Piti tuossa hiljattain käydä tsekkaamassa eräitä istujaisia liittyen kouluun pääsemiseen. Epäilyksiä alkoi herätä jo hyvän aikaa ennen menoa, useita päiviä ennen. Olin kuitenkin ottanut optimistisen asenteen ja vakuutellut itselleni että tämä on hyvä juttu. Olin suunnitellut elämääni vuosia eteenpäin ja neuroottisesti kelannut tulevia vuosia päässäni jokainen valveilla vietetty tunti.
Pahat asiat alkoivat siinä kun selvisi etten pääsisi tuonne paikan päälle yöpymään, koska mies jonka kuvittelin sinisilmäisesti olevan kaverini ei ollut ilmeisesti kiinnostunut auttamaan. Kun kävin koulua viime vuonna, vietimme paljon yhteistä aikaa ja jaoin paljon intiimejä ajatuksia hänen kanssaan. Joskus ruokajonossa hymyilin kun katselin hänen kasvojaan ja ajattelin että meillä on jotain yhteistä; kuin joku rakastunut nainen.
Mutta hiljalleen olen herännyt siihen ettei näin ilmeisesti ollut.
-
Tämä johti välillisesti siihen että myöhästyin bussista ja jouduin pulittamaan taksista. Päästyäni paikalle, oli olemuksessani vielä hilpeyttä ja flirttiä, varmaankin höystettynä sillä mikä muiden ihmisten silmissä on joko epätoivoista surumielisyyttä tai muuten vain erikoista käytöstä. Otin tilan haltuuni ja sain fyyisesti läheisiä ihmisiä puhumaan keskenään. Tykästyin ainakin yhteen naiseen ja ainakin vähän, mutta ajattelin että pakkotutustumisen ajat ovat ohi ja täällä hoidetaan vain asialliset hommat.
Aikaa kului ja jännitin vanhojen koulukaverien näkemistä pitkästä aikaa, sitten viime vuoden. Ensimmäinen nainen meni ohi ja tervehdin häntä kuuluvasti mutta hän vain lipui ohi kuin olisin ilmaa. Kävin luokassakin ja kyyti oli yhtä poikkeusta laskematta kylmäntuntuista. Juurikaan kukaan ei sanonut yhtään mitään. Suostumatta kuitenkaan tuntemaan itseäni tyhmäksi, lähdin.
Itse tilaisuus alkoi rummuttaa päähäni ajatusta "Ei helvetti, ei tämä ole sinulle" ja mieleni teki lähteä menemään mutta sellaista en aio enää nykyään tehdä enkä ikinä perääntyä mistään vaan kärsin loppuun asti kuin mies. Kirjoittelin papereihin ja oli vähällä etten kirjoittanut jotain outoa kuten joskus takavuosina.
Kun päivä eteni, rupesin nuorenemaan entiseen, hiljaisempaan ja masentuneempaan tilaani enkä enää yrittänyt juurikaan ottaa yhteyttä ihmisiin. Olin sitten vähän eksistentialistisissa tuskissa elämän suhteen mutta yritin pitää sopivan neutraalia profiilia ettei paha olo tarttuisi muihin.
Nainenkin josta vähän tykkäsin sitten pääsi muuttumaan ennen pitkää sellaiseen ohjaavaan rooliin kun askeleeni kävi verkkaisemmaksi. Vaaleista kutreista, juurista ja sanoista tulikin mieleen vanha ala-asteen aikainen asetelma kun minulle hassunpilkkaavan lempinimen keksinyt tyttö valinnaisella kuviksen tunnilla joskus oli väliaikainen oppaani liikuntatuntia varten. Siinä oli semmoista maternaalisuutta.
Jotenkin kaikesta tuli sitten mieleen rakkauden kesän teemabiisin sanat "minä väsyin hieman ja paljon unohdin" kun tunsin olevani heikoilla mutta pitelin kiinni viattomuudestani ja uskosta kovempiin tuloksiin.
Onneksi keksin jo jotain varasuunnitelmia ennen kuin kaikki alkoi realisoitua minulle rankimmalla tavalla. Varasuunnitelmat ovat aina vain varasuunnitelmia mutta ehkä kuitenkin jopa parempia. Parissa päivässä alkaa taas uudet kuviot hahmottua.
Pahat asiat alkoivat siinä kun selvisi etten pääsisi tuonne paikan päälle yöpymään, koska mies jonka kuvittelin sinisilmäisesti olevan kaverini ei ollut ilmeisesti kiinnostunut auttamaan. Kun kävin koulua viime vuonna, vietimme paljon yhteistä aikaa ja jaoin paljon intiimejä ajatuksia hänen kanssaan. Joskus ruokajonossa hymyilin kun katselin hänen kasvojaan ja ajattelin että meillä on jotain yhteistä; kuin joku rakastunut nainen.
Mutta hiljalleen olen herännyt siihen ettei näin ilmeisesti ollut.
-
Tämä johti välillisesti siihen että myöhästyin bussista ja jouduin pulittamaan taksista. Päästyäni paikalle, oli olemuksessani vielä hilpeyttä ja flirttiä, varmaankin höystettynä sillä mikä muiden ihmisten silmissä on joko epätoivoista surumielisyyttä tai muuten vain erikoista käytöstä. Otin tilan haltuuni ja sain fyyisesti läheisiä ihmisiä puhumaan keskenään. Tykästyin ainakin yhteen naiseen ja ainakin vähän, mutta ajattelin että pakkotutustumisen ajat ovat ohi ja täällä hoidetaan vain asialliset hommat.
Aikaa kului ja jännitin vanhojen koulukaverien näkemistä pitkästä aikaa, sitten viime vuoden. Ensimmäinen nainen meni ohi ja tervehdin häntä kuuluvasti mutta hän vain lipui ohi kuin olisin ilmaa. Kävin luokassakin ja kyyti oli yhtä poikkeusta laskematta kylmäntuntuista. Juurikaan kukaan ei sanonut yhtään mitään. Suostumatta kuitenkaan tuntemaan itseäni tyhmäksi, lähdin.
Itse tilaisuus alkoi rummuttaa päähäni ajatusta "Ei helvetti, ei tämä ole sinulle" ja mieleni teki lähteä menemään mutta sellaista en aio enää nykyään tehdä enkä ikinä perääntyä mistään vaan kärsin loppuun asti kuin mies. Kirjoittelin papereihin ja oli vähällä etten kirjoittanut jotain outoa kuten joskus takavuosina.
Kun päivä eteni, rupesin nuorenemaan entiseen, hiljaisempaan ja masentuneempaan tilaani enkä enää yrittänyt juurikaan ottaa yhteyttä ihmisiin. Olin sitten vähän eksistentialistisissa tuskissa elämän suhteen mutta yritin pitää sopivan neutraalia profiilia ettei paha olo tarttuisi muihin.
Nainenkin josta vähän tykkäsin sitten pääsi muuttumaan ennen pitkää sellaiseen ohjaavaan rooliin kun askeleeni kävi verkkaisemmaksi. Vaaleista kutreista, juurista ja sanoista tulikin mieleen vanha ala-asteen aikainen asetelma kun minulle hassunpilkkaavan lempinimen keksinyt tyttö valinnaisella kuviksen tunnilla joskus oli väliaikainen oppaani liikuntatuntia varten. Siinä oli semmoista maternaalisuutta.
Jotenkin kaikesta tuli sitten mieleen rakkauden kesän teemabiisin sanat "minä väsyin hieman ja paljon unohdin" kun tunsin olevani heikoilla mutta pitelin kiinni viattomuudestani ja uskosta kovempiin tuloksiin.
Onneksi keksin jo jotain varasuunnitelmia ennen kuin kaikki alkoi realisoitua minulle rankimmalla tavalla. Varasuunnitelmat ovat aina vain varasuunnitelmia mutta ehkä kuitenkin jopa parempia. Parissa päivässä alkaa taas uudet kuviot hahmottua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vähän jäi epäselväksi tästä että mikä juttu tää nyt oli. Joku luokkatapaaminen, vai liittyykö kouluunhakuun vai mitä ihmettä?
"Kun päivä eteni, rupesin nuorenemaan entiseen, hiljaisempaan ja masentuneempaan tilaani enkä enää yrittänyt juurikaan ottaa yhteyttä ihmisiin. Olin sitten vähän eksistentialistisissa tuskissa elämän suhteen mutta yritin pitää sopivan neutraalia profiilia ettei paha olo tarttuisi muihin."
Ihmiset ei tykkää muutoksesta ja jos joku tyyppi on ollut outo, niin siihen ei haluta enää suhtautua muulla tavalla vaikka kokisit että olet muuttunut. Sen takia on melkein parempi vältellä vanhoja tuttuja jotka on suhtautunut ikävästi, koska sitä helposti palaa niihin vanhoihin vääriin rooleihin jos ei ole tarpeeksi vahva ja omaksunut uutta itsevarmaa roolia muuten kuin yrittämällä.
Muita suosikkikohtia:
"Joskus ruokajonossa hymyilin kun katselin hänen kasvojaan ja ajattelin että meillä on jotain yhteistä; kuin joku rakastunut nainen. "
" Kirjoittelin papereihin ja oli vähällä etten kirjoittanut jotain outoa kuten joskus takavuosina."
"Jotenkin kaikesta tuli sitten mieleen rakkauden kesän teemabiisin sanat "minä väsyin hieman ja paljon unohdin" kun tunsin olevani heikoilla mutta pitelin kiinni viattomuudestani ja uskosta kovempiin tuloksiin. "
No siihen suuntaan että ounasteluissasi on perää. En halua kertoa liian yksityiskohtaisesti koska haluan suojella yksityisyyttäni enkä halua että joku keksii näkevänsä teksteissäni jotakin ikävää ja surraa sitten perskärpäsenä joka ketjussa keljuillen minusta jostain paljastuksesta.
"Ihmiset ei tykkää muutoksesta ja jos joku tyyppi on ollut outo, niin siihen ei haluta enää suhtautua muulla tavalla vaikka kokisit että olet muuttunut. Sen takia on melkein parempi vältellä vanhoja tuttuja jotka on suhtautunut ikävästi, koska sitä helposti palaa niihin vanhoihin vääriin rooleihin jos ei ole tarpeeksi vahva ja omaksunut uutta itsevarmaa roolia muuten kuin yrittämällä."
Niin kait se on. En nyt menisi ihan takuuseen tuosta outoudestakaan. Tuttuja olimme siis viime vuoden puolella ja siinä ajassa en ole juurikaan muuttunut.
---Tuttuja olimme siis viime vuoden puolella ja siinä ajassa en ole juurikaan muuttunut.---
Tuttuihin ei kannata luottaa. Tuttujen kanssa toimiminen on vähän kuin naisten kanssa toimimista: aina voi kysyä, mutta ei kannata odottaa mitään positiivista.
Ainoastaan kavereihin/ ystäviin voi luottaa, eikä niihinkään sokeasti.
*aploodeeraa*
Tämähän hemmo on palstan mestari, salesti!
Tämä yksi lause jäi vain vaivaamaan minua:
"Kun päivä eteni, rupesin nuorenemaan entiseen, hiljaisempaan ja masentuneempaan tilaani enkä enää yrittänyt juurikaan ottaa yhteyttä ihmisiin."
Eli "tilaan" tullaan rinta rottingilla, mutta oman positiivisen fiiliksen ei pitäisi antaa hiipua ympäristön neutraalin tai vahvalla esiintyjällä, persoonalla siis, jopa negatiivisen ympäristön vaikutuksen alla.
Lyön vetoa että grouppi olisi halunnut nähdä sen tunteen kääntämisen, miten "hiljaisuus" rikotaan jollain jännällä käänteellä?
Minä olen sellainen: moni luulee että toi kundi kun pysyy taka-alalla, ei kummoista retoriikkaa hallitse niin hyvät esitelmäni ovat opiskeluissani aina saaneet hyvää palautetta. Mikäs siinä, tykkään esiintyä kun osaan hommani ko. teemasta.
Hienoa, Mies1985.