Monenlaista suhteessamme on tapahtunut, nyt kolme vuotta yhdessä ja avoliitossa. Naisella lapsia, minulla ei.
Olin pitkästä aikaa viettämässä viikonloppua vanhojen kavereideni kanssa joita en ole nähnyt useampaan vuoteen. Reissusta sovittiin jo hyvissä ajoin, n. puoli vuotta etukäteen oli jo päivämäärät ja reissun kohde selvillä.
Noh, reissun aika tuli ja toisena iltana avovaimoni soittaa ja juttelee niitä näitä aluksi. On ollut baarissa jossa kuulemma miehet ja naiset ovat katselleet häntä ja se on tuntunut hänestä kivalta. Kaveri jonka kanssa hän oli baarissa, olisi kuulemma halunnut että he menisivät samaan paikkaan yöksi. Avovaimoni kysyi että haittaisiko minua jos hän olisi mennyt. Vastasin: tottakai se haittaisi, en hyväksy pettämistä suhteessa. Aikaisemmin olemme puhuneet ajatuksistamme pettämisen suhteen, joten en mennyt asiaan sen pidemmälle. Avovaimo kuitenkin jatkoi kyselyä että olisiko minua haitannut jos hän olisi mennyt, toistelin vastaustani "tottakai se haittaisi". Lopulta sanoin kellon ollessa jo aika paljon että voisimme lopettaa puhelun koska olimme jo menossa nukkumaan, kellokin oli pitkästi yli puolenyön. Avovaimo ei suostunut puhelua lopettamaan vaan alkoi rakentaa asetelmaa jossa minulle ei muka olisi väliä sillä että hän pettäisi minua, että se ei haittaisi eikä kiinnostaisi minua. Tästä turhautuneena totesin että juurihan monta kertaa sanoin että tottakai se haittaisi, mitä hän nyt oikein yrittää? hän jatkoi ja jatkoi ja jatkoi, huolimatta toisteluista ja yrityksistäni lopettaa puhelua jotta voisin mennä nukkumaan.
Lopulta sanoin hänelle hyvät yöt ja katkaisin puhelun ja menin nukkumaan.
Aamulla puhelimessa oli useampia viestejä aiheesta "ilmeisesti sä et yhtään välitä musta ja sulle olisi täysin ok jos pettäisin sua". "Eikö sua yhtään kiinnosta mitä mä oon tehny yöllä sen jälkeen kun puhuttiin?". "Miten voin aina olla sun tiellä olin kuinka kaukana tai hiljaa tahansa?" "Miks kieltäydyn muista kun tykkäisivät?"
Tällaisia viestejä ja samantyyppistä tekstiä kaikissa. Viimeisin viesti sitten oli "soitatko, ei pitkä puhelu". Noh, soitan siis hänelle - ja sama jatkuu. Puhelu kestää puolisen tuntia ja hän jankkaa aiheesta miksi mun piti heti mennä nukkumaan kun hän soitti mulle, ja että miten voin ajatella että on ok että hän pettäisi minua.
Turhauduin lopullisesti aiheeseen, toistin viimeisen kerran mielipiteeni asioista ja totesin että lopetan puhelun.
Kotiin tullessa hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Itse olin loukkaantunut siitä että hänen piti tehdä itsestään este ja roikuttaa minua puhelimessa ollessani kaksi päivää poissa kotoa, joten pidin etäisyyttä ja odottelin tulisiko ehkä anteeksipyyntöä.
Lopulta avovaimo nostaa kissan pöydälle, ja sitten yhtäkkiä asetelma onkin se että minun pitäisi pyytää häneltä anteeksi, että olen todella kovasti häntä käytökselläni loukannut.
Suutuin tästä koska parisuhteessamme on hyvin usein niin että minä pyydän anteeksi jos kukaan pyytää. Jälleen kerran minun piti olla muka pyytämässä anteeksi vaikka itse koin tilanteen toisinpäin.
Mitäpä mieltä ihmiset? Ylireagoinko suuttuessani?
Olin pitkästä aikaa viettämässä viikonloppua vanhojen kavereideni kanssa joita en ole nähnyt useampaan vuoteen. Reissusta sovittiin jo hyvissä ajoin, n. puoli vuotta etukäteen oli jo päivämäärät ja reissun kohde selvillä.
Noh, reissun aika tuli ja toisena iltana avovaimoni soittaa ja juttelee niitä näitä aluksi. On ollut baarissa jossa kuulemma miehet ja naiset ovat katselleet häntä ja se on tuntunut hänestä kivalta. Kaveri jonka kanssa hän oli baarissa, olisi kuulemma halunnut että he menisivät samaan paikkaan yöksi. Avovaimoni kysyi että haittaisiko minua jos hän olisi mennyt. Vastasin: tottakai se haittaisi, en hyväksy pettämistä suhteessa. Aikaisemmin olemme puhuneet ajatuksistamme pettämisen suhteen, joten en mennyt asiaan sen pidemmälle. Avovaimo kuitenkin jatkoi kyselyä että olisiko minua haitannut jos hän olisi mennyt, toistelin vastaustani "tottakai se haittaisi". Lopulta sanoin kellon ollessa jo aika paljon että voisimme lopettaa puhelun koska olimme jo menossa nukkumaan, kellokin oli pitkästi yli puolenyön. Avovaimo ei suostunut puhelua lopettamaan vaan alkoi rakentaa asetelmaa jossa minulle ei muka olisi väliä sillä että hän pettäisi minua, että se ei haittaisi eikä kiinnostaisi minua. Tästä turhautuneena totesin että juurihan monta kertaa sanoin että tottakai se haittaisi, mitä hän nyt oikein yrittää? hän jatkoi ja jatkoi ja jatkoi, huolimatta toisteluista ja yrityksistäni lopettaa puhelua jotta voisin mennä nukkumaan.
Lopulta sanoin hänelle hyvät yöt ja katkaisin puhelun ja menin nukkumaan.
Aamulla puhelimessa oli useampia viestejä aiheesta "ilmeisesti sä et yhtään välitä musta ja sulle olisi täysin ok jos pettäisin sua". "Eikö sua yhtään kiinnosta mitä mä oon tehny yöllä sen jälkeen kun puhuttiin?". "Miten voin aina olla sun tiellä olin kuinka kaukana tai hiljaa tahansa?" "Miks kieltäydyn muista kun tykkäisivät?"
Tällaisia viestejä ja samantyyppistä tekstiä kaikissa. Viimeisin viesti sitten oli "soitatko, ei pitkä puhelu". Noh, soitan siis hänelle - ja sama jatkuu. Puhelu kestää puolisen tuntia ja hän jankkaa aiheesta miksi mun piti heti mennä nukkumaan kun hän soitti mulle, ja että miten voin ajatella että on ok että hän pettäisi minua.
Turhauduin lopullisesti aiheeseen, toistin viimeisen kerran mielipiteeni asioista ja totesin että lopetan puhelun.
Kotiin tullessa hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Itse olin loukkaantunut siitä että hänen piti tehdä itsestään este ja roikuttaa minua puhelimessa ollessani kaksi päivää poissa kotoa, joten pidin etäisyyttä ja odottelin tulisiko ehkä anteeksipyyntöä.
Lopulta avovaimo nostaa kissan pöydälle, ja sitten yhtäkkiä asetelma onkin se että minun pitäisi pyytää häneltä anteeksi, että olen todella kovasti häntä käytökselläni loukannut.
Suutuin tästä koska parisuhteessamme on hyvin usein niin että minä pyydän anteeksi jos kukaan pyytää. Jälleen kerran minun piti olla muka pyytämässä anteeksi vaikka itse koin tilanteen toisinpäin.
Mitäpä mieltä ihmiset? Ylireagoinko suuttuessani?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Taidat olla liian kiltti. Muija pyörittää sua miten haluaa, vaikka on väärässä. Ensinnäkin sun muijas on saatanan tyhmä. Jos kerta sanoit että sua haittaa jos sun muijas pettäis sua, niin miksi sun tyhmä muija sanoo ettet välitä paneeko muita miehiä. Sun muijan menojalka vipattaa. Eikä oikeasti kannata seurustella lapsen kanssa vaan aikuisten oikeasti katsella sosiaalisesti paljon kypsempiä naisia. Jos oikeasti haluat olla onnellinen niin jätät tuollaisen likan joka kävelee sun yli. Et ole kynnysmatto. Lisäksi suuttuminen ei ole ylireagoimista vaan kommunikoimista, sillä kerrotaan mitä pään sisällä tapahtuu, eikä näin ollen edes kannata harkita ns "negatiivisten" tunteiden tukahduttamista.
Muijas on sekopää, vaihda.
No et. Omituista. Selvästi nyt epävarmana susta, haluaa sut mustasukkaiseksi ja että todistat rakkauttasi. Ja sekään ei jostain syystä riitä. En tajua yhtään mikä siellä pääkopassa voi vaivata. Mutta ihan periaatteesta, vaikka sopu aina kivempaa. Älä tosiaankaan nyt ala matelemaan naisen edessä ja pyytelemään anteeksi, koska sitten tolle touhulle ei tule koskaan loppua.
Jos sama vänkkäily jatkuu, niin mä kirjottaisin kirjeen/mailin. Kuvailisin lyhyesti tuon iltaisen puhelun ja kuinka monesti sanoit tuosta. Kuinka hän toimi eikä suostunut kuuntelemaan, syytti sinua asioista, joihin ei syytä ja sitten vielä ei pyytänyt anteeksi. Parisuhteessa on osattava kuunnella toistakin ja hän ei selvästikään sitä halua. Jos häntä jokin taustalla painaa, niin kertoo tämän sinulle eikä pistä suuhusi sanoja. Olet täysin oikeutetusti loukkaantunut ja tuo on naiselta erittäin ilkeästi tehty ihmiselle, josta pitäisi välittää ja rakastaa.
Tuo on ihan sekopäistä tosiaan. Jotain käsittelemättömiä asioita omassa pääkopassa, joita sinuun sitten purkaa. Epävarmuutta tai jotain. En tiedä oliko alkollakin osuutta asiaan. Mutta tosiaan, kerran ehkä vielä selittäisin kirjallisesti (ei puhuen, jossa keskittyisi vaan itse puhumaan eikä kuuntelisi sinua) asian selkokielellä. Ja jos ei tapahdu välittömästi radikaalia muutosta ja ala ne oikeat jutut kuoren alta paljastumaan ja aivot raksuttamaan, niin se olisi hei hei. Oikeasti parisuhteessa tuollainen manipulointi, skitsoilu ja riitojen sekopäinen kehittely on niin persiistä, että sitä en suostuisi jaksamaan ja sietämään. Kun siellä ei pienintäkään halua oikeasti ymmärtää ja selvittää asioita löydy, niin siitä ei mitään toimivaa ratkaisua löydy.
Eli: Et ylireagoinut. Mutta toimit 100 prosenttisesti väärin pyytämällä anteeksi (ja kuten itsekin kirjoitit, niin tuostahan on jo nyt ehtinyt syntyä normi - sinä aina pyytelet anteeksi vaikka nainen olisi kohdellut sua kuin tiskirättiä ja tuo kuvailemasi käytös on musta suoraan sanottuna aikas pahaa julmuutta kumppania kohtaan, pettämisellä uhkailu ja epätietoisuuteen jättäminen, harmitus siitä kun et ollut tarpeeksi kärsineen kuuluinen seuraavana aamuna). Joissain asioissa se ei nyt niin vakavaa ollut, mutta tuollaiseen suuntaanko haluat oikeasti parisuhdettanne viedä? Jos sinä et anna jatkuvasti 100 prosenttista huomiotasi, niin nainen kehittää suurta draamaa ja ties vaikka hyppäisi jonkun miehen sänkyyn, koska kokee sen oikeutetuksi kostoksi.
Ehkä hän jankkasi siksi, et oli jo pettänyt ja haki sinulta anteeksiantoa. Olisi saanut hakemansa, jos olisit kerran sanonut ettei avokkisi seksiseikkailut sinua haittaa?
No et. Muijasi on joko pettänyt, tai suosittelen nuppilekuria hänelle.
Mistä tui mieleen, mistä syystä nainen on eronnut ja mikä on naisen ex-puolison näkemys eroon johtaneista tapahtumista ex-puolison kertomana. Ei siis naisen sovittamana versiona.
Tässä on nyt muutama päivä mennyt sovitellessa, ja parin päivän väännön jälkeen sain avovaimon suusta tulemaan sanat jossa hän toteaa että on toiminut tyhmästi kun on kännissä soittanut mulle ja puhunut tuollaista. Ensin hän kuitenkin sen kaksi päivää kiersi asiaa ja pyyteli anteeksi asian vierestä "anteeksi kun soitin kännissä". En ottanut näitä anteeksipyyntöjä vastaan, koska mielestäni kiersi asiaa ja koetti painaa asiaa. Lopulta sain hänet luultavasti ymmärtämään mistä ylipäätään oli kyse.
Minun anteeksipyyntöni aihe oli siis se kun lopetin puhelun hänen tahtomattaan, ja hän ei tässä antanut periksi kun olen aiemmin luvannut olla lyömättä luuria korvaan hänelle. Mutta mitäpä teet kun toinen väkisin viestittelee ja soittelee ja pidättelee puhelimessa vaikka selkeästi sanon että on epäsopiva aika. Ja kun sanon ettei minulle sovi nyt puhua, alkaa "miksi sulla on aina kiire pois kun on musta kyse??" "miks sulla ei oo koskaan aikaa mulle, mutta kaikille muille asiolle on?".
Aikaisemmin suhteessaamme on tapahtunut hyvin paljon vastaavaa, ja avovaimoni on nyt alkanut suuttumisistani kirjoittamaan ylös kaiken sanomani, jonka hän sitten kaivaa esiin myöhemmin ja näyttää että katso nyt mitä kaikkea olet sanonut. Olen aika paha suustani suuttuessani, ja sanon paljon asioita joita ei tarvisi sanoa. Henkilökohtaisuuksiin en mene, mutta saatan sanoa hänen käytöstään sairaaksi tai lapselliseksi ja olla hyvin tiukka sanoissani. Pyydän aina rauhoituttuani anteeksi asioista joita olen sanonut. Tämä ei pyyhi pois näitä sanoja avovaimon muistivihosta, jotka hän seuraavan riidan alkaessa kaivaa esiin että "en halua olla suhteessa jossa mun mieheni ajattelee mun olevan tälläinen ja tuollainen". Eli kun kerran olen sanonut että "olet paska", se tarkoittaa lopun elämää sitä lukemattomien anteeksipyyntöjen jälkeen. Noihin sanon vain että en voi sanomaani perua, voin vain olla pahoillani siitä että niin olen sanonut.
Riitamme on nyt tästä yksinkertaisesta asiasta kestänyt useamman päivän, ja aina kun näitä riitoja tulee, ja minä suutun, avovaimoni menee hysteeriseksi, saa hyperventilaatiokohtauksen (tai monta), ja itkee suunnilleen koko päivän. Tästä tulee tietysti valtavan huono omatunto ja hirviömäinen olo, ja tällöin aina jätänkin asian sikseen koska avovaimo on niin huonona. Tuntuu oikeastaan että aina kun puolustan jotain omaa asiaani, saan vastaani hyökkäyksen tai hysteeristä itkua kunnes lopetan.
Alan olla niin kyllästynyt etten tiedä miten jaksan, ja miksi edes pitäisi jaksaa.
Niin. Sun se on pähkäiltävä, että jaksaako jatkaa vai ei. Koska teissä (kuten kaikissa ihmisissä) on omat heikkoutensa, naisella ne näyttää olevan aikas haastavat ja sinullakin omasi. Ja ne olisi teidän YHDESSÄ selvitettävä. Riittääkö motivaatiota? Kummaltakin? Ja onko sulla oikeastaan sellaista halua saada teidän yhteiselosta ja avokkisi elosta onnellista? Vai onko se välittäminen tuolla tasolla kuollut kaiken myötä pois (toki välität välität, mutta ahdistaako se että avokkisi on noin "sekasin" hänen puolesta)?
Anteeksipyynnöt on vaan sitä sovittelua, mutta sen jälkeen pitäisi oikein möyhiä että mistä tässä nyt oikein kysymys. Mikä avokin saa käyttäytymään noin? Epävarmuus? Ja mitä käytännön asioita rautalangasta vääntäen hän haluaisi muuttaa? Ja sinun osaltasi täytyy kyllä miettiä noita huutamisia ja päreen menettämisiä. Ja myös tolle muistilistalle pitää tehdä jotain. Onko avokilla edes halua oikeasti käsitellä noita asioita ja aidosti unohtamaan ja antamaan anteeksi vai aikooko jatkossakin kerätä kaikki muistiin ja velloa niissä. Ahdistavaa olisi, jos mitään negatiivista ei suostuittaisi oikeasti käymään läpi ja heittämään roskakoppaan vaan ne säilöttäisiin ja palattaisiin niihin asioihin. Eri teillä tai yhdessä niin tuon naisen olisi niin hyvä lopettaa tuollainen parisuhteen itse toteuttamansa sabotointi. Eli nainen vihon luokse ja katselee pähkii, käsittelee niitä asioita ja keskustelette (ette riitele) niin kauan kunnes jok ikinen kohta on yliviivattu. Pystytkö sinä yliviivamaan enää naisesi tekoja sinua kohtaan? Mitä luulet? Enkä kyllä moittisi jos ette yhdessä jaksaisi enää tuosta ponnistaa. Niin stressaavalta ja kuluttavalta tuo suhde kuulostaa teistä kummallekin. Mutta toivon sydämeni pohjasta, että kun sitä elämää vielä edessä on, että saisit jotenkin naisen heräämään ettei toistaisi noita virheitä seuraavassa parisuhteessa.
Niin.. näin ulkopuolisena on helppo sanoa, että miksi kituuttaa itseänsä suhteessa joka ei toimi ja jossa on kommunikaatio ongelmia, syyttelyä jne..
Vielä kun ilmeisesti teillä ei ole lapsiakaan, niin itse en ainakaan jaksaisi jatkaa.. tuollainen kirjoittelu jne. kertoo minusta että pinnan alla on jotain muitakin ongelmia ja paljon..
Toisekseen avokkisi kommenteista minulle tulee mieleen, että hän ei usko että tunnet häntä kokonaan - "en halua olla suhteessa jossa mun mieheni ajattelee mun olevan tälläinen ja tuollainen"
Hänestä tuntuu ettet välitä hänestä: "miksi sulla on aina kiire pois kun on musta kyse??" "miks sulla ei oo koskaan aikaa mulle, mutta kaikille muille asiolle on?".
Mutta niin tai näin, te molemmat olette onnettomia suhteessanne...
Elikkä:
Toistelit väärällä äänensävyllä vääriä asioita.
Et saanut naista TUNTEMAAN, että sinua haittaisi, jos hän olisi pettänyt.
Se on ihan sama mitä sanot. Naiselle se, miltä hänestä tuntuu, on totuus.
Sinä et välittänyt hänestä. Et ollut mustasukkainen. Äänensävysi ei ollut juuri tasan sitä nuottia, mitä hän halusi. Jankkaaminen oli sitä, että hän yritti puristaa sinusta tuota.
Hän ei halunnut, että toistat samaa asiaa vaan että kerrot tunteistasi. Hän olisi halunnut, että sinä kerrot, miten kamalalta sinusta tuntuisi - oikein olisit kuvaillut fiiliksiäsi.
Hän ei halunnut kuulla, että sinua haittaisi. Hän halusi kokea olevansa tärkeä, ainutlaatuinen.
Loogisuus ei toimi naisiin. Naiset ovat tuollaisia omituisia.
"Loogisuus ei toimi naisiin. Naiset ovat tuollaisia omituisia. "
Voi raukkaparka, jos tietäisit paremmin, niin sun ei tarvitsisi tyytyä tuollaisiin naisiin.
nii-in, paitsi että looginen ja järjellä ohjautuva nainen olisi kyllä aika tylsä :).
Naisen kuuluukin olla nainen - omituisia mutta kivoja. Riittää, että on terve (siinä on jo ihan tarpeeksi hakemista).
Loogisuus ei kyllä avovaimooni todellakaan toimi, sen olen saanut huomata.
Perusdilemma arjessa: Avovaimo tulee huoneeseen, itse olen esim. lukemassa lehteä tms. aktiviteettia tekemässä ja kysyy "voidaanko halata?". Vastaan ajatuksissani "tottakai", ja jatkan lukemista. Avovaimo seisoo kahden metrin päässä minuutin verran hiljaa, jonka jälkeen poistuu huoneesta sanomatta mitään. Viikon päästä voi sitten alkaa valitus kuinka mä halua koskea häneen tai joku muu vastaava.
Monesti ollaan puhuttu aiheesta ja olen sanonut hänelle että jos tuntuu halaamiselta tai pussaamiselta niin on hyvä ja tekee asian itse eikä tule kahden metrin päähän seisomaan ja odottamaan. Itse kyllä halaan ja pussaan silloin kun siltä tuntuu, mutta tuollainen käytös tuntuu enemmänkin luotaantyöntävältä kuin luonnolliselta.
Syynä tähän tietysti on se että joskus olen sanonut hänen tullessaan lähelleni että ei nyt, esim. tiskikonetta tyhjentäessäni sanoin että ei nyt kun mulla on tämä tässä kesken ja olin hankalassa asennossa astiat kourassa. Hän ei siis uskalla lähestyä minua koska mulle niin harvoin kuulemma sopii lähestyminen. Itse taas koen hänet takertuvana ja roikkuvana, kokoajan pitää olla ihossa kiinni ja nukkuessa olen puristuneena hänen ja seinän väliin sängyssä kun pitää olla niin lähellä. Tästä jos sanon niin seurauksena on mielenosoitus jossa avovaimo menee sängyn aivan toiseen laitaan ellei jopa reunan yli.
Loogisuus ei toimi naisiin.
Jaa tää olikin tällänen tapaus. No jos olet jo päättänyt, että kaikki naiset ovat sinun tyttöystäväsi kaltaisia, niin pelihän on jo menetetty. Elele yksinään tai tuon naisen kanssa.
Mikään ei ole sen turhauttavampaa, kun mies, joka on niin epälooginen, että kuvittelee kaikkien naisten olevan noin epäloogisia ja vaikeita. Mutta kait tähän pätee sanonta "You had it coming".
hemmoteltu kiukuttelija? ääripäästä ääripäähän.. kaikesta ottaa nokkiinsa, mikään ei kelpaa?
Sinä tunnut kuitenkin sellaiselta joka osaa/pyrkii keskustelemaan asioista ja löytämään tasapainon suhteessa.. onko puolisosi kuitenkin että kaikki pitää mennä hänen pillinsä mukaan? Sinun pitäisi palvoa ja juosta hänen perässään, kun sormia napsauttaa?
tai onko kommunikoinnissa ongelmia?.. miten asiat esittää.. oletteko samalla aaltopituudella?
Et voi olla noin puupää! Jos sinä et koske häneen, niin eikö ole loogista, että hän kokee, ettet todellakaan halua koskea häneen?
Tuo morsiamesi käytös on ihan selkeä osoitus siitä, että hän toivoisi sinun tulevan häntä vastaan ja huomioivan hänen tarpeensa, kun on hellyydenkipeä hetki. Jos hän sanoo, "halataanko?" niin hän haluaa että sinä halaat häntä, etkä pidä sanomalehtipaperia häntä tärkeämpänä.
Kannattaa nyt muistaa, että parisuhteen osapuolilla on tarpeita, jotka vain se toinen voi täyttää. Osa tarpeista on tärkeämpiä kuin toiset. Usein tämä hellyys on tärkeää naiselle.
Morsiamesi on siitä hyvä tapaus, että hän sentään ilmaisee tuon tarpeensa suoraan. Moni nainen kaipaa tuota samaa, mutta jää asian kanssa yksin.
Sinun pitää saada tilaa parisuhteessa. Mutta saatat saada sitä sillä, että olet oma-aloitteisempi hellyyden suhteen. Enää nainen ei roiku, kun on jo saanut. Toisaalta, jos annat hellyyttä väärään aikaan, ei siitä ole hyötyä vaan taas roikutaan.
On todella ikävää jos kaikki arkiaskareet menevät hellyyden edelle ja joutuu odottamaan sitä pientä halausta kuin nääntyvä vesipisaraa. Joskus voi olla todella romanttinen ele, että lopettaa ihan 40 sekunnin ajaksi pesukoneen tyhjentämisen ja suutelee toista ja jatkaa sitten.
Kommunikoinnissa on kyllä äärettömästi ongelmia. Tuntuu että osa niistä ongelmista on ihan naurettavia, siis että sanat tarkoittaa eri asiaa hänelle kuin minulle Yksinkertaisistakin asioista sopiminen on joskus todella hankalaa, siihen liittyy monenlaisia ehtolauseita ja luvankysymisiä ja miljoona kertaa vakuutttamista että "kyllä se on mulle täysin ok että tehdään näin, usko jo".
Enpä usko että kaikki naiset ovat tuollaisia, en ainakaan halua uskoa. Jos tästä sanon avovaimolleni ettei kavereillani tunnu olevan tuollaisia ongelmia, siitä saan kunnon fleimaukset siitä kuinka on henkistä väkivaltaa verrata meitä muihin ja kerätä joukkueita jossa "minä ja mun kaikki kaverit ollaan normaaleja, sinä olet ainut joukosta poikkeava". Vaikka tarkoitus on vain sanoa että en ole havainnut moista ympärilläni, tuntuu tapahtuvan vain minun suhteessani.
Pyrin löytämään tasapainon ja löytämään sen keskustelun ja kompromissin kautta. Pelkään että tässä suhteessa mun huonommat ominaisuudet ovat alkaneet tulla esiin (turhautuminen, kärsimättömyys) enemmän kuin aiemmin. Aikaisemmin suhteessamme kärsivällisyyteni riitti vaikka kuinka pitkään enkä juuri koskaan suuttunut, vaikka jälkikäteen katsoen syytä olisi ollut roppakaupalla. Työasioissa ja ex-miehen ja lasten kiemuroissa toimin suorastaan likakaivona joka otti vastaan kaiken hänen turhautumisensa ja vihaisuutensa koko maailman epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Otin kaiken kiltisti keskustellen vastaan, kunnes jonain päivänä totesin että nyt saa riittää, nämä asiat ei kuulu meidän parisuhteeseen käsiteltäväksi, vaan johonkin muualle.
Kommunikaatiosta vielä: Suhteen alkupuolella olin äärimmäisen kohtelias, hienovarainen ja kiltti ja diplomaattinen kaikessa mahdollisessa, sen jälkeen olen tullut omassa viestinnässäni suoremmaksi ja myös hieman tylymmäksi johtuen kaikesta sonnasta mitä olen kiltteydestäni johtuen saanut ottaa vastaan. Kaikki kommunikointitavat olen käynyt läpi, ja tuntuu että on ihan sama vaikutus sanoin nätisti tai rumasti, ja se vaikutus on nolla.
Hienoa, että yrittää, mutta jossain vaiheessa täytyy alkaa miettimään, että onko se parisuhde vähän niinkuin haavoittunut eläin, jota ei voi parantaa ja ehjäksi saada. Ja ainoat vaihtoehdot on jättää eläin kituuttamaan vielä pidempään tai päästää kärsimyksistään. Jotain angsteja, epävarmuuksia ja katkeruuksia naisella on. Mutta niitä sä et hänen puolesta voi hoitaa vaan ne on hänen itse käsiteltävä. Siksi sanomisesi ja tekemisesi miten päin tahansa onkin vaikutukseltaan sen nollan. Enkä oikein tiedä miten paljon sitä aitoa rakkautta tuon kaiken koetun jälkeen voi enää olla jäljellä.
Niin ja oletteko siis uusperhe? Phiuh.... Itse elelen uusperheessä ja täytyy sanoa, että kyllä tuntuisi aika mahdottomalta tehtävältä elellä onnellisesti, jos siinä aikuisista joillakin asenteet olisi tuollaiset ja kyvyttömiä keskusteluun ja asettumaan toisten asemaan.
Noh, tsemppiä ja rohkeutta tehdä päätöksiä. Koska niitähän tuossa on tehtävä. Ja tunnistaa se mihin voit vaikuttaa ja mihin et.
Itseasiassa luonnejuttusi kuulostaa vähän samalta kuin itsellänikin.. Oletkohan sinäkin kadottanut osan itsestäsi? Lisäksi meillä on, kun miehelleni sanon että haluan erota, hän alkaa syyttelemään että vertaan meitä joihinkin toisiin ihmisiin.. hänen mukaansa suhteessamme ei ole ongelmia, vain minä olen ongelma...
Minulle paistoi kuitenkin kirjoituksestasi silmään kohta "sanat tarkoittaa eri asiaa hänelle kuin minulle". Joskus törmäsin seuraamaan tällaista kinaa tuttavapariskunnallani. Se syntyi mitättömästä asiasta, mutta se vaan oli niin, että ymmärsin molempien kannat, molemmat olivat oikeassa, riippuen miltä kannalta ajattelee! Se voi riippua elämän arvoista, moraalista, jne. mikä luo sen mikä on itsekullekin tärkeää ja miten näkee asiat. Jos siinä on eriäväisyydet, niin onko sitä tulevaisuutta yhdessä? tavallaan se kaikki kulminoitui siihen pieneen mitättömään riidan aiheeseen.. Eikä siihen ollut edes "ratkaisua", koska loppujen lopuksi siinä oli vain kyse näkemyseroista.
Lisäksi olen kyllä aika järkyttynyt vaimosi käytöksestä, kun jos on lapsikin.. kuulostaa ihan joltain yläasteikäiseltä :/ Ei millään pahalla..
Sain tästä ketjusta naurut, koska oli kuin omasta elämästä. Tosin olen se nainen. Kuulostat siltä, ettei sua enää paljoa nappaa. Sun naisesi. Ehkä olette liian kauan rypeneet noissa asioissa. Ymmärrän kumpaakin, myös naistasi, koska olen nainen, joka ei ole saanut läheisyyttä eikä seksiä omalta aviomieheltään lähes vuoteen. Vika minussa?? Varmastikkin myös minussa. Raja on vaan jo ylittynyt. Mulla ei ole energiaa ja taitoja päästä näistä kaikista riidoista ja toisen väärinymmärryksistä eteenpäin. Miksi jatkaa suhdetta, jos toisesta ei saa enää mitään irti. Olen todella puutteessa ja haaveilen jo muista miehistä. Omaltani en ole paljoa vaatinut, mutta hän pystytti muuria meidän väliimme koko syksyn, niin tunsin, itse hän kielsi sen. Vastasi aina vaan, etten minäkään ole tehnyt aloitetta. Jos kerroin esimerkkejä aloitteistani, niin aina vaan selittelyä, vähättelyä, puolustelua.
Tottakai nainen haluaa, että nostat katseesi lehdestä ja tulet häntä vastaan, jos hän on tehnyt oman aloitteensa ja haluaa sinua halata. Torjutuksi tuleminen ja sen pelko estää varmasti myös naistasi.
Onko motivaatiota muuttaa asioita? Jos ei niin lopettakaa ennen kuin tulee yhteisiä lapsia. Paras neuvoni.
Nyt täytyy korjata ettei suhteessamme siis ole ollut mitään läheisyyden tai seksin puutosta, ei tosiaankaan. Seksimme on toiminut viime aikoihin saakka tosi hyvin, mutta tuo avovaimon käytös on alkanut ajamaan minua poispäin ja nuo "voidaanko halata?" -kysymykset sen tekemisen sijaan taas ajavat minua myös poispäin.
Nyt seksi on vähentynyt riitelyjen ym. ongelmien myötä, mutta kyllä sitä edelleen on. Ja silloin kun on niin se on edelleen hyvää.
Alan vähitellen itsekin uskomaan siihen ettei asioita vaan voi saada sujumaan. Niin kauan kun olin hiljaa omista tarpeistani, asiat sujui vallan mainiosti eikä kenelläkään (muulla kuin minulla) ollut hätää. Parisuhde alkoi mennä alamäkeen siitä kun aloin sanomaan mielipiteitäni ääneen ja pysymään niiden takana. Siihen asti kaikki meni avovaimon tahdon mukaan, mikä useimmiten oli ihan ok, mutta tietyt asiat kyllä menivät vastoin mun tahtoa usein.
Ehkä nämä asiat olis jo kolmen vuoden aikana hioutunu jos olis toimiakseen.
No niin, meillä taisi olla viimeinen pisara kun halusin viime kesänä yksin lomalle. En halua lähteä enää lomalle mieheni kanssa, koska riitoja tulee. Ei mahduta enää samaan autoonkaan, viimeistään kotimatkalla räjähtää.
Aloituksesi koski yhtä tilannetta; kuka teki oikein kuka väärin. Kyse on teilläkin jo kolmen vuoden summasta ja historiasta. Kyse on siis paljon muustakin. Tuskin pelkästään toinen on syyllinen ja toinen syytön.
Itse en enää mene toista kertaa naimisiin jos ero tulee. Olen tajunnut, etten voi luvata rakastaa toista myötä ja vastamäessä AINA. Kuka siihen kykenee? Jos häiden jälkeen alkaa pitkä alamäki. Eihän sitä voi ennustaa.
Anteeksi, en halunnut masentaa, mutta tälläinen nyt olen, ehkä masentunut ja kyllästynyt tähän.
Eroa mielipuolesta ajoissa