,että onko kasvanut alempitasoiseksi/loveshy-mieheksi koulukiusaamisen takia vai onko syntynyt sellaiseksi? Tämä kysymys askarruttaa minua. Ja mikä on se kohtuullinen kärsimyksen määrä, joka ei vielä tee miehestä loveshytä ja milloin taas se raja on ylitetty. Nimittäin Gilmartinin mukaan loveshy-miehet ovat kokeneet elämässään kohtuuttoman määrän kärsimystä.
Eli mikä siis on ympäristön osuus alempitasoisuudesta ja mikä on synnynnäistä ja ympäristöstä riippumatonta. Se olisi todella kiva tietää.
Minä nimittäin pelkään, että mitä jos olenkin syntynyt alempitasoiseksi enkä kasvanut sellaiseksi. Silloinhan mitään ei ole tehtävissä toisin kuin ulkopuolisten tekemille vaurioille voi jotain tehdä.
Eli mikä siis on ympäristön osuus alempitasoisuudesta ja mikä on synnynnäistä ja ympäristöstä riippumatonta. Se olisi todella kiva tietää.
Minä nimittäin pelkään, että mitä jos olenkin syntynyt alempitasoiseksi enkä kasvanut sellaiseksi. Silloinhan mitään ei ole tehtävissä toisin kuin ulkopuolisten tekemille vaurioille voi jotain tehdä.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mitäpä jos edes koittaisit tehdä asioille jotain sen sijaan että ruikutat itsesäälissä ja syyttelet muita tilanteestasi ja onnettomasta elämästäsi. Sillähän se selviää. Mitä väliä sillä nyt on kummasta ongelmasi johtuu kun et kuitenkaan asioden parantamiseksi tee mitään vaan jankutat vain samoja asioita päivästä ja kuukaudesta toiseen. Opettele olemaan mies ja kanna vastuu omasta elämästäsi.
Onneksi et ole yksin edes pohtimassa tuota asiaa :)
http://www.tiede.fi/artikkeli/394/geenit_vai_kasvatus_kumpi_tekee_ihmisen_
Villi veikkaukseni on 20 % geenejä, 80 % ympäristötekijät / kasvatus
Poimin tuolta mielenkiintoisen pointin "- Tämä ei silti tarkoita, ettei vanhemmilla ole mitään merkitystä. Totta kai on. Äärimmäinen laiminlyönti tai väkivalta jättää aina arvet. Lukemisen tai soittamisen kaltaisia taitoja vanhemmat samoin voivat edistää. Mutta mikään määrä vanhempien painostusta ei tee introvertista ekstroverttia, Pinker huomauttaa."
Eli introvertti ATM ei muutu ekstrovertiksi kirveelläkään.
Väärin tulkittu.
Ei kukkokaan käskien laula, mutta se ei poissulje oppimista, jos on halua ja hyvä tilaisuus.
Voin kertoa sinulle näin vanhempana ja kokeneempana ihmisenä, että tuota piirrettä itsessään voi kehittää. - Olin lapsena ja nuorena erittäin introvertti. - Sitten jouduin mukaan harrastukseen joka minua kiinnosti ja jossa menestyin. - Sain positiivista huomiota menestymiseni johdosta ja sitä kautta minulle tultiin tavallista enemmän puhumaan ja jouduin jopa "esiintymään" yleisölle. - Tämä kehitti sosiaalisuuttani ja poisopin introvertistä vähintään semi-ekstrovertiksi ;) Introverttiys tulee joissakin tilanteissa edelleen esille, mutta "keskittymällä" voin halutessani peittää sen.
Nainen kelpaa parisuhteisiin paljon paremmin introverttinä kuin ekstroverttinä.
...Sinun kanssasi, piti varmaan jatkaa ;)
Tuohan on täysin yksilöllistä !
Miksi ihmisen tarvitsisikaan olla ekstrovertti? Tunnen monia introverttejä, jotka ovat sosiaalisesti hyvinkin kyvykkäitä, ja parisuhteessa.
Ihan totta. - Kauneus on katsojan silmässä ja myös erilaiset luonteet etsivät sielunkumppania. - Ei kaikkien todellakaan tarvitse olla samanlaisia eikä varsinkaan potea huonommuutta sen johdosta, että ei ole kukkona tunkiolla joka paikassa äänessä !
Miksi kenenkään ylipäätään pitäisi muuttua introvertistä ekstrovertiksi? Introverttinä on ihan hyvä olla. Introvertti ei tarkoita sitä että olisi ihan surkea tapaus jolla ei ole sosiaalista elämää eikä muuta.
Itsekin olen itrovertti luonne. Lapsena ja nuorena erittäin introvertti. Vähän niinkuin xena-183n kohdalla, asia muuttui jossain vaiheessa. Opiskelu ja ulkomailla asuminen varmaan itselläni olivat ne "kehittävät" tekijät. Opiskelussa varmaan juuri se asia vaikutti eniten että löysin oman "jutun", sen mistä nautin ja missä olen hyvä. Vähän niinkuin löysin itseni. Ja tietenkin myös olin omanlaisten ihmisten parissa, oli helppo ystävystyä kun oli niin samantapaiset mielenkiinnon kohteet ja näkemys maailmasta.
Olen silti vielä introvertti. Eikä se minua haittaa, en koe mitään tarvetta muuttua ekstovertiksi. Siitä tapahtuneesta muutoksesta olen kyllä tyytyväinen. En oikeastaan ole enään kovin ujo, eikä muutenkaan pelota lähestyä muita. Itse asiassa tykkään tavata uusia ihmisiä ja jutustella. En silti ole se kuka on heti ensimmäisenä äänessä ja kuka tylsistyy ilman seuraa ja aktiviteetteja. Tykkään omasta rauhasta yli kaiken, ajattelen paljon juttuja ja menen ennemmin leffaankin yksin kuin seurassa. Ja en koe että minun pitäisi näitä juttuja muuttaa.
Todellakin; tuo on NIIN tuttua XD
Opiskelussa löysin oman juttuni, ja koulussa on paljon suht samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Ainoa huono juttu vain on, että he eivät halua olla missään tekemisissä kanssani. Elämä vituttaa välillä.
Ja noin lukemalla tuon lauseen sait oivan tekosyyn olla edes yrittämättä parantaa elämääsi tai itseäsi. Eikö ole ihanaa kun aina löytyy joku artikkeli netistä minkä varjolla voi jatkaa vain hedelmätöntä ruikutusta tarvitsematta ottaa vastuuta omasta tilanteestaan.
Entäs jos on yrittänyt mitä sitten voi tehdä. Vastaus tietenkin kuuluu että pitäisi yrittää uudestaan. Minua vain askarruttaa että kuinka paljon kärsimystä ja yritystä on kestettävä ilman positiivisia signaaleja jotta voi luopua oman mielenterveyden vuoksi yrittämisestä? Ei sokeakaan opi näkemään vaikka kuinka yrittäisi. Ymmärrän että vastoinkäymisiäkin tulee kestää, mutta entä jos ei ole niitä onnistumisen kokemuksia ollenkaan ja aina uudenyrityksen kohdalla on lähdettä alusta rakentamaan omaa itsetuntoa joka yritysten epäonnistumisen jäkeen taas murskaantuu.
Tyyneysrukouksen sanoin:
anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa mitkä voin
ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
Eli jos on tullut siihen tulokseen, ettei mikään määrä yrittämistä enää auta, niin sitten kannattaa luovuttaa ja opetella elämään ilman parisuhdetta.
Koska toista ihmistä ei koskaan pysty muuttamaan, Vain itseään.
Ei sitä mitenkään selvitä. Luulisin että pahin tilanne on niillä joiden koulukiusaajat ovat olleet tyttöjä. Omat kiusaajat olivat poikia. Tytöille olin enimmäkseen näkymätön paitsi isosiskon kavereille ja sille meidän luokan tytölle jota myös kiusattiin ja jonka kanssa oli pakko tehdä ryhmätyöt ja liikkua välitunneilla. En onnistunut kehittämään ihan niin isoa kynnystä tyttöjä kohtaan kun ehkä olisin onnistunut jos tytöt olisivat olleet ilkeitä minulle.
Mitä taas tulee kärsimykseen niin sen määrä nyt tuskin tekee kenestäkään AT-miestä. Kaikki ovat tavanneet miehiä joilla on ollut todella vaikea lapsuus / nuoruus ja silti elämä kunnossa. Enkä nyt viittaa itseeni.
No minua eivät tytöt kiusanneet, mutta eivät kyllä pitäneet vakavasti otettavana seksuaalisromanttisessa mielessä, siis ainakaan ne tytöt, jotka pyörivät kovispoikien kanssa.
Kotibileisiinkin sain kutsun vain kerran, enkä silloinkaan mennyt.
"siis ainakaan ne tytöt, jotka pyörivät kovispoikien kanssa."
Ei sitten ne tavistytöt kiinnostaneet?
Mistä senkään tietää jonain teininä, pitävätkö jotkut sinua vakavastiotettavana vai ei? Itse ajattelin ylä-asteella että olin luokan tyttöjen mielestä ihan sama tai melkeinpä täysi dorka. Myöhemmin sain kuulla, että kolme tyttöä oli jossain vaiheessa ihastunut muhun, eivätpä vain saaneet mitään sanotuksi, kun olivat aika ujoja. Eli oma käsitys toisten käsityksistä sinusta voi olla aika pielessä (molempiin suuntiin tietysti). Itse olin teininä melkoisen huono lukemaan toisia ihmisiä, mutta olen kehittynyt myöhemmin jonkin verran.
Ei kai mistään. Teininä on aina epävarma. Sain ensimmäisen suudelmani isosiskon kaverilta enkä silti suostunut uskomaan että se tyttö voisi olla minusta kiinnostunut.
"Opettele olemaan mies ja kanna vastuu omasta elämästäsi. "
AP:n pitäisi jollain tapaa rakentaa tämä naisasiapuolensa uudella konseptilla, jossa verrokkina ei ole baarimestarit. Eli selvä vaatimustason lasku itselle. Selvää katkeruutta ja itsensä negamista on heihin verratakkaan itseään missään vaiheessa.
Sitä seksimarkkinoiden ydintä ei yksi tai kaksi miestä muuta netissä tarinoiden, se on varmaa.
Sillä jossain vaiheessa oletko ajatellut miten käy kun tulee täysi burn-out kun ei vaan onnistu vaikka miten koettaa skarpata ja seurata trendejä?
Anna itsesi olla erilainen, ja tee siitä vahvuutesi. Ja näytä se muille.
Oma valintasi, koska:
-stalkkeroit
-ahdistelet
-vainoat
-pelottelet
-tyrkytät seuraasi
Eli omat valintasi ovat tilanteesi aiheuttaneet.
En tee mitään noista ja olen silti samassa tilanteessa.
ATM on ATM tekipä hän mitä tahansa tai jätti tekemättä.
vauvat ovat jo syntyessään erilaisia temperamentiltaan.
ennen valistuksen ajan jälkimaininkeja ja psygologian läpimurtoa ajateltiin, että lapsilla ei ole tunteita ollenkaan, vaan ovat "eläimiin verrattavissa olevia olentoja". ainakin euroopassa.
n 50v sitten yhdysvalloissa eräs tiedemies teki erittäin julmia psykologisia kokeita pienillä apinavauvoilla. piti yksin pimeässä kuopassa, toisille antoi sähköshokkeja läheisyydestä jne. jne. rikkihän ne pienet apinaparat menivät.
kokeet lopetettiin julmuutensa vuoksi.
eli kumpaakin.
itse olen ollut ääri-introvertti ja herkkis lapsena. introverttiys muuttui asiakaspalvetyöni myötä. nykyään voin hyvinkin helposti lähestyä muita, ja olen ilmeisesti itsekin kohtuullisen helposti lähestyttävä.
kerro lisää sulla tuntuu olevan paljon asiaa sanottavana