Sosiaalinen luotto opintolainan korvikkeena

Kakkahousu

"Maksuhäiriöiden vuoksi ilman opintolainaa jääneiden opiskelijoiden opintojen rahoittamisen tukemiseksi kunta voi myöntää sosiaalista luottoa. Sosiaalisen luototuksen järjestäminen on kunnan vapaaehtoinen tehtävä. Myönnettäessä sosiaalista luottoa opiskelijoille tulisi ottaa huomioon, että heillä voi olla oikeus toimeentulotukeen ja että tätä oikeutta ei sosiaalisesta luototuksesta annetun lain 10 §:n nojalla voi rajata eikä tuen määrää alentaa sosiaalisen luoton perusteella. Sosiaalisen luoton myöntämistä opiskelijoille selvitetään tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa sosiaalista luototusta koskevassa oppaassa (STM, Oppaita 2003:6)." (STM 2007:11, s. 25)

Kyseinen lain pykälä kuuluu:

"Ennen sosiaalisen luoton myöntämistä tulee selvittää hakijan oikeus saada toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) mukaista toimeentulotukea. Henkilön oikeutta saada toimeentulotukea ei voi rajata tai tuen määrää alentaa sen vuoksi, että hänellä olisi mahdollisuus saada sosiaalinen luotto." (Laki sosiaalisesta luototuksesta, 10 §)

STM 2003:6 taasen selventää asiaa:

"Sosiaalisen luoton myöntäminen opiskelijalle, jolta on evätty MAKSUHÄIRIÖMERKINNÄN vuoksi opintolainan valtion takaus, voisi helpottaa taloudellisessa ahdingossa olevien opiskelijoiden asemaa. Opiskelijoille sosiaalista luottoa myönnettäessä tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että heillä voi olla oikeus toimeentulotukeen ja että tätä oikeutta ei sosiaalisesta luototuksesta annetun lain 10 §:n nojalla voi rajata eikä tuen määrää alentaa sosiaalisen luoton perusteella. Lisäksi on arvioitava sen seikan merkitystä, että sosiaalinen luotto on myös takaisin maksettava laina.

Maksuhäiriön vuoksi opintolainan valtiontakauksen menettäneelle opiskelijalle voisi myöntää sosiaalisen luoton ensisijaisesti tilanteessa, JOSSA OPISKELIJAN MAKSUHÄIRIÖN AIHEUTTANEEN VELAN HOITAMINEN SOSIAALISELLA LUOTOLLA TURVAISI OPISKELIJALLE MAHDOLLISUUDEN SAADA VALTIONTAKAUS OPINTOLAINALLE. Kunta voisi harkita sosiaalisen luoton myöntämistä opiskelijalle myös tilanteissa, joissa luotto olennaisesti parantaisi opiskelijan edellytyksiä raha-asioidensa hoitamiseen niin, että keskeneräiset opinnot olisi mahdollista saattaa loppuun."

Sosiaalinen luotto ei ole mikään automaatti, joka napsahtaa päälle tukikuukausien loputtua. Edelleen kuten laissa on sanottu, se ei saa korvata toimeentulotukea vaan sen täytyy tulla toimeentulotuen päälle mahdollisenä lisänä. Oppaassa STM 2003:6 onkin mainittu, että sosiaalisen luoton rooli menee jossakin kohdin päällekkäin täydentävän toimeentulotuen kanssa vastaavanlaisena tukimuotona.

Sosiaalisen luoton ottaminen on aina vapaaehtoista ja täytyy perustua ihmisen omaan haluun ottaa luottoa. Luoton perimmäinen tarkoitus on auttaa ihmisiä velkakierteestä, joka syntyy vaikkapa siitä että on otettu useampaa kulutusluottoa, osamaksuja, pikavippejä ja sen semmosia joista ei sitten selviä. Siinä tapauksessa otetaan sosiaalinen luotto viitekorolla ja luotolla maksetaan pois nämä kiskurikorkoiset luotot, jolloin saadaan talous kuntoon.

Jos kaupunkisi sosiaali- ja terveyslautakunnan ohjeessa on siis jotakin tämän tapaista, kuten esimerkiksi Oulun kaupungilla

"Perusosan alentamista ei sovelleta niihin toimeentulotuessa asioiviin opiskelijoihin, joilla on oikeus sosiaaliseen luototukseen opintolainaa korvaavana rahoitusmuotona, mutta eivät sitä hae tai nosta, vaan sosiaalinen luotto huomioidaan tuloksi (Toimeentulotukilaki 1-2 §)."

niin nähdäkseni rikotaan räikeästi lakia, ainakin jos opintotukikuukaudet on jo käytetty ja velat otettu ja siitä huolimatta tarjotaan toimeentulotuen sijasta lainarahaa. Kertauksena:

"Henkilön oikeutta saada toimeentulotukea EI VOI RAJATA TAI TUEN MÄÄRÄÄ ALENTAA sen vuoksi, että hänellä olisi mahdollisuus saada sosiaalinen luotto." (Laki sosiaalisesta luototuksesta, 10 §)

Jos joku tunnistaa tilanteensa tämän kirjoituksen perusteella, niin toivoisin että jaat kokemuksiasi tähän viestiketjuun.

10

647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petu...
      • Kakkahousu

        Kiitos. Huomasin juuri itsekin arkistoa tonkiessani että asiaa on joskus käsitelty ennenkin. Oikeuskäytäntö on hieman ristiriitaista, sillä opintolaina kyllä voidaan tulona ottaa huomioon vaikka sitä ei nostaisikaan. Todennäköisesti jos kieltäytyy opiskelemasta kesällä niin perusosa jätetään alentamatta mutta käytettävissä oleva opintolaina otetaan tulona huomioon. Tällöin perusosalla katettaviin menoihin jää rahaa tismalleen 119.11 euroa ilman lainarahaa. Se on 28 prosenttia perusosasta. Se osuus, jolla olisi tarkoitus siis ostaa esimerkiksi ruokaa, vähenee 40 prosentin sijaan peräti 72 prosenttia. Eikä toimeentulotukilain mukaista harkintaa vähentämisen kohtuullisuudesta edes tarvitse suorittaa. Olkaa siis iloisia ne, joiden perusosaa vähennetään "vain" 40 prosenttia.

        Ohjetta ei tosiaan ole vieläkään korjattu, vaan uusin lautakunnan ohje on vuodelta 2006. Nostan asian ilmi hetken kuluttua toisessa ketjussa eri yhteydessä.

        Ps. Paljonko saat googlelta rahaa siitä, että ohjaat toimeentulotuesta kiinnostuneita ihmisiä sivuillesi, jotka vilisevät jos jonkinlaista mainosta?

      • kynytystä vejätystä
        Kakkahousu kirjoitti:

        Oulun kaupungilla tuo edellä mainittu pätkä tt-ohjeessa sosiaalisen luoton tuloksi lukemisesta on ihan harhauttamis tarkoituksessa jätetty tuonne. Aluehallintovirasto on tosiaan jo ajat sitten katsonut että ohjetta pitäisi täsmentää, mutta eivätpä laittaneet mitään sanktioita päätöksensä kylkiäisiksi. Nyt varmasti joku nurkkaan ajettu opiskelija, joka ei tiedä oikeuksiaan, tulee nostamaan sosiaalista luottoa samalla kun sossun virkailija vähentää toimeentulotukea samassa suhteessa. Kaupunni säästää.

        Minulla on tästä Oulun tapauksesta omakohtaista kokemusta. Kävin jopa sosiaalisen luototuksen ensiarvioinnissa, kun käskivät. Siellä oli virkailijalla sama kiristävä ja uhkaileva asenne kuin tuossa ohjeessa. Esitin lakipykälät ja silti virkailija pelotteli että saattaa hyvinkin katketa tuet jos en nyt ota sosiaalista luottoa. Asia esitettiin niin että saattaa olla ihan tuurista kiinni miten tt-päätöksen tekevä virkailija tulkitsee lakia. Lainaa ottamalla olisi saanut varman toimeentulon kun muuten oli fifty-sixty että maksavatko mitään. Varmasti joku on ottanut sen lainan tuossa tilanteessa. Itse en taipunut.

      • :(
        Kakkahousu kirjoitti:

        Kiitos. Huomasin juuri itsekin arkistoa tonkiessani että asiaa on joskus käsitelty ennenkin. Oikeuskäytäntö on hieman ristiriitaista, sillä opintolaina kyllä voidaan tulona ottaa huomioon vaikka sitä ei nostaisikaan. Todennäköisesti jos kieltäytyy opiskelemasta kesällä niin perusosa jätetään alentamatta mutta käytettävissä oleva opintolaina otetaan tulona huomioon. Tällöin perusosalla katettaviin menoihin jää rahaa tismalleen 119.11 euroa ilman lainarahaa. Se on 28 prosenttia perusosasta. Se osuus, jolla olisi tarkoitus siis ostaa esimerkiksi ruokaa, vähenee 40 prosentin sijaan peräti 72 prosenttia. Eikä toimeentulotukilain mukaista harkintaa vähentämisen kohtuullisuudesta edes tarvitse suorittaa. Olkaa siis iloisia ne, joiden perusosaa vähennetään "vain" 40 prosenttia.

        Ohjetta ei tosiaan ole vieläkään korjattu, vaan uusin lautakunnan ohje on vuodelta 2006. Nostan asian ilmi hetken kuluttua toisessa ketjussa eri yhteydessä.

        Ps. Paljonko saat googlelta rahaa siitä, että ohjaat toimeentulotuesta kiinnostuneita ihmisiä sivuillesi, jotka vilisevät jos jonkinlaista mainosta?

        Google maksaa kai klikkausten mukaan. Eikö jokainen jolla on sivut voi rekisteröityä googleen ja tienata. Kuulemma aika pieniä ovat maksut?

      • :( kirjoitti:

        Google maksaa kai klikkausten mukaan. Eikö jokainen jolla on sivut voi rekisteröityä googleen ja tienata. Kuulemma aika pieniä ovat maksut?

        Riippuu ihan kyseessä olevista hakusanoista, mutta kyse on yleensä senteistä pariinkymmeneen senttiin per mainoksen klikkaus.

        T: Googlen mainoksien kanssa työtä tekevä

    • kusihousus

      Minua yrittivät taivutella ottamaan,mutta en suostunut.

    • Ollut pompoteltavana

      Moneen otteeseen noin vuosi, kaksi sitten kyselin Lahden sosiaalitoimistosta jos vaikka lähtisin opiskelemaan, saisinko silloin toimeentulotuen. Vastaus oli jyrkkä ei. Tuloissani otettaisiin huomioon opintolainan suuruus eli 300e / kk. Ihmettelin sitä suuresti ja sanoin etten tule opintolainaa hakemaan koskaan ja en siis aio valtiontakaamanakaan sitä hakea, näin ollen en aio mennä vanhoilla päivilläni edes opiskelemaan, koska ei ole takuita että pääsisin töihin ja voisin velkani maksaa. Sosiaalitoimistossa ihmeteltiin sitä, jolloin kerroin yhtä tylysti että mitenkäs kun laissa (en muista sitä pykälää enää) on ettei lainarahoilla saa elää ja opintolainahan nimenomaisesti on opintojen etenemistä varten eikä elämistä varten.

      • Kakkahousu

        Mutulla laukoisin että kyse ei ole Suomen laista vaan kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista. Olisin kyllä itsekin kovin kiinnostunut näistä pykälöistä jos ne jostakin löytyypi...

    • yhäiti01

      hei,
      siis apua, nyt on kyllä tosi huijattu olo. :( aikoinaan kun opiskelin jouduin tätä hakemaan koska sosiaalitoimisto sitä vaati. minulla oli pieni lapsi kotona ja vaikka en lainaa halunut jouduin sen ottamaan että olisi rahaa ruokaan. nyt vuosien päästä edelleen en ole saanut tuota luottoa maksettua. taisi olla n.5000e ja nyt ulosotossa kasvanut semmoseksi 7800e :( vaikka kaiken ton olisin voinut välttää jos olisin tiennyt oikeuteni. tosi huijattu olo.

      • zdrhdhr

        Vanhenee 5 v kun työttömältä ei voi mitään ottaa. älä edes yritä maksaa sitä paskaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4147
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3387
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1765
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1623
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1403
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      906
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe