Kävin tosi pitkästä aikaa Kemijärvellä ja tuli ajellessa mieleen, että 70-luku ja sen loppupuolisko oli nuorille Kemijärvellä huippuaikaa. Porukkaa, tekemistä ja tapahtumia riitti joka viikonlopulle.
Arkisin kuljettiin Särkikankaalla Lepistön koulussa "Asserin" opissa ja suunniteltiin tulevaa viikonloppua.
Kun lauantai vihdoin koitti katsottiin iltapäivällä TV:stä Onnen Päivät ja kuunneltiin radiosta Nuorten Sävellahja. Sitten kamppeet päälle; tiukat Lee Coopperit tai Wranglerit, jotka oli ostettu Asusteelta, ja paksupohjaiset kengät jalkaan ja suuntana Kesti-Kerros. Taskussa saattoi joskus olla omppuviini- tai minttusuklaa pullo, jota naukkailtiin salaa pitkän sillan alla. Useinmiten oltiin kuitenkin selvin päin. Porukkaa kertyi lauantaisin paikalle pikkuhiljaa koko ajan lisää ja levyautomaatti pauhasi jatkuvasti.
Talvella matka jatkui baarista Tökärille ja kesällä käytiin Lärvällä tai Perävaarassa. Tanssipaikoilla saatiin leima käteen ja sitten kävelemään ympyrää ja tanssimaan VPK:lla olleen tanssikoulun opeilla "Travoltaa". Tanssipaikkojen esiintyjinä oli tuon ajan huiput; Hurriganes, Battaglia, Ratsia, Alvari Tuohitorvi, Tapani Kansa, Teddy ja Tigers jne.
Juhannuksena käytiin porukalla linja-autolla mm. Kuusamossa katsomassa Armia ja Dannya.
Tanssein jälkeen aina takasin keskustaan grillille syömään lihapiirakkaa. Ellei ollut ”saatille” menoa, matka jatkui illan päätteeksi kotiin.
Sunnuntain jälkeen edessä oli taas arki ja pitkä viikko tulevaa lauantaita odotellessa. Kyllähän sitä viikoillakin touhuttiin, mutta jotenkin kaikkia odotukset latautui aina viikonlopuille.
Tuon ajan ilmiöihin kuului tiivis kaveriporukka, joka piti hauskaa ja puuhaili kaikkea harmitonta ajan kuluksi. Väkivaltaa, häiriökäyttäytymistä tai omaisuuden tuhoamista ei juuri esiintynyt, vaikka alkoholia joskus kohtuudella nautittiinkin.
Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja jättäneet näköjään jälkensä tuon ajan ilmiöihin; ei ole Kesti-kerrosta ei Kirkkokadun grilliä ja pois on myös Karppisen matkustajakoti ja Särkiportti. Ovet ovat sulkeutuneet myös Lepistön koulusta. Suurin osa tuon ajan nuorista teki 80-luvun alussa kuten minäkin eli pakkasi kamppeet ja jätti Kemijärven. Tuolloin ei vaan osannut ajatella, että lähtö oli tietyn aikakauden loppu. Suruton nuoruusaika jäi auttamatta taakse ja pitkä elämän arki oli edessä. Samassa taakse jäi myös suuri joukko hyviä kavereita, joita ei enää sen koomin ole nähnyt.
Vaikka aika kultaa muistot, niin nyt melkein 5-kymppisenä tuttuja paikkoja kierrellessä tuli mieleen, että voisi melkein maksaa mitä tahansa, jotta tuon ajan ja tuon kaverihengen saisi elää uudestaan. Tuolloin ei ollut juurikaan rahaa käytössä, mutta aika oli kuitenkin monessa mielessä ”onnellista aikaa”.
Tuo aika ei enää palaa, mutta muistot onneksi aina säilyvät. Terveisiä kaikille 70-luvun Kemijärven nuorille.
Kemijärvi ja 70-luku mielessä
49
4178
Vastaukset
- römpsä
70-luvun muistelu ketjut baareista ja kaupoista on jo.Käyhän kurkaa löydät haulla.Niin ja kemijärven kovimmista tappelijoistakin on oma ketju.
- vm.66 tyttönen
Niin totta ! Mukavaa aikaa,minäki muistelen monasti,mitä kaikkee sillon oli.
Kylässä oli elämää ja porukkaa pyöri paljon..niin,kumpa tuo aika palaisi...edes hetkeksi..;) kauniita muistoja,kiihkeitä kesäöitä ja yötön yö.- Old Days...
Itsekin olen Kemijärvellä -62 syntynyt ja maalimalle lähtenyt, en ole vuosiin Kemijärvellä käynyt mutta on surullista että kaikki on nyt lopetettu.
Särkiportti oli melkein meidän toinen "kotimme" ja Tunturilassa on useat illat vietetty.
Oikun saisi noi ajat takasin...
- turhaa hömppää
Menneet on menneitä ja sillä selvä. Säälittävää tuollanen menneiden kaipailu, koita elää tässä ajassa vain.
Parasta aikaa on aina nykyinen, siihen kun voi aina itsensä suhteen vaikuttaa.- lapin kulta
No voi,voi...saahan sitä ihmiset muistella menneitä aikoja-mitä pahaa siinä on ?? Ja kun tuota ikää tulee,niin aina sitä enempis entisii aikoi muistelee. Kai se kuuluu normi ikääntymiseen. Mukavempi näitä muisteluita on lukee, kuin sitä jatkuvaa parjausta ja ihmisistä pahan puhumista ja turhaa juoruilua.
- Aika mennyt ei palaa
Miksi sitten luet näitä juttuja, jos haluat elää vain tässä ajassa?
- Virastotalo
Kesti Kerroksessa join ekan kaljan väärennetyillä papereilla, siis väärennetty yhden illan takia, seuraavalla viikolla tuli 18v täyteen. Muutimme 1971 kait Kemijärvelle (isäpuoli oli virastotalossa talkkarina), no niin nyt moni saattaa minut tietää, no mitä sitten. Kyllä sitä haikein mielin katselee/muistelee niitä vanhoja paikkoja kun nykyään käy kirkolla..snellmannit siinä kirkkoa vasta päätä, mitähän se Outi nykyään touhuilee, Lauri taisi olla Kemi/Tornio alueella. Saatan muistaa väärinkin.
Tökäriltä minut löysi ensimmäinen tosi rakkaus. Hän muutti eläämi monellakin tavalla. Siihe liittyviä ihmisiä ja rakennnuksia on kyllä mukava katsella ja muistella näin jälkeen päin- Uitto 4
Jos Larea tarkotat niin se on Roissa!
- Kemppalainen ollut i
Tosi mukava lukea tätä viestiketjua. Se oli kulta-aikaa se eli -60 ja- 70-luvut.
- Tuleva EX kemppa
Joo ihan haikeudella näitä lukee ja vaikka välissä olikin muutaman vuoden poissa kemijärveltä ja sitten takaisin tulleena asustelee vielä.... Se oli hienoista aikaa silloin.. tuonne 80 luvun loppuun asti , mutta nykyään , enpä viiitsi sanoa mitään! Kesällä täytyy sitten jättää Kemppa lopullisesti, ei tätä kurjuutta todellakaan jaksa enään katsella. Enne täällä oli sentään ihmisillä suupielet :) ylöspäin, nykyään :( roikkuvat alaspäin ja ainoastaan silloin muuttuvat hymyyn kun jollakin menee heikosti!
- Näin se vain menee
Tuleva EX kemppa kirjoitti:
Joo ihan haikeudella näitä lukee ja vaikka välissä olikin muutaman vuoden poissa kemijärveltä ja sitten takaisin tulleena asustelee vielä.... Se oli hienoista aikaa silloin.. tuonne 80 luvun loppuun asti , mutta nykyään , enpä viiitsi sanoa mitään! Kesällä täytyy sitten jättää Kemppa lopullisesti, ei tätä kurjuutta todellakaan jaksa enään katsella. Enne täällä oli sentään ihmisillä suupielet :) ylöspäin, nykyään :( roikkuvat alaspäin ja ainoastaan silloin muuttuvat hymyyn kun jollakin menee heikosti!
Joo olen huomannut saman jo muutama vuosi sitten, ja epäröin lähtöä vuoden verran, mutta nyt tuntuu siltä että lopulta päätös oli oikea lähteä kemijärveltä.
Jos tulevaisuudelta haluaa muuta kuin kurjuutta, epätasaarvoisuutta ja jne on parempi lähteä pois. Vaikka ns kaihomieli muistoineen jää, mutta muistelmalla näitä vanhoja hyviä aikoja, niin kemijärvestä jää parempi muisto mieleen.
- 1000km
kyllä mielelläni takaisin muuttaisin kemijärvelle jos sielläolisi vain toimeen tuloa eli työtä.ei se elo täällä etelässäkään ole rapiaa.
- Aina jano
70-luvulla kuultu mietelause kemijärvellä joka on ajankohtainen:
Jos ei vittua vappuna niin ei koko kesänä.
- kesän lapsi 62
En ole tuollaista mietelausetta kuullut, mutta muuten vappu oli kyllä ehdottomasti nuorille se vuoden kokohohta. Talvi takana, kemijärvestä jäät sulamassa, valoisat yöt edessä, kesävaatteet päällä, koulun loppu häämöttää, kesän vapaat riennot odottavat, moottoripyörä kaivettu talvisäilöstä, lärvä availee oviaan. Tuolloin kesästä osatiin ottaa kaikki irti ilman huolen häivää. Voi vain kaiholla muistella tuota aikaa.
- KEMPPA VM. 1956
En miekhän tuomosena sitä muista, oikiasti se on niin, että:"Jos ei PILLUA helluntaina, niin ei sitte VITTUA koko kesänä".
- -63
kEMIJÄRVEN NUORI -63
On muillakin samat tuntemuket ja muistot Kemijärven elämään menosta
70-luvulla, oon samaa mieltä , maksain mitä vain kun sais ne samat ajat
takaisi! Mutta muistellaan niitä hyviä aikoja vaikka ne eivät palaa,
Kiitos kempan -nuori -62 kun muistot tulivat niin elävästi mieleen kun luin tarinaasi! kaikkea hyvää toivottelee -kempan nuori -63 - tyttö kiertotieltä
Hei,
monia ajatuksia herättää nuo edelliset kirjoitukset; päällimmäinen ajatus on että miksi ei otettais noita fiiliksiä takaisin? Porukalla Kemppaan vaikka heinäkuuksi ja eletään kuin silloin... huh, nostaa hymyn monien huulille. Tehdään Kempppaan meidän nostalgia-aikamatka. Ihmisistähän se vain on kiinni. En tarkoita että alan kulkeen kylillä Bay City Rollers huivi kaulassa vaan nykyisenä itsenäni mutta avoimella mielellä ..kuin silloi ennen. asun nykyisin jet-set alueella aurinkoisessa etelä-euroopassa mutta ihan tosissani suunnittelen muuttoa Suomeen ja Lappiin. Siellä vetää paitsi puhdas luonto niin myös aidot ihmiset.- hrtk
tervehdys t v nykyisin t
- -59
70-luvulla pojat sukelteli Kotavaaran-sillan alta saksalaisten upottamia ammuksia. Kallaanvaaran montulla oli melkosta jyskettä.
Poliisit tuli piipaa autolla vauhilla "rikospaikalle"! ) - -63
Oliko se falcon disko silloin -80 luvun alussa. Muistan kun kovan diskoillan päätteeksi mentiin uimarannalle uimaan hikisen illan päätteeksi oli kiva porukka yöttömän yön uinnissa.
Käytiin myös joskus diskon jälkeen jopa urheilemassa, oli sen verran paljon tuota energiaa siihen aikaan. Juostiin satasta ja hypättiin kolmiloikkaa...- kesämuisto
Juu,falconi oli,mukava paikka ! Siellä sitä jorattiin eräänki kerran ja hauskaa oli.
No,ehtihän siinä vielä pikku jumpat vetasta,kun paikat meni asialliseen aikaan kiini 2-aikoihin..ei venytty aamuun asti baaris,niinku nykyste,et tullaan sit postinjakajan kanssa kilpaa kotio. Illalla piti olla jo jonottamassa kaheksalta,et pääsi sisälle...yheksän jälkee jos menit,joudut odotteleen,josko joku joutuis jo ulos,niin pääsit ite tilalle sisään. Semmottii aikaa se..ja aina tupaten täynnä joka paikka. Fiilistellään näillä muistoilla :)
Niin huoletonta ja vapaata nuoruusaikaa ! - Old days
Me tehtii ihan muuta discon jälkeen kuin hypättiin kolmiloikkaa tai juostiin satasta, urheiltiin likkojen kanssa ja laji oli usein "painimuotoista", jatkoille mentiin mihin milloinkin kenellä oli porukat poissa tai jos oli jollain jo oma kämppä niin sinne.
- kemppa-63
Hei kaikki Kempan nuoret -70 luvulla!
Oisko liikaa toivottu jos tästä muistelosta tulis katkeamaton muistelma!
eihän tätä voi tehdä muut kuin me!..............
Ja nyt muistelemaan
Kemppa -63 - joulukoristeet
Silloin kun ei ollut ikää istuskeltiin talvipakkasella Sokoksen alakertaan vievillä portailla. Talkkari kävi aina heittämässä ulos, mutta eihän siellä kauaa viihdytty. Jouluna portaden yläpäässä oli joulukuusi, jossa oli punaisia muoviomenoita. Osa koristeista siirtyi pikkuhiljaa nuorten taskuihin ja roikkuvat nyt omassa joulukuussa. Muistona menneestä ajasta.
- kempasta oon
Niin ja tavattiinhan sitä liftata me autottomat tyttöset..tökärin ja keskustan väliä. Siin samalla tsekattiin olisko varteenotettavia poikia autoilemassa,joista olisi voinut alkaa seurustelu kumppania itselle luovimaan. Nykypäivinä ei enää oo "muotia"keikkua tienposkessa peukalo pystyssä,vaan ajellaan vanhempien hienoilla loistoautoilla. Ennen ne autoilevat poijat ajeli vanhoilla,tuunatuilla sata aa tatsunilla tai taunuksilla..eikä menoa haitannut-päinvastoin! Kaupungilla tavattiin istua kauppojen rappusilla tai rannalla,joka oli siinä nykysten leirintäalueen paikkeilla,olikos joku gulsstenin ranta vai mikä? Paljon vanhoi rakennuksii ja hiekkaranta,kaikki purettu sittemmin poijes. Muistaako muut paikkaa??
- kkdgfhnhnuuj
Muistetaan, käytiin "pissalla" siellä ja juomassa siideriä salaa (alaikäisyys). Kauppojen rappusilla istuskelussa sujui kesä mukavasti. Kerran taisi joku suivaantunut asukas heittää vesiämpärillä vettä päälle (en muista enää mikä rakennus oli) ei se menoa haitannut, kesä kuivatti hiukset ja vaatteet, vaihdettiin vaan paikkaa.
- muistoja vain
kkdgfhnhnuuj kirjoitti:
Muistetaan, käytiin "pissalla" siellä ja juomassa siideriä salaa (alaikäisyys). Kauppojen rappusilla istuskelussa sujui kesä mukavasti. Kerran taisi joku suivaantunut asukas heittää vesiämpärillä vettä päälle (en muista enää mikä rakennus oli) ei se menoa haitannut, kesä kuivatti hiukset ja vaatteet, vaihdettiin vaan paikkaa.
Niin,eihän se jos vesiämpäri,kuhan ei" laskiämpäriä"päälle heittänyt :)
Minunkin mieleen tuli moinen tapaus,taisi olla siinä palakaupan yläpuolella oleva asunto? Sittemmin purettu sekin vanha rakennus pois.
Joo ja se sopulivaellus oli kanssa yks muisto joltain 70-luvulta,litistyneitä elukoita vanha puinen pitkäsilta täynänsä. Niin ja kestikerroksen välikössä käytiin talviaikaan lämmitteleen ja punaamassa huulet. Sieltäkin meidät välillä ajettin pois ja kohta taas palattiin takas.. - 60-luvulla synt
kkdgfhnhnuuj kirjoitti:
Muistetaan, käytiin "pissalla" siellä ja juomassa siideriä salaa (alaikäisyys). Kauppojen rappusilla istuskelussa sujui kesä mukavasti. Kerran taisi joku suivaantunut asukas heittää vesiämpärillä vettä päälle (en muista enää mikä rakennus oli) ei se menoa haitannut, kesä kuivatti hiukset ja vaatteet, vaihdettiin vaan paikkaa.
Tuon muistan, olin paikalla, tosin se mummo heitti niitä vesisankoja usein (tarinan mukaan myös joskus laskiämärin, vanha kun oli)
- Elämä on.
Moni teistä kirjoittajista, tähän keskusteluketjuun, muistelee tätä paikkakuntaa niin kuin sitä ei enää olisi. On se, olemassa vieläkin. Meitä on muutama joka on jo palannut, ei kaduta yhtään. Se elämänlaatu,. . .
Vaan nyt on jo kiire, jäät lähteneet, hauki kutee, virvelit ja vieheet auton perään, niin, . . . ja pitää muistaa käydä vielä mennessä Koivuniemellä; Allin viinerit ja nokipannukahvit , hmm . . . Pitää vielä tsekata oliko mulla parkkiin kolikoita? . . . HÖH . . . , ei meinaa noi ns. "sivistyksen" rutiinit unohtua. Mutta jatketaan opiskelua. Kivaa kesää kaikille.- kemppa forever
Kyllä Kemijärvi on ja pysyy eikä siitä ole epäilystäkään. Epäilen kuitenkin suuresti onko kemijärven nyky nuorilla samanlaista "nuoruutta" kemijärvellä, kuten meillä oli 70-luvulla. Voi toki olla, etteivät sellaista kaipaakkaan..
- Kokenut10
80- luku oli kemijärven kulta-aikaa, sekä koko koillis-lapin, semmoista ei tule enään valitettavasti. Sitä vaan on pakko muistella, kun pohjanpirtti muutettiin Falcon diskoksi.. Kyllähän alussa ihmeltiin peilejä.....
- Elämä on.
Sitä nuoruutta ei ole enään täällä, eikä sitä ole missään muuallakaan. Olimme "Hannu Hanhia" mutta niin tuntevat monet muutkin, ympäri Suomen. Arvot, ajatukset ovat muuttuneet. Elämme arkea maailmassa jota emme tunne omaksemme. Näin minä koin, käänsin kaiken ylösalaisin, valitsin toisin. Ihminen elää vain kerran, elämä on vain nyt. Mikään orava en ole, enkä juokse. Thats it.
Ps: Kala ei napannut, . . . taisin vain "varastaa" elämälle yhden päivän. . . lisää. - k76tythfjypnn7nm8y
Mä kirjottelen ehka myöhemmiinkinkin, mut sen sanon et 70-luku oli rautanen
"Kempassa" .... (en tunnista toki nykyista K-järveä) mutta osa nuoruuttani toki
on sielläi (palataan) .... - Facebookiinko
Voishan sitä vaikka Facebookiin tehdä Kempan nostalgia-sivut , jos sellaisia ei vielä oo.
Sinnehän vois lisätä muisteloja kuvien kera.
Mitäs ootte mieltä?- Facebook no!
Kaikki eivät ole Facebookissa ja eivät ehkä haluakkaan liittyä, joten pysytään täällä.
- 50v kemij
hienoja muistoja herätti tää ketju iso huokaus ja kaipaus noille vuosille.
- ripari 1977
Tuohon aikaan kuului myös rippikoulu, joka vei kesälomasta sen kaksi viikkoa päiväkouluna käytynä. Pappilassa kuunneltiin kirkkoherraa ja opeteltiin kiltisti kymmentä käskyä. Ennen riparia piti käydä kirkollisissa tapahtumissa muistaakseni 10 kertaa. Kerättiin suoritusmerkintöjä sellaiseen keltaiseen lappuseen. Jotenkin muistiin on jäänyt, että kirkossa istuminen oli nuorisolle aika pitkäveteistä puuhaa tuohon aikaan. Vaikka toisaalta ripillä käynti teki meistä "lapsista vähän aikuisempia".
- mies torilla
vieläkin muistan mustatukkaisen neidon jonka tapasin sattumalta yössä, menimme lämpöiseen taloon viihtymään. kun toisen kerran kävin kempassa samainen neito oli kävelyllä. oli talvi ja ei paikkaa mihin mennä. ajoimme lentokentälle.
se oli elämää se.
terveisiä sinulle mustatukkainen neito - Kemppalainen vm-57
Perävaarassa oli isot starat kuten Danny, Kirka, Jouko ja Kosti yms. Käveltiin ympäri tanssilattiaa ja jorailtiin tytöillä laukut ringin keskellä. Kosteet juotavat kallion koloissa ja aina sieltä löyty se oma piilo.
Ja voi sitä Kirkkokadun grilliä, kun se oli täynnä puolelta öin. Kestikerroksessa lintsattiin monesti ja levari soi.
Aika kultaa muistot, mutta haitanneeko mitään. - t_s1
Ei muuten ollut Railasto oli Arpen talo Annaliisankadulla.
- kemj.
t_s1 kirjoitti:
Ei muuten ollut Railasto oli Arpen talo Annaliisankadulla.
arpentalo se on sillä oli purku tuomio kun se palo.
- 1977 8f
missä päin asserikin lie oleilee onko han se vielä kempassa?
- Jesh!
Kempassa on vieläkin 70-luku meneillään. Turpaan tulee, jos muuta yrität.
- Rajan alueelta
Minkäslaista oli Rajan alueella 70-luvulla. Tässä viime viikolla yksi vanhempi herra kuljeskeli Rajan perällä, katseli pitkään ympärilleen, pysähtyi puheille; kertoi olleensa sotaväessä 62 vuotta sitten Rajan rajavartiostossa täällä, nyt ikää oli 82 v. muakav olis kuullla tarinoita Rajalta.
- "Ne muistot..."
Josko tähän voi muistella vanhakin 1950 -60 -luvun loppua ja alkua, kun itse olin nuori siellä kaukana pohjolassa. Vielä viidenkymmenen vuoden sieltä lähdön jälkeen, herää muistot mieleeni. Siellä vietin lapsuuteni ja nuoruuteni. Nuoruus osui 50-luvun loppuun ja 60-luvun alkuun. Kylällä kierreltiin ja katseltiin syrjäsilmillä poikiakin. Tyttöporukassa kuljettiin. Välillä Rengas-baariin lämmittelemään, talvisaikaan. Oli pakko tilata jotain, että sai istua siellä. Jotain limua se oli, jota litkittiin hitaasti. Välillä levyautomaatista soimaan vaikkapa "Kuningaskobra" tai Paul Ankan "Diana" tai muu.
Kesällä ajeltiin pyörillä, pitkiäkin lenkkejä. Pitkällä sillalla käytiin keväällä katsomassa jäiden lähtöä ja kesällä muuten siellä "haaveiltiin". Kun Sariolan tivoli tuli paikkakunnalle, sehän oli tapaus. Se viipyi viikon verran. Jostain oli kaivettava rahaa, että pääsi portista sisään. Oli pelitelttaa, karusellia (jossa pyörimisestä sain migreenin), tanssilavakin, jonka äärellä katsoimme pari-kolme vuotta vanhempia tsaivaajia. Kerran huomasimme, että jollain pojalla oli uudet mustat Jamekset. (Itsekin sain mustat Jamekset jossain elämäni vaiheessa, se oli vasta tapaus!). Uudeksi päättelimme, koska housujen sisäpuolelle oli jäänyt tehtaan pikkulappusia! Sekös meitä keskenkasvuisia nauratti. Poika huomasi sen ja korjasi virheen jossain välissä.
Tansseissa kävimme työvitsällä. 1950-60 luvulla. Työväentalosta tuli muotitanssipaikka. Ennen oli ollut VPK. Kyllä sielläkin tanssijoita kävi, mutta Työvitsä oli jostai syystä tullut suosikiksi. Siellä kävi työläisistä porvareihin (siihen aikaan oli luokkaero aika vahva).
Tähän ei toki mahdu kaikkea muisteloita. Joka tapauksessa, viinaa ei viljelty, harva tyttö tupakoi. Täytyi olla "kunnolla" pienellä paikkakunnalla! Kemijärvi olisi hieno paikka asua, kunhan työllisyys olisi toista. Minulta kului 30 vuotta, ennenkuin siellä kävin lähtöni jälkeen. Nyt on kulunut kolmisen vuotta. Näin kevään tullen sinne kaipuu herää, kun täällä etelässä aurinko kimaltelee hangilla, nyt kun lunta on siunaantunut tännekin. Muistelen kaiholla keväisellä Pöyliöjärven hangella hiihtelyä, auringon kimaltaessa kuin timantit puhtaan valkealla hangella ja kuinka se lämmittikään. Taivas sinisenä ja Pöyliövaara siintävänä, lumisine laikkuineen taivasta vasten. Näen nämä sieluni silmin aina. Vanhemmiten muistot lapsuus ja nuoruusmaisemista vaan syvenevät. Pitäkää Kemijärvestä hyvää huolta, sen arvokkaasta luonnosta. Siellä ei "alkuperäisiä" tuttujani enää lienee montaa.
Nyt en enempää ehdi... Flunssakin vaivaa. - celica1974
Hienoa Tarinaa.
- Ghjlpppk
Hyvä trollaus.
Sinäki sillon roikkui isäsi palleissa.
Ja isäsi leikki äitisi kanssa hiekkalaatikoilla....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211688
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161372- 61980
Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329972- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen75798- 1760
- 46731
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta60653