Kuka kumma keksisi ne sanat, joilla iltaisin ei iskisi tämä kammottava menetyksen ja virheiden katumisen aalto.
Aina ajoittain iltaisin sängyssä koen valtavaa ahdista siitä, että erosin 15 vuotta sitten lasteni isästä ja sen vuoksi ajauduimme lähes köyhyyteen ja vuokra-asumiseen. Ilman eroa olisimme hyvin toimeentuleva keskituloinen perhe omakotitalossa. Minä halusin eroa ja mitä olemme nyt...ahdistaa...
Aina ajoittain iltaisin sängyssä koen valtavaa ahdista siitä, että erosin 15 vuotta sitten lasteni isästä ja sen vuoksi ajauduimme lähes köyhyyteen ja vuokra-asumiseen. Ilman eroa olisimme hyvin toimeentuleva keskituloinen perhe omakotitalossa. Minä halusin eroa ja mitä olemme nyt...ahdistaa...
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tuota, mitähän sinä oikeastaan kadut?
Kirjoituksestasi tuli sellainen kuva että kadut mönkään mennyttä mahdollisuutta saada omaisuutta sillä kaikkein helpoimmalla tavalla?
Vai sitä etten aikoinaan ymmärtänyt ottaa velkavankeutta itsellesi ja lunastaa miehesi pois – asumaan sinne vuokralle?
Kadun sitä, etten pysty tarjoamaan lapsille mitään parempaa kuin pienen vuokrakodin. En matkoja, kallista tekniikkaa, merkkivaatteita.
Itse pärjään vähemmällä, se ei minua haittaa.
Eli miehesi oli sitten aika hyvätuloinen?
Mielenkiintoista on, ettei noita voi kaikki ehjätkään perheet tarjota. Rahat menevät kallisiin lainanlyhennyksiin jne.
Itselleni köyhyys oli ihan tietoinen valinta. En ole nimittäin koskaan ymmärtänyt mitä ihmeellistä ja hienoa tuollaisessa keskiluokkaisessa elämässä on. Vuokralla asuminen on huomattavasti mukavampaa ja nopeampaa, sillä voin muuttaa aina kun tarvitsee ilman pelkoa asuntoloukkoon jäämisestä ja velasta. Vuokralla asuessa jää enemmän rahaa muuhun. Samoin on varaa asua isommassa asunnossa.
Lapset eivät niitä tekniikoita ja merkkejä kaipaa, ellet itse ole opettanut heitä siihen että muiden mielipiteisiin on alistuttava ja tehtävä aina niin, kuin joku määräilee niin. Rohkaise heitä mieluummin löytämään joku oma persoonallinen puoli ja vahvista heitä siinä.
Matkoja voi tehdä edullisesti, jopa kotimaassa. Ulkomaille matkat ovat usein ihan yhtä tyhjän kanssa, eihän siellä tehdä muuta kuin syödään, juodaan ja shoppaillaan. Kulttuuriin ja luontoon voi tehdä mitä hienoimpia retkiä vaikka omassa kotikaupungissaan.
Tekniikkaa saa nykyään halvalla, etenkin kun ostat käytettyä. Puhelimet, tvt, tietokoneet jne. kannattaa opetella ostamaan perehtyen ensin, mikä niissä on oleellista ja mikä ei.
Mitä muuta voit tarjota? Omaa aikaasi ja mielenkiintoasi. Voit ohjata ja opettaa kotitöitä, tiedonhankintaa, ompelemaan, hoitamaan raha-asioita, sosiaalisia taitoja ja mitä vielä? Lapsesi saavat huomattavasti paremman ”pääoman” aikuisuuteen kuin olemalla pelkkiä kuluttajia.
Se että ei saa aina kaikkea mitä haluaa, on äärettömän tärkeä oppi lapsille. Samoin se että osaa siitä huolimatta tehdä omasta elämästään oman näköisensä eikä kopioi sitä muilta.
Mummomuori sä oot taas aivan oikeassa. Mua epäilyttää, että aloitus oli kuitenkin provo. Eikö tuo ap todellakaan ole mennyt eteenpäin elämässään, 15 v surkutellut ja säälitellyt itseään ja elämäänsä. Mikä tekee ihmiset noin katkeraksi? Kuulostaa tosi pelottavalta.
Itse olen eronnut 5 v sitten, enkä todellakaan ole ajatellut, että lapseni jotenkin kärsisi siitä, ettei ole sitä maallista mammonaa yllin kyllin. Eihän avioliitossa olokaan takaa sitä. Vai onko oikeasti vielä nykyisinkin ihmisiä, joille se puolison varallisuus on ykkönen häntä valitessa? En voi ymmärtää.
Juuri samaa ihmettelin ; ihan oikeastiko joku surkuttelee 15 v sitten tapahtunutta eroa?!
Hyvänen aika, omasta erosta on 1,5 v enkä surkuttele mitään. Tiedän, että lapsilla saattaisi olla enemmän mammonaa ympärillä, jos emme olisi eronneet - mutta vallan mainiosti menee näinkin. Eron aikaan sattunut työttömyyteni tietysti veti naaman totiseksi, mutta nyt, kun olen taas töissä, elämä menee ihan mukavasti eteenpäin. Ei mitään suurta luksusta ole ympärillä, ei kalliita lomamatkoja tms, mutta perushyvin on asiat ja lapsilla suurinpiirtein samat "asiat" kuin ns ehjien perheiden lapsilla. Tytön kaverin äiti juuri surkutteli omaa tilannettaan: ympärillä on kyllä uudehko parinsadan neliön okt, mutta velanlyhennykset sitä luokkaa, ettei tarvitse ruotsinlaivaa ihmeemmästä haaveilla seuraavaan kymmeneen vuoteen ja kierrätys on kova sana ...
On pitkälti omasta asenteesta kiinni, miten elämä muotoutuu. Jos lapsille surkuttelee koko ajan samaa eli että kurjasti menee ja mihinkään ei ole varaa, sama tyytymättömyys tarttuu lapsiinkin... Mikään ei riitä, vaikka perushyvin asiat oikeasti olisivatkin!
Mummomuori puhuu viisasti, hän on sisäistänyt oman tapansa elää. Nykyisin on vaikea elää köyhänä yksinhuoltajana, kun koko ympäröivä maailma huutaa: osta, kuluta, lahjo lapsesesi ...
Ja se köyhyys tunkee vastaan kaikkialla, varsinkin lapsen ja nuoren on vaikea käsittää, miksi ei saa kaikkea sitä "mitä muut saavat, kaikki muut". Ole siinä sitten lapsiasi rakastava äiti, kun vetää moneen suuntaan. Meille opetetaan, että onnellisuus on sama kuin trendikäs tavarakasa ja muodikkaissa lomakohteissa oleilu.
Meidän perheessä on valittu tällainen tie: Olemme ammattimme vuoksi melko hyvin toimeentulevia, työttömyyskään ei voi uhata. Joten periaatteessa olisi kaikkea sitä, millä lapsemme voisimme ympäröidä. Mutta olemme oppineet omassa lapsuudessamme, että jokaisen on itse tehtävä töitä omien spesiaalitoiveittensa eteen. Niinpä olemme opettaneet lapsemme säännölliseen työntekoon ja jokseenkin vaatimattomaan tapaan elää. Ilo ja elämänsisältö tulee löytää muualta kuin mammonasta: luonnosta, kirjoista, liikunnasta, itse tekemisestä.
Myönnettäköön, että olemme etuoikeutettuja, koska voisimme koska tahansa upottaa itsemme ja lapsemme kaikkeen siihen krääsään, minkä rahalla saa.
Raha ei tuo onnea, mutta rahatta on vaikeampi nähdä asiaa. Rahan puute on myös henkinen olotila. Passiivisuus ja masennus helposti selitetään rahattomuudella.
Ja ennen kuin kukaan vetää herneet kirjoituksestani, sanon, että myönnän todellisen niukkuuden ja köyhyyden olevan pirullinen olotila. Jokainen, joka kulkee avoimin silmin, näkee yhteiskunnan jakaantumisen.
1. En jatkuvasti surkuttele asiaa.
2. En valita lapsille.
3. Elämä on mennyt eteenpäin.
4. En surkutellut eroa ensimmäisen kymmenen vuoden aikana, vasta nyt kun on tullut ikää niin olen tajunnut eron merkityksen lasten kannalta. Eli tämä on tapahtunut vasta aikuistumisen myötä . Aikoinaan oli "hienoa" kun uskalsi erota ja tehdä tietoisen elämänvalinnan jossa hyvätuloisen miehen tuloista huolimatta valitsin toisin.
5. Välit lapsiini ovat läheiset, olemme tehneet arjesta elämisen arvoista yhdessä.
6. En tavallaan edes tajua mikä on provo; näyttää olevan muotisana näillä palstoilla.
7. Saa nähdä kohtaanko ketään muuta herkkää sielua, joka ymmärtää mistä tässä tuntemuksessani on kyse, eikä lataa noita "omia" käsityksiään" eli väännetään asiasta ihan muuta kuin mitä se on.
8. Olen katkera itselleni, miksi arvotin asioita vain omasta näkökulmastani nuorena ja "selitin" että ero olisi paras vaihtoehto lasten kannalta...oikeutin sillä vain oman itsekkään toimintani.
Tuo oli ilahduttavaa kuulla.
Itselläni on käynyt juuri päinvastoin. Muutaman vuoden mietin tosissani että olisi pitänyt alistua muiden painostukseen, niin ei syyteltäisi niin paljoa. Olisiko sitenkin pitänyt syödä mielialalääkkeitä, ihan lasten takia. Tänä päivänä olen hyvilläni että erosin – se vaatii todellakin kasvamista että osaa nähdä asioita muustakin kuin keskiluokkaisesta arvomaailmasta ja rakentaa omat, vankemmat arvot.
Provo on kirjoitettu asioita liioitellen tai kärjistäen, jotta se ärsyttäisi mahdollisemman montaa vastaamaan.
Luulen, että kaipaat nyt jotain, mitä kuvittelisit elämän olleen jos et olisi eronnut. Totuus vain on, ettet sitä voi tietää. Ehkä tilanteesi olisi parempi mutta se voisi olla huonompikin.
Mikä tuossa erossa oli lapsille silloin mielestäsi se parempi vaihtoehto? Vainko tuo tavara ja omaisuus? Miten heidän elämänsä arvelet kulkeneen jos noita olisi ollut? Vai se että nyt saisit tuntea ”kuuluvasi” johonkin tiettyyn joukkoon? Hyväksyttäisiinkö sinut paremmin?
Kun lapset aikuistuvat, he käyvät omat kasvukipunsa. Silloin arvotellaan kaikkia niitä virheitä, mitä heidän mielestään vanhemmat ovat tehneet. Luulen että useimmat vanhemmat saavat tällöin ripitystä, olivat he mielestään olleet kuinka ”hyviä” tahansa. He taas katsovat asiaa omasta itsekkäästä näkökulmastaan. Ehkä noin 30 vuotiaana kun sitä elämänkokemusta alkaa olla, he kykenevät näkemään asioita jo kulmista.
Olisikohan tuo kuitenkin niin, että "aika kultaa muistot"? Kymmenen vuoden kuluttua olet unohtanut eron todelliset syyt. Jokainen eroaa "omasta näkökulmastaan".
Sinun kannattaisi mennä terapiaan. Tilanteesi on se mikä on eikä menneisyys muuksi muutu. Terapeutti varmaan auttaisi sinua näkemään asian parempia puolia.
Ehkä aika on kullannut muistot. Niin siinä varmaan kävi.
Mummomuori.
Sinun sanojasi olen ajatuksella lukenut, kiitos niistä.
(Lopussa näköjään lähdit mukaan tuohon erikoiseen arvailuun, että kirjoittaja olisi muuta sukupuolta kuin kertoo olevansa, olen ihan oikeasti nainen. :) )
Ikävä kyllä. Perustelinkin jo, miksi tekstisi voi tulkita noinkin. Miehet yleensä käyttävät juuri noita väitteinä, että erotaan vaan koska se niin hienoa ja kaveritkin eroaa sekä sitä, että talot ym. ovat naisille niitä tärkeimpiä asioita avioliitossa. Heidän on kovin vaikeaa hyväksyä sitä, että nainen eroaa ihan omasta tahdosta ja siksi ettei koe yhteistä tulevaisuutta miehen kanssa.
;)))) NO OLIHAN TAAS PROVO!! ;))
Ja ilmiselvästi jonkun jätetyn äijän, joka ei ole saanut lähteneen vaimonsa tilalle ketään toista komennettavaksi!
Luulenpa, että tuo sama ukko rääkyy tuolla toisaalla sitä muka thaityttöjen pillujen tiukkuutta ja ihanuutta, vaikka vain puutteessaan vaikeroi! ;))
Taitaa olla ukolla taas yksi vituton Vappu edessä ja itsesäälissä pyöriminen!
Heh! Aika säälittävää..
Hah hah hah! ;))
No oli tosiaan!
Muuten ei aloituksessa vikaa, oli vain unohtunut tosiaan tällä "ahdistuneelta", että jos on munat haaroissa, on mies, eikä nainen ;)
Mies saattaa todellakin jäädä märehtimään eroaan jonnekkin kerrostalon rappusiin vuosikymmeniksi, mutta nainen on toimiva henkilö ja jatkaa elämäänsä, eikä sillä asunnolla ole erotessa niin väliä, onpahan vähemmän
siivottavaa kuin omakotitalossa ja aikaa jää muuhunkin elämään, jota onkin eron jälkeen piisannut.
Voi jee, että oli lysti aloitus! ;)))
Niin no, ainakin nuo kaksi asiaa vähän ihmetyttää…
”Aikoinaan oli "hienoa" kun uskalsi erota ja tehdä tietoisen elämänvalinnan jossa hyvätuloisen miehen tuloista huolimatta valitsin toisin.”
Mikä se on niin ”hienoa” kun oma elämä pitää romuttaa ja kestää se kipu?
”Olen katkera itselleni, miksi arvotin asioita vain omasta näkökulmastani nuorena ja "selitin" että ero olisi paras vaihtoehto lasten kannalta...oikeutin sillä vain oman itsekkään toimintani.”
Miksi sana ”selitin” on lainausmerkeissä. Jos äiti on miettinyt lasten parasta, niin kai jotain lapsia uhkaavaa on ollut?
Mutta aina on mahdollista että joku on eronnut esim. jonkun kiihkeän rakkaussuhteen takia, joka sitten on lopahtanut tai on tarvinnut tilaa oman elämän rakentamiseen. Sitten on herännyt se katumus, että kuinka helpommalla olisikaan päässyt, jos olisi ollut apuvoimia tai oma asema parempi kavereiden silmissä.
Voi olla että takana on mies. Onhan se vähän siihen viittaavaa kun korostetaan omaisuutta. Moni mies kuvittelee ettei hänellä ole mitään muuta annettavaa, kuin omaisuutta ja tavaraa, hän ihmisenä ei ole kyllin hyvä muuten.
;) Juuri tuon itsekkin huomasin.. korostetun tavaran merkityksen.
Nainen ei paljon omaisuudesta välitä, kun mieli on paskana ja suhde karilla..
Ennemmin sitä miettii, mistä löytäisi kodin lapsille ja itselleen ja siten rauhan sydämmeensä.
Itse eronneena en ole koskaan eroani katunut, lapset on kasvaneet kunnon ihmisiksi ja entinen talo ei paljon mielessä ole käynyt sieltä lähdettyäni.
Mitähän sitä silläkin talolla muka tekisi lasten sieltä lähdettyä "15 vuoden" jälkeen? ;)) Tyhjiä huoneita kaikki..
Monihan juuri myy talonsa ja muuttaa pienempään (monesti vieläpä erilleenkin), kun lapset lähtevät opiskelemaan..
AP ei tainnut ajatella, etteivät ne lapset ole enää lapsia..
Miehen kirjoitus, aivan selvästi.
Narisevat ämmät ! Virheitä on tehty "omanedun nimissä" vittu mitä luuskia....monta elämää olette pilanneet!
Pääasia että pelastaa oman elämänsä. Kerran täällä vaan eletään. Kun äiti pelastaa oman elämänsä hän pelastaa myös lastensa elämän.
olisiko lapsesi onnellisia avioliitossa, jossa olisi rahaa , mutta ei rakkautta??
Itse en yksinhuoltajana pysty antamaan lapsilleni kaikkea maallista ja rahallista mitä haluavat, mutta pystyn olemaan tasapainoinen äiti, joka ei aina ole väsynyt ja huonolla tuulella.
AVIOERO/ HARKINTAAIKA SUOSTUIN KAIKKEEN JOTTA LIITTO JATKUISI. EN YMMÄRTÄNYT SITÄ HARKINTAA JOTA TOINEN TEKI. SAIRASTUIN
SIINÄ TILANTEESSA JOSSA VIESTINTÄ OLI NIIN RISTIRIITAISTA OLLAKKO VAI EIKÖ OLLA. MUTTA YMMÄRRÄN NYT HÄNEN AIKEENSA KUN EROSTA ON KULUNUT N. 16 VUOTTA ,HÄN REPPANA HALUSI PITÄÄ MINUT VARALLA, KUN LÖYTÄISI TOISEN, KUN HÄN OLI SEN LÖYTÄNYT HÄN TULI MINUN LUO JA PETTI VARMISTI ETTÄ OLEN VARALLA. UHKASIN ETTÄ PALJASTAN KAIKEN. HÄN SANOI ETTEN OLE KOSKAAN TUNTUNUT MILTÄÄN ETTEN OLLUT MITÄÄN. SUOMALAISET MIEHET OTTAKAA KANTAA MIKÄ MIES TÄLLÄINEN.