Laitoin saman viestin jo tuonne riidat&sopiminen puolelle, mutta ajattelin, että täällä parisuhde puolella ollaan aktiivisempia ja saattaisin saada enemmän vastauksia. Anteeksi pitkä teksti, yritin kirjoittaa mahdollisimman ymmärrettävästi asian!
Olemme seurustelleet miehen kanssa vasta noin 8 kuukautta. Sunnuntaina (2 päivää sitten) kuitenkin eräs miehen sanominen pahoitti mieleni, jolloin lähdin vihaisena muualle, ja kun palasin, mies oli poissa. Emme asu yhdessä, vaan olimme minun luona. Hän oli ottanut mukanaan olevat tavaransa ja lähtenyt. Ei vastannut puhelimeen eikä viesteihin. Huolestuin hänestä, sillä hänellä ei ollut autoa ja hän kuitenkin asuu n. 15 km päässä minun kodistani, joten päätin soittaa hänen äidilleen kysyäkseni onko hän tullut kotiin. No, ei ollut, mutta äitinsä sai yhteyden poikaan, joka oli mennyt ystävälleen ja sanoi menevänsä kotiinsa (asuu vanhempiensa kanssa) yöksi. Sinne se kai oli mennyt, mutta nyt ei juuri suostu puhumaan asiasta.
En ole nähnyt häntä sen jälkeen kun hän lähti enkä ole enää uskaltanut soittaa tai lähettää viestejä, enää eilen, kun ei sitä vastausta kuitenkaan tule. Sunnuntaina lähdön jälkeen soitin varmaan noin 1000 kertaa ja lähetin muutamia viestejä epätoivoissani. Facebookissa yritin keskustella, mutta hän vaikutti vihaiselta siitäkin, että sotkin hänen vanhempansa tähän, enkä sielläkään saanut juurikaan viestejä. Kun mököttämistä oli takana yli vuorokausi ja kysyin, josko nähtäisiin, vastaus oli, että hän haluaa olla yksin.
Suuttuessaan ja loukkaantuessaan hän on yleensä aina vetäytyvä, mutta olen saanut hänet puhumaan, sillä hän ei ole ennen häipynyt paikalta. Äitinsä sanoi, että on suuttuessaan sellainen, että miettii yksin asioita ja sitten jossain vaiheessa leppyy ja alkaa puhumaan. Olen kuitenkin ajatellut, että en mä jaksa siltä joka päivä kysellä että josko nyt jo tavattaisiin ja juteltaisiin, vaan antaisin nyt murjottaa rauhassa, kun ei niihin mun facebook -viesteihinkään mitään vastausta juuri tule.
Tämä mykkäkoulu vaan tekee mut hulluksi, kun en haluaisi erota hänestä. Tämä on henkistä väkivaltaa. En ole syönyt tänä aikana ja öisin heräilen jatkuvasti ja sydän hakkaa stressistä. Pelottaa, että suhteemme kaatuu tähän, alkuperäisen riidan aihe oli kuitenkin niin mitätön kun voi vaan olla. Ja ennen tätä riitaa kaikki oli hyvin. Mies oli kertonut rakastavansa minua, välittävänsä musta jne ja rakkautemme on (oli?!) molemminpuolista ja suhteessamme oli ihanaa. Mies pääsi armeijasta viime torstaina ja hetikö sen piti kaatua kun arki astui kuvioihin? Ollaan parikymppisiä nuoria aikuisia.
Onko muilla kokemuksia pitkävihaisistä mykkäkoulun pitäjistä? Tää on kidutusta, sillä itselläni on riitatilanteissa ja ongelmatilanteissa välttämätöntä saada puhua, mutta koska meillä ei ole yhteistä kotia ja tämä mies ei vastaa yhteydenottoihin, on puhuminen mahdotonta.
Ja vielä tähän loppuun: MIEHEN KÄYTÖS ON MIELESTÄNI ERITTÄIN ALA-ARVOISTA, JÄRKYTTÄVÄÄ, YLIAMPUVAA, TÖRKEÄÄ JA KAIKKEA KAMALAA MITÄ MIELEEN TULEE. Silti hänen kanssaan on sovussa niin ihanaa, että eroaminen hajottaisi mut täysin.
Olemme seurustelleet miehen kanssa vasta noin 8 kuukautta. Sunnuntaina (2 päivää sitten) kuitenkin eräs miehen sanominen pahoitti mieleni, jolloin lähdin vihaisena muualle, ja kun palasin, mies oli poissa. Emme asu yhdessä, vaan olimme minun luona. Hän oli ottanut mukanaan olevat tavaransa ja lähtenyt. Ei vastannut puhelimeen eikä viesteihin. Huolestuin hänestä, sillä hänellä ei ollut autoa ja hän kuitenkin asuu n. 15 km päässä minun kodistani, joten päätin soittaa hänen äidilleen kysyäkseni onko hän tullut kotiin. No, ei ollut, mutta äitinsä sai yhteyden poikaan, joka oli mennyt ystävälleen ja sanoi menevänsä kotiinsa (asuu vanhempiensa kanssa) yöksi. Sinne se kai oli mennyt, mutta nyt ei juuri suostu puhumaan asiasta.
En ole nähnyt häntä sen jälkeen kun hän lähti enkä ole enää uskaltanut soittaa tai lähettää viestejä, enää eilen, kun ei sitä vastausta kuitenkaan tule. Sunnuntaina lähdön jälkeen soitin varmaan noin 1000 kertaa ja lähetin muutamia viestejä epätoivoissani. Facebookissa yritin keskustella, mutta hän vaikutti vihaiselta siitäkin, että sotkin hänen vanhempansa tähän, enkä sielläkään saanut juurikaan viestejä. Kun mököttämistä oli takana yli vuorokausi ja kysyin, josko nähtäisiin, vastaus oli, että hän haluaa olla yksin.
Suuttuessaan ja loukkaantuessaan hän on yleensä aina vetäytyvä, mutta olen saanut hänet puhumaan, sillä hän ei ole ennen häipynyt paikalta. Äitinsä sanoi, että on suuttuessaan sellainen, että miettii yksin asioita ja sitten jossain vaiheessa leppyy ja alkaa puhumaan. Olen kuitenkin ajatellut, että en mä jaksa siltä joka päivä kysellä että josko nyt jo tavattaisiin ja juteltaisiin, vaan antaisin nyt murjottaa rauhassa, kun ei niihin mun facebook -viesteihinkään mitään vastausta juuri tule.
Tämä mykkäkoulu vaan tekee mut hulluksi, kun en haluaisi erota hänestä. Tämä on henkistä väkivaltaa. En ole syönyt tänä aikana ja öisin heräilen jatkuvasti ja sydän hakkaa stressistä. Pelottaa, että suhteemme kaatuu tähän, alkuperäisen riidan aihe oli kuitenkin niin mitätön kun voi vaan olla. Ja ennen tätä riitaa kaikki oli hyvin. Mies oli kertonut rakastavansa minua, välittävänsä musta jne ja rakkautemme on (oli?!) molemminpuolista ja suhteessamme oli ihanaa. Mies pääsi armeijasta viime torstaina ja hetikö sen piti kaatua kun arki astui kuvioihin? Ollaan parikymppisiä nuoria aikuisia.
Onko muilla kokemuksia pitkävihaisistä mykkäkoulun pitäjistä? Tää on kidutusta, sillä itselläni on riitatilanteissa ja ongelmatilanteissa välttämätöntä saada puhua, mutta koska meillä ei ole yhteistä kotia ja tämä mies ei vastaa yhteydenottoihin, on puhuminen mahdotonta.
Ja vielä tähän loppuun: MIEHEN KÄYTÖS ON MIELESTÄNI ERITTÄIN ALA-ARVOISTA, JÄRKYTTÄVÄÄ, YLIAMPUVAA, TÖRKEÄÄ JA KAIKKEA KAMALAA MITÄ MIELEEN TULEE. Silti hänen kanssaan on sovussa niin ihanaa, että eroaminen hajottaisi mut täysin.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Yksi vuorokausi mykkäkoulua ja sinä tunnut jo sekoavan? Hohhoijjaa.
Anna miehelle tilaa. Sitä enemmän hän vetäytyy mitä enemmän sitä yrität tunkea naamalle. Kyllä varmasti tulee sinun luokse kun on itse rauhoittunut ja haluaa taas keskustella.
Joillakin menee kauemmin rauhoittaa itsensä vihan jälkeen. Kuitenkin olit itse se joka lähti paikanpäältä pois, joten mielestäsi miehesi ei saa ottaa etäisyyttä nyt kun SINÄ olet valmis puhumaan ja leppynyt?
Opettele antamaan toiselle tilaa. Kyllä sitä kuka tahansa ahdistuu, jos toinen tunkee vaan naamalle ja vaatii puhumaan.
No minä poistuin paikalta niinkin kauas, kuin suihkuun. Tämän jälkeen herra oli ottanut ja lähteny sanomatta mitään. Ahdistaa vaan kun en tiedä mitä tapahtuu.
Ja onhan se mykkäkoulu jatkunut jo kaksi vuorokautta, ei sillä että pilkkua haluaisin viilata. En osaa kuvitella hänen enää leppyvän, kun niin jyrkästi on minut nyt torjunut näiden parin päivän aikana ja tuntuu kun kaikki tunteet olisivat poissa!
kirjotuksestasi päätellen olit sekoamassa jo ensimmäisen päivän jälkeen. Siinä oma pointtini oli.
Olet ahdistellut myös kirjoituksesi mukaan häntä heti lähdön jälkeen. Kuten sanoin, anna hänen olla, anna tilaa, anna hänen hengähtää ja rauhoittua. Tuollainen jatkuva naamalle tunkeminen ei muuta kuin pahenna tilannetta. Opettele myös itsekin rauhoittumaan. Kyllä ne asiat siitä selvenee.
Olet oikeassa, menin välittömästi paniikkiin kun huomasin hänen lähteneen. Kuten olet oikeassa siinäkin, että ahdistelin häntä aika kiitettävän paljon välittömästi hänen lähtönsä jälkeen. Tänään en kuitenkaan ottanut mitään yhteyttä häneen.
Itseäni vaan ihmetyttää ja ahdistaa, eikä mitenkään mene jakeluun, että kuinka ne asiat muka näin saadaan selviksi? Tunnetko sinä, annatilaaa, tai tunteeko muut lukijat samankaltaista riitatilanteessa täysin sulkeutuvaa, tunteettomaksi muuttuvaa henkilöä?
Ja vielä....Kysehän ei ole periaatteessa edes miehestä isolla ämmällä, vaan 20-vuotiaasta nuoresta poikasesta joka on juuri päässyt armeijasta. Vaikka ensimmäisessä viestissä miehestä puhuinkin, mutta lähinnä "minun miehenäni" kylläkin. Toivon mukaan hän on tarpeeksi kypsä hoitamaan asiat, niinkuin ne parisuhteessa hoidetaan. Kovin kypsää tuo käytös ei muuten kyllä ole.
Tällä pojalla ei myöskään ole aiempia näin vakavia seurustelusuhteita takanaan. Jokin lyhytaikainen lukiosäätö vain ollut tietääkseni joskus, kun me emme vielä edes tunteneet.
Opettele sietämään ahdistusta, se on sitä aikuiseksi kasvamista. Sellaisia parisuhteita ei olekaan, joissa ei joutuisi kokemaan joskus ahdistusta.
Nuorukainen tietää mitä ilmeisimmin, että haluat puhua ja jatkaa hänen kanssaan, joten jos hän haluaa jatkaa yhdessä niin hän ottaa yhteyttä.
Älä yritä dominoida suhdettanne kertomalla, kuinka asiat pitää hoitaa. Pitkävihaisuus ja murjotus ovat niin syvällä luonteessa, että niitä ei muuteta hetkessä, ehkä ei lainkaan. Jos haluat jatkaa yhdessä niin sinun on tultava puolitiehen vastaan ja sopeuduttava siihen, että myös sinä joudut kokemaan voimattomuutta.
Sen nyt haluan tässä sanoa, että ne keskusteluyritykset, joita olen tehnyt, ovat kaikki olleet ystävällisesti tehtyjä. Olen pyytänyt anteeksi. Olen yrittänyt piristää. Kertonut jopa vitsejä. Kysynyt kuulumisia. Kertonut omia kuulumisiani, vaikkei niitä ole kyseltykään. Kysynyt onko hän vielä vihainen... -Ei vastausta mihinkään. (nämä kaikki jutut kyselin sunnuntai-maanantai -päivinä, en edelleenkään tänään ottanut häneen yhteyttä.)
Missään vaiheessa en ole nalkuttanut hänelle tyylillä "EI TOLLEEN VAAN LÄHDETÄ, OLET LAPSELLINEN PASKIAINEN, PUHU NYT IDIOOTTI"
Toki olen kerran-pari sanonut hänelle tyyliin "voisitko puhua mulle?", mutta se on "nalkuttavinta" mitä olen tilanteessa sanonut. Tosin, kysyinpä häneltä eilen epätoivoisena myöskin, että aikooko hän jättää minut. -En saanut vastausta. Tilanne tuntuu toivottomalta!!!
Kyllä minä mykkäkoulua kestäisin, jos asuttaisi edes saman katon alla. Sillon pääsisin edes näkemään miestä ja olemaan varma, että hän on vielä siinä. Entä jos hän on niin lapsellinen, että jättää minut edes kertomatta siitä minulle?! Edelleen painotan sitä, että normaalisti ei-suutuksissa hän on huomaavainen ja ihana ihminen. Nyt tämä on pahin vastoinkäyminen suhteemme aikana ja hän tuntuu täysin eri ihmiseltä! On ollut riitoja, joissa hän on paljastanut samankaltaisia ominaisuuksia, mutta ne on selvitetty nopeaan, sillä hän ei ole ennen häipynyt paikalta. Nyt käytti ilmeisesti tilaisuuden hyväkseen kun en ollut estämässä hänen lähtöään.
Mököttäminen on uskomattoman lapsellista, mutta sille ei ihminen välttämättä voi mitään. Siellä riidat-palstalla onkin lukuisia viestejä miehen mökötyksestä kärsivistä naisista... Niin, tuntuu että miehet mököttää enemmän, olisiko niin?
No, joka tapauksessa. Jos ei ole kokemusta mököttäjistä, on se toki ahdistavaa. Olen samaa mieltä edellisten kanssa, että ota ihan rauhallisesti ja anna sen murjottaa. Joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy. Jos tiedät hänen olevan fiksu poika, voit luottaa siihen että järki napsahtaa päähän ennemmin tai myöhemmin. Mökötys on kyllä henkistä väkivaltaa ja voihan sitä rauhanomaisesti koittaa teroittaa miehelle, miltä se sinusta tuntuu.
Niin no toki, olisin minäkin saattanut suuttua omasta käytöksestäni häntä kohtaan. Mutta en silti vetäytyä moneksi päiväksi ja lopettaa puhumista ja vastausta kokonaan! Ja vielä, kun pyysin sunnuntai-maanantai päivinä useita kertoja anteeksi. Tuntuu siltäkin, jos kertoisin, kuinka paljon kärsin, hän ei ainakaan lopettaisi mököttämistä. En vaan yksinkertaisesti uskalla enää aloittaa keskustelua hänen kanssaan, kun en kestä sitä torjutuksi tulemista.
Puhelimeen en uskalla soittaa, sillä pelkään hänen hylkäävän puhelun tai olevan vastaamatta. Viestiä en uskalla lähettää sillä hermoni menisivät sekaisin odottaessani vastausta, jota ei koskaan tulisi. Facebookissa en halua enää alottaa keskustelua, sillä se raastaa tosi paljon kun huomaa, että hän onkin poissa heti kun minä rupean hänelle puhumaan.
Useimissa mökötys-jutuissa, joita olen lukenut, pariskunta on asunut yhdessä ja heillä saattaa olla lapsia jne. Tuntuu, että olen ainoa jolta on poikaystävä lähtenyt sanomatta mitään ja salaa omille teilleen ja lopettanut kaiken kontaktin oton.
En ole ennen tavannut tai joutunut tekemisiin näin pitkävihaisen mököttäjän kanssa, joten minun on vaikea uskoa, että niitä voi olla olemassa! Kuten sekin, kuinka hän voisi tosta enää rauhottua, kun vaikuttaa niin vihaiselta!
Enkä myöskään tiedä, onko hän nyt vihainen alkuperäisestä riidan aiheesta vai siitä, että soitin hänen äidilleen. Vaiko molemmista. Meidän alkuperäinen riitakin oli sellainen, että hän sanoi yhden lauseen, minulla napsahti päässä ja ilmoitin vieväni hänet sitten kotiin heti kun olen hoitanut aamuhommani ja lähdin huoneesta ovet paukkuen.
Ja pakko kai se nyt on tunnustaa, että asia josta suutuin oli se, että hän sanoin tuntevansa olonsa välillä siksi, kuin hänellä ei olisi ollenkaan omaa aikaa. Minusta asian olisi voinut esittää hienostuneemminkin, kuten "voisin tänään mennä kotiin käymään" tms. Hän todellakin oli päässyt armeijasta 3 päivää sitten, joten ei siinä ollut oikeen ehtinyt sitä omaa aikaa vielä järjestää. Enhän minäkään, tuskin kukaan, jaksaisi ainoastaan hänen kanssaan hillua 24/7. Plus, että eihän sitä omaa aikaa ole minullakaan sen enempää kuin hänellä! Meillä kuitenkin on se hirveä järjestelykysymys aina, kun ollaa meillä ja poikaystävä sitten pitää viedä kotiin, kun sinne on jokunen matka. Että minä en edes ole viitsinyt ilmoittaa, että "lähdempäs viemään sinua nyt kotiin, että saan omaa aikaa." Kuulostan nyt varmasti itsekin lapselliselta hölmöltä, mutta minun on pakko sanoa, että olen herkkä suuttumaan. Tollaisessa tilansteessa helposti tulee ajateltua että jaahas, seurani ei sitten kelpaa enää tms. Olen herkkä suuttumaan, mutta heti suihkuni jälkeen olisin keskustellut asiasta, mutta mies olikin poissa.
Kuule. Kuulostat vähän ihmiseltä, joka olin ennen. Tuo suhde kuulostaa myös suhteelta, jossa olin, mutta joka päättyi. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin olen äärettömän onnellinen, että se loppui. Minun oli todella aika itsenäistyä.
Kerroit, että tunsit olosi hyvin ahdistuneeksi jo päivän jälkeen. Sellainen kommentti kertoo paljon. Vaikka ihminen olisi parisuhteessa, ei ole tervettä, että sinun elämäsi on yhtä kuin parisuhteesi. Jos toinen lähtee paikalta ilmoittamatta mitään, voit yrittää ottaa yhteyttä esimerkiksi kerran soittamalla ja laittamalla viestin, jos mielestäsi olet jostain pahoillasi. Sitten yksinkertaisesti annat olla ja annat toisen ottaa yhteyttä. Vaikka se veisi päiviä.
Poikaystäväsi vaikuttaa ahdistuneelta, ja kuten sanoitkin, riita alkoi omasta ajasta.
Nyt sinun on aika alkaa keskittyä itseesi ja omiin asioihisi, hanki paljon omaa tekemistä, keskity omaan kasvamiseesi. Vasta kun osaat olla yksin onnellinen, voi olla sitä toisen kanssa. Kukaan ei voi pakottaa toista toisen luo, vaan onnistuneen parisuhteen takana on HALU olla toisen luona ilman, että siihen liittyy vaatimista.
Minun tilanteessasi parisuhde päättyi, koska toinen halusi oman elämän. Tosin nyt myöhemmin kun mietin, meidän toiveemme suhdetta kohtaan olivat erilaiset, minä halusin suhteelta enemmän kuin hän. Siksi suhde ei välttämättä olisi koskaan toiminut, koska jatkuvasti toisen odotukset eivät täyttyneet toivomallamme tavalla.
Ero oli rankka, mutta nykyään olen tasapainoisempi ja onnellisempi ihminen, ja ennen kaikkea kasvanut entisistä pakkomielteistäni irti. Minulla ei ole enää tarvetta olla toisessa kiinni tai yrittää väkisin pitää toista luonani. Uskoisin, että sinulla on hieman samanlainen tilanne.
Muista myös, että kummallakin teistä täytyy olla SAMANLAISET odotukset ja toiveet suhteelta. Jos toiselle toisen näkeminen useammin on tärkeää kuin toiselle, siitä on neuvoteltava ja keskusteltava. Kun näkemykset ovat samat, tulee harvemmin ongelmia.
Mies myös luultavasti kiintyy sinuun vielä enemmän, jos annat aikaa, etkä ole jatkuvasti "saatavilla" tai kyselemässä koska nähdään jne. Kun molemmilla on omaa aikaa ja tekemistä, se nimenomaan auttaa myös suhdetta. Elämässä täytyy olla muutakin kuin parisuhde.
Voi myös olla, että toiveenne suhdetta kohtaan ovat liian erilaiset toimiakseen, mutta toivottavasti saisitte neuvoteltua molemmille sopivan ratkaisun.
Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja muista. Päivä tai viikkokaan ei muuta mitään. Teillä on kyllä toisillenne aikaa tulevaisuudessa myöhemminkin. Nyt vain keskustelette toiveistanne suhdetta kohtaan, kun toinen osapuoli ottaa sinuun OMA-ALOITTEISESTI yhteyttä.
Sillon kun kaikki on ollut hyvin, eli ei ole ollut minkäänlaista riitaa päällä, on molemmat olleet aina sitä mieltä, ettei voisi elää ilman toista omassa elämässään. Ja kaikinpuolin muutenkin arvomme ovat samanlaisia ja omasta mielestäni ainakin olemme kuin luodut toisillemme.
Poikaystäväni on kertonut esimerkiksi, että hänen tulisi ikävä minua jos joutuisi olemaan erossa liian pitkän ajan. (2 viikkoa) Tämän hän sanoi kun keskustelimme siitä, menenkö katsomaan häntä varuskuntaan sinä viikonloppuna, kun hän on siellä kiinni. Kaikin puolin on suhteessa aina tuntunut, että mies todella haluaa olla kanssani. Voiko se kaatua yhteen tämänkaltaiseen riitaan? Minä en voi olla onnellinen ilman häntä.
Sinä nyt vaan olet ihan liian keskenkasvuinen seurustelemaan kenenkään kanssa. Opettele ensin elämään itsesi kanssa ja ryhdy suhteeseen vasta sen jälkeen. Ei tuo sinun suhteesi kuulosta miltään aikuisten seurustelulta, vaikka itsesi varmaan tahdot aikuiseksi mieltääkin. Tuo kuulostaa siltä, että teini pätemisen tarpeessaan koittaa kovasti leikkiä aikuisten seurustelua.
Jos poika sinut jättää, se on vain hyvästä teille molemmille. Saatte aikaa kasvaa. Ja jätä se pojan äiti söhellystesi ulkopuolelle. Ei mikään ihme, jos poika ei tahdo ottaa yhteyttä tuollaisen jälkeen.
En olisi todellakaan soittanut äidille, jos olisin ollut varma ettei hän vastaa siksi koska ei halua. Hän kun pitää puhelinta usein äänettömällä, niin ei olisi välttämättä vaan tiedostanut yhteydenottoyrityksiäni. Toisin kuitenkin oli.
Samaa mieltä, yhteydenotto vanhempaan oli todella typerä teko. Olisin ymmärtänyt jos miehestä ei kuulunut yhtään esim. pariin päivään. Ei vanhempia pitäisi KOSKAAN sekoittaa omiin henkilökohtaisiin riitoihin.
Yrität vain puolustella itseäsi ja saada miestäsi parempaan valoon, vaikka tämä puolustelusi ajaa sinut vain huononpaan valoon. Miksi et vain ymmärrä sitä, että toiset tarvitsevat aikaa rauhoittuakseen? Sinun pitää vain hyväksyä, että jos miehesi haluaa erota tämän takia, sitten eroatte. Uskon että jos hän haluaisi erota, hän olisi jo niin tehnyt.
Ja joku jo mainitsikin, keskity johonkin muuhun kun suhteeseenne. Kuulostat sellaiselta ihmiseltä joka ei anna yhtään tilaa kumppanilleensa.
sori piti kirjoittaa että miestäsi huononpaan valoon, ei parempaan
En tiedä kuinka kirjottaisin niin, etten nyt kuullosta tyhmältä. Tai no, kuullostan varmaan joka tapauksessa, joten väliäkö sillä.
Ensinnäkin. En yritä missään nimessä saada poikaystävääni huonompaan valoon, en todellakaan. Siksi olen korostanut täälläkin muutamaan kertaan sitä, kuinka ihana ja huomaavainen, täydellinen hän on normaalisti. Ainoa vaan, että ollaan ihan erilaisia riitelijöitä, kun minulla on tarve puhua asioista ja hän taas haluaa vetäytyä.
Toiseksi. Ymmärrän, että tätä tilannetta ei olisi ilman omaa typeryyttäni. Jos olisin heti voinut jäädä keskustelemaan poikaystäväni kanssa omasta ajasta, niin kuin normaalit ihmiset keskustelevat, kaikki olisi nyt hyvin. Minun omaa tyhmyyttä oli soittaa hänen äidilleen, mutta en todallakaan tehnyt sitä valittaakseni hänelle, mitä hänen poikansa on tehnyt, vaan saadakseni poikaystävääni yhteyden, sillä luulin hänen menneen kotiin.
Hän ei ole ennen häipynyt ja jättänyt minua yksin riitatilanteessa, ja menin aivan shokkiin, kun huomasin hänen tavaroidensa olevan poissa. Tämä sai minut tekemään miehen kannalta ahdistavia tekoja, kuten soittelemaan perään jne. Ja en osannut ajatella hänen tarvitsevan näin paljoo aikaa rauhoittumiseen, sillä riidat on aina ennen saatu sovittua keskustelemalla, mutta nyt se on mahdotonta, kun hän ei suostu puhumaan kanssani tai tapaamaan minua.
Olen tempperamenttinen, herkkä ihminen, joka ymmärtää asiat helposti väärin. Kuten tässäkin tapauksessa kärpäsestä on noussut härkänen luonteeni takia. Lupaan ja vannon, että jos tästä selvitään yhdessä, mitä toivon hartaasti, niin omaa aikaa tulee suhteestamme löytymään ja runsaasti.
Minulla on häntä ikävä. Tai lähinnä hänen hellyyttään. Ahdistaa ja häiritsee suunnattomasti, kun tulevaisuus on epävarmaa. Kyseessä on kuitenkin yksi elämäni tärkeimmistä henkilöistä, jota en missään nimessä halua menettää. Tuskin ihan äkkiä voin antaa itselleni anteeksi jos tämän takia ero tulee.
Eikö häneen kannata sitten oikeasti ottaa mitään kontaktia ennen kuin hän itse ottaa? Jos erottaisiin tämän takia, niin olisihan siitäkin joka tapauksessa joskus puhuttava. Eikö hänelle voi lähettää edes viestiä, jossa ilmaisisin, että on ikävä. Sillä pelkään, että kun en ota yhteyttä, hän luulee, etten kaipaa hänen yhteydenottojaan ja siksi ei hänkään ota yhteyttä. Mutta pelkään myös pilaavani hänen oman rauhan, jos nyt hänelle jotain viestitän.
Tai eikö millään tavalla voi ilmaista, että hän on tervetullut luokseni takaisin heti kun on valmis?
Tunnetteko te oikeasti näin pitkävihaisia ihmisiä? Minä en ole ennen tavannut yhtäkään, tai ainakaan joutunut vihan kohteeksi!
Minusta sinun kannattaa jatkossa tehdä niin, että otat kerran yhteyttä, jos tekee saman uudestaan, kun tämä tilanne on ratkenut.
Tässä yhteyden otossa toteat, ota yhtteyttä, kun olet valmis keskustelemaan. Sen jälkeen ei mitään yhteyttä. Ja kun ei ole riitaa voit tietenkin kertoa, miltä tuollainen käytös tuntuu ja haluatko kestää tuollaista käytöstä jatkossa. Teidän suhde on niin nuori, että se hakee ns. pelisääntöjä.
Mielestäni tuollainen käytös / kohtelu on jo luettavissa henkiseksi väkivallaksi.
Minä en siedä enää yhtään missään muodossa parisuhteessani fyysistä tai henkistä väkivaltaa.
Töissä törmäsin henkiseen väkivaltaan ja sain silloin todella tarpeekseni. Meinas mennä järki, onneksi pystyin vaihtamaan työtä.
Minä olen tehnyt aikoinani selväksi omalle miehelleni, ettei kannata kohdella miten sattuu. Ja, että minä en jää suhteeseen, jossa on fyysistä tai henkistä väkivaltaa, vaan poistun erittäin nopeasti.
Jatkossa kyllä jos samanlaista tapahtuu, en todellakaan tee sitä virhettä, että otan liikaa yhteyttä häneen!
Mutta kuinka saada hänet nyt puhumaan ja tapaamaan kun vahinko on jo tapahtunut? :(
Uskokaa vaan, jos olisi olemassa aikakoneita, minä olisin jo matkustanut sillä takaisin sunnuntaihin ja toiminut itse TÄYSIN eri tavalla.
et voi muuttaa tapahtunutta, älä nyt ihmeessä sitä murehdi. et voi "saada häntä puhumaan" oikein mitenkään. aloite pitää lähteä miehestä. odota hänen yhteydenottoa. voithan sen jälkeen koittaa saada keskustelua aikaan, jos miehellä on vaikka mielen päällä jotain erityistä, josta reaktio johtui. tietenkin voit ilmaista hänelle, että odotat sovinnontekoa. laita vaikka tekstari, kuten edelle mainittiin, että "soittele kun haluat puhua".
tuoreessa suhteessa konfliktit on aina vähän shokkeja, varsinkin nuorena. "miks toi suuttui, senhän piti rakastaa mua!" ei kukaan ikuisesti vihaa pidä. luultavasti mies ei ole enää vihainen, vaan ylpeys tms. estää häntä puhumasta sinulle.
Tosi julmaa poikaystäväsi toiminta sinua kohtaan. Ihminen pikastuu ja sanoo harkitsemattomia asioita; se on inhimillistä. Ihan eri juttu on pitää toista ihmistä päivä tolkulla epätietoisuuden vallassa.
Ihailen kärsivällisyyttäsi tilanteessa: olisin itse varmaan lähettänyt jo viestin että "haista paska ja ei nähdä sitten enää koskaan kun sua ei kerran kiinnosta". Sinuna kyllä miettisin vakavasti, haluatko vielä seurustella poikaystäsi kanssa vastaisuudessa. Hänen käytöksensä on henkistä väkivaltaa kuten edellä mainittiin, ja hän todennäköisesti tulee käyttäytymään samalla tavalla tulevissakin ristiriitatilanteissa.
Kiitos teille, jotka kannustatte minua tilanteessa.
Ja tuosta kärsivällisyydestä sen verran, että itse olen miettinyt ihan samaa, että joku muu olisi jo varmasti heittänyt hanskat tiskiin. Minä en voi. Hän on edelleen yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä ja tämä ristiriitatilanne ei sitä muuta mihinkään. Meillä kuitenkin on niin paljon hyviä hetkiä.
Kumpa hänkin vain muistelisi niitä hyviä hetkiä, eikä märehtisi päivätolkulla sunnuntain tapahtumia.
Ja minä tiedostan myös sen, minkälaista henkistä väkivaltaa tämä on. Ruoka ei maistu. En pysty ajattelemaan juuri muita asioita. Heräilen öisin, sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja tulee rytmihäiriöitä. On hyvin vaikea saada itsensä liikkeelle sängystä ja parina edellisenä päivänä olen joutunut poistumaan kesken koulupäivän, kun en vaan voinut enää pidätellä itkua. Välillä taas olen niin levoton, etten voi istua paikallani, vaan ravaan ja kierrän ympyrää. Vaaka näyttää n. -3kg näiden päivien aikana. Noh, sieltähän ne takaisin tulee, kun pystyn taas syömään, mutta pointtini oli se, että tilanne todella vaivaa. Ja se vaivaa siksi, että välitän hänestä niin paljon. Toimi hän vihaisena miten tahansa, se ei muuta meidän ihania ja hyviä hetkiä. Eikä sitä millainen hän on suurimman osan ajasta.
Muutamat ovat käskeneet minun rauhoittua ja ajatella muita asioita ja pitämään itsestäni huolta. Kyllä minä olen yrittänyt. Se vaan ei todellakaan ole helppoa, suhde on nuori ja tulevaisuus todella epävarmaa.
Tilanne on kaikin puolin lapsellinen, joten kai voin tässä sanoa lisää lapsellisia asioita. Nimittäin sen, että ainoa, miten tiedän hänen menemisistään on se, että näen häntä facebookissa tai msnssä silloin tällöin. Tuntui, että su-ma -päivinä hän pakoili minua näissä paikoissa, eli kävi vain pikaisesti facebookissa ja mesessä ei ollenkaan. Tiistai-iltana oltiin sitten facebookissa pitkän aikaa samaan aikaan, mutta kuten varmaan tullut selväksi, ei kumpikaan puhuttu toisillemme. Kun poistuin tiistai-iltana fbstä, kirjautui hän meseen, oli siellä hyvin vähän aikaa ja lähti pois. Tällöin minun tilanani msnssä oli muille näkyminen offline tilana. Silloin jo mietin, että josko hän olisi etsinyt minua ja halunnut puhua. Keskiviikkona sitten oltiin msnssä pitkän aikaa yhtäaikaa, mutta ei hän siltikään puhunut.
Toivotonta... Pakkohan tilanteen on JOSKUS ratketa. Päivät vaan ovat liian pitkiä tämän ahdistuksen ja masennuksen kanssa.
Ehkä sun kannattais varata aika terapeutille, ei kuulosta tuo sun käyttäytyminen ihan terveeltä.
Mielelläni. Meinasin itseasiassa mennä jo koulupsykologille, mutta en saanut aikaiseksi.
Ei kuulosta terveeltä? Et ole koskaan tainnut olla nuori sydänsurujen kourissa? Tai ehkä olet luonteeltasi vain tunnekylmä?
Tuonkaltainen paikalta poistuminen päiväkausiksi ennustaa tulevaa melko hyvin. Oletko valmis kestämään jatkossakin samaa odotusta ja epätietoisuutta. pahintahan tässä on juuri se tiedon puute, missä mennään.
Minulla oli vuosia suhde henkilöön joka teki juuri samaa suuttuessaan. kyllä se on ymmärrettävää että siinä ajautuu hulluuden partaalle. Toinen osapuolihan tekee sen täysin tahallaan, tietäen että se satuttaa.
Silloin nuorena, hyväksyin tuollaisen käytöksen, nykyään en. jos haluaa olla rauhassa, siitä on syytä ilmoittaa selvästi. Mikäli ei mitään ilmoitusta tule, katson suhteen päättyneeksi.
Senverran sain tuota odottelun tuskaa kokea siinä edellä kertomassani suhteessa, etten enää kestä tuollaista pätkääkään.
Jokaisella on oikeus omaan aikaan ja rauhaan, on oikeus myös suuttua ja lähteä, mutta silloin on mahdollisimman pikaisesti kerrottava halustaan olla omissa oloissaan.
Tällöin asia ei ole henkistä väkivaltaa, sehän on aivan yhtä paha kuin fyysinenkin väkivalta.
Eli omaa aikaa saa, kun siitä ilmoittaa ja sillä selvä.
Muistuu mieleen oma parisuhteeni kun palasin armeijasta. Jonkin riitelyn jälkeen seurasi kahden viikon hiljaisuus, se oli kyllä minulle tarpeen, sai hengittää hetken aikaa. Seuraava yhteydenotto olikin sitten eroaminen. Ei jaksanut tyttö kahta viikkoa odottaa.
Olisi mukava kuulla alkuperäiseltä miten asia on edennyt.
Asia etesi niin, että viiden päivän mykkäkoulun jälkeen poikaystävä tuli oma-aloitteisesti pyytämään anteeksi minulta ja myönsi toimineensa tyhmästi. Asiasta puhuttiin vähän ja minäkin kerroin olleeni pahoillani omasta typerästä käytöksestäni ja selitin tilannetta.
Nyt, kun sopua on taas ollut se viitisen päivää, niin poikaystävä ei enää halua puhua koko katoamistempustaan. Häntä hävettää se kuulemma. Lupasi, ettei enää tee niin ikinä. Noh, saas nähdä seuraavan kerran, kun riita saadaan aikaiseksi, että kuinka käy ja kuinka sitä vihapäissään muistaa tällaisia lupauksia...;) Tiedämpähän seuraavan mahdollisen kerran ainakin toimia eri tavalla, ja kenties se ei sitten aiheuta enää näin pahaa stressiä? Ei voi tietää.
Mutta siis loppu hyvin kaikki hyvin ja meillä taas asiat kunnossa, onneksi!:)
Asia etesi niin, että viiden päivän mykkäkoulun jälkeen poikaystävä tuli oma-aloitteisesti pyytämään anteeksi minulta ja myönsi toimineensa tyhmästi. Asiasta puhuttiin vähän ja minäkin kerroin olleeni pahoillani omasta typerästä käytöksestäni ja selitin tilannetta.
Nyt, kun sopua on taas ollut se viitisen päivää, niin poikaystävä ei enää halua puhua koko katoamistempustaan. Häntä hävettää se kuulemma. Lupasi, ettei enää tee niin ikinä. Noh, saas nähdä seuraavan kerran, kun riita saadaan aikaiseksi, että kuinka käy ja kuinka sitä vihapäissään muistaa tällaisia lupauksia...;) Tiedämpähän seuraavan mahdollisen kerran ainakin toimia eri tavalla, ja kenties se ei sitten aiheuta enää näin pahaa stressiä? Ei voi tietää.
Mutta siis loppu hyvin kaikki hyvin ja meillä taas asiat kunnossa, onneksi!:)
Tuollaista se tulee olemaan jatkossakin. Ja ei muka pysty puhumaan katoamistempustaan... Jep jep.
Kannattaa nyt jo varautua samaan.