Helkama CS2800

Moro!

Olen ostamassa uutta pyörää. Liikkeestä löytyi 550€ Helkama CS2800 malli. Olen googletellut jonkin verran, enkä oikeen löytänyt kun moitteita sellaisilta joilla kyseistä pyörää ei edes ole. Olisi kiva kuulla kokemuksia sen omistavilta pyöräilijöiltä. Kävin tänään pienen lenkin heittämässä ja ihan hyvä kulkuiselta se vaikutti.

Tarkoituksena on vain ihan jokapäiväinen pyörily ja pientä lenkkiäkin max. n. 15km.

Alunperin oli tarkoitus ostaa Jopo, mutta päätin kokeilla isompaa. Jopokin kyllä menisi, kun ei ole mikään pakottava tarve olla kaikenmailman härpäkkeitä :)
208804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kumpikaan noista ei kelpaa käyttöösi. Jopo on hyvä asiointipyörä lyhyemmille matkoille.

Jos vielä löydä CS:n mallin, jossa ei ole typerää hyppykeppiä, niin siitä saattaisi voida tehdä pyörän käyttöösi.

Äänestä

Siitä etuhaarukasta sen verran, että pidentääköhän se käyttöikää, jos pitää sitä lukitussa tilassa. Tuollaisella haarukalla en nimittäin tee mitään. Sillä vaan ajattelin tuota mallia kun mielestä edullisesti sen sais, vieläpä koti "kylästä" :)

Äänestä

Ei tunnu järkevältä. Sinä on liukupintoja, jotka tuollaiseessa halpiksessa eivät ole kovin hyviä. Tuntuisi rikkoutuvan joka tapauksessa. Kysy jos vaihtavat samaan hintaan sen kiinteäksi kuituhaarukaksi.

En muuten yhtään ihmettele, että tuollainen on jäänyt käsiin. :) Ihmisten tietämys lisääntyy mm. netin ansiosta, joten vähitellen vaaditaan parempia pyöriä.

Äänestä

Joo, pitänee vielä miettiä... En muistanut katsella oliko siellä ihan "normi" pyörää ilman tota haarukkaa. En tosiaan ymmärrä miksi niitä niihin laitetaan, kun 99% suurimman osan ajosta on pelkkää pikitietä...

Jos sitä vaan ostaisi Jopon, kun sellaisella on tullut työmatkoja joskus ajeltua. Siinä on pirun hyvä ajoasento leppoiseen ajoon, eikä liikaa liikkuvia osia :) Omat tosiasialliset/pakolliset ajot on kuitenkin suurimmaksi osaksi 2-5km välillä. Ei pikkumatkojen takia viitsisi aina diisseliä höräyttää käyntiin.

Jos sitä tarvitsee joskus lenkkipyörää, niin pitää sitten katsella oikein ajan kanssa ja vaikka syksy/talvi aikaan niin voisi saada halvemmalla. Jatketaan vielä TOISTAISEKSI lenkkeilyä hölkkäämällä :)

Äänestä
  • Ei jopoa. Älä. Osta joku halpis hybridi hyvältä merkiltä. Sillä on aivan eri kivaa ajaa kuin jollain jopolla. jopo on lapsille tai noin kilometrin ajoon. osta kona, trek, felt, specialized, marin tms.

    unohda joppelit ja helkamat!

    Äänestä

Jopo näppärä tuollaiseen pikkuajoon. Ajoasento on hirveä, mutta se ei haittaa noin lyhyillä pätkillä.

Jos haluaa kivemman ajoasennon, niin sitten joku Spessun Langster Steell'n tapainen citysinkula. Se vaatisi kuitenkin lukkisten ja kenkien ostoa, jos haluaa kaiken hauskuuden irti.

Äänestä

Moro!

Mulla on pari viikkoa ollu nyt tuo Helkama CS2800 8v. naisten malli. En vois enempää tykätä! Erittäin hyvin rullaa, ajoasennon saa miellyttäväksi ja minusta se on KAIKILTA osiltaan hyvin viimeistelty.

Samaisesta vaihteistosta on aiempi 15 vuoden kokemus, myös talviajoilta, ja edelleen pelittää loistavasti. Suosittelen!

Äänestä

Pyörä on yksi älyttömimpiä virityksiä, mitä markkinoilla on:
- vain kaksi runkokoa
- naisten rungon muotoilu käsittämätön (Olisi mielenkiintoista nähdä, minkä laiset voimat kohdistuvat emäputkeen?)
- etuhaarukkana todella huonolaatuinen pomppukeppi
- stemmi vaarallinen jne.

Äänestä

Meinaatko, että stemmi ei kestä tuolle pyörälle ominaisessa ajossa? Onko kokemusta? Entä luuletko, että tuon rungon saa kahti tuollaiselle pyörälle ominaisessa ajossa?

Äänestä

Stemmi, jonka säätövaraa ei voi käyttää, koska säädettäessä korketta säätyy myös pituus. Itse asiassa olen vääntänyt tuollaisen ruuvin poikki vahingossa, kun ei ollut momenttiavainta käsillä. Onneksi meni poikki, eikä vain melkein poikki!

Alumiinirunko ja tuollaiset kulmat! Rungossa on turhaa painoa, koska on tavoiteltu erikoista muotoa.

Pyörästä oli viime vuonna parempi versio ilman typerää hyppykeppiä. Väitän Helkaman osaavan tehdä paremman teräskeulan itse: kevyempi, pehmeämpi ja tarkempi ajaa!

En ymmärrä tuollaisen virityksen funktiota. Se ei ole mummis, jolle kyllä ymmärrän käyttöä. Se ei ole työmatkapyörä. Mikä se on?

Äänestä

16 km kojeajo.Painavalta tuntui,vaikka feltissä ol kans paino 14.9 kg.Maastopyörään verrattuna mukavampi ajaa.
Pysty ajoasento, joka tuulessa on huono.

8v riittää, ykkönen liian *iso* ykköseks.

-Mistäköhän *painavuuden* tuntu johtuu?

Mieleistä pyörää ei millään löydy!!!!!

Äänestä

Kolme vuotta olen ajellut noin 15 km suunta -työmatkaa tuollaisella ja hyvin on pelittänyt. Tosi rento ajoasento ja helpot vaihteet. Tarakka ja Ortliebin laukut piti laittaa erikseen, mutta silti hinta/laatu/mukavuus on oikeen passeli. Itellä on elopainoo yli 120 kg, joten se siitä etuhaarukan kestävyydestä. Seuraava työmatkapyöräni lienee samantyyppinen, mutta tällä ajelen kyllä varmaan vielä vuosia.

Äänestä

Ekihän panee taas omiaan! Itellä vain 110 kg henk.koht massa ja ylämäkiin hyytyy konttausvauhtiin ja mitä oon ohiajanut auton kyyvissä,monet ukot hyytyvät hybridillä ylämäkiin.Mikähän siinä on?

Äänestä
  • Taas näitä höpöhöpö juttuja ihmisiltä jotka tuskin ovat kyseistä pyörää ajaneetkään. Itsellä ollut noin 4 vuotta cs 2800 ja on edelleen. Ei ole ollut mitään vikaa, paitsi takarengas piti vaihtaa kun oli kulunut loppuun, paha "vika" ?

    Äänestä

  • sissus sentään kirjoitti:

    Taas näitä höpöhöpö juttuja ihmisiltä jotka tuskin ovat kyseistä pyörää ajaneetkään. Itsellä ollut noin 4 vuotta cs 2800 ja on edelleen. Ei ole ollut mitään vikaa, paitsi takarengas piti vaihtaa kun oli kulunut loppuun, paha "vika" ?

    Kyllähän silläkin lähiöräkälään sotkee, ei siinä mitään. Tosin siihen hommaan mummis saattaisi olla mielekkäämpi. Ajat tosi vähän, minkä voi päätellä siitä, että et ole saanut vielä edes yhtä kokonaista paria renkaita käytettyä.

    Äänestä

  • Ei oo kiire mihinkään, joten mua ei haittaa, vaikka mummot menee ylämäessä ohi. Vaihteista sen verran, että ykköstä ei tarvitse kuin Lauttasaaren Sotkatietä ylös sitkuttaessa. Pyörä on edelleen sama ja kun hyvin huoltaa ja kuluvat osat vaihtaa, niin uutta en ole vielä tarvinnu. Tällä viikolla menee pyörä taas keväthuoltoon ja renkaanvaihtoon.

    Äänestä

  • LZ 127 kirjoitti:

    Kyllähän silläkin lähiöräkälään sotkee, ei siinä mitään. Tosin siihen hommaan mummis saattaisi olla mielekkäämpi. Ajat tosi vähän, minkä voi päätellä siitä, että et ole saanut vielä edes yhtä kokonaista paria renkaita käytettyä.

    Törmäsin youtubessa videoon, jossa vastaavankaltaisella Helkamalla kaveri ajoi ympäri eurooppaa yli 6000km. Mietin, että mitähän senkin reissusta olisi tullut jos olisi kysynyt neuvoja suomi24-palstalta. Sellaisia reilun 100km:n siivuja päivässä.

    Äänestä

MINULLA TUNTURI 7V. AJAN PELKÄSTÄÄN KEVÄÄSTÄ SYKSYYN N. 2000-2500. NYKYISELLÄ AJANUT 10V JA HUOLLOT TEETÄN KORJAAMOLLA KOSKA EN NYT VAAN VIITSI ENKÄ OSAAKKAAN TEHDÄ ITSE. VÄHINTÄÄN JOKA TOINEN VUOSI KUN HUOLLATTAA NIIN EI TULE EDES KALLIIKSI.

Äänestä

ELÄ KEHTAA POIKA HUUTAA ..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jopoko sittenkin kirjoitti:

Moro!

Olen ostamassa uutta pyörää. Liikkeestä löytyi 550€ Helkama CS2800 malli. Olen googletellut jonkin verran, enkä oikeen löytänyt kun moitteita sellaisilta joilla kyseistä pyörää ei edes ole. Olisi kiva kuulla kokemuksia sen omistavilta pyöräilijöiltä. Kävin tänään pienen lenkin heittämässä ja ihan hyvä kulkuiselta se vaikutti.

Tarkoituksena on vain ihan jokapäiväinen pyörily ja pientä lenkkiäkin max. n. 15km.

Alunperin oli tarkoitus ostaa Jopo, mutta päätin kokeilla isompaa. Jopokin kyllä menisi, kun ei ole mikään pakottava tarve olla kaikenmailman härpäkkeitä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu