Tänään tuli taas huomattua, kuinka isommassa porukassa jään taka-alalle ja annan aika ankean kuvan itsestäni muille. Vaikka kolmenkin kesken keskustelussa, jos kaksi muuta ovat sanavalmiita ja puheliaita jään auttamatta kuuntelijan rooliin. Keskustelu on aika nopeatempoista ja vaikka minulta kysyttäisiinkin jotain niin en ensinnäkään ehdi edes vastata loppuun kun minun päälle saatetaan jo alkaa höpöttämään.
Itse pidän tuota epäkohteliaana, mutta olen ymmärtänyt etteivät ihmiset tee sitä useinkaan tahallaan. Olen huomannut itsekin siihen syyllistyvän kun juttelen itseäni hiljaisempien ihmisten kanssa. Aina ei huomaa, että ihminen ehkä tarvitsee vain aikaa kootakseen ajatuksiaan ja miettiäkseen mitä sanoo, ja saattaa tavallaan omalla höpötyksellään yrittää viedä asiaa eteenpäin, mutta aloittaakin sellaisen monologipölpätyksen, että hiljaisempi unohtaa jo täysin mitä oli sanomassa. Ja hänelle tulee tunne ettei tule kuulluksi.
Olen myös huomannut, että puheliaammat ihmiset alkavat ihan spontaanisti kertomaan aika laajasanaisesti kaikenlaista, ja keskusteluissa he odottavat sitä minultakin. Itse taas kaipaisin, että minulta kyseltäisiin enemmän kaikista jutuista. En vaan osaa lähteä niistä spontaanisti kertoilemaan. Itsekin esitän aika paljon kysymyksiä muille. Minulla on parikin vähän hiljaisempaa ystävää, joiden kanssa juttelu on vastavuoroista, helppoa ja mukavaa. Minulle tulee tunne, että minua kuunnellaan ja myös minä kuuntelen mielelläni näitä ystäviäni.
Hyvin puheliaiden ihmisten kanssa taas jutellessa, en osaa olla tarpeeksi rentona. Minusta tuntuu, että minun pitäisi reagoida nopeammin ja voimakkaammin, löytää oikeat sanat nopeammin, osata keskeyttää toinen ja puhua toisen päälle ja väliin. Minulle nopeasti pulputtavan, ummet ja lammet jaarittelevan ihmisen kuunteleminen on raskasta. Saatan ehtiä jotain pikaisesti mainita väliin, mutta läpätys senkun jatkuu enkä viitsi alkaa keskeyttämään tai puhua päälle. Haluaisin itsekin sanoa kommentteja väliin, mutta en ehdi. Ja lopulta kun papatus loppuu, pääni lyö aivan tyhjää enkä enää muista mitä aijoinkaan kommentoida ja mihin. Puheliaampien ihmisten kanssa saattaa tulla tunne että ei minua kuitenkaan jakseta kuunnella loppuun ja lopulta sitä alistuu siihen kuuntelijan rooliinsa. Ja puheliaammat ympärillä miettivät että miksei tuo nyt puhu mitään. Tästä tulee itselle sellainen paine että pitäisi sanoa jotain, mutta ei tuollaisessa painostavassa lukkotilanteessa saa sanottua mitään järkevää.
On puheliaita ihmisiä, jotka pitävät ujoja jotenkin epäkohteliaina, hankalina, hitaina ja raivostuttavina tyyppeinä. Sitten on puheliaita, jotka sanovat, että joo ujous on ihan ok, ei siinä ole mitään hävettävää ja se on ihan hyvä ominaisuus, erilaisia ihmisiä tarvitaan. Siltikin aika harva hyvin puhelias ihminen ymmärtää oikeasti, miten ujojen kanssa pääsisi sellaiseen hyvään vastavuoroiseen keskusteluun ja miten ujo kaipaa sitä että toinen esittäisi hänelle kysymyksiä ja jaksaisi rauhassa kuunnella mitä hänellä on sanottavaa. Keskusteluissa mennään puheliaiden ehdoilla ja joukon ujoimmat ovat aina niitä, jotka joutuvat sopeutumaan. Ujolta periaatteessa odotetaan että hän olisi yhtä sanavalmis kuin kaikki muutkin, ja hänen tulisi tuossa tilanteessa yrittää muuttua. Ja puheliaaksi muuttuminen on vaikeaa ja raskasta jos perusluonteeltaan on vähän ujomman puoleinen. Tuollainen vie ihan kauheasti energiaa ja stressaa muutenkin siinä keskustelutilanteessa. Yhtä vaikeaa varmasti todella ulospäinsuuntautuvan ihmisen olisi sopeutua ujompien verkkaiseen keskustelutahtiin.
Olen seurannut puheliaiden ihmisten keskusteluja ja heidän juttelunsa on kyllä aika vastavuoroista, he saavat sanottua kommenttinsa väliin ja voivat keskeyttää toisen ilman että siitä kumpikaan on moksiskaan. Ujoilla ja puheliaammilla on vain hieman erilaiset keskustelutyylit eikä kumpikaan niistä varmastikaan ole toistaan huonompi.
Itse vähän luulen, että minun sinkkuus johtuu osaksi tästä omasta ujoudestakin ja siitä että varsinkin puheliaat ihmiset saattavat saada minusta vääränlaisen/liian tylsän kuvan. Haluaisin siis oppia keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa, puheliaiden myös, kertomaan avoimemmin asioistani ja vaikkapa sitten keskeyttämään toisen kesken puheen jos tilanne sitä vaatii. Ja samalla säilyttää sen herkkyyden mikä minussa on, ja sen että tulen ujompien ihmisten kanssa aika hyvin toimeen ja saan heidät avautumaan minulle asioistaan.
Kumpaan joukkoon itse kuulut, ujompiin vai ulospäinsuuntautuneempiin? Kumpien kanssa sinun on helpompi tulla toimeen/keskustella? Luuletko ujouden olevan osasyynä sinkkuuteesi?
Itse pidän tuota epäkohteliaana, mutta olen ymmärtänyt etteivät ihmiset tee sitä useinkaan tahallaan. Olen huomannut itsekin siihen syyllistyvän kun juttelen itseäni hiljaisempien ihmisten kanssa. Aina ei huomaa, että ihminen ehkä tarvitsee vain aikaa kootakseen ajatuksiaan ja miettiäkseen mitä sanoo, ja saattaa tavallaan omalla höpötyksellään yrittää viedä asiaa eteenpäin, mutta aloittaakin sellaisen monologipölpätyksen, että hiljaisempi unohtaa jo täysin mitä oli sanomassa. Ja hänelle tulee tunne ettei tule kuulluksi.
Olen myös huomannut, että puheliaammat ihmiset alkavat ihan spontaanisti kertomaan aika laajasanaisesti kaikenlaista, ja keskusteluissa he odottavat sitä minultakin. Itse taas kaipaisin, että minulta kyseltäisiin enemmän kaikista jutuista. En vaan osaa lähteä niistä spontaanisti kertoilemaan. Itsekin esitän aika paljon kysymyksiä muille. Minulla on parikin vähän hiljaisempaa ystävää, joiden kanssa juttelu on vastavuoroista, helppoa ja mukavaa. Minulle tulee tunne, että minua kuunnellaan ja myös minä kuuntelen mielelläni näitä ystäviäni.
Hyvin puheliaiden ihmisten kanssa taas jutellessa, en osaa olla tarpeeksi rentona. Minusta tuntuu, että minun pitäisi reagoida nopeammin ja voimakkaammin, löytää oikeat sanat nopeammin, osata keskeyttää toinen ja puhua toisen päälle ja väliin. Minulle nopeasti pulputtavan, ummet ja lammet jaarittelevan ihmisen kuunteleminen on raskasta. Saatan ehtiä jotain pikaisesti mainita väliin, mutta läpätys senkun jatkuu enkä viitsi alkaa keskeyttämään tai puhua päälle. Haluaisin itsekin sanoa kommentteja väliin, mutta en ehdi. Ja lopulta kun papatus loppuu, pääni lyö aivan tyhjää enkä enää muista mitä aijoinkaan kommentoida ja mihin. Puheliaampien ihmisten kanssa saattaa tulla tunne että ei minua kuitenkaan jakseta kuunnella loppuun ja lopulta sitä alistuu siihen kuuntelijan rooliinsa. Ja puheliaammat ympärillä miettivät että miksei tuo nyt puhu mitään. Tästä tulee itselle sellainen paine että pitäisi sanoa jotain, mutta ei tuollaisessa painostavassa lukkotilanteessa saa sanottua mitään järkevää.
On puheliaita ihmisiä, jotka pitävät ujoja jotenkin epäkohteliaina, hankalina, hitaina ja raivostuttavina tyyppeinä. Sitten on puheliaita, jotka sanovat, että joo ujous on ihan ok, ei siinä ole mitään hävettävää ja se on ihan hyvä ominaisuus, erilaisia ihmisiä tarvitaan. Siltikin aika harva hyvin puhelias ihminen ymmärtää oikeasti, miten ujojen kanssa pääsisi sellaiseen hyvään vastavuoroiseen keskusteluun ja miten ujo kaipaa sitä että toinen esittäisi hänelle kysymyksiä ja jaksaisi rauhassa kuunnella mitä hänellä on sanottavaa. Keskusteluissa mennään puheliaiden ehdoilla ja joukon ujoimmat ovat aina niitä, jotka joutuvat sopeutumaan. Ujolta periaatteessa odotetaan että hän olisi yhtä sanavalmis kuin kaikki muutkin, ja hänen tulisi tuossa tilanteessa yrittää muuttua. Ja puheliaaksi muuttuminen on vaikeaa ja raskasta jos perusluonteeltaan on vähän ujomman puoleinen. Tuollainen vie ihan kauheasti energiaa ja stressaa muutenkin siinä keskustelutilanteessa. Yhtä vaikeaa varmasti todella ulospäinsuuntautuvan ihmisen olisi sopeutua ujompien verkkaiseen keskustelutahtiin.
Olen seurannut puheliaiden ihmisten keskusteluja ja heidän juttelunsa on kyllä aika vastavuoroista, he saavat sanottua kommenttinsa väliin ja voivat keskeyttää toisen ilman että siitä kumpikaan on moksiskaan. Ujoilla ja puheliaammilla on vain hieman erilaiset keskustelutyylit eikä kumpikaan niistä varmastikaan ole toistaan huonompi.
Itse vähän luulen, että minun sinkkuus johtuu osaksi tästä omasta ujoudestakin ja siitä että varsinkin puheliaat ihmiset saattavat saada minusta vääränlaisen/liian tylsän kuvan. Haluaisin siis oppia keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa, puheliaiden myös, kertomaan avoimemmin asioistani ja vaikkapa sitten keskeyttämään toisen kesken puheen jos tilanne sitä vaatii. Ja samalla säilyttää sen herkkyyden mikä minussa on, ja sen että tulen ujompien ihmisten kanssa aika hyvin toimeen ja saan heidät avautumaan minulle asioistaan.
Kumpaan joukkoon itse kuulut, ujompiin vai ulospäinsuuntautuneempiin? Kumpien kanssa sinun on helpompi tulla toimeen/keskustella? Luuletko ujouden olevan osasyynä sinkkuuteesi?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Puhut todella tärkeästä asiasta. Kommunikaatiosta. Olennaista sekä sodassa että rakkaudessa.
Valitettavasti tätä ongelmaa ei voi kukaan yksipuolisesti ratkaista, sillä todellinen kommunikaatio perustuu kohtaamiseen ja useimmat ihmiset eivät kykene siihen.
Kohtaamisessa molemmat osapuolet tulevat tasavertaisesti huomioiduksi heidän kommunikatiivisista lähtökohdistaan riippumatta.
Valitettavasti suomalainen kulttuuri perustuu pitkälti juuri kohtaamisen välttämiseen päinvastoin kuin eteläisissä kulttuureissa. On siis tiedostettava että monet käyttävät puhetulvaa suojamuurina välttääkseen kohtaamasta toista omana itsenään.
Kommunikaatiossa pitää ottaa huomioon myös vastaosapuolen mahdolliset persoonallisuushäiriöt esim: narsisti puhuu vain itsestään, ADHD viihdyttää itseään puhumalla, masentunut terapoi itseään puhumalla loputtomasti ongelmistaan, "uskovainen" käännyttää etc.. Tällöin kommunikaatio on jo lähtökohtaisesti mahdotonta sillä vastapuoli ei edes kykene kohtaamiseen.
Todelliinen kommunikaatio on siis hyvin harvinaista ja siitä kannattaa nauttia aina kun se vain on mahdollista. Useimmiten ihmiset eivät kommunikoi he vain puhuvat toistensa ohitse omista tarpeistaan lähtien.
Tärkeintä tässä asiassa, aivan kuten kaikissa muissakin asioissa, on olla tietoinen siihen liittyvistä fundamentaalisista seikoista/ongelmista. Kun ymmärtää kommunikaatioon liittyvän perusproblematiikan niin siihen liittyvät ongelmat ei enää niin ahista. Voi välillä jopa vähän hymyilyttää.
Ainoa mitä ujo ihminen voi asialle tehdä on karsia mahdollista ylikiltteyttä eli osata myös puhua aika ajoin toisten päälle. Mutta mieluiten olisi tietysti siis hankittava kohtaamiseen pystyvää (harvinaista) seuraa, joka siis voi olla myös (jopa hyvin) puheliasta.
Itse olen ristiriitaisesti ujo mutta puhelias. Tulen toimeen kaikkien kohtaamiseen kykenevien kanssa. Ujous on vaikuttanut/vaikuttaa sinkku statukseeni, muttei olennaisesti.
Ujojen ja puheliaiden välillähän on sitten suurin osa ihmisistä, sellaisia "keskipuheliaita". Tilannekin vaikuttaa siihen miten ujo/puhelias on.
Olen ollut suorastaan tautisen ujo. Nykyään olen paatuneen ujo. Suurin ongelmani on epävarmuus puhumisestani. Mutteivat kissani piittaa vaikken olisi hyvä puhumaan.
Outoa, jos olet ujo. Kirjoitustesi perusteella vaikutat ainakin järkevältä ja hauskalta, niin ei pitäisi olla syytä ujosteluun.
Ujokin voi olla järkevä ja hauska, eri asia miten sen saa esiin. Kirjoittaminen ei ole sama kuin puhuminen.
Jumitan ujon roolissa, etenkin ryhmissä. En tiedä miten joku joka tapaisi minut kuvaisi minua, ujoksi vai ei.
Kuulun ujompaan mutta viihdyn kuuntelijan roolissa, ja tulen melkolailla molempien kanssa toimeen. Jos toinen on puheliaampi niin sitten toinen vain puhuu enemmän, en koe sitä mitenkään epäkohteliaana, (jos jompikumpi ei viihdy, niin ei sille sitten mitään voi).
Suullinen ilmaisuni ja verbaaliset taitoni ovat varmaankin ihan yhtä paljon osasyinä sinkkuuteeni kun muutkin asiat tai taidot. Mielestäni ujous ei ole syy minkään vaan ujouden taustalla on aina jotakin, (muutoinkin ujous on erittäin huono termi kuvaamaan mitään). Syyt sinkkuuteeni löytyvät estyneisyydestä ja huonosta itsetunnosta.
joo. Tuo ujous-termi voidaan kyllä käsittää aika monella tavalla, ja ujouttakin voi olla niin monenlaista. Valitsin sen kuitenkin tuohon tekstiini käytettäväksi vaikkei se välttämättä paras mahdollinen siihen olekaan.
"Useimmiten ihmiset eivät kommunikoi he vain puhuvat toistensa ohitse omista tarpeistaan lähtien."
Tätä kyllä tapahtuu paljon. Ihmisillä on hirveä kiire puhumaan vain omista asioista, ja toisen avautuminen jostain asiasta saatetaan sivuuttaa täysin. Itse varmaan keskityn kuuntelemaan niin intensiivisesti ja en sitten viitsi keskeyttää kun ajattelen että toinen osaa muutenkin lopettaa tai edes pitää taukoa puheessa että siihen pääsee jotain kommentoimaankin. lopulta sitä sitten pitkästyy kuuntelemaan ja loppu meneekin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
"Ainoa mitä ujo ihminen voi asialle tehdä on karsia mahdollista ylikiltteyttä eli osata myös puhua aika ajoin toisten päälle."
Tätä mun pitäis todellakin harjoitella. Se on vaan mun mielestä niin tökeröä keskeyttää toinen. Jotkut osaa tehdä senkin jotenkin tyylikkäästi, mutta itse tuntuu aina tekevän sen jotenkin töksäyttäen ja tökerösti. Ja vielä kauheampaa on jos jotain yrittää sinne väliin sanoa, mutta kukaan ei reagoi siihen mitenkään tai sitten ollaan niin nyrpeitä, että mitäs sinäkin oikein kesken minun juttuni alat siinä höpöttämään.
En tiedä, onko tämä vain kuvittelua, mutta miksi minusta tuntuu että hiljaisempien ja ujompien ihmisten puhetta keskeytetään useammin kuin puheliaampien. Johtuuko sitten siitä että ujot antavat herkemmin keskeyttää puheensa, ja pitävät ehkä enemmän taukoja puhuessaan. Luulisi että kun ujo saa rohkaistua itsensä ja suunsa vihdoin auki niin ihmisiä kiinnostaisi mitähän tuollakin on sanottavaa kun se ei juuri koskaan muuten saa suutaan auki.
Tän piti siis mennä medbörjarelle :)
Analysoitte AIVAN liikaa. Sosiaalinen ihminen, joka on siis hyvin puhelias, voi ja useimmiten on, ainakin ujoa ihmistä, sosiaalisilta taidoiltaan kyvykkäämpi. Hän ottaa keskustelukumppaninsa huomioon ja kyselee, mutta koska he ovat molemmat ekstroverttejä, kommunikaatio sujuu myös puhumalla ja toinen itse kertoo. Ihmiset ovat erilaisia, miksi ekstrovertit eivät saisi puhua ja nauraa kovaan ääneen ja harrastaa sellaista kommunikaatiota keskenään kuin haluavat? He ovat kuitenkin myös suomalaisissa enemmistö. Ei siitä vain tulisi mitään jos kaikki hiljaa hissuttelisimme ja odottelisimme vastausta siitä, mitä mieltä olet päivän säästä.
Ja huomaatteko että keskustelussanne tulee selkeästi melkein jokaisessa kommentissa esille se, että introvertit eivät ole kiinnostuneita muista ihmisistä. Teitä ei esim. tuntia kiinnosta kuunnella toisen meheviä ihmissuhdetarinoita tai muuta sosiaaliseen elämään liittyvää, toiseen ihmiseen liittyvää. Haluatte puhua abtsrakteista asioista ja mietiskellä.
Ja jos joku puhuu ihmissuhdetarinastaan tunnin putkeen, niin voihan sen keskeyttää välillä ja pyytää kertomaan tiivistetysti.
Et nyt ehkä aivan ymmärtänyt tuon aloituksen pointtia. Tottakai ulospäinsuuntautuneet ihmiset saavat harrastaa sellaista kommunikaatiota keskenään kuin haluavat. Heidänkin olisi kuitenkin hyödyllistä oppia ottamaan hiljaisempiakin huomioon ja antamaan puheenvuoroja ym.., jos ryhmässä on siis heitäkin. Kyllähän hiljaisemmatkin pyrkivät sopeutumaan niiden puheliaampien joukkoon, yrittävät olla aktiivisempia..ym
Ekstrovertti ei sitä paitsi välttämättä ole sosiaalisilta taidoiltaan kyvykkäämpi kuin ujo. Ujotkin voivat olla sosiaalisesti kyvykkäitä, ja jopa kyvykkäämpiä kuin ekstrovertit. Ekstrovertti saattaa olla huono kuuntelemaan muita ja havainnoimaan esim. toisen kehonkieltä tai sanatonta viestintää.
"Ei siitä vain tulisi mitään jos kaikki hiljaa hissuttelisimme ja odottelisimme vastausta siitä, mitä mieltä olet päivän säästä." Ei kaikkien tarvi todellakaan hissutellakaan. Eikä minulla kovin kauaa kestä kun saan kerrottua mielipiteeni päivän säästä. Tarkoitin tässä tilanteita, joissa minulta kysytään jotain, mutta ei odoteta mitä vastaan. Enkä edes ole mitenkään kauhean hidas vastaamaan. Tunnen muutamia tuollaisia ihmisiä, jotka kysyvät jotain ovat hiljaa ehkä pari sekuntia kun odottavat vastaustani. Ja ehdin muutamalla sanalla kommentoida jotain, olen jatkamassa ja minulta jää lause kesken kun vastapuoli aloittaa pälpätyksen päälle.
"Teitä ei esim. tuntia kiinnosta kuunnella toisen meheviä ihmissuhdetarinoita tai muuta sosiaaliseen elämään liittyvää, toiseen ihmiseen liittyvää." Minä olen todellakin kiinnostunut muista ihmisistä. Tuleva ammattinikin perustuu oikeastaan kokonaan muiden ihmisten kuuntelulle, neuvomiselle ja ongelmien vatvomiselle. Tuossa ammatissahan keskitytään siihen kuuntelijaan, enkä minä ala siinä omista ongelmistani höpöttämään.
Ja ihan vapaa-ajallakin minä kyllä jaksan kuunnella juttuja toisten elämästä ym., mutta haluan ehtiä itse kommentoidakin jotakin sinne väliin ja haluan että minun kommenttiini reagoidaan.En halua vapaa-ajallani toimia minään terapeuttina ja viemärinä, josta kaiken paskan voi huuhtoa alas. Haluan että minäkin pystyisin vastavuoroisesti avautumaan tälle ihmiselle joka on ensiksi avautunut minulle, ja hän jaksaisi kuunnella juttuni ja osoittaisi olevan kiinnostunut asiastani.
Täytyy vielä loppuun mainita, että on kyllä hyvin puheliaita ihmisiä, jotka ottavat ujommatkin aika hyvin huomioon. Mutta valitettavasti on myös heitä, jotka jyräävät ujommat alleen.
ratkaisevaa on tietysti asiasisältö. Paljon on ihmisiä, jotka tykkää puhua, mutta puheen sisältö on jonninjoutavaa läpätystä. En osaa small talkia ja olen hiljaa, jolloin minusta saa väärän kuvan ihmisenä. Parhaimmat keskustelut syntyy ihmisten kanssa, joilla on mielipiteitä ja kokemusta. Suoraan sanottuna parhaimmat ihmiset, joilla lanttu leikkaa ja verbaalinen ulosanti on selkeää.
Jos aloittaa juttelun vieraan ihmisen kanssa, on mukavaa jos toinen vastaa muutakin kuin joo, ei, en tiedä. Alkukankeus ja ujous on asia erikseen, mutta ihmisestä huomaa melko nopeasti, onko pää tyhjää täynnä vai onko siellä asiaa. Eräs ongelma on ihmisryhmä, joiden verbaalinen ilmaisu on huono. Vaikka heillä olisi asiaa, puheesta ei saa selvää. On noloa kysyä jatkuvasti, että mitä!
Ihmisiä on niin moneen junaan. En ole löytänyt ketään sopivaa itselleni. Minun puolesta saa olla ujo, koska olen sitä itse vieraille... Ujous karisee mitä paremmin toisen tuntee henkilökohtaisesti, jolloin voi sanoa suoraan mitä ajattelee. Se on todella tärkeää. Rohkeakin käy, kunhan vuorostaan ymmärtää hyvän maun rajat, eikä ole epäkohtelias muille ihmisille.
..minulla ei siis ole patenttiratkaisua tähän kommunikaatio ongelmaan. Enkä usko sellaista ylipäänsä olevankaan.
Ihmisten välisessä kommunikaatiossa on tiettyjä fundamentaaleja ongelmia, joista muutamia mainitsin aiemmin. Pelkästään se, että olen tiedostanut tämän seikan on ainakin helpottanut ahistustani asian suhteen.
Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt senkin että kuinka erilaisia me itse kukin olemme. Vain hyvin samankaltaiset ihmiset voivat ymmärtää syvällisesti toisiaan. Mutta ei silloinkaan kuitenkaan täydellisesti. Muiden kanssa keskustelu on tennistä jossa joka toinen lyönti on huti.
En usko että on olemassa täydellistä kommunikaatiota. Hyvää kommunikaatiota on, mutta se on hyvin harvinaista. Tällähetkellä voin kommunikoida vaivattomasti yhden ihmisen kanssa. Vastaavasti olen alkanut välttelemään tiettyjen muiden ihmisten seuraa..