Olisi ollut parisuhde tarjolla reilun 6 vuoden sinkkuuden jälkeen..mutta,mutta.....Minuun iski suunnaton paniikki 2 1/2 viikon seurustelun jälkeen.Seurustelu oli hänen puoleltaan mielestäni liian aktiivista.Itse olisin halunnut enemmän liikkumatilaa ja sitä tottumaani omaa aikaa
Kaikki loppuikin kuin seinään ja ihan minun toimestani.Olen pahoillani siitä että aiheutin hälle mielipahaa ja suuren pettymyksen minun suhteen.Tahallisesti en halua olla kenellekkään ilkeä vaan tunsin olevani seinää vasten.
Tuntuma on nyt juuri se etten uskalla edes yrittää parisuhdetta kun en halua loukata ketään.....Mutta edelleen vaan kummastelen omaa sitoutumiskammoani.........???....Ollakko sitten ikisinkku tästä eteenpäin...Niin ikää minulla on 46 v.........
Kaikki loppuikin kuin seinään ja ihan minun toimestani.Olen pahoillani siitä että aiheutin hälle mielipahaa ja suuren pettymyksen minun suhteen.Tahallisesti en halua olla kenellekkään ilkeä vaan tunsin olevani seinää vasten.
Tuntuma on nyt juuri se etten uskalla edes yrittää parisuhdetta kun en halua loukata ketään.....Mutta edelleen vaan kummastelen omaa sitoutumiskammoani.........???....Ollakko sitten ikisinkku tästä eteenpäin...Niin ikää minulla on 46 v.........
Vastaukset 9
Vanhimmat
Puhuminen taitaa olla edelleen aliarvostettu laji? Ymmärrystä ei ainakaan voi saada ellei sitä osaa edes pyytää.
Samaa mieltä edellisen kanssa. Joskus kannattaisi oikeasti avata se suu ja sanoa miltä tuntuu, eikä vaan paniikissa heittää kaikkea menemään.
Luulisi että aikuinen, lähes 50-vuotias ihminen osaisi jo puhua toiselle. Olisiko voinut vaikkapa sanoa jotain siitä, että liian tiivis tapailu ahdistaa? Ihan mahdoton ajatus?
Juteltiin kylläkin ja pyysin välillä kotiinsa.Tuloksena oli että seuraavana pävänä mies oli jo klo 12.00 ovellani.
Tässä nyt on paljon muitakin mutkia matkassa.Koko suhde olisi viimeistään vesien sulamisien myötä töksähtänyt siihen kun hän viettää kaikki viikonloput saaressa jumalan selän takana ja minä kun en henk.koht yhtään ole "mökki ihminen"......Jossain määrin kylläkin mutta en jaksais joka vkl kastaa kamppeita parin yön takia,varsinkin kun minulla on murkku ikäinen jannukin.Mutta niinkuin sanoin....liian paljon muitakin esteitä.........
Ei varmasti ollut pahoillaan koska kyllä sen tuntee kun toisesta ei tunnu hyvältä. Jospa kuitenkin ottaisit vielä yhteyttä häneen kun on niin mukavan oloinen ja kaunis. Olette soma pari:)
Mistä tiedät meidän yhteen sopivuudesta???....Tuskin otan yhteyttä.Miksi kiusata ihmistä jos itse on näin epävarma.En halua tuottaa turhia pettymyksiä enään kenellekkään.
Tuo paniikkireaktio on täysin normaalia. Itse olet elänyt noinkin kauan sinkkuna ja veikkaan että sinä olisit toivonut sellaista hieman hitaampaa tutustumista, ikäänkuin makustelua siitä, miltä oikea parisuhde mahtaisikaan tuntua. Mutta kun toinen ihastuu korviaan myöten ja painaa päälle kuin höyryjuna, tottakai sitä tulee automaattisesti torjuntareaktio !
Sinussa ei ole vikaa, se vastapuoli vaan oli liian ihastunut eikä osannut omalta ihastukseltaan ajatella sitä miltä sinusta tuntuu vaan tukehdutti omalla innostuksellaan ne kaikki tunteenpoikaset, joita sinulla mahdollisesti oli kasvamassa häntä kohtaan.
Itse olen kokenut vähän samanlaisen tapauksen ja tiedän miltä se tuntuu.
Älä anna tuon kokemuksen masentaa... Seuraavalla kertaa kun kohtaat kiinnostavan ihmisen, anna hänen ymmärtää että olet kiinnostunut, mutta että et halua hätäillä vaan tutustua kaikessa rauhassa.
Kaikkeen uuteen tottuminen ja sopeutuminen vie aikansa, sama pätee myös sitoutumiseen pitkän sinkkuuden jälkeen !
Tsemppiä !
Tuo oli kyllä täyttä totta mitä kirjoitit....torjuntareaktio......sehän se.Höyryjuna ilmaus oli siinä mielessä osuva ilmaus kun kyseessä on muutenkin helkkurin iso mies......Minähän lististyin kaiken sen huomion alle....
Vaikkakin sanoin etten ota yhteyttä niin kyllä haluan selvittää vielä miksi näin kävi,ymmärti sitten tilanteen tai ei.Joka tapauksessa haluan saattaa tämän asian loppuu tai sitten uuteen alkuun.
Samassa veneessä ollaan, samanikäisiäkin.
Minulla on meneillään juuri tuollainen höyryjunasuhde ja olen erittäin ahdistunut tästä. Puhuttu ollaan ja hetken mies on ymmärtävinään asian mutta sitten pusketaankin päälle uusin voimin.
Olen miettinyt paljon omaa osuuttani tässä, mikä on minun vikani, ehkä se että päästin liian lähelle turhan äkkiä.
Nyt ei voi kuin peruuttaa vaikka se loukkaakin toista osapuolta.
Meillä on myös ongelmia mm. seksin saralla, en tunne vetoa häneen juuri siksi että hän on niin päällekäyvä.
Haluaisin kyllä vielä parisuhteen, kunhan löytyy ihminen jolla on malttia ja ehkäpä enemmän samanlainen elämäntilannekin kuin itselläni.
Kyllä se ikäkin tässä jo tekee varovaiseksi ja kokemukset, uskon silti että parisuhde on mahdollinen.
Mutta ei höyryjunan kanssa.
Mukava saada samansuuntaista palautetta...=))....Siinäpä se...."ne höyryjunat"....Meillä nyt siinä mielessä asiat on "kunnossa "että puhuttiin halki poikki pinoon mieltäni painavat asiat ja tässä nyt jatketaan yhteiseloa.Sikäli tilanteen tekee helpommaksi(niin hullulta kun kuulostaakin) että hän asuu toisella paikkakunnalla ja on vuorotyössä joten ei nähdä kuin viikonloppuisin.
Meillä nyt tämä seksipuoli on aika hallinnassa,johtuen ihan siitä että pidän hänen "atleettisesta" rakenteesta ja on mies joka osaa näyttää että haluaa minua.
Mutta saa nyt nähdä miten tässä käy.Koko ajan on tunne kuin olisi "jalka oven välissä".
Tuon kun mainitsit että "päästitkö liian nopeasti liian lähelle"...niin minä tein juuri noin....peruuttappa siinä sitten.Mutta niinkuin sanoin,tilannetta helpotti kun sain suuni auki ja kerrottua mikä ahdistaa.On vaan niin vaikea sanoa suoraan vaikeitakin asioita juuri siksi että pelkää loukkaavansa mutta toisaalta enemmän sitä loukkaa toista jos elää valheessa eikä uskalla totuutta sanoa.
Katsoo nyt mitä kesä tuo tullessaan.....