Olen nainen...keski-ikäinen reippaasti, elelen yksin tällä hetkellä. Minussa ei ulkoisesti hirveitä vikoja ole, eikä tuo luonnekkaan kaikkein pahimmasta päästä.
Miehiä elämään tupsahtaa aina kun jossain satun käymään, joidenkin kanssa sitten seurustelua olen yritellyt.
Valitettavasti ne eivät kauan kestä, syy on minun. Joku sitoutumispelko tai vanhat ikävät kokemukset tekevät minusta niin estyneen etten uskalla mennä eteenpäin.
Nytkin on eräs miesystävä, siis vielä ystävyystasolla, joka haluaisi enemmän, mutta minä vaan jahkailen ja pohdiskelen. Ensinnäkään hän ei seksuaalista kiinnostustani ole herättänyt, muutoin meillä on yhdessä mukavaa. Ei riitoja, leppoisia illanviettoja jne. Olo on turvallinen hänen seurassaan, mutta siihen se sitten jää.
Tiedän etten ole menettänyt vielä seksihalujani, koska olen törmännyt yhteen mieheen joka halut kyllä herättää. Valitettavasti kyseessä on sellainen yksilö, ns.renttu, jonka kanssa en halua edes tätä seksipuolta kokeilla. Mutta kun näen hänet, selkeästi tiedän että "se" puoli toimisi hänen kanssaan.
Mikä tässä elämässä menee vikaan kun en löydä henkilöä jonka kanssa voisin kokea sekä turvallisuutta ja arkea, mutta myös sitä intiimimpää osastoa.
Ehkä tässä iässä niitä tarjokkaita on selkeästi vähemmän kuin nuorena, mutta sisälläni tunnen että pystyisin vielä suhteeseen jossa kaikki palaset olisivat koossa.
Ystäväni, siis tämä mies, tietää tunteeni ja olen puhunut haluttomuudestani. Hän kuitenkin sitkeästi haluaisi odottaa josko vielä "heräisin".
Olen umpikujassa, teen tavallaan väärin. Vaikka olenkin ollut rehellinen, tuntuu silti siltä että odotutan toista turhaan. Tosin mies kai tietää mitä tekee, kun odottaa, en ole hänen päätöksistään vastuussa.
Kesä tulee ja haluaisin vielä kokea sen jalat alta vievän tunteen, mutta sellaisen ihmisen kanssa joka ei kuulu siihen renttuosastoon.
Onkohan odotukseni liian korkella, pitäisikö tyytyä seksittömään mutta muutoin hyvään suhteeseen ? Onko muita joilla samoja kokemuksia...
Ja loppuun, en ole mikään pinnallinen ihminen, päinvastoin, toivottavasti kirjoitukseni ei anna kuvaa että vain seksin perässä juoksisin...
Mietteliäs/epäröivä
5
315
Vastaukset
- vika molemmissa
Seksi kuuluu ehdottomasti suhteeseen. Molempia osapuolia tyydyttävä. Haluihin liittyy monia asioita joita ei välttämättä ääneen voi sanoa toista loukkaamatta. Joskus vaan toiset eivät kuulu yhteen ja toiset taas kuuluvat. Heti alkumetreillä.
Kun jonkun kanssa on hyvä olla niin seksi kruunaa suhteen. - fasdfafd
Tyytyminen johonkin ei ainakaan ongelmiasi ratkaise, tekisit vain karhunpalveluksen molemmille. Jahkailukin tässä tapauksessa on aivan turhaa, mielessäsi olet päätöksen jo tehnyt ja sitä on mahdotonta muuttaa pelkällä tahdonvoimalla. Kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa ovatko odotuksesi realistisia, houkutteletko vain vääränlaisia tyyppejä omalla käytökselläsi jne... Yleensä ne vastaukset kuitenkin löytyvät omasta pääkopasta.
- Menet vikaan
"Mikä tässä elämässä menee vikaan kun en löydä henkilöä jonka kanssa voisin kokea sekä turvallisuutta ja arkea, mutta myös sitä intiimimpää osastoa."
Sinä?- Ap
Niin, minä. Mutta mikä minussa?
Olen tässä kelaillut ja miettinyt, sekä myös totesin kirjoituksessani että vika on minussa. Eli tuo kommenttisi nyt ei auta yhtään asiaa.
Jospa syy olisikin helppo löytää ja korjata, tekisin sen heti, mutta kun ei.
Voi olla että houkuttelen tietämättäni vääräntyyppisiä ihmisiä, mutta siihenkään en löydä syytä. Mikä minussa mahtaa olla vialla.
Etsin vastausta vimmalla, pokkaa on katsoa peiliin ja omat virheet myöntää, niitäkin on tullut tehtyä.
Jospa se suurin syy kuitenkin on se etten ole tavannut sopivaa kumppania.
Ei ole todellakaan helppoa niitä löytää kun ei ravaa kapakoissa kuin harvoin, harrastuksetkin on yksilölajeja, ammatti hoitoalalla...sieltä nyt viimeiseksi kumppania haluaisin. Työpaikan ja siviilin on pysyttävä erillään, ainakin tällä alalla.
Ja mitä tuohon käytöspuoleen tulee, en todella huomaa mitä teen väärin. En tyrkytä itseäni, osaan keskustella asiallisesti, en kulje nokka pystyssä, luonnekin on iloinen ja positiivinen, en kuitenkaan pyri olemaan mikään turhan käkättäjä.
Pukeudun asiallisesti tilanteen mukaan, meikkaan kylläkin ja pidän huolta itsestäni, mutta se kaiketi on ihan normaalia.
Mutta ei tämä nykytilanne voi todellakaan jatkua. Tahdonvoimalla pystyy jonkinlaisia kulisseja pystyssä pitämään ehkä jonkin aikaa, mutta onnettomaksi siinä tulee molemmat.
Ja minulle lankeaa tämän ystävyyden katkaiseminen, ei kai muutakaan ratkaisua ole. En ole luvannut kylläkään muuta kuin ystävyyttä, mutta jos toinen haluaa enemmän, asia ei voi toimia.
Jos tilanne olisi toisinpäin, eli joku mies haluaisi olla vain ystävä ja sanoisi sen ääneen, itselläni riittäisi tilanneäly peruuttaa ja tyytyä siihen. Nyt minä joudun kuitenkin olemaan se ilkeä noita-akka joka tekee lopun tästä hommasta. Harmittaa. Miksei tämä mies voi itse ymmärtää asiaa kun se on suoraan sanottu, ei ole minusta normaalia roikkua toiveissa jotka on puhuttu selväksi moneen kertaan... Inhottavaa joutua olemaan se pettymyksen tuottaja. Ja tässä tapauksessa en koe olevani "syyllinen", en kertaakaan ole ollut epärehellinen, enkä antanut "ymmärtää"....Olin vain ystävä, se ei näköjään onnistu miehen ja naisen välillä.
- Päätös
Sitä sopivaa ihmistä on vain hirveän vaikea löytää. Minusta ihmisessä ei tarvitse olla vikaa, jos ei halua tyytyä mihinkään puoliksi hyvään suhteeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760