Eipä ole silmiini sattunut keskustelua tästä aiheesta, enkä ole nähnyt minkään tiedotusvälineenkään tätä asiaa käsitelleen... tai sitten on mennyt ohi...
Nimittäin; uusperheiden lasten asema avo/avioeron sattuessa. Perheyksikön hajoaminen siten, että lapset lähtevät oman äitinsä / isänsä mukana uusperheestä. Vanhemmuus joka oli vuosien varrella syntynyt "ei-omaan-biologiseen-lapseen" katkeaa eikä kukaan / mikään instanssi valvo sen enempää lapsen kuin "uusvanhemmankaan" etua.
Tässäkohtaa voi vaan todeta, että mikäli tällainen kiinteä suhde on syntynyt, on lapsi todennäköisesti asunut uusperheessä useita vuosia ja kykenee jo ikänsä puolesta pitämään jonkin verran omia puoliaan - ellei biologisen vanhemman vaikutus saa muuta aikaan.
Hankala juttu, omakohtaisena vielä vaikeampi kuin näin teoreettisesti. Huh,huh.
Voi vaan todeta, että jos suhteet lapsen bilogiseen etävanhempaan ovat olleet kunnossa ja hyvät, on asia paljon helpompaa ja eroprosessin ulkopuolinen etävanhempi pystyy mahdollisesti ajamaan lapsensa etua tässä asiassa ja kokee mielekkääksi tukea yhteyden säilyttämistä.
Monimutkainen kuvio, mutta tuntuisi toimivan omalla kohdalla. Siispä me ex:ät hoidellaan lapsiin liittyvät asiat keskenämme - äiti ja ex-äitipuoli. Vaan kuinka monella on näin hyvä tuuri, että ex-vaimojen klubi toimii...? Veikkaan, että aika harvalla.
M35 - Sinulla on hyviä kommentteja ja olet ilmeisesti perillä eri foorumeilla käytävistä keskusteluista - löytyykö aiheesta mistään mitään?
Nimittäin; uusperheiden lasten asema avo/avioeron sattuessa. Perheyksikön hajoaminen siten, että lapset lähtevät oman äitinsä / isänsä mukana uusperheestä. Vanhemmuus joka oli vuosien varrella syntynyt "ei-omaan-biologiseen-lapseen" katkeaa eikä kukaan / mikään instanssi valvo sen enempää lapsen kuin "uusvanhemmankaan" etua.
Tässäkohtaa voi vaan todeta, että mikäli tällainen kiinteä suhde on syntynyt, on lapsi todennäköisesti asunut uusperheessä useita vuosia ja kykenee jo ikänsä puolesta pitämään jonkin verran omia puoliaan - ellei biologisen vanhemman vaikutus saa muuta aikaan.
Hankala juttu, omakohtaisena vielä vaikeampi kuin näin teoreettisesti. Huh,huh.
Voi vaan todeta, että jos suhteet lapsen bilogiseen etävanhempaan ovat olleet kunnossa ja hyvät, on asia paljon helpompaa ja eroprosessin ulkopuolinen etävanhempi pystyy mahdollisesti ajamaan lapsensa etua tässä asiassa ja kokee mielekkääksi tukea yhteyden säilyttämistä.
Monimutkainen kuvio, mutta tuntuisi toimivan omalla kohdalla. Siispä me ex:ät hoidellaan lapsiin liittyvät asiat keskenämme - äiti ja ex-äitipuoli. Vaan kuinka monella on näin hyvä tuuri, että ex-vaimojen klubi toimii...? Veikkaan, että aika harvalla.
M35 - Sinulla on hyviä kommentteja ja olet ilmeisesti perillä eri foorumeilla käytävistä keskusteluista - löytyykö aiheesta mistään mitään?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä aihe, jota ei tosiaan ole käsitelty (en tiedä, yhteishuoltajienliiton sivuilta voisi koettaa kaivaa) ... siinähän olis dokumenti aihetta, jos joillain systeemi toimii lapsipuoliin eron jälkeen.
Mielestäni systeeminne on ihanteellinen vaikeassa tilanteessa. Lapsen etu pitäisi olla aina biologisten vanhemoien mielessä, ja jos etu on pitää yhteyttä ex-äitipuoleen niin sitä suhdetta on vaalittava ja arvostettava. Etenkin, jos lapsen oma tahto on selvä.
Valitettavasti "sovittelevilla" instansseilla on aivan riittävästi työmaata saada biologiset vanhemmat tajuamaan tämä erossaan (lapsen etu, ja oikeus molempiin vanhempiin) ... joten voipi olla kuvaamasi tilanteen asiallinen hoitaminen vielä pitkään maalaisjärjen ja ymmärryksen varassa asianomaisten kesken.
On käynyt mielessä yrittää virittää aiheesta jonkinlaista keskustelua muodossa tai toisessa.
Joskus minusta tuntuu että olen ainoa tällaisen asian kanssa soutamaan ja huopaamaan joutunut...
Erollekin tämä ei-biologinen-vanhemmuus antoi ihan oman säväyksensä. Sanotaan, että jotkut jatkavat liittoaan vain lasten tähden, mutta kun tilanne on tiedossa - ero merkitsee mahdollisesti todella eroa lapsesta, ei "vaan" etävanhemmuutta - saa yrittämisen halu kyllä ihan erilaiset mittasuhteet...
Onhan tämä vähän...hmmm...erikoista... isukki asuu aika lähellä mutta äidin pitää ensin kutsua lapsensa toiselle puolelle suomea omalla vanhemmuusvuorollaan lähettääkseen lapsen sitten kyläilemään ex-äitipuolen luokse.
No, tuossa oli jo hieman karrikointia mutta tässä hengessä mennään.
Lapsia on useampi (samasta äidistä) ja osa asuu äitinsä luona ja yksi asui perheessämme eli nyt isänsä luona. Kaikki minulle rakkaita mutta erityisesti tietysti tämä meillä ollut jonka "yksinhuoltajakin" hetken aikaa olin, ennenkuin isä sai asiansa uudessa asuinpaikassaan kuntoon.
Valtavan henkisen kasvun tässä kyllä joutuu käymään läpi. Saadakseen asiat pysymään mallillaan ja kaikki osapuolet rauhallisina, ettei tulisi muttia matkaan... ja sitten siinä samalla pitää mielessään, ettei ihan eteisen matoksi joudu ja menetä omia oikeuksiaan siinä mielessä, että erossahan pitäisi pystyä myös jollaintapaa käsittelemään pois niitä negatiivisia tunteita.
Lasten äiti on loistava ihminen! Hän hyväksyy, ymmärtää ja tukee (huom! tukee, ei ainoastaan hyväksy) täysin sitä suhdetta mikä minulla on hänen lapsiinsa - ilman omistamisenhalun tai mustasukkaisuuden häivää.
No, minä puolestani kunnioitin hänen äitiyttään silloin kun olimme mieheni kanssa vielä avoliitossa ja pidin häntä hyvin tilanteen tasalla luonamme asuvan lapsen tekemisistä. Samalla kuitenkin kannoin kaikista lapsista täyden vastiuun kun he olivat luonamme, osallistuin lapsiin liittyviin hankintoihin ym.
Noh, se pöllö mies sitten jätti näin ihanan naisen ja tilanne on siis hieman monimutkaistunut.
On myös löydettävä kul´tainen keskitie siihen, että lapsen pitää saada hieman aikaa tällaisen eron prosessointiin ja juurtumiseen uuteen tilanteeseen. Pientä välimatkaakin tarvitaan ja sitä, että lapsi tuntee itsensä niin tärkeäksi, että tietää ettei tämä välimatka ole yhtäkuin hylkääminen.
Tasapainoittelua, tasapainoittelua.
No, minä ehkä olen omalta osaltani ottanut vieraat lapset poikkeuksellisen helposti ja hyvin "lähelle", sillä minulla on malliesimerkki omasta äidistäni joka toimi veljeni kanssa (vanhempi) samoin.
Minun vanhempani erosivat kun me lapset olimme lentäneen pesästä. heidän avioliittonsa jatkui velipuoleni (minulle kyllä ihan kokonainen) johdosta.
Ja vielä; koska tämä tilanne oli jo toisinto, otti myös koko minun sukuni eli vanhempani omat isovanhempiensa roolit.
Tämä on tosiaan ollut opettavaista - ja voin kuvitella mahdollisimman vaikeaksi eroksi.
...mielenkiintoinen aihe ja kuvio, eikä juurikaan keskusteltu. Luulen, ettei monelle ihmiselle kuvaamasi tilanne ole vain tullut mieleen ... vastahan sitä ollaan tajuttu perheet joisa "sinun-minun-meidän"-lapsia.
En osaa kummemmin kommentoida tilannetta, muuten kuin toivon että lapset säilyttävät suhteet sinuun, ja homma lutviutuu. Vaikutat hyvältä ihmiseltä.
Kiitos, niin minä olenkin :) Ja tällä kokemuspohjalla ainakin kasvan niin valtavasti, että olen kohta kerrostalon korkuinen.
Kesä tulee, lomat alkavat ja "yksinhuoltajuutenikin" päättyy ylihuomenna.
Kesän mittaan aion huolehtia hieman itsestänikin ja kerään voimia tulevaan.
Huh, onpa ollutkin rankka talvi. Tästä selvittyäni selviän ihan mistä vaan.
Sellainen henkilö , joka itsekkäästi, vain omaa parastaan ajatellen hajoittaa perheen ei ole hyvää ihmistä lähelläkään.
Olen niin paljon näitä"hyviä" nähnyt, että tiedän minkälaiseen pyöritykseen viattomat lapset joutuvat, kun vanhemmat lähtevät "toteuttamaan itseään."
Mitä änkeydytään avioliittoon ja saatetaan lapsia maailmaan, js heille ei ole tarjottavana turvallista kotia ja vanhempia. Ei ole edes yritystä pitää perhe koossa. Kriisejähän jokaisessa avioliitossa on, mutta ei niiden tarvitse eroon johtaa ja viattomien lasten henkiseen heitteillejättöön.Tuolla asentella tulee olemaan tosi rankkoja talvia elämässäsi, "hyvä ihminen."
En ymmärrä miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun. Ei ole riittävästi faktaa jotta voisit tehdä alkuperäisestä kirjoittajasta ao. päätelmän, vaikka itse asiasta olisitkin kantasi muodostanut. Katsos, eihän alkueräinen kirjoittaja missään vaiheessa kirjoittanut (tai en ainakaan huomannut) "rikkoneensa" ex-avokkinsa avioliittoa aikanaan. Voihan olla, että se liitto oli loppunut jo aikaa sitten, ties vaikka naisen aloitteesta ... ja alkuperäinen kirjoittaja tullut kuvioon mukaan tuon jälkeen. Ei kai se mitään avioliiton rikkomista ole. Ja tuskin toisenlaisessa tapauksessa miehen exän ja nykyisen naisen välit olisivat niin hyvät kuin tässä kirjoitettiin.
Toisekseen, kirjoitit asenteesta jossa hankitaan lapsia eikä yritetä ... olikos alkuperäisellä kirjoittajalla omia lapsia, tai avioliittoa, tai sanonut ettei ole yrittänyt ???
En ymmärrä purkaustasi, koska koko kirjoitusketjun aihehan oli miten erossa säilyvät suhteet "äitipuoleen" (joka voi hyvin olla lapsen edun mukaista).... kukakohan tässä nyt on se "epähyvä ihminen" ...
Totta sanot kun puhuit asiatomasta purkauksesta
Eihän kirjoittaja pysynyt asiassa, vaan toi omia subjektiivisia "vanhanaikaisia" mielipiteitään esiin, vieläpä kiukkuiseen ja syyttelevään sävyyn.
Toisaalta itsestänikin sanat:ex-avokki, uusperhe, etävanhempi ja vastaavat ovat modernimmankin ihmisen mielestä aika erikoisia.
Ajattelen, että millähän nimellä lapset kutsuvat esimerkiksi isänsä entistä avovaimoa, joka ei kuitenkaan ole heidän äitinsä?!Nimittäin tänä suvaitsevaisuuden ja suuripiirteisyyden aikakautena, jolloin isän entinen on vielä jotenkin kuvioissa mukana. "Isän ex-avokki?!"
Entä ne kaikki isoäiti-puolet ja muut uusperheen jäsenet?Etunimeltä ilmeiseti. Niinhän vanhempiaankin voi nykyisin kutsua. Se on hyvin modernia ja ajan henkeen sopivaa.
Lapset oppivat kyllä nopeasti uusia asioita, mutta "lukujärjestyksessä" saattaisi olla korjaamisen varaa!
Kiitos ritarillisuudestasi!
Koska aiemmalle vastaajalle jäivät ilmeisesti faktat hieman hämäriksi;
- minulla ei ole ollut osaa eikä arpaa ex-puolisoni avioeroon ensimmäisestä vaimostaan vaan vettä ehti tosiaan virrata vuolaasti välillämme ennekuin minä astuin "äitipuolen" rooliini (myös ex-vaimo oli avioitumassa uudelleen)
- minulla ei ole omia biologisia lapsia - korjaan; minulla ei ole omia eläviä biologisia lapsia, sillä yhteinen lapsemme syntyi kuolleena
- minulla itselläni on hyvin, hyvin perinteiset arvot, enkä taatusti ole "luovuttanut" helpolla vaan etsin liitossamme viimeiseen asti mahdollisuutta korjata väärille urille ajautunut tilanne
- eropäätöksen teki ex-puolisoni, itse olisin halunnut vielä "yrittää" johtuen asiaan liittyvästä vakaumuksestani ja siitä, että uskon vahvasti perhesiteisiin ja sitoumukseen
- juurikaan kukaan tuntemistani ihmisistä ei olisi voinut kuvitellakaan tekevänsä niitä myönnytyksiä joita minä käytännössä tein - sekä liittomme pelastamiseksi että sitten eron helpottamiseksi niin miehen kuin lapsienkin osalta
- toimin viimeiset puoli vuotta ottolapseni huoltajana mieheni lähdettyä järjestelemään asioita, tätä en tehnyt vastentahtoisesti vaan siksi, että todella rakastin tätä lasta ja hänen omasta pyynnöstään järjestimme asian näin
- pyrin viimeiseen asti pitämään suhteita yllä niin ex-puolisoni lapsiin kuin heidän äitiinsäkin ja myös muihin hänen sukulaisiinsa (tässä on esim. ex-anoppi ollut aloitteellinen, en siis tuppaudu) jos he sitä itse toivovat
- tällähetkellä olemme myös ex-puolisoni kanssa hyvissä ja kohteliaissa väleissä ja uskon, että hän on omalta osaltaan käytännössä havainnut kuinka tärkeää lapsille on saada pitää välimme läheisinä
- rakastan jokaista näistä lapsista ja vaikka he ovatkin tulleet elämääni isänsä kautta ovat he minulle rakkaita ja arvokkaita omina yksilöinään, ainutkertaisina
Ja sitten ketjun viimeiselle; meillä käytännössä minua kutsuttiin etunimelläni. Lapset kutsuivat ja kutsuvat edelleen kaikkia isovanhempiaan tyyliin "etunimi-mummo", "etunimi-vaari", "etunimi-ukki" jne. Myös eron jälkeen ovat ex-avokkimummot ym. saaneet pitää lapsiin yheyttä ja olemme pyrkineet siihen, etteivät siteet katkeaisi.
Mitä seuraaviin puolisoihin tulee jos on tullakseen, asia menee siiten kuin on mennäkseen. Isukilla on jo ollutkin uusi (eron "aiheuttaja") joka nyt on jo vanha...
Omasta puoletani en aio sotlea lasten elämää yhtään enempää. He ovat jo hedonismista ja omien oikkujen ja mielihalujen noudattamisesta saaneet kokea yhdelle lapsuudelle tarpeeksi.
Kiitos vielä, että puolustit minua noin kauniisti :) Mä TOSIAAN olen aika hyvä ihminen ja sen kreditin haluan antaa itselleni, sillä itsepä tiedän mitä olen tehnyt.