Mikä ihme minua vaivaa? Olen jo reilusti yli kolmikymppinen. Exäni ja muutenkin miehet, joihin olen ollut ihastunut, ovat olleet jollain tapaa "pahoja poikia". On ollut alkoholisitia, väkivaltaista, persoonallisuushäiriöistä, nuorta eläkeläistä. Jokin näissä rentuissa vain on viehättänyt, vaikka olen tiennyt olevani suhteessa se antava osapuoli ja jäänyt itse vähemmälle.
Viimeisestä suhteesta erosin kuuden vuoden epätoivoisen yrittämisen jälkeen. Kaikki ystäväni olivat hyvillään, kun pääsin irti suhteesta, silti rakastan tuota miestä vieläkin. Voisin antaa väkivallan ja uskottomuuden anteeksi, mutta hän ei halua enää yrittää.
Nyt tutustuin tavalliseen, normaaliin mieheen, joka pitää minusta kovasti ja haluaa kanssani vakavaan suhteeseen. Siis miehessä on kaikki kohdallaan: on vakituinen työ, hän on mieleltään tasapainoinen, ahkera, hellä ja minut huomiova. On oma talo ja kesämökki. Seksi hänen kanssaan oli parasta ikinä! Voin jutella hänen kanssaan ihan kaikesta. Ainoa miinus on, ettei hän ole erityisen hyvännäköinen.
Minulla olisi siis kultakimpale käsissä, mutta tunne puuttuu! Pidän hänestä, mutta en ole oikeastaan yhtään ihastunut. Seksi on ihanaa, silti kaipaan tönkköä exääni. En haluaisi satuttaa tätä hienoa miestä. Jatkanko hänen kanssaan hengaamista vaikka suurta rakastumisen tunnetta ei ole? Tulisiko rakkaus vähitellen? Vai satutanko meitä molempia? Elämä hänen kanssaan olisi turvallista ja mukavaa. Mutta se tuntuu myös tylsältä.
Olenko joku masokisti vai itse luonnevikainen? Elämä on vaikeaa!
Viimeisestä suhteesta erosin kuuden vuoden epätoivoisen yrittämisen jälkeen. Kaikki ystäväni olivat hyvillään, kun pääsin irti suhteesta, silti rakastan tuota miestä vieläkin. Voisin antaa väkivallan ja uskottomuuden anteeksi, mutta hän ei halua enää yrittää.
Nyt tutustuin tavalliseen, normaaliin mieheen, joka pitää minusta kovasti ja haluaa kanssani vakavaan suhteeseen. Siis miehessä on kaikki kohdallaan: on vakituinen työ, hän on mieleltään tasapainoinen, ahkera, hellä ja minut huomiova. On oma talo ja kesämökki. Seksi hänen kanssaan oli parasta ikinä! Voin jutella hänen kanssaan ihan kaikesta. Ainoa miinus on, ettei hän ole erityisen hyvännäköinen.
Minulla olisi siis kultakimpale käsissä, mutta tunne puuttuu! Pidän hänestä, mutta en ole oikeastaan yhtään ihastunut. Seksi on ihanaa, silti kaipaan tönkköä exääni. En haluaisi satuttaa tätä hienoa miestä. Jatkanko hänen kanssaan hengaamista vaikka suurta rakastumisen tunnetta ei ole? Tulisiko rakkaus vähitellen? Vai satutanko meitä molempia? Elämä hänen kanssaan olisi turvallista ja mukavaa. Mutta se tuntuu myös tylsältä.
Olenko joku masokisti vai itse luonnevikainen? Elämä on vaikeaa!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Et osaa olla toimivassa suhteessa. Siksi valitset miehiä, joiden kanssa suhde ei voi toimia, jolloin voit aina syyttää miestä suhteen kaikista ongelmista ja pitää itseäsi marttyyrina. Ei tarvitse kohdata sitä, että sinussakin voisi olla vikoja.
Toinen vaihtoehto on se, että olet niin pinnallinen, ettet näe miehissä muuta kuin ulkonäön.
"Voisin antaa väkivallan ja uskottomuuden anteeksi, mutta hän ei halua enää yrittää."
VS.
"Nyt tutustuin tavalliseen, normaaliin mieheen, joka pitää minusta kovasti ja haluaa kanssani vakavaan suhteeseen. Siis miehessä on kaikki kohdallaan: on vakituinen työ, hän on mieleltään tasapainoinen, ahkera, hellä ja minut huomiova. On oma talo ja kesämökki. Seksi hänen kanssaan oli parasta ikinä! Voin jutella hänen kanssaan ihan kaikesta. Ainoa miinus on, ettei hän ole erityisen hyvännäköinen."
Kannattaisiko käydä juttelemassa jonkun kanssa?
Kuten huomaat niin ajatuksesi eivät ole kovin terveitä eivätkä normaaleja, eivätkä ennen kaikkea tee hyvää sinulle?
Millainen isäsi muuten oli?
Mutta et ole ongelminesi yksin. Suomessa kaltaisiasi ´naisia on paljon. "liian hyvä" ei kelpaa vaan nainen haluaa rentun ruusun ja rappiorakkautta.
No olihan aloitus.
Mene räkälään katsomaan miltä nuo sun ihannoimmat rentut näyttää n.45-70 vuotiaana. Haluatko itse kuulua joukkoon.
Aika onneton on muutenki toi aloitus että sopii hyvin tonne räkälään aloittajakin.
Sellasii ne naiset on. Ne haluu miehen joka pettää, haukku huoraksi, komentelee ja on väkivaltaisia. Mun eksä erosi musta ja alko seurustelee väkivaltaisen miehn kanssa. Mie puukotti mun eksää, mun eksä puukotti takaisin ja se mies kuoli. Mun eksä sai 9 vuotta linnaa. Itse olen just tällänen kiltti, positiivinen, hyvä käytöksinen, huolehtiva,ja rauhallinen. Siltin kenellekkään ei kelpaa. Tunnen monta sellasta naista jota olen yrittänyt saada itelleni, mut ne aina valitsee sen miehen joka on väkivaltainen. Et vaan ihmettelen et mikä vittua naisia oikein vaivaa. pitääkö alkaa vakivaltaiseksi juopoksi et saan tyttöystävän??
muuten olen varmaan loppu elämäni sinkku.
Nii just, en oo kovin hyvännäköinen mies. Mut en haluakkaan olla. Olen vain minä.
Riippuu haluatko lapsia vai et. Sillä jos haluat lapsia, valitset heille isän etkä omaa itsekeskeistä kullin himoasi, anteeksi ruma ilmaisu, mutta jos teet lapsia, on tasainen ja hyvä perhe-elämä tärkeää, ja sinä et ajattele vain alapäälläsi silloin. Lapset eivät kaipaa sinun jännitystäsi eivätkä väkivaltaa ja epävarmuutta, he ansaitsevat ja tarvitsevat sitoutuvat ja hyvät vanhemmat, jotka haluavat laittaa heidän tarpeensa etusijalle, kasvattaa heistä hyviä aikuisia, ja jaksavat olla sen 20 vuotta epäitsekkäitä. Elämän kuuluu olla sen ajan turvallista ja mukavaa, mahdollisuuksien mukaan.
Olen aivan riittävästi nähnyt traumoja saaneita lapsia, itsekeskeisten ja kusipäisten äitien ja isien jälkeläisiä, jotka maksavat vanhempiensa kiimasta kovaa hintaa.
Jos taas et lapsia tee, on aivan sama. Joku vanha malli sinulla on, ehkä olet luonnevikainen, lapsellinen ja masokisti, mutta olet iso tyttö jo, ei sillä ole väliä. Voit hakkauttaa itseäsi miten lystäät, nussia vaikka puliukon kanssa, eikä ketään kiinnosta: oma on murheesi. Tylsää on, kun on itse tylsä eikä mitään tapahdu, kun ei itse osaa mitään tehdä. Olet siis todennäköisesti mielikuvitukseton, et omaa omia ajatuksia ja mielipiteitä riittävästi, etkä osaa niistä keskustella, et omaa omaa identiteettiä ja persoonaa, etkä osaa toteuttaa elämääsi muuten kun huonon jännityksen kautta. Mutta mitä sitten? Se on oikeutesi, olet yli 30-vuotias, aikuinen nainen "vanha ämmä", tee mitä lystäät. Älä petä ainakaan hyvää miestä ja vedä häntä paskaasi mukaan, valitse ne rentut ja nussi aivosi pellolle, ota turpaasi ja älä sitten sääli itseäsi, en ainakaan itse jaksaisi sitten aina kuunnella sitä ruikutusta!
Joten sinulla on oikeus valita itsellesi mitä haluat, ja tee niin, koska se on sinun elämäsi. Mutta sitten jätä lapset siitä ulkopuolelle ja hyväksy, ettei sinun elämän tyyliisi kuulu lapset: äläkä pilaa kenenkään muunkaan elämää.
Elämä on valintoja, eikä vaikeaa ja sinä olet jo niin vanha ja aikuinen, että olisi pitänyt tajuta tämä jo aikaa sitten. Lisäksi, mikä ikinä se taustasyy onkaan, olisi sinulla ollut aikaa sekin selvittää jo, tai jos oikeasti tuntuu luonnevikaisellta, olet kyllä ihan itse vastuussa hankkimaan jotain psykiatrista apua. Mua ei ole enää pitkään aikaan aikuiset naiset, jotka hakkauttavat itseään, säälittäneet. Tästäkin nähdään, että se on oikeasti ihan oma valinta, ja kaikki valitus pelkkää säälin kerjäämistä. Jos tunne puuttuu, niin se puuttuu, tee mitä lystäät, kasva sellaiseksi kun huvittaa, sama päämäärä meillä kaikilla kuitenkin on, ei sillä ole väliä.
Minun mielestäni olet keskenkasvuinen, typerä, huomion kipeä ja todennäköisesti kerjäät sääliä surkeilla valinnoillasi, etsit erikoisuutta etkä osaa tyytyä mihinkään, mutta se on vaan minun mielipiteeni. Et myöskään suhtaudu itseesi riittävän kriittisesti vaan luulet eläväsi jotain ikuista teini-ikää: olisit pitäytynyt vaan nuorekkaassa pukeutumisessa ja antanut aivojesi kehittyä. Mutta! Kenenkään ulkopuolisen mielipiteillä ei ole väliä, se on sinun elämäsi.
No, onnea valintoihisi kuitenkin.
Huh, rankkaa tekstiä. Mutta täytyy sanoa, että aivan asiaa kirjoitat! Tuo lapsiasia pistää minut todellakin miettimään. Kiitän kirjoituksestasi.
Olen saanut psykiatrista apua. En ole hakenut sääliä, ehkä se, että minua on lapsena niin paljon pahoinpidelty, tekee sen etten pidä hakkaamista niin pahana. Uskottomuus satuttaa paljon enemmän. Enkä vaihda miestä kuin paitaa, olen valmis sitoutumaan ja tekemään parisuhteen eteen kaikkeni.
Tässä on tärkeä miettimisen paikka.
Se on rankkaa, koska turhaahan se on kaunistella, kyllä sinäkin sen totuuden tiedät, onneksi. Siitä on hyvä lähteä, sulla on hyvät mahdollisuudet.
Jos kerran lapsena sinua on pahoinpidelty, etkä pidä hakkaamista pahana, niin mitenkäs ne suhteet ovat päättyneet? Niin, koska pidät hakkaamista pahana, ja ne paskat suhteet eivät ole toimineet, ja ne suhteet olivat epätoimivia, onnettomia, paskoja, huonoja, ja sitä rataa: saat vaan aikuisenakin toistaa jotain vanhaa mallia jostain syystä, mikä ikinä se on, ehkä sitten odotat pelastajaa, tai mitä ikinä. No sitä ei tule. Jos et itse itseäsi pelasta silloinkaan kun kaikki on hyvin, niin kukas siinä on mikään mitään tekemään.
Se ei ole sitoutumista että jää hakkaajan luokse, vaan sairasta läheisriippuvuutta. Toi on sama, kun se raiskais ja hakkais sua, ja sä vaan hokisit, että sinä et vaihda koska olet niin sitoutunut ja "ei se sentään petä": no mitä siihen pitäs sanoa? Lisäät vielä, ettei hakkaaminen haittaa. No, ei sitten, kai se on onnea ja saa sen tosiaan valita, mutta älä sotke lapsia siihen.
Se ei ole kaikkensa tekemistä suhteen eteen, että ottaa turpaansa. Kyllä, sulla on sairas käsitys parisuhteesta ja sä olet läheisriippuvainen ja todella, jatka sitä psykiatrista apua. Nimittäin, tossa pieksentä leikissä voi lähteä henki ja ehkei me synnytäkään uudelleen. Ehkä säkin haluaisit tosiaan lapsia ja perheen. No, noin sulla ei siihen ole oikeutta, et sä pysty lapsista huolehtimaan etkä niitä suojelemaan.
On ihmisiä kenen eteen kannattaa tehdä kaikkensa ja vaikka ottaa turpaankin, mutta ne ei ole niitä, jotka siihen pakottaa esimerkiksi lyömällä itse. Sulla on todella tärkeitä miettimisen ja kasvamisen paikkoja.
Mutta, kuten sanoin, toivotan onnea valinnoillesi, sinusta voi tulla vielä onnellinenkin ihminen. Kukaan ei ole sitä koko aikaa, mutta monet suurimman osan aikaa.
Toivottavasti alat löytää jännitystä haastamalla itseäsi oikeasti.
Osasit hienosti ottaa hyvän kritiikin vastaan!
Tuli vielä mieleeni, että valitsemalla miehen, joka ei tee kaikkeaan suhteen eteen eikä sitoudu, takaat tavallaan itsellesikin sitoutumattomuuden. Sinun pitäisi (en tiedä kannattaisiko) puhua tästä asiasta avoimesti tälel hyvälle miehelle, jotta hän on ainakin tietoinen riskistä, joka kanssasi olemiseen liittyy.
Vastaat itse omaan kysymykseesi. Rakastat edelleen exääsi. Mahdotonta silloin on rakastua uuteen ihmiseen.
Ota aikaa, ole yksin vuosi-pari, ryhdy vasta sitten katselemaan miehiä "sillä silmällä".
Minulla oli tapana ihastua ja enemmänkin jatkuvasti varattuihin naisiin, valitettavasti myös aika usein niille tunteille tuli vastakaikuakin kunnes lopulta tunnustin itselleni, että kaikki johtuu sitoutumisenpelostani. "Saavuttamatonta" on helppo jahdata ja sen jälkeen kysellä "korkeammilta voimilta" voi miksi taas piti käydä näin. Siinä samassa loppuivat epätoivoiset ihastukset.
Erosin entisestä miehestäni väkivallan ja mustasukkaisuuden takia,josta lapsenikin kärsi ja jätti lapsiini syvät ja pysyvät haavat.
Syytän itseäni etten lähtenyt heti ensimmäisellä kerralla varmasti loppuelämäni.
Lupasi parantaa tapansa, valehteli ja mä tyhmä uskoin niin kauan kuin olin henkeni menettää myös pienen poikani hengen.
Nyt olen päässyt tunteista eroon ja tajunnut kuinka sairasta se oli.
Näillä narsisteilla hakkajille ei ole parannuskeinoa,vaan valheita ja turhia anteeksipyyntöjä.
Mulle kävi onnellinen loppu vaikka kannan lopunelämääni tuskaa lasteni haavoista.
Olen löytänyt kultaakin arvokkaamman kaverin. Rakastaa lapsiani kun omaansa,huolehtii ja kasvattaa heille turvallisuutta.
Itse saan samaa ,rakkautta,hellyyttä,turvaa ym.
Myös rakastelu on ihanaa hänen kanssa ja viimeiseksi hän on erittäin komea Mies. Harvoin enään tapaa sellaista mutta olen ajatellut että kohtalo puuttui elämääni ja katsoi että olen ansainnut jotain kaunista.
Nyt on helppo rakastaa lapsianikin, ei ole mustasukkainen mies väijymässä .
Toivon kaikille samaa Onnen ja Rakkauden täyteläistä elämää.
Renttuun en viitsi edes vihaa kantaa,ei ole edes sen arvoinen.
Mikä hätä aloittajan nyt on mihinkään, lepää ja nauti elämästä hyvän miehen seurassa. Lue Melody Beattien kirja Irti läheisriippuvuudesta, ja opi elämään oman vinksahtaneen luonteesi kanssa rauhallista elämää. Vinksahduksella tarkoitan sitä, että tasainen onnellinen elämä on mielestäsi epä-elämää, kaipaat vuoristoratamaista kyytiä pelon, kauhun, hurmion jne. kyydissä. Jos olisit tyttäreni, neuvoisin antamaan vuoden lisää aikaa ja mahdollisuutta tälle hyvälle suhteelle, totuttelulle normaaliin parisuhde-elämään. Todennäköisesti yrität kiukutellen ja oikkuillen saada nykyistä miestäsi suuttumaan, ja todennäköisesti epäonnistut siinä. Mieti itse, pitääkö miestä sitten vaihtaa, vai omaa ajattelumallia?
Miks just tuollaiset naiset saavat tuollaisia kimpale miehiä? Kun on todellakin sellaisia kilttejä naisia, jotka eivät halua elämäänsä mitään puukkojunkkaria, retaletta elämäänsä ja aina sellainen tarttuu silti haaviin. On se niin väärin!
Miehillä on ihan omanlaisiaan vinksahduksia. Kiltti mies aloittaa suhteen ja pitää naista hyvänä, mutta valitsee aina sitoutumattomia kumppaneita ja sitten ihmettelee, miksi nämä pettävät häntä...
Todellakin haluaisin törmätä kiltiin naiseen.
Hae ulkomailta, jostain Aasiasta päin.
ihan niin pitkälle lähteä... kyllä meitä kilttejä Suomestakin löytyy...
Kiitti vinkistä, mutta uskoni suominaiseen ei ole vielä mennyttä.
Olet ollut masokisti joka haluaa vaan miellyttää miestään vaikka mies on idiootti. Sitä samaa tunnetta et saa "hyvän miehen" kanssa. Mutta rakkaudessa tunteet kuitenkin lievenee ajan mittaan. Se on vaan tahdosta kiinni mitä elämässäsi haluat. Lyhyempiä riehakkaita suhteita vai pitempiä seesteisempiä suhteita.