Naisen saaminen on loppujen lopuksi aika helppoa. Ja minulla on kokemusta nimittäin siitäkin kuinka sitä naista ei saa.
Olen aina treenannut paljon, mutta aikaisemmin en hirveästi kiinnittänyt ruokavalioon huomioita. Joten olin jopa hiukan tukeva. Nyt olen laihduttanut noin kymmenen kiloa ja treenatut lihakset, ei kuitenkaan liian suuret, ovat tulleet esille.
Ennen etsin rakkautta, ja jopa niinkin kornia asiaa kuin sielunkumppanuutta. Nyt en enää etsi rakkautta, vaan nopeita ja pinnallisia kokemuksia. Kun siirtää läheisyyden kaipuun taka-alalle, eihän sitä silloinkaan ollut kun sitä kaipasi ja kirjoitti pöytälaatikot täyteen imeliä runoja, huomaa kuinka pelkkä pintakin voi tuntua ihan hyvältä.
Jostain syystä naiset jäävät sinuun kiinni kun kohtelet heitä kuin kulkukoiria; välillä taputat päähän ja annat ruokaa, toisella kertaa potkaiset kylkeen. Siltikin ne palaavat takaisin koska muistavat kuinka joskus avasit ovesi.
Ja kun siirtää tämän ajattelun vielä vaikka työelämäänkin, niin huomaa kuinka helppoa on kun ei ole minkäänlaisia tunnesiteitä toisiin ihmisiin. Ratkaisuja pystyy tekemään vain järkipohjalta. Ja kun olen työelämässä, niin huomaan että tällaiset ihmiset ovat niitä joita mielistelet pikkujouluissa boolimaljan vieressä.
Haittapuolena tässä muuntautumisessa on tietysti se että eksyy entistä kauemmaksi itsestään, tai ainakin siitä mitä joskus kuvitteli olevansa. Ja mitä kauemmin on harhaillut, sitä vaikeampaa on enää palata, ja alkaa miettimään että miksi helvetissä pitäisi edes palata. Kymmenen vuoden takainen itseni sylkisi minua kasvoihin, mutta minä hymyilisin ja sanoisin ettei unelmilla ja rakkaudella elä, niistä vaan kuihtuu. Eilisen teeman mukaisesti: Sad but true.
Joten kaikki jotka unelmoitte rakkaudesta ja sanattomasta keskustelusta kun katsoo toista silmiin, unohtakaa koko juttu. Mitä enemmän halveksii toisia sitä enemmän he rakastuvat sinuun. Olethan vahva ja menestyvä mies. Mies jonka naiset haluavat kesyttää että voivat siitä kehua ystävättärilleen. Mutta eivät raukat ymmärrä että jos ei itsekkään pysty enää kesyttämään itseään ei siihen muutkaan pysty.
Olen aina treenannut paljon, mutta aikaisemmin en hirveästi kiinnittänyt ruokavalioon huomioita. Joten olin jopa hiukan tukeva. Nyt olen laihduttanut noin kymmenen kiloa ja treenatut lihakset, ei kuitenkaan liian suuret, ovat tulleet esille.
Ennen etsin rakkautta, ja jopa niinkin kornia asiaa kuin sielunkumppanuutta. Nyt en enää etsi rakkautta, vaan nopeita ja pinnallisia kokemuksia. Kun siirtää läheisyyden kaipuun taka-alalle, eihän sitä silloinkaan ollut kun sitä kaipasi ja kirjoitti pöytälaatikot täyteen imeliä runoja, huomaa kuinka pelkkä pintakin voi tuntua ihan hyvältä.
Jostain syystä naiset jäävät sinuun kiinni kun kohtelet heitä kuin kulkukoiria; välillä taputat päähän ja annat ruokaa, toisella kertaa potkaiset kylkeen. Siltikin ne palaavat takaisin koska muistavat kuinka joskus avasit ovesi.
Ja kun siirtää tämän ajattelun vielä vaikka työelämäänkin, niin huomaa kuinka helppoa on kun ei ole minkäänlaisia tunnesiteitä toisiin ihmisiin. Ratkaisuja pystyy tekemään vain järkipohjalta. Ja kun olen työelämässä, niin huomaan että tällaiset ihmiset ovat niitä joita mielistelet pikkujouluissa boolimaljan vieressä.
Haittapuolena tässä muuntautumisessa on tietysti se että eksyy entistä kauemmaksi itsestään, tai ainakin siitä mitä joskus kuvitteli olevansa. Ja mitä kauemmin on harhaillut, sitä vaikeampaa on enää palata, ja alkaa miettimään että miksi helvetissä pitäisi edes palata. Kymmenen vuoden takainen itseni sylkisi minua kasvoihin, mutta minä hymyilisin ja sanoisin ettei unelmilla ja rakkaudella elä, niistä vaan kuihtuu. Eilisen teeman mukaisesti: Sad but true.
Joten kaikki jotka unelmoitte rakkaudesta ja sanattomasta keskustelusta kun katsoo toista silmiin, unohtakaa koko juttu. Mitä enemmän halveksii toisia sitä enemmän he rakastuvat sinuun. Olethan vahva ja menestyvä mies. Mies jonka naiset haluavat kesyttää että voivat siitä kehua ystävättärilleen. Mutta eivät raukat ymmärrä että jos ei itsekkään pysty enää kesyttämään itseään ei siihen muutkaan pysty.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Oot varmaan kokenu paljon pettymyksiä naisten kanssa? Ohareita, jättämisiä, jopa pettämisiä. Sillois sitä laittaa sydämen päälle helposti kuoren ja rupeaa ihmissuhteissa pinnalliseksi ettei enää särje omaa sydäntään. Ei tota loputtomiin kuitenkaan kestä, jossain vaiheessa joku taas pääsee sydäämeesi kuin varkain.
Mä en tommosista kylmistä suhteista enää perusta! Tiedän, että on olmemassa myös sellaista ihmissuhdetta johon kuuluu aito rakkaus, välittäminen, romantiikka, sitoutuminen, sielunveljeys, syvät tunteet, sitoutumisenhalu, ikävöinti, yhteenkuuluvuus, RAKKAUS.
Ja vähempään en tuu tyytymään.
Kyllä varmasti kaikki joutuvat joskus pettymään. Ei siitä ole kyse, vaan siitä ettei kannata naisiin ladata mitään odotuksia. Eikä kannata kuvitella että koskaan löytäisi mitään Waltarimaisen odysseian kaltaista kuolematonta rakkautta. Niin ei käy ja pettymykset vaan satuttavat; sinänsä olet oikeassa tuosta sydämen muuraamisesta umpeen.
Naiset eivät vaan jostain syystä kunnioita miehiä jotka uskovat ehdottomaan rakkauteen. Naiset haluavat tulla satutetuiksi. Satutetuiksi "sillain vähän vaan", ja lopussa taltutettais tämä kulkuri ja tanssittais kyläkirkossa häitä isän kuivatessa silmäkulmiaan.
Ja häveten joudun myöntämään että ennen uskoin siihen että kun avaa sydämensä toiselle, se toinen kunnioittaisi ja arvostaisi sitä. Uskomatonta naiviutta, jota joutuu katumaan kun kirjeet tulevat esille jonkun muun kertomana. No, oppirahansa joutuvat kaikki maksamaan. Eikä minusta ole tehnyt kyynistä mikään yksittäinen tapaus, vaan olen todella pohtinut kuinka tästä maailmasta selviää parhaiten rikkomatta itseään.
Neuvoksi vaan kirjoitin muille runoilijasieluille jotka ihmettelevät miksi nainen lähtee hakemaan haavoja yleisesti tunnetun kusipää elostelijan mukaan. Jos et pysty voittamaan heitä, liity heihin.
on tulla rikotuksi: kärsiä ja kokea tuskaa - ja myös rakastaa. Vain särkymällä voi muuttua paremmaksi, vain paloista saa uuden. Miksi et anna elämän opettaa?
Oletko jo kuollut, kun puhut niin lopulliseen sävyyn?
en ainakaan fyysisesti. Ja kyllä tarkoituksena olisi roikkua mukana jatkossakin. Sitä tyydytystä en halua kenellekkään antaa..
Nämä pari vastausta keskittyvät nyt liikaa minuun. Halusin vaan kertoa mielipiteeni siitä että ei kannata rikkoa itseään etsimällä jotain sellaista mitä ei ole olemassa. Tai jos on olemassa, niin todennäköisyys sellaisen löytämiseen on olematon.
Hermanni sinä taidat muuten valitettavasti olla täysin oikeassa!
Hyvin samansuuntaisia ajatuksia tästä aiheesta itsellänikin ja edelleenkin, valitettavasti.
Mutta näin se tuntuu oikeasa elämässä menevän...
Siellähän se oma Hermanni kisuni on, oot ollu taas hypäkällä kylillä. Kylla se emäntä täällä Hermanni kisun taas ottaa syliin, paijaa, antaa lämpöä, rakkautta ja ruokaa.
...jo tajunnut tuon, ainakin osittain. Mutta vielä en ole valmis heittämään menemään unelmaani. Sillä on kuitenkin vielä toistaiseksi isompi paikka minussa kuin katkeruudella. En epäile yhtään, etteikö tätä menoa jonain päivänä käy juuri noin kuin sinulle.
Mä olen jo aikuinen nainen, ikää ihan riittävästi, ulkonäköä jäljellä, kroppaa ja muuta. Takana pari pitkää ihmissuhdetta, joista jälkimmäisen aikana aloin tajuta, miten tärkeää on olla rehellinen itselleen.
Mulla on haluna löytää tasa-arvoinen kumppanuus, väkivallaton suhde, rakkaus, sielunveljeys, yhteinen kokeminen, luottaminen. Mä en silti kulje sielu avoimena ihmisen kuin ihmisen nähdä ja päästä lähelle. Mulla tunteet pelaa, olen ehjänä elossa. Olen vain valpastunut. En lupaa kellekään enempää mitä pystyn pitämään. En ota keltään vastaan isompaa palaa sielusta kuin mitä pystyn antamaan takaisin, mutta en myöskään kauppaa sitä alennusmyynnissä.
Jos joudun tällä tyylillä olemaan yksikseni hamaan hautaan, en sitä onneksi vielä tiedä, ja olenpahan elänyt sovussa aidon itseni kanssa.
Kaipaamani ehkä vielä tulee ja erottaa ääneni kaiken hälinän seasta, tunnistaa kasvoni muitten joukosta, kestää itkuni ja nauruni, jakaa ne kanssani itseään pimittämättä. Aidosti,ilman valheellista kyynisyyttä.
Mä uskon ikuisesti tohon sielunkumppanuuteen tai rakkauteen ensisilmäyksel. Oon kerran tuntenu sen ja tästä lähtien tiedän miltä sen kuuluis tuntea. Tottakai voisin tyytyä vähempään mut mitä sit 10 vuoden päästä, tai viiden? Tulis ihan varmasti ero. juu että tämmöst tällä kertaa.... kommentoikaa jos joku on samaa tai eri mieltä
heips Hermanni,
voin kertoa sulle rakkaus on joskus sokea, tiedän sen.
Rakastuin joskus mieheen niin paljon että tekisin hänen puolesta ihan mitä vaan... hän oli samalainen kuin sinä, leikki mulla, kohteli hyvin ja sitten taas huonosti. Rakastin häntä niin paljon että odotin, yritin, annoin anteeksi ja toivoin, avasin sydämeni ja annoin kaiken mitä voin koska kaiken halusin jakaa rakkaani kanssa Hän ei ole ikinä sanonut että rakastaa, minä en ahdistellut häntä, en kysellyt liikaa, annoin hänelle aikaa ja rauhaa ja olin vaan niin onnellinen että sain olla hänen vieressä...
Sitten hän kyllästyi minuun ja jätti, sydämeni meni muruiseksi ja lähdin pois itkemään ja etsimään niitä paloisia... vuoden verran tuntui siltä ettei ole kesää eikä kevättä vaan talvi ei ikinä lopu, että olen eksynyt enkä tiedä mihin menen ja mitä teen, ihan kuin sydän olisi pysähtynyt ja nyt se pikkuhiljaa taas tikittää...
Voi olla että hän vieläkin ajattelee samalla tavalla kuin sinä, voi olla ettei hän muista nimeäni enää.
Muista sinäkin Hermanni että joku voi oikeasti rakastaa sua ja voit satuttaa enemmään kuin ikinä kuvittelit.
Elän suhteessa, jossa mies tulee ja menee miten mielii. Hän on öitä pois kotoa, selittämättä missä on ollut, tai toteaa vain olleensa "tuolla noin". Minulle hän huutaa ja rähjää enemmän kuin olisi tarpeen. Vuosien varrella minusta on tullut kylmä kynnysmatto. Itken hiljaa sisäänpäin ja sydämeeni on tullut kylmä. Olen kuori siitä mikä joskus luulin olevani, mutta en tunne eläväni nyt. Pieni toivon pilkahdus joskus tulevaisuudessa kenties häämöttävästä läheisyydestä (edes henkisestä) saa minut pysymään jotenkin hereillä. Voi, kun pystyisin olemaan onnellisesti valheellinen, kylmä hyväksikäyttäjä. Sellainen, vaikkakin surulliselta kuulostava elämä ei varmastikaan ole tämän surullisempaa. Jos lähtisin ensimmäisen vinkkaajan matkaan, niitä tielleni toisinaan tulee. Ja joskus ehkä lähdenkin. Kun vien roskat.
Mieti, miksi et arvosta itseäsi. Moittivatko vanhempasi sinua lapsena? Pidätkö itseäsi muita huonompana? Mies kohtelee sinua sillä tavalla, jonka uskot ansaitsevasi.
Tätä mä en tajua: miksi pitää olla vapaehtoisesti jonkun kylmänä kynnysmattona? Onko jotain mennyt pahastikin pieleen, kun ei edes oma äly sano, ettei sellaiseen tarvitse alistua ? Omaa elämää ei tarvitse käyttää marttyyrin osaan. Epätyydyttävän ihmissuhteen voi lopettaa, koska yksinkin on parempi olla kuin huonossa seurassa. Vaatii vain oivalluksen, ettei kukaan toinen tule tekemään ratkaisua minun puolestani, ei elä eikä kidu minun takiani. Voi, ja kannattaa olla rohkea, edes yhden ainoan kerran elämässään. Itsensä takia.
aika hyökkäävää tekstiä.
vapaa-ehtoisesti suhteessa oleminen on aika suhteellinen käsitys.
kuka vaan tajuaa että kannattaa lähteä suhteesta jossa itseen sattuu,mutta kuka vaan ei pysty lähtemään! lähteminen on joskus niin äärettömän vaikeaa,eikä siihen ainakaan yksin pysty,ei ilman kunnollista tukijoukkoa ja omaa taistelutahtoa itsensä puolesta.joskus voi olla niin yksin ja niin väsynyt että suhteesta irti ääseminen tuntuu mahdottomalta..tsemppiä kaikille semmosessa tilanteessa oleville!!
Mä en käsitä miten suhteen vapaaehtoisuus olisi suhteellista. En hahmota tilannetta, jossa olisi pakko olla alistettuna tai pahoinpideltynä henkisesti tai fyysisesti. Onko jotkut kenties tuomittu elämään keskenään kävi mitä kävi, vai onko kyseessä finassipolittinen ratkaisu ? Mikään ei pakota olemaan parisuhteessa, jossa ei ole hyvä olla.
Ymmärrän toki, ettei voimaa lähtemiseen välttämättä ole, mutta siihenkin tilanteeseen on muita ratkaisuja kuin alistuminen ja valittaminen. Ensimmäiset askeleet on kipeimpiä, mutta jotenkin pitäisi herätä välittämään itsestään niin paljon, ettei annna loputtomiin sortaa ja alistaa. Lankakerässäkin on kaksi päätä, ja lisää saa kun pätkii väliltä.
Pahoillani, jos teksi tuntuu rankalta, mutta oikeastaan jokaisen on itse tehtävä raskaimmat ratkaisunsa, oli tukijoukkoja tai ei.
kuules arvostan itseäni ja en ajattele että olen huonompi kuin muut, mistä sellaista sait päähän?...
>Mies kohtelee sinua sillä tavalla, jonka uskot >ansaitsevasi.
- jokainen toivoo että häntä kohdellaan hyvin, so? aika tyhmä lause
>Epätyydyttävän ihmissuhteen voi lopettaa, koska >yksinkin on parempi olla kuin huonossa seurassa.
Helppoa sanoa näin jälkikäteen että miksi pitää olla kynnysmattona. Vaikka olen(ja olen aina ollut) ihan samaa mieltä, kun on rakastunut korvia myöten, ei näe monia asioita. Silloin toivoin että jotain muuttuu. Suhde kesti pari kuukautta, enkä ole mikään martyyri vaikka olinkin pitkään surullinen kun se loppui. Vaikka ymmärsinkin että näin on minun kannalta parempi, sydän särkyi ja se ei ole helppoa. Tein omia ratkaisuja ja omia virheita, opin paljon enkä toista niitä. Toivottavasti ;)
>olla alistettuna tai pahoinpideltynä henkisesti tai >fyysisesti
mistähän se tuli?...*ihmeissään* Kukaan ei ole sanonut että on pakko olla ...
Annie varmaan tarkoitti sitä ettei ole helppoa jättää kun rakastaa, vaikka näin olisikin pakko tehdä aikaisemmin tai myöhemmin.
Hän ei sanonut ettei pidä tehdä ratkaisuja itse.
olet täysin oikeassa!mä oon huomannu ihan saman asian,et niin se todellakin menee kuin sanoit!
ja miesten kanssa oon huomannu kans että mitä vähemmän vaikuttaa kiinnostuneelta,ni sitä enemmän ne kiinnostuu ja monen kanssa on käyny just niin että mitä kovemmin koittaa ottaa etäisyyttä ja elelee omaa elämää,ni sitä enemmän ne vaan hullaantuu..ja omal elämäl tarkotan,että tapailee muita miehiä ym..
on se vaan kumma juttu,kun tunteensa näyttää ja ottaa jonku vakavissaan ni ei se ole niin kiinnostunu sitte,mut ku on meneväinen ja sinkku eikä koitakkaan saada toista seurustelemaan,ni johan roikkuu kiinni..en tajuu.
Hermanni, Hermanni, Hermanni... Sä olet kuules nyt eksyny polulta ja pahasti. Nautit halveksia muita, huoh*. Siis sähän olet totaalisen lapsellinen pelle! Niin ittees täynnä oleva paska, että et enää näe etees. Kurjaa sulla täytyy olla, et vaan sitä ite vielä tiedosta. Mutta varo, siellä se kolkuttaa jo ovella pian. Kohta huomaat että ketään ei vois vähempää kiinnostaa mielistellä sua ja ystävät ei enää ookka ystäviä. Lähipiirissäni oli tuommonen samankaltanen kundi kun sä, mut nykysin tyyppi asuu ja elää täysin yksin, koska tallasi isolla egollaan kaikki ja kaiken allensa. Herää pahvi!
naisen saanti aika helppoa, 50€, ja sillä saan...ei se nyt tosin ihan mieleinen ole, mutta silmät kiinni menettelee...ja on halpa, kun jotku pyytää 150-200 samasta asiasta,
Muuten pienikullisena, ja en komeana todennut että ei vaan vastakkaista sukupuolta nappaa. minkä ymmärrän kyllä, onhan itsellänikin omat mieltymykseni, ettei ihan kaikki tonnikeijut myöskään itseäni nappaa.