Jäsensopimukset

Useissa kirjoituksissa ilmenee sama tarina jäsensopimuksista. Joku on liittynyt jäseneksi paikalliselle salille ja yhtä-äkkiä ei enään tiedä mihin on laittanut nimensä. Sitten kun ei ole valmis noudattamaan omaa sopimustaan niin aletaan uhkaamaan kuluttaja-asiamiehellä ja seuraavaksi aletaan tällä palstalla haukkumaan salia.

Useimmiten on kuitenkin siitä kyse että liittyessä on haluttu mahdollisimman halpa hinta ja on oltu sen takia valmis sitoutumaan pitkäänkin sopimukseen. Sitten kun innostus lopahtaa niin vika onkin siinä että myyjä ei ole selvitettänyt sopimuksen pituutta tai ei ole kerrottu että sitä ei voi irtisanoa tai on sairastaunut tai on vaihtanut paikkankuntaa. Jopa uusia ehdotuksia erilaisiin tapoihin millä sopimuksesta pääsisi irti kirjoitetaan ja ohjeistetaan tällä palstalla.

Tuntuu että joko on paljon lukutaidottomia tai sitten ei vaan ymmärretä mihin laitetaan nimi. Aina kun solmitaan sopimus tulisi sisäistää että mitä tulee sitouduttua.

Eihän noiden sopimuksien noudattaminen nyt noin vaikeata voi olla.

Itsellänikin on ollut kaksi tuollaista jäsensopimusta eri paikkoihin eikä niiden kummankaan kanssa ole ollut mitään ongelmaa. Tuntuu todella oudolta kun monella tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää mihin on sitoutunut.

Lukekaa, se kannattaa!
494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kysymys aiheesta: Jos olen tehnyt sopimuksen 12 kuukaudeksi ja haluaisin lopetta noin 3 kuukauden päästä niin onko todella niin että sali voi veloittaa minulta sen hinnan minkä kolme kuukautta olisi normaalisti maksanut?
Siis joutuisinko maksamaan jotain siitä lopettamisesta vai voinko vedota esimerkiksi että muutan tai jokin muu syy? Mitäköhän kuluttajasuoja tästä sanoo?

Äänestä

Taitaa olla niin että jossain tapauksissa kuluttaja voi joutua korvaamaan salille saamansa edut, hinnanalennukset ja mahdolliset vapaat kuukaudet, treenipaidat treenikassit, sykemittarit jne. sopimuksensa ennenaikaisesta purkamisesta.

Äänestä

Eikö muka voi irtisanoutua jos on pätevä syy ilman että maksaa jotain lisämaksuja?

Äänestä

Kyllä voi..jos on pätevä syys esim jalka murtuu nii sopimuksen voi keskeyttää mutta ne kk ei lyhennä sopimuksen kuukauksia.jos muutat sillon voi lopettaa tai jos haluaa niin vaihtaa sopimuksen saman ketjun salille.

Mutta jos syy on se että ei jaksa niin silloin toki voi lopettaa mutta joutuu juuri maksamaa ne lahjat ja(lainattu kuntoilija 83) edut, hinnanalennukset ja mahdolliset vapaat kuukaudet, treenipaidat treenikassit, sykemittarit jne. sopimuksensa ennenaikaisesta purkamisesta.mitä tuolla ylemmallä sanottiin.

meillä niistäkin joutuu kirjoittamaan nimen alle sopimukseen että ymmärtää että jos ei huvita niin joutuu maksamaan. harvemmin kukaan juuri tuon takia lopettaa kesken kauden koska tulee niin kalliiks jossain tapauksessa kalliimaksi kuin maksaa loput kaudet ja käydä salilla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liikunnastailoinen kirjoitti:

Useissa kirjoituksissa ilmenee sama tarina jäsensopimuksista. Joku on liittynyt jäseneksi paikalliselle salille ja yhtä-äkkiä ei enään tiedä mihin on laittanut nimensä. Sitten kun ei ole valmis noudattamaan omaa sopimustaan niin aletaan uhkaamaan kuluttaja-asiamiehellä ja seuraavaksi aletaan tällä palstalla haukkumaan salia.

Useimmiten on kuitenkin siitä kyse että liittyessä on haluttu mahdollisimman halpa hinta ja on oltu sen takia valmis sitoutumaan pitkäänkin sopimukseen. Sitten kun innostus lopahtaa niin vika onkin siinä että myyjä ei ole selvitettänyt sopimuksen pituutta tai ei ole kerrottu että sitä ei voi irtisanoa tai on sairastaunut tai on vaihtanut paikkankuntaa. Jopa uusia ehdotuksia erilaisiin tapoihin millä sopimuksesta pääsisi irti kirjoitetaan ja ohjeistetaan tällä palstalla.

Tuntuu että joko on paljon lukutaidottomia tai sitten ei vaan ymmärretä mihin laitetaan nimi. Aina kun solmitaan sopimus tulisi sisäistää että mitä tulee sitouduttua.

Eihän noiden sopimuksien noudattaminen nyt noin vaikeata voi olla.

Itsellänikin on ollut kaksi tuollaista jäsensopimusta eri paikkoihin eikä niiden kummankaan kanssa ole ollut mitään ongelmaa. Tuntuu todella oudolta kun monella tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää mihin on sitoutunut.

Lukekaa, se kannattaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu