotka eivät maksa veroja Suomeen.
Samoin EU:n liittymisen johdosta Suomeen on virrannut kymmeniä tuhansia elintasopakolaisia katuja mittaamaan jotka Suomen valtion on elätettävä
Pakolaiset eivät lisää työllisyyttä ja Suomalaista asumisviihtyisyyttä.

Nyt Suomi joutuu maksamaan kalliin hinnan EU sooloilustaan

Suomen on toimittava ennenkuin on myöhäista, Suomi velkaantuu lisää joka minuutti 25.000 euroa.
Suomi kylvää rahat ulkomaille, oman kansan työllisyyden parantaminen on unohtunut.

Suomen velkaantuminen on jotenkin pysäytettävä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu