Olemme seurustelleet 8 kuukautta, olin alussa aivan äärettömän rakastunut. Mies on ihana siinä mielessä että tulee toimeen hienosti lasteni kanssa, on auttanut monissa asioissa ja ollut tukenani sairaalassaoloni ajan kun romahdin henkisesti. Nyt kun olen taas palannut töihin ja kuntoutumassa, olen nauttinut suuresti ihan vain yksinolosta. Terapeuttinikin on sanonut että ilman minua ei voi olla me, missä olen samaa mieltä. Kuitenkin jos eroaisimme, luultavasti menettäisin mahtavan ystävän. Haluan hänet vierelleni vain kun olen miehenkipeä. Ei se taida olla oikein miestä kohtaan. Monet piirteet hänessä ovat alkaneet ärsyttää minua, ja olen huomannut että hän on meistä se naismaisempi, kun taas itse huomaan olevani "äijempi", siis henkisesti. Kertokaa jotain järkevää, onko samanlaisia kokemuksia?
Haluan vain ystävyyttä
-----------30-------
2269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos huomaat olevasi henkisesti melko "äijä", niin se on ihan normaalia yksinhuoltajan elämää : ) ja pelottaa pois monet miehet.
Mieti rauhassa, ja jatkakaa siten kun tuntuu hyvältä. Ihan oikeasti, nyt tuntuu huonolta ajankohdalta sinun lyödä välit poikki, eläkää nyt kuten parhaaksi näätte vielä muutama kuukausi. Päätä sitten vaikka syksyllä, haluatko erota.
Itsekin näin yksinhuoltajana tuttuja fiiliksiä, hän jos on perheetön, niin tiettyä naiiviutta ja kaipuuta perheenperustamiseen sieltä suunnalta on odotettavissa, mutta sinulla on oikeus tuntea juuri niin kuin tunnet, ja haluta häntä vain siten ja silloin kun haluat. Meillä naisilla on tähän oikeus, varsinkin sinkkuäideillä, ottaa "rusinat pullasta" ja varata aikaa akkujen lataamiseen ja lasten asioihin hyvällä omallatunnolla. Uskon hänen ymmärtävän. Hyvää kevättä, kesää sinulle/teille!
Kiitos mukavasta vastauksesta, autto paljon! Mukavaa kevättä sinullekin!