Sitä kun osaisi katsoa hyvät ja huonot puolet

yksi+kaksi-sata

ja niiden pohjalta olla luja elämäänsä ja lapsensa elämää kohtaan.

Taitaisin kaivata ihmisiltä tukea ja vahvoja mielipiteitä,etten häilyisi tässä tasapainottomassa elämässäni.Olen niin epävarma tunteistani ja siitä miten olisin ja käyttäytyisin.Mieheni, joka siis on tekemässä minusta nyt eroa on minulle rakas ja tärkeä, mutta samalla niin ärsyttävä ja paskamainen.Olemme pitäneet yhtä vuodesta 2004 huonolla ja hyvällä menestykselle.Olemme olleet välillä erossa pitkään ja sitten palattu yhteen uuden elämän toivossa.Tässä kohtaa minä tulen hulluksi tai sitten en.
Minun mies syyttää minua pettämisestä, koska avioeromme toista vaihetta loppuun odotellessa ja jo erillään ollessa, tapasin miehen, joka kanssa harrastimme ei seksiä, mut mitä se nyt nykykielellä on jos silti ollaan sängys lähekkäin?Mieheni syyttää minua huoraamisesta, koska erossa olomme aikana jo avioeron loppuun käytynä kokeilin, jos voisin rakastua johonkin toiseen.Taipailimme, mutten tehnyt muuta.Lopulta ajan kanssa päädyimme suurimman rakkauteni kanssa yhteen, siinä uskossa ja toivossa, että elämä olisi koulinut, nöyryyttänyt ja tehnyt meistä parempia toisillemme.Siltähän se tilanne näyttikin, mut nyt ajan kuluessa ja miehen ottaessa kupposta silloin tällöin ja ilmankin kaljaa, olen kuullut useimmin huora sanan kuin rakas.Ja olen sairaan kyllästynyt asiaan.Minä en tahdo selitellä, enkä puhua toisista (tietysti kerroin ennen kuin palasimme yhteen, et toinen voisi valita tahtooko minut vielä vai ei) miehistä koska olen tässä suhteessa nyt, en muualla.
Mieheni on tähän mennesä aina karjunut minulle sitä kuinka halpa olen ja hän ei tahdo minua, kuinka olen likainen ja huora, mut sit päiven päästä perunut huutonsa, jopa joskus pyytänyt etten jättäisi häntä ja olen ollut hänelle se kaikista tärkein.Asiaan ei ole kuitenkaan tapahtunut muutosta, enemmän tilanteet ovat vain voimistuneet ja nyt niihin ei mene kuukausia vaan, muutos voi tapahtua jopa päivässä.Olen KYLLÄSTYNYT tähän ei pysyvään tilanteeseen.Jatkuva eroamine ja paluu yhteen oksettaa ja saa tuntemaan itsensä halvalle.Ehkä mies onkin oikeassa, myön sieluani hänelle pilkka hintaan ja häpeän sitä asiaa.
Ihmettelen myös tätä, että mieheni aina sanoo minulle ettemme koskaan ole olleet yhdessä.Hän pilkkaa keskenmenossa pois mennyttä lastamme toisen lapseksi, vaikka papereissa selkeästi osoitetaan hänet isäksi.Papereita hän ei vaan koska suostu lukemaan tai kuuntelemaan mitä niissä lukee.Parisuhdeterapiaan on ollut valmis, ja ehdottanut sitä itsekin, mut silti ei toimi asian eteen mitenkään.Ja lopulta kieltää senkin idean itseltään ja minulta.Olen kaikkeen syypää ja hän se joka osaa olla.Viime kerralla mieheni ajoi minut pois ravintolasta yhteisestä illasta ja soitteli toiselle naiselle vedoten oikeuteensa tehdä samoin kun minä hänelle.Kun sanoin, et samat oikeudet minulle kuin hänellekin, hän vetää herneen nenään ja eroaa taas.Etsii ihan oman asunnon ja pyörii tuossa jaloissa räksyttäen miten en kelpaa ja seuraavalle pitäisi osata jo olla!OSATA OLLA?!?!?!
En tiedä enää mitä ajatella, enkä tiedä enää miksi näin?Miksi kaikki aina muuttuu niin helpost ja nopeasti?Upotkoon koko laiva ja kellukoon pinnalla pelastusvene!Sama tuo ja ei sama.Mä tahoisin selvittää itselleni et ero on hyväksi ja sen kannattaa, mut miten osaan sen tehdä.Yksinäisyyskö se pelottaa vai mikä?Mä taidan enemmän vihata itseäni kuin miestäni.Hänelle toivon kaikkea hyvää jatkossakin vai miten se oli...mulkku.Tunteiden vuoristo rataa ja sillä viisiin.

3

411

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ahistus

      Hei,
      asiat aina järjestyy! Luota itseesi ja tee itse hyvä päätös lähteä moisesta suhteesta. Kenenkään ei pitäisi nimitellä toista tuollaisilla nimityksillä!

      Mene ihmeessä itse juttelemaan asiasta perheneuvolaan tai jonnekin tai vaikka ystäville. Kunhan saat purettua pahan olosi ko.suhteesta.

      Itse ainakin lähtisin moisesta suhteesta. Mielestäni on parempi olla oma herransa ja yksin kun huonossa suhteessa jossa kärsii. Ja uskon että kärsit, ei voi olla normaalia joutua kuulemaan moisia nimityksiä. Tarkoitti niitä tai ei. Alkoholiongelmakin on ikävä juttu!

    • oppeliini

      Viittaat alkulauseessa jo tehtyy lapseen. Mikäli teillä on pienokainen kuvioissa mukana, teet valtavan vääryyden sallia hänen kokea kuvaamanlaistasi kotielämää.

      Mikäli taas lasta ei ole kuvioissa, sinun on niin helppo poistua tuon sairaan ja ilkeän miehen näkopiiristä. Ette ilmeisesti edes ole laillisesti avioliitossa joten sinun ei tarvitse muuta kuin kerätä tavarasi ja muuttaa omillesi. (jos suureksi epäonneksi asutte jo yhdessä)

      Oli miten oli, sinun on annettava tuon pahaakin pahemman, herjaavan juopon mennä ja jatkaa elämitäsi ilman häntä tai ketään samantyylistä retkua. Miksi tuhlaisisit elämäsi saastaan?????

      Kohota hyvä ihminen rimasi paljon korkeammalle ystäviä valitessasi. Tietenkin on niin helppoa alkaa haalimaan ensimmäisiä vastaantulijoita kavereikseen, ystävikseen ja "suhdekavevereiksi", mutta sitten ei saa valittaa
      kun saa päälleen lokaa. Jonka olisi niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin helposti voinut välttää vain näkemällä aivan vähän vaivaa.

    • ggay

      loool

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe