Kannattaako S24 treffeiltä...

Mikä ettei, mikäli omaa hyvän itsetunnon ja roppakaupalla leikkimielisyyttä,
muuten voi tulla hammastenkiristystä, kun kello käy ja Hakulista ei näy.

Ei se ota jos ei annakaan. Ja minulle se ei ole nimenomaan antanut vuoden sisällä kuin yhdet treffit joista ei mitään sikissyt.

Kirjoitustaito ainakin kohenee. Itse olen nyt muutaman viestin kirjoitellut ja jos kattelen niitä ekoja viesteja ni ne oli ihan kauheita ettei mikään ihmekkään että tuli niin vähän vastauksia. Nyt saan jo jonkun verran mielenkiintoisempia viestejä aikaiseksi ja vastauksen saanti prosentti on kohtuullisen korkea. Alotin about viikko sitte ja yhden treffit oli sovittu mutta päivämäärä ei käynytkään minulle ja tuntuu että nainen luuli sen jälkeen etten oo kiinnostunu kun ei enää vastaa mutta eipä se haittaa. Kohti uusia seikkailuja ->

Kyllä minä luovutin s24:n suhteen. Nettitreffailusta en ajatellut täysin luopua, mutta ainakin aikaisemmin paljon parempi flaksi on käynyt muilla sivustoilla. Vastauksia ja treffejä tuli kyllä kaiken aikaa kiitettävästi, mutta liekö sitten tarjonnan määrästä johtuvaa, ettei yksikään vastapuoli oikein tuntunut tietävän mitä oikeastaan hakee. Ei ainakaan minua, vaikka senkin tiedon kaivaminen oli aivan liian usein työn takana.

Itselleni kävi niin, että löysin täältä suomi24:n treffipalstalta itselle ihanimman miehen minkä voi löytää! En kyllä vakuuttunut hänestä aluksi ollenkaan. Profiili oli tavanomainen eikä kuvakaan ollut edustavin, mutta hänpä oli sinnikäs ja kirjoitteli paljon ja usein. Siinä sitten kiinnostuinkin ja vaihdettiin meseosoitteet ja vähän sen jälkeen jo puhelinnumerot. Tavattiin ja jännitti niin pirusti. Ekan tapaamiskerran jälkeen ei olla yli kahta viikkoa oltu näkemättä. Nyt ollaan seurusteltu yli 9kk ja hyvältä tuntuu! Kolmasosa seurusteluajasta mies on ollut armeijassa, mutta se vaan vahvistaa tunteita kun näkee viikon-kahden odottelun jälkeen.

Olen kohtuu kaunis, hauska, ajatteleva ja toisen ihmisen huomioiva nainen. Kykenen jutusteluun vakavasti tai hassusti, ihan millä tuulella vastapuoli on.

Nettitreffejä kokeilin, mutta koska en todellakaan ole se "ihan tavallinen" kaupan kassa enkä pankkitoimihenkilö tai sairaanhoitaja, aika vähiin jäi itseäni kiinnostavat vastapuolet tai minulle vastanneiden mielestä saatoin asettaa omat mieltymykseni liian korkealle.

Muutaman kanssa juttelin pidempään, mutta jutut kuivahtivat kokoon. Yleisvaikutemaksi jäi, että pidemmälle kouluttautuneen miehet kuvittelevat olevansa taivaan lahja naiselle, vaikka toisasiassa jauhavat samoja kuivia fraaseja ja kertovat päivittäisiä tekemisiään kuin raporttia. Juuri eronneet ovat sitoutumiskammoisia, vaikka eivät ole edes treffeille asti päässeet.

En itse pidä koulutusta älyn kanssa verrattavaan tekijään, enkä myös sitä millään tavalla vaadi. Minulle merkitsee taito elää ja ajatella, mielipiteet ja visio. Nettitreffit vaikuttivat enenmmän lattealta senssipalstalta, jossa seuraa hakevat todellakin ne, ketkä eivät sitä muuten saa.

Joten, itse tykkään edelleen välillä lueskella mielipiteitä, mutta en vaivaudu selailuun, enkä missään nimessä laittaisi enää profiilia. Kävin tovi sitten baarikierroksella ja tosiaan, sain hyvän mielen siitä, että jos en kelpaisi netissä, kelpaan hyvinkin ainakin elävässä elämässä. Ja koska oli niinkin kivaa, aionpa mennä uudelleenkin, noin muutaman kuukauden päästä ;)!

Miehet vain ovat aika sokeita haluissaan. Ehkä nimeomaan raha-asiat eivät ole päällimmäisenä yleensä kriteereissä, vaan miehet valitsevat silmillään. Ehkä se on ongelma sille, kuka tahtoo nähdä semmoista, mikä todella maksaa. Arkisen elämän tavat kertovat, kuka minkäkinlainen on. Toinen nysvaa nurkissa ja toinen laittaa haisemaan. Paljonko pitää arvata, että tietää, kuinka asioiden laita todellisuudessa on ja miskä tulee olemaan lopputulos?

Ja rahasta vielä, kukin huoltaa yleensä itsensä. Itse olen huoltanut useampiakin. Kannattaa miettiä ehkä omaa asennetta; jos raha on tärkein elementti, paree istua kirstun päällä sitä vartioimassa;)! Kumma juttu, miten raha kahlitsee vaikka aika vähän ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen!
Yleensä vasta, kun ihminen esim. sairastuu vakavasti, silmät aukeavat näkemään muutaman paljon merkittävämmän asian.

Mutta kukin valitsee niillä perusteilla, kuin itse kokee tärkeimmiksi. Rakkautta vain ei voi ostaa rahalla.
Itseänii ei piiruakaan haittaa, jos ihminen on työtön tai autoton, mutta arvostan taitoa selviytyä henkisesti vaikeistakin asioista. Viisaalla tyypillä on aina jokin kikka 2 mielessä, myös meillä naisilla.
Jos mies osaa kaataa puita, metsästää tai kalastaa, hienoa! Mutta jos mies on ystävällinen, sympaattinen, positiivinen ja mukava ympärillä olevilleen, saatan rakastua :)
Ihan livenä kiitos!!

Kannattaa etsiä.

En ole kaupan kassa, en seinäruusu, enkä tylsin kynä penaalissa.
Vientiä on baarissakin.

S24 on vaan laajentanut mahdollisuuksia tavata ihmisiä, joita en tapaisi muuten.
Minulla kun on lapsia ja joka toinen viikonloppu vapaa ja harvemmin tulee lähdettyä suureen kaupunkiin baariin niin mikähän olisi todennäköisyys että siellä tapaisin juuri sinä yhtenä iltana sen tietyn ihmisen, jonka olen tätä kautta tavannut?
Pidän tätä mahdollisuutena kohdata ihmisiä. Vähän kuin kävisi baarissa useammin. Paitsi että täällä tulee vaihdettua mielipiteitä enemmän kuin meluisassa baarissa, jossa harva on selvinpäin (minäkään :)

Toki kannatta, jos ei muuta niin opin kannalta. Liiku kuitenkin muuallakin, älä ihmeessä jumahda vain nettideittien ääreen!

Mulla oli nettideittaillessani ongelma, etten jaksa kiinnostua oikein kenestäkään jos miehiä on tyrkyllä yllin kyllin. Pidinkin profiilia pitkään vain lätistäkseni parille kivalle tyypille (Sen jälkeen kun olin pikaisesti kahvitreffannut ehkä toistakymmentä miestä). Yhteen ihastuin, ja seurustelinkin vuoden päivät, mutta hän olikin sitten lopulta täysin sitoutumiskammoinen pelimies, joten suhde kaatui omaan mahdottomuuteensa.

Se mikä näin aikuisesta (40 ) naisesta on omituista, on se että netissä miehillä on todella kovia kriteerejä naisten iän ja ulkonäön yms. suhteen. Mielestäni jopa naurettavan epärealistisia ja nämä vaatimukset lyödään vielä ventovieraalle pöytään heti kättelyssä.

Ja nyt puhuu kokemus: KYLLÄ! livenä saan paremmannäköisiä miehiä, laadukkaampia ja nuorempiakin. Huomattavasti.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että se johtuu siitä, että yleensä vasta eronnut laittaa ensiksi nettiin ilmon kun kaipaa seuraa (kun ei vielä kunnolla uskalla ihmisten ilmoille). Netissä aikuisten osalta seilaa siis eniten juuri eronneita ja karanneita, joilla on existään niin kamalia kokemuksia, että uuden kumppanin ja suhteen pitäisi olla vähintään jumalatar että natsaisi.

Ravintoloissa ihmisten erosta on jo aikaa, ja tämä näkyy rentoutena. Tiedetään jo, ettei se pari vuotta vanhempi nainen olekaan mikään kummitus, jos sen vielä edessään silmilläänkin näkee. Eikä muuten sitä painoakaan tuijoteta. (Harva mies muuten oikeasti tietää miltä näyttää 50 tai 70-kiloinen aikuinen nainen)

Senkin opin etten ihastu/rakastu järjellä. Ts. ei auta rahat ei omaisuus, ei fiksuus, eikä kunnollisuus, kivannäköisyys, ei edes se että arjen palapelistä aika moni osanen löytää vastakappaleen. Ei auta ees noi kaikki yhdessä - jos mies ei sytytä (eikä tämä ole nyt ulkonäkö, vaan se kemia/luonne/temperamenttikysymys).

Hiljattain kohtasin ravintolassa itseäni muutaman vuoden nuoremman miehen, jonka elämäntilanne, työ, kinnostuksen kohteet ja se kemia natsasi omieni kanssa niin hyvin, että nyt näyttää todennäköisemmältä, että mun kumppani on tavattu ihan perinteisesti ravintolassa ei netissä. Netissä muuten tämänkin asian olisi mennyt ihan hirveästi aikaa ja vaivaa, nyt nämä seikat tuli selville yhdessä illassa.. ..

Juu naisena myönnän, että itsekin heti eron jälkeen katselin aika epäluuloisesti "miestarjontaa".

Toisaalta mulla oli jo silloin tavoitteena se opin kerääminen. Ts. pitkässä yli 10 vuoden parisuhteessa olleena halusin uudestaan oppia deittailusta ja siitä mitä ikäiseni miehet oikeasti haluavat ja ajattelevat, ennen kuin päätän pysynkö yksin vai haluanko vielä yrittää parisuhdetta. En vastaerottuani halunnutkaan oikeasti vielä seurustella niin vakavasti. Varmaan kohtelin miehiä aika kummallisesti nenänvartta pitkin katsoen juuri tästä syystä.

Nyt mulla on oikeasti tilanne, että en pidä pahana vaikka olisin koko loppuelämäni yksin. Päinvastoin ajatus tuntuu jopa hyvältä. Mutta ylläri pylläri: Sittenpä näitä oikeasti potentiaalisia, hyviä miehiä on alkanut ilmaantua kuin sieniä sateella... :)

Nähtävästi syys on oma pääni: erostani on jo kulunut riittävästi aikaa. Näen hyviä puolia jo ihan "tavallisessa" miehessä, ei tarvitse olla puolijumala että polveni notkahtaisi, enkä toisaalta edes kaipaa polvien notkahtamista. Väkisin suhdetta suhteen vuoksi en myöskään halua.

Hyvää ja menestyksekästä kevättä sulle, hiljaa hyvä tulee! :)