Ystävästä puolisoksi ?

Kyllä hyvinkin voi toimia. Kiintymys on kumma asia, koska se kasvaa kuin vaivihkaa pikkuhijaa muuttuen syväksi rakkaudeksi. Toisesta välittää lopulta niin paljon ettei siinä vaiheessa enä ole merkitystä sillä, minkälaisia tunteita suhteen alkumetreillä oli. Tykkäämistä nyt kuitenkin, jos vain molemminpuolista, niin se riittää kyllä jatkoon.

Samaa mieltä edellisen kanssa. Rakkaus voi aivan hyvin kasvaa ystävyydesta ilman varsinaista ihastumisvaihetta. Suhteesta voi tulla jopa parempi, koska silloin toiseen voi tutustua realistiselta pohjalta ilman iluusiota. Ystäväpiirissäni on yksi tällainen pari ja he ovat olleet 8 vuotta naimisissa ja ovat yhä onnellisia. Itse salamaihastuin ex vaimooni samoihin aikoihin, mutta eipä kestänyt arkea se liitto.

Itselläni on nyt vähän samanlainen tilanne, kun naispuolisesta ystävästäni löytyy jatkuvasti ihastuttavia piirteitä. On pakko tunnustaa, että hän olisi aivan loistokumppani minulle. Ystävyyden lisäksi meillä on myös intohomoinen seksisuhde, joten ihan tavallisesta kaveruudesta ei ole kyse.

Tiedän erään parin, jonka ystävyys muuttui seurusteluksi (avoliitto) Toinen osapuoli ei tunne rakkautta, muttei ole ystävyyden takia lopettanut seurustelua. Hän tapailee silloin tällöin kolmatta osapuolt, eikä om kumppani aavista mitään. Ikävä katsella vierestä.

Vaihda kumppania. Todennäköisesti ennen pitkään käy niin tai huomaat olleesi "parhaimmat vuotesi" suhteessa, joka ei sinua pitemmän päälle tyydytä. Kyllä suhde pitää perustua muuhunkin kuin ystävyyteen. Kaikinpuolin suhteen on toimittava, myös tunne-elämän.

Pitkään sinkkuna olleena myös ystävien kanssa tulee oltua tiiviisti tekemisissä ja läheisiä. Helposti toivoo, että löytyisi aito rakkaus. Jos mukana on vielä jonkilaista sukupuolten välistä jännitettä, tilanne voi mennä siihenkin, että ystävän kanssa tulisi ajateltua myös suhteen mahdollisuutta, kun toinen käytännössä jo tuntuu niin tutulta ja luontevalta. Pikkuhiljaa suhteeseen kulkeutuminen on kuitenkin minusta pelottava ajatus. Se, että jossakin vaiheessa huomaisi asioiden olevan jo niin pitkällä, että pakittaminen olisi vähintäänkin kiusallista, jos ei hankalaa, tuntuisi kurjalta. Toiveajattelun ruokkiminen tietysti lisää sitä kuvitelmaa, jota ystävässä ja väleissä ehkä haluaisi nähdä, mutta mitä ei välttämättä kuitenkaan ole.

Onneksi olen kuitenkin sen verran romantikko, etten ole alkanut järkeistämällä luoda suhdetta. Erään ystävän kanssa olen muutaman vuoden, tunnen hänet hyvin ja hän minut. Alusta alkaen olen tiennyt, että meistä ei tule tulemaan paria. Joskus asiaa on sivuttu miettien sitä haluaisiko hän tai minä tällä hetkellä seurustella. Kumpikaan ei ole halunnut, vaikka asia silloin tällöin roikkuu ilmassa, ja me molemmat haluaisimme löytää sen oikean. Silti hänen kanssaan on helppo olla, ja tiedän hänen vähintäänkin välittävän minusta, ystävien mukaan asia olisi enemmänkin, mutta en tiedä tarkemmin. Kyllä minäkin välitän hänestä todella.

Kieltämättä itsekin joskus miettii todellisen rakkauden olemusta, että onko se sitten sitä luottamusta ja välittämisen, tuttuuden tuntemista, ei palavia räiskyviä tunteita, että jos ihannoin oikean rakkauden liian suureksi ja todellisuudessa se olisikin sitten arkisempaa. Pohdin, onko todellisen rakkauden ihannekuva aitoa, ja pitäisikö minun nähdä tässä arkisemmassa joku korkeampi merkitys, jota nyt en ymmärrä? Mutta koska en ymmärrä, en halua sitä.

Pari kertaa kuitenkin olen saanut sellaisen kokemuksen, että tavatessani erään toisen ihmisen, tiedän, että hänen kanssaan tunne on niin täysin erilainen. Myös hänen kanssaan olen kokenut ystävyyttä, mutta myös muutain. Olen jälkeenpäin ollut kiitollinen, etten ole alkanut tämän platonisen ystävän kanssa suhteeseen, tämä tunne johonkin toiseen ihmiseen vaikuttaisi minuun siten,että se tekisi suhteeseen pahoja vaikeuksia.

Jos olisin suhteessa ja kokisin toiseen niin voimakkaita tunteita, tietäisin, ettei suhteeseen tulisi itselleni vaikeutta, en voisi olla siinä vilpittömästi.

Tällä hetkellä tunteet tähän toiseen ihmiseen eivät näytä johtavan mihinkään, mutta olen kiitollinen niistä siksi, että minun ei tarvitse miettiäkään suhdetta ystävän kanssa. Tietäisin että silloin eteen tulee joku kaunis päivä tilanne, jossa rakastun toiseen. Kokisin tekeväni ystävälle vääryyttä, jos antaisin ymmärtää, että meistä olisi suhteeseen tai alkaisin ruokkia hänen mielikuvaansa siitä, että tämä olisi jotakin ystävyyttä enempää.

Mielestäni kysymyksessä on yksi mielenkiintoinen sana; vahingossa. Ei rakkaus ja seurustelu tai puolisoasiat ole vahinkoasioita. Ei edes ajatumisia.