Pienen tytön kamppailu

Elelipä kerran pienessä kaupungissa pikkuinen tyttö. Hänellä oli pieni perhe ja koti, jossa ihan oma pieni huone. Vain odotukset olivat mahtavat, pikkuisesta tytöstä sanottiin, että hänestä tulee vielä jotain suurta. Hän oli perheen pienimpiä ja ehdottomasti suojelluin. Siksipä häntä usein kutsuttiinkin perheen vauvaksi. Pieni tyttö nautti kaikesta saamastaan huomiosta ja halusi sitä aina vaan lisää. Hän oli kyltymätön. Tyttö meni kouluun. Koulu sijaitsi lähellä kotoa, mutta kuitenkin kaukana. Pikkuisella tytöllä oli vuoden vanhempi kaveri koulussa. He olivat erottamattomat. Kukaan ei kiusannut tyttöä välitunnilla, sillä tokaluokkalaista pelättiin. Tyttö oli onnellinen. Vuoden kuluttua tytön kaveri lähti pois, vaihtoi koulua. pieni tyttö oli yksin. Hänellä ei ollut kavereita luokallaan, kukaan ei uskaltanut olla hänen kanssaan, yhteisön painostus oli liian suuri. Tyttöä kiusattiin koulussa. Kerran häneltä murtui käsi luokkalaisen pojan klempatessa, kerran hänet hakattiin. Hän oli luokan pienin, jota oli helppo kiusata.
Kolmannelle luokalle tyttö pääsi musiikkiluokalle. Siellä ei ollut kovinkaan monta tytön vanhasta koulusta, pahimmat kiusaajat eivät tulleet sinne. Tytöllä oli luokallaan nyt yksi hyvä kaveri, jonka oli tuntenut kauan. Tämä kaveri oli tytön mielestä todella mukava. Mutta kaveri löysi paremman kaverin ja sanoi pienelle tytölle suoraan, ettei halunnut enää leikkiä tämän kanssa.
Tyttö oli jälleen yksin. Hän rupesi etsimään huomiota - keinolla millä hyvänsä. Hän ryhtyi luokan kovikseksi onnistumatta kovinkaan hyvin. Kavereita hänellä oli vain juuri ennen omaa syntymäpäiväänsä. Hän järjesti luokan suurimmat syntymäpäivä-juhlat, jonne kaikki halusivat päästä. Mutta yksinäinen tyttö ei ollut onnellinen. Häneltä puuttui jotain. Hän tiesi, että oli olemassa Jumala, niin hänelle oli aina kerrottu, muttei enää halunnut uskoa sitä. Hän halusi aloittaa kokonaan uuden elämän - ilman Jumalaa. Vanhemmilleen eikä kenellekään muullekkaan hän ei kertonut sisäistä pahaa oloaan, vaan purki sitä erilaisin ilkeyksin. Lasten hengellisessä kokoon-tumisessa hän halusi aina rukoilla ääneen ja vakuuttaa itselleen, että kaikki oli hyvin. Tyttö oli lähes sekaisin. Hänellä ei ollut läheistä ystävää lähellänsä, joka olisi suostunut leikkimään hänen kanssaan kovinkaan kauaa. Minne ikinä hän menikin, aina hän aiheutti vain riitaa ja pahaa mieltä -jopa tahtomattaan.
Ala-aste loppui. Tyttö tunsi vapautuksen tunteen. Hän oli onnellinen, ehkä nyt hän voisi aloittaa uuden elämän. Äiti räpsi muutaman kuvan siitä, kuinka tyttö juoksi iloisena pois koulun luota, suoraan elämään. Kuin linnunpoika, joka tahtoisi lentää, muttei vielä voi.
Kesäloman tyttö oli muutaman viikon vanhempiensa kanssa maalla eristyksissä kotikaupungistaan. Jo loman alussa tytöllä oli paha olo vielä kovempana kuin tavallisesti. Hän lainasi puolivahingossa kirjastosta kirjan, jossa kerrottiin ylei-simmistä synneistä mitä nuoret tekevät ja selitettiin tarkasti kristinuskon perusteita. Sitä lukiessä möykky tytön sisällä kasvoi. Hän itki ja luki, luki ja itki. Hän ei tiennyt, oliko Jumalan vai Saatanan puolella, mutta sen hän tiesi, että nyt hänen olisi pakko valita. Hän valitsi Jeesuksen. Olo oli helpottunut. Mutta Saatana ei luovuttanut. Päätöksensä jälkeen tyttö oli loppu. Hän vain valvoi monta viikkoa myöhään yöhän tuntien, kuinka Jumala ja Saatana taistelivat hänestä, kuinka hänen sydämensä revittiin hajalle. Se sattui, hän tunsi kuolevansa, ellei tämä pian loppuisi. Ja loppuihan se. Jumala voitti taistelun ja hävitti ilkeän tunteen sydämestä. Tyttö oli onnellinen.
Ylä-aste alkoi suhteellisen mukavasti, vaikka eka-tokaluokan kiusaajat olivat jälleen samassa koulussa. Mutta nyt tyttö osasi suhtautua heihin eri tavalla.

On 5-6.12 yö. Huomenna juhlisi Suomi 80-vuotispäiviään. Tytön ystävä oli yökylässä. Heillä oli hauska yö. Aamulla tytön mennessä keittiöön, hänen äitinsä sanoi tytön kummisedän kuolleen äkillisesti sydänkohtaukseen edellisenä yönä. Tyttö järkyttyi. Hänen ystävänsä lähti äkkiä kotiin surevasta talosta.
Tyttö ei osannut itkeä. Hän oli lähes shokissa. Tu