Rakkautta ilman seksiä?

minusta seksin puute ei tuossa ole niin suuri ongelma, mutta läheisyyden, sellaisen yhteenkuuluvuuden puute on muodostumassa ongelmaksi.
Asioista pitää puhua, ja jos se ei auta, on ehkä parempi jatkaa matkaa..

Minä luulen, että jos mies edelleen väittää sinua rakastavansa, niin se on enempi sellaista sisarrakkautta. Joillekin se riittää, useimmille ei. Ymmärtäisin paremmin, jos miestä ei kiinnostaisi seksi muutenkaan, mutta näyttää kiinnostavan. Se vain ei valitettavasti kohdistu sinuun.

mies ei tunne oikeasti rakastavansa sinua. Hän on tilanteessa vain lapsen takia. Mutta kuitenkin: hän ON tilanteessa ihan omasta halustaan.

Neuvoisin sinua olemaan enää yrittämättä, kun se kerran ei tuota toivottua tulosta. Voit kuitenkin puhua hänelle ihan rehellisesti ja avoimesti. Kerro haluistasi ja toiveistasi. Mutta ymmärrä, että syy huonoon itsetuntoosi ei ole miehessä, vaan sinussa itsessäsi, koska sinähän se tunnet omat tunteesi. Hyväksy miehesi sellaisena kuin hän on, älä vaadi häneltä rakkaudentekoja. Pidä huolta itsestäsi, erityisesti mielestäsi, harrasta asioita, joista nautit.

Muista, että sinulla ON kumppani ja pieni lapsi. Ajattele järjellä, kuinka paljon helpompaa elämäsi on, kun mies on luonasi. Ole siitä kiitollinen, se on erittäin merkityksellistä myös pienelle lapsellenne.

suhteen tilasta keskustelu jonkun terapeutintapaisen kanssa saattaisi auttaa asiaa. En näe tilannettanne toivottomana, mutta se ei muutu pakottamalla ja vaatimalla. Ja muista ne kaikki ihanat ja hienot asiat, mitä miehessäsi on ja osoita, että arvostat häntä.

Kiitos vastauksistanne!
Olen itse ajatellut samoin, mies ei enää tunne sellaista miehen ja naisen välistä rakkautta tai himoa minuun vaan ehkä kiintymystä, riippuvuutta tai tottumusta?

Luulen, että suurin syy hänen haluunsa jatkaa perhe-elämäämme on 2,5v lapsemme, joka hänelle tärkeintä maailmassa. Eromme myötä hän luultavasti palaisi kotikonnuilleen 200km päähän (sanonut itse) eikä näkisi lastaan kovin usein. Hän kieltää tämän syyksi haluunsa jatkaa liittoamme ja sanoo tunteiden vain peittyneen tämän kaiken muutosten, väsymyksen ja riitojen alle. Olemme molemmat kiivasluonteisia ja liiankin itsenäisiä.

Mies on minua lähes 10v vanhempi, minä 35v. Eikä hän ole ennen minua asunut tai edes seurustellut vakavasti kenenkään kanssa 13v:een. Asunut ja elänyt siis aina yksin. Hänelle kohta täysi-ikäinen lapsi siellä toisella paikkakunnalla ja hänen äitinsä(suhde tähän) jättäneet pahat arvet. Luulen, että tietämättään on aina hakeutunut mahdottomiin suhteisiin(varattuja naisia, hankalia naisia, pettäviä naisia), joilla ei ole mahdollisuutta onnistua. Minäkin olin varmaan sellainen", mutta yllätyspienokaisemme sotki suunnitelmat".

Olemme käyneet pariterapiassa ennen lapsen syntymää ja nyt hiljattain. Mies tulee sinne luultavasti vain minun tahdostani, koska ei usko sellaiseen hömppään. Myös itse olen jo 2v ajan käynyt tukiterapiassa kerran kuukaudessa.
Perheessämme on myös murrosikäinen lapseni, joka eniten kärsii tilanteesta ja riidoistamme.
Olen selittänyt miehelle, että minä kaipaan fyysisyyttä enkä voi loputtomiin elää näin. Hän ei anna minulle lupaa hakea tarvitsemaani muualta ja on muutenkin hyvin mustasukkainen minusta. en saisi käydä tyttöjen kanssa ulkona(käyn ehkä 3-4x/v), myös muut menoni aiheuttavat närää, vaikken juuri missään käy enkä mitään enää harrasta.
Mies kyllä pitää sylissä ajoittain ja päivittäin suukottelee ja halaa.