Parisuhteen "tavoitteet" muuttuneet

En tiedä edes mistä aloittaa, olen täysin hukassa. Noh, aloitetaan vaikka näin:

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 8 vuotta, avoliitossa 7 vuotta, 6 v kihloissa ja meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Suhteemme on ollut alusta asti varmalla pohjalla, toistemme perheet tapasimme jo muutamien treffien jälkeen, muutimme melko nopeasti yhteen, lähinnä siksi, että melkeinpä asuin jo mieheni silloisessa asunnossa. Koko ajan oli kummallekin selvää (=puhuttiin), että naimisiin mennään, lapsia saa tulla ja ollaan tasavertaisia raha-asioissa. No, yksi näistä on toteutunut, lapset. Tässä viimeisen puolen vuoden aikana on minulle pikkuhiljaa käynyt selväksi, että naimisiin ei olla menossa, ja kumpikin huolehtii omista rahoistaan. Mieheni on jopa myöntänyt, ettei enää halua naimisiin. Se tosin jäi minulle epäselväksi, ettei halua naimisiin ollenkaan, vai ei minun kanssani. En olisi muuten kihloihinkaan suostunut, jos olisin tiennyt, ettei sittenkään mennä naimisiin. Minä haluan edelleen mennä naimisiin, se kuuluu jotenkin vaan minun perusarvoihini. Tämä avioliittohaluttomuus kävi ilmi kun juttelimme kirkkoon kuulumisesta ja kun sanoin, etten usko jumalaan enkä kirkon oppeihin, hän kysyi miksi sitten kuulun kirkkoon? Vaikka todellinen syy on etten näe kuitenkaan mitään syytä miksi erota, niin heitin läpällä, että koska haluan kirkossa naimisiin. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, naama venähti ja arvasin heti mistä on kyse. Totesin tiedustelevasti: "Etkö sä sitten halua kirkossa naimisiin?" Johon hän vastasi: " Enhän mä halua mennä naimisiin."

Rahasta sen verran, että asunto on mieheni (tyhmä minä), hän maksaa lainansa, minä yhtiövastikkeen (edelleen tyhmä minä, ja tästä en kiitos vaan kaipaa luentoa). Siinä se meidän "tasapuolisuus" sitten loppuukin, Minä tienaan vähemmän ja maksan omaa autolainaani pois (mieheni tosin käyttää autoanikin työmatkoihinsa, minä pääsen lyhyen työmatkan takia kävellenkin), maksan omat laskuni, ja lisäksi yhteisten lastemme hoitolaskunkin ja koko talouden ruuat. Pienestä palkastani ei jää noiden isojen menojen jälkeen kuin korkeintaan 150 €, se siis on ruokarahaa koko kuuksi. Mieheltäni ei mene kuin tuo asuntolaina plus omat muutamat laskut ja hän tienaa kuitenkin paljon enemmän kuin minä. Siinä hän sitten ostelee itselleen (harvemmin lapsille) kaikkea turhaa, sitä voi joskus vaikka tarvita. Olen monta kertaa ehdottanut, että laitetaan tulot ja menot kummankin osalta paperille, niin kuulemma nyt on jo myöhäistä, kun en sillon kun yhteen muutimme, sitä halunnut tehdä. Mielestäni nyt asia on ihan eri, silloin asuimme vuokralla eikä ollut lapsia. Mutta ei, ainoa lause jonka saan, on että mä olen sitä sillon ehdottanut kun yhteen muutettiin, mutta vielä silloin halusit pitää rahat erillään. Eikä mitään keskustelua enää sen jälkeen, vaikka kuinka yrität.

Mistä hitosta mies minua rankaisee?? Miksi ylipäätään muuttaa mielensä, eikä voi edes kertoa siitä, ennekuin on ihan pakko? Tuntuu, että tämä suhde on vain ponnistelua nykyisin, haluan ilmeisesti eri asioita. Annan mieheni toteuttaa itseään, saa opiskella töiden ohessa ja iltaisin, en estä tapaamasta kavereitaan yms. Tunteeni ovat väljähtäneet, en jaksa innostua hellyden osoituksista, joita kuitenkin silloin tällöin saan, kun mieheni haluaa seksiä. Minä en halua enää kovinkaan paljoa. Kuitenkin hänen kaverinsa juttelevat, kuinka paljon mieheni minua rakastaa jne... Mutta minä en TUNNE sitä, että minua rakastetaan. Olen tyytymätön tilanteeseen ja yritän puhua ja selvittää tunteeni, mutta ne kuitataan olan kohautuksella. Joskus harvoin lapset menevät yökylään jomman kumman vanhemmille (välimatka syynä), niin viime aikoina mies on sopinut omia menoja sille illalle kun meillä olisi tilaisuus yhteiseen aikaan. Ja yleensä tämä selviää minulle vasta samana iltana, jolloin minä jään nuolemaan näppejäni ja yritän keksiä lyhyellä varoitusajalla jonkun tyttökaverini, joka voisi lähteä vaikka edes kahville. Tänäänkin hän lähti kaverilleen ja kun hetki sitten soitin, hän kertoi olevansa yli 100 km päässä isommassa kaupungissa, olivat lähteneet vanhaa koulukaveria moikkaamaan ja aikovat jäädä myös yöksi. Ei kuulemma tullut mieleen että olisi ilmoittanut. Yksinkö roikun tässä suhteessa? Ei kyllä kauaa riitä mielenkiintoa pitää tätä yllä. Ottaa päähän ja lujaa, taidan olla vaan joku melkein kuin äidin korvike, sillä erolla, että minun kanssani voi harrastaa seksiä.
15656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ikävämpi juttu. Miehesi ilmeisesti pyrkii pitämään sinut ns. roikkuvana osapuolena. Mahdollisesti etsii jotakuta parempaa samaan aikaan. Suosittelen, että alat itsekin ottaa omaa tilaa. Alat hoitaa omia asioitasi kuntoon ja kokeilet josko vaikka siivet toimisivat vielä. Sitten otat asian puheeksi miehesi kanssa. Sanot että hommat eivät vain ole juuri nyt hyvin, ja koet että sinua rankaistaan. Ja jos hän ei kuuntele.. no. Mistäköhän se kertoisi.
Voisit sitten ottaa etäisyyttä enemmän. Muuttaa vaikka vuokralle tms.
Toki, jos haluat lasten takia pysyä yhdessä, on tilanne hankala. Luultavasti juuri siksi mies ei tahdo naimisiin. Lapsethan ovat välissänne kuin liimaamassa teidät yhteen. Ei hänen silloin tarvitse pelätä että jossain vaiheessa sinä tahtoisit pois.

Äänestä

Ette ole kihloissa. Kihloissa ollaan silloin, kun on sovittu naimisiinmenosta.

En minäkään ymmärrä sitä, että joku kuuluu kirkkoon ellei usko sen opetusten mukaisesti. En ymmärrä miksi silloin pitäisi kuitenkin saada kirkkohäät. Vain luterilainen kirkko suostuu sellaiseen pelleilyyn, muissa uskontokunnissa pitää tavata pappia ja käydä ripillä yms.

Äänestä

Tuosta tuloerosta ja siitä, että hän ei anna talousrahaa ruokaan, törkeää! Meillä 4-h. taloudessa (yksi aikuinen 3 lasta) tuo 150 euroa kuussa ei riittäisi kuin puoleenkuuhun, sunhan täytyy todella pihistellä ruokaostoksilla tuolla summalla! Kyllä melkein tekisi mieli kehottaa eroamaan, oli lapsia tai ei, tai sitten pariterapiaan mars. Oma tulevaisuutesi tässä näyttää synkimmältä, lähivuosina mies kuitenkin sut jättää näiden tietojen pohjalta (mennäkseen naimisiin suuren rakkauden kanssa, jonka kanssa sitten tekee lisää lapsia).
Minkä ikäiset olette??

Äänestä

Jos naimisiinmeno on jotakin mitä haluat, niin miksi jäät suhteeseen? Et voi pakottaa miestäsi naimisiin, etkä voi pakottaa itseäsi luopumaan haaveestasi mennä naimisiin.

Eli kannattaa puhua miehelle. Jos mies sanoo ettei halua mennä naimisiin, niin sitten ero. Lapset ovat tärkeitä, mutta sinulla itselläsi on vain tämä elämä elettävänä. Älä tuhlaa sitä.

Äänestä

Olet tyhmä kun oler avoliitossa ja jos ero tulee niin mies saa pitää asunnon ja sinä et mitään. Lopéta heti yhtiövastikkeen maksu koska siitä ei ole sinulle mitään hyötyä kun asunto on miehesi nimissä ja niin edelleen. Ainoa asia millä saat miehesi maksamaan enemmän on että itse lopetat semmoisten kulujen maksut jotka eivä sinulle kuulu ja nyt miehesi voi kasvattaa omaisuuttaan ja erossa ei joudu maksamaan mitään kun olette avoliitossa. Yksi keino on että ostat puolet asunnosta itsellesi ja maksat lainaan pois niin varallliisuus kasvaa mutta muuten ei ole mitään hyötyä maksaa edes ruokia koska sinulle ei ole siitä mitään hyötyä.

Äänestä

Toukokuussahan on tulossa uusi laki, jonka mukaan avoparien erotilanteessa myös heikommassa taloudellisessa asemassa olevalla on mahdollisuus saada jonkinlaista ositusta. Ota yhteyttä asianajajaan, ja selvitä oikeutesi, sillä eroamassahan te olette. Miehesi on jo henkisesti jättänyt sinut, joten fyysinen ero on vain ajan kysymys.

Suomi on täynnä näitä hyväksikäyttäjä-avomiehiä, jotka keräävät itselleen omaisuutta, mutta vaimon rahat paskannetaan vc-pytystä alas (ruokalaskun muodossa). Kun kotileikki kyllästyttää, vaimo jätetään puille paljaille.

Äänestä

Tavallisen itsekkäältä kus'päältä vaikuttaa lastesi isä! Hän muuttaa näemmä mieltään omaan tahtiinsa, menee ja tulee kuin perheetön mies... Ottaa parisuhteesta, perhe-elämästä ja sinkkuilusta ne parhaat palat antamatta itse mitään takaisin. Ensimmäinen, mitä sinuna tekisin on se, että mies hommatkoon oman auton: sinun auto, sinä sillä ajat. Millä hiton oikeutuksella mies ajelee sinun autollasi?! Yhtiövastikkeenkin tipauttaisin maksulistaltani pois - kämppähän on miehen ja sinä maksat kuitenkin yhteisten lapsienkin menoja palkastasi!
Sorry vaan, mutta kovin yksin tunnut olevan tuossa suhteessa... Pistäpä vähän ukaasia pöytään ja katso, onko mies valmis panostamaan sinuun ja lapsiin!

Äänestä

Jos mies ei halua naimisiin, hän ei mielestään ole nykyisessä tilanteessanne sinuun sitoutunut, vaan vapaa mies. Jos hän pitäisi itseään sitoutuneena, naimisiinmeno ei olisi hänelle mikään iso tai pelottava muutos. Kysy suoraan, miksi hän ei halua naimisiin, kun on kuitenkin mennyt kihloihin - onko tullut katumapäälle, ja onko kyseessä eron alku? Odota uuden avoerolain voimaantulo, niin saat taloudellista turvaa erotessanne.

Kaiken varalta säilytä kuitit kaikesta mitä hankit yhteiseen kotiin, ja tee selkeät sopimukset miehen kanssa rahankäytöstä. Kerro hänelle asiat, joita kirjoitit tänne, tai näytä tekstisi hänelle. Jos tilanteeseen ei tule mitään muutosta, sinun tuskin kannattaa kärsiä tuollaista jatkuvaa epävarmuutta.

Äänestä

Tiedoksesi:

Mikäli mies on ilmoittanut, ettei halua naimisiin, ette ole enää kihloissa. Kihlaus on lupaus naimisiinmenosta, joten lupauksen pyörtäminen tarkoittaa kihlauksen purkamista.

Äänestä

Loistavaa, loistavaa! Aina, kun joltain naiselta mies saa nyhdettyä euronkin, koko miessukupuoli kiittää! Niin paljon ovat naiset miehiä kupanneet.

Äänestä

tuosta jumalaan uskomisesta kannattanut puhua jo aikaisemmin..Itse olen mies ja olisi hyvin vaikea kuvitella yhteiselämää naisen kanssa joka ei kuulu kirkkoon ja edes jollain tasolla usko jumalaan.
Ainakin minulla tuollainen perusasia kuuluu jo tutustumisvaiheessa kuvaan.

Äänestä

On aika tökeröä kuulua kirkkoon vain sen takia, että kirkosta saa hienon näyttämön vihkimistilaisuudelle. Eikös koko vihkiminen pappeineen ole silloin pelkkää teatteria. Jos kirkkohäihin ei ole uskonnollista vakaumusta, on aidompaa ja rehellisempää mennä naimisiin maistraatissa, ja siinäkin tapauksessa voi järjestää hienot hääjuhlat upeine pukuineen ja koristeluineen, jos niin haluaa.

Edellisestä vastaajasta tulee mieleen, että hän pitää itseään ja omaa uskoaan niin paljon parempana, ettei kelpuuta rinnalleen toisella tavalla ajattelevaa. En ymmärrä miksi puolisoitten pitäisi ajatella uskonasioista samalla tavalla. Yleensä ateistit eivät tyrkytä omaa vakaumustaan eivätkä vaadi kumppanilta samanmielisyyttä, mutta uskovat hyväksyvät vain kaltaisiaan...

Äänestä
  • Hmm... Samassa valossa voisi sanoa, että on kirkolta silkkaa ahneutta periä seurakunnan jäseniltä kirkollisveroa. Karu juttu, mutta kyllä ristiäiset, konfirmaatio, häät ja hautajaiset ovat kirkon itsensä "myymä" juttu: kuulu kirkkoon, niin saat nämä "jäsenetuna".
    Ja kukapa on toiselle oikeutettu sanomaan, että sinulle ei kuulu kirkkohäät, kun et ole "oikeasti" seurakuntalainen..?

    Äänestä

Onneksi avoerolaki on tulossa voimaan, aivan kuin muutkin mainitsivat. Puhu juristille ja laita mies seinää vasten raha-asioissa.

Aivan toinen kysymys on, että haluatko sinä jatkaa tuon miehen kanssa. Näetkö itsesi samassa tilanteessa vielä viiden - kymmenen vuoden kuluttua? Onko tuollainen mies pitämisen arvoinen. Olisiko sinulla helpompaa yksin? Vaihtaminen ei aina onnistu, eikä parempaa löydy.

Äänestä

Aloittajaa "piristän" kysymyksellä, miksi ihmeessä hän meni tekemään lapset avoliittoon kun alunperin suunnitelma oli naimisiinmeno. Tyhmää ja varoittava esimerkki kanssalukijoille, joilla vielä on mahdollisuus valita.

Tylyn kuuloinen kommentti tuli naiselta, joka jo lähenee viidenkympin ikää eikä sitten ilmeisesti koskaan sitä vihkisormusta tässä elämässä "ansainnut". Kolme lasta on siis avoliiton synnissä tehty. Ja nyt yksin. Harmittaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pimennossa... :( kirjoitti:

En tiedä edes mistä aloittaa, olen täysin hukassa. Noh, aloitetaan vaikka näin:

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 8 vuotta, avoliitossa 7 vuotta, 6 v kihloissa ja meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Suhteemme on ollut alusta asti varmalla pohjalla, toistemme perheet tapasimme jo muutamien treffien jälkeen, muutimme melko nopeasti yhteen, lähinnä siksi, että melkeinpä asuin jo mieheni silloisessa asunnossa. Koko ajan oli kummallekin selvää (=puhuttiin), että naimisiin mennään, lapsia saa tulla ja ollaan tasavertaisia raha-asioissa. No, yksi näistä on toteutunut, lapset. Tässä viimeisen puolen vuoden aikana on minulle pikkuhiljaa käynyt selväksi, että naimisiin ei olla menossa, ja kumpikin huolehtii omista rahoistaan. Mieheni on jopa myöntänyt, ettei enää halua naimisiin. Se tosin jäi minulle epäselväksi, ettei halua naimisiin ollenkaan, vai ei minun kanssani. En olisi muuten kihloihinkaan suostunut, jos olisin tiennyt, ettei sittenkään mennä naimisiin. Minä haluan edelleen mennä naimisiin, se kuuluu jotenkin vaan minun perusarvoihini. Tämä avioliittohaluttomuus kävi ilmi kun juttelimme kirkkoon kuulumisesta ja kun sanoin, etten usko jumalaan enkä kirkon oppeihin, hän kysyi miksi sitten kuulun kirkkoon? Vaikka todellinen syy on etten näe kuitenkaan mitään syytä miksi erota, niin heitin läpällä, että koska haluan kirkossa naimisiin. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, naama venähti ja arvasin heti mistä on kyse. Totesin tiedustelevasti: "Etkö sä sitten halua kirkossa naimisiin?" Johon hän vastasi: " Enhän mä halua mennä naimisiin."

Rahasta sen verran, että asunto on mieheni (tyhmä minä), hän maksaa lainansa, minä yhtiövastikkeen (edelleen tyhmä minä, ja tästä en kiitos vaan kaipaa luentoa). Siinä se meidän "tasapuolisuus" sitten loppuukin, Minä tienaan vähemmän ja maksan omaa autolainaani pois (mieheni tosin käyttää autoanikin työmatkoihinsa, minä pääsen lyhyen työmatkan takia kävellenkin), maksan omat laskuni, ja lisäksi yhteisten lastemme hoitolaskunkin ja koko talouden ruuat. Pienestä palkastani ei jää noiden isojen menojen jälkeen kuin korkeintaan 150 €, se siis on ruokarahaa koko kuuksi. Mieheltäni ei mene kuin tuo asuntolaina plus omat muutamat laskut ja hän tienaa kuitenkin paljon enemmän kuin minä. Siinä hän sitten ostelee itselleen (harvemmin lapsille) kaikkea turhaa, sitä voi joskus vaikka tarvita. Olen monta kertaa ehdottanut, että laitetaan tulot ja menot kummankin osalta paperille, niin kuulemma nyt on jo myöhäistä, kun en sillon kun yhteen muutimme, sitä halunnut tehdä. Mielestäni nyt asia on ihan eri, silloin asuimme vuokralla eikä ollut lapsia. Mutta ei, ainoa lause jonka saan, on että mä olen sitä sillon ehdottanut kun yhteen muutettiin, mutta vielä silloin halusit pitää rahat erillään. Eikä mitään keskustelua enää sen jälkeen, vaikka kuinka yrität.

Mistä hitosta mies minua rankaisee?? Miksi ylipäätään muuttaa mielensä, eikä voi edes kertoa siitä, ennekuin on ihan pakko? Tuntuu, että tämä suhde on vain ponnistelua nykyisin, haluan ilmeisesti eri asioita. Annan mieheni toteuttaa itseään, saa opiskella töiden ohessa ja iltaisin, en estä tapaamasta kavereitaan yms. Tunteeni ovat väljähtäneet, en jaksa innostua hellyden osoituksista, joita kuitenkin silloin tällöin saan, kun mieheni haluaa seksiä. Minä en halua enää kovinkaan paljoa. Kuitenkin hänen kaverinsa juttelevat, kuinka paljon mieheni minua rakastaa jne... Mutta minä en TUNNE sitä, että minua rakastetaan. Olen tyytymätön tilanteeseen ja yritän puhua ja selvittää tunteeni, mutta ne kuitataan olan kohautuksella. Joskus harvoin lapset menevät yökylään jomman kumman vanhemmille (välimatka syynä), niin viime aikoina mies on sopinut omia menoja sille illalle kun meillä olisi tilaisuus yhteiseen aikaan. Ja yleensä tämä selviää minulle vasta samana iltana, jolloin minä jään nuolemaan näppejäni ja yritän keksiä lyhyellä varoitusajalla jonkun tyttökaverini, joka voisi lähteä vaikka edes kahville. Tänäänkin hän lähti kaverilleen ja kun hetki sitten soitin, hän kertoi olevansa yli 100 km päässä isommassa kaupungissa, olivat lähteneet vanhaa koulukaveria moikkaamaan ja aikovat jäädä myös yöksi. Ei kuulemma tullut mieleen että olisi ilmoittanut. Yksinkö roikun tässä suhteessa? Ei kyllä kauaa riitä mielenkiintoa pitää tätä yllä. Ottaa päähän ja lujaa, taidan olla vaan joku melkein kuin äidin korvike, sillä erolla, että minun kanssani voi harrastaa seksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu