Kertokaa, mistä tunnistaa pummin? Olen alkanut pikkuhiljaa epäillä tapaamani miestä tällaiseksi, mutta en voi olla varma koska en tunne muita pummeja.
Miehellä on lyhyen tuttavuutemme aikana esiintynyt lukuisia selityksiä rahattomuudelle, yllättäviä tilanteita tulee, antaa mielellään minun maksaa kaiken, lupailee tyhjää ikäänkuin vastineeksi sille, että minä ostaisin hänelle asioita nyt. Hän lupailee ostavansa tulevaisuudessa minulle kaikenlaista. Tietenkään en edes usko noihin lupauksiin, en minä niin tyhmä ole. Hän suunnittelee jatkuvasti suuria hankintoja, ikään kuin hänellä todellisuudessa olisi varaa sellaisiin, antaen kuvan että rahapula on vain tilapäistä. Miehellä ei kuitenkaan ole mitään rahanarvoista omaisuutta, vaatteet, huonekalut, elektroniikka ja kaikki irtaimisto on halvimmasta päästä, vanhaa ja kulunutta.
Voiko ihminen olla tietämätön omasta rahatilanteestaan, että toistuvasti yllättäen rahat loppuu? Jatkuvasti yllättäviä menoja, ettei ole varaa normaalielämään? Onko mies pummi, vai häpeileekö köyhyyttään? Ei minua köyhyys haittaa tai se, että käytän yhteisiin menoihimme enemmän rahaa, mutta valehtelu ja hyväksikäyttö haittaa. Miten tunnistaa pummin tai ottaa loukkaamatta puheenaiheeksi epäilyt epärehellisyydestä?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Pummin tunnistaa materialistisesta elämänasenteesta, minusta, eli sellaiset tyypillisesti arvostavat muissa ihmisissä enemmän omaisuuden määrää ja ulkoisia varallisuutta ilmentäviä elementtejä, kuin esimerkiksi sivistystä tai rehellisyyttä, eli sitä että jos ei ihmisellä ole mitään rikostaustaa. Syynä sellaiseen materialistisuuden ihannointiin ja hyödyn tavoitteluun muista, voinee pummeilla olla esim. ihmisen taustaperinnäinen köyhyys, eli ihminen on saattanut vaikkapa joskus lapsena tulla pilkatuksi siitä, ettei hänellä ollut nättejä vaatteita tai kivaa mopoa ja siksi oppinut moraalin, että raha muka ratkaisee tai sitten asenne, joka on tullut lapsen kodin perintönä, että mukamas muut ovat velvollisia palvelemaan taloudellista hyväksikäyttäjää.
Pari pummityyppistä ihmistä olen joskus elämässäni tiennyt: nimiä tietenkään mainitsematta toinen oli hyypiö, jolle kauhean tärkeää oli olla joku riikinkukko pukeutumiseltaan ja ainoa mistä se osasi puhua, on että mitä se tai tää tai toi on ostanut... Kyseli jopa vaatteideni hintaa! Oli joku yksinhuoltajan lapsi, mistä aina itseään marttyroi. Se oli jotenkin kiusallista, etenkin kun tyyppi samalla pilkkasi köyhiä ja huonosti pukeutuvia kilttejä lapsia, jos nyt oikein muistan. Toinen pummi oli sellainen, että olisi halunnut kanssani parisuhteeseen, mutta siltä perustalta, että minä maksan, vaikka oli itseäni varakkaampi, eli ei käynyt mielessä alkaa sen kanssa perhettä perustamaan.
Pummin vastakohta on sivistynyt ihminen, ei välttämättä rikas. Köyhäkin voi olla sivistynyt.
Haiskahtaa hyväksikäyttäjältä ja lisäksi patologiselta valehtelijalta. Älä osta sille yhtään mitään. Muutenkin tuollasesta kannattais hankkiutua eroon. Noista ei oo pidemmän päälle kuin riesaa.
Lainaa 5€. Saat heti takas kun mä saan ton kukkomiehen kiinni, se on mulle 10 egee pystysssä.
Jos sillä ei ole mitään rahantajua niinkuin mulla :DD
Siellä istuu yks pummi.
Missä? En näe?
olen eläkeellä mielenterveyssyiden takia.
En ole vuosiin käynyt kodin ulkopuolella.
Sossu hyysää.
Pummin tunnistaa seisovista silmistä ja lemusta-muussa tapauksessa en menisi sinuna arvioimaan miehen tulevaa kyvykkyyttä hankkia rahaa, *anna sua paksuksi tai mitään muutakaan...
Hähä!
Kysy suoraan painaako ulosotot?
Millainen on naispummi?