pitääkö entiset panot kertoa nykyiselle

mietimpä tässä että mitähä mieltä tästä ollaan yleisesti? minu mielestäni ei pitäisi nykyiselle kertoa ketä on joskus jossain käyny kokeilemassa. Totta kai jokaisella on menneisyytensä ja se täytyy hyväksyä, mutta tarviiko sitä nyt sen kummemin ja tarkemmin rueta kertomaan nykyiselleen esim. "näin tänään minun entistä panoa, mutta olemme nykyään hyviä kavereita". Seksi on kahden(no joskus ehkä useammankin) ihmisen välinen asia, enkä ainakaan itse tykkäisi jos joku jonka kanssa on jotain tehnyt joskus levittelisi asiaa sen kummemin muille. Mitenkä muut ajattelee asiasta?
414327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Eihän tuohon mitään yleispätevää sääntöä ole. Sehän riippuu siitä, kuinka läheisen suhteen haluatte ja mitä toinen haluaa kuulla. Mielestäni silloin pitää kertoa, jos nykyinen kysyy, mutta kannattaa olla hienotunteinen, ettei toinen loukkaannu. Jos hän ei halua tietää, niin silloin on parempi olla raportoimatta nykyisten ystävyyssuhteiden entisestä tilasta.

Toinen puoli on tietysti ex hoidon tahtotila. Itselläkin on pari sellaista suhdetta takana, että toinen osapuoli halusi pitää suhteen ehdottomasti salassa. Silloin tietysti kunnioitan toisen osapuolen mielipidettä, enkä ikimaailmassa paljasta kenellekään ex. hoitoni henkilöllisyyttä, vaikka nykyinen naisystäväni kuinka utelisi ja yrittäisi arvailla.

Äänestä

Me emme ole jakaneet kaikkea entisestä elämästämme mieheni kanssa. Tiedän kenen kanssaan hän oli ennen minua (olemme tavanneetkin) ja samoin hän tietää minun exäni, mutta muutoin emme ole kertoneet petikavereista.

Muutamia juttuja tiedämme toki, kun normaalissa elämässä tulee juteltua asioista, mutta erikseen emme ole alkaneet kertomaan, että "by the way vuonna se ja se panin sitä ja sitä". Emme näe siinä mitään järkeä.

Päinvastoin, mieheni on sanonut, ettei halua kuulla menneisyydestäni tällaisia asioita. Olemmekin sopineet, että emme ole olleet kenenkään kanssa ennen toisiamme! : )

Äänestä

Ehdottomasti kaikki entiset panot tulee kertoa seikkaperäisesti! Vielä parempi jos on ottanut kameralla kuvia niin niiden avulla on helpompaa esittää kenen kanssa sitä tuli paneskeltua ja kuinka.

Äänestä
  • Juu!!
    ja mieluummin siten, että on esittää ihan mitatkin!
    naisilta rinnanympärys ja miehiltä kullinpituus!

    Äänestä

Ei pidä kertoa, ei missään tapauksessa ! Entinen elämä on entistä. Minä tein sen virheen, että miehelleni kerroin. Onneksi vain yhden, vähän pitemmän jutun.
Ja onneksi muista en ole hiiskunut sanaakaan.

Kävi nimittäin niin, että aina kun mies on kännissä tai muuten vain pahalla tuulella, alkaa vittuilemaan minulle tuosta entisestä suhteesta. Naimisissakin olen ollut kerran aikaisemmin, ei hän onneksi siihen kajoa. Mutta tämä syrjähyppy on hänelle punainen vaate. Aivan ihmeellistä ???

Äänestä
  • kerran pettäjä aina pettäjä

    Äänestä

  • keräilijähomohabilis kirjoitti:

    kerran pettäjä aina pettäjä

    eipä noin!
    itse petin kumppaniani avioliittoni kestettyä 5 vuotta.
    nyt olen ollut naimisissa 20 vuotta ja tuo yksi jäi ainokaiseksi.

    Äänestä

  • miten niin? sullako? kirjoitti:

    eipä noin!
    itse petin kumppaniani avioliittoni kestettyä 5 vuotta.
    nyt olen ollut naimisissa 20 vuotta ja tuo yksi jäi ainokaiseksi.

    Oletkin poikkeus.

    Äänestä

Minä ihan oikeasti olen sitä mieltä, että kyllä pitää, jos siis suhde on tosissaan tarkoitettu kestämään ja pitää tuntea toinen menneisyyksineen.

Itse ainakin olen kertonut entiset panoni ja myös ollut kiinnostunut kuulemaan niistä. Mutta heidän henkilöllisyyttään ei tarvitse paljastaa ellei kyseessä ole joku, kenen kanssa edelleen ollaan yhteyksissä.

Ja tottakai ne vaikuttavat. Jos olisi ollut vaikka 10 panoa niin voisi suhtautuminen olla kyllä vähän toista luokkaa kuin se, että on ollut 3 seksikumppania joista 1 pitkäaikainen avokumppani.

Äänestä
  • Lutkahan toikin on. Mun vaimo on ollut vain kanssani.

    Äänestä

  • 3 on liikaa kirjoitti:

    Lutkahan toikin on. Mun vaimo on ollut vain kanssani.

    Hienoo! Itse en korkkamatonta ottaisi ilman koeajoa.

    Ja itsekin olen kielelläsi "lutka" koska olin myös 4:n naisen kanssa ollut ennen puolisoani.

    Äänestä

  • 3 on liikaa kirjoitti:

    Lutkahan toikin on. Mun vaimo on ollut vain kanssani.

    .....vai "vain" sun kanssa...?
    Vittu, että teitä höynäytettäviä riittää! ;)))
    koko kylän mopo se eukkos oli nuorempana! ;))

    Äänestä

  • mäki oon neitsyt! ;D kirjoitti:

    .....vai "vain" sun kanssa...?
    Vittu, että teitä höynäytettäviä riittää! ;)))
    koko kylän mopo se eukkos oli nuorempana! ;))

    Joo 3han on se mitä Sinkkuelämää opettaa et miehille väitetää

    Äänestä

  • mäki oon neitsyt! ;D kirjoitti:

    .....vai "vain" sun kanssa...?
    Vittu, että teitä höynäytettäviä riittää! ;)))
    koko kylän mopo se eukkos oli nuorempana! ;))

    Hah hah.
    Immenkalvoa on vaan vähän hankala feikata, kun sen näkee pelkästään katsomalla onko tallella kun esim. suullisiin hyväilyihin asti päästään.

    Äänestä

  • Nimim. Puhkaisija kirjoitti:

    Hah hah.
    Immenkalvoa on vaan vähän hankala feikata, kun sen näkee pelkästään katsomalla onko tallella kun esim. suullisiin hyväilyihin asti päästään.

    Että sä oot tyhmä. Ootko täyttänyt edes kymmentä vielä?

    Äänestä

  • 3 on liikaa kirjoitti:

    Lutkahan toikin on. Mun vaimo on ollut vain kanssani.

    Eihän tässä puhutu naisista,tai vaimosta, vaan ihan yleisesti. Sekä miehistä että naisista. Miksi ilmoiti vaimosi kumppaneiden määrän etkä omaasi?

    Äänestä

  • 3 on liikaa kirjoitti:

    Lutkahan toikin on. Mun vaimo on ollut vain kanssani.

    Normaaleilla henkilöillä jotka ovat viettäneet kunnon sinkkuajan on 10-30 miehen tai naisen kanssa olleet ja kun muijasi on vain ollut sinun kanssasi niin osota kun hänen rupeaa kiinnostamaan mitäs se seksi oli jonkun muun miehen kanssa. Yli 20v sitten kun olin poikamiehenä ja sen aikaisen tyttöystävän kanssa mennyt sukset ristiin niin ajattelin että ennen en rupea surusteleman kun 100 naisen kanssa olen sänkyyn päässy mutta eu mennyt kuin puolivuotta kun tapsin nykyisen naiseni ja hänen kanssa yli 20v kimpaassa että silleen. Pitää viettää se kunnon sinkkuaika ettei setten 30-40 haikalla milta muut tuntuisi. Kikkea ei tartte uudelle kertoa ettei tule sanomista ja mustasukkaisuutta.

    Äänestä

Ei pidä, eikä tarvitse, eikä yleensä kannatakaan.

Äänestä

Minä ainakin haluaisin tietää mieheni panot. Hän tosin ei kerro. Lukumäärän on kertonut jos sekään tosi. Mutta enempää ei suostu niistä naisista hiiskumaan :/.

Äänestä
  • En viitsinyt kertoa päin naamaa että oot huonoin pano mitä maa päällänsä kantaa. Nyt kun tiedät niin voitkin märehtiä sitä koko loppu elämäsi.

    Äänestä

Ei pidä eikä kannata....mitä niitä tuomaan nykyiseen parisuhteeseen aiheuttamaan epämielyttäviä mielikuvia. Itse en ole kertonut kuin yhdestä entisestä, mutta puoliso ei halunnut kuulla, eli lopetin siihen. Olen sanonnut puolisolleni että niitä on monta.

Äänestä

Mä oon kertonut kaikki ja kun oikein kunnon riita tulee,
kerron oikein yksityiskohtaisesti ja seikkaperäisesti pienimmätkin yksityiskohdat.
Ja sen kuinka ihania ne onkaan ollut ja kuinka paljon paremmat orkut oon saanut jokaisen muun kanssa aikaisemmin!
Ja vielä liioittelenkin joskus kokemuksiani!
Oikein rakastan sitä, kun saan hyvän syyn ruveta kehumaan entisiäni!

Äänestä

Miksi helwetissä ?

Äänestä
  • Se on joskus niin vittumainen ja vaikka parisuhteessa pitäisi tässä olla,
    kohtelee mua niin huonosti ja vähätellen ja ylimielisesti.

    Äänestä

  • narsistin kanssa.. kirjoitti:

    Se on joskus niin vittumainen ja vaikka parisuhteessa pitäisi tässä olla,
    kohtelee mua niin huonosti ja vähätellen ja ylimielisesti.

    Ja sinäkö kuvittelet, että tilanne muuttuisi jotenkin, kun lataisit ilmoille kaikki entisesi ja mitä niiden kanssa teit. Silkkaa tyhmyyttä ja järjen köyhyyttä.

    Äänestä

älä kerro, sen jälkeen on helvetti irti, täst voin antaa takuun.

Äänestä

Minusta kysymyksiin on vastattava rehellisesti, jotta parisuhde toimii.

* Jos toinen haluaa tietää, oletko ollut aiemmin jonkun kanssa, joko vastaat tai sanot ettet halua vastata, mutta et valehtele.
* Jos toinen kysyy, monenko kanssa olet ollut aiemmin, joko kerrot suoraan tai kieltäydyt kertomasta, mutta et valehtele.
* Jos joku kysyy nimilistaa, ketä olet pannut, joko kerrot, tai sitten sanot ettet halua kertoa, mutta et valehtele. Mielestäni tässä yhteydessä kuuluu myös mainita, jos joku ko. henkilöistä kuuluu edelleen elämään esim. kaverina, työkaverina tms., kertomatta jättäminen menisi melkein valehtelun puolelle.
* Jos joku kysyy kaupassa "vanhan kaverin" nähdessänne että ai onko hän nyt se entinen seurustelu-/seksikumppani, niin joko vastaat rehellisesti tai kieltäydyt vastaamasta, mutta et valehtele.

Sen sijaan mitään yksityiskohtaista tilintekoa aiemmista seksisuhteistaan ei tarvitse tehdä oma-aloitteisesti. Jossain määrinhän noista suhteen alussa keskustellaan, ja sen mukaan kerrotaan - rehellisesti. Jos kertoo olleensa viiden miehen/naisen kanssa joista X oli seurustelusuhteita ja X yhden illan juttuja, niin ei minusta tarvitse erikseen Prisman kassajonossa jotakuta moikatessaan sanoa että tuo muuten oli se yhdenyönjuttu 17 vuoden takaa (mutta jos se olisi ollut vuosien seurustelusuhde josta toinen olisi tietoinen, niin sitten ehkä...?).

Tässä minun mielipiteeni. Helppo kommentoida, kun ei ole entisiä panoja kommentoitavana :) Puolisostani tiedän montako seksikumppania, moniko niistä seurustelusuhteissa, minkä mittaisissa ja minkä ikäisenä. Yhden eksän tiedän henk koht kun ero oli tuore ja tätä ihmistä tavattiin vielä käytännön asioissa, ja minusta puolisoni kuuluisi mainita minulle jos on ollut yhteyksissä tähän ihmiseen tai lähinnä tämä ihminen yhteyksissä häneen. Niin kuin nyt muutenkin meillä on tapana jakaa aika tarkasti päivän kuulumiset, joillain muilla voi toki olla toisin.

Äänestä

No ei todellakaan tarvitse. Toisen menneisyys ei kuulu toiselle pätkääkään!

Äänestä

Ei helevetti. Siis kyselettekö te puolisoiltanne ihan aikuisten oikeesti seksikumppaneiden lukumäärää???
Uskomatonta. Itse en kyllä muistaisi edes määrää, joten multa olis vähän turha kyselläkin.. ;)

Äänestä
  • Dementiako sua vaivaa ? Nuorella iällä ? Vai ADHD-vilkas ? Mut sen ei pitäisi vaikuttaa muistiin.

    Äänestä

Ei tietenkään pidä. Ja jos kumppani sellaista kysyisi, osoittaisi hän vain moukkamaisuutensa kysymällä sellasta.

Äänestä

Ei pidä.

Äänestä

no ei tietenkään, senkin tomppeli!!!!!! Ellei ole luuhannut 100 kanssa, voi olla hyvä käydä HIV testeissä!

Äänestä

Olen kertonut nykyiselleni, ja nauranut niitä muistoja maha kippurassa.

Äänestä

Me ollaan naiseni kanssa käyty hyvinkin tarkkaan läpi kaikki entiset suhteet ja muut yhden illan tapahtumat. Ei pelkästään kumppanien lukumäärää ja nimiä, vaan myös tarkemmin mitä, missä, milloin ja millä tavalla.

On siinä välillä tullut semmoisia ärsytyskynnyksiä vastaan, mutta ei määrän takia, ei yhden illan juttujen takia eikä varsinkaan silloin kun toinen on ollut suhteessa mutta naiseni on joskus aikoinaan harrastanut seksiä varatun kanssa mikä hieman suututti mutta ymmärrän sen tilanteen missä hän oli. Minä taas olen joskus heikkoina hetkinäni harrastanut maksullisen kanssa mikä on taas naiselleni ollut aika vaikea sulattaa mutta myöskin hän ymmärtää sen tilanteen missä olin.

Tuohan on aiheena aika tulenarka asia ihmisille, mutta sekä minä että naiseni koetaan se jotenkin niin että ei haluta että joskus myöhemmin tai sopimattomassa tilanteessa selviää joku uusi asia ja sitten tulee mieleen että onko tuossa nyt jotain syytä miksi tuommoista ei ole kerrottu. Kaikki kortit pöydälle vaan.

Ei rehellisyys ja avoimuus satu, silloin kun ei ole luurankoja kaapissa niin uskaltaa availla niitä ovia ja kaappeja ihan reilusti vaan. Ei ole salattavaa. Ainakin omalta osaltani olen erittäin rauhallinen ja levollinen koska minä en voi jäädä kiinni mistään eikä ole mitään pelkoa että puhuisin ohi suuni tai joku kuulisi jotain kauheata ja salaista. Se on oikeen mukava olotila. Joskus nuorempana jotain yritin salailla ja se oli ahdistavaa. Se "the truth will set you free" on kyllä aika osuva lause.

Äänestä
  • Miten sutautua siihen, että mieheni sai viestiä ex-panolta (kesti vuoden) eikä tunnistanut ensin nroa. Kun selvisi, kuka otti yhteyttä, mieheni tapa toimia oli s, että ajatteli, ettei vastaa mitään. Mielestäni olisi voinut oma-aloitteisesti ilmoittaa panolleen, että elämäntilanne muuttunut, niin ei ottaisi yhteyttä ainakaan siinä mielessä enää.

    Oli todella järkytys mulle, kuinka toimi siinä tilanteessa, koska ex-liitossaan (n30v) hänellä oli lukuisia suhteita, pidempiä ja lyhyempiä. Nyt olemme olleet 2 vuotta kimpassa ja pyysi mua naimisiin vielä kanssaan. Mietityttää ihan helvetisti, että voiko vanha pukki enää muuttua. Etenkin, kun toimii noin.

    Ihan sama, jos miehelle on "selvää", että aikoo olla uskollinen. Mutta kaikki entiset hoidot ottaa jatkossakin yhteyttä jollei äijälllä ole munaa sanoa, missä mennään niille. Ihankuin jättäisi "takaportteja" auki..

    Tosi rankka funtsaus menossa, et uskaltaako sen kanssa mennä naimisiin, koska on mennyt pettämisen rajan yli hellllvetin monta kertaa. Meidänkin suhde alkoi niin. Mistä vitusta minä tiedän, koska alkaakin pitää mua "vaan vaimonaan", jota voi pettää kuten edellistäkin.

    Onko kokemuksia?

    Äänestä

Jos koskaan ei ota riskiä, vaan aina vaan pelaa varman päälle on lopulta kuten päätöstä tehdessään, yksin. Ei lopun elämää voi elää menneisyytensä vankina, on mentävä eteenpäin. Jos sitten iskee taas huonot kortit, niin on tarkoitettu.

Kukaan ei halua kertoa kaikkea menneisyydestään ja miksi se kellekkään kuuluisikaan.

Äänestä

Minä en edes halua tietää monenko kanssa nykyinen avokkini on ehkä aikoinaan pannut.
Ei vain kiinnosta ja turhaa ressiä aiheuttaisi minulle se.
TIedän että niitä on ollut, mutta enempää en haluakkaan.
Olen kyllä avoimesti kertonut että minulla on ollut yksi ennen häntä.
Mikä on kai ihan ok?
Mut jos niitä alkaa olla 5 tai enemmän niin sitte kyllä suljen korvani.

Äänestä

Mulle riittää tieto että kumppanillani on suurinpiirtein saman verran kokemuksia kuin itsellänikin, ja kuitenkin on ollut pitkässäkin suhteessa joten sekin onnistuu. Mutta jos naisellani olisi ollut vaikka 30 yhdenillan juttua niin semmoisen kanssa en edes haluaisi edes seurustella, koska oma moraalini on kuitenkin melko jyrkkä eikä noin kokenut ihminen olisi varmasti muiltakaan osin se ihminen ajatuksiltaan jonka kanssa haluan loppuelämän viettää.

Äänestä

Eniten itseäni ärsyttää valehteleminen asioista,että onko ollut entisen kanssa sängyssä eron jälkeenkin, KOSKA se vaikuttaa joka tapauksessa uuteen suhteeseen jos kuin hypätään vanhasta uuteen. Ei seksin harrastaminen ole mitään asioiden käsittelyä,sillä aiheutuu vain ongelmia ihmisten välille.

Myös jos saan tietää,että mies on entisessä suhteessaan ollut pettäjä ja valehtelija niin tekeekö se meidän suhteelle hyvää jos hän valehtelee minulle menneisyydestään? Ei tietenkään tee,kysymys on nimenomaan avoimuudesta ja rehellisyydestä mikä on parisuhteessa elinehto ja tärkeä osa myös luottamuksen takia.

Niinkuin tässä ketjussa viestissä sanottu, ei tarvitse kertoa mutta ei tule valehdella asioista.
Tässä on myös se oman arvon tunteminen, jos juttelen jonkun tutun kanssa ja tuleekin ilmi,että hän on kumppanini entinen pano ellei jopa rakkaus niin minulle tulee idiootti-olo kun en ole tiennyt asiasta.

Valehtelua ja "kertomatta jättämistä" en siedä ollenkaan! Se on selvää vilppiä ja halutaan jotenkin suojella sitä omaa ihannekuvaansa.
Myös se,että jos naisella on ollut monta petikumppania koska hän ollut pitkän aikaa sinkku,ei tarkoita hänen olevan kevytkenkäinen,huora,lutka,horo ym. muu rumalla sanalla kuvailtava ihminen. Hän on viettänyt sinkku aikaansa ja jos on vielä vapaiden miesten kanssa sitä tehnyt,ei siinä ole mitään väärää.

MUTTA auta armias jos varattu mies on halunnut pitää kännipäissään vähän kivaa yhteisen ystävän,tutun tai ekan daamin kanssa baarissa ja pettänyt niin se on täysin oikeutettua vai? En ymmärrä.

Äänestä

Entisistä ei pidä puhua mitään, paitsi siinä tapauksessa jos toinen sitä toistuvasti tivaa. Sekin vain sen takia, että uusi ystävä ei ala kuvittelemaan, että olisi jotain kummallisia tai sopimattomia salaisuuksia. Mutta yleisesti ottaen ei tarvitse kertoa menneista. Ei ne kuulu nykyisyyteen.

Sitäpaitsi, en ymmärrä sitä miksi joku haluaisi tietää uuden naisystävänsä/miesystävänsä entiset seksikumppanit. Miten se liittyy mihinkään mitä tällä parilla nyt on keskenään. Miksi kaivella mitään, mikä saattaisi loukata, ei se ole mitään yhteisten asioiden jakamista ja että olisi rehellinen toiselle ja kertoisi kaiken. Tietty siinä tapauksessa asia tulee esille, jos toinen on ollut aviossa, mutta vapaat suhteet, ehei.
Mutta siitä täytyy pitää huoli että ei vie tai vokottele ketään, joka on varattu, ja jota joku odottaa kotiin. Ensin pitää olla pöytä puhdas ennekuin aletaan suhdetta kehitellä johonkuhun uuteen. Ja pahaa ei saa puhua menneistä. Jokaisessa on vikansa ja virheensä.

Parampi on katsoa ja pysyä vain yhden kanssa eikä hätäillä mihinkään parisuhteeseen, jos on epävarma ja ajattelee, että katsotaan nyt miten menee ja vaihdetaan sitten. Se ei sovi. Aito ja se yksi ainoa on paras. Tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni. Jokaisella on omansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täh? kirjoitti:

mietimpä tässä että mitähä mieltä tästä ollaan yleisesti? minu mielestäni ei pitäisi nykyiselle kertoa ketä on joskus jossain käyny kokeilemassa. Totta kai jokaisella on menneisyytensä ja se täytyy hyväksyä, mutta tarviiko sitä nyt sen kummemin ja tarkemmin rueta kertomaan nykyiselleen esim. "näin tänään minun entistä panoa, mutta olemme nykyään hyviä kavereita". Seksi on kahden(no joskus ehkä useammankin) ihmisen välinen asia, enkä ainakaan itse tykkäisi jos joku jonka kanssa on jotain tehnyt joskus levittelisi asiaa sen kummemin muille. Mitenkä muut ajattelee asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu