Helsinkiläisisä pisti sinappia lapsensa takapuoleen

"Helsinkiläisisä käytti lapsensa "rauhoittamiseen" keinoja, jotka toivat hänelle sakot käräjäoikeudessa.

Tukkapöllyä, kylmiä suihkuja, saippuaa hammasharjaan ja sinappia yhden lapsen pyllyyn.

Näitä keinoja helsinkiläisisä käytti kolmen lapsensa "rauhoittamiseen". Helsingin käräjäoikeus tuomitsi isän kolmesta pahoinpitelystä yhteensä 960 euron sakkoihin.

Tuomion mukaan isä tukisti kaikkia kolmea lastaan. Isän mukaan hän halusi tukasta tarttumisella estää lastensa riehumisen.

Isän mukaan hän oli tehnyt toimensa hyvässä tarkoituksessa kasvatusmielessä tarkoittamatta aiheuttaa lapsilleen kipua.

Hän kiisti, että olisi varsinaisesti tukistanut. Hän sanoi ottaneensa lapsiaan rauhoitusmielessä kiinni käsistä, tukasta ja korvista.

Hän myönsi laittaneensa lastensa hammasharjoihin tipan nestesaippuaa, koska lapset olivat kiroilleet.

Isän mukaan hän oli kehottanut lapsiaan laittamaan hammasharjat suuhun, mutta ei ollut itse laittanut harjoja suuhun.

Käräjäoikeuden mukaan lapsilla ei ollut ikänsä vuoksi mitään mahdollisuuksia vastustaa isäänsä.

Suihkukomennuksia isä kertoi antaneensa samaan tapaan kuin jääkiekossa, jossa pelaaja poistetaan kentältä.

Oikeuden mukaan isän tarkoituksena oli saada lapset alistumaan tahtoonsa epämiellyttävällä tavalla.

Oikeuden mukaan suihku oli ainakin aluksi kylmä, ja isä vei sinne lapset joko väkisin tai uhkailemalla.

Oikeuden mukaan isä laittoi myös yhden lapsensa pyllyyn sinappia. Tätä tapausta käräjäoikeus piti erityisen nöyryyttävänä lapselle.

Teko loukkasi oikeuden mukaan syvästi esimurrosiässä olevan lapsen koskemattomuutta.

Isä oli pyytänyt tekoaan anteeksi ja luvannut, ettei enää koskaan tee niin.

Tekohetkellä lapset olivat 4-10-vuotiaita. Teot tapahtuivat pari vuotta sitten.

Vanhemmat olivat eronneet, ja teot tapahtuivat lasten ollessa isän luona vierailulla."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Helsinkiläisisä pisti sinappia lapsensa takapuoleen/art-1288382812225.html

aika sairas mies tuo hyypiö
13187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kyl mie joskus hyväksyn tukkapöllyn:)

Äänestä
  • ai hyväksyt sen et pörrötetään hiuksia hilseistä? hyväksytkö kampaamisen???

    Äänestä

  • Äänestäkää Pers-uja niin saatte sinappia pyllyyn.

    Äänestä

Tukkapölly ei minuakaan haittaa. Lyömistä, nöyryyttämistä ja uhkailua en suvaitse lainkaan. Vitsanvarrella on kasvatettu täysin mieleltään terveitä aikuisia, joten joku tukkapölly ei varmaan kenenkään mielenterveyttä rapista.

Nuo pumpulissa tai rajoitta kasvatetut penikat tuolla hakkaavat mummoja ja hajottavat paikkoja.

Äänestä
  • joo voi se noinkin olla

    Äänestä

  • monte24 kirjoitti:

    joo voi se noinkin olla

    Minusta se ei ole noin. Nimim. "että näin.." on joku muija, joka ottaa turpaansa kotonaan ja luulee, että se on oikein.
    Kyllähän kuri on hyvä olla, mutta mummojen hakkaamiset aj kurinpito eivät kulje käsikädessä, vaan paremminkin ongelmanuoret ovat peräisin ongelmaperheistä mielivaltaisine kurinpitoineen jne.

    Aloituksen mieshenkilö on luultavasti juuri liian kovassa kurissa kasvatettu pervertikko.
    Liian kova kuri, tai mielivaltaisuus ajaa ongelmakäyttäytymiseen. Myös lapsia kohtaan.

    Äänestä

  • old_profile_51557 kirjoitti:

    dazu mie tein tuon aloituksen rekkaantumattomana ku ei millään kirjaantuminen onnistunut.

    Äänestä

  • monte24 kirjoitti:

    dazu mie tein tuon aloituksen rekkaantumattomana ku ei millään kirjaantuminen onnistunut.

    Tiedän ja tarkoitin pervertikolla sitä miestä, josta tuo artikkeli on kirjoitettu.

    Äänestä

  • No piiskatuissa aikuisissa näen usein taipumuksen sokeaan tottelemiseen ja ohjeiden noudattamiseen ja hyvin vähäiseen omaan ajattelukykyyn. Onko se sitten "terve" malli... jaa-a. Jos meidän on tarkoitus elää ehdottoman hierarkisessa komentojärjestelmässä niin sitten se varmaan on paras vaihtoehto. Turvallisuudentunne tulee tottelemisesta enemmän kuin siitä että pystyy vaikuttamaan systeemiin järkevästi.

    Onks se sitten ihan täsmälleen tervettä... enpäs tiedä, mutta laajuutensa perusteella se on ainakin normaalia olla vitsasukupolvea.

    Äänestä

  • UPDATE_8577284 kirjoitti:

    No piiskatuissa aikuisissa näen usein taipumuksen sokeaan tottelemiseen ja ohjeiden noudattamiseen ja hyvin vähäiseen omaan ajattelukykyyn. Onko se sitten "terve" malli... jaa-a. Jos meidän on tarkoitus elää ehdottoman hierarkisessa komentojärjestelmässä niin sitten se varmaan on paras vaihtoehto. Turvallisuudentunne tulee tottelemisesta enemmän kuin siitä että pystyy vaikuttamaan systeemiin järkevästi.

    Onks se sitten ihan täsmälleen tervettä... enpäs tiedä, mutta laajuutensa perusteella se on ainakin normaalia olla vitsasukupolvea.

    Hmmm, en usko että itse vitsaa saanut tekee välttämättä samaa lapsilleen.
    Ei se ole tekosyy kuten ei pedofiliallekaan.Oksat pois ja ukolle varoitus!
    Tulee mieleen että jollain tavalla äijä on ollut psykoosissa ja kuvitellut lapset vastustajikseen ja koettanut sitten saada heitä kuriin...
    Jälkiä korjaamme sitten tulevina vuosina noissakin lapsissa.Pöyssyissä moni tunnustaa "isi työnsi herneitä pyllyyn", siksi olen tällainen.Enpä sillä, en ole ammattilainen joten en tiedä mitä tilanteessa pitäisi tehdä. Oikein se ei ole. :(

    Äänestä

  • old_profile_51557 kirjoitti:

    Tiedän ja tarkoitin pervertikolla sitä miestä, josta tuo artikkeli on kirjoitettu.

    no voi hitsi, kerrankin luulin et joku haukkuis muita pervoks nii ei taaskaan.
    ärsyttää olla liian kiltti

    Äänestä

Se on geneettistä. M.O.T.

Äänestä

Jou.

Tämän vuoksi miehet kannattaisi pakastaa. Tiedän muutaman paikan, joissa näitä tankkeja säilytetään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mie the monte kirjoitti:

"Helsinkiläisisä käytti lapsensa "rauhoittamiseen" keinoja, jotka toivat hänelle sakot käräjäoikeudessa.

Tukkapöllyä, kylmiä suihkuja, saippuaa hammasharjaan ja sinappia yhden lapsen pyllyyn.

Näitä keinoja helsinkiläisisä käytti kolmen lapsensa "rauhoittamiseen". Helsingin käräjäoikeus tuomitsi isän kolmesta pahoinpitelystä yhteensä 960 euron sakkoihin.

Tuomion mukaan isä tukisti kaikkia kolmea lastaan. Isän mukaan hän halusi tukasta tarttumisella estää lastensa riehumisen.

Isän mukaan hän oli tehnyt toimensa hyvässä tarkoituksessa kasvatusmielessä tarkoittamatta aiheuttaa lapsilleen kipua.

Hän kiisti, että olisi varsinaisesti tukistanut. Hän sanoi ottaneensa lapsiaan rauhoitusmielessä kiinni käsistä, tukasta ja korvista.

Hän myönsi laittaneensa lastensa hammasharjoihin tipan nestesaippuaa, koska lapset olivat kiroilleet.

Isän mukaan hän oli kehottanut lapsiaan laittamaan hammasharjat suuhun, mutta ei ollut itse laittanut harjoja suuhun.

Käräjäoikeuden mukaan lapsilla ei ollut ikänsä vuoksi mitään mahdollisuuksia vastustaa isäänsä.

Suihkukomennuksia isä kertoi antaneensa samaan tapaan kuin jääkiekossa, jossa pelaaja poistetaan kentältä.

Oikeuden mukaan isän tarkoituksena oli saada lapset alistumaan tahtoonsa epämiellyttävällä tavalla.

Oikeuden mukaan suihku oli ainakin aluksi kylmä, ja isä vei sinne lapset joko väkisin tai uhkailemalla.

Oikeuden mukaan isä laittoi myös yhden lapsensa pyllyyn sinappia. Tätä tapausta käräjäoikeus piti erityisen nöyryyttävänä lapselle.

Teko loukkasi oikeuden mukaan syvästi esimurrosiässä olevan lapsen koskemattomuutta.

Isä oli pyytänyt tekoaan anteeksi ja luvannut, ettei enää koskaan tee niin.

Tekohetkellä lapset olivat 4-10-vuotiaita. Teot tapahtuivat pari vuotta sitten.

Vanhemmat olivat eronneet, ja teot tapahtuivat lasten ollessa isän luona vierailulla."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Helsinkiläisisä pisti sinappia lapsensa takapuoleen/art-1288382812225.html

aika sairas mies tuo hyypiö

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu