Nuoriso!!

On se kumma että joka kevät lämpimien ilmojen tullessa, nämä alaikäiset nuoret istuvat kivirannan uimarannalla ja tuhoavat paikkoja ihan vasitella ja sotkevat. Kuka tähän asiaan puuttuu, sillä ei kesällä rannalle kukaan halua mennä iltaisin kun nuoriso on siellä sotkemassa ja rikkomassa paikkoja
4271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikset sinä voisi puuttua tähän? Voisit käyttää energiaasi hyvään tarkoitukseen etkä vain valittaa jollakin kuolleella palstalla. Täällä turhautumistasi tuskin noteerataan, toisin kuin henkilökohtaisesti mainitsemalla nuorisolle asiasta. Viestisi antaa ymmärtää, että _kaikki_ Tornion nuoret ovat sotkevia huligaani-nuorisorikollisia? Melko aiheetonta sanoisinko. Yleistäminen on aiheetonta.

Äänestä

EN todellakaan puhunut KAIKISTA nuorista vain näistä jotka ovat rannalla olleet rikkomassa paikkoja. Ja olen useaan otteeseen käynyt sanomassa heille asiasta, ja ovat lähteneet pois, monesti poliisit käynyt, mutta aina he tulevat takaisin resuamaan. ja kyllähän sinäkin noteerasit tähän kirjoitukseen.

Äänestä

ne on niitä hättäilemällä tehtyjä kusipää mukuloita niitä on maan puolella paljon

Äänestä

Eli torniolaisia

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ihmetyttää kirjoitti:

On se kumma että joka kevät lämpimien ilmojen tullessa, nämä alaikäiset nuoret istuvat kivirannan uimarannalla ja tuhoavat paikkoja ihan vasitella ja sotkevat. Kuka tähän asiaan puuttuu, sillä ei kesällä rannalle kukaan halua mennä iltaisin kun nuoriso on siellä sotkemassa ja rikkomassa paikkoja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu