Eli olen 25 vuotias mielestäni tavallinen mies. Tällä hetkellä olen sinkku ollut muutaman vuoden ja sen aikana ollut muutama yhdenillan juttu. Kuitenkin asiaan eli aloin tässä miettimään nuoruudenaikoja kun minulla oli eräs naispuolinen ystävä opiskeluaikanani. Juteltiin ihan kaikesta todella syvällisesti usein aamuyöhönkin asti, itkettiin ja naurettiin ja se yhteydentunne oli jotain tosi kaunista mitä vielläkin arvostan. Rakkautta meidän välillä ei ollut, ehkä jonkinlaista hyvämakuista flirttiä ja tunnettiin toisemme niin hyvin että semmonen raja oli ettei ylitetty. Pariin otteeseen juteltiin seksin harrastamisestakin mutta se jäi sitten kun vaihdettiin aihetta aina... ja syynä oli myös se että olin rakastunut tällöin toiseen naiseen jonka kanssa elinkin yhdessä useamman vuoden.
Nyttenkun ajattelen niin hänellä, tällä naisella oli tosi iso vaikutus mun kehitykseen aikuiseksi ja kunniotan häntä vielläkin suuresti aina kun harvoin näen. Asumme nähkääs eripaikkakunnalla ja useimmiten lomamatkoilla ehkä näemme ja vaihdamme muutamanan sanan. Tällöin tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut ja hän olisi yhä se nuori nainen ja minä se nuori mies elämä edessä, joka kerta on jotain ulkopuolisesti muuttunut ja henkisesti sisäisestikin mutta se yhteenkuuluvaisuus on olemassa vahvana. Sielunsisko rohkeaisin sanoa.
Näinä aikoina kun on paljon yksinäisiä ja itsekin olen ja tunnen välillä näin mieltä lämmittää kuitenkin se mitä joskus minulla on ollut ja olen kokenut. Jotain kaunista ja aitoa. Kun seuraavan kerran nähdään etsitään se kuisti ja istutaan alas viinin kera ja jutellaan kaikki murheet ja ilot läpi ja ympärillä päivä ja yö kuluisi. Tulisi pimeä, pilvet leijuisi päällämme, tähdet tuikkisivat ja me emme sitä jälleen huomaisi koska meillä olisi toisemme. Ja tämä mielikuva mielessäni kyynel valuu poskelleni ja mietin jos viellä kokisin tämän laatuisen ystävyyden uudestaan.
Nyttenkun ajattelen niin hänellä, tällä naisella oli tosi iso vaikutus mun kehitykseen aikuiseksi ja kunniotan häntä vielläkin suuresti aina kun harvoin näen. Asumme nähkääs eripaikkakunnalla ja useimmiten lomamatkoilla ehkä näemme ja vaihdamme muutamanan sanan. Tällöin tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut ja hän olisi yhä se nuori nainen ja minä se nuori mies elämä edessä, joka kerta on jotain ulkopuolisesti muuttunut ja henkisesti sisäisestikin mutta se yhteenkuuluvaisuus on olemassa vahvana. Sielunsisko rohkeaisin sanoa.
Näinä aikoina kun on paljon yksinäisiä ja itsekin olen ja tunnen välillä näin mieltä lämmittää kuitenkin se mitä joskus minulla on ollut ja olen kokenut. Jotain kaunista ja aitoa. Kun seuraavan kerran nähdään etsitään se kuisti ja istutaan alas viinin kera ja jutellaan kaikki murheet ja ilot läpi ja ympärillä päivä ja yö kuluisi. Tulisi pimeä, pilvet leijuisi päällämme, tähdet tuikkisivat ja me emme sitä jälleen huomaisi koska meillä olisi toisemme. Ja tämä mielikuva mielessäni kyynel valuu poskelleni ja mietin jos viellä kokisin tämän laatuisen ystävyyden uudestaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.