Miten sanoa nätisti "ei kiitos".

Ensinnäkään, kyseessä ei ole suhde, vaan pikemminkin suhteen lopettaminen heti alkuunsa.

Sain pari päivää sitten fb:ssä keskutelunavauksen tuntemattomalta mieheltä. Profiiliani ei voi löytää, ilman että olisi edes jonkun facebook-kaverini kaveri, joten vastasin kuitenkin miehelle, sanottakoon miestä vaikkapa herra A:ksi.

Aloin jutella Herra A:n kanssa. Keskustelussa hän antoi ymmärtää, että on kiinnostunut minusta. Hän hoki useasti minun olevan todella kaunis. Hän kertoi olevansa afganistanista, eikä hän ollut paljon minua vanhempi. Hän kuitenkin käyttäytyi ahdistavasti, tuskin olin jutellut hänen kanssaan 20 minuuttia, kun hän kutsui jo minua kullakseen. Tähän tosin sanoin, että olen imarreltu siitä, että hänestä olen kaunis, mutta kullaksi kutsuminen on liikaa.
Hän myös sanoi suoraan, että voisimme alkaa tapailla ja seurustella. En suostunut. Tässä vaiheessa hälytyskelloni kuitenkin alkoivat soida kunnolla, en luottaisi sen puoleen suomalaiseenkaan mieheen, joka etenee noin nopeasti.

En ole jutellut hänelle pariin päivään, mutten haluaisi poistaa häntä ilman, että kerron miksi teen niin. Miten voin sanoa hänelle leimaamatta itseäni rasistiksi, että en ole nyt kiinnostunut hänestä?

Please, Asiallisia neuvoja...

20

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ollos hyvä vain

      Täältä pesee apuja!

      Ihan ensiksikin, sinun tietenkin tulee siis ihan vain "katkaistaksesi" suhteen jota ei ole, mennä hänen kanssaan romanttiselle illalliselle jonka hän tietty miehenä maksaa.

      sitten vedätte kännit ja käytte hankaamassa mahoja yhteen tanssilattialla jossain diskossa.

      Tämän jälkeen kun olet ympärikännissä, suostut hänen asunnolleen "iltanapsuille"

      Aamulla kun heräät, marssit poliisilaitokselle kertomaan miten sinä olet uhri.

      Näin siis iso osa naisista "lopettaa suhteen", ainakin jos lehtijuttuihin on uskominen.

      Yksinkertaisinta tietty olisi vaan sanoa että naama umpeen ei kiinnosta, mutta se voi olla joillekin liian "hankalaa", kuten lehtijutuista voimme lukea.

    • ,,,,,,,,,,,,,,

      Poista vain kylmästi ilmoittamatta mitään.Jos tyyppi jatkaa viestien lähettelyä niin ilmoitus.

      Noin vastaisuuden varalta kannattaa valita fb ystävänsä huolella eikä haalia sadoittain "kavereita" niin ei joudu kiusallisiin tilanteisiin.

      • No, yllätys yllätys, minulla ei ole sadoittain kavereita. Olen piilottanut itseni aika hyvin fb:ssä jolloin sellainen ihminen, jonka kanssa minulla ei ole yhteistä kaveria, ei voi minua löytää fb:stä. Tällä ihmisellä oli kanssani yksi yhteinen kaveri, mutta kun kyseiseltä fb-kaverilta kysyin herra A:stä, ei kaverini tuntenut koko miestä.

    • 435t4t4

      "Miten voin sanoa hänelle leimaamatta itseäni rasistiksi, että en ole nyt kiinnostunut hänestä?"

      No voi sentään. Mitä tekemistä tällä nyt on rasismin kanssa? Ilmoitat vain kuten kenelle tahansa, ettet ole hänestä kiinnostunut ja piste. Jos hän alkaa heilutella rasismikorttia, niin se on hänen häpeänsä. Ei sinun tarvitse semmoisia miettiä! Voihan hän sanoa sinua vaikkapa huoraksikin suutuspäissään. Ei sinun siitäkään tarvitse vastuuta ottaa, niin miksi sitten jostain mahdollisista rasismisyytöksistä?

      • No, tässäpä toinen ylläri. Minun ei ole koskaan ennen "tarvinnut" torjua ketään. En ole ikinä ennen saanut minkäänlaista mielenkiinnon osoitusta pojilta/miehiltä. Siksi saatan kysyä tyhmiä. :)

      • Vaikutat
        wer-wet kirjoitti:

        No, tässäpä toinen ylläri. Minun ei ole koskaan ennen "tarvinnut" torjua ketään. En ole ikinä ennen saanut minkäänlaista mielenkiinnon osoitusta pojilta/miehiltä. Siksi saatan kysyä tyhmiä. :)

        ihanan selväpäiseltä yksilöltä näiden palstan höynähtäneiden seassa!

        Tietystikään sinun ei tarvitse jatkaa yhteydenpitoa kyseisen miehen kanssa mikäli et kerran halua. Eikä sillä ole mitään tekemistä rasismin kanssa! Et varmaankaan jatkaisi yhteydenpitoa suomalaisenkaan miehen kanssa, jos et jostain syystä olisi sinut asian kanssa.

        Ja luultavimmin tämä afgaanimies 'toipuu' torjunnasta helpommin vielä näin alkuvaiheessa, kuin että jos antaisit alkuun hänelle aihetta odottaa jotain enempää.

        Kerrot suoraan miltä sinusta tuntuu, kiität kiinnostuksesta jne. Jos tarve vaatii, niin sitten oman mielenrauhasi takia vaan tylytät - aina kun ystävällinen 'ei' ei vaan kerta kaikkiaan meinaa mennä perille. Eikä tämä ole mitenkään pelkästään afgaanien ongelma, samaa vaivaa esiintyy myös suomalaisilla!

        Afganistanilaisilla ja muilla sieltä suunnalta tulevilla on omat syynsä 'nopeaan toimintaan'. Yhteisöissä, joissa ei ole varsinaista seurustelukulttuuria, ollaan totuttu pikemminkin toimimaan kuin tuumaamaan. Siellä liitot ovat edelleenkin järjestettyjä ja jos nuoripari aikoo ennättää solmia rakkausavioliiton, niin siinäpä ei jää hirveästi aikaa romanttisille kiemuroille ja kursailulle. En nyt tarkoita, että kullaksi kutsuessaan afgaani olisi heti samantien kosimassa sinua, yritän vain selvittää sitä mistä hän tulee. Muutenkin hellittelynimien käyttö on niin arabeilla kuin afgaaneilla yleisempää kuin vaikkapa meillä - tämä on siis myös tavallista hyvien ystävien kesken, sukupuolesta riippumatta.

        Hyvää jatkoa sinulle! Jos viitsit, ja jaksat, näistä hulluista huolimatta, niin palaa kertomaan kuinka kävi!

      • Vaikutat kirjoitti:

        Kiitos kommentistasi, ja rohkaisustasi!

        Kuten jo kerroin, en ole koskaan "joutunut" ketään torjumaan, joten tilanne on minulle erittäin vieras ja outo, vaikka tuskinpa suomalaisenkaan jättäminen on helppoa...

        Jos jotain dramaattista tapahtuu, lupaan kertoa siitä tänne. :) Nyt yritän keksiä, miten muotoilen ajatukseni sille miehelle.

      • Lohdutukseksi

        voin sanoa, että kyllä yleensä normaali aikuinen ihminen kestää myös romanttisessa mielessä torjutuksi tulemisen. Totta kai se saattaa ottaa vähän luonnon päälle, mutta kyllä siitä toipuu!

        Normaaleilla pelinappuloilla varustettu myös ymmärtää, kun rehellisesti ja suoraan kerrot miltä sinusta tuntuu. Ja fiksumpi jopa osaa antaa arvoa sille, että et lähde 'vedättämään'.

        Olet ilmeisesti kiltti ja herkkä ihminen itse ja pelkäät loukkaavasi toista, mutta nämä asiat ovat sellaisia, joissa on vaan pakko olla itsekäs ja kuunnella sydämensä ääntä. Siitä on kaikkein eniten hyötyä pitkässä juoksussa teille molemmille.

      • laitokseen kuulut!!!
        wer-wet kirjoitti:

        Kiitos kommentistasi, ja rohkaisustasi!

        Kuten jo kerroin, en ole koskaan "joutunut" ketään torjumaan, joten tilanne on minulle erittäin vieras ja outo, vaikka tuskinpa suomalaisenkaan jättäminen on helppoa...

        Jos jotain dramaattista tapahtuu, lupaan kertoa siitä tänne. :) Nyt yritän keksiä, miten muotoilen ajatukseni sille miehelle.

        voi helvetti mikä pallinaama olet, sinun pakko olla provo koska kukaan ei oikeasti voi noin TYHMÄ olla!

        ensinnäkin, misi vitussa sinun pitäisi muotoilla mitään ajatuksia miehelle??? et edes tunne koko äijää ja silti vaivaat päätääsi? usko pois, äijäkin on tod.näk. jo unohtanut sinut, koska hänellä on monta muutakin kaltaistasi tuttavuutta joille lirkuttelee samalla tavalla! et ole erikoinen tai erityisen kaunis, tai ainakaan näistä syistä hän ei sinulle kirjoittele!

        yksinkertaisesti poista hänet kavereistasi ja laita esto päälle, jolloin hän ei pysty ottamaan sinunn minkäänlaista yhteyttä! vittuako sinä tuntemattomien "tunteita" ajattelet!

        kyllä vaan tästäkin viestistä pamahti se todellisuus taas päälle, että suomalaiset ovat kyllä extra tyhmää porukkaa!!! mitäköhän sun vanhempas on sulle ikinä opettaneet kun et omia aivojakaan osaa käyttää!!!

      • laitokseen kuulut!!! kirjoitti:

        No voi anteeksi, jos sinua loukkaa se, että haluan lopettaa suhteeni fiksusti ja inhimillisesti.

        Sinun viestistäsi tuntuu huomaavan, kuinka ihanan empaattista porukkaa Suomessa on.

      • 65u65
        wer-wet kirjoitti:

        No voi anteeksi, jos sinua loukkaa se, että haluan lopettaa suhteeni fiksusti ja inhimillisesti.

        Sinun viestistäsi tuntuu huomaavan, kuinka ihanan empaattista porukkaa Suomessa on.

        "Sinun viestistäsi tuntuu huomaavan, kuinka ihanan empaattista porukkaa Suomessa on. "

        Äläs nyt. Olethan sinä saanut täälläkin kysymykseesi ihan asiallisia vastauksia enimmäkseen. Joten älä turhaan ala yhdestä mökeltäjästä vetämään turhan laajoja johtopäätöksiä.

    • Ahdisteltu..

      Voihan helkkari! Tuohan on samaa tekstiä mitä mulle liruteltiin eilen!!!!

      Varmasti sama mies?

    • Taasnäitä

      Voit kertoa, ettet voi ajatella suhdetta vääräuskoisen kanssa. Hän ymmärtää sen varmasti koska hänen kulttuurissaan on naisilla ihan sama sääntö.

    • Asiallinen neuvo

      Painu nyt hevon kuuseen sieltä facebookista jos et ole sitä jo tehnyt.
      Elämänlaatu paranee huomattavasti kun lopettaa sen turhanpäiväisen lässyttämisen ja "ystävien" haalimisen joille ei oikeasti ole koskaan aikaa.

    • Kuu kiurusta

      Eikö ole jo rasistista ajatella ettet voi lopettaa tilannetta kuten kenen tahansa muunkin kanssa?
      Välit poikki vain, eikä edes selityksiä kaivata.
      On se tuolla tyylillä tottunut jatkuvaan torjuntaan ja luultavasti sillä on useita kaltaisiasi kierroksessa samaan aikaan.

      • Kyllä, sama ajatus kävi minunkin mielessäni. Itse en haluaisi olla rasisti, mutta pelkään että saisin rasistin leiman miehen silmissä jos torjun hänet tuosta vaan, mutta jo tämän ajattelu tekee asiasta rasistisen.

        No, tänään sitten annoin "Pakit". Hankalaa se oli, ensin mies ei meinnannut tajuta mistä on kyse, ja jopa ehdotti että muuttaisi luokseni. Puhuinko liian huonoa englantia, vai oliko sinnikäs, en tiedä, nyt taisi viesti mennä perille.

      • henkilökunta..
        wer-wet kirjoitti:

        Kyllä, sama ajatus kävi minunkin mielessäni. Itse en haluaisi olla rasisti, mutta pelkään että saisin rasistin leiman miehen silmissä jos torjun hänet tuosta vaan, mutta jo tämän ajattelu tekee asiasta rasistisen.

        No, tänään sitten annoin "Pakit". Hankalaa se oli, ensin mies ei meinnannut tajuta mistä on kyse, ja jopa ehdotti että muuttaisi luokseni. Puhuinko liian huonoa englantia, vai oliko sinnikäs, en tiedä, nyt taisi viesti mennä perille.

        jäit kiinni, provo olet! olet sama henkilö joka palstalle jatkuvasti rasistisia viestejä kirjoittelee!

      • henkilökunta.. kirjoitti:

        jäit kiinni, provo olet! olet sama henkilö joka palstalle jatkuvasti rasistisia viestejä kirjoittelee!

        Juu, just. Ihan varmasti olet henkilökuntaa.

        Jos kerran kirjoittelen joka palstalla rasistisia viestejä, niin miksei minua ole jo bannattu kun tiedätte nimimerkkini?

        Whatever. Trollien pesä tämä on muutenkin, olen yllättynyt että sain näinkin paljon ymmärtäviä ja asiallisia viestejä, ja neuvoja. Kiitos niistä!

    • Kuu kiurusta

      Ihan oikein teit ja nyt huolet pois, sillä kyllä se on pakkeja saanut varmaan melkein joka päivä. Eikä se sinun englantisi varmaan huonoa ollut, vaan hänen, tai sitten hän päätti taktisesti ymmärtää väärin.
      Huomenna sillä on luultavasti uusi kohde pyörityksessä ja kiirehän noilla tietysti on, sillä oleskelulupa pitää varmistaa.

      • Saattoi tietenkin ymmärtää taktisesti väärin.

        Sanoin ensin etten ole kiinnostunut hänestä, mutta hän vaikuttaa kivalta, ja löytää varmasti toisen tytön. (eli se tavallinen klisee...)
        Tähän hän ensin "luuli" että haluaisin alkaa hänen kanssaan ja sanoi tekevänsä mitä tahansa, että voisi olla kanssani.

        Sanoin uudestaan, että ei kiitos, ja luettelin pari muutakin järkisyytä miksi ei voitaisi olla yhdessä. Esim. Meillä on (onneksi) pitkä välimatka. En haluaisi kohdata tätä miestä oikeassa elämässä. Niin ahdistava tilanne minulle oli,

        No, tähän mies sanoi että voisi muuttaa jopa tänne missä asun ja voisimme muuttaa yhteen. Sanoin taas, että ei kiitos, en ole valmis mihinkään tuollaiseen, ja pahoittelin.

        Lopulta, kun mies tuntui ymmärtävän etten pidä hänestä, hän hiljeni täysin. Silloin Sanoin hyvästit ja poistin kavereista. Sekä torjuin.

        Joku saattaa ihmelellä, miksi olen näin kiltti tuntemattomalle. No, minua on kohdeltu erittäin törkeästi kanssaihmisten toimesta, siksipä en itse haluaisi loukata ketään, joka ei ole minua loukannut.

        Yksi ystävänikin sanoi, että luultavasti oleskelulupaa se hakee. Ehkä. Minä en kuitenkaan olisi sellaiseen avioliittoon suostunut, ja näin nuorena vieläpä. Sellainen loukkaa niitä maahanmuuttajia, jotka oikeasti ovat rakastuneita Suomalaisiin. Ja olisi se minuakin kohtaan väärin, jos kiinnostan vain sen takia, että saisi jäädä maahan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      207
      7276
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      52
      2804
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      188
      2271
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1633
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      152
      1625
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      19
      1287
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1210
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1143
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      26
      1121
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1019
    Aihe