pohjoismyrskylle ja muille : ITSETUTKISKELUA

Kun ihminen innostuu jostain, hän usein kaventaa ajatusmaailmaansa. Tällä palstalla on nyt aikamoinen hulabaloo. Mielestäni pohjoismyrskyn viestipyöpyt ja agressiivisuus kääntyy häntä ja hänen sinänsä hyvää asiaa vastaan. Nyt kannattaisi rauhoittua ja miettiä, onko tämä kaiken postaamisen ja häiriköinnin arvoista, ne päättäjät kun eivät kyllä tätä Suomi24:n palstaa lue, kyllä he keskustelevat ihan muilla foorumeilla.

Pohjoismyrskyn toimintatapaa on helppo seurata, alussa oli pientä herjaa joidenkin käyttäjien taholta, kun hän otti asiansa esiin. ILO on kuuma peruna, myönnän toki sen, etenkin näin vaalien alla. Kun pohjoismyrskyn viestit täällä teilattiin, alkoi viestien levitys muillekin palstoille, törmäsin viesteihisi ainakin rovaniemen, tornion, kittilän ja oliko vielä sodankylänkin palstalla....

Viestimyllytyksesi alkaa muistuttaa uskoon tulevan henkilön alkuhuumassa tapahtuvaa sananjulistusta, eihän niitäkään eepoksia, joissa kierretään samaa asiaa ilmän kehittäviä ajatuksia, jaksa kukaan lukea ja ne täältä yleensä poistetaan.

Eli hyvä ystäväni, pysähdy pariksi päiväksi miettimään ajatustasi ja toimintatapaasi, tuollainen roiskiminen sinne-tänne kun ei todellakaan aja sinun tai meidän muidenkaan saamelaisten asiaa.

4

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No voi voi

      Tässä sinullekin mietittävää kun kurvailet pohjoismyrskyn perässä pitkin nettiä. Mutta toisaalta, se selittääkin monta asiaa. Vuosikausien jatkuvaa häiriköintiä, viestien poistoa ja mitättömiä kommentteja, jotka eivät liity asioihin mitenkään, ja viestisi kertovat, ettet ole edes lukenut viestejä, kun jo roiskit niihin tyhjänpäiväisiä vastauksia.

      Seuraile rauhassa pohjoismyrskyä ja ota opiksesi. http://yle.fi/alueet/vaalipiirit/lappi/2011/03/saamelaiskarajien_puheenjohtaja_rkpn_ehdokkaaksi_2417632.html

      • hui hai sanoin

        Sain vinkin, että tämä samainen myrsky olisi kirjoitellut vuodatuksiaan myös muiden alueiden palstoille. Kävin tutkimassa ja kyllä niitä löytyi. Todella vähän oli otettu kantaa. Ja jos oli otettu, niin erittäin negatiivisesti. Jopa kirjoittajan terveyttä epäiivät.

        Raaka on iso maailma...


      • Jaaha. No son selvä sävel tässä humpassa sitte. Kyllä teksti kertoo kirjoittajasta aika paljon. Mitähän jos otatte sukset tai kelkan ja hurautatte vaikka pilkille, raitis ilma taitaa tehdä nyt hyvää. Valoisaakin on vielä. Hyvää kevään jatkoa kaikille, niin sopuli-hamsterille kuin pohjoismyrskyllekin. Ja teille muillekin lukijoille. Eiköhän tämä myräkkä rauhotu ko vaalit on ohi.


      • tutkinut ja tutkinut
        hui hai sanoin kirjoitti:

        Sain vinkin, että tämä samainen myrsky olisi kirjoitellut vuodatuksiaan myös muiden alueiden palstoille. Kävin tutkimassa ja kyllä niitä löytyi. Todella vähän oli otettu kantaa. Ja jos oli otettu, niin erittäin negatiivisesti. Jopa kirjoittajan terveyttä epäiivät.

        Raaka on iso maailma...

        No siehän se sielä olet ainoa joka kommentoi mittään ja sillonki erittäin negatiivisest, ja sitte poistat viestit jos joku näyttää sulle väärää peukaloa. Kyllä sinun juttusi jo tunnetaan, eikä ne jaksa ennää ees ärsyttää kettään. Keskity vain poistelemaan viestejä ko et mittään sanottavaakaan keksi. En tiiä kyllä kauanko ne pittää sinunlaisia valvojia tällä palstalla, mutta eihän ne sielä tietenkään mittään voi. kun palstan valvoja päättää mitkä viestit jäävät näkymään. Mutta joka paikasta et kuitenkaan ennää niitä kerkiä poistamaan. Niele se ja painu takasin lumen alle piiloon.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      606
      2426
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      413
      1925
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1760
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1458
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1406
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      65
      1301
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      122
      1184
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      960
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      938
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      853
    Aihe