Onko onnellisia loppuja?

Hmmm... oma kokemukseni, joka pohjautuu nykysen exän kanssa koettuihin juttuihin...
Selvinpäin mies ei koskaan käyttäytynyt väkivaltaisesti, tai edes millään tavalla uhkaavasti mua kohtaan. Humalassa tilanne oli toinen. Seurusteltiin yhteensä 5,5vuotta, johon mahtuu kolme äärimmäisen hurjaa yhteenottoa, useita sellasia pienempiä.
Hurjimmaksi kaikista, luen sen mikä tapahtui eron jälkeen: mies tuli MUN ja LASTEN kotiin, täydessä kännissä.
Sanoi lapsille (2 ja 4v), menkää huoneeseenne leikkimään, isi ja äiti juttelee hieman. Siitä jo arvasin, että nyt ei hyvä heilu, ja turpaan siinä tulikin, ihan todenteolla.
Lapset näki tilanteen kokonaisuudessaan, eiväthän tuon ikäset huoneessaan pysy, jos kuuleevat että mekkala alkaa.
Näkivät kun isi heitteli mua pitkin seiniä, hakkasi tuolilla päähän, veti nyrkillä naamaan, paiskas lattiaan, potki kylkiin, teki mitä teki. Yhdessä vaiheessa, kun minä makasin lattialla jo täysin selkään saaneena, isi otti nuoremman tytön syliinsä ja alkoi sitä rauhottelemaan, tyyliin ei mitään hätää, ja SAMALLA veti mua viellä turpaan!!!
Lopulta ukko läks vetämään, jätti mut lattialle makaamaan, ja lapset itkivät niin jumalattomasti!
Kukaan naapureista ei tullut apuun, vaikka mun avun huudot varmasti kuulivat. Vasta sen jälkeen, kun exä oli lähtenyt, tuli alakerran mies kysymään että onko meillä kaikki ihan ok. En saanu sanotuks muuta kun että soita poliisit.

Poliisit kävi, ambulanssi kävi, ja exä vietiin putkaan. Seuraavana päivänä pääsi sieltä pois, ja laitto anteeksi pyyntöä tekstiviestillä. (oli ilmeisesti pää jonkunverran selvinnyt putkassa...) anteeksi en antanut, enkä tule koskaan antamaankaan. Se päivä, lukeutuu ehdottomasti elämäni paskimpiin päiviin, koska vielä tämän helvetin pahoinpitelyn jälkeen, kun olin vähän edes shokistani rauhoittunut, mulle soitettiin ja ilmoitettiin, että vanhimman tyttäreni isä on löydetty kuolleena.
(tämä nyt ei taas varsinaisesti itse asiaan liittynyt millään tavalla, mutta kerronpa vaan, ihan pelkisteen siitä syystä, että muut voi miettiä ja ihmetellä tätä mun vitun hyvää tuuria...)

Eniweis, homman pointti näin niinku lyhykäisyydessään on se, että jos miehesi ihan todella lopettaa sen alkon käytön, niin sinuna antaisin viel mahdollisuuden, jos siihen itse pystyt, mutta jos juominen jatkuu, niin fiksuin vaihtoehto on pistää homma poikki, koska useimmiten homma on just niin, että humalassa ihminen muuttuu niin paljon, että tekee asioita, mitä ei selvinpäin tekisi mistään hinnasta, ja yleensä se sitten toistuu toistuu ja toistuu.

Jos mies lyö kerran naista niin suhde pitää pistää heti poikki. Tälläsissa asioissa pitää olla nollatoleranssi. Miehenä minä kannatan sellaista.
pienenä mun äiti ja äidin poikaystävä kun joi viinaa niin aina ne tappeli. Ja ne tosiaan joi sitää viinaa viikollakin. ei siinä 8-9 vuotiaanavoinut kouluakaan käydä normaalisti. En mielelläni muistele lapsuuttani. Mut sanon vaan et lapset muistaa aikuisenakin mitä lapsena on tapahtunut. Jä äidin ei missään tapauksessa saa antaa lapsen sellasta nähdä joten suhde poikki vaan heti.

Niin.. siitäkään kun ei ikinä mitään takuita ole, että se juominen kanssa loppuisi.
Mun exä lopetti juomisen aina sen jälkeen kun kävi muhun kiinni. Parhaimmillaan oli puoltoista vuotta kuivilla, ja minä jo kerkesin toivomaan että nyt se juominen on oikeesti loppu, mutta ei.
Meidän suhde oli muutoin kaikinpuolin kunnossa, meillei ollut mitään ongelmia niinä aikoina, kun alko oli poissa kuvioista, mutta sitten kun se alko aina takasin tuli kuitenkin, niin kaikki se hyvä, mitä kuivana kautena onnistuttiin rakentamaan, hajosi aina uudestaan.
Sun ois itse osattava päättää, että luotatko mieheesi niin paljon, että hän lopettaa sen juomisen. Jos vähääkään epäilet, niin pistä homma poikki.
Saattaa tulla monia juoma kertoja vastaan, millon kaikki sujuu hyvin, mut aika suurella todennäköisyydellä tulee vastaan myös se kerta, kun mies käy sinuun uudestaan kiinni.

Mulla nykyään aika tarkat päihdekriteerit miehen suhteen.. jos mies juo mun mielestä liikaa niin suhteeseen en ala. Yksi päihdeongelmainen väkivaltainen mies riitti mulle paremmin kun hyvin.

Minäkin ajattelen, että jos miehesi lopettaa kokonaan viinaksien käytön, siis kaiken alkoholin (oluenkin), niin yhteiselämänne voisi onnistua.
Siis jos sinä pystyt unohtamaan tuon välikohtauksen ja jos miehesi oikeasti lopettaa juomisen.

Luultavasti sinä et voi unohtaa. Valitettavasti tuollainen jättää pysyvät jäljet ihmisen sieluun. Eikä miehesi juomattomuutta voi taata edes hän itse.

Jäljelle taitaa jäädä vain yksi vaihtoehto.

Oma exäni ei tarvinut edes alkoholia käyttäytyäkseen väkivaltaisesti ja pitää muistaa, että kun kerran lyö niin seuraavaan lyöntiin kynnys onkin jo paljon matalampi.

Valitettavasti tiedän täysin miltä tuo tuntuu, niin kuin moni muukin. Itse erosin juuri muutamia kuukausia sitten väkivaltaisesta suhteesta. Mies ei tarvinnut alkoholia muuttuakseen, pelkkä riitatilanne riitti. Mutta siis, meillä eka kimppuun käyminen oli juurikin vastaava, mies heitti väkisin kadulle kämpästä voimaa käyttäen.

Se olo, kun ei tahdo uskoa, että toinen jättää kadulle itkemään on uskomaton. Että miten rakkain ihminen voi tehdä niin. Itse kokemuksesta tiedän, että tilanne ei muuttunut siitä kuin pahempaan suuntaan ja loppujen lopuksi aloin itse syytellä itseäni tilanteesta...

Lähde kun vielä voit ja olet vielä kokonainen nainen henkisesti ja fyysisesti.

marjukkahoi puhuu asiaa, lähde kun vielä voit ja olet vielä kokonainen henkisesti ja fyysisesti... muttah. Pitkästä suhteesta, missä ei ennen tollasta ole tapahtunut, ja nyt kun tapahtui niin oltiin humalassa, ei ole niin helppoa vaan lähteä.

Meidän suhteessa, jos se juominen tosiaan ois loppunut, niin en kuunaan olisi miestä jättänyt, koska selvinpäin se oli kaikkea sitä, mitä minä mieheltä toivoin.
Mä kyllä oikeesti ehkä kehottaisin katsomaan, josko se viina ja kaljakin, jäisi kokonaisuudessaan pois, mutta se vaatii aloittajalta paljon. Ja sitten taas... jos epäilet yhtään sitä, että se juominen ei kuvioista pois pysy, niin siinä tapauksessa suosittelen pistämään homman poikki heti, koska siitä lähtemisestäkin tulee ajan myötä vaikeampaa ja vaikeampaa..

Emme eroa. Mutta säännöistä on sovittu. Nähtäväksi jää pysytäänkö niissä...jos yhtään vaikuttaa siltä tilanne edes menee tuohon (uhkaavaan) suuntaan, niin se on sitten siinä. Nyt kun muutama päivä on kulunut ja pahin järkytys on ohi, tuntuu että asian kanssa pystyy elämään. Tosin voin vaan kuvitella kuinka tapaus nousee ajatuksiin aina pienestäkin äänen korottamisesta......todella ahdistavaa lukea täällä näitä tarinoita,jotka ei kai yksikään ole päättynyt hyvin....ajatuksiin nousee vaan, että ei meillä ole sama tilanne...vaikka tajuankin, että näinhän se juuri usein menee...

sehän riippuu kai siitä, mikä lasketaan hyvin päättyneeksi?
Me tosiaan päädyttiin eroon, mutta siihenkään ei ollut syynä pelkästään nuo väkivaltaiset teot, vaan siinä oli paljon muitakin juttuja minkä takia eroon päädyttiin.
Nykyään tullaan taas toimeen ihan hyvin, eron jälkeen meni monen monta kuukautta, ettei puhumisesta tullut yhtään mitään ja kommunikoiminen jäi kokonaan pois.
Nyttemmin olen yrittänyt auttaa exää pääsemään taas viinan kanssa lotraamisesta eroon, että se ehkä mahdollisesti vielä joku päivä kykenisi olemaan tytöille sellainen isä, mitä joskus aikoinaan on ollut. Liikoja toiveita en siihen laita, mutta kyllä mulla vielä pieni usko siitä elää, että jotain hyvää siinäkin miehessä vielä jäljellä on, se on vaan hävinnyt johonkin dokaamisen mukana.
Paljon tsemppiä teille, ja pidetään isosti peukut pystyssä sille onnelliselle lopulle =)

En voi muuta sanoa, kuin ihmiset: te leikitte hengellänne! Olen koko päivän ollut aivan sekaisin siitä, kun siskoni mies yritti tappaa viime yönä humalassa siskoni ja heidän kaksi pientä lasta. Aiemmin ei ollut koskaan ollut mitään muuta, kuin muutama kuukausi sitten ei päästänyt siskoa lähtemään ovesta ulos vaan piti käsistä kiinni.

En olisi ikinä uskonut, että noin voi käydä. Mutta mies oli kännissä niin sekaisin, että tuli ovien läpi, kuristi ja heilui puukon, veitsen ja vasaran kanssa.
Korostan, että aiemmin ei MITÄÄN. Ei yhtä käsirysyä enempää.

Kyseessä aivan tavallinen alle kolmekymppinen pariskunta ja pienet lapset. Miehellä vaan napsahti päässä. On ihme, että kaikki ovat elossa. Todella ihme!

Vaikka lähteminen on vaikeaa, tiedän senkin valitettavasti kokemuksesta, lähtekää kun vielä voitte. Voi olla, että kohta ette enää voi miettiä sitä mahdollisuutta.

Niin just, lähtekää heti.