Mietiskelin tässä, että löytyisikö tätä kautta kaveria leffaan, teatteriin, konsertteihin, lätkäpeliin, lenkille tai vaan jutusteluun ja maailmanparantamiseen. Olen 47v sinkku, vaikka en erityisemmin tuosta nimekkeestä pidäkään, mutta virallisiin papereihin siviilisäädyksi ruksittava leski kuullostaa vieläkin kamalammalta. Muksut alkavat olla sen ikäisiä, että tarvitsevat äitiä lähinnä autokuskiksi, muuten huitelevat omien kaveriensa kanssa. Ja olen niin äärettömän huono lähtemään yksin edes leffaan, baareista nyt puhumattakaan. Ja olisi se paljon mukavampaa jutella lenkin aikana ihmiselle, kuin tuolle meidän hurtalle. Vaikka et ihan naapurissa asustaisikaan, niin onhan meilit ja puhelimet, ja äkkiähän tuosta autolla hurauttaa juttutuokiollekin. Itsellä soi autoradiossa lasten kammoksuma Iskelmä, mutta moni muukin musiikkilaji menee sujuvasti korvasta sisään ja toisesta ulos. Puutarhainnostus iskee pariksi viikoksi näin keväisin ja menee sitten ohitse. Aika-ajoin iskee lukuhimma ja silloin kuluu kirja poikieen, välillä tyydyn sujuvasti Me Naisiin kerran viikossa. Telkkarista katselen monensortin ohjelmia, sisustusta, CSIn kaikkia versioita, urheilua, elokuvia, dokkareita jne. silloin kun ehdin eli välillä enemmän ja välillä sitten avaan telkkarin 11 aikaan illalla, kun talo hiljenee. Jos yhtään kuullostaa siltä, että haluaisit tutustua, niin laita meiliä osoitteeseen kevattuulahdus@gmail.com.
Kavereita/ystäviäkin Kanta-Hämeestä???
kevattuulahdus
0
69
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769