mies vs paras ystävä

En tiedä minne tätä purkaisin niin laitanpahan sitten tänne...

Olen tässä puun ja kuoren välissä miesystäväni ja parhaan ystäväni välissä.
Ystävän olen tuntenut jo kymmeniä vuosia ja purettu on toisillemme hyvät ja pahat, yhdeksän hyvää ja kymmenen kirosanaa.
Paljon isoja ja rankkojakin asioita...

Tapasin sitten kauan (leskenä) oltuani miehen. Alkuun kaikki meni tosi hyvin meidän kolmen kesken, iloittiin yhdessä siitä että lopulta joku löytyi munkin elämääni.

Miesystävän kanssa alkoi sitten tulla riitoja, lähinnä mun ajankäytöstäni, ystävä ei asu ihan lähellä ja päivisin ollaan useasti netti- tai puhelin yhteyksissä. Miehestä tuli mustasukkainen.

Tuntui kun mua revittäisiin kahtialle, ja lopulta tilanne päätyi melkomoiseen riitaan jonka jälkeen oltiin yli kuukausi erillään.
Ystävä ymmärsi, tuki ja auttoi .
Mies epäili että mulla on joku "nettirakkaus" meneillään vaikka sanoin ettei tosiaankan ole.

Mies alkoi tehdä sovintoa vähin erin ja nyt on asioita puitu ihan urakalla, ja olen selittänyt miten hankalaa tämä on mulle enkä halua
olla mitenkään kenenkään puolella toista vastaan. Ystävä on jyrkällä kannalla; ei enää koskaan takaisin.
Mies rakastaa mua oikeasti, samoin kuin ystäväni.

Tämä on niin vaikeaa; tuntuu että jommasta kummasta oisi luovuttava. Yhteiseen juttupöytään heitä ei saa, sen tiedän.
Ja nekin kerrat kun ystävää tapaan ihan livenä niin ei sitä nyt haluaisi riitelemiseen käyttää.

Miehen luokse luikin nytkyisellää silleen etten kerro koko asiasta mutta tiedän että ystäväni vaistoaa tilanteen koska on varoittanut
monesti menemästä sinne. Jodun siis tavallaan keksimään "tekosyitä" siitä että menen.

Kummastakaan en haluaisi luopua. Me ollaan ihan aikuisia kaikki,
tilanne on vaan tosi tukala ja epäselvä.

Mitä mä teen....