Kuolemasta, surusta ja hautajaisista

Heip Ramon!

"Mutta ei se jatku, kuolema on pääteasema, loppu."

Oletko muuten tästä asiasta tasan sata? Näin sanoo tietysti järki, joka on säälimätön itselleen ja mahd. kuolemanpelolle, mutta...luulisin, että vain kiihkouskovainen voi olla täysin varma siitä, mitä tulee kuolemanjälkeen.

juman kirjoitti:

Heip Ramon!

"Mutta ei se jatku, kuolema on pääteasema, loppu."

Oletko muuten tästä asiasta tasan sata? Näin sanoo tietysti järki, joka on säälimätön itselleen ja mahd. kuolemanpelolle, mutta...luulisin, että vain kiihkouskovainen voi olla täysin varma siitä, mitä tulee kuolemanjälkeen.

Lue lisää

>"Mutta ei se jatku, kuolema on
>pääteasema, loppu."
>
>Oletko muuten tästä asiasta tasan
>sata?

No enpä ole, siis 100 % varma, kuten en mistään.

Oma vaatimaton käsitykseni se kylläkin on ja perustelen sitä sillä, että henkiset kykymme ja koko persoonamme näyttää edellyttävän aivotoimintoja. Jos näihin materiaalisiin aivoihimme tulee vammoja tai muita häiriöitä, voi jopa persoonallisuutemme muuttua. Ymmärtääkseni, jos omaisimme ikuisen sielun, tällaista ei pitäisi tapahtua vaan persoona/sielu pysyisi vahingoittumattomana vaikka aivot kolhuja kärsisivätkin.

Tästä aivojen ja henkisten toimintojen riippuvuudesta sitten päättelen, että kuoltuamme mitään henkisiä toimintoja ei jää jäljelle. Päättely EI ole aukoton.

Mutta mikä olisi se toinen ulottuvuus, jossa sieluhenki elämäänsä jatkaisi ja miksi se kuitenkin sitten olisi lainkaan riippuvainen materiaalisista aivoista?

Olipa hauska, että kommentoit kirjoituksessani juuri sitä , joka minulle itselleni siinä oli kaikista tärkeintä, vaikkakin juuri se jäi huonoimmin ilmaistuksi. Jutusta tuli taas niin sikamaisen pitkä ja minusta alkoi jo tuntua, että kirjoitan jostakin, joka toisille on pelkkää pässinlihaa ja minä olen ainoa, joka sitä ei ole ennen tiennyt. Mutta olisihan minun pitänyt taas muistaa tämä pikkusiskosyndrooma...

Minun oivallukseni oli nääs itse asiassa aivan päinvastainen kuin sinun kokemuksesi katoavaisuuden merkityksestä. Omasta mielestäni ymmärrän kuolevaisuuden oikeastaan jotenkin jyrkemminkin nyt kuin ennen: ihmisen elämä on todella turhaa ja katoavaista, koska se ihmisen itsensä kannalta alkaa tyhjästä ja päättyy tyhjään ja siihen sisältyvä ainutlaatuinen tietämyksen ja osaamisen kokonaisuus häviää viimeistään kuolemassa. Sensijaan maailma on ja pysyy yhden ihmisen elämästä huolimatta ja koska todellisuutta ei ilman elämiä (pl. elämä) ole, on yksi ihminen oleellinen osa maailmaa, ilman oman elämänsä ajallista rajoitetta (kuulostaa ihan Fraglilta, pahasti pelkään).

Ja nyt tulee se banaali ja klishee: ihminen on tosiaankin lenkki kehityksen ketjussa, kulttuurin ja ihmisyyden kantaja, välittäjä ja kehittäjä. Tästä johtuu sitten se lauseeni, että ihmisen elämän lopullinen arvo voidaan punnita (tietää olisi varmaan parempi sana) vasta sitten, kun mitään ei enää ole tehtävissä. Eli elämä viimeiseen hengenvetoon saakka on ihmiselle yhtä merkityksellistä - voihan olla, että merkittävimmän jälkensä hän jättää viimeisenä elämänsä päivänä, esimerkiksi vaikka joutumalla kosketuksiin lääkärin kanssa, joka siitä saa viimeisen silauksen idealleen solujen säilyttämisestä ikuisina. Mutta se tietämys, jolla ihminen ladataan, ei ala ihmisen syntymästä eikä se tietämys, joka hautaan pannaan tai poltetaan, joudu pelkästään sinne vaan on levinnyt ja elää muissa elämissä (taas tuo kummallinen monikko).

Kyllä minä pitäisin tätä kuolevaisuuden täydellisenä tajuamisena lisättynä hyvin konkreettisella kuolemattomuudella. Eikä tämä kuolemattomuus ole ansioluetteloihin ja muistokirjoituksiin kerättävissä kuin erittäin pieneltä osin, joten siltä kannalta siitä ei riitä kick-offiksi ihmiselle. Motivaatio tullee siitä, että oman vaikutuksensa voi havaita jo eläessään ja siitä iloita ja murehtia sekä siitä, että itselleenkin voi tuottaa iloa rakennellessaan erilaisia konkreettisia ja abstrakteja systeemejä niistä eväistä, jotka tämä maailma tarjoaa.

Minä en kyllä ymmärrä, miksi menettämisen mahdollisuus tekisi asioista arvokkaampia. Oman elämän rajallisuuden ymmärtäminen voi ehkä parhaassa tapauksessa auttaa joutavanpäiväisyyksistä luopumisessa mutta näkisin, että sen merkitys on pelkästään siinä, että se on ajankäyttöratkaisuissamme mukana yhtenä tietoisena parametrina. Ei tarvitse pitää niin kauhiaa kiirettä…..

Oplev kirjoitti:

Olipa hauska, että kommentoit kirjoituksessani juuri sitä , joka minulle itselleni siinä oli kaikista tärkeintä, vaikkakin juuri se jäi huonoimmin ilmaistuksi. Jutusta tuli taas niin sikamaisen pitkä ja minusta alkoi jo tuntua, että kirjoitan jostakin, joka toisille on pelkkää pässinlihaa ja minä olen ainoa, joka sitä ei ole ennen tiennyt. Mutta olisihan minun pitänyt taas muistaa tämä pikkusiskosyndrooma...

Minun oivallukseni oli nääs itse asiassa aivan päinvastainen kuin sinun kokemuksesi katoavaisuuden merkityksestä. Omasta mielestäni ymmärrän kuolevaisuuden oikeastaan jotenkin jyrkemminkin nyt kuin ennen: ihmisen elämä on todella turhaa ja katoavaista, koska se ihmisen itsensä kannalta alkaa tyhjästä ja päättyy tyhjään ja siihen sisältyvä ainutlaatuinen tietämyksen ja osaamisen kokonaisuus häviää viimeistään kuolemassa. Sensijaan maailma on ja pysyy yhden ihmisen elämästä huolimatta ja koska todellisuutta ei ilman elämiä (pl. elämä) ole, on yksi ihminen oleellinen osa maailmaa, ilman oman elämänsä ajallista rajoitetta (kuulostaa ihan Fraglilta, pahasti pelkään).

Ja nyt tulee se banaali ja klishee: ihminen on tosiaankin lenkki kehityksen ketjussa, kulttuurin ja ihmisyyden kantaja, välittäjä ja kehittäjä. Tästä johtuu sitten se lauseeni, että ihmisen elämän lopullinen arvo voidaan punnita (tietää olisi varmaan parempi sana) vasta sitten, kun mitään ei enää ole tehtävissä. Eli elämä viimeiseen hengenvetoon saakka on ihmiselle yhtä merkityksellistä - voihan olla, että merkittävimmän jälkensä hän jättää viimeisenä elämänsä päivänä, esimerkiksi vaikka joutumalla kosketuksiin lääkärin kanssa, joka siitä saa viimeisen silauksen idealleen solujen säilyttämisestä ikuisina. Mutta se tietämys, jolla ihminen ladataan, ei ala ihmisen syntymästä eikä se tietämys, joka hautaan pannaan tai poltetaan, joudu pelkästään sinne vaan on levinnyt ja elää muissa elämissä (taas tuo kummallinen monikko).

Kyllä minä pitäisin tätä kuolevaisuuden täydellisenä tajuamisena lisättynä hyvin konkreettisella kuolemattomuudella. Eikä tämä kuolemattomuus ole ansioluetteloihin ja muistokirjoituksiin kerättävissä kuin erittäin pieneltä osin, joten siltä kannalta siitä ei riitä kick-offiksi ihmiselle. Motivaatio tullee siitä, että oman vaikutuksensa voi havaita jo eläessään ja siitä iloita ja murehtia sekä siitä, että itselleenkin voi tuottaa iloa rakennellessaan erilaisia konkreettisia ja abstrakteja systeemejä niistä eväistä, jotka tämä maailma tarjoaa.

Minä en kyllä ymmärrä, miksi menettämisen mahdollisuus tekisi asioista arvokkaampia. Oman elämän rajallisuuden ymmärtäminen voi ehkä parhaassa tapauksessa auttaa joutavanpäiväisyyksistä luopumisessa mutta näkisin, että sen merkitys on pelkästään siinä, että se on ajankäyttöratkaisuissamme mukana yhtenä tietoisena parametrina. Ei tarvitse pitää niin kauhiaa kiirettä…..

Lue lisää

>Minä en kyllä ymmärrä, miksi
>menettämisen mahdollisuus tekisi
>asioista arvokkaampia.

No, ei menettämisen mahdollisuus asioiden arvoon vaikuta sitä eikä tätä (enkä näin kirjoittanutkaan). Kirjoitin: "Kaiken menettämisen mahdollisuuden YMMÄRTÄMINEN tekee yleensä asioista arvokkaita." (korostus lisätty)

Ajatus on se, että ihminen elämässään ymmärtää usein arvostaa jotakin asiaa vasta, kun on sen menettänyt (esim. terveys). Sinänsä ko. asia on arvokas tästä riippumatta, mutta ihminen on niin ajattelematon, ettei sitä useinkaan näytä tajuavan.

>Minun oivallukseni oli nääs itse
>asiassa aivan päinvastainen kuin
>sinun kokemuksesi katoavaisuuden
>merkityksestä.

Niinpä näyttäisi olevan. Minä en tosiaankaan oikein tajua, mitä arvokasta on olla "lenkki kehityksen ketjussa" tms. Kun itse on siinä vaiheessa poissa pelistä, kun tuota ketjua arvioidaan (kuolemani jälkeen) niin minulle ainakin on yhdentekevää, mitä silloiset ihmiset minusta ajattelevat; olenko ollut arvostettava vai vain kehityksen jarru tai mitäänsanomattomuus?

Oman elämänsä aikana asia on toisin, kuten itsekin kirjoitat oman vaikutuksensa havaitsemisesta. Tämä (siis tekojeni vaikutukset) tuo elämälle arvoa, mutta itse hieman vierastan tätäkin suoritusperusteista arvon määritystapaa. Minusta elämäni on arvokas siksi, että saan elää ja olla olemassa omana itsenäni, ainutlaatuisena olentona, joka tiedostaa elämänsä arvon (kliseitä nämäkin).

>Sensijaan maailma on ja pysyy yhden
>ihmisen elämästä huolimatta ja koska
>todellisuutta ei ilman elämiä (pl.
>elämä) ole, on yksi ihminen
>oleellinen osa maailmaa, ilman oman
>elämänsä ajallista rajoitetta.

Tässä kohden tunnut mielestäni kirjoittavan samalla tavalla kuin minäkin ajattelen. Siitä, että ihminen tiedostaa maailman, seuraa maailman todellistuminen, joten yksi ihminen muodostuu olennaiseksi osaksi maailmaa. Juuri tämähän tekee elämästä arvokasta. Voin tiedostaa eläväni ainutlaatuista elämää maailmassa (joka hetki).

>Mutta se tietämys, jolla ihminen
>ladataan, ei ala ihmisen syntymästä
>eikä se tietämys, joka hautaan
>pannaan tai poltetaan, joudu
>pelkästään sinne vaan on levinnyt ja
>elää muissa elämissä.

Tunnut arvostavan tietämystä kovin korkealle. Minullekin se on arvokasta, mutta itse elämän arvon mitaksi siitä mielestäni ei ole. Sellainenkin ihminen on arvokas, joka ei tietämystämme lisää enkä itsekään koe onnistuvani/epäonnistuvani elämässäni, vaikka en täällä kenenkään tietämystä lisäisi. Silti tietämystä toki arvosta, toistettakoon se vielä.

Ja vielä: Olen erimieltä siitä, että ihmisen elämä on turhaa, koska se alkaa tyhjästä ja päättyy tyhjään, kuten kirjoitat. Minusta elämäni on ainutlaatuisen arvokasta vain ollessaan olemassa, itsessään itsearvona.

Ramon kirjoitti:

>Minä en kyllä ymmärrä, miksi
>menettämisen mahdollisuus tekisi
>asioista arvokkaampia.

No, ei menettämisen mahdollisuus asioiden arvoon vaikuta sitä eikä tätä (enkä näin kirjoittanutkaan). Kirjoitin: "Kaiken menettämisen mahdollisuuden YMMÄRTÄMINEN tekee yleensä asioista arvokkaita." (korostus lisätty)

Ajatus on se, että ihminen elämässään ymmärtää usein arvostaa jotakin asiaa vasta, kun on sen menettänyt (esim. terveys). Sinänsä ko. asia on arvokas tästä riippumatta, mutta ihminen on niin ajattelematon, ettei sitä useinkaan näytä tajuavan.

>Minun oivallukseni oli nääs itse
>asiassa aivan päinvastainen kuin
>sinun kokemuksesi katoavaisuuden
>merkityksestä.

Niinpä näyttäisi olevan. Minä en tosiaankaan oikein tajua, mitä arvokasta on olla "lenkki kehityksen ketjussa" tms. Kun itse on siinä vaiheessa poissa pelistä, kun tuota ketjua arvioidaan (kuolemani jälkeen) niin minulle ainakin on yhdentekevää, mitä silloiset ihmiset minusta ajattelevat; olenko ollut arvostettava vai vain kehityksen jarru tai mitäänsanomattomuus?

Oman elämänsä aikana asia on toisin, kuten itsekin kirjoitat oman vaikutuksensa havaitsemisesta. Tämä (siis tekojeni vaikutukset) tuo elämälle arvoa, mutta itse hieman vierastan tätäkin suoritusperusteista arvon määritystapaa. Minusta elämäni on arvokas siksi, että saan elää ja olla olemassa omana itsenäni, ainutlaatuisena olentona, joka tiedostaa elämänsä arvon (kliseitä nämäkin).

>Sensijaan maailma on ja pysyy yhden
>ihmisen elämästä huolimatta ja koska
>todellisuutta ei ilman elämiä (pl.
>elämä) ole, on yksi ihminen
>oleellinen osa maailmaa, ilman oman
>elämänsä ajallista rajoitetta.

Tässä kohden tunnut mielestäni kirjoittavan samalla tavalla kuin minäkin ajattelen. Siitä, että ihminen tiedostaa maailman, seuraa maailman todellistuminen, joten yksi ihminen muodostuu olennaiseksi osaksi maailmaa. Juuri tämähän tekee elämästä arvokasta. Voin tiedostaa eläväni ainutlaatuista elämää maailmassa (joka hetki).

>Mutta se tietämys, jolla ihminen
>ladataan, ei ala ihmisen syntymästä
>eikä se tietämys, joka hautaan
>pannaan tai poltetaan, joudu
>pelkästään sinne vaan on levinnyt ja
>elää muissa elämissä.

Tunnut arvostavan tietämystä kovin korkealle. Minullekin se on arvokasta, mutta itse elämän arvon mitaksi siitä mielestäni ei ole. Sellainenkin ihminen on arvokas, joka ei tietämystämme lisää enkä itsekään koe onnistuvani/epäonnistuvani elämässäni, vaikka en täällä kenenkään tietämystä lisäisi. Silti tietämystä toki arvosta, toistettakoon se vielä.

Ja vielä: Olen erimieltä siitä, että ihmisen elämä on turhaa, koska se alkaa tyhjästä ja päättyy tyhjään, kuten kirjoitat. Minusta elämäni on ainutlaatuisen arvokasta vain ollessaan olemassa, itsessään itsearvona.

Lue lisää

>Olen erimieltä siitä, että ihmisen elämä on turhaa, koska se alkaa tyhjästä ja päättyy tyhjään, kuten kirjoitat. Minusta elämäni on ainutlaatuisen arvokasta vain ollessaan olemassa, itsessään itsearvona>

Voiko enää kauniimmin tuota sanoa?


Minusta elämäni on ainutlaatuisen arvokasta vain ollessaan olemassa, itsessään itsearvona!

:)

Ramon kirjoitti:

>Minä en kyllä ymmärrä, miksi
>menettämisen mahdollisuus tekisi
>asioista arvokkaampia.

No, ei menettämisen mahdollisuus asioiden arvoon vaikuta sitä eikä tätä (enkä näin kirjoittanutkaan). Kirjoitin: "Kaiken menettämisen mahdollisuuden YMMÄRTÄMINEN tekee yleensä asioista arvokkaita." (korostus lisätty)

Ajatus on se, että ihminen elämässään ymmärtää usein arvostaa jotakin asiaa vasta, kun on sen menettänyt (esim. terveys). Sinänsä ko. asia on arvokas tästä riippumatta, mutta ihminen on niin ajattelematon, ettei sitä useinkaan näytä tajuavan.

>Minun oivallukseni oli nääs itse
>asiassa aivan päinvastainen kuin
>sinun kokemuksesi katoavaisuuden
>merkityksestä.

Niinpä näyttäisi olevan. Minä en tosiaankaan oikein tajua, mitä arvokasta on olla "lenkki kehityksen ketjussa" tms. Kun itse on siinä vaiheessa poissa pelistä, kun tuota ketjua arvioidaan (kuolemani jälkeen) niin minulle ainakin on yhdentekevää, mitä silloiset ihmiset minusta ajattelevat; olenko ollut arvostettava vai vain kehityksen jarru tai mitäänsanomattomuus?

Oman elämänsä aikana asia on toisin, kuten itsekin kirjoitat oman vaikutuksensa havaitsemisesta. Tämä (siis tekojeni vaikutukset) tuo elämälle arvoa, mutta itse hieman vierastan tätäkin suoritusperusteista arvon määritystapaa. Minusta elämäni on arvokas siksi, että saan elää ja olla olemassa omana itsenäni, ainutlaatuisena olentona, joka tiedostaa elämänsä arvon (kliseitä nämäkin).

>Sensijaan maailma on ja pysyy yhden
>ihmisen elämästä huolimatta ja koska
>todellisuutta ei ilman elämiä (pl.
>elämä) ole, on yksi ihminen
>oleellinen osa maailmaa, ilman oman
>elämänsä ajallista rajoitetta.

Tässä kohden tunnut mielestäni kirjoittavan samalla tavalla kuin minäkin ajattelen. Siitä, että ihminen tiedostaa maailman, seuraa maailman todellistuminen, joten yksi ihminen muodostuu olennaiseksi osaksi maailmaa. Juuri tämähän tekee elämästä arvokasta. Voin tiedostaa eläväni ainutlaatuista elämää maailmassa (joka hetki).

>Mutta se tietämys, jolla ihminen
>ladataan, ei ala ihmisen syntymästä
>eikä se tietämys, joka hautaan
>pannaan tai poltetaan, joudu
>pelkästään sinne vaan on levinnyt ja
>elää muissa elämissä.

Tunnut arvostavan tietämystä kovin korkealle. Minullekin se on arvokasta, mutta itse elämän arvon mitaksi siitä mielestäni ei ole. Sellainenkin ihminen on arvokas, joka ei tietämystämme lisää enkä itsekään koe onnistuvani/epäonnistuvani elämässäni, vaikka en täällä kenenkään tietämystä lisäisi. Silti tietämystä toki arvosta, toistettakoon se vielä.

Ja vielä: Olen erimieltä siitä, että ihmisen elämä on turhaa, koska se alkaa tyhjästä ja päättyy tyhjään, kuten kirjoitat. Minusta elämäni on ainutlaatuisen arvokasta vain ollessaan olemassa, itsessään itsearvona.

Lue lisää

Nämä ihmisen sinisten hetkien tuotokset ovat näköjään loppujen lopuksi varsin persoonallisia ja ainakaan minun terminologiani ei näytä riittävän kuvaamaan sitä, mikä minulle on ollut tavattoman tärkeä oivallus. Taustalla lienee se, että olen jo kauan etsinyt vastausta ihmiselämän ristiriitaiselle mielekkyydelle/mielettömyydelle ja että minulle on aina ollut huomattavan vastenmielistä tämä niin suosittu ja suunnaton itseensäuppoutuminen, oman elämänsä tärkeyden korostaminen ja hedonistinen elämänfilosofia. Toisaalta olen itse aikamoinen introvertti enkä millään tavoin konkreettiseen altruismiin taipuvainen, joten olen tätäkin ristiriitaa jotunut itselleni pajon selittelemään ja selvittelemään.

Oikeastaan vielä vähemmän näiden versaalien jälkeen käsitän sinun ajatustasi menettämisen mahdollisuuden ymmärtämisesta ja asioiden arvosta. Olen sitä mieltä, että ihminen ei kertakaikkiaan voi arvostaa terveyttään kun se on ja että se on aivan oikein tehty. Minusta siihen etukäteen arvostamisen vaatimukseen liittyy jotain kummallista ”jos et ole kiltti niin sinua rangaistaan”-magiaa. Tämä ei ollenkaan sulje pois sitä, etteikö omasta ruumistaan ja terveydestään voisi hetkittäin nauttia suunnattomastikin, esimerkiksi kesäiltana saunan jälkeen verannalla istuessaan tai mukavasti väsyneenä hyvän hiihtolenkin jälkeen.

”Minä en tosiaankaan oikein tajua, mitä arvokasta on olla "lenkki kehityksen ketjussa" tms.”

Minä en osaa sanoa, onko se arvokasta vai ei, mutta minä näen että sen on koko tämän touhun mieli ja tarkoitus. Minä tarkoitan juuri sitä, että on mahdottomuus laskea mikä ”arvo” ihmisellä on ollut itselle tai muille, mutta ihminen on merkittävä osa tätä elämää, omasta rajallisuudestaan ja arvostaan riippumatta ja hänellä on suuri vaikutus tähän maailmaan, halusi sitä tai ei. En tiedä, miten tämän asian osaisin ilmaista niin, että sinä sen ymmärtäisit, kun osin näytät olevan samaa mieltä. Eron minä nään siinä, että vielä tätä minä en näe ollenkaan arvoasiana vaan sisältö- ja merkityskysymyksenä, ikäänkuin jonkinlaisena kehikkona.

Sitten on ihan toinen asia, miten tähän elämään saadaan lisää arvoa tai arvoa ollenkaan ja tarvitseeko sitä saada. Silloin kysytään tietysti, mikä merkitys on arvokasta ja mikä ei, onko uuden maailmanlaajuisesti levinneen käyttöjärjestelmän keksiminen arvokkaampaa kuin sairaan vanhuksen luona käyminen, onko kvantiteetilla suurempi arvo kuin kvaliteetilla, onko itsensä onnellistuttamisella arvoa ollenkaan ja voisiko joku olla onnellinen siitä, että on merkinnyt toisille vain suurta riesaa. Silloin ollaan tekemässä elämälle sääntöjä, määrittelemässä moraalia. Luulisin, että oman merkityksensä, lenkkinä olemisensa tajuaminen auttaa siinä. Kaipa juuri tämä on minulle se tärkeä pointti, kun olen näiden moraaliperustojenkin päälle täällä pitkin syksyä kysellyt.

Tietämystä arvostan, koska sen on maailman kehityksen materiaalia ja itse asiassa se, joka tekee meistä ihmisiä. Kuitenkin haluan korostaa, etten tarkoita pelkästään tietoa vaan kuten sanoit, tietämystä, joka pitää sisällään kokemukset ja kehitelmät. Tietämyksen määrää ei mielestäni kuitenkaan voida käyttää yksittäisen ihmisen arvon mittana. Toisaalta en nää kyllä että elämällä olisi jotain kummallista itseisarvoa, kyllä sitä on johonkin käytettävä, ennenkuin sitä voidaan ”arvottaa”.

Oplev kirjoitti:

Nämä ihmisen sinisten hetkien tuotokset ovat näköjään loppujen lopuksi varsin persoonallisia ja ainakaan minun terminologiani ei näytä riittävän kuvaamaan sitä, mikä minulle on ollut tavattoman tärkeä oivallus. Taustalla lienee se, että olen jo kauan etsinyt vastausta ihmiselämän ristiriitaiselle mielekkyydelle/mielettömyydelle ja että minulle on aina ollut huomattavan vastenmielistä tämä niin suosittu ja suunnaton itseensäuppoutuminen, oman elämänsä tärkeyden korostaminen ja hedonistinen elämänfilosofia. Toisaalta olen itse aikamoinen introvertti enkä millään tavoin konkreettiseen altruismiin taipuvainen, joten olen tätäkin ristiriitaa jotunut itselleni pajon selittelemään ja selvittelemään.

Oikeastaan vielä vähemmän näiden versaalien jälkeen käsitän sinun ajatustasi menettämisen mahdollisuuden ymmärtämisesta ja asioiden arvosta. Olen sitä mieltä, että ihminen ei kertakaikkiaan voi arvostaa terveyttään kun se on ja että se on aivan oikein tehty. Minusta siihen etukäteen arvostamisen vaatimukseen liittyy jotain kummallista ”jos et ole kiltti niin sinua rangaistaan”-magiaa. Tämä ei ollenkaan sulje pois sitä, etteikö omasta ruumistaan ja terveydestään voisi hetkittäin nauttia suunnattomastikin, esimerkiksi kesäiltana saunan jälkeen verannalla istuessaan tai mukavasti väsyneenä hyvän hiihtolenkin jälkeen.

”Minä en tosiaankaan oikein tajua, mitä arvokasta on olla "lenkki kehityksen ketjussa" tms.”

Minä en osaa sanoa, onko se arvokasta vai ei, mutta minä näen että sen on koko tämän touhun mieli ja tarkoitus. Minä tarkoitan juuri sitä, että on mahdottomuus laskea mikä ”arvo” ihmisellä on ollut itselle tai muille, mutta ihminen on merkittävä osa tätä elämää, omasta rajallisuudestaan ja arvostaan riippumatta ja hänellä on suuri vaikutus tähän maailmaan, halusi sitä tai ei. En tiedä, miten tämän asian osaisin ilmaista niin, että sinä sen ymmärtäisit, kun osin näytät olevan samaa mieltä. Eron minä nään siinä, että vielä tätä minä en näe ollenkaan arvoasiana vaan sisältö- ja merkityskysymyksenä, ikäänkuin jonkinlaisena kehikkona.

Sitten on ihan toinen asia, miten tähän elämään saadaan lisää arvoa tai arvoa ollenkaan ja tarvitseeko sitä saada. Silloin kysytään tietysti, mikä merkitys on arvokasta ja mikä ei, onko uuden maailmanlaajuisesti levinneen käyttöjärjestelmän keksiminen arvokkaampaa kuin sairaan vanhuksen luona käyminen, onko kvantiteetilla suurempi arvo kuin kvaliteetilla, onko itsensä onnellistuttamisella arvoa ollenkaan ja voisiko joku olla onnellinen siitä, että on merkinnyt toisille vain suurta riesaa. Silloin ollaan tekemässä elämälle sääntöjä, määrittelemässä moraalia. Luulisin, että oman merkityksensä, lenkkinä olemisensa tajuaminen auttaa siinä. Kaipa juuri tämä on minulle se tärkeä pointti, kun olen näiden moraaliperustojenkin päälle täällä pitkin syksyä kysellyt.

Tietämystä arvostan, koska sen on maailman kehityksen materiaalia ja itse asiassa se, joka tekee meistä ihmisiä. Kuitenkin haluan korostaa, etten tarkoita pelkästään tietoa vaan kuten sanoit, tietämystä, joka pitää sisällään kokemukset ja kehitelmät. Tietämyksen määrää ei mielestäni kuitenkaan voida käyttää yksittäisen ihmisen arvon mittana. Toisaalta en nää kyllä että elämällä olisi jotain kummallista itseisarvoa, kyllä sitä on johonkin käytettävä, ennenkuin sitä voidaan ”arvottaa”.

Lue lisää

Joo, samaa mieltä siitä, että käsitteet tuppaa loppumaan alkuunsa keskusteltaessa elämän arvosta ja mielekkyydestä.

Myönnän kyllä, että ajatteluni näissä asioissa liittyy läheisesti hedonistisiin arvoihin. Oikeastaan se on ollut itsellekin pienoinen yllätys aikanaan. Minäkin kun olen jotenkin ajatellut, ettei sitä nyt sentään itseään VAIN saa ajatella. Mutta kyllä silloin, kun puhutaan minun elämäni arvosta ja tärkeydestä, niin ei sillä muille koskaan lie sitä arvoa, mitä on minulle.

Ei minusta tässä mitään "itseensäuppoutumista" tapahdu, vaikka ymmärrän kyllä, jos se sinusta kuulostaa/vaikuttaa narsismilta. Itse asiassa tämä onkin aasinsilta asian toiseen ulottuvuuteen, mitä käsittelit. Puhuit elämän mielekkyydestä, joka ei mielestäni suoranaisesti liity tähän elämän arvostamiskysymykseen. Tosin arvotonta elämää olisi kai vaikea pitää mielekkäänä, mutta toisaalta elämäänsä arvokkaana pitäminen (onpa kankeasti sanottu) ei ole vielä tae sen mielekkyydestä. Pidän siis elämääni itsearvoisen arvokkaana enkä ymmärrä, miten et voisi arvostaa esim. terveyttäsi tai muita elämäsi ominaisuuksia, kun sinulla ne on. Usein ihmiset eivät niin kuitenkaan näytä tekevän, mutta mikä estää?? Mistään "etukäteen arvostamisesta" tässä ei ole kysymys vaan juuri nyt ja tässä tapahtuvasta asian tärkeyden oivaltamisesta. Ehkä se edellyttää kuitenkin jotakin "läheltä piti" tilannetta elämässä ennen kuin sen tämänhetkisen arvon oivaltaa (ja siinä se kuolevuutensa ymmärtäminen "auttaa").

>”jos et ole kiltti niin sinua
>rangaistaan”-magiaa.

Niinkö? Olen yllättynyt hieman tästä kommentistasi. En itse koe tässä olevan mitään syyllisyys teemaa, mutta ehkä tämä luterilainen kulttuuri herättää tällaisia tuntoja (liekö itse jo niin vieraantunut agnostikkona luterilaisuudesta, etten sitä huomaa).

>Itse ainakin olen oivaltanut,
>ettemme elä pelkästään itseämme
>varten, ei kukaan meistä.

Yllä oleva sitaatti on aiemmasta viestistäsi. Siitä olen samaa mieltä, mutta kun laajennat tämän altruismin tuleviin sukupolviin, niin minun ymmärrykseni hämärtyy johtuen juuri oivalluksestani, että kuolemassa kaikki todella loppuu enkä ole "pilvenreunalla" tarkkailemassa, miten vaikutukseni jää elämään "kehityksen ketjussa". Ehkä tässä pitäisi nähdä jokin arvo, vaikka siitähän et tässä halua edes puhua. Sinusta elämän mielekkyys tulee tästä. Juuri tämä kuitenkin vielä vähemmän on itselleni mielekkyyden lähde. Jos mieltä elämässä näen ja niin teen, on se tultava asioista, jotka ovat olemassa nyt ja tässä (ja aina vähintäänkin tässä elämässä).

Elämän mielekkyyskysymys on mielestäni siis eri asia kuin sen arvo ja itse koen saavani mielekkyyttä juuri altruismista. En nyt välttämättä puhu mistään puhtaan pyyteettömästä mutta ainakin hyötyjen rinnakkaisuus on oltava palvellessaan toisia.

Moraalilla on mielestäni suuri merkitys tässä elämän onnellisuuden pohdinnassa, mutta lisää joskus toiste. Aikani loppui.

Ramon kirjoitti:

Joo, samaa mieltä siitä, että käsitteet tuppaa loppumaan alkuunsa keskusteltaessa elämän arvosta ja mielekkyydestä.

Myönnän kyllä, että ajatteluni näissä asioissa liittyy läheisesti hedonistisiin arvoihin. Oikeastaan se on ollut itsellekin pienoinen yllätys aikanaan. Minäkin kun olen jotenkin ajatellut, ettei sitä nyt sentään itseään VAIN saa ajatella. Mutta kyllä silloin, kun puhutaan minun elämäni arvosta ja tärkeydestä, niin ei sillä muille koskaan lie sitä arvoa, mitä on minulle.

Ei minusta tässä mitään "itseensäuppoutumista" tapahdu, vaikka ymmärrän kyllä, jos se sinusta kuulostaa/vaikuttaa narsismilta. Itse asiassa tämä onkin aasinsilta asian toiseen ulottuvuuteen, mitä käsittelit. Puhuit elämän mielekkyydestä, joka ei mielestäni suoranaisesti liity tähän elämän arvostamiskysymykseen. Tosin arvotonta elämää olisi kai vaikea pitää mielekkäänä, mutta toisaalta elämäänsä arvokkaana pitäminen (onpa kankeasti sanottu) ei ole vielä tae sen mielekkyydestä. Pidän siis elämääni itsearvoisen arvokkaana enkä ymmärrä, miten et voisi arvostaa esim. terveyttäsi tai muita elämäsi ominaisuuksia, kun sinulla ne on. Usein ihmiset eivät niin kuitenkaan näytä tekevän, mutta mikä estää?? Mistään "etukäteen arvostamisesta" tässä ei ole kysymys vaan juuri nyt ja tässä tapahtuvasta asian tärkeyden oivaltamisesta. Ehkä se edellyttää kuitenkin jotakin "läheltä piti" tilannetta elämässä ennen kuin sen tämänhetkisen arvon oivaltaa (ja siinä se kuolevuutensa ymmärtäminen "auttaa").

>”jos et ole kiltti niin sinua
>rangaistaan”-magiaa.

Niinkö? Olen yllättynyt hieman tästä kommentistasi. En itse koe tässä olevan mitään syyllisyys teemaa, mutta ehkä tämä luterilainen kulttuuri herättää tällaisia tuntoja (liekö itse jo niin vieraantunut agnostikkona luterilaisuudesta, etten sitä huomaa).

>Itse ainakin olen oivaltanut,
>ettemme elä pelkästään itseämme
>varten, ei kukaan meistä.

Yllä oleva sitaatti on aiemmasta viestistäsi. Siitä olen samaa mieltä, mutta kun laajennat tämän altruismin tuleviin sukupolviin, niin minun ymmärrykseni hämärtyy johtuen juuri oivalluksestani, että kuolemassa kaikki todella loppuu enkä ole "pilvenreunalla" tarkkailemassa, miten vaikutukseni jää elämään "kehityksen ketjussa". Ehkä tässä pitäisi nähdä jokin arvo, vaikka siitähän et tässä halua edes puhua. Sinusta elämän mielekkyys tulee tästä. Juuri tämä kuitenkin vielä vähemmän on itselleni mielekkyyden lähde. Jos mieltä elämässä näen ja niin teen, on se tultava asioista, jotka ovat olemassa nyt ja tässä (ja aina vähintäänkin tässä elämässä).

Elämän mielekkyyskysymys on mielestäni siis eri asia kuin sen arvo ja itse koen saavani mielekkyyttä juuri altruismista. En nyt välttämättä puhu mistään puhtaan pyyteettömästä mutta ainakin hyötyjen rinnakkaisuus on oltava palvellessaan toisia.

Moraalilla on mielestäni suuri merkitys tässä elämän onnellisuuden pohdinnassa, mutta lisää joskus toiste. Aikani loppui.

Lue lisää

Tämä keskustelu kanssasi on äärettömän mielenkiintoista, käyn sitä hyvin paljon enemmän omissa ajatuksissani kuin tässä osiossa, jossa sitä hämmästyksekseni on itse asiassa erittäin vähän. Pitkästä aikaa olen itse eksysissä, minun on muutaman kerran pitänyt tarkistaa aikaisemmista, syksyn kuluessa kirjoittamistani viesteistä, olenko kiertänyt kehää vaiko kääntänyt takkia ihan kokonaan (mikä sinänsä ei olisi mikään vahinko). Tässä taas muutamia hajamietteitä.

Minulta menee nyt helposti arvo, merkitys, mielekkyys ja vaikutus sekaisin ja kuitenkin olen hahmottamassa näiden eroa ihmisen elämässä. Sanot, että elämän merkitys on rajattava oman syntymänsä ja kuolemansa välille, koska sitä ei itse ole todistamassa kuoleman jälkeen. Ja tässä juuri on se minun juju: itse ei omalle elämälleen tarvitse merkitystä verifioida, koska sen merkitys syntyy siitä, että se automaattisesti integroituu muihin oman itsenä ulkopuolella oleviin elämiin ja maailmaan . Ajattelepa vain ajatuksiesi sisältöä ja omia mielenliikkeitäsi: ne ovat kansaa täynnä vai olenko väärässä? Minä en ainakaan ole ikinä yksin ajatuksissani, niihin kuuluu aina muita ihmisiä ihan kuin uniinkin. Vaikka hieman hassulta tuntuu, niin tämäkin nettijoukko kulkee minun kanssani koko ajan vaikka sillä ei edes ole minulle olemassa ruumista. Samoin minä ajattelen, että minä elän omaa elämääni muiden ihmisten mielessä. Vaikka minä kuolen niin aika monen päässä minä vieläkin varmaan elän samalla tavoin ja minun merkitykseni (ei arvoni) vaikka vain kasvaa, tiedä häntä. Merkityksellisen tekeminen arvokkaaksi eli plusmerkkiseksi tuonee sitten sitä mielekkyyttä tähän kummalliseen touhuun.

Vieläkin jankkaan vähän kysellen, että mikä on se arvo, joka minun omalla elämälläni minulle itselleni on, kun se minulle on totaalisesti loppu kuolemassa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että minun tulee se täyttää ja käyttää enkä voi sitä hukata. Näkisin, että elämän mielekkyyttä lisää, kun toteaa, ettei se ole itselleen arvokasta, mutta että sen arvoon toisille voi vaikuttaa. Mutta niinhän sinäkin sanoit, että ”Jos MIELTÄ elämässä näen ja niin teen, on se tultava asioista, jotka ovat olemassa nyt ja tässä”. Yhtämieltä ollaan, so far so good, mutta onnellisuus onkin sitten jo ihan oma lukunsa, siitä en osaa enkä tahdo lausua yhtään mitään kun en varmaan koskaan ole tuntenut itseäni kovin onnettomaksi.

Minä olen pietistiseen syyllisyyteen lapsena ympätty ja se ihan varmaan vaikuttaa tähän ”arvosta terveyttäsi tai otan sen pois”-käsitykseen. Tässäkin on nähtävissä minun elämässäni ympäristön ihmisten merkitys ja vaikutus (hehheh). Sen lisäksi siihen sisältyy semmoista ei-saa-ja-pitää-ja-täytyy-meininkiä, joka myöskin on minulle vastahankaista.

Hyödystäkin puhuminen on minulle tällä hetkellä kuin härälle punaisen vaatteen pöllyttämistä joten hyötyjen rinnakkaisuus saa selkänahkani väreilemään. Altruismi on kovasti vaikea käsite, hysteerisenä soppaa kantavat katulähettiläät täyttänevät tämän hyötyjen rinnakaisuusvaatimuksen, mutta en itse ole koskaan oikein ole ollut vakuuttunut siitä, että auttaminen onnistuu auttajan ehdoilla, siksi olen soppakauhan varresta pysynyt poissa (on vähän huono esimerkki). Lehden ostaminen kodittomalta myyjältä, joka saa siitä ehdoitta palkkion , tuntuu sen sijaan ihan oikealta. Nojaa, lehti on kyllä aika korkeatasoinen ja mielenkiintoinen…

Oplev kirjoitti:

Tämä keskustelu kanssasi on äärettömän mielenkiintoista, käyn sitä hyvin paljon enemmän omissa ajatuksissani kuin tässä osiossa, jossa sitä hämmästyksekseni on itse asiassa erittäin vähän. Pitkästä aikaa olen itse eksysissä, minun on muutaman kerran pitänyt tarkistaa aikaisemmista, syksyn kuluessa kirjoittamistani viesteistä, olenko kiertänyt kehää vaiko kääntänyt takkia ihan kokonaan (mikä sinänsä ei olisi mikään vahinko). Tässä taas muutamia hajamietteitä.

Minulta menee nyt helposti arvo, merkitys, mielekkyys ja vaikutus sekaisin ja kuitenkin olen hahmottamassa näiden eroa ihmisen elämässä. Sanot, että elämän merkitys on rajattava oman syntymänsä ja kuolemansa välille, koska sitä ei itse ole todistamassa kuoleman jälkeen. Ja tässä juuri on se minun juju: itse ei omalle elämälleen tarvitse merkitystä verifioida, koska sen merkitys syntyy siitä, että se automaattisesti integroituu muihin oman itsenä ulkopuolella oleviin elämiin ja maailmaan . Ajattelepa vain ajatuksiesi sisältöä ja omia mielenliikkeitäsi: ne ovat kansaa täynnä vai olenko väärässä? Minä en ainakaan ole ikinä yksin ajatuksissani, niihin kuuluu aina muita ihmisiä ihan kuin uniinkin. Vaikka hieman hassulta tuntuu, niin tämäkin nettijoukko kulkee minun kanssani koko ajan vaikka sillä ei edes ole minulle olemassa ruumista. Samoin minä ajattelen, että minä elän omaa elämääni muiden ihmisten mielessä. Vaikka minä kuolen niin aika monen päässä minä vieläkin varmaan elän samalla tavoin ja minun merkitykseni (ei arvoni) vaikka vain kasvaa, tiedä häntä. Merkityksellisen tekeminen arvokkaaksi eli plusmerkkiseksi tuonee sitten sitä mielekkyyttä tähän kummalliseen touhuun.

Vieläkin jankkaan vähän kysellen, että mikä on se arvo, joka minun omalla elämälläni minulle itselleni on, kun se minulle on totaalisesti loppu kuolemassa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että minun tulee se täyttää ja käyttää enkä voi sitä hukata. Näkisin, että elämän mielekkyyttä lisää, kun toteaa, ettei se ole itselleen arvokasta, mutta että sen arvoon toisille voi vaikuttaa. Mutta niinhän sinäkin sanoit, että ”Jos MIELTÄ elämässä näen ja niin teen, on se tultava asioista, jotka ovat olemassa nyt ja tässä”. Yhtämieltä ollaan, so far so good, mutta onnellisuus onkin sitten jo ihan oma lukunsa, siitä en osaa enkä tahdo lausua yhtään mitään kun en varmaan koskaan ole tuntenut itseäni kovin onnettomaksi.

Minä olen pietistiseen syyllisyyteen lapsena ympätty ja se ihan varmaan vaikuttaa tähän ”arvosta terveyttäsi tai otan sen pois”-käsitykseen. Tässäkin on nähtävissä minun elämässäni ympäristön ihmisten merkitys ja vaikutus (hehheh). Sen lisäksi siihen sisältyy semmoista ei-saa-ja-pitää-ja-täytyy-meininkiä, joka myöskin on minulle vastahankaista.

Hyödystäkin puhuminen on minulle tällä hetkellä kuin härälle punaisen vaatteen pöllyttämistä joten hyötyjen rinnakkaisuus saa selkänahkani väreilemään. Altruismi on kovasti vaikea käsite, hysteerisenä soppaa kantavat katulähettiläät täyttänevät tämän hyötyjen rinnakaisuusvaatimuksen, mutta en itse ole koskaan oikein ole ollut vakuuttunut siitä, että auttaminen onnistuu auttajan ehdoilla, siksi olen soppakauhan varresta pysynyt poissa (on vähän huono esimerkki). Lehden ostaminen kodittomalta myyjältä, joka saa siitä ehdoitta palkkion , tuntuu sen sijaan ihan oikealta. Nojaa, lehti on kyllä aika korkeatasoinen ja mielenkiintoinen…

Lue lisää

En ole aiemmin valitettavasti ehtinyt vastaamaan.

Tekstisi herättää joukon kysymyksiä käsitteistä. Kuten mainitsitkin käsitteet: arvo, merkitys, mielekkyys ja vaikutus.

Yritän seuraavaksi hahmottaa, mitä itse näillä käsitteillä ymmärrän. (Tiedä sitten tuoko tämä enää mitään uutta vai toistanko vain aiempaa).

Elämän arvo: Jos verrataan elämää johonkin esineeseen (mikä sinänsä on absurdia, mutta ehkä tässä hyödyllistä), ajattelen että esineellä on minulle arvoa, kun siitä on jotakin hyötyä minulle, esim. tarvitsen sitä johonkin (jakoavaimella saa pultin auki). Elämä taas on minulle kaikki kaikessa. Ilman sitä minulla ei olisi mitään, en edes olisi tätä elämän arvoa miettimässä ja arvottamassa ilman elämääni. Siis se on mittaamattoman arvokas. Kuolemani jälkeen elämäni on arvoton, mutta silloin en ole itsekään tätä enää pohtimassa. Joten "so what".

Elämän merkitys: Minulle tämä on samaa kuin elämän tarkoitus. Objektiivisesti sitä ei voi mielestäni kukaan määrittää vaan se on itse löydettävä itselleen (elämälleen). Jos ymmärsin ajatuksiasi, elämän tarkoitus/merkitys tulee sinulle siitä, että elämästäsi jää jäljelle vaikutus toisiin ihmisiin (nyt ja/tai kuoltuasi). Itselläni tarkoituksen on tultava joka hetki ja ihan vain siitä, että olen olemassa. Jos tarkoitus tulisi jostakin "ulkoisesta", olen varma, että jonakin päivänä se romahtaisi ja elämä kävisi tarkoituksettomaksi. Siispä en rakenna sellaisten varaan.

Elämän mielekkyys: Se, että kokisin elämiseni mielekkäänä riippuu monista tekijöistä. En kuitenkaan tunne elämää vähääkään mielekkääksi sellaisten tekijöiden vuoksi kuin jonkin tulevan sukupolven mahdollisesti antama arvostus teoilleni tai luonteenpiirteilleni(?). Nyt elävien ihmisten osalta asia on toisin, muiden arvostus antaa mielekkyyden kokemuksia. Toisaalta niin moni muukin asia. Esim. se, että arvostan itseäni. Tähän liittyy myös moraali, sillä en arvostaisi itseäni, jos toimisin moraalisesti väärin ylettömässä määrin (pikkujutut on hyvä antaa itselleen anteeksi).

Elämän vaikutus muihin: Joka tapauksessa elämämme vaikuttaa toisiin (elämiin ja ihmisiin), mutta lopputulosta ei tässä suhteessa kyetä edes tietämään, joten kovin vaikeaksi menee, jos tällaisia pohtii. Varsinkin jos pohtii vaikutuksia tuleviin sukupolviin tai kulttuuriperintöön. Olen itse kiinnostunut paljon lähemmästä vaikutuksesta. Miten olen muuttanut rakkaideni elämää. Muun osalta voin vain toivoa hyvää vaikutusta.

>itse ei omalle elämälleen tarvitse
>merkitystä verifioida, koska sen
>merkitys syntyy siitä, että se
>automaattisesti integroituu muihin
>oman itsenä ulkopuolella oleviin >elämiin ja maailmaan.

Täytyy myöntää, etten ymmärrä, mitä "automaattista integraatiota" tarkoitat. Ja miten tästä voisi saada elämälleen jotakin merkitystä tai tarkoitusta. Mieleni on "kansaa" täynnä, siinä olet oikeassa, mutta en ihan oikeasti ole niin kovin kiinnostunut, miten juuri minun elämäni toisten elämiin vaikuttaa. Vastuu heidän elämästään on heillä itsellään pääsääntöisesti.

>en itse ole koskaan oikein ole ollut
>vakuuttunut siitä, että auttaminen
>onnistuu auttajan ehdoilla

Auttajan ehdot ovat aina mukana ja määrittävät aina paljon, miten apua annetaan. Toinen asia on sitten se, miten apu menee perille. Ihanne varmasti on autettavan ehdoilla mahdollisimman paljon toimiminen (ei aina kuitenkaan). Auttajan olisi mielestäni yritettävä muokata omat ehtonsa lähelle autettavan ehtoja, mutta jossakin tulee vastaan raja, jota ei joko halua tai edes kykene ylittämään. Ja tähänkin liittyy taas se moraali.

PS. On hyvä olla välillä eksyksissä. Minustakin keskustelu on ollut mielenkiintoista. Harmi vain että työkiireeni häiritsevät ilmaisua.

Kyllä minä olen sellaisen käsityksen saanut tälläkin palstalla, että monet ateistit perustelevat ateisminsa sillä, että koska juutalais-kristillinen Jumala on rakastava ja kaikkivaltias, mutta koska pahaa tapahtuu, Jumalaa ei ole olemassa m.o.t. Kehäpäätelmä, sanoisin, mutta ehkä väärä käsitys minulta. Onhan niin, että Jumalan olemassaolo ja olemassaolemattomuus ovat molemmat uskonasioita ja siten kaiken ymmärryksen yläpuolella (hehheh).

Kaikilla meillä on omat siniset hetkemme. Edustan sitä kantaa, että ymmärrys ei lisäänny tiedon vaan oivalluksen kautta ja oivallus vaatii tiedon työstämistä, sisäänpäin katsomista, sen maistelemista ja miettimistä, mitä tämä asia minulle merkitsee ja sanoo. Me käytämme erittäin vähän aikaa tämmöiseen, se ei kertakaikkiaan kuulu tähän höyhötyskulttuuriin. Suurissa tunnekuohuissa minän puolustusjärjestelmä usein antaa vähän periksi ja höllenee, joten ne tarjoavat siinä mielessä aika hyvän tilaisuuden tähän sisäänpäinkatsomiseen ja tutkiskeluun.

Kuolemasta viisastuminen on kylläkin asia sinänsä, koska kuolema on ainoa varma asia mikä elämässämme tapahtuu ja sen kieltäminen pakottaa päätä ja puristaa mahasta. Pidän viisautena sitä, että ihmisellä on edes jonkinlainen tarve muodostaa käsitys oman elämänsä suunnasta ja sisällöstä ja siten yrittää vapautua kuolemanpelosta. Tärkeänä pidän myös sitä, jonka Ramonille kirjoitin, että ihminen harkitsee ajankäyttönsä sen rajallisuuden tiedostaen. Sen sijaan en ota ollenkaan kantaa siihen, mikä on viisasta ajankäyttöä, koska se on ehdottomasti ihmisen itse itselleen selvitettävä.

En missään tapauksessa usko, että ihmisen tulee tulla paremmaksi ja jalostua kärsimyksestä, joka läheisen kuolemasta aiheutuu. Minusta hyvä ja viisas eivät ole synonyymejä.

Vastaanpa tähän vaikka kohtaan mihinkään täkäläisiin olennaisemmin liittymättömästi.

Toisaalla tulevaisuudessa kirjoittamani jutun jatko.

Olen saattanut joitakin kertoja jossakin ohimennen viitata tapaukseen, mutta tässä täydellisempänä versiona.

Siis olin virtuaalinetitse sopinut tapaamisen summittaistäsmällisesti erään toisen maanmahtavapersoonallisen neiti-ihmisen kanssa silloin yli vuosikymmenen päässä häämöttävän hänen puolivuosisataispäivänsä tietämille, että nauttisimme yhdessä viskiä (hän oli viski-tyyppiä, autonsakin oli Land-Rover) jossakin avaralla merenrantakalliolla auringonlaskua katsellen.

Hän oli maanis-depressiivistä luonnetyyppiä. Maanisissa vaiheissaan hän oli aito maailmanvalloittaja, jota mikään este ei pidätellyt toteuttamasta tavoitteitaan. Depressiivisinä kausina kaikki hänen ystävänsä saivat täysin voimin estellä häntä tekemästä loppua itsestään totaalikurjuudessaan. Auringonlaskuisviskinen ehdotelmanikin oli nostamassa häntä jostain epätoivon syövereista ja tarkoituksenani oli, että vakavaksitarkoitettu ehdotus muistuisi hänen mieliinsä jossain seuraavassa masennussyöksykierteessä.

Tietymättömiin minulle jäi miten hän kohtasi loppunsa tai loppu hänet. Ehkäpä tällaisessa historiastahävinneisyyden tuonenlehdossa voinee paljastaa menneisyyden haamun oikeastikin, Se on seuraavan IN MEMORIAM kohdassa
http://yliopistolainen.helsinki.fi/yol97_3/yolalm.htm
Auringonlasku tuolla reilun vuoden päässä jäi sitten siltä osin katsomattomiin.

Muistelevainen kirjoitti:

Vastaanpa tähän vaikka kohtaan mihinkään täkäläisiin olennaisemmin liittymättömästi.

Toisaalla tulevaisuudessa kirjoittamani jutun jatko.

Olen saattanut joitakin kertoja jossakin ohimennen viitata tapaukseen, mutta tässä täydellisempänä versiona.

Siis olin virtuaalinetitse sopinut tapaamisen summittaistäsmällisesti erään toisen maanmahtavapersoonallisen neiti-ihmisen kanssa silloin yli vuosikymmenen päässä häämöttävän hänen puolivuosisataispäivänsä tietämille, että nauttisimme yhdessä viskiä (hän oli viski-tyyppiä, autonsakin oli Land-Rover) jossakin avaralla merenrantakalliolla auringonlaskua katsellen.

Hän oli maanis-depressiivistä luonnetyyppiä. Maanisissa vaiheissaan hän oli aito maailmanvalloittaja, jota mikään este ei pidätellyt toteuttamasta tavoitteitaan. Depressiivisinä kausina kaikki hänen ystävänsä saivat täysin voimin estellä häntä tekemästä loppua itsestään totaalikurjuudessaan. Auringonlaskuisviskinen ehdotelmanikin oli nostamassa häntä jostain epätoivon syövereista ja tarkoituksenani oli, että vakavaksitarkoitettu ehdotus muistuisi hänen mieliinsä jossain seuraavassa masennussyöksykierteessä.

Tietymättömiin minulle jäi miten hän kohtasi loppunsa tai loppu hänet. Ehkäpä tällaisessa historiastahävinneisyyden tuonenlehdossa voinee paljastaa menneisyyden haamun oikeastikin, Se on seuraavan IN MEMORIAM kohdassa
http://yliopistolainen.helsinki.fi/yol97_3/yolalm.htm
Auringonlasku tuolla reilun vuoden päässä jäi sitten siltä osin katsomattomiin.

Lue lisää

Taisit jänistää väärässä kohdassa :( Tai ainakin väärin sanakääntein. Toisaalta ymmärrän Ms Tuusan närkästyksen epäluottamuksen johdosta, toisaalta en ymmärrä ovet-paukkumis-politiikkaa tuossa kohdassa.

Niin tai näin surullinen olen.

Toivottavasti saatte ehdottomat ja ujot luonteenne kuriin ja asijat kuntoon.

Extropolitiikan etuna on se että lähtökohtaisesti ei viitsi pienestä hätkähtää.

Phineas kirjoitti:

Taisit jänistää väärässä kohdassa :( Tai ainakin väärin sanakääntein. Toisaalta ymmärrän Ms Tuusan närkästyksen epäluottamuksen johdosta, toisaalta en ymmärrä ovet-paukkumis-politiikkaa tuossa kohdassa.

Niin tai näin surullinen olen.

Toivottavasti saatte ehdottomat ja ujot luonteenne kuriin ja asijat kuntoon.

Extropolitiikan etuna on se että lähtökohtaisesti ei viitsi pienestä hätkähtää.

Lue lisää

Erakkoluonteisena en ole ystäväpiirien säilyttämistaitoa oikein oppinut kohdalleenviritetyin sanakääntein hallitsemaan.

Jäljiltäni saattaa olla auringonpimentävin (Väliepisoditiedotus: Lauantaiaamuna kello puolikuuden ja puolikahdeksan välisenä aikana on havaittavissa koko maamme alueella kymmeneenvuoteen laaja-alaisin auringonpimennys, jos säät sellaisen näkymistä sattuvat suosimaan) määrin ystäväpiirien tuhoutumisraunioista kohoilevia pölypilviä, joita en ole vaivautunut edes tarkemmin tutkailemaan.

Pakokauhuismielialainen jänistysvietti oli voimistanut valtaansa minussa jo jonkinaikaa ennen viimeisintäkin ja olin suunnitellut jo sen käpykaartilaiseksi värväytymisen johdantokaavaa toismotiivisesti ja sitten kohdallesattuneesta leikkimielisyysheitosta sorruin liian henkilökohtaistasoisuuteen tämän erään kädellislajin hienomman sukupuolen edustajaa kohtaan, jollaisten ajattelusysteemifunktiot ovat minulle valitettavasti maailmankaikkeuttakin vaikeammin ymmärrettäviä.

Sitä olen yrittänyt opiskella huonolla menestyksellä jo muutaman vuoden ajan, että kyseisen ihastuttavan olion draamallisten teatteriesitysten vakiohuipennuksiin kuuluu näyttävät poistumiset estraadilta ja vasta päättymättömien aploodien jymy saa hänet palaamaan armollisen vähättelevään kumarrukseen.

Olen suunnitellut jo erinäisiä kirjallisia lepyttelyrituaalien kokoomateossarjoja, joita toteuttanen tässä pikkuhiljaa ehtimykseni sallimissa aikatauluissa. Kenties ulkopuolisten tahojen avustuksella voisi yrittää varmistua siitä että kyseinen henkilöllisyys on jotakin kautta mahdollisesti tavoitettavuuden saavutettavuus-aika-avaruuksissa.

Minä ymmärrän ja allekirjoitan viestisi täysin, eikä minulla ole siihen edes sinänsä mitään lisäämistä. Sanon sen kuitenkin vielä kerran, etten missään, missään tapauksessa haluaa kieltää kuoleman järkyttävyyttä ja sen aiheuttamaa tuskaa ihmisissä, kirjoitukseni motiivi on lähinnä pohtia sitä, miten tästä tuskasta ja surusta voisi selviytyä ja auttaa toisiakin selviytymään sekä hyvin rajoitetusti myös valmistautua siihen etukäteen.

Pidän itse pahana sitä, että surua ja surevia ihmisiä 'kunnioitetaan', se on jotain perua taikauskoisesta kuoleman kunnioittamisesta. Näissäkin hautajaisissa, joissa olin, jäi lähiomaisten ympärille kappelissa kylmä, tyhjä rinki. Kuten sanoin, itse olen aina kokenut lohduttavimmaksi sen, että ihmiset ovat olleet ihan tavallisisesti tavallisia.

Vielä elossa olevien vanhempieni kuolemaa olen myöskin miettinyt ihan tuolta samalta kannalta kuin ystäväsi, sillä näitä kipeitä asioita sisältyy aina vanhempien ja lasten väliseen suhteeseen. Olen tässä tehnyt tietoisen valinnan: olen vanhempieni lapsi niin kauan kuin elän. Tästä seuraa, että minun ei kuuluu järjestellä elämää ajassa taaksepäin, koska minulla ei siihen tieto riitä ja vanhemmillani on oikeus omaan elämäänsä kaikkine kipeyksineen. Ainakin toivon, että minulle ei tämmöistä kyselytarvetta jää, suhteet vanhempiini ovat kyllä oleellisesti parantuneet, kun tämän oivalsin.

Sensijaan oman lapseni olen tuntenut koko hänen elämänsä ajan ja sinne päin minulla on velvollisuus pitää asioita niin selvinä kuin mahdollista.

"…; loputon lista, kaikki tämä on todella ihmisten omaa aikaansaannosta."

Taidatkos sen selkeämmin sanoa.

Katsomassa kuinka kauas pääsisi, ennen kuin loppu
tulisi vastaan, kun kirjoitit että vuosi sitten
oli mielenkiintoisia keskusteluja, mutta
vuosituhannen raja oli historian loppu.

Tiedä sitäkään, käykö täällä ketään tai onko
sinullakaan sähköpostiosasto täytettynä.


Aihe vaan vähän liippasi läheltä, kun veljeni
kuoli muutama kuukausi sitten. Olimme aika
läheisiä jollakin tasolla, vaikka olimmekin aivan
kuin toisista maailmoista.

Hän aavisti kuolemansa etukäteen ja puhui siitä.
Häneltä jäi kolmisenkymmentä vuotta hyvää
elinaikaa elämättä, mutta se kuuluu
kategoriaan "itse aiheutettu elämän lyhentäminen".

Kuolemaa edeltävät tapahtumat sattuivat hämärissä
oloissa ja hän joutui virumaan muutamia päiviä
kotinsa lattialla avuttomana apua odottaen.
Kuolinsyyntutkimuksesta ei ole tullut vielä
valmista tai ainakaan minulle ei ole siitä
ilmoitettu.

Suru iski sitten täydellä teholla omaan puseroon,
kun kirjoitin tietokoneella muistopuhetta hänen
hautajaisiinsa. Itkin surusta raskaasti, enemmän
varmaan kuin vuosikymmeniin.

poikanen kirjoitti:

Katsomassa kuinka kauas pääsisi, ennen kuin loppu
tulisi vastaan, kun kirjoitit että vuosi sitten
oli mielenkiintoisia keskusteluja, mutta
vuosituhannen raja oli historian loppu.

Tiedä sitäkään, käykö täällä ketään tai onko
sinullakaan sähköpostiosasto täytettynä.


Aihe vaan vähän liippasi läheltä, kun veljeni
kuoli muutama kuukausi sitten. Olimme aika
läheisiä jollakin tasolla, vaikka olimmekin aivan
kuin toisista maailmoista.

Hän aavisti kuolemansa etukäteen ja puhui siitä.
Häneltä jäi kolmisenkymmentä vuotta hyvää
elinaikaa elämättä, mutta se kuuluu
kategoriaan "itse aiheutettu elämän lyhentäminen".

Kuolemaa edeltävät tapahtumat sattuivat hämärissä
oloissa ja hän joutui virumaan muutamia päiviä
kotinsa lattialla avuttomana apua odottaen.
Kuolinsyyntutkimuksesta ei ole tullut vielä
valmista tai ainakaan minulle ei ole siitä
ilmoitettu.

Suru iski sitten täydellä teholla omaan puseroon,
kun kirjoitin tietokoneella muistopuhetta hänen
hautajaisiinsa. Itkin surusta raskaasti, enemmän
varmaan kuin vuosikymmeniin.

Lue lisää

Aavistin mitä viestisi pitää sisällään, koska
kirjoitit ”Minulla oli isoveli”.

Myös minulla on isoveli, ja puoliorpo kun olen,
niin hän oli lapsuuteni miehenmalli, pikkutytölle
lähes puolijumalaisen palvonnan kohde.

Sattuman oikuista veljeni sai kakki synnynnäiset
lahjat. Hän oli (ja on) huippuälykäs, minä
tasapaksua keskivertoa. Hän oppi helpolla
unohtamansa suomenkielen, minulle tämä näytti
tuottavan vaikeuksia. Hän sopeutui nopeasti aina
uusiin olosuhteisiin, minä vetäydyin araksi.
Tuskin kirjoihin koskematta hänen
koulutodistukset sisälsivät vain huippunumeroita,
minulla oli vaikeuksia. Ja aina minut verrattiin
veljeeni, sanottiin jopa suoraan että olen tyhmä.
Veljeni oli samaa mieltä.

Vasta vuosien jälkeen olen tajunnut, että tämä
vertailu oli epäoikeudenmukainen, olen älyltäni
luullakseni keskivertoa, mutta en sentään
vähälahjainen. Mutta hänen seurassaan koen yhä
vielä alemmuudentunnetta.

Tässä kerran kun sattui tapaus, josta heräsin
huomaamaan, kuinka lähellä kuolemaa koko ajan
olemme, mietin sitä, kuinka vieraita meistä on
veljeni kanssa tullut. Huomasin, että meidän
välillä on kasvanut ylipääsemätön kuilu, on kuin
puhuisin ventovieraan kanssa, yhteistä kieltä ei
tunnu löytyvän. Päätin sitten, että tämä on
hyväksyttävää elämään kuuluvana, ja jos hänelle
jotain sattuu, niin surutyö on varmaan
tuskallinen, sillä jollain tapaa hän on vieläkin
lapsuuteni suuri sankari.


Laitoit viestin todella kauaksi, en usko että
kukaan käy lukemassa täällä. Viime aikoina olen
ruvennut laittamaan sähköpostiosoitteeni siihen
kuuluvaan ruutuun, häirikön takia en uskaltanut
laittaa sitä aikaisemmin, pelkäsin että jos
sittenkin putkahtaa mukaan viestiin. No, häirikkö
kyllä kaivoi sähköpostiosoitteeni Etikan
vieraskirjasta, mutta tyytyi lähettämään vain
ivallisen pääsiäiskortin.

Arethusa kirjoitti:

Aavistin mitä viestisi pitää sisällään, koska
kirjoitit ”Minulla oli isoveli”.

Myös minulla on isoveli, ja puoliorpo kun olen,
niin hän oli lapsuuteni miehenmalli, pikkutytölle
lähes puolijumalaisen palvonnan kohde.

Sattuman oikuista veljeni sai kakki synnynnäiset
lahjat. Hän oli (ja on) huippuälykäs, minä
tasapaksua keskivertoa. Hän oppi helpolla
unohtamansa suomenkielen, minulle tämä näytti
tuottavan vaikeuksia. Hän sopeutui nopeasti aina
uusiin olosuhteisiin, minä vetäydyin araksi.
Tuskin kirjoihin koskematta hänen
koulutodistukset sisälsivät vain huippunumeroita,
minulla oli vaikeuksia. Ja aina minut verrattiin
veljeeni, sanottiin jopa suoraan että olen tyhmä.
Veljeni oli samaa mieltä.

Vasta vuosien jälkeen olen tajunnut, että tämä
vertailu oli epäoikeudenmukainen, olen älyltäni
luullakseni keskivertoa, mutta en sentään
vähälahjainen. Mutta hänen seurassaan koen yhä
vielä alemmuudentunnetta.

Tässä kerran kun sattui tapaus, josta heräsin
huomaamaan, kuinka lähellä kuolemaa koko ajan
olemme, mietin sitä, kuinka vieraita meistä on
veljeni kanssa tullut. Huomasin, että meidän
välillä on kasvanut ylipääsemätön kuilu, on kuin
puhuisin ventovieraan kanssa, yhteistä kieltä ei
tunnu löytyvän. Päätin sitten, että tämä on
hyväksyttävää elämään kuuluvana, ja jos hänelle
jotain sattuu, niin surutyö on varmaan
tuskallinen, sillä jollain tapaa hän on vieläkin
lapsuuteni suuri sankari.


Laitoit viestin todella kauaksi, en usko että
kukaan käy lukemassa täällä. Viime aikoina olen
ruvennut laittamaan sähköpostiosoitteeni siihen
kuuluvaan ruutuun, häirikön takia en uskaltanut
laittaa sitä aikaisemmin, pelkäsin että jos
sittenkin putkahtaa mukaan viestiin. No, häirikkö
kyllä kaivoi sähköpostiosoitteeni Etikan
vieraskirjasta, mutta tyytyi lähettämään vain
ivallisen pääsiäiskortin.

Lue lisää

Revontulien odottelu taitaa olla turhaa touhua
tänä iltana ainakin täällä, näyttää niin
pilviseltä. Ruudulla auki olevissa revontuli-
ikkunoissa toinen siirtyi juuri keltaiselle
asteikolle ja toinen kipusi kymmenasteikkoisella
asteikolla neljästä kahdeksaan joten Siperiassa
loimottaa jo ja täälläkin pilvien päällä tunnin
parin kuluttua.

On minullakin noita sähköpostiosotteita avattuna
eri palvelimilla monissa paikoissa, mutta käytön
puutteessa unohdan aina salasanat :-( . Nopealla
yhteydellä tänne alkuun loikkiminen ei vie kuin
muutaman minuutin.

Jatkan vielä siitä veljeni kuolemasta. Olin aika
tuore tällä palstalla, kun tuli yhtenä iltana
voimakkaasti mieleen, että minun pitäisi jättää
veljeni rukousaiheeksi tämän palstan uskoville.

En saanut sitä aikaiseksi, mikä painaa vieläkin
mieltä. Ajattelin jotain, että sellainen
rukousaihe pitäisi olla niin hienosti muotoiltu
ja hyvin pohjustettu ja laajasti perusteltu.

Nykyajattelutasolla pyyntö olisi paljon karumpi,
vain pelkkä rääkäisy capslocki
pohjassa "rukoilkaa mun veljen puolesta" ja
vähän huutomerkkejä ja vahvistus että "ihan
tosissaan"

Luultavasti se tapaturma tai ties mikä oli
sattunut juuri niihin aikoihin ja minulla on sen
verran luottamusta rukouksen voimaan, että
tilanne olisi saattanut kehittyä toisin; ei olisi
tapahtunut, olisi tapahtunut lievemmin, joku
olisi käynyt hänen luonaan aiemmin, tai vaikka
enkeliseuraa pitkinä hetkinä kuolemaa odottaessa.

En ollut koskaan puhunut hänen kanssaan mitään
oman uskoni löytämisestä, eikä hänkään ollut
kysynyt, tiennyt tai aavistanut ehkä jotain.
Kirkosta eronneena muutenkin kaikesta sellaisesta
erossa.

Minulla on asiasta oma omituinen uskonvarmuuteni,
että hänelle kävi ikuisuusasteikolla hyvin,
vaikkei siitä ole mitään näyttöä. Enemmän siinä
painaa usko armolliseen Jumalaan kuin usko
vuosikymmenien omiin rukouksiin hänen puolestaan.
(Jotenkin tämä on herkkä paikka edelleen, alkaa
näppäimistö kastua)

poikanen kirjoitti:

Revontulien odottelu taitaa olla turhaa touhua
tänä iltana ainakin täällä, näyttää niin
pilviseltä. Ruudulla auki olevissa revontuli-
ikkunoissa toinen siirtyi juuri keltaiselle
asteikolle ja toinen kipusi kymmenasteikkoisella
asteikolla neljästä kahdeksaan joten Siperiassa
loimottaa jo ja täälläkin pilvien päällä tunnin
parin kuluttua.

On minullakin noita sähköpostiosotteita avattuna
eri palvelimilla monissa paikoissa, mutta käytön
puutteessa unohdan aina salasanat :-( . Nopealla
yhteydellä tänne alkuun loikkiminen ei vie kuin
muutaman minuutin.

Jatkan vielä siitä veljeni kuolemasta. Olin aika
tuore tällä palstalla, kun tuli yhtenä iltana
voimakkaasti mieleen, että minun pitäisi jättää
veljeni rukousaiheeksi tämän palstan uskoville.

En saanut sitä aikaiseksi, mikä painaa vieläkin
mieltä. Ajattelin jotain, että sellainen
rukousaihe pitäisi olla niin hienosti muotoiltu
ja hyvin pohjustettu ja laajasti perusteltu.

Nykyajattelutasolla pyyntö olisi paljon karumpi,
vain pelkkä rääkäisy capslocki
pohjassa "rukoilkaa mun veljen puolesta" ja
vähän huutomerkkejä ja vahvistus että "ihan
tosissaan"

Luultavasti se tapaturma tai ties mikä oli
sattunut juuri niihin aikoihin ja minulla on sen
verran luottamusta rukouksen voimaan, että
tilanne olisi saattanut kehittyä toisin; ei olisi
tapahtunut, olisi tapahtunut lievemmin, joku
olisi käynyt hänen luonaan aiemmin, tai vaikka
enkeliseuraa pitkinä hetkinä kuolemaa odottaessa.

En ollut koskaan puhunut hänen kanssaan mitään
oman uskoni löytämisestä, eikä hänkään ollut
kysynyt, tiennyt tai aavistanut ehkä jotain.
Kirkosta eronneena muutenkin kaikesta sellaisesta
erossa.

Minulla on asiasta oma omituinen uskonvarmuuteni,
että hänelle kävi ikuisuusasteikolla hyvin,
vaikkei siitä ole mitään näyttöä. Enemmän siinä
painaa usko armolliseen Jumalaan kuin usko
vuosikymmenien omiin rukouksiin hänen puolestaan.
(Jotenkin tämä on herkkä paikka edelleen, alkaa
näppäimistö kastua)

Lue lisää

mistä minä agnostikkona tietäisin, mutta jokin
mihin uskon; jos Jumalaa on olemassa, niin Hän
kuulee yhtä hyvin hiljaisen pyynnön kuin suuren
kuoron. Miksi ei, jos niin on että näkee
jokaiseen sydämeen?

Ehkä rukouksestasi oli apua, ethän tiedä veljesi
viime hetkiä. Itse en osaa uskoa, mutta ehkä
hänellä oli lohdukkeena seuraa. Eräs tätini
löydettiin aamulla yön aikana kuolleena. Hän ei
ollut uskovainen, mutta oli kuollut
rauhallisesti, hymynhäivä kasvoillaan.

Toinen asia johon uskon; jos Jumalaa on, niin hän
ei ole tuomitseva. Kuvittelisin Hänen olevan
ymmärtäväinen, näkevänsä syyt ja seuraukset,
ihmisen elämän kokonaisuutena. Muuten en näe
asiassa mitään järkeä.

Tässä ketjussa puhuttiin kuolemasta, ja palautui
mieleen tapaus, josta mainitsin, erään lahjakkaan
nuoren miehen tapaturmainen kuolema, vanhempiensa
ainoa lapsi, heidän ylpeytensä ja silmäteränsä.
Onnettomuus oli hirvittävä, hän joutui parhaan
ystävänsä yliajamaksi. Vanhemmat koettivat antaa
anteeksi, mutta eivät kyenneet. Mitä olen
pohtinut on tämän ystävän hirveätä taakka ja
syyllisyyttä. En tunne häntä, enkä tiedä onko hän
toipunut tästä, ja voiko sellaisesta yleensä
toipua.

Vaikuttaa siltä, että kuoleman kohdatessa
jokaisella jää syyllisyyden tunne, tavalla tai
toisella. Asioita jotka ovat jääneet tekemättä,
sanoja jotka ovat jääneet lausumatta. Näiden
kanssa kai täytyy vaan elää, ja koettaa antaa
itselleen anteeksi.

Arethusa kirjoitti:

mistä minä agnostikkona tietäisin, mutta jokin
mihin uskon; jos Jumalaa on olemassa, niin Hän
kuulee yhtä hyvin hiljaisen pyynnön kuin suuren
kuoron. Miksi ei, jos niin on että näkee
jokaiseen sydämeen?

Ehkä rukouksestasi oli apua, ethän tiedä veljesi
viime hetkiä. Itse en osaa uskoa, mutta ehkä
hänellä oli lohdukkeena seuraa. Eräs tätini
löydettiin aamulla yön aikana kuolleena. Hän ei
ollut uskovainen, mutta oli kuollut
rauhallisesti, hymynhäivä kasvoillaan.

Toinen asia johon uskon; jos Jumalaa on, niin hän
ei ole tuomitseva. Kuvittelisin Hänen olevan
ymmärtäväinen, näkevänsä syyt ja seuraukset,
ihmisen elämän kokonaisuutena. Muuten en näe
asiassa mitään järkeä.

Tässä ketjussa puhuttiin kuolemasta, ja palautui
mieleen tapaus, josta mainitsin, erään lahjakkaan
nuoren miehen tapaturmainen kuolema, vanhempiensa
ainoa lapsi, heidän ylpeytensä ja silmäteränsä.
Onnettomuus oli hirvittävä, hän joutui parhaan
ystävänsä yliajamaksi. Vanhemmat koettivat antaa
anteeksi, mutta eivät kyenneet. Mitä olen
pohtinut on tämän ystävän hirveätä taakka ja
syyllisyyttä. En tunne häntä, enkä tiedä onko hän
toipunut tästä, ja voiko sellaisesta yleensä
toipua.

Vaikuttaa siltä, että kuoleman kohdatessa
jokaisella jää syyllisyyden tunne, tavalla tai
toisella. Asioita jotka ovat jääneet tekemättä,
sanoja jotka ovat jääneet lausumatta. Näiden
kanssa kai täytyy vaan elää, ja koettaa antaa
itselleen anteeksi.

Lue lisää

Tiedän minä sen omasta kokemuksestani, että
Jumala kuulee yksittäisen ihmisen äänettömät
rukoukset ja vastaa niihin. Mutta tärkeän asian
ollessa kyseessä sitä epäilee oman uskonsa
kantavuutta ja toivoo apua muilta.

Raamatusta esimerkkejä poimiskellen Jeesus
määritteli sopivaksi kooksi 2 tai 3 ja heidän
keskinäisen sopimuksensa rukousaiheesta, Vanhan
testamentin puolella Aabraham kävi Jumalan kanssa
pitkällistä itämaista tinkimiskauppaa siitä mikä
olisi riittävä määrä Jumalaan uskovia siirtämään
tuomion käytäntöönpanon toteutushetkeä.
Tulokseksi jäi, että kymmenen uskovaa riittää
vastavoimaksi kokonaiselle kaupungilliselle
pahuutta.

Olen minä saanut todisteita lähes päivittäin
Jumalan toimimisesta ihan käytännön tasolla
konkreettisissa asioissa. Eivät ne ole mitään
yliluonnollisia asioita, ihan tavallisilla
selityksillä voi kuitata jutut jos haluaa. Minä
haluan kuitenkin uskoa sen "metafyysisen
entiteetin" toimintaan.

Parhaiten mielestäni sitä kuvailee raamatullinen
ilmaus isän ja lapsen välisestä suhteesta: Lapsi
kysyy isältä jotain ja isä vastaa ja sovittaa
vastauksen lapsen ymmärrystasoon sopivaksi tai
vie lapsen sen tiedon luo, että lapsi saa itse
etsiä vastauksen. Lapsi pyytää jotain ja saa sen
tai sitten selityksen, miksi ei saa tai saa vasta
myöhemmin. Ja sitten isä antaa pyytämättäkin
sellaisia pienempiä ja suurempia lahjoja
lapselle, mistä tietää tämän pitävän ja ilahtuvan.

Olen joskus yrittänyt kirjoittaa sellaisista
tapahtumista tänne palstalle, mutta "jostakin
syystä" suomi24 tai oma tietokone on kupsahtanut
nurinniskoin juuri lähetysvaiheessa ja tuhonnut
kirjoitetun viestin. Olen tulkinnut asiaa niin
että nämä Jumalan ja minun väliset jutut ovat
niin henkilökohtaisia ja pyhiä (?), etteivät ne
kuulu julkisuuteen kaiken kansan reposteltaviksi
("ei helmiä sioille") Täällä "takamaisemissa" voi
kirjoittaa jo hieman rohkeammin.


Siitä sinun isovelijutustasi:

>> Ja aina minut verrattiin
veljeeni, sanottiin jopa suoraan että olen tyhmä.
Veljeni oli samaa mieltä.

Vasta vuosien jälkeen olen tajunnut, että tämä
vertailu oli epäoikeudenmukainen, olen älyltäni
luullakseni keskivertoa, mutta en sentään
vähälahjainen. Mutta hänen seurassaan koen yhä
vielä alemmuudentunnetta.<<

"Menee se viisaskin vipuun, jos joutuu aina
pyörimään neron varjossa". Veljesi jäljiltä
sinulle on jäänyt päälle jonkinlainen itsesi
aliarvioimisen mania, ja ihan turhaan.
Kirjoitustesi perusteella sinä kuulut
ilmiselvästi huomattavasti keskitasoa
älykkäämpien joukkoon ja sinulle tekisi hyvää
olla reilusti niin älykäs kuin olet ja ota pois
kaulastasi se itsesivähättelykyltti, mitä monesti
esittelet. Vaatimattomuuskaan ei kaunista
ylenpalttisena esiintyessään.

poikanen kirjoitti:

Tiedän minä sen omasta kokemuksestani, että
Jumala kuulee yksittäisen ihmisen äänettömät
rukoukset ja vastaa niihin. Mutta tärkeän asian
ollessa kyseessä sitä epäilee oman uskonsa
kantavuutta ja toivoo apua muilta.

Raamatusta esimerkkejä poimiskellen Jeesus
määritteli sopivaksi kooksi 2 tai 3 ja heidän
keskinäisen sopimuksensa rukousaiheesta, Vanhan
testamentin puolella Aabraham kävi Jumalan kanssa
pitkällistä itämaista tinkimiskauppaa siitä mikä
olisi riittävä määrä Jumalaan uskovia siirtämään
tuomion käytäntöönpanon toteutushetkeä.
Tulokseksi jäi, että kymmenen uskovaa riittää
vastavoimaksi kokonaiselle kaupungilliselle
pahuutta.

Olen minä saanut todisteita lähes päivittäin
Jumalan toimimisesta ihan käytännön tasolla
konkreettisissa asioissa. Eivät ne ole mitään
yliluonnollisia asioita, ihan tavallisilla
selityksillä voi kuitata jutut jos haluaa. Minä
haluan kuitenkin uskoa sen "metafyysisen
entiteetin" toimintaan.

Parhaiten mielestäni sitä kuvailee raamatullinen
ilmaus isän ja lapsen välisestä suhteesta: Lapsi
kysyy isältä jotain ja isä vastaa ja sovittaa
vastauksen lapsen ymmärrystasoon sopivaksi tai
vie lapsen sen tiedon luo, että lapsi saa itse
etsiä vastauksen. Lapsi pyytää jotain ja saa sen
tai sitten selityksen, miksi ei saa tai saa vasta
myöhemmin. Ja sitten isä antaa pyytämättäkin
sellaisia pienempiä ja suurempia lahjoja
lapselle, mistä tietää tämän pitävän ja ilahtuvan.

Olen joskus yrittänyt kirjoittaa sellaisista
tapahtumista tänne palstalle, mutta "jostakin
syystä" suomi24 tai oma tietokone on kupsahtanut
nurinniskoin juuri lähetysvaiheessa ja tuhonnut
kirjoitetun viestin. Olen tulkinnut asiaa niin
että nämä Jumalan ja minun väliset jutut ovat
niin henkilökohtaisia ja pyhiä (?), etteivät ne
kuulu julkisuuteen kaiken kansan reposteltaviksi
("ei helmiä sioille") Täällä "takamaisemissa" voi
kirjoittaa jo hieman rohkeammin.


Siitä sinun isovelijutustasi:

>> Ja aina minut verrattiin
veljeeni, sanottiin jopa suoraan että olen tyhmä.
Veljeni oli samaa mieltä.

Vasta vuosien jälkeen olen tajunnut, että tämä
vertailu oli epäoikeudenmukainen, olen älyltäni
luullakseni keskivertoa, mutta en sentään
vähälahjainen. Mutta hänen seurassaan koen yhä
vielä alemmuudentunnetta.<<

"Menee se viisaskin vipuun, jos joutuu aina
pyörimään neron varjossa". Veljesi jäljiltä
sinulle on jäänyt päälle jonkinlainen itsesi
aliarvioimisen mania, ja ihan turhaan.
Kirjoitustesi perusteella sinä kuulut
ilmiselvästi huomattavasti keskitasoa
älykkäämpien joukkoon ja sinulle tekisi hyvää
olla reilusti niin älykäs kuin olet ja ota pois
kaulastasi se itsesivähättelykyltti, mitä monesti
esittelet. Vaatimattomuuskaan ei kaunista
ylenpalttisena esiintyessään.

Lue lisää

isä ja lapsi.

Olen joskus miettinyt miksi en koskaan kykene
uskomaan Jumalaan (tämä on jokin hyvin vakaa
sisäinen varmuus). Syitä on monia, mutta eräs
voisi olla juuri tuo, ettei minulla ole ollut
isähahmoa, eikä lapsena senkaltaista suhdetta
aikuisiin, jota kuvailit.

En väitä että lapsuuteni olisi ollut aivan hirveä
ja ankea, lähinnä sitä voisi luonnehtia
turvattomaksi. Opin myös hyvin aikaisin
pärjäämään omin päin, olemaan hiljaa ja kiltti ja
poissa jaloista. Ei minua koskaan viety
Linnamäelle, uimarannalle, elokuviin tms. Hyvin
minä pärjäsin, ei siinä mitään, ennemmin
ihmettelin, kuinka samanikäinen, 8v, ei saanut
lupa lähteä kanssani kahdestaan esim.
uimastadionille, joten menin yksin. Oikeastaan
säälin samanikäisiä, kun he kertoivat lähtevänsä
vanhempiensa mukana jonnekin, minusta se kuulosti
todella tylsältä.

Opin myös olla pyytämättä apua tai kertomaan
ikävyyksistä, koska siihen suhtauduttiin
kärsimättömyydellä. Luultavasti tästä johtuu,
että minulla on vieläkin tavattoman vaikea pyytää
keneltäkään apua, ja että jokin metafyysinen
entiteetti olisi kiinnostunut juuri minusta, ja
minun ongelmistani, hipoo käsityskykyni rajoja.
Suoraan sanottuna, en ole elämäni aikana nähnyt
pienintäkään osoitusta siitä, että tällainen
olisi olemassa. Ei edes mielikuvitukseni (itseäni
tällä kertaa vähättelemättä, sitä minulla on)
riitä ymmärtämään, millaisia nämä konkreettiset
kokemukset ovat.

Tästä itsensä vähättelystä, olet luultavasti
oikeassa, ehkä tuon sen liian usein
kirjoituksiini, mutta silläkin on syynsä.
Koulutustasoni on varmaan palstan heikoin;
jossain vaiheessa lakkasin yrittämästä, ja olen
siksi itsepäinen, ettei minut saanut pakotettua
kouluun. Tällä palstalla kykenee helposti luomaan
valheellisen kuvan älykkäänä ja sivistyneenä,
tarvitaan vain kohtalainen kirjoitustaito, ja
tiedonhaulla muka tietämystä. Ehkä tämä on
jonkinlainen pyyntö: älkää odottako nikkini takaa
aina tasokasta kirjoitusta, hyväksykää minut
tällaisena kuin olen, ihmisenä jolla on paljon
aukkoja tietämyksessään, ja antakaa minun
vapaasti toisinaan esittää mitä typerimpiä
kysymyksiä.

Arethusa kirjoitti:

isä ja lapsi.

Olen joskus miettinyt miksi en koskaan kykene
uskomaan Jumalaan (tämä on jokin hyvin vakaa
sisäinen varmuus). Syitä on monia, mutta eräs
voisi olla juuri tuo, ettei minulla ole ollut
isähahmoa, eikä lapsena senkaltaista suhdetta
aikuisiin, jota kuvailit.

En väitä että lapsuuteni olisi ollut aivan hirveä
ja ankea, lähinnä sitä voisi luonnehtia
turvattomaksi. Opin myös hyvin aikaisin
pärjäämään omin päin, olemaan hiljaa ja kiltti ja
poissa jaloista. Ei minua koskaan viety
Linnamäelle, uimarannalle, elokuviin tms. Hyvin
minä pärjäsin, ei siinä mitään, ennemmin
ihmettelin, kuinka samanikäinen, 8v, ei saanut
lupa lähteä kanssani kahdestaan esim.
uimastadionille, joten menin yksin. Oikeastaan
säälin samanikäisiä, kun he kertoivat lähtevänsä
vanhempiensa mukana jonnekin, minusta se kuulosti
todella tylsältä.

Opin myös olla pyytämättä apua tai kertomaan
ikävyyksistä, koska siihen suhtauduttiin
kärsimättömyydellä. Luultavasti tästä johtuu,
että minulla on vieläkin tavattoman vaikea pyytää
keneltäkään apua, ja että jokin metafyysinen
entiteetti olisi kiinnostunut juuri minusta, ja
minun ongelmistani, hipoo käsityskykyni rajoja.
Suoraan sanottuna, en ole elämäni aikana nähnyt
pienintäkään osoitusta siitä, että tällainen
olisi olemassa. Ei edes mielikuvitukseni (itseäni
tällä kertaa vähättelemättä, sitä minulla on)
riitä ymmärtämään, millaisia nämä konkreettiset
kokemukset ovat.

Tästä itsensä vähättelystä, olet luultavasti
oikeassa, ehkä tuon sen liian usein
kirjoituksiini, mutta silläkin on syynsä.
Koulutustasoni on varmaan palstan heikoin;
jossain vaiheessa lakkasin yrittämästä, ja olen
siksi itsepäinen, ettei minut saanut pakotettua
kouluun. Tällä palstalla kykenee helposti luomaan
valheellisen kuvan älykkäänä ja sivistyneenä,
tarvitaan vain kohtalainen kirjoitustaito, ja
tiedonhaulla muka tietämystä. Ehkä tämä on
jonkinlainen pyyntö: älkää odottako nikkini takaa
aina tasokasta kirjoitusta, hyväksykää minut
tällaisena kuin olen, ihmisenä jolla on paljon
aukkoja tietämyksessään, ja antakaa minun
vapaasti toisinaan esittää mitä typerimpiä
kysymyksiä.

Lue lisää

Vaikeaksi menee. Syvällisimpien tuntemusten
selvittely näin erilaisilla taustoilla. Minun
taustani on ehyt, kokonainen ja suunnilleen
onnellinen koti- ja lapsuustausta.

Usko törmäsi minuun elämäni onnellisissa oloissa
ja huippuvaiheessa. Kaiken maallisen hyvän päälle
lätkäistiin taivaalliset kuin kaupanpäällisiksi.

Mitä perusteita minulla olisi väittää, että se
toisenpuolen entiteetti on kiinostunut sinusta ja
haluaa olla sinulle sellaista, mitä sinulla ei
ole ollut ja antaa sinulle sellaista, mitä et ole
kokenut, jos siitä ei näy sinun näkövinkkelistäsi
pienintä pihahdustakaan.

Jos lapsuuden perusturvallisuuskokemuksessa on
iso aukko, miten ne edes muotit voi myöhemmin
rakentaa. En tiedä.

Vakaumukseni on, että tällä keskustelumme
kohteella on suunnitelmia ja keinoja
jokaisensorttista ihmistä varten,(myös sinua)
mutta toiset eivät voi tietää, mitä hyvää (hyvää
se on) toista varten on varattuna. Eikä näitä
juttuja tiedä itsekään yleensä edeltäkäsin.

Minä nyt röyhkeesti vaan luulen kuvittelevani,
että tämä Suuri maailmanjärjestelijä touhuaa
jotain taustalla huomaamattomissa. Vaikkapa niin,
että hän on suorittanut pientä
mielenmanipulointia sinun kohdallasi, niin että
sinä vaan sitkeesti roikuskelet tällä
uskontokanavalla odottaen (ehkä
alitajutasanteella), että täältä löytyisi *se
jokin*.

Ehkä täältä jostain löytyykin vielä joku
sellainen (kätilöksi uusien ulottuvuksien
elämään), joka on joltakin samankaltaiselta
taustapohjalta kokenut jotain suurenmoista.

Minun kokemusmaailmani on niin erilainen, että
minulta voi loppua eväät kesken (ei vaineskaan
auta puhua pötyä, pitäisi sanoa, että jos entiset
eväät loppuu, niin pyydetään isältä lisää ja
tilanteeseen sopivin höystein)

(itsevähättelysi tuntuu jatkuvan)
>>Tällä palstalla kykenee helposti luomaan
valheellisen kuvan älykkäänä ja sivistyneenä<<

Sellainen voi onnistua jollekin jonkin kerran,
mutta ei pysyvästi, niinkuin sinusta paistaa
läpi, joten yritä häivyttää se "valheellinen"
sana tuosta edellisestä lauseesta ja mielen
kuvastimesta myös.

Arethusa kirjoitti:

isä ja lapsi.

Olen joskus miettinyt miksi en koskaan kykene
uskomaan Jumalaan (tämä on jokin hyvin vakaa
sisäinen varmuus). Syitä on monia, mutta eräs
voisi olla juuri tuo, ettei minulla ole ollut
isähahmoa, eikä lapsena senkaltaista suhdetta
aikuisiin, jota kuvailit.

En väitä että lapsuuteni olisi ollut aivan hirveä
ja ankea, lähinnä sitä voisi luonnehtia
turvattomaksi. Opin myös hyvin aikaisin
pärjäämään omin päin, olemaan hiljaa ja kiltti ja
poissa jaloista. Ei minua koskaan viety
Linnamäelle, uimarannalle, elokuviin tms. Hyvin
minä pärjäsin, ei siinä mitään, ennemmin
ihmettelin, kuinka samanikäinen, 8v, ei saanut
lupa lähteä kanssani kahdestaan esim.
uimastadionille, joten menin yksin. Oikeastaan
säälin samanikäisiä, kun he kertoivat lähtevänsä
vanhempiensa mukana jonnekin, minusta se kuulosti
todella tylsältä.

Opin myös olla pyytämättä apua tai kertomaan
ikävyyksistä, koska siihen suhtauduttiin
kärsimättömyydellä. Luultavasti tästä johtuu,
että minulla on vieläkin tavattoman vaikea pyytää
keneltäkään apua, ja että jokin metafyysinen
entiteetti olisi kiinnostunut juuri minusta, ja
minun ongelmistani, hipoo käsityskykyni rajoja.
Suoraan sanottuna, en ole elämäni aikana nähnyt
pienintäkään osoitusta siitä, että tällainen
olisi olemassa. Ei edes mielikuvitukseni (itseäni
tällä kertaa vähättelemättä, sitä minulla on)
riitä ymmärtämään, millaisia nämä konkreettiset
kokemukset ovat.

Tästä itsensä vähättelystä, olet luultavasti
oikeassa, ehkä tuon sen liian usein
kirjoituksiini, mutta silläkin on syynsä.
Koulutustasoni on varmaan palstan heikoin;
jossain vaiheessa lakkasin yrittämästä, ja olen
siksi itsepäinen, ettei minut saanut pakotettua
kouluun. Tällä palstalla kykenee helposti luomaan
valheellisen kuvan älykkäänä ja sivistyneenä,
tarvitaan vain kohtalainen kirjoitustaito, ja
tiedonhaulla muka tietämystä. Ehkä tämä on
jonkinlainen pyyntö: älkää odottako nikkini takaa
aina tasokasta kirjoitusta, hyväksykää minut
tällaisena kuin olen, ihmisenä jolla on paljon
aukkoja tietämyksessään, ja antakaa minun
vapaasti toisinaan esittää mitä typerimpiä
kysymyksiä.

Lue lisää

ja ilmaiseksi saa. Minä ainakin hyväksyn sinut
sellaisena kuin olet (ilman ehtoja)

Yön yli asiaa mietittyäni tulin senkaltaisiin
ajatelmiin, että siinä olisi sitä metafyysisen
entiteetin (tuo ilmaus, löysin jälkeenpäin
vanhoja viestejä selaillesani sen alkuperäisenä
sinun kirjoituksestasi (en enää muista paikkaa),
josta se on hypännyt alitajuntaani muhimaan
odottelemaan sopivaa käyttötarkoitusta)
toimintakenttää omimmillaan

>>. Ehkä tämä on
jonkinlainen pyyntö: älkää odottako nikkini takaa
aina tasokasta kirjoitusta, hyväksykää minut
tällaisena kuin olen, ihmisenä jolla on paljon
aukkoja tietämyksessään, ja antakaa minun
vapaasti toisinaan esittää mitä typerimpiä
kysymyksiä.<<
Hän pystyy, omien tekijänoikeuksiensa puitteissa,
suhtautumaan sinuun juuri noin. Ei tarvitse
teeskennellä ja näytellä jotain sellaista mitä ei
ole, oman hyväksyttävyystasonsa nostamiseksi tai
arvostuksen hankkimiseksi. Kelpaa just ihan omana
itsenään.

Periaatteessa sama asteikko pitäisi olla käytössä
myös kristittyjen keskinäisissä suhteissa, että
jokainen kelpaa luojansa luomana ja
ainutlaatuisen yksilöllisenä pakkauksena,
sellaisenaan kuin on ja se ihmisyyden arvostus
perustuu muihin kriteereihin kuin älykkyyteen,
kykyihin, oppiarvoihin ja saavutuksiin.

Käytännössä tuo jälkimmäinen ei aina toimi, kun
me ihmiset ollaan niin "inhimillisen vajavaisia"

Sitäpaitsi sinä et ehkä ole huomannut täysin
sitä, kuinka paljon olet kahminut itsellesi laaja-
alaista tietoutta muodollisen koulutuksen
puutteita kompensoidaksesi, vilkaise nyt vaikka
niitä kirjapinoja, joilla olet itsesi ympäröinyt
ja palauta vähän mmieleesi, millaisia kirjavuoria
olet ahminut tiedonjanossasi. Ei sellaisia
asioita olisi oppinut koulujen penkeillä.

poikanen kirjoitti:

ja ilmaiseksi saa. Minä ainakin hyväksyn sinut
sellaisena kuin olet (ilman ehtoja)

Yön yli asiaa mietittyäni tulin senkaltaisiin
ajatelmiin, että siinä olisi sitä metafyysisen
entiteetin (tuo ilmaus, löysin jälkeenpäin
vanhoja viestejä selaillesani sen alkuperäisenä
sinun kirjoituksestasi (en enää muista paikkaa),
josta se on hypännyt alitajuntaani muhimaan
odottelemaan sopivaa käyttötarkoitusta)
toimintakenttää omimmillaan

>>. Ehkä tämä on
jonkinlainen pyyntö: älkää odottako nikkini takaa
aina tasokasta kirjoitusta, hyväksykää minut
tällaisena kuin olen, ihmisenä jolla on paljon
aukkoja tietämyksessään, ja antakaa minun
vapaasti toisinaan esittää mitä typerimpiä
kysymyksiä.<<
Hän pystyy, omien tekijänoikeuksiensa puitteissa,
suhtautumaan sinuun juuri noin. Ei tarvitse
teeskennellä ja näytellä jotain sellaista mitä ei
ole, oman hyväksyttävyystasonsa nostamiseksi tai
arvostuksen hankkimiseksi. Kelpaa just ihan omana
itsenään.

Periaatteessa sama asteikko pitäisi olla käytössä
myös kristittyjen keskinäisissä suhteissa, että
jokainen kelpaa luojansa luomana ja
ainutlaatuisen yksilöllisenä pakkauksena,
sellaisenaan kuin on ja se ihmisyyden arvostus
perustuu muihin kriteereihin kuin älykkyyteen,
kykyihin, oppiarvoihin ja saavutuksiin.

Käytännössä tuo jälkimmäinen ei aina toimi, kun
me ihmiset ollaan niin "inhimillisen vajavaisia"

Sitäpaitsi sinä et ehkä ole huomannut täysin
sitä, kuinka paljon olet kahminut itsellesi laaja-
alaista tietoutta muodollisen koulutuksen
puutteita kompensoidaksesi, vilkaise nyt vaikka
niitä kirjapinoja, joilla olet itsesi ympäröinyt
ja palauta vähän mmieleesi, millaisia kirjavuoria
olet ahminut tiedonjanossasi. Ei sellaisia
asioita olisi oppinut koulujen penkeillä.

Lue lisää

(mahdollinen) entiitieetti.

Luulen, että olen kertonut ajatukseni tällä
palstalla, ehkä pätkittäin, lause siellä täällä.
Onko tällaista entiteettiä olemassa, sitä en
tiedä, mutta tämän kuvan olen antanut itselleni
antaa; jos sellainen on, niin hän todella
hyväksyy jokaisen, eikä vaadi palvontaa tai
seremonioita. Tällainen entiteetti olisi yli
käsityskykymme, ja tämän hän toki ymmärtäisi.
Olen joskus sanonutkin: tuskin hän raaskisi kovin
ankarasti tuomita melko siivosti elänyttä
agnostikkoa, joten tässä asiassa olen rauhallisin
mielin. Kyllä hän huomioisi taustani, ja
ymmärtäisi syyn kyvyttömyyteni täydelliseen
luottamukseen, puoleen ja toiseen.

> Jos lapsuuden perusturvallisuuskokemuksessa on
iso aukko, miten ne edes muotit voi myöhemmin
rakentaa. En tiedä.

Tähän tekee oikein mieli huutaa: Tietenkin voi!
Mikä minua on aikuisiässä erityisesti ärsyttänyt,
on psykologista jankkaamista siitä, että lapsuus
vaikuttaa niin suuresti, että ihmisen koko
persoonallisuus muovautuu tässä vaiheessa.
Vanhempien syyllistämisen omista
epäonnistumisista on ikään kuin trendinä, ja
samalla unohdetaan se, että heilläkin on oma
elämänsä, ja myös heillä oli omat vaikeutensa.
Liiankin usein kuulee meidän yhteiskunnassa, joka
sentään on melkoisen turvallinen, heitettävän
omat vikansa vanhempiensa kontolle. Moneen
kertaan on tehnyt mieli kiljua: katsokaa maailman
tilannetta, katulapsia ilman toivon häivää
paremmasta. Jos oma elämäni ei olekaan ollut
pullamössöä, niin lujan ytimen se on kasvattanut,
ja onneksi myös kyvyn tuntea myötätuntoa
heikompiosasia kohtaan.

> niin että sinä vaan sitkeesti roikuskelet tällä
uskontokanavalla odottaen (ehkä
alitajutasanteella), että täältä löytyisi *se
jokin*.

Tähän voin sanoa aivan rehellisesti ei, mitään
tällaista en etsi. Tosiasiassa sulkeudun kuin
simpukka, jos koen jonkun yrittävän käännyttää
minut. Todellisessa elämässä minulla on kokemusta
fundamentalistisesta käännyttäjästä
(paljastettakoon nyt tämäkin: oma sisar,
joka ”hurahti” uskoon). Tämä on ollut paha
kokemus, se että omalle maailmankatsomukselle ei
annetta mitään arvoa. Toisaalta, minulla on eräs
rakas ystävä, joka on pappi. Hän antaa täyden
arvon mielipiteilleni, eikä ole koskaan yrittänyt
vaikuttaa niihin. Jopa niin, että tutustuessamme
kun hän mietti gradutyönsä aihetta, hän sai sen
keskustelujemme pohjalta, mikä on suurin
kunnianosoitus mitä minulle on suotu. No, tämä
taas menee tuohon vertailuun, mutta pidän häntä
itseäni sekä viisaampana että sivistyneempänä, ja
siksipä juuri nuo toistuvat
haukkumiset ”leipäpapeista” loukkaavat
tavattomasti. Hän on hyvä ihminen, sen osuvammin
en osaa häntä luonnehtia. Jos kaipaisin
hengellistä johdatusta, niin hän tarjoaisi sitä
mielihyvin, mutta me keskustelemme harvoin
uskonasioista, sillä kiinnostuksen kohteita on
niin tavattomasti muutenkin.

Tiedän kyllä, miksi roikun täällä. Itsepäinen kun
olen, niin yhä vain odotan sitä säkenöivän
älykästä ja hauskaa keskustelua, jota täällä
käytiin, kun törmäsin palstaan yli vuosi
takaperin. Silloin, ennen kuin häirikkö tuhosi
palstan viime marraskuussa, ja yhä vain hän
jaksaa, vaikka mitään tuhottavaa ei enää ole.
Minua vaivaa vieläkin nuoruuden ujous, joka
salpaa kieleni ollessani tuntemattomassa
seurassa, ja monasti minut ohitetaan tyhjäpäänä,
jolla ei ole mitään sanottavaa. Silloin tämä
foorumi avasi uuden ulottuvuuden, koska
kirjallisesti kykenen ilmaisemaan itseni
vapaammin. Näin yksinkertainen selitys tällekin
asialle.

Arethusa kirjoitti:

(mahdollinen) entiitieetti.

Luulen, että olen kertonut ajatukseni tällä
palstalla, ehkä pätkittäin, lause siellä täällä.
Onko tällaista entiteettiä olemassa, sitä en
tiedä, mutta tämän kuvan olen antanut itselleni
antaa; jos sellainen on, niin hän todella
hyväksyy jokaisen, eikä vaadi palvontaa tai
seremonioita. Tällainen entiteetti olisi yli
käsityskykymme, ja tämän hän toki ymmärtäisi.
Olen joskus sanonutkin: tuskin hän raaskisi kovin
ankarasti tuomita melko siivosti elänyttä
agnostikkoa, joten tässä asiassa olen rauhallisin
mielin. Kyllä hän huomioisi taustani, ja
ymmärtäisi syyn kyvyttömyyteni täydelliseen
luottamukseen, puoleen ja toiseen.

> Jos lapsuuden perusturvallisuuskokemuksessa on
iso aukko, miten ne edes muotit voi myöhemmin
rakentaa. En tiedä.

Tähän tekee oikein mieli huutaa: Tietenkin voi!
Mikä minua on aikuisiässä erityisesti ärsyttänyt,
on psykologista jankkaamista siitä, että lapsuus
vaikuttaa niin suuresti, että ihmisen koko
persoonallisuus muovautuu tässä vaiheessa.
Vanhempien syyllistämisen omista
epäonnistumisista on ikään kuin trendinä, ja
samalla unohdetaan se, että heilläkin on oma
elämänsä, ja myös heillä oli omat vaikeutensa.
Liiankin usein kuulee meidän yhteiskunnassa, joka
sentään on melkoisen turvallinen, heitettävän
omat vikansa vanhempiensa kontolle. Moneen
kertaan on tehnyt mieli kiljua: katsokaa maailman
tilannetta, katulapsia ilman toivon häivää
paremmasta. Jos oma elämäni ei olekaan ollut
pullamössöä, niin lujan ytimen se on kasvattanut,
ja onneksi myös kyvyn tuntea myötätuntoa
heikompiosasia kohtaan.

> niin että sinä vaan sitkeesti roikuskelet tällä
uskontokanavalla odottaen (ehkä
alitajutasanteella), että täältä löytyisi *se
jokin*.

Tähän voin sanoa aivan rehellisesti ei, mitään
tällaista en etsi. Tosiasiassa sulkeudun kuin
simpukka, jos koen jonkun yrittävän käännyttää
minut. Todellisessa elämässä minulla on kokemusta
fundamentalistisesta käännyttäjästä
(paljastettakoon nyt tämäkin: oma sisar,
joka ”hurahti” uskoon). Tämä on ollut paha
kokemus, se että omalle maailmankatsomukselle ei
annetta mitään arvoa. Toisaalta, minulla on eräs
rakas ystävä, joka on pappi. Hän antaa täyden
arvon mielipiteilleni, eikä ole koskaan yrittänyt
vaikuttaa niihin. Jopa niin, että tutustuessamme
kun hän mietti gradutyönsä aihetta, hän sai sen
keskustelujemme pohjalta, mikä on suurin
kunnianosoitus mitä minulle on suotu. No, tämä
taas menee tuohon vertailuun, mutta pidän häntä
itseäni sekä viisaampana että sivistyneempänä, ja
siksipä juuri nuo toistuvat
haukkumiset ”leipäpapeista” loukkaavat
tavattomasti. Hän on hyvä ihminen, sen osuvammin
en osaa häntä luonnehtia. Jos kaipaisin
hengellistä johdatusta, niin hän tarjoaisi sitä
mielihyvin, mutta me keskustelemme harvoin
uskonasioista, sillä kiinnostuksen kohteita on
niin tavattomasti muutenkin.

Tiedän kyllä, miksi roikun täällä. Itsepäinen kun
olen, niin yhä vain odotan sitä säkenöivän
älykästä ja hauskaa keskustelua, jota täällä
käytiin, kun törmäsin palstaan yli vuosi
takaperin. Silloin, ennen kuin häirikkö tuhosi
palstan viime marraskuussa, ja yhä vain hän
jaksaa, vaikka mitään tuhottavaa ei enää ole.
Minua vaivaa vieläkin nuoruuden ujous, joka
salpaa kieleni ollessani tuntemattomassa
seurassa, ja monasti minut ohitetaan tyhjäpäänä,
jolla ei ole mitään sanottavaa. Silloin tämä
foorumi avasi uuden ulottuvuuden, koska
kirjallisesti kykenen ilmaisemaan itseni
vapaammin. Näin yksinkertainen selitys tällekin
asialle.

Lue lisää

Nyt tulee hajapoimituituitten mietteiden
kertomietteitä:

Surullinen juttu se Lille-Månsin loppu, mutta
olithan ehtinyt viettää sen kanssa onnollisiakin
hetkiä. Ja aika hurjaa oli oma lapsuutesi maalle
unohdettuna kesäkissana >>Itse olin eräänlainen
kesäkissa neljän vuoden <<.

Lapsuuden merkityksestä: >>psykologista
jankkaamista siitä, että lapsuus
vaikuttaa niin suuresti<< Onhan
tuollaisella "kissalapsuudella" merkitystä.
(kissojen kasvattama unohdettu lapsi) Olet
oppinut selviytymään omin tassuin tässä kovassa
maailmassa ja se on hyvä saavutus.

Vähän samantapaista: eräs sukulaishenkilö, joka
vietti elämänsä monta ensimmäistä kuukautta
keskoskaapissa vailla inhimillisiä kontakteja
(tai ainakin hyvin vähäisin) (Vertaus
eläintieteilijöiden julmiin emonriistokokeisiin
apinoilla) hänelle tuntuu olevan hyvin vaikeaa
solmia kestäviä ihmissuhteita (kuin kriittisessä
vaiheessa kehittymättä jäänyt kyky)

Sitten entiteettiin, ilahduttavaa, että nimität
häntä ystäväksemme (vaikka nyt
mahdollisuusasteikolla (toistaiseksi)). Huomasin
tuolla matkan varrella,, että olit osoittanut
kuvainnollisesti rukouksia jollekin sellaiselle:

>>Sama sanat
poikaselle, huomasin jossain ketjussa
puheenvuorosi, joka herätti mielenkiintoni
(vastasitko tyttöselle?). Edistyksellinen
teologi, sellaistahan minunlaisen agnostikko on
noin niin kuin kuvainnollisesti rukoillut
tänne.<< (se oli 23.4 avatusta
keskusteluketjusta "karmea totuus...")

Nyt olet saanut vastauksena "rukoukseesi"
sellaisen "kimppuusi"
>>Tosiasiassa sulkeudun kuin
simpukka, jos koen jonkun yrittävän käännyttää
minut. << Yritä olla huomaamatta minun toimissani
selkeästi siihen suuntaan vivahtavaa tendenssiä.
(se nyt vain sattuu olemaan minut palvelukseensa
valinneen ja kutsuneen entiteetin minulle antama
eräs työtehtävä, mitä pyrin jollakin tavoin
täyttämään käytettävissäni olevin keinoin). (anna
vinkki, millaiseen simpukkaan ylläolevasta
säikähtäneenä vetäydyt sulkeuksiin, niin voin
eläinkirjoista etsiä keinoja, millä sulkeutuneen
simpukan saa itse haluamaan avautumista)

poikanen kirjoitti:

Nyt tulee hajapoimituituitten mietteiden
kertomietteitä:

Surullinen juttu se Lille-Månsin loppu, mutta
olithan ehtinyt viettää sen kanssa onnollisiakin
hetkiä. Ja aika hurjaa oli oma lapsuutesi maalle
unohdettuna kesäkissana >>Itse olin eräänlainen
kesäkissa neljän vuoden <<.

Lapsuuden merkityksestä: >>psykologista
jankkaamista siitä, että lapsuus
vaikuttaa niin suuresti<< Onhan
tuollaisella "kissalapsuudella" merkitystä.
(kissojen kasvattama unohdettu lapsi) Olet
oppinut selviytymään omin tassuin tässä kovassa
maailmassa ja se on hyvä saavutus.

Vähän samantapaista: eräs sukulaishenkilö, joka
vietti elämänsä monta ensimmäistä kuukautta
keskoskaapissa vailla inhimillisiä kontakteja
(tai ainakin hyvin vähäisin) (Vertaus
eläintieteilijöiden julmiin emonriistokokeisiin
apinoilla) hänelle tuntuu olevan hyvin vaikeaa
solmia kestäviä ihmissuhteita (kuin kriittisessä
vaiheessa kehittymättä jäänyt kyky)

Sitten entiteettiin, ilahduttavaa, että nimität
häntä ystäväksemme (vaikka nyt
mahdollisuusasteikolla (toistaiseksi)). Huomasin
tuolla matkan varrella,, että olit osoittanut
kuvainnollisesti rukouksia jollekin sellaiselle:

>>Sama sanat
poikaselle, huomasin jossain ketjussa
puheenvuorosi, joka herätti mielenkiintoni
(vastasitko tyttöselle?). Edistyksellinen
teologi, sellaistahan minunlaisen agnostikko on
noin niin kuin kuvainnollisesti rukoillut
tänne.<< (se oli 23.4 avatusta
keskusteluketjusta "karmea totuus...")

Nyt olet saanut vastauksena "rukoukseesi"
sellaisen "kimppuusi"
>>Tosiasiassa sulkeudun kuin
simpukka, jos koen jonkun yrittävän käännyttää
minut. << Yritä olla huomaamatta minun toimissani
selkeästi siihen suuntaan vivahtavaa tendenssiä.
(se nyt vain sattuu olemaan minut palvelukseensa
valinneen ja kutsuneen entiteetin minulle antama
eräs työtehtävä, mitä pyrin jollakin tavoin
täyttämään käytettävissäni olevin keinoin). (anna
vinkki, millaiseen simpukkaan ylläolevasta
säikähtäneenä vetäydyt sulkeuksiin, niin voin
eläinkirjoista etsiä keinoja, millä sulkeutuneen
simpukan saa itse haluamaan avautumista)

Lue lisää

nyt sitä irvaillaan että sait mitä tilasitkin.

> Nyt olet saanut vastauksena "rukoukseesi"
sellaisen "kimppuusi"

Siis kuvainnollisesti, toistan kuvainnollisesti,
toistan…., enkä käännyttämään, toistan…


Sen jälkeen kun palsta häiriköitiin hiljaiseksi,
tänne hyökkäsivät fundamentalistit, ja näiden
vanavedessä ”ateisti”rakkikoirat, ja kun palsta
yhtäkkiä räjähti chattailuksi, niin kaikki
selväpäiset uskovat lopettivat turhautuneina.
Nautin kyllä keskusteluista saman
maailmankatsomuksen omaavien kanssa, mutta paljon
kiehtovampi on yrittää ymmärtää aivan toisella
tavalla ajattelevaa, siis näitä, joilla on sekä
järkeä ja ymmärrystä, eivätkä ole tuomitsemassa
oikopäätä helvettiin.

Kyllähän huomio imartelee jokaisen egoa, mutta
älä tuhlaa aikaasi, minä en ole käännytettävissä.
Helpommalla pääsisit tähän tavoitteeseen esim.
Pakana (M):n kanssa. Älä sentään, lopputulos
olisi luultavasti Hevoisen, Baskerin ja Kaizun
yhdistelmä, ja Luoja tätä palstaa silloin
armahtakoon (huom. sanonta!).

Toisesta aiheesta. Vähiten minulla on ollut
tarkoituksena purkaa tänne lapsuuden ”traumoja”,
en oikein ymmärrä itsekään, miten kissamuistelot
johtivat minut tähän. Olet oikeassa tuossa
esimerkissäsi, aivan äärimmäisessä olosuhteissa
ihmisen persoonallisuus saattaa saada pysyviä
vammoja, mutta loppujen lopuksi, lapsi on
sitkeämpi otus kuin kuvitellaan. Enkä minä noita
neljää vuotta muista mitenkään hirveänä,
tavallaan se oli kaiken turvallisinta aikaa.
Mutta eräs asia; tämä yhteisö, missä silloin
asuin, oli äärimmäisen uskonnollinen. Tästä on
jäänyt varsin vastenmielisiä muistoja, ja tämä on
varmaan eräs niistä syistä, jonka takia uskonto
elämänkatsomuksena ei oikein houkuttele.

Huomasin etusivulla Suomi24:än tiedotteen että
palstaa huolletaan huomenna. Saas nähdä mitä
ikävää niillä nyt on suunnitteilla, kaksi kertaa
keskustelupalstoja on uusittu, ja epäonnistunein
tuloksin. Ainoa parannus viime kerralla oli, että
takasivun keskusteluja voi nyt selata, ennen se
oli lähes mahdotonta, koska painaessa painiketta
Näytä aiheet, niin hyppäsi aina etusivulle. Alun
perin oikealla puolella oli Uusimmat viestit
valikko (noin parikymmentä viimeistä), jossa oli
linkki kyseiseen viestiin. Tätä pyydettiin
kiihkeästi takaisin, ja tämä luvattiin, vaan eipä
kuulunut. Jos se nyt vihdoin palautetaan, niin
harmillista siinä mielessä, ettei tällaisia
keskusteluja voisi enää käydä piilossa.

Siinä tapauksessa, palaillaan muissa aiheissa.
Äläkä mieti simpukoita, ovat itsepäisiä
nilviäisiä.

Arethusa kirjoitti:

nyt sitä irvaillaan että sait mitä tilasitkin.

> Nyt olet saanut vastauksena "rukoukseesi"
sellaisen "kimppuusi"

Siis kuvainnollisesti, toistan kuvainnollisesti,
toistan…., enkä käännyttämään, toistan…


Sen jälkeen kun palsta häiriköitiin hiljaiseksi,
tänne hyökkäsivät fundamentalistit, ja näiden
vanavedessä ”ateisti”rakkikoirat, ja kun palsta
yhtäkkiä räjähti chattailuksi, niin kaikki
selväpäiset uskovat lopettivat turhautuneina.
Nautin kyllä keskusteluista saman
maailmankatsomuksen omaavien kanssa, mutta paljon
kiehtovampi on yrittää ymmärtää aivan toisella
tavalla ajattelevaa, siis näitä, joilla on sekä
järkeä ja ymmärrystä, eivätkä ole tuomitsemassa
oikopäätä helvettiin.

Kyllähän huomio imartelee jokaisen egoa, mutta
älä tuhlaa aikaasi, minä en ole käännytettävissä.
Helpommalla pääsisit tähän tavoitteeseen esim.
Pakana (M):n kanssa. Älä sentään, lopputulos
olisi luultavasti Hevoisen, Baskerin ja Kaizun
yhdistelmä, ja Luoja tätä palstaa silloin
armahtakoon (huom. sanonta!).

Toisesta aiheesta. Vähiten minulla on ollut
tarkoituksena purkaa tänne lapsuuden ”traumoja”,
en oikein ymmärrä itsekään, miten kissamuistelot
johtivat minut tähän. Olet oikeassa tuossa
esimerkissäsi, aivan äärimmäisessä olosuhteissa
ihmisen persoonallisuus saattaa saada pysyviä
vammoja, mutta loppujen lopuksi, lapsi on
sitkeämpi otus kuin kuvitellaan. Enkä minä noita
neljää vuotta muista mitenkään hirveänä,
tavallaan se oli kaiken turvallisinta aikaa.
Mutta eräs asia; tämä yhteisö, missä silloin
asuin, oli äärimmäisen uskonnollinen. Tästä on
jäänyt varsin vastenmielisiä muistoja, ja tämä on
varmaan eräs niistä syistä, jonka takia uskonto
elämänkatsomuksena ei oikein houkuttele.

Huomasin etusivulla Suomi24:än tiedotteen että
palstaa huolletaan huomenna. Saas nähdä mitä
ikävää niillä nyt on suunnitteilla, kaksi kertaa
keskustelupalstoja on uusittu, ja epäonnistunein
tuloksin. Ainoa parannus viime kerralla oli, että
takasivun keskusteluja voi nyt selata, ennen se
oli lähes mahdotonta, koska painaessa painiketta
Näytä aiheet, niin hyppäsi aina etusivulle. Alun
perin oikealla puolella oli Uusimmat viestit
valikko (noin parikymmentä viimeistä), jossa oli
linkki kyseiseen viestiin. Tätä pyydettiin
kiihkeästi takaisin, ja tämä luvattiin, vaan eipä
kuulunut. Jos se nyt vihdoin palautetaan, niin
harmillista siinä mielessä, ettei tällaisia
keskusteluja voisi enää käydä piilossa.

Siinä tapauksessa, palaillaan muissa aiheissa.
Äläkä mieti simpukoita, ovat itsepäisiä
nilviäisiä.

Lue lisää

>>nyt sitä irvaillaan << Yritän vältellä
irvailua, mutta näköjään sattuu joskus
lipsahduksia.>>Siis kuvainnollisesti<<
kuvitellaan tämä toiminta vähän niinkuin
kuvaannolliseksi,>>enkä käännyttämään<<
käännyttämisellä on vähän turhan paha kaiku,
mutta käytetään asian selkiinnyttämiseksi
metaforaa (luin juuri aamulla Gouldin kirjasta,
kuinka hän hämmästeli Kreikassa metaforia
(=muuttoauto tai tavarankuljetuskärry)) (enkä
etsi tähän sitä kreikkalaisin kirjaimin)
...siis kun sinä ja ajattelutoverisi Tm. etsitte
niitä pirskeitä, joihin olisi kivä päästä mukaan,
mutta ette niin tarkkaan tiedä, mikä tie vie
juuri pirskepaikalle, ja tassuttelette niitä
näitä mielenkiintoisia keskustellen
sopivannäköistä tietä sopivantuntuiseen suuntaan
hyvin viihtyisästi ja sitten paikalle tormaa yksi
pojanviikari, joka on lähetetty oppaantehtäviin,
ja neuvoo, että "tie menettelee hyvin, mutta
suunta olisi kyllä tuo päinvastainen. Minä voin
olla mukana matkalla opastelemassa ja osallistua
keskusteluihin jos sallitaan".

>>fundamentalistit, ja näiden
vanavedessä ”ateisti”rakkikoirat<< hyö tuntuvan
jatkavan sitä räksytelyään tuolla etusivun
tuntumassa, >>Pakana (M):n kanssa. << Pakanan
luoskutus on oudosti rauhoittunut tai sitten jäi
niin voimakas vaikutus päälle kun luin pitkät
pätkät äffää ämmänä.

>>Uusimmat viestit
valikko (noin parikymmentä viimeistä), jossa oli
linkki kyseiseen viestiin. Tätä pyydettiin
kiihkeästi takaisin, ja tämä luvattiin, vaan eipä
kuulunut. Jos se nyt vihdoin palautetaan, niin
harmillista siinä mielessä, ettei tällaisia
keskusteluja voisi enää käydä piilossa<< En ole
huomannut mitään muutoksia uudistuksesta
toistaiseksi, toisekseen en ole koskaan lukenut
ohjeitakaan,jotka huomasin ensi kertaa vasta nyt
kun aloin katsella ruudun sivuja. Onhan siellä
keskusteluja edeltävällä pää(?)sivulla pieni
laatikko, jossa on muutamia kaikissa
keskusteluissa viimeisimmäksi kirjoitettuja
viestejä.

Ai niin vielä: pomppiessani tänne näin
maaliskuulla yhden eilisen viestin ja jäin
lukemaan kommenttiketjua ja ihastuin "Monalisan"
lastenkasvatusoppiin.

poikanen kirjoitti:

>>nyt sitä irvaillaan << Yritän vältellä
irvailua, mutta näköjään sattuu joskus
lipsahduksia.>>Siis kuvainnollisesti<<
kuvitellaan tämä toiminta vähän niinkuin
kuvaannolliseksi,>>enkä käännyttämään<<
käännyttämisellä on vähän turhan paha kaiku,
mutta käytetään asian selkiinnyttämiseksi
metaforaa (luin juuri aamulla Gouldin kirjasta,
kuinka hän hämmästeli Kreikassa metaforia
(=muuttoauto tai tavarankuljetuskärry)) (enkä
etsi tähän sitä kreikkalaisin kirjaimin)
...siis kun sinä ja ajattelutoverisi Tm. etsitte
niitä pirskeitä, joihin olisi kivä päästä mukaan,
mutta ette niin tarkkaan tiedä, mikä tie vie
juuri pirskepaikalle, ja tassuttelette niitä
näitä mielenkiintoisia keskustellen
sopivannäköistä tietä sopivantuntuiseen suuntaan
hyvin viihtyisästi ja sitten paikalle tormaa yksi
pojanviikari, joka on lähetetty oppaantehtäviin,
ja neuvoo, että "tie menettelee hyvin, mutta
suunta olisi kyllä tuo päinvastainen. Minä voin
olla mukana matkalla opastelemassa ja osallistua
keskusteluihin jos sallitaan".

>>fundamentalistit, ja näiden
vanavedessä ”ateisti”rakkikoirat<< hyö tuntuvan
jatkavan sitä räksytelyään tuolla etusivun
tuntumassa, >>Pakana (M):n kanssa. << Pakanan
luoskutus on oudosti rauhoittunut tai sitten jäi
niin voimakas vaikutus päälle kun luin pitkät
pätkät äffää ämmänä.

>>Uusimmat viestit
valikko (noin parikymmentä viimeistä), jossa oli
linkki kyseiseen viestiin. Tätä pyydettiin
kiihkeästi takaisin, ja tämä luvattiin, vaan eipä
kuulunut. Jos se nyt vihdoin palautetaan, niin
harmillista siinä mielessä, ettei tällaisia
keskusteluja voisi enää käydä piilossa<< En ole
huomannut mitään muutoksia uudistuksesta
toistaiseksi, toisekseen en ole koskaan lukenut
ohjeitakaan,jotka huomasin ensi kertaa vasta nyt
kun aloin katsella ruudun sivuja. Onhan siellä
keskusteluja edeltävällä pää(?)sivulla pieni
laatikko, jossa on muutamia kaikissa
keskusteluissa viimeisimmäksi kirjoitettuja
viestejä.

Ai niin vielä: pomppiessani tänne näin
maaliskuulla yhden eilisen viestin ja jäin
lukemaan kommenttiketjua ja ihastuin "Monalisan"
lastenkasvatusoppiin.

Lue lisää

tuttavien kotona, näiden kissaa syöttämässä
heidän poissaollessaan (jotta viihtyisin
pitempään tämän seurassa, oli houkuttimena
jätetty pöydälle viinipullo, ja kehotus käyttää
heidän nettiyhteyttään).

Metafoorasta, viihdymme hyvin mainitsemasi nikin
kanssa mukavia rupatellen, meillä huumorintaju
kolahtaa yhteen, tässä olemme harvinaisen samalla
aaltopituudella, ja älyllinen leikinlasku
vakavien asioiden lomassa on ollut eräs tämän
palstan koukku (joka on käynyt harvinaiseksi
viime aikoina). Luulen kuitenkin, että
samanlaisista pirskeistä nauttisimme; ei mitään
orgioita, vaan pienemmän muotoiset, jossa
viihdykkeenä olisi paitsi ilonpitoa myös
älyllistä keskustelua. Pojankoltiaisen
opastukseen suhtautuisimme ehkä hieman
varauksella, mutta tottakai kutsuisimme seuraan,
kun hän kerran vaikuttaa älykkäältä, ei tieten
tahtoen yritä eksyttää väärin pitoihin.

Nimimerkistä MonaLisa, tässä minun on
paljastettava, että tätä kirjoittajaa pidän
eräistä vastenmielisinpinä, jota on esiintynyt
palstalla. Hän on New Agein henkisen kasvun
harrastaja, joka ilmestyi aina uudella nikillä,
entistä enemmän omaan egonsa syventyneempänä, ja
piinkovan halveksivana muita kohtaan. Hän on
harvoja tapauksia, joiden kansa olen ottanut
rajusti yhteen, ja tämä löytyykin seuraavalta
sivulta otsikon alta Äly hoi! Nimimerkki oli
tällöin Touh it*, tätä edellinen oli Rakkaudella.
Pseudohipin kotisivuilta löytyy
keskusteluketjuja, jos haluat tämän henkilön
ajatusmaailmaan syventyä tarkemmin. Muutamaan
kuukauteen häntä ei ole näkynyt palstalla, ehkä
hän ilmestyy taas, kun hänen suunnattomasti
halveksimansa tyhjäpäät Oplev, Psudohippi ja
Arethusa eivät enää esiinnyt niin usein
etusivulla.

Niin, tällä kertaa keskusteluja ei uusittu
mitenkään, enkä ole huomannut mitään nopeampaa
toimintaa, vaikka tämä oli koneenvaihdon
tarkoitus (tämä tuttavien yhteys on sensijaan
aivan ihanan nopea). Huomasin että kirjoitit
harpanneesi tänne, itse laitan mieleen
sivunumeron (tällä hetkellä 2720), ja läjäytän
sen osoitteessa olevan sivunnumeron tilalle,
muuten omalla hitaalla yhteydelläni kestäisikin
tunnin päästä tänne saakka.

Muuten, emme ole piilossa, olen tarkkailut
laskuria. Tuskin sinä olet lukenut viestit moneen
kertaan, joten yleisöä on, luultavasti vähintään
kaksi tai kolme. Hoi, yhtykää keskusteluun! Onhan
tämä yleinen keskustelufoorumi.

Arethusa kirjoitti:

tuttavien kotona, näiden kissaa syöttämässä
heidän poissaollessaan (jotta viihtyisin
pitempään tämän seurassa, oli houkuttimena
jätetty pöydälle viinipullo, ja kehotus käyttää
heidän nettiyhteyttään).

Metafoorasta, viihdymme hyvin mainitsemasi nikin
kanssa mukavia rupatellen, meillä huumorintaju
kolahtaa yhteen, tässä olemme harvinaisen samalla
aaltopituudella, ja älyllinen leikinlasku
vakavien asioiden lomassa on ollut eräs tämän
palstan koukku (joka on käynyt harvinaiseksi
viime aikoina). Luulen kuitenkin, että
samanlaisista pirskeistä nauttisimme; ei mitään
orgioita, vaan pienemmän muotoiset, jossa
viihdykkeenä olisi paitsi ilonpitoa myös
älyllistä keskustelua. Pojankoltiaisen
opastukseen suhtautuisimme ehkä hieman
varauksella, mutta tottakai kutsuisimme seuraan,
kun hän kerran vaikuttaa älykkäältä, ei tieten
tahtoen yritä eksyttää väärin pitoihin.

Nimimerkistä MonaLisa, tässä minun on
paljastettava, että tätä kirjoittajaa pidän
eräistä vastenmielisinpinä, jota on esiintynyt
palstalla. Hän on New Agein henkisen kasvun
harrastaja, joka ilmestyi aina uudella nikillä,
entistä enemmän omaan egonsa syventyneempänä, ja
piinkovan halveksivana muita kohtaan. Hän on
harvoja tapauksia, joiden kansa olen ottanut
rajusti yhteen, ja tämä löytyykin seuraavalta
sivulta otsikon alta Äly hoi! Nimimerkki oli
tällöin Touh it*, tätä edellinen oli Rakkaudella.
Pseudohipin kotisivuilta löytyy
keskusteluketjuja, jos haluat tämän henkilön
ajatusmaailmaan syventyä tarkemmin. Muutamaan
kuukauteen häntä ei ole näkynyt palstalla, ehkä
hän ilmestyy taas, kun hänen suunnattomasti
halveksimansa tyhjäpäät Oplev, Psudohippi ja
Arethusa eivät enää esiinnyt niin usein
etusivulla.

Niin, tällä kertaa keskusteluja ei uusittu
mitenkään, enkä ole huomannut mitään nopeampaa
toimintaa, vaikka tämä oli koneenvaihdon
tarkoitus (tämä tuttavien yhteys on sensijaan
aivan ihanan nopea). Huomasin että kirjoitit
harpanneesi tänne, itse laitan mieleen
sivunumeron (tällä hetkellä 2720), ja läjäytän
sen osoitteessa olevan sivunnumeron tilalle,
muuten omalla hitaalla yhteydelläni kestäisikin
tunnin päästä tänne saakka.

Muuten, emme ole piilossa, olen tarkkailut
laskuria. Tuskin sinä olet lukenut viestit moneen
kertaan, joten yleisöä on, luultavasti vähintään
kaksi tai kolme. Hoi, yhtykää keskusteluun! Onhan
tämä yleinen keskustelufoorumi.

Lue lisää

>>Nimimerkistä MonaLisa, tässä minun on
paljastettava, että tätä kirjoittajaa pidän
eräistä vastenmielisinpinä, jota on esiintynyt
palstalla. Hän on New Agein henkisen kasvun
harrastaja<<

Lukaisin uudestaan "opillisella silmällä" sen
hänen kirjoitelmansa "Mammalle" aiheesta kuinka
kertoa lapselle kuolemasta. Nyt se "agelaisuus"
jumalallistumisineen hyppäsi silmille, kun ei
takertunut kauniiseen kieliasuun. Heillä (siis
agelaisilla) on hyvin eksytteleväinen tyyli
lähteä aivankuin kristillisten ajattelumallien
pohjalta vaeltelemaan pidemmälle (kuin soveliasta
on).

Suunnilleen vuosi sitten juutuin
lukuinnostuksessani kirjaston niille hyllyille,
missä on ufot, selvänäkijät,
automaattikirjoittelijat, steinerilaiset ja
agelaiset ynnä muut vastaavahkot. Siitä
sillisalaatista selvänottaminen selkeytti omaa
ajattelua ja ankkuroi lujemmin tukevalle pohjalle.

>>Muuten, emme ole piilossa, olen tarkkailut
laskuria. Tuskin sinä olet lukenut viestit moneen
kertaan, joten yleisöä on, luultavasti vähintään
kaksi tai kolme. Hoi, yhtykää keskusteluun! Onhan
tämä yleinen keskustelufoorumi.<<

Saatan lukea näitä useampaankin kertaan. Monesti,
kun aika ei anna myöten syventyä vastaamiseen,
käväisen vain lukemassa viestin ja mietiskelen
vastausta siihen muissa töissä
taustaprosessointina ja tulen sitten
kirjoittamaan toiste valmiiksi mietiskeltyä ja
kun minulla un useampi ikkunallinen näitä auki,
niin siitä saattaa tulla niitä ylimääräisiä
numeroita laskuriin.

>>tuttavien kotona, näiden kissaa syöttämässä
heidän poissaollessaan <<
Sano kissalle terveisiä, jos olet vielä sielläpäin
Minulla on eläintarinoista gerbiilit ja
chinchillat vielä kirjoittamatta, kirjoittaisinko
tänne vai sinne edellisten eläinjuttujen jatkoksi?

poikanen kirjoitti:

>>Nimimerkistä MonaLisa, tässä minun on
paljastettava, että tätä kirjoittajaa pidän
eräistä vastenmielisinpinä, jota on esiintynyt
palstalla. Hän on New Agein henkisen kasvun
harrastaja<<

Lukaisin uudestaan "opillisella silmällä" sen
hänen kirjoitelmansa "Mammalle" aiheesta kuinka
kertoa lapselle kuolemasta. Nyt se "agelaisuus"
jumalallistumisineen hyppäsi silmille, kun ei
takertunut kauniiseen kieliasuun. Heillä (siis
agelaisilla) on hyvin eksytteleväinen tyyli
lähteä aivankuin kristillisten ajattelumallien
pohjalta vaeltelemaan pidemmälle (kuin soveliasta
on).

Suunnilleen vuosi sitten juutuin
lukuinnostuksessani kirjaston niille hyllyille,
missä on ufot, selvänäkijät,
automaattikirjoittelijat, steinerilaiset ja
agelaiset ynnä muut vastaavahkot. Siitä
sillisalaatista selvänottaminen selkeytti omaa
ajattelua ja ankkuroi lujemmin tukevalle pohjalle.

>>Muuten, emme ole piilossa, olen tarkkailut
laskuria. Tuskin sinä olet lukenut viestit moneen
kertaan, joten yleisöä on, luultavasti vähintään
kaksi tai kolme. Hoi, yhtykää keskusteluun! Onhan
tämä yleinen keskustelufoorumi.<<

Saatan lukea näitä useampaankin kertaan. Monesti,
kun aika ei anna myöten syventyä vastaamiseen,
käväisen vain lukemassa viestin ja mietiskelen
vastausta siihen muissa töissä
taustaprosessointina ja tulen sitten
kirjoittamaan toiste valmiiksi mietiskeltyä ja
kun minulla un useampi ikkunallinen näitä auki,
niin siitä saattaa tulla niitä ylimääräisiä
numeroita laskuriin.

>>tuttavien kotona, näiden kissaa syöttämässä
heidän poissaollessaan <<
Sano kissalle terveisiä, jos olet vielä sielläpäin
Minulla on eläintarinoista gerbiilit ja
chinchillat vielä kirjoittamatta, kirjoittaisinko
tänne vai sinne edellisten eläinjuttujen jatkoksi?

Lue lisää

mutta kohta täytyy lähteä, laitoin jo viinipullon
korkin kiinni. Kissalle meni terveiset, nimi on
Mooses, koska on löytölapsi, ja minä olen sen
etuoikeutettu kummitäti.

Agelaisista, ja muusta pseudotieteistä, itse kun
olen kaikelle utelias, niin aikoinaan tutustuin
näihinkin. Skeptinen olen, mutta eräs asia joka
on jäänyt mieleen: työtoverien suosituksella
kävin kerran kuuluisalla selvänäkijällä. Tästä on
jo viitisentoista vuotta, ja kovasti hän erehtyi
tulevaisuuden suhteen, mutta silti, oli asioita
jotka hätkähdyttivät. En ollut kertonut nimeäni,
joten hän ei kyennyt tietämään mitään
taustastani, ja kuitenkin sanoi esim. ikäni
varmalla äänellä (selittynee ihmistuntemuksella),
mutta toinen asia: yhtä varmalla äänellä ”sinulla
on veli, joka on viisi vuotta sinua vanhempi”.
Tätä en kykene selittämään sattumalla. Loppujen
lopuksi, kun tuli maksun aika, niin hän epäröi,
sanoi että olen harvoja ihmisiä, jota hän ei ole
kyennyt ”näkemään”. Tarkistin tämän kaikilta
muilta, jotka olivat käyneet hänen luonaan, hän
ei ollut kenellekään sanonut mitään vastaavaa.
Eräälle hän oli todennut tämän olevan ns. uusi
sielu, raakile. Minut taas hän kuvaili vanhaksi
sieluksi. Otin tämän vastaan yrittäen kätkeä
ivahymyä, sillä tietenkin oletin rahastukseksi.
No, nämä ovat niitä asioita, joita myönnän
käyneen yli ymmärrykseni, tässä oli todella
joitakin asioita, joita ei kykene selittämään
hyvinä arvailuina.

Toisaalta, vieroksun todella näitä new age
höpinöitä, ja sielunvaellusoppiin iskostui
kertakaikkinen torjunta sen jälkeen kun olin
käynyt pariin otteeseen Intiassa, ja nähnyt
käytännössä mihin tämä johtaa. Olkoonkin sitten
vaikka oikea oppi, mistä minä tiedän, mutta
ylvästely siitä, että kova kohtalo on rangaistus
aikaisemmasta elämästä, on minulle kuin punainen
vaate härälle, ja juuri tähän nimimerkki MonaLisa
vetosi. Siinä on sääli ja myötätunto kaukana, ja
näin tämä juuri toimii Intiassa. Argh.. minä
raivotun kun ajattelen asiaa.

Eläinjutut ovat tervetulleita, itse pääsen tänne
nopeasti, ja varmaan muitakin kiinnostaa (tuo
laskuri, karttui kahdeksallatoista perjantain
päivän aikana). En tiedä, ehkä tänne osaavat jo
muut asiasta kiinnostuneet yhtä hyvin kuin
parinkymmenen sivun taakse. Toisaalta, muista
käydä myös etusivulla kohtamassa tasoa. Itse
murehdin sitä, onko Oplev jättänyt palstan. Hän
on vanhempia näistä nettiystävistäni, ja huomasin
kuinka hän turhautui yhä enemmän, tunteen, jonka
ymmärrän hyvin. Toivottavasti hän vielä palaa.


Hyvänen aika, viimeinen metro on jo mennyt tässä
höpistessäni, on otettava taksi kotiin. Tuli tämä
ilmainen nettiyhteyskin maksamaan.

Arethusa kirjoitti:

mutta kohta täytyy lähteä, laitoin jo viinipullon
korkin kiinni. Kissalle meni terveiset, nimi on
Mooses, koska on löytölapsi, ja minä olen sen
etuoikeutettu kummitäti.

Agelaisista, ja muusta pseudotieteistä, itse kun
olen kaikelle utelias, niin aikoinaan tutustuin
näihinkin. Skeptinen olen, mutta eräs asia joka
on jäänyt mieleen: työtoverien suosituksella
kävin kerran kuuluisalla selvänäkijällä. Tästä on
jo viitisentoista vuotta, ja kovasti hän erehtyi
tulevaisuuden suhteen, mutta silti, oli asioita
jotka hätkähdyttivät. En ollut kertonut nimeäni,
joten hän ei kyennyt tietämään mitään
taustastani, ja kuitenkin sanoi esim. ikäni
varmalla äänellä (selittynee ihmistuntemuksella),
mutta toinen asia: yhtä varmalla äänellä ”sinulla
on veli, joka on viisi vuotta sinua vanhempi”.
Tätä en kykene selittämään sattumalla. Loppujen
lopuksi, kun tuli maksun aika, niin hän epäröi,
sanoi että olen harvoja ihmisiä, jota hän ei ole
kyennyt ”näkemään”. Tarkistin tämän kaikilta
muilta, jotka olivat käyneet hänen luonaan, hän
ei ollut kenellekään sanonut mitään vastaavaa.
Eräälle hän oli todennut tämän olevan ns. uusi
sielu, raakile. Minut taas hän kuvaili vanhaksi
sieluksi. Otin tämän vastaan yrittäen kätkeä
ivahymyä, sillä tietenkin oletin rahastukseksi.
No, nämä ovat niitä asioita, joita myönnän
käyneen yli ymmärrykseni, tässä oli todella
joitakin asioita, joita ei kykene selittämään
hyvinä arvailuina.

Toisaalta, vieroksun todella näitä new age
höpinöitä, ja sielunvaellusoppiin iskostui
kertakaikkinen torjunta sen jälkeen kun olin
käynyt pariin otteeseen Intiassa, ja nähnyt
käytännössä mihin tämä johtaa. Olkoonkin sitten
vaikka oikea oppi, mistä minä tiedän, mutta
ylvästely siitä, että kova kohtalo on rangaistus
aikaisemmasta elämästä, on minulle kuin punainen
vaate härälle, ja juuri tähän nimimerkki MonaLisa
vetosi. Siinä on sääli ja myötätunto kaukana, ja
näin tämä juuri toimii Intiassa. Argh.. minä
raivotun kun ajattelen asiaa.

Eläinjutut ovat tervetulleita, itse pääsen tänne
nopeasti, ja varmaan muitakin kiinnostaa (tuo
laskuri, karttui kahdeksallatoista perjantain
päivän aikana). En tiedä, ehkä tänne osaavat jo
muut asiasta kiinnostuneet yhtä hyvin kuin
parinkymmenen sivun taakse. Toisaalta, muista
käydä myös etusivulla kohtamassa tasoa. Itse
murehdin sitä, onko Oplev jättänyt palstan. Hän
on vanhempia näistä nettiystävistäni, ja huomasin
kuinka hän turhautui yhä enemmän, tunteen, jonka
ymmärrän hyvin. Toivottavasti hän vielä palaa.


Hyvänen aika, viimeinen metro on jo mennyt tässä
höpistessäni, on otettava taksi kotiin. Tuli tämä
ilmainen nettiyhteyskin maksamaan.

Lue lisää

Tuo sivunumerointi toimii hyvin, kiitos ohjeesta.
Toisaalta tämä Jippiin langaton on niin nopea,
että tänne alkuun loikkii nopeasti
vain "seuraavat" painiketta hiirellä taputtaessa.
Katsoin nyt tänne loikkiessani seinäkellosta
aikaa; suunnilleen tasan kaksi minuuttia
viimeiseltä sivulta ensimmäiselle.

Vinkiksi siis: jos satun törmäämään
mielenkiintoisiin juttuihin nimimerkkiin
katsomatta arkiston uumenissa ja heittelen
ajatuksilla, niin laitan sivunumeron jonnekin
tiedoksi ilman selityksiä, esimerkiksi tähän
2300, mikä vähänkuin liittyy asiaan.

Eikös se perjantai ollut se koneen vaihtopäivä,
kävin silloin täällä eräitä kertoja äärimmäisessä
kiireessä juuri puolenpäivän aikaan ja yritin
pelastaa keskustelut talteen turvaan siltä
varalta jos ne vaikka olisivat hävinneet
kokonaan. Yhteydet pätkivät ja linjat sekoilivat
ja puhelut häiritsivät ja muut tekivät välillä
koneella omiaan ja multa meinasi palaa hermot,
kuten saattaa käydä, kun yrittää itsepäisesti
tehdä jotain turhaa tyhmyyttä.

poikanen kirjoitti:

Tuo sivunumerointi toimii hyvin, kiitos ohjeesta.
Toisaalta tämä Jippiin langaton on niin nopea,
että tänne alkuun loikkii nopeasti
vain "seuraavat" painiketta hiirellä taputtaessa.
Katsoin nyt tänne loikkiessani seinäkellosta
aikaa; suunnilleen tasan kaksi minuuttia
viimeiseltä sivulta ensimmäiselle.

Vinkiksi siis: jos satun törmäämään
mielenkiintoisiin juttuihin nimimerkkiin
katsomatta arkiston uumenissa ja heittelen
ajatuksilla, niin laitan sivunumeron jonnekin
tiedoksi ilman selityksiä, esimerkiksi tähän
2300, mikä vähänkuin liittyy asiaan.

Eikös se perjantai ollut se koneen vaihtopäivä,
kävin silloin täällä eräitä kertoja äärimmäisessä
kiireessä juuri puolenpäivän aikaan ja yritin
pelastaa keskustelut talteen turvaan siltä
varalta jos ne vaikka olisivat hävinneet
kokonaan. Yhteydet pätkivät ja linjat sekoilivat
ja puhelut häiritsivät ja muut tekivät välillä
koneella omiaan ja multa meinasi palaa hermot,
kuten saattaa käydä, kun yrittää itsepäisesti
tehdä jotain turhaa tyhmyyttä.

Lue lisää

Harhailin vain otsikoita etsimässä ja tämä sattui
suoraan suoneen.Onhan siitä jo aikaa kun itse it-
kin arkun äärellä pienten poikieni kanssa.
Mieheni kuoli sairaalassa käsiini.Tosi tajuttomana
Aioverenvuotoon.Lapset ehtivät nähdä hänet,mutta
tajuttomana.Oli kesän alku parhaimmillaan.Siitä
kesästä en muista mitään.Olin kuin zombie.En
ymmärrä mite pojat juuri ja juuri toisella
kymenellä kestivät.
Sitten talvella tuli totaalinen uupumus.Fysiikka
kertakaikiaan petti.Tosin olin joutunut ylettömän
suuren työtaakan uuvuttamaksi.Sairasloma oli siis
käytettävä fyysisten voimien keräämiseen.
Masennusta en varsinaiseti kokenut.Mutta suunnaton
kaipaus jäi.Tosiasia on,että ainoastan aika paran-
taa.Nyt olen ehkä vahvempi ja ainakin itsenäinen
ehkä suorastan erakkoluonne.En pidä sosiaalisista
tapahtumista.Yksilöt yksilöinä,mutta suuremmat
riennot puistattavat.Tämä on jo alkuperäistä mi-
nuuttani.
Suru on surtava silloin kun se kohtaa.Ei ole syytä
sulkea sitä mielestään.Aina se jostain purkautuu.
Pahinat mitä pelkään olisi lasten kuolema.
Sen kohtalon kokivat vanhempani,kun vanhin
veljeni hukkui 7v. vanhana.Itse olin vajaan vuoden
ikäinen,joten siitä ei ole muistikuvia.
Tunteva ihminen on mielestäni henkiseti terve.
Tunteeton joko pelkää tunteitaan,tai sitten niitä
ei vai ole.

Jokeri kirjoitti:

Harhailin vain otsikoita etsimässä ja tämä sattui
suoraan suoneen.Onhan siitä jo aikaa kun itse it-
kin arkun äärellä pienten poikieni kanssa.
Mieheni kuoli sairaalassa käsiini.Tosi tajuttomana
Aioverenvuotoon.Lapset ehtivät nähdä hänet,mutta
tajuttomana.Oli kesän alku parhaimmillaan.Siitä
kesästä en muista mitään.Olin kuin zombie.En
ymmärrä mite pojat juuri ja juuri toisella
kymenellä kestivät.
Sitten talvella tuli totaalinen uupumus.Fysiikka
kertakaikiaan petti.Tosin olin joutunut ylettömän
suuren työtaakan uuvuttamaksi.Sairasloma oli siis
käytettävä fyysisten voimien keräämiseen.
Masennusta en varsinaiseti kokenut.Mutta suunnaton
kaipaus jäi.Tosiasia on,että ainoastan aika paran-
taa.Nyt olen ehkä vahvempi ja ainakin itsenäinen
ehkä suorastan erakkoluonne.En pidä sosiaalisista
tapahtumista.Yksilöt yksilöinä,mutta suuremmat
riennot puistattavat.Tämä on jo alkuperäistä mi-
nuuttani.
Suru on surtava silloin kun se kohtaa.Ei ole syytä
sulkea sitä mielestään.Aina se jostain purkautuu.
Pahinat mitä pelkään olisi lasten kuolema.
Sen kohtalon kokivat vanhempani,kun vanhin
veljeni hukkui 7v. vanhana.Itse olin vajaan vuoden
ikäinen,joten siitä ei ole muistikuvia.
Tunteva ihminen on mielestäni henkiseti terve.
Tunteeton joko pelkää tunteitaan,tai sitten niitä
ei vai ole.

Lue lisää

Täällä takasivulla on rauhallista.Voi purkaa
tuntojaan kenekään häiritsemättä.Minusta suru ja
murhe eivät ole ihan sama asia.Suru on jotain
äkillistä esim.kuolemna tai vakavan sairauden
kohdatessa.Murhe taas on ehkä pitkäaikaisempaa ja
sitä voi tuntea aivan vieraiden ihmisten
takia.Itse olen sen tyyppinen,joka itkee
liikuttavissa kohdissa elokuvissa tai kirjaa
lukiessa.Se toisaalta hävettää,mutta se ei ole
murhetta vaan ehkä herkkyyttä.Muretta voi tuntea
viattomien ahdingon vuoksi.Suurien katastrofien
yhetydessä vaikka ne eivä kosketakaan itseä.Myös
lasten vuoksi,jos heillä on vaikeuksia tunnen
murhetta,mutta olen oppinut sen,että he ovat itse
vastuussa elämästään ja minun on aika
irrottautua heistä.
Yleensä elämässä on opittava luopumaan monista
asioista .Siihenoppiminen onkin elinikäinen
prosessi.Kun vain järki säilyisi.Eniten pelkään
joutumista toisten hoivattavaksi.Vaikka sekin on
luopumista omasta itsenäisyydestään.
Toisalta siitä on vaivaa läheisille,siksi
toivoisinkin kuolevani nopeasti.Ei elämänpituus
ole hyvän elämän mittari,vaan elämän laatu.Olen
valmis kuolemaan vaikka heti.En kuitenkaan ole
suisisidinen.Onhan minulla velvoitteita.

Tämä on pitkänpuoleinen kirjoitus,mutta mitä
väliä sillä on.Itsehän tätäluen,jos luen.Usko on
minulle mysteeri.
Jonkinlainen Jumalan olemassaolon usko on,mutta
Raamatun kirjoitusten ja yleensä Raamatun
tutkiminen ilman apukirjallisuutta johtaa
harhaan.Sitäpaitsi on otettava huomio se aika
jona se onkirjoitettu.
Puhumattakaan sen kokoajista.UT taas on
vaikea,koska Jeesuksen ajalta ei ole olemassa
mnkäänlaista dokumenttia.
Markuksen evankeliumi oli vanhin,sekin n. 30 v.
Jeesuksen kuoleman jälkeen kirjoitettu.

Paavali taas kirjoitti omaa evankeliumiaan.Josta
teologit kiistelevät vieläki.Siis mihin
uskoa?





































e


























hhh
ja suru eivät ole ihan sama asia.
Suru on suraheusta jostai tapahtumasta esim.kuole-
masta tai vakavasta sairaudesta

Jokeri kirjoitti:

Täällä takasivulla on rauhallista.Voi purkaa
tuntojaan kenekään häiritsemättä.Minusta suru ja
murhe eivät ole ihan sama asia.Suru on jotain
äkillistä esim.kuolemna tai vakavan sairauden
kohdatessa.Murhe taas on ehkä pitkäaikaisempaa ja
sitä voi tuntea aivan vieraiden ihmisten
takia.Itse olen sen tyyppinen,joka itkee
liikuttavissa kohdissa elokuvissa tai kirjaa
lukiessa.Se toisaalta hävettää,mutta se ei ole
murhetta vaan ehkä herkkyyttä.Muretta voi tuntea
viattomien ahdingon vuoksi.Suurien katastrofien
yhetydessä vaikka ne eivä kosketakaan itseä.Myös
lasten vuoksi,jos heillä on vaikeuksia tunnen
murhetta,mutta olen oppinut sen,että he ovat itse
vastuussa elämästään ja minun on aika
irrottautua heistä.
Yleensä elämässä on opittava luopumaan monista
asioista .Siihenoppiminen onkin elinikäinen
prosessi.Kun vain järki säilyisi.Eniten pelkään
joutumista toisten hoivattavaksi.Vaikka sekin on
luopumista omasta itsenäisyydestään.
Toisalta siitä on vaivaa läheisille,siksi
toivoisinkin kuolevani nopeasti.Ei elämänpituus
ole hyvän elämän mittari,vaan elämän laatu.Olen
valmis kuolemaan vaikka heti.En kuitenkaan ole
suisisidinen.Onhan minulla velvoitteita.

Tämä on pitkänpuoleinen kirjoitus,mutta mitä
väliä sillä on.Itsehän tätäluen,jos luen.Usko on
minulle mysteeri.
Jonkinlainen Jumalan olemassaolon usko on,mutta
Raamatun kirjoitusten ja yleensä Raamatun
tutkiminen ilman apukirjallisuutta johtaa
harhaan.Sitäpaitsi on otettava huomio se aika
jona se onkirjoitettu.
Puhumattakaan sen kokoajista.UT taas on
vaikea,koska Jeesuksen ajalta ei ole olemassa
mnkäänlaista dokumenttia.
Markuksen evankeliumi oli vanhin,sekin n. 30 v.
Jeesuksen kuoleman jälkeen kirjoitettu.

Paavali taas kirjoitti omaa evankeliumiaan.Josta
teologit kiistelevät vieläki.Siis mihin
uskoa?





































e


























hhh
ja suru eivät ole ihan sama asia.
Suru on suraheusta jostai tapahtumasta esim.kuole-
masta tai vakavasta sairaudesta

Lue lisää

Saattaa täällä kaukanakin olla hiljainen
kuuntelija (tai lukija) - ymmärryksellä.

Arethusa kirjoitti:

mutta kohta täytyy lähteä, laitoin jo viinipullon
korkin kiinni. Kissalle meni terveiset, nimi on
Mooses, koska on löytölapsi, ja minä olen sen
etuoikeutettu kummitäti.

Agelaisista, ja muusta pseudotieteistä, itse kun
olen kaikelle utelias, niin aikoinaan tutustuin
näihinkin. Skeptinen olen, mutta eräs asia joka
on jäänyt mieleen: työtoverien suosituksella
kävin kerran kuuluisalla selvänäkijällä. Tästä on
jo viitisentoista vuotta, ja kovasti hän erehtyi
tulevaisuuden suhteen, mutta silti, oli asioita
jotka hätkähdyttivät. En ollut kertonut nimeäni,
joten hän ei kyennyt tietämään mitään
taustastani, ja kuitenkin sanoi esim. ikäni
varmalla äänellä (selittynee ihmistuntemuksella),
mutta toinen asia: yhtä varmalla äänellä ”sinulla
on veli, joka on viisi vuotta sinua vanhempi”.
Tätä en kykene selittämään sattumalla. Loppujen
lopuksi, kun tuli maksun aika, niin hän epäröi,
sanoi että olen harvoja ihmisiä, jota hän ei ole
kyennyt ”näkemään”. Tarkistin tämän kaikilta
muilta, jotka olivat käyneet hänen luonaan, hän
ei ollut kenellekään sanonut mitään vastaavaa.
Eräälle hän oli todennut tämän olevan ns. uusi
sielu, raakile. Minut taas hän kuvaili vanhaksi
sieluksi. Otin tämän vastaan yrittäen kätkeä
ivahymyä, sillä tietenkin oletin rahastukseksi.
No, nämä ovat niitä asioita, joita myönnän
käyneen yli ymmärrykseni, tässä oli todella
joitakin asioita, joita ei kykene selittämään
hyvinä arvailuina.

Toisaalta, vieroksun todella näitä new age
höpinöitä, ja sielunvaellusoppiin iskostui
kertakaikkinen torjunta sen jälkeen kun olin
käynyt pariin otteeseen Intiassa, ja nähnyt
käytännössä mihin tämä johtaa. Olkoonkin sitten
vaikka oikea oppi, mistä minä tiedän, mutta
ylvästely siitä, että kova kohtalo on rangaistus
aikaisemmasta elämästä, on minulle kuin punainen
vaate härälle, ja juuri tähän nimimerkki MonaLisa
vetosi. Siinä on sääli ja myötätunto kaukana, ja
näin tämä juuri toimii Intiassa. Argh.. minä
raivotun kun ajattelen asiaa.

Eläinjutut ovat tervetulleita, itse pääsen tänne
nopeasti, ja varmaan muitakin kiinnostaa (tuo
laskuri, karttui kahdeksallatoista perjantain
päivän aikana). En tiedä, ehkä tänne osaavat jo
muut asiasta kiinnostuneet yhtä hyvin kuin
parinkymmenen sivun taakse. Toisaalta, muista
käydä myös etusivulla kohtamassa tasoa. Itse
murehdin sitä, onko Oplev jättänyt palstan. Hän
on vanhempia näistä nettiystävistäni, ja huomasin
kuinka hän turhautui yhä enemmän, tunteen, jonka
ymmärrän hyvin. Toivottavasti hän vielä palaa.


Hyvänen aika, viimeinen metro on jo mennyt tässä
höpistessäni, on otettava taksi kotiin. Tuli tämä
ilmainen nettiyhteyskin maksamaan.

Lue lisää

Vai täällä sitä on skriivailtu salaa ilman
pienintäkään vihjettä. Nettiystävät jätetään
ilman mitään tunnontuskia harhailemaan
etusivuille.

Poikanenpa paljasti tietämättään röyhkeän
juonenne johdattelemalla minut heikkona hetkenään
historian päätepysäkille. Luuli, etten nuuskisi
samalla lähitienootakin.....erehtyi.

Saakeli sentään.

Tupakkamies kirjoitti:

Vai täällä sitä on skriivailtu salaa ilman
pienintäkään vihjettä. Nettiystävät jätetään
ilman mitään tunnontuskia harhailemaan
etusivuille.

Poikanenpa paljasti tietämättään röyhkeän
juonenne johdattelemalla minut heikkona hetkenään
historian päätepysäkille. Luuli, etten nuuskisi
samalla lähitienootakin.....erehtyi.

Saakeli sentään.

Lue lisää

Tervetuloa "salaseuralaisten" joukkoon. Täällähän
meitä joitakuita on turissut niistä
keskustelupiirin keskeisimmistä asioista ja vähän
kevyempää jutustelua vakavampien lomassa.

Ehdin jo hieman huolestua, jos vaikka toteutat
tosissaan aikomasi uhkauksen, mutta onneksi (?)
addiktio veti jo kolmantena päivänä takaisin.

Tupakkamies kirjoitti:

Vai täällä sitä on skriivailtu salaa ilman
pienintäkään vihjettä. Nettiystävät jätetään
ilman mitään tunnontuskia harhailemaan
etusivuille.

Poikanenpa paljasti tietämättään röyhkeän
juonenne johdattelemalla minut heikkona hetkenään
historian päätepysäkille. Luuli, etten nuuskisi
samalla lähitienootakin.....erehtyi.

Saakeli sentään.

Lue lisää

syyttelyä, syyttelyä, saattoihan tuon arvata.

> Nettiystävät jätetään ilman mitään tunnontuskia
harhailemaan etusivuille.

Yksin? Meikä avaa päivittäin otsikon toisensa
jälkeen etsiessään tuskaantuneena tiettyjä
nimimerkkejä. No, viime aikoina olen hypännyt yli
kaikki ne, jotka viittaavat homoihin tai Pakanan
(M):n sivuvaimoihin.

Tänään sentään etusivulla löytyi joitakin tuttuja
nikkejä (mutta ei Tupakkamiehen!), ja tietenkin
juuri silloin, kun olen niin väsynyt, että jaksan
tuskin kirjoittaa sana kissa. Olen ollut
lapiohommissa kääntämässä viljelypalstaani; onko
yksi aari vain 100 m2??!!


Hmm, mitä tämä ketju pitikään sisällään.
Muistaakseni kirjoitin jotkut viestit punaviinin
vaikutuksen alaisena. No, tällä hetkellä en jaksa
edes käydä lukemassa niitä.

Arethusa kirjoitti:

syyttelyä, syyttelyä, saattoihan tuon arvata.

> Nettiystävät jätetään ilman mitään tunnontuskia
harhailemaan etusivuille.

Yksin? Meikä avaa päivittäin otsikon toisensa
jälkeen etsiessään tuskaantuneena tiettyjä
nimimerkkejä. No, viime aikoina olen hypännyt yli
kaikki ne, jotka viittaavat homoihin tai Pakanan
(M):n sivuvaimoihin.

Tänään sentään etusivulla löytyi joitakin tuttuja
nikkejä (mutta ei Tupakkamiehen!), ja tietenkin
juuri silloin, kun olen niin väsynyt, että jaksan
tuskin kirjoittaa sana kissa. Olen ollut
lapiohommissa kääntämässä viljelypalstaani; onko
yksi aari vain 100 m2??!!


Hmm, mitä tämä ketju pitikään sisällään.
Muistaakseni kirjoitin jotkut viestit punaviinin
vaikutuksen alaisena. No, tällä hetkellä en jaksa
edes käydä lukemassa niitä.

Lue lisää

"Hmm, mitä tämä ketju pitikään sisällään.
Muistaakseni kirjoitin jotkut viestit punaviinin
vaikutuksen alaisena."

Muistamisesta tulikin mieleeni, muistatko enään
ensimmäistä palstalle kirjoittamaasi kommenttia
tai kuinka yleensä silloisen sirkuksen sivuille
eksyit?

Minä muistelen törmänneeni virtuaalihologrammiisi
silloin, kun Aulikki hääri vielä dominoivampana
osapuolena. Mikko kehuskeli siihen aikaan
taivaasta tippuneilla etelän matkoillaan ja
nimimerkki Y.k herätti yleistä paheksuntaa
tukistelemalla kaikkia kenen hiuksista nyt sattui
kiinni saamaan.

Tupakkamies kirjoitti:

"Hmm, mitä tämä ketju pitikään sisällään.
Muistaakseni kirjoitin jotkut viestit punaviinin
vaikutuksen alaisena."

Muistamisesta tulikin mieleeni, muistatko enään
ensimmäistä palstalle kirjoittamaasi kommenttia
tai kuinka yleensä silloisen sirkuksen sivuille
eksyit?

Minä muistelen törmänneeni virtuaalihologrammiisi
silloin, kun Aulikki hääri vielä dominoivampana
osapuolena. Mikko kehuskeli siihen aikaan
taivaasta tippuneilla etelän matkoillaan ja
nimimerkki Y.k herätti yleistä paheksuntaa
tukistelemalla kaikkia kenen hiuksista nyt sattui
kiinni saamaan.

Lue lisää

iksi sinua ei näy etusivuilla,tai vähän
taaemmillakin.Onhan siellä joitakin
otsikoita,joihin kannattaatutstusa.Lähinnä niihin
vastanneiden kirjoituksiin.Kuten Arethusajo
sanoikin suurinnos koko loppukesän saaliista on
joko homo-juttuja,tai Pakana(M):n
edesottamuksia,joita ei kukaan järkevä jaksa edes
avata.
Täällä takana voi seikkailla rauhassa ja
kirjoitella jopa itselleen,jos huvittaa!
Siis avaamaan otsikoita,hus hus!

Jokeri kirjoitti:

iksi sinua ei näy etusivuilla,tai vähän
taaemmillakin.Onhan siellä joitakin
otsikoita,joihin kannattaatutstusa.Lähinnä niihin
vastanneiden kirjoituksiin.Kuten Arethusajo
sanoikin suurinnos koko loppukesän saaliista on
joko homo-juttuja,tai Pakana(M):n
edesottamuksia,joita ei kukaan järkevä jaksa edes
avata.
Täällä takana voi seikkailla rauhassa ja
kirjoitella jopa itselleen,jos huvittaa!
Siis avaamaan otsikoita,hus hus!

Lue lisää

"miksi sinua ei näy etusivuilla"

No minun aikani on mennyt pähkäillessä pääni
puhki sitä, tietääkö -Kyllä Suomi tietää-
sittenkin pakanan hulvattoman estottomista
seikkailuista jotain sellaista, mitä me emme
tiedä ja meidän oman turvallisuuden vuoksi tulisi
tietää.

Laskelmani (korkeampaa gematriaa) ovat vielä
jonkin verran keskeneräiset, mutta jo
valmistuneiden laskelmien valossa näyttäisi
siltä, että nuo jo vanhoista suomi -filmeistä
tutuksi tulleet viattomat maalaisneitsyet voivat
edelleen hakeutua, pimenevistä syysilloista
huolimatta, kirkkokahvilan hellään ja
turvalliseen huomaan.

Tupakkamies kirjoitti:

"Hmm, mitä tämä ketju pitikään sisällään.
Muistaakseni kirjoitin jotkut viestit punaviinin
vaikutuksen alaisena."

Muistamisesta tulikin mieleeni, muistatko enään
ensimmäistä palstalle kirjoittamaasi kommenttia
tai kuinka yleensä silloisen sirkuksen sivuille
eksyit?

Minä muistelen törmänneeni virtuaalihologrammiisi
silloin, kun Aulikki hääri vielä dominoivampana
osapuolena. Mikko kehuskeli siihen aikaan
taivaasta tippuneilla etelän matkoillaan ja
nimimerkki Y.k herätti yleistä paheksuntaa
tukistelemalla kaikkia kenen hiuksista nyt sattui
kiinni saamaan.

Lue lisää

manasit pirun esiin? Pitkästä aikaa kuulin
Aulikin äänen: Oikeasti olet Arethusa ILKEÄ ja
PAHANSISUNEN, mitä oikein yrität esittää täällä?

Pitkään hän on ollutkin hiljaa, on kuulunut vain
ärtyneitä voihkaisuja etusivuaja kelatessa. Jutut
ovat olleet niin tolkuttomia, ettei hänkään ole
viitsinyt kommentoida niitä, ja siksipä on vain
murjottanut. Turhamainen kun on, niin haluaa
paistatella etusivulla (kuvittelee vieläkin
ressukka olevansa sarkasmin mestari numero uno).

Muistanhan minä, mikä oli ensimmäinen tänne
kirjoittamani juttuni: Aulikin nikillä Mikolle,
silloin kun tämä väitti työttömyyden olevan
jumalan rangaistus synneistä. Tarkoituksen oli
osallistua vain tämän viestin verran tällä
palstalla ja surfata eteenpäin, mutta juutuinkin
seuraamaan eräitä nimimerkkejä: Oplevia,
Pseudohippiä, Mandeqia… Kun sitten huomasin, että
mukana oli hemmetin hauskoja tyyppejä, niin jäin
koukkuun, ja päätin uskaltautua mukaan.

Minneköhän y.k. hävisi? Hän oli todella tiukka
tukistelija, mutta minulle hän oli ihmeen kiltti,
vaikka joskus härnäsinkin häntä.

Eräs asia joka on askarruttanut mieltäni:
käytitkö siihen aikaan jotain toista (vakio)
nikkiä? Jos, niin voisitko näin takasivulla
paljastaa? Harmi, etteivät keskustelut ole enää
tallella, olisi mielenkiintoista lukea niitä
vanhoja juttuja. En ole edes tallettanut tuota
ensimmäistä tänne kirjoittamani.

Kun hän nyt muistutti olemassaolostaan, niin
ehkäpä hyvinkin päästään Aulikin lähemmäksi
näppäimistö, jos vain nuo etusivun jutut joskus
vähän tokenisivat. Väittää mokoma, että ilman
häntä olen pitkäpiimäinen hurskastelija ilman
minkäänlaista ytyä.

Arethusa kirjoitti:

manasit pirun esiin? Pitkästä aikaa kuulin
Aulikin äänen: Oikeasti olet Arethusa ILKEÄ ja
PAHANSISUNEN, mitä oikein yrität esittää täällä?

Pitkään hän on ollutkin hiljaa, on kuulunut vain
ärtyneitä voihkaisuja etusivuaja kelatessa. Jutut
ovat olleet niin tolkuttomia, ettei hänkään ole
viitsinyt kommentoida niitä, ja siksipä on vain
murjottanut. Turhamainen kun on, niin haluaa
paistatella etusivulla (kuvittelee vieläkin
ressukka olevansa sarkasmin mestari numero uno).

Muistanhan minä, mikä oli ensimmäinen tänne
kirjoittamani juttuni: Aulikin nikillä Mikolle,
silloin kun tämä väitti työttömyyden olevan
jumalan rangaistus synneistä. Tarkoituksen oli
osallistua vain tämän viestin verran tällä
palstalla ja surfata eteenpäin, mutta juutuinkin
seuraamaan eräitä nimimerkkejä: Oplevia,
Pseudohippiä, Mandeqia… Kun sitten huomasin, että
mukana oli hemmetin hauskoja tyyppejä, niin jäin
koukkuun, ja päätin uskaltautua mukaan.

Minneköhän y.k. hävisi? Hän oli todella tiukka
tukistelija, mutta minulle hän oli ihmeen kiltti,
vaikka joskus härnäsinkin häntä.

Eräs asia joka on askarruttanut mieltäni:
käytitkö siihen aikaan jotain toista (vakio)
nikkiä? Jos, niin voisitko näin takasivulla
paljastaa? Harmi, etteivät keskustelut ole enää
tallella, olisi mielenkiintoista lukea niitä
vanhoja juttuja. En ole edes tallettanut tuota
ensimmäistä tänne kirjoittamani.

Kun hän nyt muistutti olemassaolostaan, niin
ehkäpä hyvinkin päästään Aulikin lähemmäksi
näppäimistö, jos vain nuo etusivun jutut joskus
vähän tokenisivat. Väittää mokoma, että ilman
häntä olen pitkäpiimäinen hurskastelija ilman
minkäänlaista ytyä.

Lue lisää

En tiedä, oletko asiasta tietoinen, mutta kaikki
kirjoitetut uudet viestit näkyvät hetken
keskustelujen etusivulla, siis viestin otsikko ja
viestin lähettäjän nimimerkki.

Hei vain sinä mahdollinen satunnainen lukija.
Varo vain, ettet jää koukkuun tänne takasivuille.

Y.k:n nimimerkki muuten vilahti ihan vastikään
yhden viestin verran, tuntui hänkin olevan hyvin
tohkeissaan terrori-iskuun liittyvistä
profetioista, taisi olla jonkun Wilkersonin
profetia. En uskaltanut jäädä kirjeenvaihtoon,
minulla kun on suht' pitkät hiukset mistä tiukan
paikan tullen tukistella.

Kirjoittelin ennen nykyistäni useammalla eri
nimimerkillä. En edes muista kaikkia. Tyydyin
alkuaikoina lähinnä seurailemaan muiden
kirjoituksia. Eniten käyttämäni nimimerkki
liittyi rakkaaseen harrastukseeni kitaransoittoon
ja arvostamaani kitaristiin nimeltä Joe Satriani.

Aulikki, voisit seuraavalla
kissankaitsemisreissulla houkutella Arethusan
jäämään kotiin, vaikkapa parilla
punaviinipullolla.

Hyvää viikonloppua A., vaikka pahoin pelkäänkin,
että viikonlopun uutiset maailmalta eivät kovin
positiivisia olekaan.

Tupakkamies kirjoitti:

En tiedä, oletko asiasta tietoinen, mutta kaikki
kirjoitetut uudet viestit näkyvät hetken
keskustelujen etusivulla, siis viestin otsikko ja
viestin lähettäjän nimimerkki.

Hei vain sinä mahdollinen satunnainen lukija.
Varo vain, ettet jää koukkuun tänne takasivuille.

Y.k:n nimimerkki muuten vilahti ihan vastikään
yhden viestin verran, tuntui hänkin olevan hyvin
tohkeissaan terrori-iskuun liittyvistä
profetioista, taisi olla jonkun Wilkersonin
profetia. En uskaltanut jäädä kirjeenvaihtoon,
minulla kun on suht' pitkät hiukset mistä tiukan
paikan tullen tukistella.

Kirjoittelin ennen nykyistäni useammalla eri
nimimerkillä. En edes muista kaikkia. Tyydyin
alkuaikoina lähinnä seurailemaan muiden
kirjoituksia. Eniten käyttämäni nimimerkki
liittyi rakkaaseen harrastukseeni kitaransoittoon
ja arvostamaani kitaristiin nimeltä Joe Satriani.

Aulikki, voisit seuraavalla
kissankaitsemisreissulla houkutella Arethusan
jäämään kotiin, vaikkapa parilla
punaviinipullolla.

Hyvää viikonloppua A., vaikka pahoin pelkäänkin,
että viikonlopun uutiset maailmalta eivät kovin
positiivisia olekaan.

Lue lisää

huuli pyöreänä, kuin puulla päähän lyötynä,
melkein sanattomana. Miksi? No ajatus ei koskaan
edes käväissyt mielessäni, ihme ja kumma.

Muistan hyvin Mikon reaktion tuohon juttuuni kun
viimein tajusi, ettei ollut tosimielessä
kirjoitettu, joten ilmeisesti sinäkin muistat
palstalle tupsahtamiseni. Täytyy myöntää, että
kerran vihoittelin tuolle nimimerkille, ehkä et
itse muista tapausta, liittyi jonkun palstalta
vetäytymiseen. Tässähän aivan herkullisesti on
pilkka osunut omaan nilkkaan (jos kuulit
röhönaurua, niin ei se ollut minä). Annoin kyllä
anteeksi, ja viimeistään silloin, kun nikki nousi
puolustamaan erästä ahdistettua saarnaajaparkaa.

Olen kyllä tietoinen tuosta pienestä laatikosta
keskustelujen etusivulla, mutta huomannut myös
sen, että siinä vaihtuvat linkit muutamassa
minuutissa, joten suurta vaaraa ei ole että
kukaan löytäisi tänne. Varmuuden vuoksi laitan
tähän vain alkukirjaimen siitä huolimatta, että
tällä hetkellä palstalta tuskin löytyy montakaan,
jotka käsittäisivät mistä oikein höpisemme.

Hmm, se Iiwarin sukupuu…

A. kirjoitti:

huuli pyöreänä, kuin puulla päähän lyötynä,
melkein sanattomana. Miksi? No ajatus ei koskaan
edes käväissyt mielessäni, ihme ja kumma.

Muistan hyvin Mikon reaktion tuohon juttuuni kun
viimein tajusi, ettei ollut tosimielessä
kirjoitettu, joten ilmeisesti sinäkin muistat
palstalle tupsahtamiseni. Täytyy myöntää, että
kerran vihoittelin tuolle nimimerkille, ehkä et
itse muista tapausta, liittyi jonkun palstalta
vetäytymiseen. Tässähän aivan herkullisesti on
pilkka osunut omaan nilkkaan (jos kuulit
röhönaurua, niin ei se ollut minä). Annoin kyllä
anteeksi, ja viimeistään silloin, kun nikki nousi
puolustamaan erästä ahdistettua saarnaajaparkaa.

Olen kyllä tietoinen tuosta pienestä laatikosta
keskustelujen etusivulla, mutta huomannut myös
sen, että siinä vaihtuvat linkit muutamassa
minuutissa, joten suurta vaaraa ei ole että
kukaan löytäisi tänne. Varmuuden vuoksi laitan
tähän vain alkukirjaimen siitä huolimatta, että
tällä hetkellä palstalta tuskin löytyy montakaan,
jotka käsittäisivät mistä oikein höpisemme.

Hmm, se Iiwarin sukupuu…

Lue lisää

Äimänkäki nostaa katseensa kohti pimentynyttä
itäistä taivasta, jos sattuu tämän vihjeen
tämäniltaisissa aikainsaatoissa havaitsemaan.
Taivaallinen aktivitytaso raapii kymppiä ja
meikäläisen ikkunasta kuikuillen pilvinauhojen
lomasta viheriä kettukaari leikittelee Ison
Karhun kanssa

A. kirjoitti:

huuli pyöreänä, kuin puulla päähän lyötynä,
melkein sanattomana. Miksi? No ajatus ei koskaan
edes käväissyt mielessäni, ihme ja kumma.

Muistan hyvin Mikon reaktion tuohon juttuuni kun
viimein tajusi, ettei ollut tosimielessä
kirjoitettu, joten ilmeisesti sinäkin muistat
palstalle tupsahtamiseni. Täytyy myöntää, että
kerran vihoittelin tuolle nimimerkille, ehkä et
itse muista tapausta, liittyi jonkun palstalta
vetäytymiseen. Tässähän aivan herkullisesti on
pilkka osunut omaan nilkkaan (jos kuulit
röhönaurua, niin ei se ollut minä). Annoin kyllä
anteeksi, ja viimeistään silloin, kun nikki nousi
puolustamaan erästä ahdistettua saarnaajaparkaa.

Olen kyllä tietoinen tuosta pienestä laatikosta
keskustelujen etusivulla, mutta huomannut myös
sen, että siinä vaihtuvat linkit muutamassa
minuutissa, joten suurta vaaraa ei ole että
kukaan löytäisi tänne. Varmuuden vuoksi laitan
tähän vain alkukirjaimen siitä huolimatta, että
tällä hetkellä palstalta tuskin löytyy montakaan,
jotka käsittäisivät mistä oikein höpisemme.

Hmm, se Iiwarin sukupuu…

Lue lisää

Monet, sanotaanko puutuneen kyllästyneessä
mielentilassa lähetetyt viestit olisivat saaneet
jäädä lähettämättä. "Katumusnapille" olisi ollut,
yleensä noin sekunti viestin lähettämisen
jälkeen, moneen otteeseen käyttöä.

Muistan kyllä hyvin mainitsemasi Aulikin
hellävaraisen "kuristusotteen", jolla ensimmäisen
kerran keskusteluun osallistuit. Luulen myös
muistavani toisen tilanteen, johon viittasit.
Muistelen, että kyseisen kitkerähkön (?)
kommenttini syynä oli osaksi, itsekeskeisen
ymmärtämättömyyteni lisäksi, väärinkäsitys
liittyen kirjoittajan nimimerkin takana olevaan
persoonaan. Joka tapauksessa kyseinen viesti
kuuluu kategoriaan "hävettääsaakelistivieläkin".

Toisaalta sen aikaisista sepustuksista
mielipiteet, käsitykset ja ehkäpä ilmaisutaitokin
ovat muuttuneet joiltakin osin radikaalistikin,
toivoakseni parempaan suuntaan, josta "osakiitos"
lankeaa myös sinulle esittämiesi ajatusten ja
näkökulmien kautta.

Arvioin perjantaina sammakon loikan pituuden
väärin, maailma rullaa tänään maanantaina
iltapäivällä edelleen samalla pahaenteisen
rauhallisella radallaan. Hyvä niin.

Arethusa kirjoitti:

(mahdollinen) entiitieetti.

Luulen, että olen kertonut ajatukseni tällä
palstalla, ehkä pätkittäin, lause siellä täällä.
Onko tällaista entiteettiä olemassa, sitä en
tiedä, mutta tämän kuvan olen antanut itselleni
antaa; jos sellainen on, niin hän todella
hyväksyy jokaisen, eikä vaadi palvontaa tai
seremonioita. Tällainen entiteetti olisi yli
käsityskykymme, ja tämän hän toki ymmärtäisi.
Olen joskus sanonutkin: tuskin hän raaskisi kovin
ankarasti tuomita melko siivosti elänyttä
agnostikkoa, joten tässä asiassa olen rauhallisin
mielin. Kyllä hän huomioisi taustani, ja
ymmärtäisi syyn kyvyttömyyteni täydelliseen
luottamukseen, puoleen ja toiseen.

> Jos lapsuuden perusturvallisuuskokemuksessa on
iso aukko, miten ne edes muotit voi myöhemmin
rakentaa. En tiedä.

Tähän tekee oikein mieli huutaa: Tietenkin voi!
Mikä minua on aikuisiässä erityisesti ärsyttänyt,
on psykologista jankkaamista siitä, että lapsuus
vaikuttaa niin suuresti, että ihmisen koko
persoonallisuus muovautuu tässä vaiheessa.
Vanhempien syyllistämisen omista
epäonnistumisista on ikään kuin trendinä, ja
samalla unohdetaan se, että heilläkin on oma
elämänsä, ja myös heillä oli omat vaikeutensa.
Liiankin usein kuulee meidän yhteiskunnassa, joka
sentään on melkoisen turvallinen, heitettävän
omat vikansa vanhempiensa kontolle. Moneen
kertaan on tehnyt mieli kiljua: katsokaa maailman
tilannetta, katulapsia ilman toivon häivää
paremmasta. Jos oma elämäni ei olekaan ollut
pullamössöä, niin lujan ytimen se on kasvattanut,
ja onneksi myös kyvyn tuntea myötätuntoa
heikompiosasia kohtaan.

> niin että sinä vaan sitkeesti roikuskelet tällä
uskontokanavalla odottaen (ehkä
alitajutasanteella), että täältä löytyisi *se
jokin*.

Tähän voin sanoa aivan rehellisesti ei, mitään
tällaista en etsi. Tosiasiassa sulkeudun kuin
simpukka, jos koen jonkun yrittävän käännyttää
minut. Todellisessa elämässä minulla on kokemusta
fundamentalistisesta käännyttäjästä
(paljastettakoon nyt tämäkin: oma sisar,
joka ”hurahti” uskoon). Tämä on ollut paha
kokemus, se että omalle maailmankatsomukselle ei
annetta mitään arvoa. Toisaalta, minulla on eräs
rakas ystävä, joka on pappi. Hän antaa täyden
arvon mielipiteilleni, eikä ole koskaan yrittänyt
vaikuttaa niihin. Jopa niin, että tutustuessamme
kun hän mietti gradutyönsä aihetta, hän sai sen
keskustelujemme pohjalta, mikä on suurin
kunnianosoitus mitä minulle on suotu. No, tämä
taas menee tuohon vertailuun, mutta pidän häntä
itseäni sekä viisaampana että sivistyneempänä, ja
siksipä juuri nuo toistuvat
haukkumiset ”leipäpapeista” loukkaavat
tavattomasti. Hän on hyvä ihminen, sen osuvammin
en osaa häntä luonnehtia. Jos kaipaisin
hengellistä johdatusta, niin hän tarjoaisi sitä
mielihyvin, mutta me keskustelemme harvoin
uskonasioista, sillä kiinnostuksen kohteita on
niin tavattomasti muutenkin.

Tiedän kyllä, miksi roikun täällä. Itsepäinen kun
olen, niin yhä vain odotan sitä säkenöivän
älykästä ja hauskaa keskustelua, jota täällä
käytiin, kun törmäsin palstaan yli vuosi
takaperin. Silloin, ennen kuin häirikkö tuhosi
palstan viime marraskuussa, ja yhä vain hän
jaksaa, vaikka mitään tuhottavaa ei enää ole.
Minua vaivaa vieläkin nuoruuden ujous, joka
salpaa kieleni ollessani tuntemattomassa
seurassa, ja monasti minut ohitetaan tyhjäpäänä,
jolla ei ole mitään sanottavaa. Silloin tämä
foorumi avasi uuden ulottuvuuden, koska
kirjallisesti kykenen ilmaisemaan itseni
vapaammin. Näin yksinkertainen selitys tällekin
asialle.

Lue lisää

Minä täällä olen taustalla seikkaillut ja lukenut mielihyvällä näitä siellä täällä esiintyviä helmiä. Tämä puheenvuoro jäi minua vaivaamaan eilisillasta niin, että on sisäinen pakko vähän puolustaa.

Psykologisten teorioiden ongelma on se, että ne kuvaavat sitä elämän aluetta, jota on vaikeinta pusertaa teorioiden ahtaaseen kuvausmalliin ja niitä on siksi helppo trivialisoida ja popularisoida ja käyttää väärin. Lapsuuden tärkeyden teoria on kuitenkin niin monelta suunnalta lähestytty ja todennettu, että sitä ei voida kyseenalaistaa sen kummallisemmin kuin evoluutioteoriaa.

Asia on myös kenen tahansa, jolla on mahdollisuus seurata lapsen kehittymistä, todennettavissa. Uskoipa sitten perimään tai ympäristöön tai molempiin epämääräisessä suhteessa, on pakko myöntää, että lapsi oppii aivan suhteettoman paljon ensimmäisten kolmen elinvuoden aikana verrattuna koko muuhun ikäänsä, joko matkimalla ympäristöään tai käyttämällä ympäristöään ärsykkeenä perimänsä käyttöönotossa. Jos pientä lasta seuraa, on helppo havaita tämän oppimisprosessin kulku: lapset havainnoivat (uskomattomasti), painavat muistiinsa ja testaavat sekä odottavat feedbackin (joka ikävä kyllä sitten usein jää saamatta).

Hoitaja, johon lapsella on läheisin 'kiinnitys' on tietysti aluksi avainasemassa tässä prosessissa, mutta missään tapauksessa muut ympäristön ihmiset, eläimet ja esineet voivat vaikuttaa siihen ihan yhtä voimakkaasti ja sitä enemmän, mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Tämä selittää ne niin kutsutut 'maskrosbarnit', joiden olosuhteet ovat olleet ankarat, mutta joiden kertomuksista löytyy kuitenkin se jokin, joka on tämän kiinnityksen tarjonnut.

No, tähän minä uskon ihan vuorenvarmasti ja ymmärrän edelleen , että meillä kaikilla on jäänyt jonkilainen puutostauti ympäristön turvallisesta, kaikenkattavasta ja kaiken hyväksyvästä rakkaudesta ja huomiosta. Aivan eri asia on, että lapset etsivät tätä saamatta jäänyttä vanhemmuutta ja syyttelevät vanhempiaan siitä, että näin on käynyt. Aikuinen ei enää sitä tee, vaan toteaa, että se mikä on jäänyt saamatta, on nyt sitten sitä ja se on vain hyväksyttävä päineen häntineen. Toisilta ihmisiltä, kuten esimerkiksi partnerilta, sitä on väärin enää yrittääkään saada vaan on itse opittava olemaan itselleen sekä puuttunut äiti että isä, sekä hyväksyjä että hylkääjä. Ihmisen kehitys ei suinkaan eikä tietystikään pysähdy, vaan siitä pitää aikuisena itse kantaa huoli.

Olen siis samaa mieltä siitä, että vanhempien syyllistäminen omista ongelmistaan on 'väärin', merkki aikuisuuden puuttumisesta. Kuitenkin olen samalla suhteellisen hämmästynyt siitä, miksi niin vähän lapsen hoitoa opetetaan tässä maailmassa. Rätit, tutit, vaunut, vaipat ja töppöset kyllä pursuavat joka lehdestä, mutta harvemmin kerrotaan siitä, mitä pieni lapsi tarvitsee ja mitä se puolestaan aikuiselta vaatii. Tosiasia on näet se, että lapsi ensimmäisinä elinvuosinaan vaatii rajattomasti aikaa ja huomiota, jonka jonkun on sille annettava. Lapsen tarpeisiin on vastattava heti eikä senjälkeen kun illallinen on pöydässä taikka muut sisäistetyt yhteiskunnan paineet on tyydytetty. Eikä tämä ole vain äitien ja isien tehtävä, siihen pitää osallistua sukulaisten ja naapurienkin. Siihen pystyy varmaan mitä parhaiten myös homo- tai lesbopari, joka on varmaan enemmän kuin 'tavallinen' pari harkinnut lapsen hankkimista moneltakin eri kannalta. On todella irvokasta, että tämän palstan etusivulla röyhkimykset, joiden aikuistuminen ei näytä olevan alkua pidemmällä vaikka lapset on jo hankittu, riehuvat olevansa lasten asialla tässä adoptiojutussa.

No, tulipahan vähän saarnattua ja höyryttyä. Palstan lukeminen aiheuttaa nykyään aikamoisia paineita päähän, nääs.

Oplev kirjoitti:

Minä täällä olen taustalla seikkaillut ja lukenut mielihyvällä näitä siellä täällä esiintyviä helmiä. Tämä puheenvuoro jäi minua vaivaamaan eilisillasta niin, että on sisäinen pakko vähän puolustaa.

Psykologisten teorioiden ongelma on se, että ne kuvaavat sitä elämän aluetta, jota on vaikeinta pusertaa teorioiden ahtaaseen kuvausmalliin ja niitä on siksi helppo trivialisoida ja popularisoida ja käyttää väärin. Lapsuuden tärkeyden teoria on kuitenkin niin monelta suunnalta lähestytty ja todennettu, että sitä ei voida kyseenalaistaa sen kummallisemmin kuin evoluutioteoriaa.

Asia on myös kenen tahansa, jolla on mahdollisuus seurata lapsen kehittymistä, todennettavissa. Uskoipa sitten perimään tai ympäristöön tai molempiin epämääräisessä suhteessa, on pakko myöntää, että lapsi oppii aivan suhteettoman paljon ensimmäisten kolmen elinvuoden aikana verrattuna koko muuhun ikäänsä, joko matkimalla ympäristöään tai käyttämällä ympäristöään ärsykkeenä perimänsä käyttöönotossa. Jos pientä lasta seuraa, on helppo havaita tämän oppimisprosessin kulku: lapset havainnoivat (uskomattomasti), painavat muistiinsa ja testaavat sekä odottavat feedbackin (joka ikävä kyllä sitten usein jää saamatta).

Hoitaja, johon lapsella on läheisin 'kiinnitys' on tietysti aluksi avainasemassa tässä prosessissa, mutta missään tapauksessa muut ympäristön ihmiset, eläimet ja esineet voivat vaikuttaa siihen ihan yhtä voimakkaasti ja sitä enemmän, mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Tämä selittää ne niin kutsutut 'maskrosbarnit', joiden olosuhteet ovat olleet ankarat, mutta joiden kertomuksista löytyy kuitenkin se jokin, joka on tämän kiinnityksen tarjonnut.

No, tähän minä uskon ihan vuorenvarmasti ja ymmärrän edelleen , että meillä kaikilla on jäänyt jonkilainen puutostauti ympäristön turvallisesta, kaikenkattavasta ja kaiken hyväksyvästä rakkaudesta ja huomiosta. Aivan eri asia on, että lapset etsivät tätä saamatta jäänyttä vanhemmuutta ja syyttelevät vanhempiaan siitä, että näin on käynyt. Aikuinen ei enää sitä tee, vaan toteaa, että se mikä on jäänyt saamatta, on nyt sitten sitä ja se on vain hyväksyttävä päineen häntineen. Toisilta ihmisiltä, kuten esimerkiksi partnerilta, sitä on väärin enää yrittääkään saada vaan on itse opittava olemaan itselleen sekä puuttunut äiti että isä, sekä hyväksyjä että hylkääjä. Ihmisen kehitys ei suinkaan eikä tietystikään pysähdy, vaan siitä pitää aikuisena itse kantaa huoli.

Olen siis samaa mieltä siitä, että vanhempien syyllistäminen omista ongelmistaan on 'väärin', merkki aikuisuuden puuttumisesta. Kuitenkin olen samalla suhteellisen hämmästynyt siitä, miksi niin vähän lapsen hoitoa opetetaan tässä maailmassa. Rätit, tutit, vaunut, vaipat ja töppöset kyllä pursuavat joka lehdestä, mutta harvemmin kerrotaan siitä, mitä pieni lapsi tarvitsee ja mitä se puolestaan aikuiselta vaatii. Tosiasia on näet se, että lapsi ensimmäisinä elinvuosinaan vaatii rajattomasti aikaa ja huomiota, jonka jonkun on sille annettava. Lapsen tarpeisiin on vastattava heti eikä senjälkeen kun illallinen on pöydässä taikka muut sisäistetyt yhteiskunnan paineet on tyydytetty. Eikä tämä ole vain äitien ja isien tehtävä, siihen pitää osallistua sukulaisten ja naapurienkin. Siihen pystyy varmaan mitä parhaiten myös homo- tai lesbopari, joka on varmaan enemmän kuin 'tavallinen' pari harkinnut lapsen hankkimista moneltakin eri kannalta. On todella irvokasta, että tämän palstan etusivulla röyhkimykset, joiden aikuistuminen ei näytä olevan alkua pidemmällä vaikka lapset on jo hankittu, riehuvat olevansa lasten asialla tässä adoptiojutussa.

No, tulipahan vähän saarnattua ja höyryttyä. Palstan lukeminen aiheuttaa nykyään aikamoisia paineita päähän, nääs.

Lue lisää

Kaikesta siitä,mikä koskee lapsuutta.Aikuisen ei
todellakaan pidä syyllistää vanhempian,Ihmisiähän
hekin vain ovat(olleet).Mutta kaikki
kokemukset,jopa sellaisetkin,joista ei ole muisti-
kuvia vaikuttavat varmasti ihmiseen alitajunnan
tasolla.Toivon vain,että omat lapseni eivät ole
saaneet kohtuuttomia kolhuja.Ainakin heistä on
kasvanut mielestäni tasapainoisia ja toiset
ihmiset huomioonottavia,mikä on nykyisenä itseke-
keisyyden aikana suuri aarre.Tämä on tietenkin
hyvin subjetiivinen mielipide.

Vahinko,että nämä hyvät keskustelut ovat täällä
fossiilisissa kerrostumissa.Etusivut ovat kuukausi
paro olleet suorastaan luotaantyöntäviä.Ei jaksa
edes otsikoita avata.Toivottavasti näitä helmiä
löydät täältä ja myös jossain tuolla kevät-kesä
aikana on joitakin helmiä.

Oplev kirjoitti:

Minä täällä olen taustalla seikkaillut ja lukenut mielihyvällä näitä siellä täällä esiintyviä helmiä. Tämä puheenvuoro jäi minua vaivaamaan eilisillasta niin, että on sisäinen pakko vähän puolustaa.

Psykologisten teorioiden ongelma on se, että ne kuvaavat sitä elämän aluetta, jota on vaikeinta pusertaa teorioiden ahtaaseen kuvausmalliin ja niitä on siksi helppo trivialisoida ja popularisoida ja käyttää väärin. Lapsuuden tärkeyden teoria on kuitenkin niin monelta suunnalta lähestytty ja todennettu, että sitä ei voida kyseenalaistaa sen kummallisemmin kuin evoluutioteoriaa.

Asia on myös kenen tahansa, jolla on mahdollisuus seurata lapsen kehittymistä, todennettavissa. Uskoipa sitten perimään tai ympäristöön tai molempiin epämääräisessä suhteessa, on pakko myöntää, että lapsi oppii aivan suhteettoman paljon ensimmäisten kolmen elinvuoden aikana verrattuna koko muuhun ikäänsä, joko matkimalla ympäristöään tai käyttämällä ympäristöään ärsykkeenä perimänsä käyttöönotossa. Jos pientä lasta seuraa, on helppo havaita tämän oppimisprosessin kulku: lapset havainnoivat (uskomattomasti), painavat muistiinsa ja testaavat sekä odottavat feedbackin (joka ikävä kyllä sitten usein jää saamatta).

Hoitaja, johon lapsella on läheisin 'kiinnitys' on tietysti aluksi avainasemassa tässä prosessissa, mutta missään tapauksessa muut ympäristön ihmiset, eläimet ja esineet voivat vaikuttaa siihen ihan yhtä voimakkaasti ja sitä enemmän, mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Tämä selittää ne niin kutsutut 'maskrosbarnit', joiden olosuhteet ovat olleet ankarat, mutta joiden kertomuksista löytyy kuitenkin se jokin, joka on tämän kiinnityksen tarjonnut.

No, tähän minä uskon ihan vuorenvarmasti ja ymmärrän edelleen , että meillä kaikilla on jäänyt jonkilainen puutostauti ympäristön turvallisesta, kaikenkattavasta ja kaiken hyväksyvästä rakkaudesta ja huomiosta. Aivan eri asia on, että lapset etsivät tätä saamatta jäänyttä vanhemmuutta ja syyttelevät vanhempiaan siitä, että näin on käynyt. Aikuinen ei enää sitä tee, vaan toteaa, että se mikä on jäänyt saamatta, on nyt sitten sitä ja se on vain hyväksyttävä päineen häntineen. Toisilta ihmisiltä, kuten esimerkiksi partnerilta, sitä on väärin enää yrittääkään saada vaan on itse opittava olemaan itselleen sekä puuttunut äiti että isä, sekä hyväksyjä että hylkääjä. Ihmisen kehitys ei suinkaan eikä tietystikään pysähdy, vaan siitä pitää aikuisena itse kantaa huoli.

Olen siis samaa mieltä siitä, että vanhempien syyllistäminen omista ongelmistaan on 'väärin', merkki aikuisuuden puuttumisesta. Kuitenkin olen samalla suhteellisen hämmästynyt siitä, miksi niin vähän lapsen hoitoa opetetaan tässä maailmassa. Rätit, tutit, vaunut, vaipat ja töppöset kyllä pursuavat joka lehdestä, mutta harvemmin kerrotaan siitä, mitä pieni lapsi tarvitsee ja mitä se puolestaan aikuiselta vaatii. Tosiasia on näet se, että lapsi ensimmäisinä elinvuosinaan vaatii rajattomasti aikaa ja huomiota, jonka jonkun on sille annettava. Lapsen tarpeisiin on vastattava heti eikä senjälkeen kun illallinen on pöydässä taikka muut sisäistetyt yhteiskunnan paineet on tyydytetty. Eikä tämä ole vain äitien ja isien tehtävä, siihen pitää osallistua sukulaisten ja naapurienkin. Siihen pystyy varmaan mitä parhaiten myös homo- tai lesbopari, joka on varmaan enemmän kuin 'tavallinen' pari harkinnut lapsen hankkimista moneltakin eri kannalta. On todella irvokasta, että tämän palstan etusivulla röyhkimykset, joiden aikuistuminen ei näytä olevan alkua pidemmällä vaikka lapset on jo hankittu, riehuvat olevansa lasten asialla tässä adoptiojutussa.

No, tulipahan vähän saarnattua ja höyryttyä. Palstan lukeminen aiheuttaa nykyään aikamoisia paineita päähän, nääs.

Lue lisää

Enismmäisenä juolahti mieleeni sanoa, että eräs
alue mistä en ole koskaan ollut kiinnostunut, on
psykologia. Mutta eihän tämä pidä paikkansa.
Minua kiinnostaa suuresti se, kuinka ihminen on
kehittynyt, ja se, kuinka evoluution saatossa
ajattelumme on muovautunut, ja mitkä ovat olleet
ne prosessit jotka ovat muodosteneet meidät
tällaisiksi kuin olemme. Niin, ja mikä osa
aivoistamme ja tajuntamme toimivat kuin silloin
aikojen alussa. Olen sanonut tämän
aikaisemminkin: jos uudestaan synytyisi
täsmälleen sama persoona kuin kymmenien
vuosituhansien takaa, ja hän saisi saman
koulutuksen ja kasvatuksen kuin nykyihminen, niin
emme huomaisi mitään eroa. Ei meidän älymme tai
aivokapasiteettimme ole näistä ajoista
kehittyneet.

Tunnen jonkinlaista vastenmielisyyttä
psykologiaa, ja varsinkin psykoterapiaa kohtaan,
olkoon tämä sitten ennakkoluuloa. Täytyy tosin
myöntää, että en ole kovin syvästi perehtynyt
aiheeseen. Jotenkin vain esim. varakkaiden
amerikkalaisten suosimat kallonkutistajaterapiat
tuntuvat minusta naurettavalta; ihmiset joilla ei
luulisi olevan huolen häivää kuluttavat aikaansa
oman itsensä ympärillä märehtimiseen, lapsuuden
tapahtumat tongitaan kunnes löydetään ns.
traumat, ja tietenkin vanhempien aiheuttamia. Ja
sitä helpotusta, kun voi työntää vastuun
virheistään näiden kontolle. No, tästähän jo
kirjoitit, ja tästä olen 100 % samaa mieltä.

Tämän aasinsillan ylitettyäni, se minun oma
näkemykseni; lapset ovat sitkeitä otuksia, ei
heitä hevillä nujerreta. Ellei näin olisi, niin
evoluutio olisi jo karsinut meidät
elinkelvottomina. Siinä olet oikeassa, pienenä
lapset ovat riippuvaisa aikuisten antamasta
turvasta ja esimerkeistä kehittyäkseen ihmiseksi
(vertaa ns. susilapsiin). Luonnossakin kaikki
emot (ja parisuhteita muodostavien, myös urokset)
tässä vaiheessa omistautuvat täysin poikasilleen,
näiden tarpeet ylittävät kaiken muun. En oikein
usko siihen, että tässä tarvitaan mitään sen
kummempia lastenhoito-oppaita; jos kykenee
tuntemaan aitoa välittämistä ja rakkautta, niin
uskoakseni äiti toimii vaistomaisesti oikein.
Tuli tässä mieleen eräs hoito-opas 60 luvulta;
siinä painotettiin kellontarkkoja syöttöaikoja,
ja sitä, ettei lasta saa nostaa syliin joka kerta
kun tämä itkee. Sanoisin että tämä, jos jotain,
kuullostaa luonnottomalta.

Palaan askeleen taaksepäin, siitä ettei lasta
hevin nujereta. Tietysti jos se tehdään
harkitusti, jatkuvalla ruumillisella ja
henkisellä väkivallalla, niin avian varmasti
lapsi saattaa mennä jopa psykoosiin. Nämä ovat
kuitenkin ääritapauksia, näiden jotka kehitys
vaurioituu pysyvästi. Sanoisin, että lapsi voi
oireilla pahoinvoinnilla rikkinäisissä perheissä
(mitä ei tietenkään soisi kenellekään), voivat
olla häiriköitä tai jopa masentuneita. Ja
ihmeellistä kyllä, olen nähnyt lähiympäristössäni
kuinka vaikeistakin lapsista on kasvanut
tasapainoisia älykkäitä aikuisia. Joskus on jopa
vaikuttanut siltä, että ovat avarakatseisempia
kuin niiden, joiden lapsuus on ollut kuin
pumpuliin kääritty, ilman ainoatakaan huolen
häivää. Ainakin olen ollut huomaavinani, että
monasti juuri nämä ovat niitä itseriittoisia,
jotka eivät juuri tunne myötätuntoa
vähäosaisimpia kohtaan. Tietenkin poikkeuksi on,
mitään ei voi yleistää.

Minusta on vaikuttanut siltä, että henkisen
väkivallan edessä aikuinen on jopa avuttomampi
kuin lapsi. Jos mietitään esimerkiksi
työpaikkakiusaamisa verrattuna koulukiusaamiseen;
lapsi kykenee selviytymään tästäkin, kun taas
moni aikuinen ajautuu jopa itsemurhaan. Varmaan
arvaatkin (kun kerran olet noita edellisiä
viestejäni lukenut), että olen itse joutunut myös
koulukiusaamisen kohteeksi, ei tosin hirveän
pahojen. Mutta väärä kieli ja korostus, sehän
riitti, eritoten Suomessa (ehkä tässä hieman
katkeruuden häivähdys, mutta minusta suomalaiset
ovat rasistisempia kuin ruotsalaiset). Selvisin
vetäytymisellä, ja kirjojen avulla.

Palaan vielä tähän vanhempien syyllistämiseen,
joka on minusta viimeisinä vuosikymmeninä ollut
ikään kuin trendinä (räikeämpänä esimerkkinä,
vielä muutama vuosi sitten: autististen lasten
vanhemmat). Jos keskustelet hyvin iäkkään ihmisen
kanssa, niin he eivät ymmärä koko ajatusta.
Yhteiskuntamme on muuttunut, se on turvattomampi,
mutta luulen että aina on ollut näin, että
tietyssä iässä (jo aika pienenä) kaverit ovat ne,
jotka luovat sen sosiaalisen koodiston, ja nämä
vaikuttavat kehitykseen jopa enemmän kuin
vanhemmat. Eiköhän juuri tässä olekin se suurin
riski nykyaikana, nuori voi tavoitella
hyväksymistä kaveripiirissä vaikka käyttämällä
huumeita. Eiköhän monen narkomaanin vanhemmat
syyllistävät itseään miettiessään mitä tekivät
väärin, vaikka välttämättä eivät yhtään mitään.
Ja kuitenkin heitä syyllistetään tästä.

Tässä nyt oli muutamia ajatuksia noin lapsuuden
merkityksestä. Jotenkin vaikuttaa siltä, että
kautta ihmisen historian se on ollut kaikkea
muuta kuin huoletonta aikaa, ja jos nykymaailmaa
katsoo, niin suurin osa maapallon lapsista elää
hirvittävissä olosuhteissa. Viidakkoa pahimassa.

Arethusa kirjoitti:

Enismmäisenä juolahti mieleeni sanoa, että eräs
alue mistä en ole koskaan ollut kiinnostunut, on
psykologia. Mutta eihän tämä pidä paikkansa.
Minua kiinnostaa suuresti se, kuinka ihminen on
kehittynyt, ja se, kuinka evoluution saatossa
ajattelumme on muovautunut, ja mitkä ovat olleet
ne prosessit jotka ovat muodosteneet meidät
tällaisiksi kuin olemme. Niin, ja mikä osa
aivoistamme ja tajuntamme toimivat kuin silloin
aikojen alussa. Olen sanonut tämän
aikaisemminkin: jos uudestaan synytyisi
täsmälleen sama persoona kuin kymmenien
vuosituhansien takaa, ja hän saisi saman
koulutuksen ja kasvatuksen kuin nykyihminen, niin
emme huomaisi mitään eroa. Ei meidän älymme tai
aivokapasiteettimme ole näistä ajoista
kehittyneet.

Tunnen jonkinlaista vastenmielisyyttä
psykologiaa, ja varsinkin psykoterapiaa kohtaan,
olkoon tämä sitten ennakkoluuloa. Täytyy tosin
myöntää, että en ole kovin syvästi perehtynyt
aiheeseen. Jotenkin vain esim. varakkaiden
amerikkalaisten suosimat kallonkutistajaterapiat
tuntuvat minusta naurettavalta; ihmiset joilla ei
luulisi olevan huolen häivää kuluttavat aikaansa
oman itsensä ympärillä märehtimiseen, lapsuuden
tapahtumat tongitaan kunnes löydetään ns.
traumat, ja tietenkin vanhempien aiheuttamia. Ja
sitä helpotusta, kun voi työntää vastuun
virheistään näiden kontolle. No, tästähän jo
kirjoitit, ja tästä olen 100 % samaa mieltä.

Tämän aasinsillan ylitettyäni, se minun oma
näkemykseni; lapset ovat sitkeitä otuksia, ei
heitä hevillä nujerreta. Ellei näin olisi, niin
evoluutio olisi jo karsinut meidät
elinkelvottomina. Siinä olet oikeassa, pienenä
lapset ovat riippuvaisa aikuisten antamasta
turvasta ja esimerkeistä kehittyäkseen ihmiseksi
(vertaa ns. susilapsiin). Luonnossakin kaikki
emot (ja parisuhteita muodostavien, myös urokset)
tässä vaiheessa omistautuvat täysin poikasilleen,
näiden tarpeet ylittävät kaiken muun. En oikein
usko siihen, että tässä tarvitaan mitään sen
kummempia lastenhoito-oppaita; jos kykenee
tuntemaan aitoa välittämistä ja rakkautta, niin
uskoakseni äiti toimii vaistomaisesti oikein.
Tuli tässä mieleen eräs hoito-opas 60 luvulta;
siinä painotettiin kellontarkkoja syöttöaikoja,
ja sitä, ettei lasta saa nostaa syliin joka kerta
kun tämä itkee. Sanoisin että tämä, jos jotain,
kuullostaa luonnottomalta.

Palaan askeleen taaksepäin, siitä ettei lasta
hevin nujereta. Tietysti jos se tehdään
harkitusti, jatkuvalla ruumillisella ja
henkisellä väkivallalla, niin avian varmasti
lapsi saattaa mennä jopa psykoosiin. Nämä ovat
kuitenkin ääritapauksia, näiden jotka kehitys
vaurioituu pysyvästi. Sanoisin, että lapsi voi
oireilla pahoinvoinnilla rikkinäisissä perheissä
(mitä ei tietenkään soisi kenellekään), voivat
olla häiriköitä tai jopa masentuneita. Ja
ihmeellistä kyllä, olen nähnyt lähiympäristössäni
kuinka vaikeistakin lapsista on kasvanut
tasapainoisia älykkäitä aikuisia. Joskus on jopa
vaikuttanut siltä, että ovat avarakatseisempia
kuin niiden, joiden lapsuus on ollut kuin
pumpuliin kääritty, ilman ainoatakaan huolen
häivää. Ainakin olen ollut huomaavinani, että
monasti juuri nämä ovat niitä itseriittoisia,
jotka eivät juuri tunne myötätuntoa
vähäosaisimpia kohtaan. Tietenkin poikkeuksi on,
mitään ei voi yleistää.

Minusta on vaikuttanut siltä, että henkisen
väkivallan edessä aikuinen on jopa avuttomampi
kuin lapsi. Jos mietitään esimerkiksi
työpaikkakiusaamisa verrattuna koulukiusaamiseen;
lapsi kykenee selviytymään tästäkin, kun taas
moni aikuinen ajautuu jopa itsemurhaan. Varmaan
arvaatkin (kun kerran olet noita edellisiä
viestejäni lukenut), että olen itse joutunut myös
koulukiusaamisen kohteeksi, ei tosin hirveän
pahojen. Mutta väärä kieli ja korostus, sehän
riitti, eritoten Suomessa (ehkä tässä hieman
katkeruuden häivähdys, mutta minusta suomalaiset
ovat rasistisempia kuin ruotsalaiset). Selvisin
vetäytymisellä, ja kirjojen avulla.

Palaan vielä tähän vanhempien syyllistämiseen,
joka on minusta viimeisinä vuosikymmeninä ollut
ikään kuin trendinä (räikeämpänä esimerkkinä,
vielä muutama vuosi sitten: autististen lasten
vanhemmat). Jos keskustelet hyvin iäkkään ihmisen
kanssa, niin he eivät ymmärä koko ajatusta.
Yhteiskuntamme on muuttunut, se on turvattomampi,
mutta luulen että aina on ollut näin, että
tietyssä iässä (jo aika pienenä) kaverit ovat ne,
jotka luovat sen sosiaalisen koodiston, ja nämä
vaikuttavat kehitykseen jopa enemmän kuin
vanhemmat. Eiköhän juuri tässä olekin se suurin
riski nykyaikana, nuori voi tavoitella
hyväksymistä kaveripiirissä vaikka käyttämällä
huumeita. Eiköhän monen narkomaanin vanhemmat
syyllistävät itseään miettiessään mitä tekivät
väärin, vaikka välttämättä eivät yhtään mitään.
Ja kuitenkin heitä syyllistetään tästä.

Tässä nyt oli muutamia ajatuksia noin lapsuuden
merkityksestä. Jotenkin vaikuttaa siltä, että
kautta ihmisen historian se on ollut kaikkea
muuta kuin huoletonta aikaa, ja jos nykymaailmaa
katsoo, niin suurin osa maapallon lapsista elää
hirvittävissä olosuhteissa. Viidakkoa pahimassa.

Lue lisää

Huvittavaa, mutta minäkään en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut psykologiasta mutta sensijaan ihmisestä ihan samalla tavalla kuin esitit itse olevasi. Opiskellessani sitten törmäsin tämän nuoren tieteenhaaran ongelmiin ja täytyy sanoa, että valmistuttuani putosin sitten takaisin alkuperäiselle kiinnostuksen tasolle. Viisi vuotta ei kuitenkaan voinut olla jättämättä jälkiään ja muutamista 'ennakkoluuloista' sentään pääsin.

Yksi niistä on vastenmielisyys amerikkalaista omashrinkkivillitytä kohtaan. Naurettavaahan se tietenkin jossain mielessä on, mutta syyksi ei voi sanoa sitä, että hyvinvointi-ihmisellä ei voi olla kuin triviaaleja ja keinotekoisia ongelmia. Tarvehierarkiassa ne lienevät taaemmalla kuin jokapäiväinen leipä, mutta tuhot voivat olla suuremmat, jos ongelmat jäävät huomiota vaille. Kullakin ihmisellä on vain oma elämänsä ja sen ongelmat. Että siitä tehdään teollisuutta, on minulle tietty kauhistus, mutta ihmisellä lienee oikeus ostaa mielenhierontaa siinä kuin kehonkin.

Terapia on sinänsä lähes pelkästään placebotoimintaa. Ei ole olemassa mitään 'terapialääkettä', joka parantaisi ihmisen mielen, vaan teho perustuu siihen, että ihminen itse parantaa itseään purkamalla ongelmiaan toisaalta asiantuntijan ja toisaalta täysin puolueettoman, kantaaottamattoman, asiaan sekaantumattoman ihmisen kanssa. Olen itse sen tehon kokenut käydessäni opiskeluun pakollisena kuuluneessa itseterapiassa. Mitään dramaattista lapsuuden kaivelua se ei tietenkään ollut enkä 'päässyt kontaktiin itsessäni asuvan hylätyn lapsen kanssa', mutta moni seikka sai siellä ja varsinkin sen jälkeen paremmat puitteet ja mittasuhteet pikkuruisessa elämässäni.

En tarkoittanut töppösohjeilla vain töppösiä vaan ylipäänsä sitä ohjeiden sekamelskaa, joka lastenhoito-oppaista ja –lehdistä pursuaa. Itse kaipaan asiallista tietoa lapsen kehityksestä eväiksi vanhemmille varsinkin nyt, kun vaistomainen äidinrakkaus (p.o. hoitajan rakkaus) helposti hautautuu näiden ristiriitaisten ohjeiden ja oman elämänsä sankarivaatimusten alle. Kun edelliset sukupolvet eivät ole tietämystä ja vaistoja siirtämässä tukena, on nykyvanhemmat aika surkeita otuksia. Olisi varmaan ihan hyvä vanhempien esimerkiksi tietää, että lapsen hermojärjestelmä on aluksi niin hento ja kehittymätön, ettei sillä ole mitään mahdollisuutta selviytyä liiallisten ärsykkeiden tulvasta muuta kuin 'menettämällä hermonsa'. Itseni tekisi ainakin mieli mennä sanomaan se äidille, joka tavaratalossa naama hikisenä ja itse hermoromahduksen partaalla yrittää hiljentää ylikierroksille lipsahtanutta vajaan viikon ikäistä rääpälettään. Se ei ole mikään hyvä oppimistilanne elämän alussa iskostettavaksi.

Se että lapsi on ikäänkuin sitkeämpi ja selviytyy vaikeista tilanteista paremmin kuin aikuinen, johtuu juuri siitä, että lapsi ei vielä paremmasta tiedä ja joutuu ottamaan senkin evään vain reppuunsa mukisematta ja se on sieltä syötävä sitten aikuisena samassa tilanteessa. Toinen mahdollisuus on tietenkin, että lapsi oppii samalla hallitsemaan tällaisia vaikeita tilanteita ja on parempi kohtaamaan niitä myöhemmin. En kuitenkaan olisi sitä mieltä, että lapsille sen kummemmin kuin aikuisillekaan olisi terveellistä kohdata itseään suurempia vaikeuksia. Vihaan sydämeni pohjasta sanontoja typ 'se mikä ei tapa vahvistaa' .

Itse en ole varsinaisesti joutunut kiusatuksi, mutta pienessä maalaiskylässä ei papin tyttärellä tietysti ollut kovin helppoa saada kavereita. Pappilan pelloilla asui siirtolaisia, jotka tunnustivat toista uskontoa, eikä kylän muukaan väki, joka minua kamalasti kiinnosti, tykännyt erityisesti pappilan pennuista. Siirtolaisilla oli onneksi pieniä vauvoja, joita joskus sain vaunuissa työnnellä. Kun vielä myöhemmin molemmat vanhemmat olivat samassa koulussa opettajia, oli onni, että muutettin ja jouduin kaupunkiin kouluun. No, ei sekään hyvä ollut yksitoistavuotiaalle, mutta se onkin jo eri vitonen.

Suomalaisten ja ruotsalaisten rasismista vielä. Olen ollut itsekin taipuvainen väittämään, että suomalaiset ovat rasistisempaa kansaa kuin ruotsalaiset, mutta asia ei ehkä ole kuitenkaan yksioikoisesti miltä se näyttää. Systeemi kylläkin kohtelee maahanmuuttajia täällä huomattavasti paremmin ja vähemmän mölyä pitäen, mutta ruotsalaisilla on tämä ärsyttävä tapa olla tässä kuten kaikissa mielipiteissään poliittisesti korrekti, vaikka asenteet korrektiuden takana saattavat olla todella alhaiset ja sikäli pahemmat, että niihin ei pääse vaikuttamaan eikä niistä edes keskustelemaan. Se on kuin paise, jota ei avata, se syö koko ruumiin. Olen itse tämän sata kertaa kokenut työpaikan lounaspöydässä esittäessäni epäkorrekteja mielipiteitä ja nauttiessani seuraavasta jäätävästä hiljaisuudesta.

Lueskelin tässä välillä viestiäsi ja totesin, että jonkinlainen käsitteellinen sekaannus vallitsee vanhempien syyttelyn ja vanhempien koetun vastuun välillä. Yksittäistapauksessa ei kukaan ammattilainenkaan voi jälkikäteen mennä sanomaan, mistä mikin johtui ja miksi lapsesta tuli rikollinen, vaikka yleensä facit i handen asia on helpompi. Ihmisen kehitys on kuitenkin niin monimutkaisten tekijöiden summa ettei siinä vyyhteä kovin helposti keritä. Kuitenkin korostaisin vielä, että on havaittu tiettyjä tekijöitä, joitka edesauttavat lapsen kasvua itsenäiseksi ja myötätuntoiseksi kansalaiseksi ja niiden tiedostaminen ja vastuuksi ottaminen sekä yhteiskunnan että vanhempien taholta ei ainakaan vie ketään hunningolle. Lapselleen huomion ja ajan antaminen ei ole koskaan väärin, sillä se tarkoittaa myös sitä, että huomioi ja kunnioittaa lapsen omaa yksityisyyttä. Osoitetusta kiinnostuksesta ja huolehtivaisuudesta ei kukaan voi olla todella pahoillaan. Tuttavani lasten koulussa täällä ovat vanhemmat tehneetkin paktin ja sopineet yhteisistä kotiintuloajoista ja yhteisistä kotiinkuljetuksista vaikka aamuyöstä, kun nuorilla on juhlat. Eikä semmmoisen tarvitse olla nipottamista, kunhan vain lauma on turvallisesti saatettu ainakin johonkin turvalliseen paikkaan keskellä yötä.

Turvattomat, nälkäänäkevät ja hyväksikäytetyt lapset maailman metropoleissa ja huvikeskuksissa on todellinen ihmiskunnan häpeäpilkku. Kaikista kamalinta on, että se on lähes tabu, koska siinä kajotaan länsimaisen kulttuurin ylipapittareen, seksuaaliseen vapauteen. Kaksinaismoraalia kukkeimmillaan ja kauheimillaan, huh hirvitystä. Mutta tästähän olemme jo keskustelleet, eikö niin?

Minulla on tuttujen alkuhankaluuksien jälkeen viriämässä karitsan kanssa keskustelu kristinuskosta otsikossa 'Miksi sinä olet saatanan oma vapaaehtoisesti' (??!!!). Saa nähdä, ottaako se tulta, minä itse koin sen yhtälkkiä aika mielenkiintoiseksi, sillä se kehittyessään taitaa pakottaa minutkin pukemaan käsitykseni siitä ihan sanalliseen muotoon. En myöskään voi olla ihailematta Taha Islamin selväjärkistä kiihkottomuutta, taitaa olla palstan ahkerin kirjoittaja tällä hetkellä. Hänen seltyksensä islamista ovat mielenkiintoisia, mutta myöskin armottomia, pelottaviakin.

Onneksi täällä takana ei tarvitse huolestua, vaikka kirjoittaisi tämmöisiä hervottoman pitkiä pötkelöitä.

Oplev kirjoitti:

Huvittavaa, mutta minäkään en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut psykologiasta mutta sensijaan ihmisestä ihan samalla tavalla kuin esitit itse olevasi. Opiskellessani sitten törmäsin tämän nuoren tieteenhaaran ongelmiin ja täytyy sanoa, että valmistuttuani putosin sitten takaisin alkuperäiselle kiinnostuksen tasolle. Viisi vuotta ei kuitenkaan voinut olla jättämättä jälkiään ja muutamista 'ennakkoluuloista' sentään pääsin.

Yksi niistä on vastenmielisyys amerikkalaista omashrinkkivillitytä kohtaan. Naurettavaahan se tietenkin jossain mielessä on, mutta syyksi ei voi sanoa sitä, että hyvinvointi-ihmisellä ei voi olla kuin triviaaleja ja keinotekoisia ongelmia. Tarvehierarkiassa ne lienevät taaemmalla kuin jokapäiväinen leipä, mutta tuhot voivat olla suuremmat, jos ongelmat jäävät huomiota vaille. Kullakin ihmisellä on vain oma elämänsä ja sen ongelmat. Että siitä tehdään teollisuutta, on minulle tietty kauhistus, mutta ihmisellä lienee oikeus ostaa mielenhierontaa siinä kuin kehonkin.

Terapia on sinänsä lähes pelkästään placebotoimintaa. Ei ole olemassa mitään 'terapialääkettä', joka parantaisi ihmisen mielen, vaan teho perustuu siihen, että ihminen itse parantaa itseään purkamalla ongelmiaan toisaalta asiantuntijan ja toisaalta täysin puolueettoman, kantaaottamattoman, asiaan sekaantumattoman ihmisen kanssa. Olen itse sen tehon kokenut käydessäni opiskeluun pakollisena kuuluneessa itseterapiassa. Mitään dramaattista lapsuuden kaivelua se ei tietenkään ollut enkä 'päässyt kontaktiin itsessäni asuvan hylätyn lapsen kanssa', mutta moni seikka sai siellä ja varsinkin sen jälkeen paremmat puitteet ja mittasuhteet pikkuruisessa elämässäni.

En tarkoittanut töppösohjeilla vain töppösiä vaan ylipäänsä sitä ohjeiden sekamelskaa, joka lastenhoito-oppaista ja –lehdistä pursuaa. Itse kaipaan asiallista tietoa lapsen kehityksestä eväiksi vanhemmille varsinkin nyt, kun vaistomainen äidinrakkaus (p.o. hoitajan rakkaus) helposti hautautuu näiden ristiriitaisten ohjeiden ja oman elämänsä sankarivaatimusten alle. Kun edelliset sukupolvet eivät ole tietämystä ja vaistoja siirtämässä tukena, on nykyvanhemmat aika surkeita otuksia. Olisi varmaan ihan hyvä vanhempien esimerkiksi tietää, että lapsen hermojärjestelmä on aluksi niin hento ja kehittymätön, ettei sillä ole mitään mahdollisuutta selviytyä liiallisten ärsykkeiden tulvasta muuta kuin 'menettämällä hermonsa'. Itseni tekisi ainakin mieli mennä sanomaan se äidille, joka tavaratalossa naama hikisenä ja itse hermoromahduksen partaalla yrittää hiljentää ylikierroksille lipsahtanutta vajaan viikon ikäistä rääpälettään. Se ei ole mikään hyvä oppimistilanne elämän alussa iskostettavaksi.

Se että lapsi on ikäänkuin sitkeämpi ja selviytyy vaikeista tilanteista paremmin kuin aikuinen, johtuu juuri siitä, että lapsi ei vielä paremmasta tiedä ja joutuu ottamaan senkin evään vain reppuunsa mukisematta ja se on sieltä syötävä sitten aikuisena samassa tilanteessa. Toinen mahdollisuus on tietenkin, että lapsi oppii samalla hallitsemaan tällaisia vaikeita tilanteita ja on parempi kohtaamaan niitä myöhemmin. En kuitenkaan olisi sitä mieltä, että lapsille sen kummemmin kuin aikuisillekaan olisi terveellistä kohdata itseään suurempia vaikeuksia. Vihaan sydämeni pohjasta sanontoja typ 'se mikä ei tapa vahvistaa' .

Itse en ole varsinaisesti joutunut kiusatuksi, mutta pienessä maalaiskylässä ei papin tyttärellä tietysti ollut kovin helppoa saada kavereita. Pappilan pelloilla asui siirtolaisia, jotka tunnustivat toista uskontoa, eikä kylän muukaan väki, joka minua kamalasti kiinnosti, tykännyt erityisesti pappilan pennuista. Siirtolaisilla oli onneksi pieniä vauvoja, joita joskus sain vaunuissa työnnellä. Kun vielä myöhemmin molemmat vanhemmat olivat samassa koulussa opettajia, oli onni, että muutettin ja jouduin kaupunkiin kouluun. No, ei sekään hyvä ollut yksitoistavuotiaalle, mutta se onkin jo eri vitonen.

Suomalaisten ja ruotsalaisten rasismista vielä. Olen ollut itsekin taipuvainen väittämään, että suomalaiset ovat rasistisempaa kansaa kuin ruotsalaiset, mutta asia ei ehkä ole kuitenkaan yksioikoisesti miltä se näyttää. Systeemi kylläkin kohtelee maahanmuuttajia täällä huomattavasti paremmin ja vähemmän mölyä pitäen, mutta ruotsalaisilla on tämä ärsyttävä tapa olla tässä kuten kaikissa mielipiteissään poliittisesti korrekti, vaikka asenteet korrektiuden takana saattavat olla todella alhaiset ja sikäli pahemmat, että niihin ei pääse vaikuttamaan eikä niistä edes keskustelemaan. Se on kuin paise, jota ei avata, se syö koko ruumiin. Olen itse tämän sata kertaa kokenut työpaikan lounaspöydässä esittäessäni epäkorrekteja mielipiteitä ja nauttiessani seuraavasta jäätävästä hiljaisuudesta.

Lueskelin tässä välillä viestiäsi ja totesin, että jonkinlainen käsitteellinen sekaannus vallitsee vanhempien syyttelyn ja vanhempien koetun vastuun välillä. Yksittäistapauksessa ei kukaan ammattilainenkaan voi jälkikäteen mennä sanomaan, mistä mikin johtui ja miksi lapsesta tuli rikollinen, vaikka yleensä facit i handen asia on helpompi. Ihmisen kehitys on kuitenkin niin monimutkaisten tekijöiden summa ettei siinä vyyhteä kovin helposti keritä. Kuitenkin korostaisin vielä, että on havaittu tiettyjä tekijöitä, joitka edesauttavat lapsen kasvua itsenäiseksi ja myötätuntoiseksi kansalaiseksi ja niiden tiedostaminen ja vastuuksi ottaminen sekä yhteiskunnan että vanhempien taholta ei ainakaan vie ketään hunningolle. Lapselleen huomion ja ajan antaminen ei ole koskaan väärin, sillä se tarkoittaa myös sitä, että huomioi ja kunnioittaa lapsen omaa yksityisyyttä. Osoitetusta kiinnostuksesta ja huolehtivaisuudesta ei kukaan voi olla todella pahoillaan. Tuttavani lasten koulussa täällä ovat vanhemmat tehneetkin paktin ja sopineet yhteisistä kotiintuloajoista ja yhteisistä kotiinkuljetuksista vaikka aamuyöstä, kun nuorilla on juhlat. Eikä semmmoisen tarvitse olla nipottamista, kunhan vain lauma on turvallisesti saatettu ainakin johonkin turvalliseen paikkaan keskellä yötä.

Turvattomat, nälkäänäkevät ja hyväksikäytetyt lapset maailman metropoleissa ja huvikeskuksissa on todellinen ihmiskunnan häpeäpilkku. Kaikista kamalinta on, että se on lähes tabu, koska siinä kajotaan länsimaisen kulttuurin ylipapittareen, seksuaaliseen vapauteen. Kaksinaismoraalia kukkeimmillaan ja kauheimillaan, huh hirvitystä. Mutta tästähän olemme jo keskustelleet, eikö niin?

Minulla on tuttujen alkuhankaluuksien jälkeen viriämässä karitsan kanssa keskustelu kristinuskosta otsikossa 'Miksi sinä olet saatanan oma vapaaehtoisesti' (??!!!). Saa nähdä, ottaako se tulta, minä itse koin sen yhtälkkiä aika mielenkiintoiseksi, sillä se kehittyessään taitaa pakottaa minutkin pukemaan käsitykseni siitä ihan sanalliseen muotoon. En myöskään voi olla ihailematta Taha Islamin selväjärkistä kiihkottomuutta, taitaa olla palstan ahkerin kirjoittaja tällä hetkellä. Hänen seltyksensä islamista ovat mielenkiintoisia, mutta myöskin armottomia, pelottaviakin.

Onneksi täällä takana ei tarvitse huolestua, vaikka kirjoittaisi tämmöisiä hervottoman pitkiä pötkelöitä.

Lue lisää

>>Minulla on tuttujen alkuhankaluuksien jälkeen
viriämässä karitsan kanssa keskustelu
kristinuskosta <<

Täytyy oikein ihailla niitä psykologisia taitoja,
mitä sinulla on karitsan käsittelyssä, niin että
saat hänetkin mukaan aivan asialliseen
keskusteluun uskosta. (itse en ole vielä
varovaisilla kokeiluilla päässyt hänen
jankkausmuurinsa läpi)

Jotenkin minulle tulee mieleen näitten
kiivaimpien uskonvastustajien asiallisista
keskusteluosioista heillä oleva sellainen
ääneenlausumaton alitajuinen toive jonkin
suuremman todellisuuden kohtaamisesta ja
tämänhetkinen viha ja katkeruus sinne yläkerran
suuntaan, koska he eivät mielestään ole saaneet
mitään vastausta tai ainakaan toivomaansa
vastausta siltä suunnalta.

(Kirjoituksissasi hänelle oli vinkki Koivuniemen
sivuille, joilla on juuri sen tuntuinen
(pintapuolisesti kokeiltuna)
raamatunkohtahakuohjelma, mitä olen pitkään
kaipaillut, mutta en ole mistään löytänyt noin
pätevää. Kiitos. )

poikanen kirjoitti:

Tuo sivunumerointi toimii hyvin, kiitos ohjeesta.
Toisaalta tämä Jippiin langaton on niin nopea,
että tänne alkuun loikkii nopeasti
vain "seuraavat" painiketta hiirellä taputtaessa.
Katsoin nyt tänne loikkiessani seinäkellosta
aikaa; suunnilleen tasan kaksi minuuttia
viimeiseltä sivulta ensimmäiselle.

Vinkiksi siis: jos satun törmäämään
mielenkiintoisiin juttuihin nimimerkkiin
katsomatta arkiston uumenissa ja heittelen
ajatuksilla, niin laitan sivunumeron jonnekin
tiedoksi ilman selityksiä, esimerkiksi tähän
2300, mikä vähänkuin liittyy asiaan.

Eikös se perjantai ollut se koneen vaihtopäivä,
kävin silloin täällä eräitä kertoja äärimmäisessä
kiireessä juuri puolenpäivän aikaan ja yritin
pelastaa keskustelut talteen turvaan siltä
varalta jos ne vaikka olisivat hävinneet
kokonaan. Yhteydet pätkivät ja linjat sekoilivat
ja puhelut häiritsivät ja muut tekivät välillä
koneella omiaan ja multa meinasi palaa hermot,
kuten saattaa käydä, kun yrittää itsepäisesti
tehdä jotain turhaa tyhmyyttä.

Lue lisää

Vaikka ei se paikka tässä ketjussa ollut mihin
viittasin. Mutta jatketaan silti: Tehokkaaseen
työskentelyyn tässä projektissa, mistä olemme
aiemminkin keskustelleet tarvitsee ottaa koneesta
kaikki tehot irti, siis virityspajalle. Paaitsi
että alkaa tulla ilta ja on hitaat yhteydet ja
vaihteeksi huonompi kone käytössä, joten
jatkanen joskus Vanhassa porukassa.

Nimimerkin saatat arvata kirjoitti:

Vaikka ei se paikka tässä ketjussa ollut mihin
viittasin. Mutta jatketaan silti: Tehokkaaseen
työskentelyyn tässä projektissa, mistä olemme
aiemminkin keskustelleet tarvitsee ottaa koneesta
kaikki tehot irti, siis virityspajalle. Paaitsi
että alkaa tulla ilta ja on hitaat yhteydet ja
vaihteeksi huonompi kone käytössä, joten
jatkanen joskus Vanhassa porukassa.

Lue lisää

Olin jo luopumassa,mutta aloin selailla näitä
fosiilisia kerrostumia,enkä edes uskonut löytäväni
muuta kuin hyviä vanhoja juttuja.Toivottavasti
eivät poista näitä sivuja vuoden loputtua.

poikanen kirjoitti:

Katsomassa kuinka kauas pääsisi, ennen kuin loppu
tulisi vastaan, kun kirjoitit että vuosi sitten
oli mielenkiintoisia keskusteluja, mutta
vuosituhannen raja oli historian loppu.

Tiedä sitäkään, käykö täällä ketään tai onko
sinullakaan sähköpostiosasto täytettynä.


Aihe vaan vähän liippasi läheltä, kun veljeni
kuoli muutama kuukausi sitten. Olimme aika
läheisiä jollakin tasolla, vaikka olimmekin aivan
kuin toisista maailmoista.

Hän aavisti kuolemansa etukäteen ja puhui siitä.
Häneltä jäi kolmisenkymmentä vuotta hyvää
elinaikaa elämättä, mutta se kuuluu
kategoriaan "itse aiheutettu elämän lyhentäminen".

Kuolemaa edeltävät tapahtumat sattuivat hämärissä
oloissa ja hän joutui virumaan muutamia päiviä
kotinsa lattialla avuttomana apua odottaen.
Kuolinsyyntutkimuksesta ei ole tullut vielä
valmista tai ainakaan minulle ei ole siitä
ilmoitettu.

Suru iski sitten täydellä teholla omaan puseroon,
kun kirjoitin tietokoneella muistopuhetta hänen
hautajaisiinsa. Itkin surusta raskaasti, enemmän
varmaan kuin vuosikymmeniin.

Lue lisää

kohta, mikä piti jättää linkittelyn ulkopuolelle?

Arethusa kirjoitti:

Aavistin mitä viestisi pitää sisällään, koska
kirjoitit ”Minulla oli isoveli”.

Myös minulla on isoveli, ja puoliorpo kun olen,
niin hän oli lapsuuteni miehenmalli, pikkutytölle
lähes puolijumalaisen palvonnan kohde.

Sattuman oikuista veljeni sai kakki synnynnäiset
lahjat. Hän oli (ja on) huippuälykäs, minä
tasapaksua keskivertoa. Hän oppi helpolla
unohtamansa suomenkielen, minulle tämä näytti
tuottavan vaikeuksia. Hän sopeutui nopeasti aina
uusiin olosuhteisiin, minä vetäydyin araksi.
Tuskin kirjoihin koskematta hänen
koulutodistukset sisälsivät vain huippunumeroita,
minulla oli vaikeuksia. Ja aina minut verrattiin
veljeeni, sanottiin jopa suoraan että olen tyhmä.
Veljeni oli samaa mieltä.

Vasta vuosien jälkeen olen tajunnut, että tämä
vertailu oli epäoikeudenmukainen, olen älyltäni
luullakseni keskivertoa, mutta en sentään
vähälahjainen. Mutta hänen seurassaan koen yhä
vielä alemmuudentunnetta.

Tässä kerran kun sattui tapaus, josta heräsin
huomaamaan, kuinka lähellä kuolemaa koko ajan
olemme, mietin sitä, kuinka vieraita meistä on
veljeni kanssa tullut. Huomasin, että meidän
välillä on kasvanut ylipääsemätön kuilu, on kuin
puhuisin ventovieraan kanssa, yhteistä kieltä ei
tunnu löytyvän. Päätin sitten, että tämä on
hyväksyttävää elämään kuuluvana, ja jos hänelle
jotain sattuu, niin surutyö on varmaan
tuskallinen, sillä jollain tapaa hän on vieläkin
lapsuuteni suuri sankari.


Laitoit viestin todella kauaksi, en usko että
kukaan käy lukemassa täällä. Viime aikoina olen
ruvennut laittamaan sähköpostiosoitteeni siihen
kuuluvaan ruutuun, häirikön takia en uskaltanut
laittaa sitä aikaisemmin, pelkäsin että jos
sittenkin putkahtaa mukaan viestiin. No, häirikkö
kyllä kaivoi sähköpostiosoitteeni Etikan
vieraskirjasta, mutta tyytyi lähettämään vain
ivallisen pääsiäiskortin.

Lue lisää

Entisten juttujen jatkoksi.

Tapahtumasta on jo puolisentoista vuotta ja olennaisilta osiltaan tapahtuma jäi tietämättömyyden hämärään. Eri tahoilta kuulemistani paloista yhdistelemällä on ehkä tapahtunut seuraavaa.

Veljeni asui yksin vanhan omakotitalon toisessa puolikkaassa, (jossa oli myös särkenyt kaksi avioliittoaan lähinnä kai alkoholin avustuksella)(alunperin vanhempiensa kotitalossa) Yhdeksänkymppinen isäni asui yksinään toisessa päässä taloa ja he katsoivat ja kuuntelivat vähän toistensa hengissäpysymisen perään, paitsi, että isäni ei ollut kai käynyt poikansa puolella moniin vuosiin.

Jollakin tavoin veljeni oli saanut ison kukkaruukun päähänsä (selvittämätön mysteeri) Muutaman päivän päästä saapunut sukulaisparvi toimitti tajuissaan olleen loukkaantuneen sairaalaan. Seuraavana yönä sairaalassa jotain verisuonia ratkesi ja loppu tuli nopeasti. Sairaalassa työskenteli veljeni yksi tytär, joka oli sanonut vihaavansa isäänsä niin, ettei auttaisi, vaikka näkisi kuinka kuolemankielissä.

Toinen veljeni tyttäristä vippasi isoisänsä suunnilleen seuraavana päivänä vanhainkotiin ja pisti talon myyntiin alta lainsallimien aikayksiköiden ennun perunkirjoitustakin. Isältään ei jäänyt perinnöksi kuin rästissä olevia elatusmaksuja. Isoisänsä tilien hoitajana hän hoiteli talonmyynnistä saadut rahatkin omaan käyttöönsä.


Nyt viimekuussa, kun sairaalasta ilmoitettiin´, että sisareni on luita murskana ja maksa epäkunnossa henkihieverissä ja hänen asuinkumppaninsa vielä huonommassa kunnossa, ensimmäinen mieleentullut arvelu oli, että sama kolkkausjengi on iskenyt ja aikoo korjata seuraavan potin...

poikanen kirjoitti:

Entisten juttujen jatkoksi.

Tapahtumasta on jo puolisentoista vuotta ja olennaisilta osiltaan tapahtuma jäi tietämättömyyden hämärään. Eri tahoilta kuulemistani paloista yhdistelemällä on ehkä tapahtunut seuraavaa.

Veljeni asui yksin vanhan omakotitalon toisessa puolikkaassa, (jossa oli myös särkenyt kaksi avioliittoaan lähinnä kai alkoholin avustuksella)(alunperin vanhempiensa kotitalossa) Yhdeksänkymppinen isäni asui yksinään toisessa päässä taloa ja he katsoivat ja kuuntelivat vähän toistensa hengissäpysymisen perään, paitsi, että isäni ei ollut kai käynyt poikansa puolella moniin vuosiin.

Jollakin tavoin veljeni oli saanut ison kukkaruukun päähänsä (selvittämätön mysteeri) Muutaman päivän päästä saapunut sukulaisparvi toimitti tajuissaan olleen loukkaantuneen sairaalaan. Seuraavana yönä sairaalassa jotain verisuonia ratkesi ja loppu tuli nopeasti. Sairaalassa työskenteli veljeni yksi tytär, joka oli sanonut vihaavansa isäänsä niin, ettei auttaisi, vaikka näkisi kuinka kuolemankielissä.

Toinen veljeni tyttäristä vippasi isoisänsä suunnilleen seuraavana päivänä vanhainkotiin ja pisti talon myyntiin alta lainsallimien aikayksiköiden ennun perunkirjoitustakin. Isältään ei jäänyt perinnöksi kuin rästissä olevia elatusmaksuja. Isoisänsä tilien hoitajana hän hoiteli talonmyynnistä saadut rahatkin omaan käyttöönsä.


Nyt viimekuussa, kun sairaalasta ilmoitettiin´, että sisareni on luita murskana ja maksa epäkunnossa henkihieverissä ja hänen asuinkumppaninsa vielä huonommassa kunnossa, ensimmäinen mieleentullut arvelu oli, että sama kolkkausjengi on iskenyt ja aikoo korjata seuraavan potin...

Lue lisää

ja kovastikin mietityttämään. Siis näin suuri viha sukulaisten kesken.

Olen joskus tätä ennenkin miettinyt. Toisilla kun näyttäisi lapsuus olleen turvallinen ja lämmin, mutta kuitenkin elämä jossain vaiheessa lähtee sellaiselle raiteille, ettei paluuta ole. Vanhempiin katkeaa puheyhteys, omat lapset vihaavat ilman anteeksiannon häviää. Ja luultavasti jatkavat kierrettä. Lähisukulaiset, omat sisarukset ja näiden jälkeläiset, leiriytyvät vastakkaisiin vihollisryhmiin, jotka eivät keskustele keskenään. Edes hautajaisissa (lähipiiristä kuultua).

Kai se anteeksianto on kristinuskon parhaimpia sanomia. Vaikea ehkä toteuttaa. Itse voisin sanoa, että lapsuuden hylkäämistä en ehkä unohda, mutta luullakseni ole kyennyt antamaan anteeksi. Yrittänyt ymmärtää, ettei kukaan ole äiti syntyessään, eikä hän oikeasti tahtonut pahaa. Ja ehkä kasvattanut ymmärtämään miltä hylkääminen tuntuu. Joten samaa virhettä en hänen kohdalla tee, nyt kun hän itse on vanha. Kostohan se olisi kauhistuttavan mahdollinen.

A. kirjoitti:

ja kovastikin mietityttämään. Siis näin suuri viha sukulaisten kesken.

Olen joskus tätä ennenkin miettinyt. Toisilla kun näyttäisi lapsuus olleen turvallinen ja lämmin, mutta kuitenkin elämä jossain vaiheessa lähtee sellaiselle raiteille, ettei paluuta ole. Vanhempiin katkeaa puheyhteys, omat lapset vihaavat ilman anteeksiannon häviää. Ja luultavasti jatkavat kierrettä. Lähisukulaiset, omat sisarukset ja näiden jälkeläiset, leiriytyvät vastakkaisiin vihollisryhmiin, jotka eivät keskustele keskenään. Edes hautajaisissa (lähipiiristä kuultua).

Kai se anteeksianto on kristinuskon parhaimpia sanomia. Vaikea ehkä toteuttaa. Itse voisin sanoa, että lapsuuden hylkäämistä en ehkä unohda, mutta luullakseni ole kyennyt antamaan anteeksi. Yrittänyt ymmärtää, ettei kukaan ole äiti syntyessään, eikä hän oikeasti tahtonut pahaa. Ja ehkä kasvattanut ymmärtämään miltä hylkääminen tuntuu. Joten samaa virhettä en hänen kohdalla tee, nyt kun hän itse on vanha. Kostohan se olisi kauhistuttavan mahdollinen.

Lue lisää

Sisareni tapauksessa hämäryyden peitossa on edelleen viikko tai kaksi, minkä ajan tarkoista tapahtumista minun tietolähteeni eivät tiedä mitään tai eivät kerro mitään. Kenties kolkkausjengiä ei tarvita selitykseksi.

Hieman taustoja
Sisareni on elänyt koko elämänsä oikeastaan vain työlle. Nykyistä edeltävän laman alkusoitoissa hänet pistettiin ensimmäisten joukossa pihalle Nokialta. Kallis, vanha, ohjelmoija, joka hallitsi menneiden aikojen suurkoneiden kielet. Uusi aika, pienemmät koneet ja tehokkaammat kielet. Vanhat saivat poistua ennenaikaiselle eläkkeelle reilusti alle kuusikymppisenä.

Äitini sanoi silloin, että sisareni ei siitä selviä. No hän vetäytyi muusta suvusta erilleen omiin oloihinsa ja ilmeisesti aloitti (tai jatkoi uudella tehokkuudella) hitaan itsemurhan tekemisen alkoholin voimalla. Eikä mitään esteitä, pelkissä Nokian osakkeissakin oli parhaina vuosina miljoonia, niin että lehtiin pääsi. Suvusta tuskin ketään olisi kelpuutettu huomauttelijaksi terveempiin elintapoihin, vaikka joku olisi tiennytkin.

Nyt koira oli vetänyt hänet lenkillä niin raskaasti nurin, että luita oli murtunut. Sairaalan mukaan luunmurtumia on useammanikäisiä, joten ei ole tarkkaa tietoa, mitä kaikkea muuta on tapahtunut. Sairaalapelkoisena jäi lähes liikuntakyvyttömänä kotiinsa turruttamaan kipuja ainoalla aineella, mitä oli runsaasti varastossa.

Taloyhtiön isännöitsijä oli sitten jossain vaiheessa mennyt yleisavaimella katsomaan, mitä kuuluu, kun koira oli jätetty irralleen ulos. Ja toimittanut kaksi tajutonta sairaalaan ja koiran tarhaan. Ulkoisten vammojen lisäksi ruuansulatuskanava riekaleina ja maksa sökönä viimeisillään ja potilas ihan keltaisena.

Pari viikkoa tiputuksessa palautti jonkin verran elämää, luitten vuoksi makuulla pitäisi olla kuukausia. Tervehtymisestä ei ole takeita.

Arveluni mukaan suvussa on geneettisenä ominaisuutena taipumus kestää tolkuttomia määriä alkoholia pahemmin humaltumatta. Veljeni ajoi vuosikymmeniä autoa humalassa joutumatta koskaan kolareihin. Päälle kolmepromillinen lukema vei kuitenkin kortin pois pysyvästi. Isäni veljestä huhuiltiin, että hän joi kuutisenkymmentä vuotta jatkuvasti ja kupsahti sitten keuhkosyöpään tupakoinnin seurauksena suunnilleen kahdeksankymppisenä.

p kirjoitti:

Sisareni tapauksessa hämäryyden peitossa on edelleen viikko tai kaksi, minkä ajan tarkoista tapahtumista minun tietolähteeni eivät tiedä mitään tai eivät kerro mitään. Kenties kolkkausjengiä ei tarvita selitykseksi.

Hieman taustoja
Sisareni on elänyt koko elämänsä oikeastaan vain työlle. Nykyistä edeltävän laman alkusoitoissa hänet pistettiin ensimmäisten joukossa pihalle Nokialta. Kallis, vanha, ohjelmoija, joka hallitsi menneiden aikojen suurkoneiden kielet. Uusi aika, pienemmät koneet ja tehokkaammat kielet. Vanhat saivat poistua ennenaikaiselle eläkkeelle reilusti alle kuusikymppisenä.

Äitini sanoi silloin, että sisareni ei siitä selviä. No hän vetäytyi muusta suvusta erilleen omiin oloihinsa ja ilmeisesti aloitti (tai jatkoi uudella tehokkuudella) hitaan itsemurhan tekemisen alkoholin voimalla. Eikä mitään esteitä, pelkissä Nokian osakkeissakin oli parhaina vuosina miljoonia, niin että lehtiin pääsi. Suvusta tuskin ketään olisi kelpuutettu huomauttelijaksi terveempiin elintapoihin, vaikka joku olisi tiennytkin.

Nyt koira oli vetänyt hänet lenkillä niin raskaasti nurin, että luita oli murtunut. Sairaalan mukaan luunmurtumia on useammanikäisiä, joten ei ole tarkkaa tietoa, mitä kaikkea muuta on tapahtunut. Sairaalapelkoisena jäi lähes liikuntakyvyttömänä kotiinsa turruttamaan kipuja ainoalla aineella, mitä oli runsaasti varastossa.

Taloyhtiön isännöitsijä oli sitten jossain vaiheessa mennyt yleisavaimella katsomaan, mitä kuuluu, kun koira oli jätetty irralleen ulos. Ja toimittanut kaksi tajutonta sairaalaan ja koiran tarhaan. Ulkoisten vammojen lisäksi ruuansulatuskanava riekaleina ja maksa sökönä viimeisillään ja potilas ihan keltaisena.

Pari viikkoa tiputuksessa palautti jonkin verran elämää, luitten vuoksi makuulla pitäisi olla kuukausia. Tervehtymisestä ei ole takeita.

Arveluni mukaan suvussa on geneettisenä ominaisuutena taipumus kestää tolkuttomia määriä alkoholia pahemmin humaltumatta. Veljeni ajoi vuosikymmeniä autoa humalassa joutumatta koskaan kolareihin. Päälle kolmepromillinen lukema vei kuitenkin kortin pois pysyvästi. Isäni veljestä huhuiltiin, että hän joi kuutisenkymmentä vuotta jatkuvasti ja kupsahti sitten keuhkosyöpään tupakoinnin seurauksena suunnilleen kahdeksankymppisenä.

Lue lisää

Ja sen pituinen se.

Hän ehti olla parisen kuukautta sairaalassa ja halusi vain koko ajan lähteä pois. Ei hän kai koskaan elämässään ollut ennen ollut sairaalapotilaana. Ajoittain hän taisi olla hyvin hankala potilas. Ei suostunut potilaanosaan, halusi repiä letkut irti. Välillä niin pahakielinen, että hoitajatkin olivat järkkyjä. Kävin joitakin kertoja katsomassa, mutta ei meillä oikeastaan ollut mitään puhumista. En kysellyt paljoa tapahtuneista, eikä hänkään kertonut. Emme me ole oikeastaan koskaan keskustelleet paljon mistään (oikeista asioista). Edes nuorempana, kun retkeilimme (Lappia myöten) ja kalastimme yhdessä. Välttämätön minimaalinen kanssakäyminen eikä koskaan mistään elämänvalinnoista tai -arvoista. Epäsuorasti hän ehkä ilmaisi joskus jonkinlaisen arvostuksettomuutensa minun valintojeni suhteen. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana muodollisia visiitteja merkkipäivinä, puolin ja toisin, eikä niitäkään enää ehkä seitsemään vuoteen. Ei puhelinkontaktejakaan välillä vuosiin.

Isompi erimielisyys tuli veljeni kuoleman jälkeen. Minä olisin halunnut säilyttää isämme kotitalon, että isä olisi voinut käydä siellä viimeisinä elinvuosinaan. Hän oli sentään itse rakentanut sen ja asunut siellä yli viisikymmentä vuotta. Sisareni halusi ehdottomasti talon heti myyntiin (veljeni tyttären kanssa)(pelkäsi roopeankkamaisen pihisti "hirvittäviä ylläpitokuluja" ja pelkäsi joutuvansa maksamaan omista miljoonistaan taloremontin pienen velan.) Hän kieltätyi puhumastakaan asiasta minun kanssani ja palkkasi asianajajan hoitamaan talonmyynnin nopeasti, kun veljeni tytär mokaili pykälien kanssa.

Isäni elää vanhusten hoivatalossa ja siirtyy elämässään enenevästi menneisyyden muistoihin ja haluaisi lähteä vanhaan kotiinsa, mikä on nyt muille myytynä vieraiden käsissä.

Nyt sairaalassa sisareni ei kai suostunut syömään mitään, tai sitten ruuansulatuselimistö oli niin pahoin tuhoutunut, ettei hän voinutkaan. Tiputuksella pysyi hengissä. Liekö sairaalahenkilökunta halunnut hänestä eroon, lopetti tiputuksen ja vaihtoi antibioottilääkityksen suun kautta annettavaan, mistä ei imeytynyt tarpeeksi tehoaineita elimistöön. Tulehdus pääsi valloilleen, kuume nousi, tajunnantila heikkeni nopeasti ja hän menehtyi muutamassa päivässä.

Mikäli mitään testamentteja ei ole(tuskin ehtivät kuluneena vuonna rekisteröidä suhdettaankaan asuinkumppaninsa kanssa; elivät päälle kolmekymmentä vuotta yhteiseloa ja viimeiset vuodet raivoisan taistelullista), hänen omaisuutensa valtaosa päätynee veljeni tyttärelle, kuten isänikin omaisuus veljeni kuoltua, mikä taloudellisena motiivina pitää vireillä kuvitteellisia myrkytysepäilyjä, itseaiheutettujen alkoholivaurioiden lisäksi.

p kirjoitti:

Ja sen pituinen se.

Hän ehti olla parisen kuukautta sairaalassa ja halusi vain koko ajan lähteä pois. Ei hän kai koskaan elämässään ollut ennen ollut sairaalapotilaana. Ajoittain hän taisi olla hyvin hankala potilas. Ei suostunut potilaanosaan, halusi repiä letkut irti. Välillä niin pahakielinen, että hoitajatkin olivat järkkyjä. Kävin joitakin kertoja katsomassa, mutta ei meillä oikeastaan ollut mitään puhumista. En kysellyt paljoa tapahtuneista, eikä hänkään kertonut. Emme me ole oikeastaan koskaan keskustelleet paljon mistään (oikeista asioista). Edes nuorempana, kun retkeilimme (Lappia myöten) ja kalastimme yhdessä. Välttämätön minimaalinen kanssakäyminen eikä koskaan mistään elämänvalinnoista tai -arvoista. Epäsuorasti hän ehkä ilmaisi joskus jonkinlaisen arvostuksettomuutensa minun valintojeni suhteen. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana muodollisia visiitteja merkkipäivinä, puolin ja toisin, eikä niitäkään enää ehkä seitsemään vuoteen. Ei puhelinkontaktejakaan välillä vuosiin.

Isompi erimielisyys tuli veljeni kuoleman jälkeen. Minä olisin halunnut säilyttää isämme kotitalon, että isä olisi voinut käydä siellä viimeisinä elinvuosinaan. Hän oli sentään itse rakentanut sen ja asunut siellä yli viisikymmentä vuotta. Sisareni halusi ehdottomasti talon heti myyntiin (veljeni tyttären kanssa)(pelkäsi roopeankkamaisen pihisti "hirvittäviä ylläpitokuluja" ja pelkäsi joutuvansa maksamaan omista miljoonistaan taloremontin pienen velan.) Hän kieltätyi puhumastakaan asiasta minun kanssani ja palkkasi asianajajan hoitamaan talonmyynnin nopeasti, kun veljeni tytär mokaili pykälien kanssa.

Isäni elää vanhusten hoivatalossa ja siirtyy elämässään enenevästi menneisyyden muistoihin ja haluaisi lähteä vanhaan kotiinsa, mikä on nyt muille myytynä vieraiden käsissä.

Nyt sairaalassa sisareni ei kai suostunut syömään mitään, tai sitten ruuansulatuselimistö oli niin pahoin tuhoutunut, ettei hän voinutkaan. Tiputuksella pysyi hengissä. Liekö sairaalahenkilökunta halunnut hänestä eroon, lopetti tiputuksen ja vaihtoi antibioottilääkityksen suun kautta annettavaan, mistä ei imeytynyt tarpeeksi tehoaineita elimistöön. Tulehdus pääsi valloilleen, kuume nousi, tajunnantila heikkeni nopeasti ja hän menehtyi muutamassa päivässä.

Mikäli mitään testamentteja ei ole(tuskin ehtivät kuluneena vuonna rekisteröidä suhdettaankaan asuinkumppaninsa kanssa; elivät päälle kolmekymmentä vuotta yhteiseloa ja viimeiset vuodet raivoisan taistelullista), hänen omaisuutensa valtaosa päätynee veljeni tyttärelle, kuten isänikin omaisuus veljeni kuoltua, mikä taloudellisena motiivina pitää vireillä kuvitteellisia myrkytysepäilyjä, itseaiheutettujen alkoholivaurioiden lisäksi.

Lue lisää

Tulokset vahvistivat sen, että hän periaatteessa joi itsensä hengiltä. Kaikissa elimissä oli alkoholivaurioiden merkkejä: aivoissa tyhjää, keuhkot, sydän, mahalaukku, maksa, haima ja perna vaurioituneita. Jos ei sairaalapöpön aiheuttama keuhkokuume olisi tappanut nopeasti, loppu olisi tullut maksakirroosin arpeuttaman maksan vajaatoiminnasta hitaammin, mutta varmasti alle vuodessa kuitenkin.

Tekisi mieli sanoa: "Älkää leikkikö sen viinan kanssa niin kovin kevytmielisesti, se voi haukata raskaasti ja viedä hengen paljon ennen aikojaan" Tyylikkään vähäisemmin kerrallaan naukkaillen olisi hänelläkin voinut olla vielä parikymmentä mukavaa naukkailuvuotta elettävänä.

Aikaisemmissa luulemieni väärinkäytösepäilyjen taustalta taitaakin löytyä kiero asianajaja, joka ulkomaalaisperäisellä nimellään kiilasi luetteloiden kärkeen ja ilmaisella ensitapaamisella houkutteli tietämättömimpiä asiakkaita itselleen ja disinformaatiolla, valehtelulla ja petkumetkuilulla yllytti perintöpiirin osapuolet tappelemaan keskenään ja veti välistä kaikenmaailman kuluja ja korvauksia omaan pussiinsa ja houkutteluilla uhkailuilla ja perättömillä lupauksilla ja lakejä väärintulkiten sai pidettyä kuolinpesän varoja ylimääräiset puoli vuotta omalla tilillään ja nettosi korot ja aikoi viivyttää maksamisia ties minne saakka, mutta sattui sitten kulemaan uudesta lupaavasta kuolemantapauksesta ja pisti hirveästi vauhtia entisten maksujen perilletoimittamiseen, että pääsi "puhtaalta" pöydältä tarjoutumaan uudeksi perunkirjoittajaksi.

Onneksi sukulaisten keskinäinen kommunikaatio oli päässyt vetreytymään välillä, että roisto paljastui ja ängettiin joukkovoimalla sivuun.

poikanen kirjoitti:

Entisten juttujen jatkoksi.

Tapahtumasta on jo puolisentoista vuotta ja olennaisilta osiltaan tapahtuma jäi tietämättömyyden hämärään. Eri tahoilta kuulemistani paloista yhdistelemällä on ehkä tapahtunut seuraavaa.

Veljeni asui yksin vanhan omakotitalon toisessa puolikkaassa, (jossa oli myös särkenyt kaksi avioliittoaan lähinnä kai alkoholin avustuksella)(alunperin vanhempiensa kotitalossa) Yhdeksänkymppinen isäni asui yksinään toisessa päässä taloa ja he katsoivat ja kuuntelivat vähän toistensa hengissäpysymisen perään, paitsi, että isäni ei ollut kai käynyt poikansa puolella moniin vuosiin.

Jollakin tavoin veljeni oli saanut ison kukkaruukun päähänsä (selvittämätön mysteeri) Muutaman päivän päästä saapunut sukulaisparvi toimitti tajuissaan olleen loukkaantuneen sairaalaan. Seuraavana yönä sairaalassa jotain verisuonia ratkesi ja loppu tuli nopeasti. Sairaalassa työskenteli veljeni yksi tytär, joka oli sanonut vihaavansa isäänsä niin, ettei auttaisi, vaikka näkisi kuinka kuolemankielissä.

Toinen veljeni tyttäristä vippasi isoisänsä suunnilleen seuraavana päivänä vanhainkotiin ja pisti talon myyntiin alta lainsallimien aikayksiköiden ennun perunkirjoitustakin. Isältään ei jäänyt perinnöksi kuin rästissä olevia elatusmaksuja. Isoisänsä tilien hoitajana hän hoiteli talonmyynnistä saadut rahatkin omaan käyttöönsä.


Nyt viimekuussa, kun sairaalasta ilmoitettiin´, että sisareni on luita murskana ja maksa epäkunnossa henkihieverissä ja hänen asuinkumppaninsa vielä huonommassa kunnossa, ensimmäinen mieleentullut arvelu oli, että sama kolkkausjengi on iskenyt ja aikoo korjata seuraavan potin...

Lue lisää

Tapahtumien yksityiskohdat ovat edelleen hämärän peitossa. Kaksi naisihmistä asui yhdessä hyvin eristyneinä ja viimeiset vuodet hyvin sotaisesti. Kaikki heihin puhelinyhteyksissä olleet tietävät kertoa heidän välillään vallinneesta taistelutilanteesta. Ansiotason ero heidän välillään lienee ollut suunnilleen 1/3 tai 1/4, eli hyvin suuri. 80-luvun puolivälissä hankittu noin vanhan millin talo oli yhteisomistuksessa puolet-puolet ja 70-luvun puolivälissä hankitusta myös noin vanhan millin vapaa-ajankiinteistöstä oli keskinäinen testamentti, että se jää ilman ehtoja henkiinjääneelle osapuolelle. Sivullisten havainnot kertovat riitojen koskeneen juuri omistussuhteitaja että niihin olisi haluttu tehdä jotain muutoksia. Joku kertoo kuulleensa yhteyksistä johonkin lakimieheen viime kesältä, mutta sellaisesta ei löydy pitään papereita.

Koirakolhujen lisäksi liikuntakyvyttömyyden aiheuttaneita luunmurtumia (mm. lonkka) on saattanut syntyä heidän keskinäisissä yhteenotoissaan. Vaikuttaa lähes heitteillejätöltä, että liikuntakyvyttömäksi vammautuneelle toinen ei soita apua, vaan ryyppää vaan vieressä tilanteesta nautiskellen (sairaalaantoimituslukema kuulemma 2 promillea, kuolleen promilleista ei tietoa).

Yli kuukauden kestänyt sairaalassaoloaika häivytti selvät todisteet mahdollisesti tahallisesti aiheutetuista vammoista. Tilanteen kärjistyneisyysluokkaa kuvannee hyvin se, että heillä ei ollut sairaalassaoloaikanaan minkänlaista keskinäistä kanssakäymistä, vaikka kumpikin hoiteli puhelimella omia asioitaan.

Välillisesti jossakin määrin toisen kuoleman aiheuttanut korjaa sitten pasästä noin puolentoista millin kiinteistöt osittain testamentin perusteella (mikä motiivi). Hän on nyt palannut asumaan taloa sukulaisineen, vaikka aikoikin muuttaa kauas pois.

p kirjoitti:

Tapahtumien yksityiskohdat ovat edelleen hämärän peitossa. Kaksi naisihmistä asui yhdessä hyvin eristyneinä ja viimeiset vuodet hyvin sotaisesti. Kaikki heihin puhelinyhteyksissä olleet tietävät kertoa heidän välillään vallinneesta taistelutilanteesta. Ansiotason ero heidän välillään lienee ollut suunnilleen 1/3 tai 1/4, eli hyvin suuri. 80-luvun puolivälissä hankittu noin vanhan millin talo oli yhteisomistuksessa puolet-puolet ja 70-luvun puolivälissä hankitusta myös noin vanhan millin vapaa-ajankiinteistöstä oli keskinäinen testamentti, että se jää ilman ehtoja henkiinjääneelle osapuolelle. Sivullisten havainnot kertovat riitojen koskeneen juuri omistussuhteitaja että niihin olisi haluttu tehdä jotain muutoksia. Joku kertoo kuulleensa yhteyksistä johonkin lakimieheen viime kesältä, mutta sellaisesta ei löydy pitään papereita.

Koirakolhujen lisäksi liikuntakyvyttömyyden aiheuttaneita luunmurtumia (mm. lonkka) on saattanut syntyä heidän keskinäisissä yhteenotoissaan. Vaikuttaa lähes heitteillejätöltä, että liikuntakyvyttömäksi vammautuneelle toinen ei soita apua, vaan ryyppää vaan vieressä tilanteesta nautiskellen (sairaalaantoimituslukema kuulemma 2 promillea, kuolleen promilleista ei tietoa).

Yli kuukauden kestänyt sairaalassaoloaika häivytti selvät todisteet mahdollisesti tahallisesti aiheutetuista vammoista. Tilanteen kärjistyneisyysluokkaa kuvannee hyvin se, että heillä ei ollut sairaalassaoloaikanaan minkänlaista keskinäistä kanssakäymistä, vaikka kumpikin hoiteli puhelimella omia asioitaan.

Välillisesti jossakin määrin toisen kuoleman aiheuttanut korjaa sitten pasästä noin puolentoista millin kiinteistöt osittain testamentin perusteella (mikä motiivi). Hän on nyt palannut asumaan taloa sukulaisineen, vaikka aikoikin muuttaa kauas pois.

Lue lisää

Pikaistuksissa tekaistuneen oloisen testamentin sisältö on:

Ykkoskohtana koira.
kakkoskohtana asuinkumppani
viimeisenä jako uusiksi, isä ohitetaan kokonaan ja veljeni jälkijoukko saa kaiken tasan

p kirjoitti:

Tulokset vahvistivat sen, että hän periaatteessa joi itsensä hengiltä. Kaikissa elimissä oli alkoholivaurioiden merkkejä: aivoissa tyhjää, keuhkot, sydän, mahalaukku, maksa, haima ja perna vaurioituneita. Jos ei sairaalapöpön aiheuttama keuhkokuume olisi tappanut nopeasti, loppu olisi tullut maksakirroosin arpeuttaman maksan vajaatoiminnasta hitaammin, mutta varmasti alle vuodessa kuitenkin.

Tekisi mieli sanoa: "Älkää leikkikö sen viinan kanssa niin kovin kevytmielisesti, se voi haukata raskaasti ja viedä hengen paljon ennen aikojaan" Tyylikkään vähäisemmin kerrallaan naukkaillen olisi hänelläkin voinut olla vielä parikymmentä mukavaa naukkailuvuotta elettävänä.

Aikaisemmissa luulemieni väärinkäytösepäilyjen taustalta taitaakin löytyä kiero asianajaja, joka ulkomaalaisperäisellä nimellään kiilasi luetteloiden kärkeen ja ilmaisella ensitapaamisella houkutteli tietämättömimpiä asiakkaita itselleen ja disinformaatiolla, valehtelulla ja petkumetkuilulla yllytti perintöpiirin osapuolet tappelemaan keskenään ja veti välistä kaikenmaailman kuluja ja korvauksia omaan pussiinsa ja houkutteluilla uhkailuilla ja perättömillä lupauksilla ja lakejä väärintulkiten sai pidettyä kuolinpesän varoja ylimääräiset puoli vuotta omalla tilillään ja nettosi korot ja aikoi viivyttää maksamisia ties minne saakka, mutta sattui sitten kulemaan uudesta lupaavasta kuolemantapauksesta ja pisti hirveästi vauhtia entisten maksujen perilletoimittamiseen, että pääsi "puhtaalta" pöydältä tarjoutumaan uudeksi perunkirjoittajaksi.

Onneksi sukulaisten keskinäinen kommunikaatio oli päässyt vetreytymään välillä, että roisto paljastui ja ängettiin joukkovoimalla sivuun.

Lue lisää

Joku tai jotkut olivat junailleet vainajan asunto-osakkeen kaupattavaksi toistaiseksi tietymättömillä valtuuksilla. Nyt juuri pitäisi olla allekirjoittamassa kauppasopimusta ostajan pankissa kahdensadantonnin kaupasta ilman mitään varmuuksia siitä, kenen taskuun rahat päätyvät.

Isältäni yritetään huijata jolakin keinoin hänelle kuuluva osuus perinnöstä. Oman talonsakaan myyntirahoja hän ei ole saanut. Veljeni lapset pakottivat isäni myymään ja ilmeisesti sosialisoivat rahat jotenkin. Nyt heillä on jokin testamenttihuijaus meneillään. Sokealta vanhukselta lienee houkuteltu allekirjoitus joko väärennettyyn sisareni tai omaan testamenttiin.

Kuolemien syitä ei ole otettu millään tahoilla tutkittaviksi. Asianajajia on mukana hämmentämässä soppaa parikin kappaletta. Isäni toisen kiinteistön alemyynti saattoi olla veljeeni kohdistuneesta väkivallasta jotakin silminnähneen todistajan lahjominen hiljaiseksi.

aikain saatossa kirjoitti:

Pikaistuksissa tekaistuneen oloisen testamentin sisältö on:

Ykkoskohtana koira.
kakkoskohtana asuinkumppani
viimeisenä jako uusiksi, isä ohitetaan kokonaan ja veljeni jälkijoukko saa kaiken tasan

Lue lisää

Muuten täysi epäselvyys kaikin osin jatkuu. Mitä nyt verottaja teki oman päätöksensä: 35 tonnia.
Vastaa noin kuuden vuoden kokonaisansioita keskimääräisesti taannehtien. Saapi nähdä kuinka lutviutuu.

hakusissa kirjoitti:

Muuten täysi epäselvyys kaikin osin jatkuu. Mitä nyt verottaja teki oman päätöksensä: 35 tonnia.
Vastaa noin kuuden vuoden kokonaisansioita keskimääräisesti taannehtien. Saapi nähdä kuinka lutviutuu.

Lue lisää

Vähän tiivistettyjä vaiheita:
Kuoli joulukuussa 2002.
Veljeni tytär hoiteli tuhkauksen ja hautauksen omalle paikkakunnalleen.
Asiat olivat hyvässä mallissa (ainakin olevinaan) ennen perunkirjoittajan mukaan tuloa.
Perunkirjoittaja alkoi järjestellä:
-yritti suostutella muut sopimaan isän perinnöttömäksi eri porkkanoilla. En suostunut.
-yritti heittää asuinkumppanin mäkeen asunnosta. Irtaimisto (vakuutusarvo päälle 20 tonnia) vaikka kierrätyskeskukseen. En suostunut.
-salaisia sopimuksia joidenkin sukulaisien kesken.
-myi laittomasti kuolinpesän auton.
-yritti myydä laittomasti asunto-osakkeen. vastustin. Nyt välittäjä ja ostajaehdokas hinkuvat mönkään menneestä kaupasta sopimussakkoja.
-keplotteli verottajan kanssa verotuksen aikataulun sopivaksi aikatauluilla kiristykseen.
-haki pesänselvittäjää
Hakemuksen kaato lausumalla.
Käräjäoikeus ehdotti ja määräsi kompromissiksi oman selvittäjän. (vaikuttaa pätevältä)

Verotuslykkäys haussa.
Testamenttimoite oikeudessa.
Irtaimistoa pitäisi päästä katsomaan ensi viikolla yli 13 kuukauden tinkaamisen jälkeen.

Pelitilanne tällä hetkellä: minun puolellani kaksi maallikkoa ja maailmankaikkeuksien hallitsija. Vastapuolella puolisen tusinaa lainoppinutta.

En tiedä lopputulosta, koska en ole menestysteologi, jolloin usko ja maallinen mammona olisivat suorassa korrelaatiossa. Odotan oikeudenmukaisuuden voittoa, on se sitten mitä tahansa. Koko uskossaoloaika, lieko jo kolmannesvuosisata ja perheenä vielä on ollut elämää äärimmäisen vähällä, mutta (Rollssimaisen rehvakkaasti Herrani kunniaksi) riittävällä yltäkylläisyydellä. Esimerkiksi nykytöistä käteenjäävä raha vastaa varsin tarkkaan töiden ja virtuaaliperinnön vuoksi menetettyjä tukiaisia ja tulonsiirtoja.

Ai ne johdatukset ja sellaiset? Vastapuolella teetetään virheitä kaiken aikaa ja omat tekemiset satutetaan äärimmäisellä tarkkuudella juuri nappiin ja vielä niin että saa nauttia Lepoa Herrassa keskellä kiireidenkin.

A. kirjoitti:

ja kovastikin mietityttämään. Siis näin suuri viha sukulaisten kesken.

Olen joskus tätä ennenkin miettinyt. Toisilla kun näyttäisi lapsuus olleen turvallinen ja lämmin, mutta kuitenkin elämä jossain vaiheessa lähtee sellaiselle raiteille, ettei paluuta ole. Vanhempiin katkeaa puheyhteys, omat lapset vihaavat ilman anteeksiannon häviää. Ja luultavasti jatkavat kierrettä. Lähisukulaiset, omat sisarukset ja näiden jälkeläiset, leiriytyvät vastakkaisiin vihollisryhmiin, jotka eivät keskustele keskenään. Edes hautajaisissa (lähipiiristä kuultua).

Kai se anteeksianto on kristinuskon parhaimpia sanomia. Vaikea ehkä toteuttaa. Itse voisin sanoa, että lapsuuden hylkäämistä en ehkä unohda, mutta luullakseni ole kyennyt antamaan anteeksi. Yrittänyt ymmärtää, ettei kukaan ole äiti syntyessään, eikä hän oikeasti tahtonut pahaa. Ja ehkä kasvattanut ymmärtämään miltä hylkääminen tuntuu. Joten samaa virhettä en hänen kohdalla tee, nyt kun hän itse on vanha. Kostohan se olisi kauhistuttavan mahdollinen.

Lue lisää

En tiedä, vieläkö lueskelet näitä hautautuneita, mutta jatkelenpahan kirjoittamista kuulumisista.

Yritin tarjota juttua poliiseille tutkittavaksi. Eivät huolineet. Ei kuulemma ole tarpeeksi konkreettista todistetta mistään.

Sisareni konkreettisia vammoja olivat lantion sijoiltaanmenomurtuma ja häpyluunmurtuma, joita ei patologin mukaan saa normaalissa kaatumisessa, vaan korkealta putoamalla jonkin tylpän päälle. Lisäksi olkavarren murtuma, mikä ei myöskään synny kaatumalla. Löytymispaikalla ei ole mitään putoamismahdollisuutta, kuin sohvalta noin neljäkymmentä senttiä. Luunmurtumat tekivät liikkumisen täysin mahdottomaksi, joten hänet oli raahattu jostain muualta sohvalle tai sen viereen.

Asuinkumppani löytyi muutaman metrin päästä lattialta, tiedottomana, parin prosentin humalassa, aivotärähdyksen saaneeena, hypotermiassa.

-kummankin vammojen saaminen itsekseen löytöpaikoillaan on mahdotonta

-molemmat eivät ole voineet aiheuttaa toisilleen kyseisiä vammoja

Molemmat ovat maanneet loukkaantuneina paikoillaan ainakin neljä päivää (hakematon posti ja koira irrallaan pihalla).

Sisareni oli sanonut apuuntulleelle isosta sukulaisvierailusta selityksenä sotkuisuuteen.

Asunnossa on mahdollista pudota hyvin jyrkistä kolmannen kerroksen vintinportaista. Asuinkumppani kertoi olleensa aikaisemmin kolme vuorokautta sairaalassa tajuttomana aivotärähdyksen saatuaan pudottuaan vintistä.

Jos he olisivat yhdessä tapelleet vintissä (jossa oli viininkäymissammioita), vammojen saaminen olisi ollut kenties mahdollista, mutta silloin he olisivat jääneet toiseen kerrokseen, josta on mutkaiset portaat ja pitkä matka löytöpaikoilleen. Jonkin muun olisi pitänyt raahata (lierittää) heidät alas. Sellaisen rymähdyksen jälkeen kyllä molemmat olisivat olleet tajuttomia.

Joko asuinkumppanin kertomat ovat sepitelmiä (hän on aika pahasti dementoitunut ja peittelee kaiken aikaa muistiaukkoja satuilulla) tai paikalla on ollut muita henkilöitä tiputtelemassa heitä ja tarkoitus oli, että molemmat kuolevat vammoihinsa ja koira syö todisteet. Siinä tapauksessa asuinkumppani olisi kuollut ensiksi (se oli hyvin lähellä nytkin) ja keskinäisen testamentin omaisuus siirtyy ensin sisarelleni ja sitten koko hänen omaisuutensa hänen vierestään löytyvän pakotettuna aikaisemmin kirjoitutetun hätätilatestatamentin mukaisesti aikaisemmin kolkatun veljeni lapsille.

Jos epäilemälläni tavalla olisi tapahtunut, suunnitelmat ovat alkaneet kypsyä jonkun päässä lähinnä rahanhimosta siinä vaiheessa kun potissa oli 7-8 miljoonan markan omaisuus.

Hätätilatestamentiksi mainitun paperin sisällössä paljastuvat hommasta hyötyvät. Asuinkumppani pääsee eroon hyvin hankalasta henkilöstä (viimeiset vuodet heidän välillään olivat silkkaa sotaa), sisareni koirasta, joka oli sisarelleni läheisin 'ihmis'suhde, jota toinen ei edes saanut hoitaa eikä ulkoiluttaa ja saa irtaimiston kokonaisuudessaan (>22 000 euron vakuutusarvo)(sisareni henkilökohtaisia kultakoruja asuinkumppani on jo sosialisoinut päälle kymppitonnilla) Avustavat sukulaiset saavat sitten muun arvo-omaisuuden.

Testamentin käsittely on edelleen kesken oikeudessa. Isäni osalta se jäänee kaiketi joka tapauksessa voimaan puolen miljoonan arvostaan. Vanhus on toimitettu täysin varattomana kunnalliseen vanhainkotiin. Minua on kielletty olemasta häneen missään yhteydessä edes puhelimella. Varattomana en ole vuosikausiin päässyt matkustamaan hänen luokseen (lienee ollut -95:n paikkeilla kun liftasin hänen luokseen muutamaksi päiväksi)

Pesänjako tökkii edelleen asuntokauppaan. Virallinen pesänjakaja ei uskalla oikeudenkäynnin pelossa vaihtaa välitysfirmaa, vaan Huoneistokeskus saa jatkaa kieroiluaan. Samat ennaltasovitut ostajat ovat tulossa nappaamaan Hk:n alihinnoitteleman kämpän. Bulvaanit ehtivät jo pitää viereistä samanlaista asuntoa itsellään puolisen vuotta ja myyvät sitä nyt hyvällä voitolla
http://www.huoneistokeskus.fi/cgi-bin/myynnissa/kohdeas.cgi?kotiavain=703197
voidakseen ostaa tämän asunnon
http://www.huoneistokeskus.fi/cgi-bin/myynnissa/kohdeas.cgi?kotiavain=755411

Siinä muuten sisäkuvassa näkyy se alakerran paikka, jossa kuvan
http://www.huoneistokeskus.fi/cgi-bin/myynnissa/kuvasivuas.cgi?kotiavain=755411&khaku=&kuvanro=4&hintamin=MIN&hintamax=MAX&pintaalamin=MIN&pintaalamax=MAX&tontinalamin=MIN&tontinalamax=MAX&rakvuosimin=MIN&rakvuosimax=MAX&uudiskohteet=on&viimeisen=&lajittelu=hinnan&sivukoko=10&osoite=keih%E4srinne&paikkakunta=&postinro=&id=&hakusivu=hakuas&hakulomake=hakulomakeas&act=haku
vasemmassa laidassa näkyvän sohvan (vaihdettu tapauksen jälkeen tosin, kuten televisiokin) vieressä lattialla sisareni makasi (mattokin vaihdettu). Oikealla näkyvän keinutuolin takana näkyvän viherhuoneen oven edessä makasi asuinkumppani (siitä hypotermia) Koira oli aidatulla pihalla ja viherhuoneessa
http://netti.nic.fi/~pekkis/riskatsurkan/kuvagalleria.htm#
(A-pentueen Ahkunpoika)

2004 tilanne kirjoitti:

Vähän tiivistettyjä vaiheita:
Kuoli joulukuussa 2002.
Veljeni tytär hoiteli tuhkauksen ja hautauksen omalle paikkakunnalleen.
Asiat olivat hyvässä mallissa (ainakin olevinaan) ennen perunkirjoittajan mukaan tuloa.
Perunkirjoittaja alkoi järjestellä:
-yritti suostutella muut sopimaan isän perinnöttömäksi eri porkkanoilla. En suostunut.
-yritti heittää asuinkumppanin mäkeen asunnosta. Irtaimisto (vakuutusarvo päälle 20 tonnia) vaikka kierrätyskeskukseen. En suostunut.
-salaisia sopimuksia joidenkin sukulaisien kesken.
-myi laittomasti kuolinpesän auton.
-yritti myydä laittomasti asunto-osakkeen. vastustin. Nyt välittäjä ja ostajaehdokas hinkuvat mönkään menneestä kaupasta sopimussakkoja.
-keplotteli verottajan kanssa verotuksen aikataulun sopivaksi aikatauluilla kiristykseen.
-haki pesänselvittäjää
Hakemuksen kaato lausumalla.
Käräjäoikeus ehdotti ja määräsi kompromissiksi oman selvittäjän. (vaikuttaa pätevältä)

Verotuslykkäys haussa.
Testamenttimoite oikeudessa.
Irtaimistoa pitäisi päästä katsomaan ensi viikolla yli 13 kuukauden tinkaamisen jälkeen.

Pelitilanne tällä hetkellä: minun puolellani kaksi maallikkoa ja maailmankaikkeuksien hallitsija. Vastapuolella puolisen tusinaa lainoppinutta.

En tiedä lopputulosta, koska en ole menestysteologi, jolloin usko ja maallinen mammona olisivat suorassa korrelaatiossa. Odotan oikeudenmukaisuuden voittoa, on se sitten mitä tahansa. Koko uskossaoloaika, lieko jo kolmannesvuosisata ja perheenä vielä on ollut elämää äärimmäisen vähällä, mutta (Rollssimaisen rehvakkaasti Herrani kunniaksi) riittävällä yltäkylläisyydellä. Esimerkiksi nykytöistä käteenjäävä raha vastaa varsin tarkkaan töiden ja virtuaaliperinnön vuoksi menetettyjä tukiaisia ja tulonsiirtoja.

Ai ne johdatukset ja sellaiset? Vastapuolella teetetään virheitä kaiken aikaa ja omat tekemiset satutetaan äärimmäisellä tarkkuudella juuri nappiin ja vielä niin että saa nauttia Lepoa Herrassa keskellä kiireidenkin.

Lue lisää

Testamentti juuttui oikeuteen, eikä mitään kuulu.
Kolmas kämpänmyyntiyritys meneillään jo toisessa firmassa.

Pesän selvitys seisoo paikoillaan.

Espoon poliisin väkivaltayksikön pomo (Kaski) ei ehdi ottaa koko juttua tutkittavakseen erinäisistä pyhelinsoitoista ja parista kirjallisesta pyynnöstä huolimatta. Riittää varmaan hommia niiden parin lapsen metsästämisestä, että kuuluvatko isälleen vai äidilleen.

Tavallinen poliisi onnistui selvittämään kadonneen koiran tapauksen (Riska Ahkunpoika). Jonkin verran pieleen tosin senkin.

Uusin kuuluminen on että isä on kaatunut, lonkka murtunut ja aika lähellä loppua.
Kuinkahan sattuikin tulemaan mieleen, että joku asianomainen on tyrkännyt sokean reippaasti nurin, koska hänet pitäisi saada hengiltä joulukuun alkupäiviin mennessä, verotuksellisista syistä. Neljännesmiljoonan euron perintöosuudesta, jolle on tilausteetetty testamentti, lähtee silloin toisen kierroksen verot.

Raakaa ajatella realistisesti, että sama(t) henkilö(t) pudotti(vat) äitini päälleen sairaalan sängystä 1999, kolautti(vat) veljeni kallon murskaksi noin vappuna 2001, pudotti(vat) sisareni vintistä luut säpäleiksi syksyllä 2002 ja nyt vielä isäni nurin lonkat murskaksi.

edistymise(mättömyyde)stä kirjoitti:

En tiedä, vieläkö lueskelet näitä hautautuneita, mutta jatkelenpahan kirjoittamista kuulumisista.

Yritin tarjota juttua poliiseille tutkittavaksi. Eivät huolineet. Ei kuulemma ole tarpeeksi konkreettista todistetta mistään.

Sisareni konkreettisia vammoja olivat lantion sijoiltaanmenomurtuma ja häpyluunmurtuma, joita ei patologin mukaan saa normaalissa kaatumisessa, vaan korkealta putoamalla jonkin tylpän päälle. Lisäksi olkavarren murtuma, mikä ei myöskään synny kaatumalla. Löytymispaikalla ei ole mitään putoamismahdollisuutta, kuin sohvalta noin neljäkymmentä senttiä. Luunmurtumat tekivät liikkumisen täysin mahdottomaksi, joten hänet oli raahattu jostain muualta sohvalle tai sen viereen.

Asuinkumppani löytyi muutaman metrin päästä lattialta, tiedottomana, parin prosentin humalassa, aivotärähdyksen saaneeena, hypotermiassa.

-kummankin vammojen saaminen itsekseen löytöpaikoillaan on mahdotonta

-molemmat eivät ole voineet aiheuttaa toisilleen kyseisiä vammoja

Molemmat ovat maanneet loukkaantuneina paikoillaan ainakin neljä päivää (hakematon posti ja koira irrallaan pihalla).

Sisareni oli sanonut apuuntulleelle isosta sukulaisvierailusta selityksenä sotkuisuuteen.

Asunnossa on mahdollista pudota hyvin jyrkistä kolmannen kerroksen vintinportaista. Asuinkumppani kertoi olleensa aikaisemmin kolme vuorokautta sairaalassa tajuttomana aivotärähdyksen saatuaan pudottuaan vintistä.

Jos he olisivat yhdessä tapelleet vintissä (jossa oli viininkäymissammioita), vammojen saaminen olisi ollut kenties mahdollista, mutta silloin he olisivat jääneet toiseen kerrokseen, josta on mutkaiset portaat ja pitkä matka löytöpaikoilleen. Jonkin muun olisi pitänyt raahata (lierittää) heidät alas. Sellaisen rymähdyksen jälkeen kyllä molemmat olisivat olleet tajuttomia.

Joko asuinkumppanin kertomat ovat sepitelmiä (hän on aika pahasti dementoitunut ja peittelee kaiken aikaa muistiaukkoja satuilulla) tai paikalla on ollut muita henkilöitä tiputtelemassa heitä ja tarkoitus oli, että molemmat kuolevat vammoihinsa ja koira syö todisteet. Siinä tapauksessa asuinkumppani olisi kuollut ensiksi (se oli hyvin lähellä nytkin) ja keskinäisen testamentin omaisuus siirtyy ensin sisarelleni ja sitten koko hänen omaisuutensa hänen vierestään löytyvän pakotettuna aikaisemmin kirjoitutetun hätätilatestatamentin mukaisesti aikaisemmin kolkatun veljeni lapsille.

Jos epäilemälläni tavalla olisi tapahtunut, suunnitelmat ovat alkaneet kypsyä jonkun päässä lähinnä rahanhimosta siinä vaiheessa kun potissa oli 7-8 miljoonan markan omaisuus.

Hätätilatestamentiksi mainitun paperin sisällössä paljastuvat hommasta hyötyvät. Asuinkumppani pääsee eroon hyvin hankalasta henkilöstä (viimeiset vuodet heidän välillään olivat silkkaa sotaa), sisareni koirasta, joka oli sisarelleni läheisin 'ihmis'suhde, jota toinen ei edes saanut hoitaa eikä ulkoiluttaa ja saa irtaimiston kokonaisuudessaan (>22 000 euron vakuutusarvo)(sisareni henkilökohtaisia kultakoruja asuinkumppani on jo sosialisoinut päälle kymppitonnilla) Avustavat sukulaiset saavat sitten muun arvo-omaisuuden.

Testamentin käsittely on edelleen kesken oikeudessa. Isäni osalta se jäänee kaiketi joka tapauksessa voimaan puolen miljoonan arvostaan. Vanhus on toimitettu täysin varattomana kunnalliseen vanhainkotiin. Minua on kielletty olemasta häneen missään yhteydessä edes puhelimella. Varattomana en ole vuosikausiin päässyt matkustamaan hänen luokseen (lienee ollut -95:n paikkeilla kun liftasin hänen luokseen muutamaksi päiväksi)

Pesänjako tökkii edelleen asuntokauppaan. Virallinen pesänjakaja ei uskalla oikeudenkäynnin pelossa vaihtaa välitysfirmaa, vaan Huoneistokeskus saa jatkaa kieroiluaan. Samat ennaltasovitut ostajat ovat tulossa nappaamaan Hk:n alihinnoitteleman kämpän. Bulvaanit ehtivät jo pitää viereistä samanlaista asuntoa itsellään puolisen vuotta ja myyvät sitä nyt hyvällä voitolla
http://www.huoneistokeskus.fi/cgi-bin/myynnissa/kohdeas.cgi?kotiavain=703197
voidakseen ostaa tämän asunnon
http://www.huoneistokeskus.fi/cgi-bin/myynnissa/kohdeas.cgi?kotiavain=755411

Siinä muuten sisäkuvassa näkyy se alakerran paikka, jossa kuvan
http://www.huoneistokeskus.fi/cgi-bin/myynnissa/kuvasivuas.cgi?kotiavain=755411&khaku=&kuvanro=4&hintamin=MIN&hintamax=MAX&pintaalamin=MIN&pintaalamax=MAX&tontinalamin=MIN&tontinalamax=MAX&rakvuosimin=MIN&rakvuosimax=MAX&uudiskohteet=on&viimeisen=&lajittelu=hinnan&sivukoko=10&osoite=keih%E4srinne&paikkakunta=&postinro=&id=&hakusivu=hakuas&hakulomake=hakulomakeas&act=haku
vasemmassa laidassa näkyvän sohvan (vaihdettu tapauksen jälkeen tosin, kuten televisiokin) vieressä lattialla sisareni makasi (mattokin vaihdettu). Oikealla näkyvän keinutuolin takana näkyvän viherhuoneen oven edessä makasi asuinkumppani (siitä hypotermia) Koira oli aidatulla pihalla ja viherhuoneessa
http://netti.nic.fi/~pekkis/riskatsurkan/kuvagalleria.htm#
(A-pentueen Ahkunpoika)

Lue lisää

Tuota edellistä melkein vuotta myöhemmin.

Poliisi tutkinta meni kertaalleen läpi siten että poliisit haastattelivat kertaalleen asuinkumppanin ja olivat kovasti myötätuntoisia vanhalle juopolle naiselle. Kaikki satuilut menivät täysillä läpi ja poliisit eivät huomanneet edes sitä että kertomukseen jäi reilu viiden ja puolen vuorokauden aukko, jonka aikana ovi huoneistoon on ollut lukitsematta kaiken sivullisen rikollisjengin kuljeskella vapaasti sisään ja ulos. Näiset makaavat tiedottomina lattialla ja koira on sidottuna ulkona aitaan kiinni.

Todennäköisimmältä vaikuttaa, että asuinkumppani on hyökännyt sisareni kimppuun hänenomassa huoneessaan toisessa kerroksessa, kun sisareni on halunnut tehdä totaalisen pesäeron kaikkeen: myydä asunnon, myydä kesäpaikan ja muuttaa erilleen. Tappelun tuoksinassa toinen tipautti sisareni kaiteen yli kolmatta metriä alakertaan ja portaiden ja porraskaiteen päälle putoaminen auheutti murtumat ja muut vammat. Sitten raahannut loukkaantuneen tajuttoman sohvalle tai sohvan viereen lattialle ja jäänyt juopotellen seuraamaan tilanteen kehittymistä ja huomattuaan toisen liikuntakyvyttömäksi on innostunut juhlimaan tapausta niin rankasti juopotellen, että henki on meinannut lähteä itseltäkin.

Muuta omituista jutussa: Joku on kiristänyt sisartani puoli vuotta ennen kuolemaa, tai ainakin yrittänyt. Toinen mahdollisuus loukkaantumiseen on, että kiristäjä on tullut vähän kovistelemaan maksamattomuudesta ja kovistelu johtikin kuolemaan.

Seuraava omituisuus: Sisareni kertoi sairaalassa iäkseen huomattavasti todellisuutta enemmän ja elämäntarinakin oli aivan kuin jonkun toisen ja hän kuvitteli olevansa toisella paikkakunnalla (Karhulassa) ja oli innokkaasti lähdössä ajamaan omaan kotiinsa siinä vaiheessa, kun ei vielä tiennyt vammojensa vakavuutta.

"Hätätilatestamentti" käsiteltiin oikeudessa ja tuomittiin pätemättömäksi. Kulut jäivät kunkin asianomaisen omiksi tappioiksi: minun 5 e, veljeni lapsille asianajajankuluja tuhannen euron verran ja koiranaisen asianajakuluja puolisentoista tuhatta euroa.

Testamenttia tosin on toimitettu käytännössä voimaan jo kolmatta vuotta koiran osalta ja asuinkumppanin kahmimana irtaimistona ja nyt pitäisi saada peruutettua toimitukset.

Huoneistokeskus kärsi laittomasta ja pätemättömästä kauppayrityksestä kolmet mainostamistappiot ja edustaja Kuokkanen sai kenkää.

Hommaan on sekaantunut kaikkien aikaisempien lisäksi asuinkumppanin sukulaisia ja ties vielä ketä muita.

Veroihin on toistaiseksi saanut lykkäystä, mutta määrä kasvaa koko ajan. Pesänjakaja haluaa eroon koko sopasta ja yrittää oikoa ja haudata epäselvyydet unohduksiin liian pieninä selvitettäviksi. Veljeni lapset yrittävät värvätä kieroa asianajajaa etsimään jotain syitä minun kynimisekseni, kun heidän suunnitelmansa rapisevat yksi toisensa jälkeen murusina rikki.

syksyllä 2004 kirjoitti:

Testamentti juuttui oikeuteen, eikä mitään kuulu.
Kolmas kämpänmyyntiyritys meneillään jo toisessa firmassa.

Pesän selvitys seisoo paikoillaan.

Espoon poliisin väkivaltayksikön pomo (Kaski) ei ehdi ottaa koko juttua tutkittavakseen erinäisistä pyhelinsoitoista ja parista kirjallisesta pyynnöstä huolimatta. Riittää varmaan hommia niiden parin lapsen metsästämisestä, että kuuluvatko isälleen vai äidilleen.

Tavallinen poliisi onnistui selvittämään kadonneen koiran tapauksen (Riska Ahkunpoika). Jonkin verran pieleen tosin senkin.

Uusin kuuluminen on että isä on kaatunut, lonkka murtunut ja aika lähellä loppua.
Kuinkahan sattuikin tulemaan mieleen, että joku asianomainen on tyrkännyt sokean reippaasti nurin, koska hänet pitäisi saada hengiltä joulukuun alkupäiviin mennessä, verotuksellisista syistä. Neljännesmiljoonan euron perintöosuudesta, jolle on tilausteetetty testamentti, lähtee silloin toisen kierroksen verot.

Raakaa ajatella realistisesti, että sama(t) henkilö(t) pudotti(vat) äitini päälleen sairaalan sängystä 1999, kolautti(vat) veljeni kallon murskaksi noin vappuna 2001, pudotti(vat) sisareni vintistä luut säpäleiksi syksyllä 2002 ja nyt vielä isäni nurin lonkat murskaksi.

Lue lisää

Jako päätöksessään.

Paljon asioita jäi tutkimattomiksi

Todennäköisesti tapahtuneen kuvitelma:

Sisareni yksinään/yhdessä muiden kanssa kolkkasi kukkaruukulla veljeni, joka kuoli muutaman päivän kuluttua sairaalassa vammoihinsa. Kuolemansyy jätettiin tutkimatta /yksinään törmäillyt kotonaan.

Motiiveita:
-Veli teki julkisesti sitä, mitä sisko teki salaa; joi itseään hengiltä.
-Roopeankkamainen kitupiikkiys: isän taloremontin velat uhkasivat jäädä perillisten maksettaviksi. Veli pois päiviltä, niin isän voi vipata vanhainkotiin ja myydä talon.
-Kateus: veli eli koko elämänsä ilmaiseksi vanhempiensa talossa maksamatta siitä mitään, sisko joutui ostamaan omat talonsa ja lopuksi vielä elättämään vanhempiaan ja sen kylkiäisenä veljeäänkin.

Sisko kuoli itse vähää ennen, kuin olisi saanut äitinsä perintö-osuutena talonmyyntirahat, verojen kanssa kieroilu jätti kuitenkin ylimääräverot siskon maksettavaksi.

Asuinkumppani tai muut kolkkauksesta tietäneet kiristivät tai yrittivät kiristää sisareltani rahaa ilmiantamisen uhalla. Kiristykseen suostumattomana sisareni yritti muuttaa vanhaa testamenttia ja siitä tuli niin rankka tappelu asuinkumppanin kanssa, että asuinkumppani työnsi sisareni toisesta kerroksesta yli kaiteen ja portaisiin putoamisesta aiheutuivat vammat, joiden jälkiseuraaksiin hän kuoli.

Sitten asuinkumppani raahasi liikuntakyvyttömän sohvalle ja seurasi riemusta juopotellen toisen kuolemantekoa. / Vaihtoehtona, että muut sukulaiset juottivat molemmat tajuttomiksi ja pudottelivat ja kolkkailivat molempia ja jättivät kuolemaan ja tarkoitus oli, että asuinkumppani kuolee ensin ja jättää keskinäisellä testamentilla kesämökin sisarelleni joka puolestaan valmiiksi laaditetulla hätätilatestamentilla jättää kaiken veljeni lapsille.

Piha-aitaan sidottu koira hälytti kuitenkin apua ja molemmat selvisivät jonkin aikaa hengissä.

Piileskelen taas täällä takasivulla.Harvapa tänne
enää eksyy.Mietin taas murheen mysteeriä.Se on
ajankohtaista jälleen kerran.Maailmassa on enemmän
murhetta kuin pitkiin aikoihin.Vihaa ja
kostonhimoa.Ne ovat niin tuhoavia tunteita,että
pelottaa ihmisten takia.
Löytyykö ihmisen sydämestä enää myötätuntoa tai
edes hiven rakkautta vähäosaisia kohtaan.Miksi
vihan pitää aina näytellä suurempaa osaa kuin rak-
kauden?Tämä asia on uskon kannalta eräs epävarmuus
tekijä omalta kohdaltani.Tottakai tiedän,että
ihminen on se paha,joka aiheuttaa kaiken tuskan.
Kysymys on vain,miksi ihmiset vihaavat nin paljon.
Eihän viha rakenna koskaan mitään.Ja mikä Jumala
vaatii kuolemaa,jotta ihminen "pelastuu" tai
pääsee paratiisiin.Eikö elämä itsessään ole
paremminkin Jumalan ylistäistä,kuin turha
tuhoaminen.Tätä en ymmärrä.
Nämä kätketyt ajatukset toivon jäävän tänne
piiloon.

Jokeri kirjoitti:

Piileskelen taas täällä takasivulla.Harvapa tänne
enää eksyy.Mietin taas murheen mysteeriä.Se on
ajankohtaista jälleen kerran.Maailmassa on enemmän
murhetta kuin pitkiin aikoihin.Vihaa ja
kostonhimoa.Ne ovat niin tuhoavia tunteita,että
pelottaa ihmisten takia.
Löytyykö ihmisen sydämestä enää myötätuntoa tai
edes hiven rakkautta vähäosaisia kohtaan.Miksi
vihan pitää aina näytellä suurempaa osaa kuin rak-
kauden?Tämä asia on uskon kannalta eräs epävarmuus
tekijä omalta kohdaltani.Tottakai tiedän,että
ihminen on se paha,joka aiheuttaa kaiken tuskan.
Kysymys on vain,miksi ihmiset vihaavat nin paljon.
Eihän viha rakenna koskaan mitään.Ja mikä Jumala
vaatii kuolemaa,jotta ihminen "pelastuu" tai
pääsee paratiisiin.Eikö elämä itsessään ole
paremminkin Jumalan ylistäistä,kuin turha
tuhoaminen.Tätä en ymmärrä.
Nämä kätketyt ajatukset toivon jäävän tänne
piiloon.

Lue lisää

En minä tänne muuten olisi eksynyt, mutta tulin
etsimään noista ylläolevista surukirjoituksista
yhtä asiaa ja huomasin viestisi ja yritän tulkita
näitä vaikeita asioita oman vajavaisen
ymmärrykseni mukaan.

Ymmärrän itse Jumalan ja ihmisen keskinäisiä
välejä ja suhteita parhaiten matematiikan
keinoin. Jumala on matemaattisesti
äärettömyysolento. Kaikki häntä kuuvaavat
ominaisuudet ovat ihmisen näkökulmasta
äärettömyysmerkillä varustettuja. Ihmisen mikään
ominaisuus, ei edes kaikkien aikojen ihmiskuntien
yhteenlaskettu ominaisuussummakaan yllä kuin
äärellisten lukujen arvoon asti, mikä jää
äärettömyyden etäisyydelle Jumalan vastaavista.

Ihmisen ja Jumalan eroa mitataan aina
äärettömyysasteikolla, mitään siltoja ei voi
rakentaa sellaiselle välille.

(nämä ovat vuosisatojen ja -tuhansien aikana
viisaiden ja nöyrien jumalantutkijoiden
mietteitä, ja sitä Jumalaa, mistä nyt on kysymys,
ei voi tutkia Raamatun ulkopuolella, koska
Raamattu on Jumalan antama ilmoitus itsestään,
niinkuin se itse sanoo) (Tämä on se ihmisjärjelle
ja ymmärrykselle ylittämätön kohta, "hullutus",
kuten Raamattu itse sanoo)

(Tähän tulee nyt Raamattua, koska mielestäni se
sanoo asian selkeämmin ja ytimekkäämmin kuin minä)

Ensimmäisen korinttolaiskirjeen ensimmäisestä
luvusta:
>>18. Sillä sana rististä on hullutus niille,
jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka
pelastumme, se on Jumalan voima.
19. Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten
viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä
teen mitättömäksi".
20. Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet?
Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole
tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21. Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei
oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin
Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen
kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
22. koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja
kreikkalaiset etsivät viisautta,
23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua
Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja
pakanoille hullutus,
24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut,
olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on
Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
25. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin
ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin
ihmiset.
26. Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne:
ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta
mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27. vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen
Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja
sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala
valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on,
häpeään, <<

Apostolien teot 26:

>>Mutta Jumalan avulla, jota olen saanut tähän
päivään asti, minä seison ja todistan sekä
pienille että suurille, enkä puhu mitään muuta,
kuin minkä profeetat ja Mooses ovat sanoneet
tulevan tapahtumaan,
23. että nimittäin Kristuksen piti kärsimän ja
kuolleitten ylösnousemuksen esikoisena julistaman
valkeutta sekä tälle kansalle että pakanoille."
24. Mutta kun hän näin puolustautui, sanoi Festus
suurella äänellä: "Sinä olet hullu, Paavali,
suuri oppi hulluttaa sinut".
25. Mutta Paavali sanoi: "En ole hullu, korkea-
arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen
sanoja.
26. Kuningas kyllä nämä tietää, jonka tähden minä
puhunkin hänelle rohkeasti. Sillä minä en usko
minkään näistä asioista olevan häneltä salassa;
eiväthän nämä ole missään syrjäsopessa
tapahtuneet.
27. Uskotko, kuningas Agrippa, profeettoja? Minä
tiedän, että uskot."
28. Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Vähälläpä
luulet taivuttavasi minut kristityksi".
29. Mutta Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta,
että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan
sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään
kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen,
näitä kahleita lukuunottamatta". <<

Sitten tämän "vanhurskauttamis"-sanan sisältöä.
Se on niinkuin oikeustoimi, Jumala vastaan
ihminen, äärettömyysoliota vastaan on tehty
rikos, ihmismittakaavalla rikos on äärellinen,
koska ei ihmisistä muuhun ole, mutta Jumala-
asteikolla rikos määräytyy Jumalan asteikon
mukaan, ja se ei voi olla muuta kuin
äärettömyyskokoinen. Samalla asteikolla
rangaistuksen tulisi olla ääretön ja siihen
määrään ihmiskunnalla ei ole resursseja.
Ratkaisemattoman tilanteen ratkaisuksi Jumala
lähetti äärettömyysolion kärsimään äärettömän
suuruisen rangaistuksen, jotta
oikeudenmukaisuusnormit täyttyisivät.

Mikä oli se rikos? Raamatunmsananmukaisesti
syntiinlankeemus, mutta mikäli rohkenen tarjoilla
väliin vertauskuvallisuutta, kysymys voisi olla
Luojan ja luodun suhteesta, jossa toistuu sama
äärettömyys-äärellisyys-funktio. Ja että
äärelliseksi luodulle ihmiselle tulisi
mahdolliseksi päästä äärettömyysolion yhteyteen,
tarvitaan välittäjäksi äärettömyysolio Kristus,
jossa oli mukana täydellinen ihminen ja hänen
kauttaan meille tarjotaan mahdollisuus päästä
osalliseksi äärettömästä lahjasta, mikä on yhteys
näihin äärettömyyssfääreihin.

(luultavasti selitys oli täysin käsittämätön)

poikanen kirjoitti:

En minä tänne muuten olisi eksynyt, mutta tulin
etsimään noista ylläolevista surukirjoituksista
yhtä asiaa ja huomasin viestisi ja yritän tulkita
näitä vaikeita asioita oman vajavaisen
ymmärrykseni mukaan.

Ymmärrän itse Jumalan ja ihmisen keskinäisiä
välejä ja suhteita parhaiten matematiikan
keinoin. Jumala on matemaattisesti
äärettömyysolento. Kaikki häntä kuuvaavat
ominaisuudet ovat ihmisen näkökulmasta
äärettömyysmerkillä varustettuja. Ihmisen mikään
ominaisuus, ei edes kaikkien aikojen ihmiskuntien
yhteenlaskettu ominaisuussummakaan yllä kuin
äärellisten lukujen arvoon asti, mikä jää
äärettömyyden etäisyydelle Jumalan vastaavista.

Ihmisen ja Jumalan eroa mitataan aina
äärettömyysasteikolla, mitään siltoja ei voi
rakentaa sellaiselle välille.

(nämä ovat vuosisatojen ja -tuhansien aikana
viisaiden ja nöyrien jumalantutkijoiden
mietteitä, ja sitä Jumalaa, mistä nyt on kysymys,
ei voi tutkia Raamatun ulkopuolella, koska
Raamattu on Jumalan antama ilmoitus itsestään,
niinkuin se itse sanoo) (Tämä on se ihmisjärjelle
ja ymmärrykselle ylittämätön kohta, "hullutus",
kuten Raamattu itse sanoo)

(Tähän tulee nyt Raamattua, koska mielestäni se
sanoo asian selkeämmin ja ytimekkäämmin kuin minä)

Ensimmäisen korinttolaiskirjeen ensimmäisestä
luvusta:
>>18. Sillä sana rististä on hullutus niille,
jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka
pelastumme, se on Jumalan voima.
19. Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten
viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä
teen mitättömäksi".
20. Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet?
Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole
tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21. Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei
oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin
Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen
kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
22. koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja
kreikkalaiset etsivät viisautta,
23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua
Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja
pakanoille hullutus,
24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut,
olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on
Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
25. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin
ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin
ihmiset.
26. Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne:
ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta
mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27. vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen
Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja
sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala
valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on,
häpeään, <<

Apostolien teot 26:

>>Mutta Jumalan avulla, jota olen saanut tähän
päivään asti, minä seison ja todistan sekä
pienille että suurille, enkä puhu mitään muuta,
kuin minkä profeetat ja Mooses ovat sanoneet
tulevan tapahtumaan,
23. että nimittäin Kristuksen piti kärsimän ja
kuolleitten ylösnousemuksen esikoisena julistaman
valkeutta sekä tälle kansalle että pakanoille."
24. Mutta kun hän näin puolustautui, sanoi Festus
suurella äänellä: "Sinä olet hullu, Paavali,
suuri oppi hulluttaa sinut".
25. Mutta Paavali sanoi: "En ole hullu, korkea-
arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen
sanoja.
26. Kuningas kyllä nämä tietää, jonka tähden minä
puhunkin hänelle rohkeasti. Sillä minä en usko
minkään näistä asioista olevan häneltä salassa;
eiväthän nämä ole missään syrjäsopessa
tapahtuneet.
27. Uskotko, kuningas Agrippa, profeettoja? Minä
tiedän, että uskot."
28. Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Vähälläpä
luulet taivuttavasi minut kristityksi".
29. Mutta Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta,
että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan
sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään
kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen,
näitä kahleita lukuunottamatta". <<

Sitten tämän "vanhurskauttamis"-sanan sisältöä.
Se on niinkuin oikeustoimi, Jumala vastaan
ihminen, äärettömyysoliota vastaan on tehty
rikos, ihmismittakaavalla rikos on äärellinen,
koska ei ihmisistä muuhun ole, mutta Jumala-
asteikolla rikos määräytyy Jumalan asteikon
mukaan, ja se ei voi olla muuta kuin
äärettömyyskokoinen. Samalla asteikolla
rangaistuksen tulisi olla ääretön ja siihen
määrään ihmiskunnalla ei ole resursseja.
Ratkaisemattoman tilanteen ratkaisuksi Jumala
lähetti äärettömyysolion kärsimään äärettömän
suuruisen rangaistuksen, jotta
oikeudenmukaisuusnormit täyttyisivät.

Mikä oli se rikos? Raamatunmsananmukaisesti
syntiinlankeemus, mutta mikäli rohkenen tarjoilla
väliin vertauskuvallisuutta, kysymys voisi olla
Luojan ja luodun suhteesta, jossa toistuu sama
äärettömyys-äärellisyys-funktio. Ja että
äärelliseksi luodulle ihmiselle tulisi
mahdolliseksi päästä äärettömyysolion yhteyteen,
tarvitaan välittäjäksi äärettömyysolio Kristus,
jossa oli mukana täydellinen ihminen ja hänen
kauttaan meille tarjotaan mahdollisuus päästä
osalliseksi äärettömästä lahjasta, mikä on yhteys
näihin äärettömyyssfääreihin.

(luultavasti selitys oli täysin käsittämätön)

Lue lisää

Tunnen olevani kuin orpo piru Kalajoen
markkinoilla.Ymmärsin jotenkin sanomasi sisällön.
Siia Jumalan ja äärettömyyden.Ihmisen osan sisältö
jäi vähän arvoitukseksi.Vai riittäneekö se,että
myöntää olevansa niin vajavainen ettei ymmärrys
riitä,ainoastaan usko.Entä armo.Mikä on armon
osuus Jumalan suunnitelmassa?Siihen olen
luottanut tähän asti.Minulle Kristus,Jumala ja
Pyhähenki ovat jotnkin yksi ja sama asia,joka on'
vain selitetty monimutkaisesti.nko tämä väärä
käsitys?

Jokeri kirjoitti:

Tunnen olevani kuin orpo piru Kalajoen
markkinoilla.Ymmärsin jotenkin sanomasi sisällön.
Siia Jumalan ja äärettömyyden.Ihmisen osan sisältö
jäi vähän arvoitukseksi.Vai riittäneekö se,että
myöntää olevansa niin vajavainen ettei ymmärrys
riitä,ainoastaan usko.Entä armo.Mikä on armon
osuus Jumalan suunnitelmassa?Siihen olen
luottanut tähän asti.Minulle Kristus,Jumala ja
Pyhähenki ovat jotnkin yksi ja sama asia,joka on'
vain selitetty monimutkaisesti.nko tämä väärä
käsitys?

Lue lisää

En ehkä ymmärrä alun vertauskuvallisuutta, yritin
hakea netistä:
>>Kokkola sai kaupunkioikeudet 1620 ja luvan
pitää markkinoita Kalajoen Santaniemessä niin
kuin tätä aluetta silloin kutsuttiin>>
>>Syksy I (1895). Simbergin piru on hellyttävä ja
<<>>Vexi Salmi. ORPO PIRU JA SIIVETÖN ENKELI. <<
piru-sivut jostain syystä yleensä jumittavat
koneen tai vievät omituisille pornosivuille, niin
nytkin. Raivaan ruudun tyhjäksi ja yritän
uudelleen asiasta.

Jokeri kirjoitti:

Tunnen olevani kuin orpo piru Kalajoen
markkinoilla.Ymmärsin jotenkin sanomasi sisällön.
Siia Jumalan ja äärettömyyden.Ihmisen osan sisältö
jäi vähän arvoitukseksi.Vai riittäneekö se,että
myöntää olevansa niin vajavainen ettei ymmärrys
riitä,ainoastaan usko.Entä armo.Mikä on armon
osuus Jumalan suunnitelmassa?Siihen olen
luottanut tähän asti.Minulle Kristus,Jumala ja
Pyhähenki ovat jotnkin yksi ja sama asia,joka on'
vain selitetty monimutkaisesti.nko tämä väärä
käsitys?

Lue lisää

Se ihmisen ja armon osuus noissa
käsittämättömissä jutuissa on vähän sinnepäin,
että kun ihmisellä ei ole keinoja päästä Jumalan
luo, niin Jumala valmisti itse sen keinon ja se
keino on Jeesus Kristus ja kaikki ne
äärettömyyssymboliikat mitä Hänen olemukseensa ja
toimintaansa kätkeytyy, joista ihmisen tarpeisiin
riittävästi on ilmoitettu Raamatussa.

Armo on sitä, että Jumala kippaa ihmisen niskaan
ihan ilmaiseksi ja ilman ihmisen omia ansioita
kaikki ne Jumalalliset hyvyydet, mitä
Kristuksessa on ja ihmisen osana on yrittää ottaa
vastaan niin paljon tätä kaikkea hyvyyttä kuin
pieni ihmissielu sietää.

poikanen kirjoitti:

Se ihmisen ja armon osuus noissa
käsittämättömissä jutuissa on vähän sinnepäin,
että kun ihmisellä ei ole keinoja päästä Jumalan
luo, niin Jumala valmisti itse sen keinon ja se
keino on Jeesus Kristus ja kaikki ne
äärettömyyssymboliikat mitä Hänen olemukseensa ja
toimintaansa kätkeytyy, joista ihmisen tarpeisiin
riittävästi on ilmoitettu Raamatussa.

Armo on sitä, että Jumala kippaa ihmisen niskaan
ihan ilmaiseksi ja ilman ihmisen omia ansioita
kaikki ne Jumalalliset hyvyydet, mitä
Kristuksessa on ja ihmisen osana on yrittää ottaa
vastaan niin paljon tätä kaikkea hyvyyttä kuin
pieni ihmissielu sietää.

Lue lisää

Niinhän minä muistelinkin,että eivät ihmisen teot
vaan usko ja yksin armosta ihminen "pelastuu".
Mikä tämä pelastus sitten onkin.Helvettiin en
usko.Ehkä sielun rauha on se pelastus.Kuoleman
jälkeinen elämä on minulle arvoitus.