kysyisin pääasiassa teiltä, jotka ovat onnistuneet rakentamaan elämän toisen ihmisen kanssa mielellään vielä pitemmällä aikavälillä. eli kuuluuko epäröinti parisuhteeseen? Joskus ajattelen, että miesystäväni on maailman ihanin ja haluan ehdottomasti perustaa hänen kanssaan perheen jonain päivänä. Toisinaan taas tuntuu siltä, etten varmasti aio jatkaa suhdetta loputtomiin. Toisaalta mielessäni käy ajatus siitä, etten enää koskaan saa tutustua uuteen mieheen tai kokea kenenkään toisen kanssa jännittäviä seksiseikkailuja. Toisaalta parisuhde voi antaa niin paljon enemmän. Suurin pelkoni saattaa kai olla se, että sitoudun tähän mieheen ja tapaan "sen oikean". Mutta joskus tuntuu siltä, että sitoutuminen tähän mieheen on sitä mitä haluan. kertokaa omista kokemuksistanne. kiitos jo etukäteen.
kuuluuko epäröinti parisuhteeseen?
linnea
64781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Epäröinti on aivan normaalia. On hyvä, että harrastat "itsetutkiskelua". Nykyisin niin monet liitot päätyvät eroon ja sekin jo tuo epäröintiä suhteeseen. Voin kuitenkin omasta avioliitostani todeta, että parisuhde kunniaan! Nykyisin aivan väärät arvot ovat vallalla. Perhe on paras, vaikkakin välillä pahin. Juttele rohkeasti ja rehellisesti miehesi kanssa! Voimia ja rohkeutta rakkauteesi!
Meillä on siis jo parinkymmenen vuoden parisuhde alla.
Kyllä epäröintiä on parisuhteessa. Varsinkin alkuaikoina muistan, että ajattelin ihan samoin, onkohan tää kuitenkaa se oikee? Ensimmäisen ja toisen lapsen syntymän jälkeen olin vielä epävarmempi välillä.
Olen rakastanut miestäni aina, mutta varsinkin suhteen alussa kun meillä oli eri tapoja ja tietynlaista hioutumista, mikä tulee olemaan meidän yhteinen tapa hankalassa asiassa, koin oloni epävarmaksi. Kestääköhän tämä? Toinen tilanne oli tuo perheen perustaminen ja lastenhoito.
Niinkuin timantitkin hioutuvat paineessa, niin hyvä parisuhdekin hioutuu elämän painetilanteissa. Sitä oppii hyväksymään kompromisseja puolison kanssa.
Olen siis sitä mieltä, että hyvä suhde on kuin timantti. En tarkoita, että aina pitäisi toista ahdistaa, mutta normaalissa elämässä aina on neuvottelutilanteita, mitä me teemme, miten ja milloin. Niissä tilanteissa suhde kasvaa hyväksi suhteeksi. Hyvän parisuhteen eteen täytyy tehdä töitä läpi elämän, ei se itsestään hyvänä säily.
Eihän kukaan koskaan voi tietää, miten kauan parisuhde kestää. Eikä koskaan voi tietää, miten ihanan ihmisen joskus tulevaisuudessa voi tavata. Ei sellaisesta kannata murehtia etukäteen, mitä ei tiedä, miettiipähän ja pohtiipahan sitten jos tilanne tulee eteen. Ihmiset muuttuvat aina elämän myötä ja voihan olla, että puolisot muuttuvat niin erilaisiksi, että yhteiselämä olisi sietämätöntä tai ainakin vaikeaa, jolloin ero olisi ehkä parempi vaihtoehto.
Ole siis huoleti tunteistasi.
Kyllä, se kuuluu parisuhteeseen, että välillä pysähtyy miettimään missä mennään. Itse olen elänyt nyt 18 vuotta miehen kanssa, johon rakastuin parin vuoden ystävyyden jälkeen ja hän oli "vasta" toinen suhde elämässäni.
Enpä ole koskaan katunut päätöstäni, että tässä se "oikea" on, sillä hän todellakin on muodostunut siksi oikeaksi, josta en halua enää luopua.
Ei elämä sen ihmeellisempää ole kenenkään toisenkaan kanssa, se on vaan erilaista, vikoineen ja onnineen. Tästä ihmisestä olen muovannut itselleni juuri sellaisen kuin haluan ja hän minusta, sillä parisuhde on vuorovaikutussuhde ennen kaikkea.
Tässä miehessä on ne kaikki muutkin unelmieni miehet, jos mä vaan haluan ne hänestä löytää. Omalla käytökselläni ja asenteellani mä voin taikoa hänestä esiin millaisia piirtetä vaan ja päinvastoin, ja se nimenomaan on syvää rakkautta.
Että ei haikaile unelmien perään vaan elää ne unelmat todellisiksi valitsemansa partnerin kanssa.
Ihmiset usein kuvittelee, että jossakin tuolla odottaa se "täydellinen partneri", mutta miten sellaisen voi koskaan löytää kun ei tunne itseäänkään "täydellisesti"? Mehän muututaan ajan ja elämän myötä ja kuvitelma unelmapartneristakin muuttuu koko ajan.
Myös se siippa siinä vierellä kasvaa ja muuttuu, ja mihin suuntaan, siihen minäkin voin vaikuttaa.
Itse olen parisuhteessa ollut vasta 2 vuotta, mutta en voi olla kirjoittamatta tästä aiheesta.
Mulla aivan ihana mies, kihloissa ollaan oltu vuosi. Alkuaika oikeastaan viime jouluun asti meni rakastumisen huumassa, ja nyt vasta on tullut epäröintiä kuvioihin minun puolelta. Olimme jo suunnittelemassa häitäkin, mutta vihelsin pelin poikki kun koin ja koen edelleen, etten tunne miestäni tarpeeksi hyvin vielä. Siis jotkut asiat ovat tulleet vasta nyt esiin, esimerkiksi on ilmennyt että mieheni kiertää veroja (!),suhtautuu huumeisiin myötämielisesti (jos aloittaa käytön niin olen tehnyt selväksi että se on sitten siitä poikki) jne.
Eli kannattaa epäröidä välillä jos joku asia mietityttää ja harkita rauhassa. Tässä minun tilanteessani kuitenkin rakastan miestäni, mutta välillä eroavaisuudet todella ahdistaa. Mutta olen opetellut ajattelemaan (joka välillä vaikeaa) että aika näyttää. Tärkeintä suhteessa on kuitenkin halu olla ja elää yhdessä. Ja useat asiat selviää puhumalla (vaikka kuulostaakin kliseeltä) mutta eivät toki kaikki. Omalla kohdallani olen myös miettinyt sitä, että vaikka molemmat suhteessa joustaa ja tulee puolitiehen vastaan, niin riittääkö se vai jääkö väliin vieläkin "kuilu"?
kyllä kuuluu, se on täysin normaalia. mutta jos alituiseen ajattelet, että tästä ei mitään tule, niin ei siitä sitten tulekkaan
Sillä tuottaa vaan harmia parisuhteeseen. Pitäkää vaan päänne kiinni ja unohtakaa kaikki epäilys. Varsinkin jos toisen kainalossa on hyvä olla. Opetellaan olemaan tyytyväisiä.
T: särkynyt_sydän