Yleisurheilu

Sehän se pikkupoikana ja vähän myöhemmin kiinnosti kaikista eniten. Seurattiin maaotteluja radiosta ja TV:stä. Tehtiin keihäitä pikkunäreistä ja heiteltiin niitä pitkin kesää ja peltoja. Pidettiin omia yleisurheilukilpailuja ja maaotteluita. Ensimmäiset Kalevankisat kävin katsomassa joskus 60-luvulla mutta en muista muuta kuin, että kiekonheittäjät olivat omituisen näköisiä ja heittivät omituisesti ei niinkuin televisiossa huiput.

1970 maaottelu Suomi-Ranska oli mahtava kokemus kun Julma-Juha juoksi maailman kärkiajan 10000m. Vetivät Seppo Tuomisen kanssa vuorovetoa alkumatkan mutta sitten Julma hermostui ja nykäsi niin, että puolessa kierroksessa tuli liki sata metriä eroa. Muistaakseni aika oli jotain 28.25 joka suomalaisten keskuudessa on vieläkin kovaa valuuttaa.

Meskuskisat olivat joka kesäisiä seurattavia niin kauan kuin niitä järjestettiin sitten nekin kuihtuivat pois.

Toinen maaottelu Suomi-IsoBrittannia tuli myös seurattua kuin kaikki Kalevan kisat jotka 70-luvulta eteenpäin ovat järjestetty Oulussa. Entä Lätsä-Pekan ME yritys 25000m Raatissa joka myös onnistui vaikka heikkohermoisella Lätsällä oli selvitykset varalla, mehiläinen oli pistänyt sormeen.

Nyt nämä doping hommat ovat vieneet kaiken mielenkiinnon urheilusta. Mureneminen alko Martti Vainion kärystä Losissa ja pommi pamahti Soulissa kun Ben kärähti. Se oli viimeinen pisara. Sen jälkeen en ole uskonut puhtaaseen urheiluun.
4491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Martilla meni vintti pimeäksi Prahan kisojen jälkeen 1978. Paineet menestyä olympialaisissa olivat liian kovat ja miehestä tuli ahne. Urheilu-uran jälkeen miestä ei kiinnostanut muu kuin rahanteko.
Kaarlo Maaninka sentään tunnusti vilppinsä.

Äänestä

ja olihan sitä hienoa seurata kun Julma voitti 10000m ja 5000m kultaa 1971 EM-kisoissa. Millainen loppukiri, kun Juha vilkaisi loppusuoralla tuimasti Haasea jonka kantti loppui siihen.

1972 olympialaiset kun lyhyen ajan sisällä Lasse ja Pekka voittivat kultaa. Lassen hienot juoksut sekä 5000m että 10000m olivat huikeita.

1976 Monteralissa jälleen Myrskylän pyörremyrsky voitti molemmat matkat ja vielä 5000m loppukilpailua seuraavana päivänä hän oli maratonilla muistaakseni viides, kaikkien niiden juoksujen jälkeen!

Oi niitä aikoja oi niitä aikoja kun vielä uskoin puhtaaseen urheiluun!

Äänestä

onneksi kukaaan ei enää ole moisesta paskasta kiinnostunut.... julma-juha my ass. Viren joka vaikuttaa idiootilta, kuten Kantanen este-kessu ja zilari Lätsä-Pekka. Ja keihäsmiehet- ketään kiinnosta

Äänestä
  • Mikä urheilu sitten on hyvää? Virenin saavutusta (kaksissa peräkkäisissä olympialaisissa 5000 ja 10000 metrin voitot) ei moni voita. Kaikki haukkumasi urheilijat ovat kovempia, kuin 99,9 prosenttia kaikista nykyurheilijoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veteraanienveteraani kirjoitti:

Sehän se pikkupoikana ja vähän myöhemmin kiinnosti kaikista eniten. Seurattiin maaotteluja radiosta ja TV:stä. Tehtiin keihäitä pikkunäreistä ja heiteltiin niitä pitkin kesää ja peltoja. Pidettiin omia yleisurheilukilpailuja ja maaotteluita. Ensimmäiset Kalevankisat kävin katsomassa joskus 60-luvulla mutta en muista muuta kuin, että kiekonheittäjät olivat omituisen näköisiä ja heittivät omituisesti ei niinkuin televisiossa huiput.

1970 maaottelu Suomi-Ranska oli mahtava kokemus kun Julma-Juha juoksi maailman kärkiajan 10000m. Vetivät Seppo Tuomisen kanssa vuorovetoa alkumatkan mutta sitten Julma hermostui ja nykäsi niin, että puolessa kierroksessa tuli liki sata metriä eroa. Muistaakseni aika oli jotain 28.25 joka suomalaisten keskuudessa on vieläkin kovaa valuuttaa.

Meskuskisat olivat joka kesäisiä seurattavia niin kauan kuin niitä järjestettiin sitten nekin kuihtuivat pois.

Toinen maaottelu Suomi-IsoBrittannia tuli myös seurattua kuin kaikki Kalevan kisat jotka 70-luvulta eteenpäin ovat järjestetty Oulussa. Entä Lätsä-Pekan ME yritys 25000m Raatissa joka myös onnistui vaikka heikkohermoisella Lätsällä oli selvitykset varalla, mehiläinen oli pistänyt sormeen.

Nyt nämä doping hommat ovat vieneet kaiken mielenkiinnon urheilusta. Mureneminen alko Martti Vainion kärystä Losissa ja pommi pamahti Soulissa kun Ben kärähti. Se oli viimeinen pisara. Sen jälkeen en ole uskonut puhtaaseen urheiluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu