ei seksiä, ei intohimoa

yhdessä 8v

Olemme siis olleet yhdessä 8 vuotta (alettiin seurustella kun olin 17v) ja siitä 2,5v asuneet yhdessä, vuosi kihloissa.
Olemme kuin toistemme parhaat ystävät. meillä on yhteiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteita, kotityöt jakautuvat tasapuolisesti, mieheni on hyvä kuuntelija ja on tukenut minua monessa vaikeassakin asiassa.
Ainut ongelma tässä on se, etten ole enää pariin vuoteen halunnut miestäni seksuaalisesti. Harrastamme seksiä ehkä kerran kolmessa kuukaudessa. Mies kyllä haluaisi mutta itseäni en saa haluamaan. Sen sijaan olen huomannut haluavani muita miehiä esim. baarissa mutta en ole pettänyt!
En vain näe enää miestäni komeana enkä haluttavana, en voi sille mitään. Tunnen häntä kohtaan sisaruksellisuutta ja ystävyyttä, tuntuu nykyään jopa jotenkin "väärältä" suudella häntä tms. Miten tähän on päädytty? luulen, että koska tilanne on jatkunut näin kauan, en saa enää halujani häntä kohtaan takaisin.
Muuten suhteemme vaan on niin hyvä, mutta kai se seksittömyys on aika iso asia. En tiedä yhtään miten tässä nyt edetä. ja kyllä, olemme jutelleet asiasta monesti, mutta ei se ole auttanut (ja mieheni vetäytyy/muuttuu mykäksi jos yritän keskustella)....
Toisaalta, löytäisinkö koskaan sellaista miestä jonka kanssa sekä seksi toimisi että muutenkin asiat olisivat yhtä hyvin kuin nykyiseni kanssa. Kaipaisinkin nyt muiden mielipiteitä/näkökulmaa asiaan.

10

1093

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ---Nanna---

      Jätin juuri mieheni sen takia että seksielämä ei toiminut. Mietin ihan samoja asioita kuin sinä eli sitä että kaikki muut asiat suhteessa on kunnossa paitsi seksittömyys. Kunnes eräänä päivänä tajusin että siihen seksittömyyteen liittyy paljon asioita ja siihen kiteytyy kaikki parisuhteen ongelmamme.
      Kannattaa kokeilla pariterapiaa ei varmasti mene hukkaan vaikka päätyisittekin eroon.

      • himotus34

        Kannattaa tosiaa ensin yrittää selvittää mikä parisuhteessa on pielessä, ja sitten päättää jatkaako vai lopettaako.

        Yllättävän moni kuitenkin aloittaa pettämisen vielä vanhan suhteen aikana http://uskottomuus.com/rakkaus-deittipalvelu/

        Uusin esimerkki ilmiön laajuudesta on tuo Victoria Milan deittisivusto, joka on suunnattu pelkästää varatuille.


    • kaikki_loppuu..

      Lopahtava seksi-elämä on valitettavasti usein merkki suhteen toimimattomuudesta, ja johtaa usein eroon, mikä lopulta on hyväksi molemmille osapuolille kyseisessä tilanteessa.

      Tuolla http://bit.ly/sitoutumis-vapaa on ihmisiä, jotka ovat vastaavassa elämäntilanteessa, jos etsit seuraa.

    • Ex Pimp

      Selvä tapaus: liian hyvä ja kiltti mies. Ei kostuta haaroja. Hitunen pahaa poikaa täytyy aina olla.

    • mimosa_nn

      Olin samassa tilanteessa kuin sinä ja erosimme aivan juuri miehen kanssa.
      Tuntuu niin pahalta, ja hetkittäin mietin oliko ratkaisu oikea... Mutta monta vuotta eroa miettien ei ole hyvä olla.

    • Kuulostaa kummalliselta kun meillä seksi oli suurinpiirtein ainoa asia, joka toimi.. :/

    • goottipojka

      "Mies kyllä haluaisi mutta itseäni en saa haluamaan."

      Eli ongelma ei ole seksissä vaan parisuhteessa. Luultavasti miehesi on liian kiltti tai tavallinen ja et saa tarpeeks suhteesta draamaa irti. Jos kaipaat actionia suosittelen pokaa baarista jonku känniörvelön, joka lahjoittaa sulle mustan silmän. Naisten ihannemies.

    • Naimisiinko?

      Hei,

      luettuani yllä olevia tekstejä pelästyin. Minulla on ihanin mies maan päällä; kiltti, älykäs, kroppa on täydellinen... MUTTA, pitkän aikaa olen jo tuntenut kyllästymistä seksiimme ja mies on sen myös huomannut. Voisin kuvailla seksiämme melkeinpä satunnaisesti suoritukseksi ja intohimottomaksi. Seksiä meillä on ollut pitkällä juoksulla nyt noin kaksi kertaa viikossa ja nekin on lähinnä olleet siksi, koska tiedän mieheni haluavan vaikka joka päivä. En tiedä, miksi minua ei enää himota. Vähäinen seksi on aiheuttanut välillemme kinastelua ja nihkeää ilmapiiriä. Tiedän, että parempaa miestä saisi hakea mutta miksi en halua enää? Mieheni lukee paljon, ei ole niin huumoristinen kuin minä, hänellä on vain muutama kaveri. Kaipaan pilkettä silmäkulmaan ja yllä mainittua pahaa poikaa. Miten saan asenteeni kohdalleen, että sytyn omasta miehestäni? Olemme kaiken lisäksi menossa ensi vuonna naimisiin, joten jotain on tehtävä.

    • 2 x anoppi

      Mieti tarkkaan mahdollista tulevaa avioliittoasi! Poikani seurusteli lukioihastuksensa kanssa vuosikausia ja kihloissakin ehtivät olla kaiketi 5 vuotta. Suuria häitä alettiin järjestämään ja paikkoja varaamaan noin vuotta aiemmin. Ennen häitä, kunnolliseksi luultua neitokaista, alkoi naisten miehenä tunnettu kollega piirittää. Tällä tietämällä salasuhde alkoi noin 2 kk häiden jälkeen (ehkä jo aiemminkin) ja miehen edellisen suhteen salasuhde sai heidät kiinni, kun osasi pitää silmät auki. Pojaltani vedettiin totaalisesti matto alta, työ- ja ihmissuhteet kärsivät. Erohan siitä tuli kummallekin parille. Toinen nainen ymmärsi, ettei mies tule muuttumaan ja poikani tajusi, että vaimoa "paha poika" kiinnostaa edelleen. En tiedä heistä, mutta poikani on jo uudessa, onnellisessa avioliitossa. Ex-vaimon olisi ollut fiksuinta perua häät, jos yhteiselo oli muuttunut jo puisevaksi, tosin erotakkaan hän ei olisi halunnut...

    • Grill

      "Toisaalta, löytäisinkö koskaan sellaista miestä jonka kanssa sekä seksi toimisi että muutenkin asiat olisivat yhtä hyvin kuin nykyiseni kanssa."

      No minä ainakin olen löytänyt. Olemme olleet yhdessä 6 vuotta, josta melkein 2 vuotta avoliitossa, ja kyllästymisen merkkejä ei ole kummallakaan ilmiintynyt. Kaikki toimii muutenkin mahtavasti!

      Eli jos et ole täysin tyytyväinen suhteeseesi, niin ei sellaisessa kannata itseään kituuttaa. Kyllä aina löytyy joku parempikin! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe