Olen M25 ja kihlattuni on N22. Olemme seurustelleet vuodesta 2007, vuosi sitten menimme kihloihin ja muutimme yhteen. Lähtötilanne oli se, että nainen asui vanhempiensa luona vielä ja itselläni oli poikamiesboksi jossa majailin itsekseni.
Olemme jo kerran olleet muutaman kuukauden tauolla, jonka aikana molemmilla oli säpinää muualla. Tämäkin tapahtui naisen aloitteesta, kun lähti toisen ukon matkaan. Hän halusi kuitenkin sitten palata yhteen, ja itselläni oli jotain "paikkaushommaa" siinä, joka ei todellakaan ollut vakavaa. Pistin nämä hommat sitten lopullisesti poikki ja palasimme yhteen.
Kaikki oli hyvin oikeastaan siihen asti kun muutimme yhteen. Homma alkoi laskea lyhyesti sanottuna kuin lehmän häntä, ja tänään sitten sain häneltä kuulla, että "mun tunteet sua kohtaan on kadonnu". Olemme puhuneet asioista, olen tehnyt kaikkeni, ja korjannut niitä puutteita joista joskus on tullut sanomista. Olen ollut liiankin kiltti ja yrittänyt tietyllä tavalla liikaa. Nainen ei tunnu haluavan yrittää enää ollenkaan. Hän taas ei tosiaan tunnu haluavan korjata mitään.
Kysyin sitten häneltä tänään, että miten tästä eteenpäin, kun on yhteinen 50/50 kämppä sun muuta. En saanut muuta vastausta kuin, että hän haluaisi olla yksin, kun on aina seurustellut jonkun kanssa. Muuttoasiaan hän ei oikeastaan mitään kantaa ottanut.
Miten tuollaiseen "tunteet kateissa" -tilanteeseen voi suhtautua? Hänellä ei ollut tarjota mitään loogista syytä niiden katoamiseen. Historiasta johtuen en ole varma uskonko tuota selitystä, mutta haluan kuitenkin uskoa. Toista ihmistä ei voi omistaa.
Hän on hyvin tempperamenttinen, ja tietyllä tavalla en täysin usko tuohon hänen tunteidensa katoamiseen. Toivon, että tämä on vain ohi menevä vaihe. Rakastan häntä suunnattomasti kaikesta tapahtuneesta huolimatta ja haluaisin ehdottomasti pysyä yhdessä. Jos tämä luisuu joksikin kämppis -hommaksi niin en tiedä miten siitä eteen päin.
Sanokaas kokeneemmat, voivatko tunteet vain KADOTA ilman mitään pätevää syytä?? Oletteko olleet samassa tilanteessa? Tästä noustaan kyllä vaikka puihin menisikin, tosin kyynisempänä kuin koskaan aikaisemmin.
Kiitos jo etukäteen vastauksista & ajatuksista!
Olemme jo kerran olleet muutaman kuukauden tauolla, jonka aikana molemmilla oli säpinää muualla. Tämäkin tapahtui naisen aloitteesta, kun lähti toisen ukon matkaan. Hän halusi kuitenkin sitten palata yhteen, ja itselläni oli jotain "paikkaushommaa" siinä, joka ei todellakaan ollut vakavaa. Pistin nämä hommat sitten lopullisesti poikki ja palasimme yhteen.
Kaikki oli hyvin oikeastaan siihen asti kun muutimme yhteen. Homma alkoi laskea lyhyesti sanottuna kuin lehmän häntä, ja tänään sitten sain häneltä kuulla, että "mun tunteet sua kohtaan on kadonnu". Olemme puhuneet asioista, olen tehnyt kaikkeni, ja korjannut niitä puutteita joista joskus on tullut sanomista. Olen ollut liiankin kiltti ja yrittänyt tietyllä tavalla liikaa. Nainen ei tunnu haluavan yrittää enää ollenkaan. Hän taas ei tosiaan tunnu haluavan korjata mitään.
Kysyin sitten häneltä tänään, että miten tästä eteenpäin, kun on yhteinen 50/50 kämppä sun muuta. En saanut muuta vastausta kuin, että hän haluaisi olla yksin, kun on aina seurustellut jonkun kanssa. Muuttoasiaan hän ei oikeastaan mitään kantaa ottanut.
Miten tuollaiseen "tunteet kateissa" -tilanteeseen voi suhtautua? Hänellä ei ollut tarjota mitään loogista syytä niiden katoamiseen. Historiasta johtuen en ole varma uskonko tuota selitystä, mutta haluan kuitenkin uskoa. Toista ihmistä ei voi omistaa.
Hän on hyvin tempperamenttinen, ja tietyllä tavalla en täysin usko tuohon hänen tunteidensa katoamiseen. Toivon, että tämä on vain ohi menevä vaihe. Rakastan häntä suunnattomasti kaikesta tapahtuneesta huolimatta ja haluaisin ehdottomasti pysyä yhdessä. Jos tämä luisuu joksikin kämppis -hommaksi niin en tiedä miten siitä eteen päin.
Sanokaas kokeneemmat, voivatko tunteet vain KADOTA ilman mitään pätevää syytä?? Oletteko olleet samassa tilanteessa? Tästä noustaan kyllä vaikka puihin menisikin, tosin kyynisempänä kuin koskaan aikaisemmin.
Kiitos jo etukäteen vastauksista & ajatuksista!
Vastaukset 5
Vanhimmat
No joo, eipä tuohon muuta voi sanoa kuin että olen nyt vasta alkaneessa avoliitossa ja naisesi ikäinen. Olipa rauhassa aikaa olla yksin ja kokeilla tätä ennen, kun muutin 17-vuotiaana pois kotoa enkä alkanut liian aikaisin kotista leikkimään kenenkään kanssa, osaksi siksikin etten löytänyt sopivaa kuin "vasta" 21-vuotiaana. Nyt on siis kokeilut kokeiltu ja rauhoituttu valmiina vakaaseen parisuhteeseen.
Minulla on vanhempia ja nuorempia kavereita jotka on juuri tuollaisia - ei ikinä yksin. Heti kotoa lähtiessä muutetaan jonkun kanssa yhteen ja heti jos eroaa, pitää olla valmiina joku.
Voin sanoa, että rakkaudesta ei ole kyse (ei ehkä koskaan ollutkaan) hänellä vaan nimenomaan siitä että pitää olla joku. Naisesi on tottunut siihen, että hän saa sen jonkun halutessaan joten yksin jäämisestä ei ole pelkoa, eikä täten arvosta myöskään parisuhdetta.
Ihan vasta 28-vuotias kaverini jolla on aina vaan ollut joku paukautti minulle päin naamaa, ettei ole koskaan edes rakastanut ketään muuta kuin nykyistänsä. Ei edes miestä kenen kanssa hänellä on lapset.
Siinäpä vähän mietittävää. Valitettavasti miehet pitävät rauhattomista naisista ja meillä hieman vetäytyvämmillä sitten kestää pitempään löytää se oikea.
Itse olen kokenut ( liiankin monta kertaa ) tunteiden sammumisen. Se on surullista, mutta luonnollista. Ja tunteiden katoamiselle _ei voi mitään_, ja niitä on oikeastaan 99,9% mahdotonta saada takaisin. Vaikka olisi kuinka rakastunut/ihastunut, kyllä ne tunteet voi sammua. Se voi tapahtua pikkuhiljaa, tai yhtäkkiä. Sitä huomaa vain kuinka tuntee pelkästään kaverillisia tunteita henkilöä kohtaan. Sinuna kysyisin että minkälaisia tunteita hän tällä hetkellä tuntee, ja antaisin hänelle etäisyyttä miettiä päänsä läpi.
Tärkeintä on nyt että ÄLÄ KYYNISTY! Viestini tarkoitus ei ole mollata naisia tai sinua. Ei se ole kenenkään vika, että naiset ovat joskus tuollaisia.
Olen 30-v mies ja opin vasta 28-vuotiaana, mitä se todella tarkoittaa, että nainen elää tunteen varassa. Nainen on tuuliviiri. Rakkaus naisen kanssa on ihana asia. Itse olen naimisissa, mutta tiedän sen, että koskaan ei pidä rakentaa mitään naisen varaan. Nainen olkoon "suuri lisä" elämässäni, mutta elämäni ei siitä romutu, jos tuuli kääntyy. Kipeäähän se tekisi -hyvin kipeää.
Morsiamesi on tyypillinen nainen, jolle tunne on kaikki kaikessa ja ainut totuus.
Unohda loogisuus! Naisen tunteille ei ole loogista syytä. Ok, siellä voi olla toinen mies taustalla mutta asiaa on turha kaivella. Ei siellä välttämättä ole. Nainen saattaa kokea käsittämätöntä ahdistusta parisuhteessa tietämättä itsekään miksi. Se on normaalia. Sille ei voi mitään.
Nainen vihaa ottaa vastuuta omista tunteistaan. Sama koskee tuota muuttoasiaa. Hän ei ota siihen kantaa ja jos pakotat hänet nyt vastuuseen, sinusta tulee se vihattu exä, josta puhutaan pahaa.
Jos miehistyt, keräät kimpsusi ja lähdet vähin äänin etkä lietso eripuraa, pääset kaikista vähimmällä.
Naisesi ei koskaan rakastanut sinua ja on liian nuori tajuamaan, että rakastaminen on tekoja ja sitoutumista (kuten kihlaus, lupaus avioliitosta) ja rakastuneisuus on tunteita, jotka tulevat perässä.
Entäpä sinun vikasi? No ainakin olet tosiaan liian kiltti. Sellainen ei viehätä naista. Todennäköisesti morsiamesi on tunteellisuutensa takia tätä aistillisempaa sorttia, joka tarvitsee jatkuvia virikkeitä.
Ikävää että monta vuotta meni nyt vessasta alas mutta olet vahvempi ja viisaampi. Mutta tätä tämä elämä on.
Olet tosi nuori ja sulla on aikaa tavata hyvä vaimo. Jatkossa, kun suhde vakavoituu, keskustele ja pidä huolta, että kommunikaatio pelaa ja tiedätte toistenne tarpeet suhteessa ennen kuin kihlaudut.
Kiitoksia erittäin loistavista vastauksista! Vahvistatte omat ajatukseni, ja samalla voin myös lopettaa itseni syyttämisen. Tosin itseäni en ole juurikaan syyttänyt, kun oikeasti tällä kertaa tiedän, että siihen ei ole syytä.
Jos tilanne ei tästä tosiaan enää parane niin en tiedä, kumpi tekee sen ensimmäisen siirron ja lähtee kalppimaan. Itse pidän nykyisestä asuinpaikasta, enkä todellakaan haluaisi vielä poistua sieltä yhtään mihinkään. Tuo asia tekee tämän omalla kohdalla vielä entistä vaikeammaksi, kun tuli vanhasta kämpästä tosiaan luovuttua, ja sekin näemmä turhaan.
Tuon "tuuliviiri" -nimityksen olen kuullut ko. naisesta ennenkin hänen sukulaistensa puolelta, kun tosiaan tauolla ollaan oltu em. syystä jo aikaisemminkin. Siinä mielessä tämä ei tullut yllätyksenä. Ja ennusmerkit tuntien tässä nyt ei taida taaskaan olla ihan puhtaat jauhot pussissa kun tilanne on hiukan taas elänyt.....
Suoraan sanoen v*tu**aa vaan se skeidan jauhaminen kun palattiin yhteen. Muistan täysin miten hän katui tekojaan, itki, katui, ja syytti itseään tyhmäksi. Sydämeni suli siinä sitten taas. Nyt taas sama rumba kaiketi. Hohhoijjaa... pitää vissiin tosiaan ottaa opiksi joskus.
Ja tosiaan se logiikka on aivan tipotiessään. Loppuelämä olisi nimittäin viitoitettu, ja suunnitelmat tehty. Tulevaisuus ns. turvattu, mutta viemäriin menee. Eipä auta kuitenkaan mihinkään itsesääliin vaipua =) Usvaa putkeen, katsotaan mitä tuleman pitää ja kenties kohti uusia seikkailuja.
Olen sitä mieltä, että tunteet voi kadota...Itselleni on käynyt näin. Tunteet ovat hiipuneet. Tunnen miestäni kohtaan kaverillisia tunteita ja sääliä.
Täytyy myöntää, että vaikeeta on lähteä, kun on yhteiset lapset, asunto ja kaikki!