Miski Suomessa juoksutapahtumissa ei varmisteta turvallisuutta?

ulkomailla juokseva

Ihmettelen vaan turvallisuusalan asiantuntijana miten on mahdollista, että HCR-juoksussa keski-iän ylittänyt mies kuoli, kun ambulanssi mateli hitaasti paikalle eikä elvytystä aloitettu ajoissa. Tämän havaitsi juoksijana mukanq ollut kokenut sairaanhoitaja. Suomessa juoksutapahtumat ovat kalliita, mutta ambulannseja ei näy juoksureitillä ja niiden saaminen hätätilanteissa on hankalaa. Keski-Euroopassa juoksut maksavat jopa vähemmän, mutta ambulanssit on matkan varrella ja suunnitelmat on tehty, miten heti toimitaan. Toinen henkilö ilmeisesti sai sydänoireita HCR:llä, mutta juoksun varrella oleva toimitsija ihmetteli puhelimeen, mistä saataisiin ambulanssi metsään. Joko Suomessa on jotain vikaa ambulanssien toiminnassa tai juoksutapahtumissa rahastetaan, mutta ei varmisteta juoksureitillä turvallisuutta. Ja reitin loppupäässä esimerkiksi toimitsijat ihmettelivät kun juoksijat oikaisevat, mutta ei vaan oltu asetettu reitille mitään ohjaavia merkkejä. Suomessa taittaa olla liian kovat luulot tapahtumien järjestämisestä eikä kunnolla tehdä esim. turvallisuuden varmistamisen suunnitelmia???

20

517

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lääkäri..

      Just joo, järjestäjien pitäisi hyysätä jokaista sydänsairasta vanhusta yksilöllisesti ja osallistumismaksua pitäisi samalla alentaa -50%.

      Kun pumppu sanoo poks, on aivan turha tekohengittää ihmistä sydänkoneella. Se on ihan oikeesta kerrasta peli selvä.

      Jääkiekkojunnujakin on kuollut ea-henkilöstön silmien edessä.

      Onhan se miehekästä lähteä juoksukengät jalassa. Varmasti kuoli onnellisena. :)

      • hyvä lähtö

        No sinäpä sen sanoit. Kun täältä kaikki joka tapauksessa lähtee kuolemalla pois, niin tuo on niitä ihan parhaita tapoja.

        Kuka haluaa maata 10 vuotta vuodeosastolla vaipoissa?


      • rökgölkq
        hyvä lähtö kirjoitti:

        No sinäpä sen sanoit. Kun täältä kaikki joka tapauksessa lähtee kuolemalla pois, niin tuo on niitä ihan parhaita tapoja.

        Kuka haluaa maata 10 vuotta vuodeosastolla vaipoissa?

        Ehdottomasti parempi tapa kuin alkoholi/nikotiini "vamman" johdosta!!! Toivottavasti oli asiat Yläkertaan kunnossa.


      • atte ateisti
        rökgölkq kirjoitti:

        Ehdottomasti parempi tapa kuin alkoholi/nikotiini "vamman" johdosta!!! Toivottavasti oli asiat Yläkertaan kunnossa.

        Ihan sama, kun henki lähtee niin se on sitten siinä, mitään jatkoaikaa tai jälkipelejä ei ole.


    • aaaaaaaabaaaaaaaaaaa

      Riskienhallinta vielä haussa. Oletetaan, että juoksijat ovat kunnossa ja ovat itse terveytensä tarkistaneet.

      Tosin on vasta toukokuun alku ja monet juoksijat vielä puolikunnossa. Pääsiäinen & vappu riehat takana...

    • Jokainen kuolee

      Kyllä minä ainakin olen itse vastuussa omasta terveydestäni, ei se kisan järjestäjän vika ole jos joku juoksee itsensä hengitä tai muuten sattuu kuolemaan just tapahtuman aikana.

      Eikös Tukholman maratonilla kuollut viime vuonna kaksi, vai peräti kolme?

    • Kultainen keskitie

      Tämmöst se kun maratoonaus on nyt in ja jokaisen peruslaji?

    • neekerinainen

      Jep, Suomalaiset on perässä hiihtäjiä näissä tapahtumissa. Kovat hinnat ja järjestelyt amatöörimäisiä. Ja suomalaiset maksaa - eivätkä ymmärrä edes vaatia normaaleja palveluja...

      Kaikissa oikeissa tapahtumissa vaaditaan terveydentilasta lääkärin todistus, reitit on merkattu ja ambulansseja on reitin varrella n 3-5kilometrin välein..

      Toivon tosiaan , että Suomessa otettaisiin tästä nyt opiksi ja että, suomalaisetkin uskaltaisivat vaatia rahalleen vastinetta.

      • älä hulluja puhua

        Jaa, että pitäisi vielä maksaa lääkärintodistuksestakin että pääsee juoksemaan? Ei kiitos. Jokainen juoksee omalla vastuulla ja sillä siisti.


      • juoksijajäbä

        "Kaikissa oikeissa tapahtumissa vaaditaan terveydentilasta lääkärin todistus"

        Osallistuin Berliinin maratonille 2009 yhdessä noin 40 000 muun liikkujan kanssa. Ei sinnekään vaadittu lääkärintodistusta. Nykyisillä osallistujamaksuilla ei pystytä kustantamaan lääkärinpalkkioita. Sen sijaan Helsinki City Runilla jokainen osanottaja on on vakuutettu kilpailun aikana sattuvien äkillisten sairastumisten tai tapaturmien varalta. Vakuutus on voimassa siitä hetkestä alkaen, kun osallistuja on asettunut lähtöpaikalle, siihen hetkeen saakka, kunnes juoksija on poistunut reitiltä maalissa tai rajatulta maalialueelta.


    • juoksijunnu

      Ei ole ensimäinen juoksutapahtuma, missä juoksija kuolee kesken juoksun Suomessa. Maratonista on tullut niin trendilaji, että sitä lähtee juoksemaan rapakuntoiset tyypit kipeänäkin ja vetävät buranaa kourakaupalla. Ei ihme, että sisuskalut pettää. Sitä buranaa on saatettu vetää jo pari kuukautta ennen kisaa, koska jalat on juostu rikki, mutta hellittää ei voi. Sairasta menoa. Mutta jokainen on itse vastuussa hengestään. Kisoihin ei saisi missään nimessä lähteä kipeänä. Mutta juoksufoorumillakin huudetaan, että kuinka hienoa kun lähdit reisiluu murtuneena juoksemaan ja kuumeessa ja mahtavaa kun vedit mömmöjä naamaan ja pystyit jatkamaan, vaikka perseestä valuu veri ja välillä pitää käydä nesteyttämässä ja oksentelet joka mutkassa.

    • Löpare

      Kyllä se on mielestäni omalla vastuulla lähteä juoksemaan, mutta monet voivat tietysti lähteä sairaanakin juoksemaan kun kunnia tms. on kyseessä, taustalla voi olla myös joku vedonlyönti ja periksi ei haluta antaa missään nimessä. Vaikka lääkärintodistus vaadittaisiinkin, niin silti monet voivat vähätellä vaivojaan, jättää kertomatta niistä kokonaan tai eivät kerro käyttämästään lääkityksestä ja tuskin siellä lääkärintarkastuksessa aletaan mitään rasitustestejä tekemään tai sydänfilmiä ottamaan(korjatkaa, jos olen väärässä). Itse olen jättänyt marathonin väliin, kun oli sellainen tilanne, että olisi särkylääkkeiden avulla ehkä pystynyt juoksemaan, mutta muuten ei, joten jätin juoksun suosiolla väliin. Tämän tapauksen taustoja en tiedä, mutta kyllä monet lähtevät kisailemaan, vaikka eivät ole kunnossa(esim. paha flunssa/kuume juuri takana, lääkekuuri päällä, treenaamattomuus ym.). Kaikesta huolimatta hyviä treenejä kaikille juoksijoille.

      • no jaa

        Juoksut pitää usein maksaa etukäteen, eikä maksuja palauteta jos peruu lähdön ja suomalainenhan on niin ääliö että juoksee vaikka itsensä hengiltä kun on kerran maksanut siitä muutaman kympin.

        Järjestäjien pitäisi palauttaa automaattisesti peruutetut maksut, niin pari hullua säilyisi hengissä... toisaalta, ihan oikeasta pästä lähtee jos ei osaa levätä sairaana.


    • HCR2011

      Valitettava tapaus,mutta jos uutisoitaisiin yhtä näyttävästi kaikista alkoholistien ja narkkareiden kuolemista voitaisiin vertailla juoksuharrastuksen vaarallisuutta ihan tosissaan.Tsemppiä kaikille juoksijoille ja varsinkin menehtyneen juoksijan omaisille.Keep on running.

    • itsekinsieljuossu

      Lehdes oli mielestäni maininta että ambulanssi oli paikalla minuutin päästä ja heti aloittettu elvytys. Tollasis tilanteis ei yleensä auta vaik olis jo paikalla ensiapua, sydän hommis se on usein sit siinä, sairaanhoitajana on ensiavussa eteeni lyyhistynyt potilas jota 10sec sisällä elvytetty laitteilla ja lääkkeillä ja silti potilas kuollut.
      Se aika vaan tuntuu usein pitkältä paikalla olijoille kun tilanne päällä, itse en lähtis järjestäjiä parjaamaan...

      • joskus käy näin

        Sairaalassakin tapahtuneissa sydäninfarktien elvytyksistä onnistuu vain puolet, vaikka paikalla on elvytysryhmä muutamassa kymmenessä sekunnissa.

        Ei sitä oikein saa vieritettyä kenenkään muun syöksi jos kuolee sairaskohtaukseen...


    • hei haloo

      Jokainen juoksee omalla vastuullaan, jos sä omalla lenkillä saat kohtauksen metikössä ni luuletko että ambulanssi tulee parissa minuutissa?

    • rahat ei mahariittää

      ulkomailla ei useinkaan kovinkaan tehokasta toi hoitopuolen homma, yleensä ylimääräisiä jannuja tekee työtä. Suomessa laskettu tosi tarkkaan mikä vahvuus, voi olla liian vähäinen, siis riittämätönkin tuo hoitopuolen valmius, mut eipähän olla anomassa tukipaketteja muilta eu mailta, joissa kuntien ja valtion leivissä yks sun toinen hengailee, päivystää lenkkipolkujen varsia...

      • 57v kilpakuntoilija

        Itsekin mukana olleena ja v.53 syntyneenä pistää hiljaiseksi.

        Kaikilta yli 50v pitäsi vaatia lääkärin todistus terveyden tilasta, ennenkuin lähtölupa irtoaa. Samalla luvalla saisi vaikka 6kk ottaa osaa massatapahtumiin.

        Suuri osallistuja määrä yli 13000 edesauttaa sitä, että jotain vakavaakin voi sattua. Kaikentasoista ja -näköistä asfaltin ja hiekkatien hinkkaajaa oli liikkellä.
        Moni pisti, järkevää kyllä, kävelyksi, kun omat voimavarat ehtyivät.


      • uusavuttomienhyysäys
        57v kilpakuntoilija kirjoitti:

        Itsekin mukana olleena ja v.53 syntyneenä pistää hiljaiseksi.

        Kaikilta yli 50v pitäsi vaatia lääkärin todistus terveyden tilasta, ennenkuin lähtölupa irtoaa. Samalla luvalla saisi vaikka 6kk ottaa osaa massatapahtumiin.

        Suuri osallistuja määrä yli 13000 edesauttaa sitä, että jotain vakavaakin voi sattua. Kaikentasoista ja -näköistä asfaltin ja hiekkatien hinkkaajaa oli liikkellä.
        Moni pisti, järkevää kyllä, kävelyksi, kun omat voimavarat ehtyivät.

        Miksi pitäisi olla lääkärintodistus? Ja mitä hyötyä on 6kk luvasta, kun flunssa on voinut alkaa kisa-aamuna?!?

        Juoksussa jokainen saa (ja pitää) edetä omalle kunnolleen ja terveydelleen sopivaa vauhtia. Eei se ole tapahtumajärjestäjän vastuulla hyysätä uusavuttomia jotka ei osaa huolehtia omasta terveydestää.

        Jos olet huolissasi omasta terveydestäsi, niin mikä estää tutkituttamasta sitä?!? Ei kai siihen mitään kisajärjestäjän käskyjä tarvita?!?!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4167
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3403
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1775
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1633
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1412
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      915
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      852
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      813
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      778
    Aihe