hengellinen kasvu alkaa yhteydestä

Pohdintaa aiheesta keskustelunaloitukseksi. Aiemmassa keskustelussa eräs esitti mielipiteensä Jumalaan turvautumisesta, että sellainen ei kuulu aikuisille.

"Lapsi on lapsi ja sitä tarvitsee aikuisen holhota. Aikuinen ei tarvitse kädestäpitelijää. Rinnalla kulkija on hyvä olemassa, ja sitä varten on luotu ihminen. Toivottomat tapaukset saattavat tarvita jotain näkymätöntä."

Laitan vastaukseni lyhennelmänä tässä... Ensiksikin, on tärkeä ymmärtää että Jumala ei voi ottaa lähimmäisen paikkaa. Hän ei ole ihmissuhteiden korvike. Esimerkiksi avioliitossa Kristuksen tulisi olla ensisijainen rakkauden kohde kummallekin puolisolle. Hän ei ole puolison kilpailija ja uhka, koska kyseessä on hengellinen suhde, suhde ylöspäin. Suhde toiseen ihmiseen on suhde sivusuunnassa, jos näin voidaan sanoa. Jumalasuhde ei siis korvaa eikä mitätöi ihmissuhdetta eikä ihmissuhde Jumalasuhdetta. Jos niin tapahtuu jotain on vialla.

Jumala ei suostu olemaan arkitodellisuuden pakopaikka vaan laittaa meidät kohtaamaan oman raadollisuutemme yms. Jos emme siihen suostu myös Jumalasuhde jää vaille syvyyttä ja mielekkyyttä joka siinä voisi olla.

Kun ihminen tulee uskoon hän on siitä hetkestä Jumalan lapsi elämänsä loppuun saakka, jos uskonsa säilyttää, kuten biologisestikin olemme jonkun lapsia vielä aikuisina. Jumalan tarkoitus kuitenkin on kasvattaa kristittyä hengelliseen kypsyyteen eli seisomaan omilla jaloillaan.

Hengellinen aikuisuus voidaan ymmärtää väärin. Omilla jaloilla seisominen ei ole sitä että kykenee ilman Raamatun sanaa ja rukouselämää päättämään mikä on oikein ja hyvää. Inhimillisessä lapsi-vanhempi-suhteessa emme kasvettuamme ole riippuvaisia vanhemmista, mutta suhteessa Jumalaan ymmärrämme olevamme ja haluamme olla riippuvaisia, koska silloin parhaiten opimme tuntemaan itseämme ja ympäröivää todellisuutta. Aikuisuuteen kuuluu Raamatun pitäminen uskonelämän ensisijaisena auktoriteettina jolla kokemukset ja tuntemukset arvioidaan, sekä rukouselämän hoitaminen, sillä sen kautta Raamattu avautuu elävällä tavalla.

Hengellisesti aikuinen ei ole toisten ihmisten ja heidän näkemysten varassa, mutta ei myöskään eristäydy seurakuntaelämästä kuvitellen itseään liian hyväksi ja kypsäksi toisten joukkoon. Hän osaa erotella sielullisia ja hengellisiä vaikutteita niin ettei sekoita inhimillisyyteen ja hengellisyyteen kuuluvia tuntemuksia. Hän ottaa myös inhimillisen vastuullisuutensa todesta eikä pakene ihmissuhteita. Tällaiseen aikuisuuteen eli omilla jaloilla seisomiseen kasvetaan riippuvaisuuden kautta. Hengellisesti aikuinen uskova tunnustaa olevansa täysin riippuvainen Jeesuksesta.

Harhaluulot että jossain asiassa tietää Jumalaa paremmin mikä on itselle hyväksi tai että voi itse järkeillä oman moraalinsa ovat lapsellisuutta. Sama kuin oksa ajattelisi: "ei minun nyt sentään kaikessa tarvitse alistua olemaan puun yhteydessä, sehän olisi orjuutta ja persoonallisen vapauteni mitätöitymistä". Lapsellisuutta ja silkkaa pötyä. Aikuisuuteen kuuluu avuntarpeensa tunnistaminen, että ei pakene epärealistisiin kuvitelmiin omista kyvyistä. Aikuinen ei pelkää myöntää totuutta. Hänen ei tarvitse vaalia autonomian illuusiota vaan hän voi ilman häpeää tunnustaa että vain Kristukselle kuuluen on vapaa.

Jeesus käyttää vertauskuvaa sanoessaan että hän on viinipuu ja häneen uskovat oksia, Joh.15:5. Oksa on vapaa tuottamaan hedelmää vain rungon yhteydessä, siinä kiinni ollen ja yhteyden säilyttäen.

"Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?" 1.Kor.6:9. Toisen omana en voi suhtautua elämääni kuin se olisi minun omaisuuttani. Hänen omaisuuttaan on kohdeltava kunnioittaen ja omistajan haluamalla tavalla.

Tämä olisi ahdistavaa ja rampauttavaa jos kyse olisi ihmisen luomasta Jumalakuvasta, rakennelmasta jolla ja johon itseä ja muita alistetaan. Uskonto ei todellakaan tuo hengellistä elämää ja vapautta. Mutta koska Jumala on hyvä ja tietää mikä meille on parasta, siksi yhteys Kristukseen, syntien anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen osallisuuden kautta, on mielekästä, se on tosi elämää.

Jeesuksen sanojen mukaan pelastuminen on ihmiselle mahdotonta, niin toivottomia olemme, mutta "Jumalalle on kaikki mahdollista". Pelastus on Jumalan työ. Samoin on Jumalan työ että tulemme tuntemaan kuinka todella riippuvaisia Jumalasta olemme ja koemme sen iloisena asiana, lahjana, jonka yhteydessä kaikki muukin annetaan.

Ihmisen tosin tulee suostua Jumalan työhön... Se on omakohtainen valinta. Lahjasta saa kieltäytyä.

Ihmissuhteet ovat tärkeitä ja niissä tulee kasvaa käyttäytymään aikuisen lailla on uskossa tai ei. Mutta kuten Jumalasuhde ei voi korvata ihmissuhteita eivät ihmissuhteetkaan voi korvata Jumalasuhdetta. Elämän täyttymys löytyy ainoastaan Jumalan läheisyydessä. Pelastettuna eläminen (elämä yhteydessä Luojaan ja lunastajaan) on elämän syvin taso.