MITÄ?

6gtjkkd

Miesystävälläni on todella huonossa kunnossa kasvojen iho.
Mitä ihmettelen suuresti, sillä hänen veljillään (vanhempia) on paljon paremassa kunnossa olevat ihot.
Ihmettelen myös siksi että mieheni on todella urheilullinen, harrastaa liikuntaa joka päivä, fyysisesti siis todella hyvässä kunnossa, ei ole mitään sairauksia, harvoin muutenkaan flunssassa.
Hänen elämäntapansa on terveellisemmät kuin monella muulla, jopa itselläni.
Hän ei syö roskaruokaa. Syö paljon kasviksia/hedelmiä, terveellistä kotitekoista ruokaa, ja juo paljon vettä.

Eikö liikuntaa, ruokavalion monipuolisuutta ja vedenjuontia aina hoeta kaikkialla kun ihmiset tavoittelevat parempaa ihoa?
Tottakai hänellä voi olla sellainen perimä, että vaikka näinkin terveellisesti elää, niin silti iho on huonossa kunnossa.
Mutta hänen veljillään ei kuitenkaan ole (silloin tällöin finni tai pari.)

Mieheni iho on hyvin punoittava, täynnä vanhoja finniarpia, ja punoittavia pieniä kohoumia. Sekä finnejä joissa on valkoinen pää.
Mustapäitä ei pahemmin ole kuin nenän pielissä ja ohimoilla muutama.
Sen lisäksi hänellä on silmien ympärillä valkoisia pisteitä, näyttää ihan miiliumeilta, mutta onko niitä silmänympärysihossa, vai mitä nämä ovat?
- Tiedän että näitä mustapäitä ei ainakaan saa muuten kuin kosmetologilla pois.
Mutta toinen asia on miten saisin mieheni kuskattua kosmetologille?
Sanoo että on homojen/neitien hommaa, eikä halua astua sisällekkään kauneushoitolaan.
(Hän siis itsekin tiedostaa ja tietää että hänen kasvojen iholle pitäisi tehdä jotain.)

Ainiin ja sanottakoon vielä että olemme hieman päälle parikymppisiä molemmat.

NO olen siis miettinyt että millaista ihonhoitosarjaa mies tarvitsisi kotioloissa päivittäiseen käyttöön?
Jotain yksinkertaista/helppoa/nopeaa, koska tiedän ettei hänen kärsivällisyytensä riitä siihen että hänen pitäisi kymmentä eri naamarasvaa ja tököttiä kasvoihinsa alkaa tunkemaan.
Olen kuullut Bossin ja Biotherm Hommen ja Cliniquen tuotteista.
Mutta toimiiko ne tälläisellä sekaiholle, vai pitäiskö olla vielä jytymmät tuotteet?
Iho ei niinkään ole kuiva, aika rasvainen pinnalta, mutta en usko että hänelle kannattaisi liian kuivattavia tuotteita käyttää.

No mutta kuitenkin, haluaisin siis ideioita hänen ihonsa hoitoon, mitä tuotteita hänelle kannattaisi hankkia että alkaisi ihon kunto paranemaan?
Minä mietin sillä aikaa miten saisin huijattua hänet kasvohoitoon... :)

1

178

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lorenz0

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2125
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1438
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1142
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      130
      1039
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      932
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      70
      838
    7. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      694
    8. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      684
    9. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      113
      630
    10. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      77
      582
    Aihe