Kärsivällisyys palkitaan.

-Kalastajapoitsu-

Rakastan kalastamista ja ajattelin, että kalastustaidoista voisi olla hyötyä myös näillä vesillä. Minulla on ollut 6 vuotta suomi24:lla verkot pyytämässä. Tarkastelin profiilin läpi muutaman kerran kuussa ja päivitin kuvan ja tekstit sen hetken fiiliksen mukaiseksi. Heitin muutamia flirttejä ja viestejä mielenkiintoisimmille naisehdokkaille jotka olivat vaivautuneet uiskentelemaan verkkojeni läheltä.
Olin tavallaan semmoinen passiivinen "kalastelija". Pidin vain verkkoja vedessä ja odottelin kunnes se oikea kultakala uiskentelee sinne. Verkkoa selätellessä oli hyvä heitellä roskat pois ja tarkistaa verkon kunto. Suurimpia reikiä joskus jouduin paikkailemaan. Pariin otteeseen vaihdoin hieman tiheämpisilmäiseen verkkon, jottei suuret vonkaleet pelottele kultakaloja takaisin syvänteisiin.
Keväthän on tunnetusti kalojen kutuaikaa. Kalat alkavat taas talven jälkeen liikkua. Tosin täällä suomi24:lla se tapahtui jo helmikuun jälkeen. Kevääseen kuuluu verkkojen pesu ja korjaus. Sitten vaan takaisin veteen ja selättelyä ja odotusta.
Joskus kävin koittamassa aktiivikalastusta muutaman oluen humalassa. Heittelin värikkäitä perhoja veteen ja yritin narrata lohta virtapaikoista. Pariin otteeseen sainkin ihan makoisan tärpin ja vieläpä haaviin ja ruokapöytään asti.
Aktiivinen kalastus ei kuitenkaan ole se mun juttu. Tykkään odotella ja toivoa sitä oikeaa saalista.
Sitten tuli se päivä, jota olin 6 pitkää vuotta ja kylmää talvea odotellut avantoni reunalla, sateisella järvellä. Mikäs mikäs se siellä verkossa on ja niin vähän kiinni. Ei voi olla totta. Minulle surkealle kalastajalle näin upea kala. Oiioi elä karkaa. Ja se kala tipahti juuri oikeaan aikaan. Se irtosi verkosta juuri kun verkon reuna tuli veneeseen. Hetken jo luulin sen menettäneen, mutta siinähän se veneeni pohjalla pötkötti. Haukkoin onnesta henkeä ja ihastuin sillä hetkellä niihin suuriin sinisiin silmiin. Keräsin verkkoni ja soutelin tyytyväisenä kotiin. Se oli siinä. Maailman ymmärtäväisin, ihanin ja kaunein nainen. Juuri sellainen mistä olin aina haaveillut. Mistä uneni olivat kertoneet.
Uskokaa taitoihinne, toivokaa ja haaveilkaa, niin joku räntäinen ja sohjoinen päivä teidät palkitaan suurella palkinnolla kun sitä kaikista vähiten osaatte odottaa.

Elämä kannattaa ottaa sillai löysin rantein. Jos on "tappi" otsassa joka päivä, niin eihän siitä mitää tule.

7

563

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuttu....

      Jotenkin niin tutun kuuloista tämä teksti. Onnea teille.

    • Morjens kalastajapoitsu!
      Kiva huomata et täällä on toinenkin kalastaja ollut joskus sillä itellänikin on ollut täällä suomi24:lla verkot vetämässä jo neljättä vuotta mutta laihoin tuloksin ainakin vielä. Vähän samalla lailla olen toiminut kuin sinäkin ja odotellut ihan kaikessa rauhassa sitä kunnon votkaletta.
      Hyvää kevättä sinulle kalastajapoitsu.

    • ilouutinen

      Onnea kovasti kalastajapoitsulle. Olet varmasti saaliisi ansainnut! Onnea ja kärsivällisyyttä myös kaikille muille 'kalastajille'.

    • noit

      Minäkin toivotan onnee, mutta sulla on liikaa vauhtia ANTEEKSI vain.
      En ole ennustaja, mutta lyhyeen jää.

      • Tuttu....

        Hän on rakastunut vain. Ei sitä voi tietä jääkö lyhyeksi vai ei, älä maalaa piruja seinälle, antaa olla.


      • happiness is the way

        Ihanaa kuulla välillä hyviä uutisia tällä palstalla! Ja onkohan todellakaan ihan tarpeellista käydä ennustelemaan kenenkään suhteen kestoa. Taas yhden pessimistin pää (noit) nousi puskasta kun jollekin toiselle kuuluu hyvää. Jos et ole ennustaja, älä myöskään ennusta. There's no way to happiness, happiness is the way.

        Onnea uuteen rakkauteen Kalastajapojalle!


    • netticupido

      Hei,

      Hieno tarina, kiitos tästä!
      Onnea teille molemmille.

      terkuin,
      Netticupido

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      276
      776
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    Aihe