Hei!
Ihan pakko valittaa tännekin tästä asiasta, josta olen saanut aikaan monta riitaa mieheni kanssa. Tässä on siis sellainen ongelma, että mieheni ei ryhdistäydy opiskelujen suhteen ja se saa minut ärsyyntymään. Olen itse valmistunut ja käyn töissä. Rahatilanteemme on heikko ja tulevaisuus näyttää lähinnä siltä, että mieheni opiskelee koko loppuelämänsä ja minä elätän, minkä pystyn.
Mieheni on fiksu ja pärjäisi varmasti koulussansa jos kehtaisi. Hänen opiskelujensa pitäisi olla jo päätösvaiheessa, mutta oikeasti ne seilaavat puolen välin tienoilla. Hän ei hae aktiivisesti kesäksi töitä omalta alaltaan, jotta saisi kokemusta. Hän tyytyy lähettämään pari työhakemusta tarkoin valittuihin paikkoihin, joihin varmasti haluaisi, mutta ei viitsi soittaa työn perään, jotta vaikuttaisi kiinnostuneelta. Tulos on siis se, että hän ei saa kesätöitä omalta alaltaan (näin on ollut jo monta vuotta) ja hän menee johonkin varmaan työpaikkaan varastohommiin tai rakennusapumieheksi.
Minua ärsyttää suunnattomasti se, että haluaisin itse aloittaa jo sen vaiheen elämässä, että ostettaisiin oma koti ja aloittettaisiin elämä aikuisina, työtätekevinä ihmisinä. Melkein kaikki tuttavapiirissämme on jo tällaisia vastuuntuntoisia pariskuntia. Minua ei haittaisi vaikka mieheni keskeyttäisi opinnot ja aloittaisi työnteon, koska sekin olisi jo parempi tilanne kuin tämä, että minä elätän ja hän juoksee milloin missäkin opiskelubileissä. Hän lintsaa tenteistä, koska ei ole lukenut ja lintsaa kursseilta, koska ei jaksa nousta sängystä tai teeskentelee sairasta.
Hän aina ehtii kuitenkin raapaista kokoon sen verran opintopisteitä, ettei Kela vielä ole perinyt opintotukea takaisin. Mutta sellainenkin aika on tulossa, sen tiedän.
Sen olen huomannut, että vaikka kuinka kannustaisin, suuttuisin, nalkuttaisin, kehoittaisin niin ei mikään auta! Hänen vastauksensa on aina: "joo, joo" ja siihen se jää.
Olipa hyvä purkaa tuntemuksiaan kirjallisesti. Neuvoja tuskin kellään on, tuntuu, että olen jo kaiken kokeillut?
Ihan pakko valittaa tännekin tästä asiasta, josta olen saanut aikaan monta riitaa mieheni kanssa. Tässä on siis sellainen ongelma, että mieheni ei ryhdistäydy opiskelujen suhteen ja se saa minut ärsyyntymään. Olen itse valmistunut ja käyn töissä. Rahatilanteemme on heikko ja tulevaisuus näyttää lähinnä siltä, että mieheni opiskelee koko loppuelämänsä ja minä elätän, minkä pystyn.
Mieheni on fiksu ja pärjäisi varmasti koulussansa jos kehtaisi. Hänen opiskelujensa pitäisi olla jo päätösvaiheessa, mutta oikeasti ne seilaavat puolen välin tienoilla. Hän ei hae aktiivisesti kesäksi töitä omalta alaltaan, jotta saisi kokemusta. Hän tyytyy lähettämään pari työhakemusta tarkoin valittuihin paikkoihin, joihin varmasti haluaisi, mutta ei viitsi soittaa työn perään, jotta vaikuttaisi kiinnostuneelta. Tulos on siis se, että hän ei saa kesätöitä omalta alaltaan (näin on ollut jo monta vuotta) ja hän menee johonkin varmaan työpaikkaan varastohommiin tai rakennusapumieheksi.
Minua ärsyttää suunnattomasti se, että haluaisin itse aloittaa jo sen vaiheen elämässä, että ostettaisiin oma koti ja aloittettaisiin elämä aikuisina, työtätekevinä ihmisinä. Melkein kaikki tuttavapiirissämme on jo tällaisia vastuuntuntoisia pariskuntia. Minua ei haittaisi vaikka mieheni keskeyttäisi opinnot ja aloittaisi työnteon, koska sekin olisi jo parempi tilanne kuin tämä, että minä elätän ja hän juoksee milloin missäkin opiskelubileissä. Hän lintsaa tenteistä, koska ei ole lukenut ja lintsaa kursseilta, koska ei jaksa nousta sängystä tai teeskentelee sairasta.
Hän aina ehtii kuitenkin raapaista kokoon sen verran opintopisteitä, ettei Kela vielä ole perinyt opintotukea takaisin. Mutta sellainenkin aika on tulossa, sen tiedän.
Sen olen huomannut, että vaikka kuinka kannustaisin, suuttuisin, nalkuttaisin, kehoittaisin niin ei mikään auta! Hänen vastauksensa on aina: "joo, joo" ja siihen se jää.
Olipa hyvä purkaa tuntemuksiaan kirjallisesti. Neuvoja tuskin kellään on, tuntuu, että olen jo kaiken kokeillut?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Opiskelu ei kannata. Itse opiskelin itelle kolme ammattia mutta olen siltin työtön.
Töitä ei saa mistään vaikka hakemuksia lähettäisi joka viikko. Olen tänäkin vuonna käynyt varmaan 20 haastattelussa ja ihan turhaan . Vaikka mulla on kokemusta niin työtä ei saa.
Entä jos vaihtaisitte osaa perinteiseksi, mies menee töihin ja maksaa hopeasekelit ja sinä olet oiva kumppani vaikka varastomiehen sihteerinä tai rakennusvälineitä ojentelemassa apulaisena...