Palstalla hölistään paljon kokeneisuudesta ja kokemattomuudesta.
Tuli vaan mieleen että paljonko tuolla on oikeasti vaikutusta? Tekeekö kokemus tai sen puute ihmisestä ihmisenä jotenkin paremman tai huonomman?
Omassa suhteessani nainen on määrällisesti huomattavasti minua kokemattomampi seksisuhteissa enkä ole kokenut sitä ongelmaksi. Tärkeää on, että olemme ihmisinä samankaltaisia ja että seksuaaliset mieltymyksemme ovat yhteneviä, se että seksi on hyvää.
Hänkään ei pidä sitä huonona asiana että minulla on ollut irtosuhteita. Tai siis itse asiassa pitää, ei vaan niin huonona asiana että se estäisi seurustelun. Sanoi kyllä että ensimmäinen mielikuva kun näistä asioista keskusteltiin oli että olen pillun perässä juokseva epätoivoinen pukki ja että se pisti vähän miettimään kannattaako minuun sekaantua. Mutta sain vakuuteltua siitä että irtosuhdetausta ei tee minusta huonoa miestä.
Kaiken kaikkiaan en usko että seksikumppanien määrällä on kovinkaan suurta vaikutusta siihen voiko suhde olla hyvä vai ei. Ellei sitten ole jollain tapaa uskonnollisesti suuntautunut tai vastaavaa.
Kokemuksen vaikutus
39
190
Vastaukset
- Hohellus
Mistäs nyt tuuli puhaltaa. Muistelisin lukeneeni joskus sulta ettet kokemattomaan naiseen oikein haluaisi "sekaantua".
- sir_eino
No periaatteessa en. Aivan ehdoton en ole kai tuon asian suhteen ollut, mutta jotenkin oletan että aikuisella ihmisellä on aikuisen elämänkokemus ja siihen kuuluu myös parisuhdetaustaa. Eli neitsyys ja täydellinen kokemattomuus ei ole minulle ihanne. Mutta jos olisin sinkku ja löytäisin muuten sopivan naisen jolta kokemusta puuttuisi niin ei se varmaan ylitsepääsemätön este olisi. Vaikea vaan kuvitella että ulospäinsuuntautunut ja perusnätti 25-35v nainen olisi seksuaalisesti ja parisuhdemielessä täysin kokematon. Siinähän se mun kohderyhmä on...
Eikä tyttöystäväni siis neitsyt ollut tavatessamme jos sellainen fiilis tuli tekstistäni.
- ES
Voi olla kokenut tai kokematon monessa eri asiassa, ei vain seksin suhteen. Se jos on seksuaalisesti kokematon tai vähän kokenut ei tarkoita sitä että olisi ylipäätään ihmisenä "kokematon". Varmuutta, näkemyksiä ja kokemuksia voi tulla muualtakin kuin sängystä tai baarin vessasta.
- sir_eino
Kyllä, monet muut asiat ovat ainakin minulle naisessa olennaisempia kun seksikumppanien määrä tai laatu. En minä paljon välitä existä tietää.
- xena-183
Minulle miehen elämänkokemuksella on paljon suurempi merkitys kuin seksuaalisella kokemuksella. - Olen joskus tavannut miehen, jolla 32-vuotiaana oli paljon suurempi elämänkokemus kuin minulla vielä tähän ikään mennessäkään... Olin hyvin vaikuttunut.
- Utelias Unto
Minkätyyppisiä asioita laskit tuohon elämänkokemukseen, josta olit vaikuttunut?
- xena-183
Utelias Unto kirjoitti:
Minkätyyppisiä asioita laskit tuohon elämänkokemukseen, josta olit vaikuttunut?
Valitettavasti siinä on liian paljon liian henkilökohtaista, mutta... adoptio, koulukoti, yksinhuoltajuus, vain joitakin mainitakseni. - Lähinnä sellaisia oman elämän hallintaan liittyviä asioita vaikeista lähtökohdista huolimatta.
- ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
xena-183 kirjoitti:
Valitettavasti siinä on liian paljon liian henkilökohtaista, mutta... adoptio, koulukoti, yksinhuoltajuus, vain joitakin mainitakseni. - Lähinnä sellaisia oman elämän hallintaan liittyviä asioita vaikeista lähtökohdista huolimatta.
Jotkut oppivat kokemuksistaan, jotkut eivät. Joillain kovat elämänkokemukset laajentavat ja syventävät näköalaa, joillain kapeuttavat. Tapauskohtaista.
- xena-183
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
Jotkut oppivat kokemuksistaan, jotkut eivät. Joillain kovat elämänkokemukset laajentavat ja syventävät näköalaa, joillain kapeuttavat. Tapauskohtaista.
Juurikin näin. - Onneksi on niitä hyviäkin esimerkkejä :)
- Ominpäinajattelija
Jos kokemus olisi niin mainio asia, niin seksin ammattilaiset olisivat halutuimpia deittikumppaneita. Näin ei kuitenkaan ole. Väitän, että kokemuksella ei ole mitään muuta merkitystä, kuin itsetunto. Sekin, jos miehistä tai naisellista itsetuntoa täytyy nostaa moninkertaisissa suhteissa vaakatasossa, ei kerro siitä, että elämän asiat olisi hallussa, vaan ihan jostain muusta.
Tasapainoinen ihminen ei juokse rallia sängystä sänkyyn ainakaan ns. kypsässä aikuisiässä. Se kertoo enemmän ongelmista seksuaalielämän alueella ja kyvyttömyydestä rakentaa pysyviä suhteita.
Mikä seksissä on muutenkaan sellaista, mitä pitäisi opiskella lukemattomien kumppaneiden kanssa? Jos haluaa pysyvän suhteen, yhtä hyvin seksuaalielämän asiat oppii suhteessa siihen ihmiseen.- hoopppp
Ihan samaa mieltä minäkin.. Kyllä seksiasiat oppii siinä suhteessa sitten tai siis mitä oppimista niissä edes on.. Kaikki eivät kuitenkaan tykkää samoista jutuista sängyssä ja uuden kumppanin kanssa täytyy kuitenkin ns. aloittaa alusta.
- 16+13
Huonommuudesta tahi paremmuudesta en osaa sanoa, muuta kuin omalta kohdaltani, ettei menneisyydellä ole väliä kunhan on suhteessa 100% uskollinen ja lojaali omalle kumppanille.
Mutta se, että kokemattomuus ei vaikuttaisi surusteluun ja seurustelu-asteelle pääsemiseen, on väärä luulo. Vaikkei seksuaalinen kokemattomuus sitä toista osapuolta haittaisikaan, se saattaa haitata neitsyen tai vähän kokeneen kohtaamista, häneen tutustumista jne. Eli jos kokematon on kamalan ujo ja estynyt eikä kovinkaan ulospäinsuuntautunut, ehkä jopa vetäytyvä ja epäileväinen uusien tuttavuuksien suhteen. Itse olen kaikkea luettelemaani, eikä se ainakaan helpota miehen löytämistä.- sir_eino
Uskollisuudesta olen samaa mieltä. Se tappaa rakkauden.
Olet myös oikeassa tuosta kokemattomuudesta. Yksi syy siihen miksi pääsin punkkaan naisen kanssa vasta vähän päälle parikymppisenä oli se että oma kokemattomuus hävetti. En halunnut että nainen saisi tietää että olen 21v, poikuus tallella ja täysin osaamaton. Läheisille ystäville esitin että haluan seksiä vain parisuhteessa. Mutta... Se ei ollut totta. Oikeasti se oli vain noloa.
Näin jälkikäteen ajateltuna aika typerää ja lapsellista. Otin siitä paljon isompaa pulttia kun oli syytä. - ...;,,,;...
sir_eino kirjoitti:
Uskollisuudesta olen samaa mieltä. Se tappaa rakkauden.
Olet myös oikeassa tuosta kokemattomuudesta. Yksi syy siihen miksi pääsin punkkaan naisen kanssa vasta vähän päälle parikymppisenä oli se että oma kokemattomuus hävetti. En halunnut että nainen saisi tietää että olen 21v, poikuus tallella ja täysin osaamaton. Läheisille ystäville esitin että haluan seksiä vain parisuhteessa. Mutta... Se ei ollut totta. Oikeasti se oli vain noloa.
Näin jälkikäteen ajateltuna aika typerää ja lapsellista. Otin siitä paljon isompaa pulttia kun oli syytä."Uskollisuudesta"---"Uskottomuudesta"
- lipsuu lipsuu
...;,,,;... kirjoitti:
"Uskollisuudesta"---"Uskottomuudesta"
Taisi tulla Einolta Freudilainen lipsahdus.
- sir_eino
...;,,,;... kirjoitti:
"Uskollisuudesta"---"Uskottomuudesta"
Niin, siis uskottomuus tappaa rakkauden.
- ...;,,,;...
sir_eino kirjoitti:
Niin, siis uskottomuus tappaa rakkauden.
"Niin, siis"---"Piip, piip"
- Gordon Gekko
En tiedä tarkoitettiinko tässä myös parisuhdekokemusta? Sillä voi olla merkitystä myös. Kun on pidempään säätänyt naisten kanssa, osaa suhtautua rakentavammin esim. riitatilanteisiin, eikä koe samanlaista tunnerallia kun suhteessa menee vähän huonosti kuin joskus nuorempana.
Kai kokemus seksistä ja suhteista tuo sitä varmuutta, mistä joku jo puhui. Tietää että noin se on ainakin joskus toiminut. Ja varmuushan viehättää naisia ainakin, miksei miehiäkin.- sir_eino
Juu, parisuhdetta ajattelin myös. Ja olen siitä samaa mieltä. Pitkät suhteet opettavat esimerkiksi riitelemään ja olemaan itsevarmempi naisen kanssa. Usko suhteeseen säilyy. Sen on oppinut ettei yksi erimielisyys vielä tarkoita eroa.
- Papu.Sparrow
Kokematon mies parisuhteessa voi olla ongelmallinen.. ja vaarallinen. Ne on monesti niitä jotka eivät osaa riidellä rakentavasti yms. ja erotessa muuttuu harhaiseksi stalkkeriksi tms.
Mitä useamman kanssa on harjoitellut, sitä lunkimmin osaa ottaa ristiriitatilanteet eikä vedä niistä kamalia pultteja. Elämänkokemukseksikin sitä voisi sanoa.
Pelkkä seksuaalinen kokemattomuus sinänsä haittaa, tosin mun ikäisellä miehellä se tarkoittaa sitä että siinä on pakko olla jotain häikkää ja kierrän kaukaa.- sir_eino
Tunnistan jossain määrin nuoren itseni kuvauksestasi. Ensin sössitään suhde omalla kakaramaisuudella ja sitten porataan puoli vuotta naisen perään kun suhde meneekin kas kummaa poikki...
No en mä sille kyllä mitään fyysistä väkivaltaa tehnyt enkä sellaista suunnitellut. Ahdistavaa siitä varmaan oli esimerkiksi soittelu ja se että saatoin vetää kunnon itkukohtauksen jossain julkisella paikalla jos törmättiin.
Minäkö drama queen? En kai. :D
No, en minä kyllä enää noin... Suuria tunteita koe.
- also_sprach_jungfrau
Seksuaalisesta kokemuksesta tai parisuhdekokemuksesta en osaa sanoa mitään. Mutta jos nyt puhutaan yleisellä tasolla, elämä on kokemus ja ilman kokemuksia ei ole elämää. Elämä on sellaista missä ei opi paremmaksi; jokaisellahan on elämä joten tavallaan jokainen on "kokenut" omalla tavallaan. Jokainen oppii omien ainutlaatuisten elämäntilanteidensa kautta jotain mitä joku muu ei omissa elämäntilanteissaan voi oppia. Siksi on erityisen vaikea verrata millä tavalla esim. joku palstan parisuhdekokemattomista on "huonompi" kuin joku kokeneempi. Kuka senkin päättää, ellei itse? Jotenkin naurattaa ajatus siitä, että on jokin parisuhteiden kilpakenttä jossa hävinneet ovat ranking-listan häntäpäässä. Kai sille on helppo nauraa, kun ei koe olevansa koko kilpailussa, mutta... silti. Ymmärrän, että se on monille liiankin todellinen kokemus, mutta omituiselta se tuntuu.
Minulla itselläni on suurinpiirtein kotiinsa suljetun iranilaistytön elämänkokemus, kaikin puolin. Joskus ajattelin niin, että elämätön elämä on kurjaa, että sitä tulee joskus katumaan (tai katuu jo), ja niin edelleen. Tavallaan tietysti ajattelen niin yhä: toisaalta olisi kova palo kokea jotain - tai enemmänkin minun tapauksessani "saada jotain aikaiseksi" - ja olen epämääräisellä tavalla PÄÄTTÄNYT miljoona asiaa vaikka niiden yrittäminen tuntuukin pään hakkaamiselta seinään. Mutta tässä vaiheessa alkaa myös tulla vähän väsynyt olo, ja monet sellaiset asiat joista on ennen haaveillut tuntuvat merkityksettömiltä. Tavallaan olen mennyt takapakkia; en haaveile nykyään enää mistään "aikuisista" asioista, vaan sellaisista, joissa voisi kokea samanlaista elämäniloa kuin koin lapsena. Haluaisin käydä huvipuistossa, haluaisin käydä uudestaan Legolandiassa ja Kööpenhaminen Tivolissa ja sitä sun tätä... matkustelu on toinen juttu - ennen halusin nähdä kaikkia uusia paikkoja, nykyään haluaisin kovasti nähdä uudestaan sellaisia paikkoja joissa kävin lapsena ja joissa minulla oli mukavaa.
Kokemattomuus itsessään lamaannuttaa, kun ei joskus jaksa enää toivoa, haaveilla ja suunnitella mitään, koska ne suunnitelmat menevät pieleen kuitenkin. Jää sellaiseen tilaan, että elämä menee ohi ja sitä katselee hieman turtuneena, ja toivoo että voisi hetkeksi pysäyttää ajan, jotta voisi tarkkaan harkita mahdollisuuksiaan ennenkuin kaikki on liian myöhäistä. (Minusta tuntuu, että joka vuosi aika kuluu vähän nopeammin. Joskus se tuntemus pelottaa.)
En siis jäisi pohtimaan sitä, onko kokenut tai kokematon ihminen parempi vai huonompi, vaan sitä, että onko elämä ilman tietynlaisia kokemuksia elämisen arvoista. Miltä se siis itsestä tuntuu? Tuntuuko siltä, että jotain tärkeää on mennyt ohi? Onko elämä hyvää vaikka se vähän tylsää ja "kokematonta" olisikin? Toisaalta "rikas elämä" tuntuu tavoiteltavalta. Toisaalta on paljon sellaisia ihmiskohtaloita jotka ovat hyvin tapahtumarikkaita, mutta joihin verrattuna koen olevani hyvinkin onnekas. Miten kokemuksia edes keräillään? Tehdään lista asioista, joita haluaisi kokea, ja sitten ruksitaan yksi kerrallaan pois listalta? Mietin joskus, että tuntuuko tuollainen "rikas elämä" jotenkin väkisin väsätyltä, ja muisteleeko sitä joskus sitten lämmöllä...? Sellaiseen rikkaaseen elämään tarvitaan kuitenkin paljon, jotta olosuhteet olisivat optimaaliset. Pitäisi olla mahdollisuuksia kokea asioita, pitäisi pystyä toteuttamaan ne kokemukset, ja pitäisi vielä olla "läsnä" kokemuksissa (ettei tule suorittamisen makua) ja pitäisi olla oikeassa mielentilassa (jotta muistoista tulee hyviä). Ja sitten kuolee, ja muistot kuolevat mukana...
En minä oikeastaan tiedä enää muuta, kuin että haluaisin mennä huvipuistoon.- sir_eino
Viisasta tekstiä. Ei kokemukset ole itseisarvo. Mitä ne edes ovat?
Minä voisin jättää monia kokemuksiani kokematta. Silti ne ovat muovanneet minua, hyvässä ja pahassa. - huojentunut
sir_eino kirjoitti:
Viisasta tekstiä. Ei kokemukset ole itseisarvo. Mitä ne edes ovat?
Minä voisin jättää monia kokemuksiani kokematta. Silti ne ovat muovanneet minua, hyvässä ja pahassa.Kiitokset sir_einolle taas tästä valaisevasta mielipiteestä! Mitä meille kävisikään jos emme kuulisi sir_einon elämästä omaa päivittäisannostamme?
- also_sprach_jungfrau
Ja kun nyt tarkemmin ajattelee, niin elämisen vaikeus on loppujen lopuksi kaikille sama, vaikka olisi kuinka kokenut tai kokematon. Se on siinä, että onnistuisi löytämään omanlaisensa kokemukset ja uskaltaisi kokea ne. Elämä menee katuen ohi, jos jatkuvasti tuntee epäonnistuneensa yhteiskunnan mittapuun mukaan. Toisaalta voihan se mennä niinkin, että on tuon mittapuun mukaan hyvin menestynyt, mutta myöhemmin tajuaa, että olisi mieluummin vain käynyt huvipuistossa.
(Ei se ole ihan sama tietenkään, koska jälkimmäisellä on enemmän vaihtoehtoja kuin edellisellä, turvaa, ja paljon muuta - esim. yhteiskunnallinen status - "lohtuna". Mutta jos edellinen saisi elämänsä järjestettyä niin, että eläisi omanlaistaan elämää vaikka olisikin muiden silmissä nolla, niin sellainen itsensä näköinen elämä olisi paljon rikkaampaa. Klisheistähän tuo on, mutta totta kuitenkin.) - also_sprach_jungfrau
sir_eino kirjoitti:
Viisasta tekstiä. Ei kokemukset ole itseisarvo. Mitä ne edes ovat?
Minä voisin jättää monia kokemuksiani kokematta. Silti ne ovat muovanneet minua, hyvässä ja pahassa.Tietysti täytyy muistaa, että yleensä kokemusten määrä on suoraan verrannollinen mahdollisuuksien määrään. Esim. sellainen ihminen jolla ei ole varaa matkustella ei voi matkustella vaikka kovasti haluaisikin - mutta yleensä ihmiset tuntuvat päättelevän enemmänkin niin, että ihminen joka matkustelee on lähtökohtaisesti uteliaampi, rohkeampi ja avarakatseisempi kuin sellainen joka ei matkustele. Ikäänkuin kaikki olisi omasta tahdosta kiinni.
Lisää itsestäänselvyyksiä... anteeksi, päätäni särkee tänään joten aivot ovat vähän jumissa. - sir_eino
also_sprach_jungfrau kirjoitti:
Tietysti täytyy muistaa, että yleensä kokemusten määrä on suoraan verrannollinen mahdollisuuksien määrään. Esim. sellainen ihminen jolla ei ole varaa matkustella ei voi matkustella vaikka kovasti haluaisikin - mutta yleensä ihmiset tuntuvat päättelevän enemmänkin niin, että ihminen joka matkustelee on lähtökohtaisesti uteliaampi, rohkeampi ja avarakatseisempi kuin sellainen joka ei matkustele. Ikäänkuin kaikki olisi omasta tahdosta kiinni.
Lisää itsestäänselvyyksiä... anteeksi, päätäni särkee tänään joten aivot ovat vähän jumissa.Ei ehkä suoraan verrannollinen mutta tietenkin vaikuttaa siihen. Kaikki eivät esimerkiksi matkustele vaikka voisivat.
Ja no... Aika monet elämän kokemuksista, niin hyvistä kun huonoistakin, ovat lopulta aika arkisia. En minä oleta että naisellani on paljon eksoottisia kokemuksia. Enkä nyt puhu seksistä. - ES
On se aika mälsää, että sillä perusteella ettei joku ole kokenut seksuaalisesti/parisuhteellisti, hänet on helppo teilata joukkoon "kokemattomat". Muitakin kokemuskenttiä kun on.
Minäkin haluaisin huvipuistoon! Naruhyppyhajuvedelle tuoksuen. Ja haluaisin matkustella. En ole käynyt juuri missään. - also_sprach_jungfrau
ES kirjoitti:
On se aika mälsää, että sillä perusteella ettei joku ole kokenut seksuaalisesti/parisuhteellisti, hänet on helppo teilata joukkoon "kokemattomat". Muitakin kokemuskenttiä kun on.
Minäkin haluaisin huvipuistoon! Naruhyppyhajuvedelle tuoksuen. Ja haluaisin matkustella. En ole käynyt juuri missään.Lapsena ja teininä matkustin paljon (en koskaan yksin tietenkään), sen jälkeen en ole oikeastaan nähnyt maailmaa ollenkaan. En edes omaa kaupunkia, heh. Mutta on se aika hassua, miten aiemmin suunnittelin että joskus voisi käydä siellä ja täällä ja nähdä kaikenlaista uutta... ja nykyään haluaisi nähdä sellaista mitä on jo joskus nähnyt, muistuttaakseen itseään... jostain. En tiedä mikä tuollainen ilmiö on.
Naruhyppyhajuvesi ja huvipuisto: hyvä yhdistelmä täksi kesäksi? Sellainen olisi aikomus. Ehkä se "kokemusten kerääminen" ei tämän vaikeampaa olekaan, jos ei yritä kuuta taivaalta. - also_sprach_jungfrau
sir_eino kirjoitti:
Ei ehkä suoraan verrannollinen mutta tietenkin vaikuttaa siihen. Kaikki eivät esimerkiksi matkustele vaikka voisivat.
Ja no... Aika monet elämän kokemuksista, niin hyvistä kun huonoistakin, ovat lopulta aika arkisia. En minä oleta että naisellani on paljon eksoottisia kokemuksia. Enkä nyt puhu seksistä.Niin, sanoinkin "yleensä". Mutta kyllä se matkustelu tuntuu nykyään olevan nuorisolle sellainen statussymboli, joka erottaa ns. sivistyneet sivistymättömistä, ja ulkomaailmasta kiinnostuneet tylsämielisistä junteista? Ei varmaan tässä ikäluokassa vielä niin jyrkästi, mutta parikymppisissä näyttäisi kyllä vähän tuolta, jos en ihan väärin tulkitse.
"Aika monet elämän kokemuksista, niin hyvistä kun huonoistakin, ovat lopulta aika arkisia" - sepä se. Tuon jos tajuaa ajoissa niin sitä parempi. Mutta tietysti niissä arkisissakin kokemuksissa on eroa - joillekin visio arjen onnesta on pullantuoksuista perhe-elämää, jota ilman on elämä pilalla. Jos pystyisi oman arkensa järjestämään omalla tavallaan, mahdollisuuksien puitteissa... se veisi jo pitkälle.
Sama se silti, kunhan pääsee huvipuistoon!! - ES
also_sprach_jungfrau kirjoitti:
Lapsena ja teininä matkustin paljon (en koskaan yksin tietenkään), sen jälkeen en ole oikeastaan nähnyt maailmaa ollenkaan. En edes omaa kaupunkia, heh. Mutta on se aika hassua, miten aiemmin suunnittelin että joskus voisi käydä siellä ja täällä ja nähdä kaikenlaista uutta... ja nykyään haluaisi nähdä sellaista mitä on jo joskus nähnyt, muistuttaakseen itseään... jostain. En tiedä mikä tuollainen ilmiö on.
Naruhyppyhajuvesi ja huvipuisto: hyvä yhdistelmä täksi kesäksi? Sellainen olisi aikomus. Ehkä se "kokemusten kerääminen" ei tämän vaikeampaa olekaan, jos ei yritä kuuta taivaalta.En matkustanut lapsena, teininä missään; ei ole paikkoja joita voisin nähdä uudestaan.
Vauhdin kanssako meet? Vai mun? - also_sprach_jungfrau
ES kirjoitti:
En matkustanut lapsena, teininä missään; ei ole paikkoja joita voisin nähdä uudestaan.
Vauhdin kanssako meet? Vai mun?Vaikka molempien! Mitä jos kaikki lähdetään DarkFearin kanssa Tukholmaan?
- ES
also_sprach_jungfrau kirjoitti:
Vaikka molempien! Mitä jos kaikki lähdetään DarkFearin kanssa Tukholmaan?
Kyllä, loppuu (taukoaa) mölötys ja tehdään jotain. Ei kai se niin ihmeellistä ole. Pallomereen vaan!
- Höh!
ES kirjoitti:
On se aika mälsää, että sillä perusteella ettei joku ole kokenut seksuaalisesti/parisuhteellisti, hänet on helppo teilata joukkoon "kokemattomat". Muitakin kokemuskenttiä kun on.
Minäkin haluaisin huvipuistoon! Naruhyppyhajuvedelle tuoksuen. Ja haluaisin matkustella. En ole käynyt juuri missään.Mene huomenna Linnanmäelle! Eikö se ole auki jo?
- ES
Höh! kirjoitti:
Mene huomenna Linnanmäelle! Eikö se ole auki jo?
Yksinkö? Nyyh.
- also_sprach_jungfrau
ES kirjoitti:
Kyllä, loppuu (taukoaa) mölötys ja tehdään jotain. Ei kai se niin ihmeellistä ole. Pallomereen vaan!
Mikä se laiva oli, missä on se ravintola missä saa syödä niin paljon kuin jaksaa?!
- Höh!
Voi Essi sinua. ;)
- Gabriel1914
Antaa se nyt kuitenkin enempi kombetenssia kun on istunut
sadat hautajaiset, kasvattanut 10 pentua ja seurustellut yli puolet
elämästään ikäsarjassa 32-58.
Ja tehnyt sen sadat pahat..Itteasias kaiken muun, mut en
sitä mikä on oikein.Niin on siin hippasen eroo sanonko jotain..ööö..
Jostain asiasta minkä kans oot touhunut koko ikäni...
Vai sanooko sen joku 18 vuotias natiainen...
joka ei ole nähnyt muuta kosteeta ku suon.
Koiras ja miehes o yks hyvä puoli...Molemmat voi kouluttaa.
Ja molempii sanotaan ihmisen parhaiks ystäviks.- Gabriel1914
Nyt ku oikein miettii niin lähinnä se kokemus näkyy tilanne tajuna...
Ja osissa kasvattamiaani lapsia.. niin heillä oli
kyllä tilannetaju päällänsä...Kai sen kaiken tarpeellisen
määrittää loppujenlopuksi... halu ja tahto toimia oikein ja välittömästi...
Oli se sit joka päiväinen aamusufe sänkyyn omalle kullalle
tai joku...öö elukan ampuminen.
Ei se tarkoita, et kun oon rajusti pistäny oppien elämässä..
Ettei joku 50-60:pinen käyrä tiedä taatusti muo enemmän aiheesta,
josta en tiedä mitään tai tiedän vähemmän kuin hän.
Ja aina aika ajoin tässä elämässä tuleekin sellaisia
ahaa... noinko se menee/toimii/onnistuu elämyksiä.. vielä...
Mikä tekeekin elämästä ihan mielenkiintoisen.
Kova halu oppia mikä on ihmiselle luontaista,
antaa kuitenkin siihen 18 vuotiaan nöösin elämäänkin ne tarpeelliset työkalut...Mut sanotaan, et jos joku ny
..hmm...ööö..Opettelee vaikka biljardii pelaan 2 vuotiaana..
Niin on hän varmaan muo kovempi pelaamaan siin 14 vuotiaana...
Kokemus..tuo varmuutta =P
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773