Pitäisikö luovuttaa?

Avomiehellä on pitkät työpäivät ja toisinaan liikkuva työ, että voi yöpyä usein muualla. Mikä on järkevää, koska joihinkin paikkoihin tulisi todella pitkä matka täältä.

Suhde kuitenkin oli ennen työn alkamista siinä pisteessä, että juuri yhdessä oleminen ja tekeminen olisi sille hyväksi ja voisi sen pelastaa.

Mies kyllä huomioi puhelimessa yms. kun ei nähdä ja sanoo rakastavansa. Useimmiten hän soittaa minulle. Soitellaan monta kertaa päivässä, illalla tekstiviesti. Jos siis hän ei ole täällä yötä.

Hänellä on usein iltaisin töitä silloin kun yöpyy kotona. Olen vähän kuin lapsi joka käy kerjäämässä tikkaria kun kerjään seuraa, vaikka teenkin omia juttuja, näen omia kavereita jne. Tuntuu että olen riippakivi, joka on toisen uran tiellä.

Se särkisi sydämeni ja miehen sydämen, mutta pitäisikö vain luovuttaa?
Vai onko jotain konstia miten ei tuntisi itseään niin säälittäväksi kerjääjäksi?

Aina kun olemme yhdessä on paljon läheisyyttä ja seksiä joka päivä, koska olen itkenyt sen vuoksi ettei toinen huomioi. Aina nämä yhdessä tekemiset, läheisyys, seksi, romantiikka, yhteinen koti, yhteiset ystävät jne. saavat minut taas uskomaan. Mutta sitten romahdan taas.
0139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kerjäläiseukko kirjoitti:

Avomiehellä on pitkät työpäivät ja toisinaan liikkuva työ, että voi yöpyä usein muualla. Mikä on järkevää, koska joihinkin paikkoihin tulisi todella pitkä matka täältä.

Suhde kuitenkin oli ennen työn alkamista siinä pisteessä, että juuri yhdessä oleminen ja tekeminen olisi sille hyväksi ja voisi sen pelastaa.

Mies kyllä huomioi puhelimessa yms. kun ei nähdä ja sanoo rakastavansa. Useimmiten hän soittaa minulle. Soitellaan monta kertaa päivässä, illalla tekstiviesti. Jos siis hän ei ole täällä yötä.

Hänellä on usein iltaisin töitä silloin kun yöpyy kotona. Olen vähän kuin lapsi joka käy kerjäämässä tikkaria kun kerjään seuraa, vaikka teenkin omia juttuja, näen omia kavereita jne. Tuntuu että olen riippakivi, joka on toisen uran tiellä.

Se särkisi sydämeni ja miehen sydämen, mutta pitäisikö vain luovuttaa?
Vai onko jotain konstia miten ei tuntisi itseään niin säälittäväksi kerjääjäksi?

Aina kun olemme yhdessä on paljon läheisyyttä ja seksiä joka päivä, koska olen itkenyt sen vuoksi ettei toinen huomioi. Aina nämä yhdessä tekemiset, läheisyys, seksi, romantiikka, yhteinen koti, yhteiset ystävät jne. saavat minut taas uskomaan. Mutta sitten romahdan taas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu