Taitoluistelu vuosi 2010

laidalla 22

Kausi ollaan satu päätökseen ja tulokset on sen mukaiset.
Valinnat on tehty ja ne on näyttänyt tuloksensa.
Tulos tavoitteisiin ei päästy mutta hyviä suorituksia kyllä.
Mitä jäädään kaipaamaan, mistä ollaan ylpeitä.
Mitä tulevaisuudessa tulisi muuttaa?

16

594

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lutzi

      Joitakin vuosia sitten hehkutettiin suomalaisen taitoluistelun(naisten puolella) korkeasta tasosta. Nyt meillä ei ole kuin Laura ja Kiira. Toivottavasti muut naiset opettelisivat kesäleireillä uusia hyppyä niin kehtaisi lähettää heitä joihinkin kisoihin Suomen ulkopuolelle. Ensi vuonna EM ja MM edustus menee todennäköisesti Lauralle ja Kiiralle niin silloin on muiden hyvä kehittää taitoja. Juulia teki tänä vuonna hienosti sen mitä osaa, mutta myös hänekin tulisi oppia uusia hyppyjä ennenkuin tulee liian vanhaksi. Uskon kuitenkin, että hän saa ohjelmiin ainakin kolmoisritin ensi vuodeksi.

      Miehet voisivat keskittyä kolmoisakseliin ja neloishyppyihin ja lopettaa nyhrääminen.

      Jäätanssiin on vuosien mittaan tullut uusia pareja, jotka ovat mukamas tähäävinään maailman huipulle. Mutta jostain syystä he kyllästyvät ja lopettavat parin-kolmen vuoden jälkeen, kun kehitystä (menestystä) ole tullut.

      Pariluistelu: Milloin meillä ? Joku voisi pistää jonkin projektin pystyyn tämän osalta. Onko jääaikoja saatavissa? Löytykö osaavia valmentajia?

    • Skatemom

      On valmentajia mutta ei ehkä oikeassa paikassa.

      Meidän jäätanssin kuten pariluistelunkin kehittäminen pitäisi lähteä jo nuorista, siis esim. 7 vuotiaista alkaen jos oikeasti mielitään huipulle. On aika pöllöä kuvitella että kun toiset ovat täysipäiväisesti 5-vuotiaasta alkaen luistelleet ja tanssineet parin kanssa, että pärjäisi kun aloittaa 17 vuotiaana lajia vaihtaen.

    • Ens-ka

      Katselin liiton valitsemia nuorten maajoukkuetta sekä talent ryhmän edustajia. Mikään ei ole muuttunut. Talent ryhmässä on28/2 poikaa ja nuorten maajoukkueessa on 18/2 poikaa. Ymmärränkö oikein ettei ko ikäryhmissä ole enempää kuin nämä 4 poikaa.! Miten saaaan poikia lajiin mukaan ja pysymään siinä jos heitä ei arvosteta tämän enempään. Puheet ja teot eivät edeleenkään kohtaa toisiaan. Kuvitellaanko todella että poikaluistelija tarvitsee vasta junnu iässä arvostusta sekä kannustusta. Sama pätee heihin myös ulkomaisiin kisoihin vientiin.

    • That's it

      Poikia ei ole kuin kourallinen. Vaatii kovaa itsetuntoa jatkaa taitoluistelijana 8 vuotiaana, kun kuuntelee homottelua kaukalon reunalla. Henkisesti vahvat ja taitoluistelusta innostuneet jatkavat, heikot väistyvät.
      Tyttöjen/naisten taso on Suomessa kansainvälisen mittapuun mukaan kova, mutta poikien/miesten vielä aikalailla keskitasoa. Ilman yhtä huippumiestä, ei saada poikia hallille, muuta kuin jääkiekkoa pelaamaan. Viime vuodet Suomen ykkönen on ollut kansainvälisesti alempaa keskiluokkaa, ei siis suurta esikuvaa olemassakaan.
      Harva seura on niin poikamyönteinen, että jaksaa viedä poikia ylöspäin tehokkaasti.

    • ...

      Mielestäni Talent- ja nuorten maajoukkuevalinnat on tehty täysin vallitsevan suhdeluvun mukaan. Olisi mielestäni kummallista jos ryhmiin valittaisiin vain sukupuolen perusteella eikä taitojen. Tosiasia on, että 95% liikunnallisesti lahjakkaista pojista esiintyy kaukalossa hokkarit jalassa maila kädessä. Jokainen tietämäni suomalaisseura haluaisi varmasti enemmän poikaluistelijoita ja lahjakkaisiin sellaisiin varmasti satsattaisiin, mutta tyhjästä on paha nyhjäistä, eikö niin? Sitä paitsi, nuorten maajoukkueen valintaleirillä oli kolme poikaa ja Talent-ryhmän valinnoissa oli kaksi poikaa, joten suhteessa tyttöihin pojat tulivat kyllä valituiksi aivan eri prosenteilla. Liittoa on siis aivan turha syyttää poikaluistelijoiden syrjimisestä.

    • That's it

      Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, juuri näin.

    • kisafani

      Taitoluistelu mielletään enemmän tyttöjen lajiksi ja totta on, että katsojat mielellään katselevat tyttöjen pyllyjä. Pariluistelu vaatii vuosien ajaksi kaksi tasavertaista huippuluistelijaa johon Suomella ei löydy koskaan osaajia.
      Jääkiekko vie kaikki kynnelle kykenevät pojat rahakaukaloihin ja taitoluistelun pariin jääneet koetaan luusereina.
      Suomen ainoa kansainvälinen taitoluistelija on Laura Lepistö. Lisäksi nuoria tyttöjä on kasvamassa. Aika näyttää mihin suuntaan esim. Juulian Turkkilan kehitys kulkee

    • That's it

      Taitoluisteluliitto tekee parhaansa, mutta ei pysty kasvattamaan poikien harrastajamäärää, niin kauan kun yleinen mielipide taitoluistelevista pojista on Suomessa kansan keskuudessa (puhun tasan keskivertotallaajista) negatiivinen.
      Periaatteessa pojat kiinnostavat seuroja, siis periaatteessa. Kun mennään käytännön tasolle, pienten poikien motivointiin (ei sama kuin tyttöjen) sekä pitkäjänteiseen poikatyöhön, tilanne on toinen.

    • ens-ka

      Kysymykseni pojista on näköjään kilviuttanut lähinnä liiton ihmisten kommentoimaan. Sehän on tietenkin Milan tehtävä.
      Olumpiakomitea jakaa rahaa nimikkeellä "naiskiintiö". Siitä nauttii myös taitoluisteluliitto. Mutta mitä tekee naisvaltainen taitoluisteluliitto:Ei tue miehiä, ei esitä opetusministeriölle, ei esitä olumpiakomitealle. Tämä on sitä naistasaarvoa. Jos joku epäilee niin selatkoon liiton sivuja.

      Täytyy olla erittäin lahjakas miesluistelija otta joi olla kannustimena nuorille ilman taloidellista tukea.

      Liiton kuin myös seurojen ongelma on etteivät ne pysty toimimaan aikuisten luistelijoiden kanssa, vain lasten.

      5% pokia on paljon potentiaalia jos vain oikein ohjataan. Se on paljon enemän kuin 4 luistelijaa.

      Pariluistelu ja siten miesluistelu se on Taitoluistelua.

    • That's it

      Olympiakomitea, taitoluisteluliitto ja taitoluistelusäätiö ovat tukeneet poikia siinä suhteessa, kun on tullut menestystä tai on kehityspotentiaalia yksilön osalta. Tukea on jaettu hyvin miesten kansainväliseen saavutustasoon nähden.

      Yhtälö on helppo:
      Hyvä tai lupaava tulos sekä kehityspotentiaali kv-tasolle = tuki
      Huono tai keskinkertainen tulos sekä kehitys paikallaan kv-tasoon nähden = ei tukea

    • laidalla 22

      Olisin toivonut enemän rakentavaa keskustelua enkä eipäs juupas tyyliä.
      Suomella on tulevaisuudessa haastavat ajat ollaksemme lähelläkään huippua. Uusi joukkuelaji jää osaltamme väliin koska kaikkiin lajiin emme valtettavasti saa edustajia. Toivonkin kaikille ensi kaudelle hyvää kehitystä, rehellisyyttä sekä avoimmuutta. Hyvää kesää kaikille!

    • ens-ka

      Hyvä tai lupaava tulos sekä kehityspotentiaali kv-tasolle = tuki

      Siinäpä loistava yhtälö joka sopii jälleen kerran liiton toimintaan tukirahoja jaettaessa. Tytöille/naisille tämä yhtälö ei päde vaan kohdistuu ainoastaan miehiin/poikiin.

      Olympiakomitea jakoi rahaa tuleviin olympialaisiin= ei rahaa miehille koska liitto ei heihin sitä osoittanut.

      Kuinkahan potentiaalisia nämä valitut Kiira,Laura, Beata ja Juulia ovat seuraavissa olympialaisissa. Alkaa yhden sun toisen "kone" reistailla.

      Mietin vieläkin miten se AP onnistui pääsemään edellisiin olympialaisiin vaikka liitto silloinkin vastusti miesluistelijan pääsyä sinne kaikin tavoin.

    • ...

      Saivathan Bela ja Matthias tukea. Hyvä että tukea jaetaan nuorille ja lupaaville luistelijoille. Esim. Kiiralla varmasti on jo tukiasiat kunnossa. AP tuskin luistelee enää seuraavissa olympialaisissa.
      Minua ihmetytti Sirkka Kaipion nimi Cecilia Törnin valmentajana. Sirkkahan on jo lähtenyt TTK:sta. Onko nuo tuet tarkoitettu siis yhteiseksi luistelijalle ja valmentajalle?

      • xx

        Hyvä, että nuorille jaetaan tukia. Mutta kovasti vaan näyttää siltä, että vaan tietyt ja samat saavat tukia. Varmaankin perustuu menestykseen, mutta miten sellaiset nousevat lupaukset jotka tarvitsisivat vielä kokemusta ulkomaan kisoista mutta välttämättä eivät niihin tarpeeksi paljon pääse, jotta voisivat saada niistäkin kokemusta. Onhan se eri asia kilpailla maailmalla kuin kotimaan kisoissa. Toivottavasti liitto edes jakaa tukia myös sellaisille, jotka eivät ole ihan tulosten kärjessä. Muutenhan liiton tuet menevät samoille kuin olym.komitean tuet.
        Cecilian nimen perässähän on Järvenpään taitoluistelijat, ja eikös Sirkka Kaipio ole mennyt siihen seuraan valmentajaksi?


    • yy

      Kaipio on Järvenpäässä ja Törn myös. Lähtivät TTK:sta molemmat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      79
      1138
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      27
      729
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      11
      702
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      695
    5. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      687
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      658
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      645
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      639
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      57
      594
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      25
      593
    11. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      41
      571
    12. 61
      559
    13. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    14. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      46
      540
    15. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      517
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      492
    18. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      52
      483
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      455
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      447
    Aihe